1 minute read

Leila laskee askeleita

Helander

Kevyempään kuntoon yhdessä -ryhmätoiminta käynnistyi yhdistyksessä vuonna 2017. Yksi aktiivisista osallistujista on 68-vuotias Leila Tamminen, joka onnistui ryhmän avulla painonhallinnassa ja sai uutta kipinää liikkumisen tueksi.

Advertisement

Kotitalonsa portaat Leila laski kerran. Kahdeksannesta kerroksesta alas on 134 porrasta ja kellarin kautta kuljettaessa portaita on 156. Sen jälkeen Leila on laskenut päivittäin portaiden nousut ja laskut ja sitä kautta porrasaskelten määrät päivittäin, viikoittain ja kuukausittain.

– Kyllä minua motivoi, kun tiedän askelteni määrän. Vertailen määriä myös kuukausitasolla. Hissiä en ole enää käyttänyt ja naapurit tietävätkin seurata, kun askeleeni kuuluvat portaissa. Kukaan muu ei taida portaita käyttääkään.

Muut askeleet Leila kirjaa ylös tyttären ostamasta puhelimesta, joka laskee askelmäärät taskussa ollessaan. Vihkon sivuilla Leila vie askelmääriä si- vulta toiselle ja laskee luvut yhteen.

Kevyempään kuntoon yhdessä -ryhmä kokoontui säännöllisesti viikon ja kahden välein. Kokoontumisiin osallistui yleensä kuudesta kahdeksaan henkilöä. Leila kertoo, että luottamus ryhmän jäsenten välille syntyi nopeasti. Ryhmän jäsenet tsemppasivat toisiaan eteenpäin, iloitsivat yhdessä onnistumisista ja lohduttivat vastoinkäymisissä.

Ryhmän ohjaaja Pirkko-Liisa Ranta saa Leilalta kiitosta.

– Pirkko-Liisa kehitteli meille hyviä viikkohaasteita ja toi tärkeää tietoa yhteiseen keskusteluun. Hyviä oppeja oli vat esimerkiksi säännöllisten ruoka-ai kojen noudattamisen merkitys. Esimerkiksi aamupala on tosi tärkeää syödä ja sen lisäksi nykyäänkin syön noin kolmen tunnin välein aterian tai välipalan eikä nälkä pääse yllättämään.

Viikkohaasteina oli esimerkiksi liikunnan lisääminen, ruokapäiväkirjan pitäminen tai ruokien punnitseminen. Jokainen sai myös punnita itsensä ja kertoa ryhmässä mihin suuntaan paino oli liikkunut.

Aikaisemmin Leila oli harrastanut aktiivisesti tanssia ja ollut mukana Painonvartijoiden ohjelmassa. Yhdistyksen ryhmästä jäi innostus kävelyyn ja sen kirjaamiseen sekä terveelliseen syömiseen. Entisestä kymmenen kiloa kevyempi mumma jaksaa nyt hyvin touhuta lastenlasten kanssa ja osallistuu mielellään pienimpienkin hoitami-

Tule mukaan Voin hyvin! -ryhmään

Voin hyvin! -ryhmässä saa vertaistukea omien elämäntapojen muuttamiseen ja kuulee muiden kokemuksista, joihin omaa hyvää oloa voi peilata. Kevään aiheina on oma hyvä olo, ruokavalio, lepo ja liikunta.

Ensimmäisellä kerralla mukana on ft Sanna Niemi, joka puhuu aiheesta: Kuinka lähteä liikkeelle elämäntapamuutoksessa, mitä se vaatii ja kuinka motivoida itseä Ryhmä kokoontuu yhdistyksen tiloissa. Ryhmään ei tarvitse ilmoittautua.

14.2., 7.3. ja 4.4. klo 16.30-18.30.

Ryhmän toiveiden mukaan voidaan kokoontua myös toukokuussa.

This article is from: