Tieteen ja taiteen kaksoiskierre

Teksti & kuva: Hilla Mäkinen

Lukuvinkki ja keskeneräisiä ajatuksia tieteen ja taiteen vapaudesta

Viikki mainittu! Ja Biokeskus! Korona kannessa! Ei, ei se virus, vaan infokeskus Korona. Kirjailija Tiina Raevaaran Kaksoiskierre-uutuusromaanin tapahtumat sijoittuvat Symbiontin lukijoille hyvin tuttuun miljööseen. Ellei jo yksin jo se, että Viikin kampus on kirjan keskeinen tapahtumapaikka saanut sinua kiinnostumaan, niin tiedoksi, että tarinakin pyörii tieteellisen tutkimuksen etiikan, geenitekniikan ja kantasolujen ympärillä. Kirjaa ei ole kuitenkaan kirjoitettu pelkästään intohimoisille labratyöskentelijöille, vaan on suuremmallekin yleisölle helposti aukeava jännäri. Painostava juoni vetäisee nopeasti mukaansa. Kaikista erikoisista juonenkäänteistään huolimatta tarina pysyy tunnelmallisena selkeän etenemisensä sekä suppean henkilöhahmokaartinsa ansiosta.

Koska ei ole mitään järkeä paljastaa kirjan tarinan kulkua ja yllätyksiä sen lukemisesta kiinnostuneille, riittää mainita, että Raevaara spekuloi geenitekniikan mahdollisuuksilla jännittävällä tavalla. Perinnöllisyystieteen taustansa ansiosta Raevaara tietää mistä kirjoittaa. Tarinassa esiintyvät tieteen saavutukset ovat osittain jo todellisuutta, ja ne voivat lähitulevaisuudessa osoittautua kysymykseksi, jonka edessä ihmiskunnan pitää tehdä suuria päätöksiä. Tieteellisen tutkimuksen eettinen pohdinta on erittäin tärkeää, kun lähestytään kirjan maalailemia skenaarioita, ja se toteutuu hienosti romaanin muodossa ajatusleikkinä: ”Mitä jos näin todella tapahtuisi?”

Selvä miinuspuoli kirjassa on se, että se on liian lyhyt ja monet juonenlangat tuntuvat jäävän kesken tai ne solmitaan hieman hätäisesti loppuun. Kirjan sisäkansiteksti kuitenkin lupailee Kaksoiskierteen saavan jatkoa. Sitä odotellessa, jos kaipaa lisää luettavaa ja haluaa perehtyä Raevaaran aiempaan tuotantoon, esimerkiksi oman trilogiansa aloittava ”Yö ei saa tulla”- kauhutarina on mainio suositus. (Nukkumatti ei varmasti tule, kun sitä lukee iltasaduksi itselleen. Tai no, ainakin toivot, ettei todellakaan tule.)

Mutta takaisin Kaksoiskierteen pariin, erityisesti yhteen sen teemoista herättämään kysymykseen. Eräs tarinan henkilöistä pohtii tieteen ja taiteen vapautta. Mitä on sallittua tehdä tieteen ja mitä taiteen nimissä? Hän nostaa esille eläinkokeet: tieteellinen tutkimus sallii kivun ja kuoleman tuottamisen eläville olennoille. Sitä perustellaan suuremman hyödyn tuottamisella, kun uskotaan esimerkiksi koe-eläinten olevan apuna kehittäessä uusia hoitomuotoja ihmisten sairauksiin. Taiteella ei hänen mukaansa ole samanlaista vapautta, minkä hän kokee epäreiluna. Mielenkiintoinen vastakkainasettelu. Kaksoiskierteessä se toimii tarinan tapahtumien takia, mutta vertailu tuntuu vähän väkisin tehdyltä, kun sitä peilaa tosimaailmaan.

