
1 minute read
Puutarha-ala digiloikkasi koronakeväänä
PIRKKO PEKKARINEN, MINNA UUSI-SIMOLA JA ANI KARTANO-YLÉN, TTS TYÖTEHOSEURA ANI KARTANO-YLEN
Kuten monissa muissakin oppilaitoksissa, on myös TTS Työtehoseurassa otettu kevään aikana melkoinen digiloikka. Korona-pandemia on laittanut opetuksen uuteen kuosiin ja haastanut opetusalan henkilökuntaa miettimään uudenlaisia keinoja opetuksen järjestämiseksi.
TTS:n puutarha-alalla digiloikan pituus ei ole ollut aivan mahdottoman pitkä, koska opetusmateriaalia ja kokonaisia kursseja on jo aiemminkin paketoitu bittimuotoon ja laitettu sähköiselle oppimisalustalle eCampukseen. Vuorovaikutus, aikataulutus ja tauot tärkeitä Sähköisen opiskeluaineiston lisäksi kevään aikana on siirrytty järjestämään myös oppitunteja digitaalisesti Teams-sovelluksen välityksellä. Vuorovaikutteisuutta on saatu tehtävien, ryhmien ja keskustelujen avulla. Kokemuksen mukaan alkuun kannattaa antaa aikaa järjestäytymiseen ja mahdollisten teknisten ongelmien ratkaisemiseen. Luennot on hyvä pitää noin vartin mittaisissa pätkissä, väliin kahvitaukoa tai välitehtäviä, joissa joutuu nousemaan pelipöydältä verryttelemään. Selkeä aikataulutus etukäteen esitettynä auttaa kaikkia hahmottamaan opetuksen kulun ja tavoitteet. Aikataulu ei saa olla kovin tiukka, jotta kaikki pysyvät kyydissä ja saa aikaa kysymyksille ja muulle interaktiiviselle toiminnalle. Ylipäätään osallistujia kannattaa tavalla tai toisella aktivoida joko pyytämällä sanallista tai kirjoitettua kommentointia. Luennot voi myös nauhoittaa ja ne tallentuvat Streamiin. Kevään etäopetuksissa läsnäoloprosentti oli kuitenkin lähes 100, eli selvästi suurempi kuin lähiopetuksessa! Aikuisille opiskelijoille verkko-opetus näyttää soveltuvan hyvin. Kukkasidontaa verkko-opintoina Jopa niinkin käytännönläheistä opetusta kuin kukkasidontaa, ollaan viemässä sähköiseen muotoon. Monesti opiskelija tarvitsee opettajalta asioiden toistoa. Videolta asia selviää hyvin ja sen voi toistaa niin monta kertaa kuin kullakin on tarve. Harjoittelumateriaalin eli kukkien hankinta on järjestettävä tilanteen mukaan tai hyödynnettävä luonnonmateriaaleja. Kukkasidonnan opetusvideot sopivat edistyneempien opiskelijoiden opintojen osaksi perustutkinnossa, kun perusasiat ovat
Kukkasidonnan opiskelussa videoista ja toistoista on hyötyä opiskelijalle.
jo hallussa. Floristin ammattitutkinnossa oppisopimusopiskelija voi videoiden avulla kerrata opittua tai harjoitella uusia sidontatyylejä. Videoiden avulla tehdyt sidontatyöt voidaan arvioida opiskelijan lähettämien kuvien perusteella tietyiltä osin. Kuvasta ei esimerkiksi pysty riittävän hyvin arvioimaan teknistä osaamista. Tämän takia on tärkeää, että lähiopetuksessa kiinnitetään huomiota etenkin teknisen osaamisen kehittämiseen.
Opetuksen viemisessä sähköiseen muotoon on monia hyötyjä, mutta myös haasteita. Se on paikasta ja osittain myös ajasta riippumatonta. Matkakulut vähenevät, toisaalta joskus voi olla hankalaa järjestää itselleen rauhallista opiskelupaikkaa kotoa. Opetusta ei myöskään kannata järjestää kovin monen eri järjestelmän kautta, jotta itse järjestelmien ei aiheuta liian suurta kynnystä opiskelijalle tai kouluttajalle itselleen, toisaalta samalla lisääntyy digilaitteiden käytön osaaminen.