Lurppa2 2016

Page 5

Minun Nuuttini Teksti: Nea Korelin

Ennen Nuu n syntymää olin pää änyt e ä Haidasta tulisi minun koirani äi , mikäli sille vain tehtäisiin pentuja. Olin aikoinaan ihastunut Haidaan ensisilmäyksellä. Kävin Haidan kanssa JH-kilpailuissa ja Haida oli ollut meillä kylässä, joten esin millainen Haida olisi. Tiina-kasva aja oli valinnut Nuu n isäksi Huugon, joten toiveissa oli jo oma koirapentu. Nyt pi vain pitää sormet ris ssä ja toivoa e ä kaikki menisi hyvin. Sain vie ää Haidan kanssa aikaa kun se odo Nuu a ja sen muita pentueen pentuja. Mielestäni aika ei meinannut millään mennä eteenpäin. Jossain vaiheessa sain tehtäväkseni mie ä Nuu lle virallista nimeä. Tiinan ehdot olivat e ä nimen pi alkaa K-kirjaimella ja nimen pi olla Harry Po erista, joten Nuu n oikeaksi nimeksi tuli minun keksimäni Knut Keep the Quill. Lopulta tuli synnytyksen aika. He kun Nuu syntyi, esin e ä tämä pentu olisi minun pentu. Kasva aja -Tiina antoi minun leikata napanuoran poikki. Si en soi n isälle e ä nyt Nuu on syntynyt. Isäni oli sitä vastaan e ä meille tulisi kolmas koira mu a lopulta isä antoi periksi minulle ja äidille. Meillä siis oli aikaisemmin kaksi saksanpaimenkoiraa Alex ja Peppi mu a Nuu on ensimmäinen enkku ja ensimmäinen ikioma koirani. Kävin viikoi ain tapaamassa Haidaa ja Nuu a Maisan luona. Toin sieltä muutaman kerran pentujen tuoksuisen paitani haisteltavaksi Alexille ja Peppille ja kyllä ne sitä nuuhkivatkin. Nuu n saapuessa ko in hän meni tapaamaan vanhempaa Alex-koiraa, joka aivan nuoli sen märäksi. Peppi kävi Nuu a moikkaamassa ja niin Nuu oli tullut taloon.

LURPPA 2/2016

Olen nyt koulu anut Nuu a muun muassa istumaan, antamaan tassua, "vippaamaan vitosen", menemään maahan , tulemaan luokseni. Nuu han oli saanut kasva ajan luona ruuan aina kun ensin oli puhalle u pilliin, joten luoksetuloa oli helppo ope aa. Välillä Nuu a ei huvi anut oppiminen ollenkaan vaan se hei äytyi maahan kuin makaroni. Mu a suurimman osan ajasta se kuitenkin kuunteli ohjeita ja heilu häntäänsä. Tiina kertoi minulle taippareista ja pi pennuille niiden harjoituspäivänkin, joten aloin treenaamaan Nuu n kanssa jäljestämistä. Jäljestämistä treena in laahaamalla pupua ja si en Nuu jäljes sen. Jossain vaiheessa vaihdoin sen pupun peuran sorkkaan ja sitäkin Nuu jäljes hyvin. Vesiosuuden vuoksi äi vei meitä molempia uimaan monta kertaa kesän aikana. Oli hauskaa uida oman koiran kanssa. Ilmoi auduin Nuu n kanssa taippareihin Pöytyälle. Jälkeä jänni n kovas kun jäljellä olikin fasaani. Nuu han ei siis ollut koskaan aikaisemmin moista eläintä edes nähnyt. Nuu jäljes kuitenkin hyvin, ja kun haku- ja laukaus, sekä vesiosuuskin oli suorite u hyvin, niin elämäni ensimmäiset taipparit menivät ensimmäisellä kerralla läpi hyväksytys . Erityises olin iloinen to elevaisuus kohdasta jossa luki: to elee hyvin J Seuraavaksi aloimme harjoitella verijälkeä ja

5


Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.