Ei ole yhtä tapaa määritellä taidetta. Oikeastaan kaiken aistittavan, ajatuksia ja tunteita herättävän ihmisen luomuksen voi käsittää taiteena, jos tekijä on tarkoittanut sen niin koettavaksi. Ja loppujen lopuksi on ihmisestä itsestään kiinni minkä tulkitsee taiteena. Esimerkiksi apurahojen ja toteutusmahdollisuuksien puute voi toki rajoittaa taiteellisia päämääriä, mutta silti taide on paljon vapaampaa kuin moni muu asia, vaikka kirjan henkilö muuta väittääkin. Määritelmät eivät sitä rajoita, ja taidetta tehdessä voi päästää luovuutensa ja mieliku- ” Taide ei tarvitse erivapauksia laeista ja moraalisista ohjenuorista voidakseen käsitellä vaikeita aiheita,

vituksensa valloilleen, maalata, säveltää, kirjoittaa, esittää maailmoja ja asioita, joita ei ole olemassa tai joita on mahdollista käsitellä vain ilmaisumuotonsa kautta. Taidetta voi periaatteessa tehdä kuka tahansa. Taiteen avulla voidaan tehdä paljon hyvää: käsitellä tärkeitä ja vaikeita, usein vaiettujakin asioita, tehdä aistittavaksi abstrakteja käsitteitä, antaa henkistä voimaa, toivoa ja iloa, yllättää. Mutta taide voi myös vihastuttaa, järkyttää ja hämmentää.

Olisiko siinä mitään mieltä, että eläimiä kidutettaisiin tai tapettaisiin taideperformanssissa havainnollistamassa niiden laboratoriossa kokemaa tuskaa tai vaikkapa ilmastonmuutoksen vaikutuksia? Aivan varmasti se hätkähdyttäisi ja nostaisi aiheen pinnalle keskusteluun. Mutta viesti saataisiin kyllä perille tavoilla, jotka eivät olisi eettisesti yhtä kyseenalaisia. Taide ei tarvitse erivapauksia laeista ja moraalisista ohjenuorista voidakseen käsitellä vaikeita aiheita, koska taitava taiteilija onnistuu herättämään keskustelua muutenkin, saaden ihmiset ajattelemaan asiat itse omilla aivoillaan. Ihmisen tekemä tulkinta antaa taiteelle merkityksen, ei pelkästään se, kuinka teos on toteutettu.

Tiedemaailmassa tulee nykyään usein törmättyä siihen, että mikä tahansa tutkimus ei saa helposti rahoitusta. Tämä tuntuu koskevan enenevissä määrin erityisesti perustutkimusta. Sen ymmärtää, että kun rahaa ei ole tarpeeksi jaettavaksi joka paikkaan, soveltavat tutkimuskohteet, joilla on selkeä hyötytavoite, saavat helpoiten rahoituksen. Tiede ei siis ole käytännössä vapaa tutkimaan mitä tahansa mieltä kutkuttavaa ilmiötä. Tutkimusta rajoittavat mahdollisten tutkimuskohteiden lisäksi myös monenlaiset toimintaperiaatteet ja eettiset ohjeistukset, ja aiheesta. Ei olisi mielekästä, että tutkijat voisivat tehdä mitä huvittaa käyttäen minkälaisia keinoja tahansa, piittaamatta mahdollisesti vaarallisista seurauksista. Valitettavasti sellaisiakin tutkijoita mahtuu maapallolle, jotka tekevät kyseenalaisia asioita rahan ja kunnianhimon, ehkä silkan uteliaisuudenkin takia, kuten silloin tällöin voidaan uutisotsikoista lukea.

Kirjojen lukemisen yksi parhaita puolia on se, että sitä saattaa alkaa pyörittelemään kaikenlaisia asioita mielessään ja tekemään oivalluksia. On hyvä, että jotkin skenaariot käsitellään paperilla, ajatuksen tasolla, kuten Raevaaran Kaksoiskierteessä. Vapaus on aika monimutkainen käsite, eikä sen toteutumista tieteessä ja taiteessa ole helppo käydä läpi lyhyen tekstin aikana tai edes romaanin juoneen punottuna. Parhaimmassa tapauksessa keskeneräiset ajatukset synnyttävät kuitenkin keskustelun toisen ihmisen kanssa tai inspiroivat seuraamaan ajatuspolkua syvemmälle pohdinnan metsään ja luomaan taas jotakin uutta, tieteen tai taiteen keinoin.