Palvelumme pohjautuvat kokemukseen, erityisosaamiseen ja arvomaailmaamme.
tapojärvi yhtiöt Tapojärvi on kansainvälinen kaivos- ja tehdaspalvelujen erikoisosaaja sekä kiertotalouden kehittäjä. Työskentelemme teollisuuden parissa, jotta voimme tuottaa palveluita ja raaka-aineita modernin yhteiskunnan tarpeisiin. Prosessimme säästää luonnonvaroja, koska loppusijoitettavaa jätettä ei synny ja tarve valmistaa kiviainesta neitseellisistä raaka-aineista pienenee merkittävästi. Vastaamme teollisuuden haasteisiin innovatiivisilla ja kustannustehokkailla ratkaisuilla, jotka suunnitellaan aina asiakaskohtaisesti. Tapojärvi-yhtiön ydinosaamista ovat kaivos- ja tehdas-
Meidät tunnetaan teollisen kiertotalouden edelläkävijänä,
palvelut sekä kiertotalouden ratkaisut. Yhtiöihin kuuluu
jonka palvelut vähentävät ilmastonkuormitusta ja säästävät
seitsemän yritystä, joista konserniin kuuluvat Tapojärvi Oy,
neitseellisiä luonnonmateriaaleja.
Tapojärvi Italia S.r.l, Tapojärvi Sverige Ab ja Hannukainen
Pohjoissuomalaisessa perheyhtiössä työtä tehdään jo kol-
Mining Oy.
mannessa polvessa.
kaivospalvelut
teollinen kiertotalous
teknologia
Meillä on vuosikymmenien kokemus kaivospalveluista sekä maan alla että avolouhoksissa. Toimimme useilla kaivoksilla kiinteänä osana tuotantoa. Teemme jatkuvaa kehitysja tutkimustyötä kaivos- ja teollisuusalan kehittämiseksi. Haemme lupaa kotimaiselle monimetallikaivokselle Kolariin.
Tapojärvi tarjoaa ratkaisuja teollisuuden sivutuotteiden ja läjitykseen menevien materiaalien kierrätykseen. Laaja tuotanto-osaamisemme näkyy myös tehdaspalveluissa, materiaalien prosessoinnissa sekä teollisuus- ja kuljetuspalveluissa. Olemme osa terästehtaiden tuotantoprosessia.
Käytössämme on moderni, tuottava ja kustannustehokas teknologia. Kun kalusto ja laitteet ovat kunnossa, myös työntekijöillä on mukavampi, puhtaampi ja ergonomisempi työskennellä. Huolto-organisaatiomme toimii lähellä asiakasta kaikissa tuotantotoimipisteissämme.
4