2 minute read

Toipilastarinoita

Next Article
Minun juttuni

Minun juttuni

Raision seurakunnan kirkkoherrana työskentelevä

Sari Lehti kertoi Facebook-sivullaan toipumisestaan polven tekonivelleikkauksesta keväällä 2022. Nivelpostin lukijat saavat kurkistaa Sarin päiväkirjanomaisiin merkintöihin, toipilastarinoihin.

Advertisement

Sarille tehtiin oikean polven tekonivelleikkaus Tampereen Coxassa 9.3.2022. Polvi oli kipuillut noin kaksi vuotta ja tilanne oli mennyt nopeasti huonompaan suuntaan. Leikkaustilanteen Sari koki turvallisena ja ammattimaisena, vaikka se pelottikin kovasti. Leikkauksen jälkeen kivut olivat kovat, mutta lääkkeet auttoivat niihin hyvin.

56-vuotias Sari kuvailee, että leikkauksesta toipuminen tapahtui ensin päivä päivältä, sitten viikko viikolta ja lopulta jo kuukausi kuukaudelta. Toipuminen tapahtui varsin nopeasti ja oli ilo huomata sen eteneminen.

Leikkaus ei ollut Sarille pelkästään fyysinen, vaan myös henkinen prosessi. Kun kroppaan kajotaan radikaalisti, tuntui se mielessäkin. Alkuvaiheessa potilaan asemaan asettuminen oli vaikeaa. Loppuvaiheessa Sari kertoo sen olleen sitten liiankin helppoa. Olonsa surkuttelua Sari pyrki välttämään ja kävi reippaasti kuntosalilla sekä ennen että jälkeen leikkauksen.

10. maaliskuu

Polven tekonivel suunnitellusti paikoillaan. Sattuu koko jalka kovin. Tästä toipumaan. Virkavapaus koko loppukevään. Sijaisena yksi papeistamme. Kiitos kaikille esirukoilijoille

12. maaliskuu

Vuorokausi kotona takana kromikobolttitekonivelen kanssa ja hyvin on mennyt. Ihmeellistä, mitä lääkärit osaavat tehdä, kuinka huippua sairaanhoito meillä on ja että saan olla sen kaiken kohteena. Ja teidän kaverien tsemppi on niin tärkeää puhumattakaan esirukouksistanne. Kyllä, olen siunattu, kiitollinen ja onnellinen.

15. maaliskuu

Tänään sidetaitos pois. Alta paljastui paranemaan päin oleva leikkaushaava ja 29 kiinnityshakasta! Mannekiinisäärtä ei jatkossakaan luvassa mutta jospa jalka, joka palvelee kävelyä ja seisomista kivutta.

22. maaliskuu

Ensimmäistä kertaa leikkauksen jälkeen yletyin itse seisaaltaan pesemään oikeankin jalan varpaat, jiihaa!

Tää homma etenee Lämmin kiitos ystävälle ihanasta tuliaisparane pian -suihkuvaahdosta

8. huhtikuu

Tekonivelleikkauksen toipilaan elämää: Tänään viimeinen 28:sta pistoksesta, jotka (koska en itse vaan pystynyt) puolisoni ja 2 kertaa ystävä kiitos! pisti vatsani alueelle leikkauksen jälkeisten veritulppien ehkäisyksi. Tätä ei jää ikävä. Silti, uskomattoman upeaa lääketiedettä tässäkin taas.

Toipilaana kotisohvalla, jossa nukuin noin kuusi viikkoa.

Portaat yläkerran makuuhuoneeseen olivat mahdottomat kiivetä aluksi.

Toipilaan kuulumisia: Tänään ensimmäistä kertaa leikkauksen jälkeen kuntosalilla. Oi iloa! vaikka vähemmän sarjoja ja toistoja, niin penkkipunnerruskin onnistui. Jalkoja saan siellä treenata vasta kun leikkauksesta on kolme kuukautta. Palautin apuvälinelainaamon suihkutuolin ja piikilliset kyynärsauvat. Käytän omia. Pärjään sisällä lähes ilman sauvoja, ulkona varmuuden vuoksi turvana yksi sauva. Uskomaton tuo apuvälinelainaamon palvelu, verovaroin hoidettu!

2. toukokuu

Toipilastarinoita: Toipuminen polven tekonivelleikkauksestani tapahtuu hitaasti mutta varmasti. Kohta 2 kk leikkauksesta. Nyt ensimmäinen normaalisti kipulääkkeittä nukuttu hyvä yö takana. Kävelen ulkonakin ilman kyynärsauvoja, hitaasti mutta silti. Koko hommassa minut yllätti se, kuinka kokonaisvaltaisesti keho reagoi leikkaukseen; kummallisia oloja, joita en osaa kuvata. Pikkuhiljaa voiton puolella. Vielä tässä kyykätäänkin

13. toukokuu

Toipilastarinaa: Kaksi särkyisempää päivää. Aamu alkoi kitisten mutta sitten laitoin itseni järjestykseen. Ensimmäistä kertaa metsäpolkukävely koiran kanssa, reilu kilometri ja voila! jalka on parempi! Liikunta on lääke - sanonta jälleen todistettu.

9. kesäkuu

Toipilastarinoiden päätös - toivottavasti: Kaksi päivää töitä takana pitkän sairausloman jälkeen. On ollut ihanaa palata, vaikka jännittävääkin. Keskiviikkona suurimman osan päivästä istuin. Polvi oli melko jäykkä niin illalla kuin seuraavana aamuna. Tänään to olen istumisen lomassa seissyt, verrytellyt, venytellyt. Kyllä tästä vielä hyvä tulee.

Keskiviikkona olin kirkossa Arkkipooki -palkintoa vastaanottamassa (Hurraa @godfulness.fi ja Hannele Siltala ja Jeesus!) ja kirjastossa Taiteiden yön Elämäni biisi -kisassa.

This article is from: