1 minute read

Vertaisryhmiin uudistuksia

Teksti: Kaisa Karvonen

Olemme saaneet palautetta, jossa on toivottu vertaisryhmiä myös päiväaikaan. Tästä syystä osa maanantain vertaisryhmistä siirtyy alkamaan klo 13.00. Vertaisillat, joissa on asiantuntija mukana alustamassa, tulevat jatkossakin alkamaan klo 16.30. Asiantuntijat vierailevat aina kuukauden ensimmäisen maanantain ryhmässä.

Advertisement

Niveltreffien päivä muuttuu keskiviikolta tiistaiksi. Tammija helmikuussa Niveltreffit kokoontuvat vielä Verkahovin Wercafessa, joka valitettavasti sulkee ovensa helmikuun lopussa. Maaliskuusta eteenpäin Niveltreffit kokoontuvat Turun Kellariravintolassa (Linnankatu 16) kerran kuukaudessa tiistaisin klo 13.00. Saamme sieltä oman yksityiskabinetin tapaamisiin, joten omakustanteisen lounaan ohessa saa rauhassa jutella muiden kanssa.

Omaan hyvinvointiin keskittyvä Voin hyvin! -ryhmä aloittaa kerran kuukaudessa kokoontumiset helmikuussa. Ensimmäisellä kerralla mukana on myös asiantuntija, joka nostaa psyykepuolta osana muutoksia. Vanhoista tutuista vertaisryhmistä Kaffetreffit ja Lukupiiri jatkavat omilla paikoillaan.

Kaikkien ryhmien tarkemmat kokoontumisajat näet keskiaukeaman tapahtumakalenterista!

Nivelkerhot jatkavat kokoontumisiaan

Teksti: Kaisa Karvonen

Raision ja Naantalin Nivelkerhot yhdistyvät yhdeksi Nivelkerhoksi, joka kokoontuu jatkossa Raision seurakuntatalolla aina kerran kuukaudessa tiistaisin. Tällä muutoksella saadaan tarjottua laadukkaampaa ohjelmaa, sillä Naantalissa iltaisin kokoontunut ryhmä veti vähän porukkaa paikan päälle. Kevään ohjelmassa on luvassa muun muassa liikuntaa, tietoiskuja sekä keväinen retki Haunisten altaalle toukokuussa.

Härkätien Nivelkerho aloittaa kevätkautensa helmikuussa ja kokoontuu kevään aikana muutaman kerran. Ohjelmassa on kevään aikana muun muassa tietoa elävästä ravinnosta, lääkkeettömästä kivunhoidosta sekä päästää yhdessä visailemaan ja bingoilemaan.

Kaarinan Nivelkerho

Kaarinan Nivelkerho jatkaa kokoontumisiaan Kansalaistoiminnan keskus Puntarissa. Keväällä ohjelmassa on rentoutumista sekä tietoa pienapuvälineistä ja lääkkeettömästä kivunhoidosta. Toukokuussa on luvassa retki Kuusiston hiihtomajalle, jossa päästään laavulle paistamaan makkaraa.

This article is from: