SUURI NÄYTTÄMÖ
Aili Somersalo – Elissa Määttänen – Petri Juutilainen
Kantaesitys 17.12.2015 Suuri näyttämö Joulukuussa teatterin valtaa koko perheen suurenmoinen, kiehtova fantasiamusikaali tulvillaan seikkailua, sadun lumoa, taikavoimia ja taituruutta. Satu syntyy Tampereen Työväen Teatterin ja suomalaisten taideoppilaitosten kesken ainutlaatuisessa yhteistyössä. Mestaritonttu on viisas, hyväsydäminen, jääräpäinen ja hyvin urhea Satumaan vartija. Kun tunnollinen tonttu tuntee epäonnistuneensa tehtävissään, päättää hän lähteä Satumaasta pois. Matkallaan hän lyöttäytyy ovelan noita Sammaleisen seuraan ja kuulee pian, miten Kyöpelivuoren kaamea valtias velho Julma-Kumma on sulkenut Aamuruskonmaan prinsessa Sarasteen kiven sisään ja taikonut tämän veljen kuuseksi. Neuvokas Mestaritonttu lähtee vapauttamaan prinsessaa yhdessä ystävänsä prinssi Yönsilmän kanssa. Avukseen he tarvitsevat paitsi onnea ja rohkeutta, myös meren syvyyksistä löytyvän satumaisen helmen taikavoimia.
Musikaali perustuu suomalaisen satukirjallisuuden äidin Aili Somersalon lastenromaaniin. Tamperelaisen Somersalon tarina äänestettiin vuonna 2004 Helsingin Sanomien äänestyksessä parhaaksi lastensaduksi kautta aikojen. Kiehtova satumaailma kohoaa näyttämölle 35 nuoren Pirkanmaan musiikkiopiston soittajan sinfoniaorkesterin ja Tampereen konservatorion yli kymmenhenkisen nuoren tanssiryhmän siivittämänä. TTT:n omien tekijöiden lisäksi rooleissa on Tampereen yliopiston teatterityön tutkinto-ohjelman Nätyn nuoria näyttelijäopiskelijoita. Säveltäjä on Pirkanmaan musiikkopiston Petri Juutilainen. Koreografin assistentti tulee Vain 10 Taideyliopiston Teatterikorkeakoulusta. esitystä Mestaritontun seikkailut palauttaa katsojat tärkeiden 16.12.–6.1. asioiden äärelle: ystävyyden voimaan ja luonnon merkitykseen. Ja kuten kunnon sadussa kuuluukin, hyvä voittaa pahan.
Rooleissa Matti Pussinen-Eloranta (Mestaritonttu)| Heidi Kiviharju | Elina Saarela | Mikko Kauppila | Marketta Tikkanen | Pihla Pohjolainen | Atte Antikainen | 35-henkinen nuorten sinfoniaorkesteri | Yli kymmenhenkinen tanssiryhmä | Perustuu Aili Somersalon saturomaaniin | Sovitus Elissa Määttänen | Ohjaus Minna Hokkanen | Sävellykset Petri Juutilainen | Kapellimestarit Kimmo Tullila ja Anna-Leena Lumme | Koreografia Hanna Brotherus | Koreografin assistentti Veronika Lindberg | Pukusuunnittelu Erika Turunen | Lavastussuunnittelu Annukka Pykäläinen | Valosuunnittelu Timo Alhanen | Äänisuunnittelu Kalle Nytorp | Videosuunnittelu Sami Rautaneva | Suosittelemme yli 6-vuotiaille | Kesto noin 1:45 (sisältää väliajan) | Liput 25/20 € Yhteistyössä:
22
23