Tulen ja paskan lintu

Teksti ja kuvitus: Roope Nykänen

Haarahaukka on yksi maailman yleisimmistä petolinnuista, mutta Suomessa se on harvinaisuus. Haarahaukka hankkii ravintoa monin tavoin, mikä on koitunut usein sen ongelmaksi.

Monissa kulttuureissa linnut ja kipinöivä tuli linkitetään toisiinsa. Kalevassa muun muassa esiintyi kokkolintu, joka oli tulta iskevä, jättiläismäinen kotka. Myös venäläisessä kansanperinteessä tunnetaan tulilintu, jonka kirkkaana loistavia sulkia sankarit etsivät kiihkeästi. Kaikista tunnetuin liekkien lirkuttaja lienee kuitenkin muinaisen Egyptin Feeniks, joka syntyy aina uudestaan palaessaan poroksi. Tässä jutussa kuitenkin puhutaan tosielämän lintulajista, joka on lyönyt hyntteet yhteen tulen kanssa. Kyseessä on haarahaukka (Milvus migrans), myös Suomessa tavattava kosmopoliitti. Laji on yksi maailman yleisimmistä petolinnuista, jonka voi tavata kaikilla mantereilla Amerikkoja ja Antarktista lukuun ottamatta.

Pahemman luokan pyromaani

Laajasta levinneisyydestään huolimatta haarahaukka kytkeytyy rätisevään roihuun ainoastaan Australiassa. Siellä haarahaukat levittävät tarkoituksenmukaisesti palavia kekäleitä alueelta toiselle ja näin edistävät maastopalojen etenemistä. Hiilloksen rahtaaminen paikasta toiseen ei ole turhanpäiväistä lystiä, vaan se liittyy lintujen metsästykseen. Roihua pakenevat saaliseläimet ovat helppoa napsittavaa haarahaukalle.

Tulileikkiensä myötä haarahaukka on yksi pallomme ainoista elukoista, jotka osaavat hyödyntää tulta. Samalla haukka on mutualistisessa suhteessa ihmisen kanssa: alkuperäiskansojen ylläpitämä kulotus leviää nopeammin ja laajemmalle haukkojen ansiosta. Kiinteä yhteiselo näkyy myös kansanperinteessä: tulilintu oli kuulemma läsnä myös uniaikana, jolloin yliluonnolliset olennot muovasivat maapallon ja sen lajiston nykyisen kaltaiseksi.

Siinä missä ihminen hyötyy haarahaukkojen taipumuksesta kannella kekäleitä paikasta toiseen, auttaa ihmistoiminta haarahaukkojen ruuanhankkimista muualla maailmalla. Monessa kolkkaa haarahaukkojen on nimittäin nähty hyödyntävän perkuujätteitä ja auton alle jääneitä eläimiä ruokanaan. Haarahaukat myös viih- tyvät kaatopaikoilla. Nämä ei niin maireat saalistustavat ovat syy, miksi Iso-Britanniassa haarahaukkaa kutsutaan nimellä shite-hawk, paskahaukka.

Kaikkialla paskahaukka ei ole pilkan kohteena. Esimerkiksi Intiassa sitä ruokitaan uskonnollisena toimena niin, että lihan paloja heitetään ilmaan haukkojen napattavaksi.

Saalistuksen varjopuolet

Haarahaukan kyky hankkia ravintoa monenmoisin keinoin on ajanut linnun moninaisiin ongelmiin. Valitettavan usein ongelmien takana on ihminen. Raatoja syövät pedot tulevat usein murkinoimaan autoteille ja jääneet siten autojen alle. Lisäksi haarahaukat silmäilevät maastoa usein sähköjohtojen päältä, mikä on johtanut kuolettaviin sähköiskuihin. Oma tapauksensa ovat myös tapaturmat lentokentillä, joilla haarahaukat tykkäävät saalistaa.

Haarahaukkojen on myös todettu kärsineen ympäristöön päätyneistä myrkyistä. Japanissa tehdyssä tutkimuksissa haarahaukkojen maksasta ja munuaisista löytyi suuria määriä elohopeaa, jonka tiedetään olevan ongelmallista kehittyville poikasille. Lintujen onneksi suurin osa elohopeasta ohjataan kuitenkin höyheniin, joiden pudottua lintu pääsee eroon myös isosta köntästä elohopeaa.

Murheellisin haarahaukkojen myrkytystapaus sattui vuosina 1975-1976 Israelissa. Jyrsijäkannat olivat tuolloin Israelissa huipussaan, mikä aiheutti suurta haittaa sinimailasen viljelyssä. Epätoivoiset maanviljelijät keksivät ratkaisuna suihkuttaa peltonsa täyteen monokrotofoosia, joka on linnuille ja nisäkkäille erittäin myrkyllinen aine. Vaikka myrkyn vaarallisuus tunnettiin jo näihin aikoihin, eivät viranomaiset estäneet toimintaa. Lisäksi maanviljelijöiden harkintakykyä vaikeutti, ettei monokrotofoosin käyttöohjeita oltu kirjoitettu hepreaksi.

Myrkky tappoi suuren määrän eläimiä, joista se siirtyi toisasteisesti petolintuihin. Tuho oli suunnaton ja kahdeksan neliökilometrin suuruiselta alueelta löydettiin yhteensä 150 kuollutta petolintua, joista puolet oli haarahaukkoja. Myrkystä kärsineiden petolintujen arvioidaan olleen kaksi kertaa löydettyjen lintujen määrää suurempi.

Mitä kuuluu Suomen haarahaukoille?

Surullisista tapauksista huolimatta haarahaukkojen maailmankanta on elinvoimainen ja täysikasvuisia lovipyrstöjä on arvioitu liihottelevan Telluksella neljästä kuuteen miljoonaa yksilöä. Positiivinen trendi ei ole kuitenkaan läsnä Suomessa, jossa haarahaukka on määritelty äärimmäisen uhanalaiseksi. Haarahaukkoja arvoidaan pesivän Suomessa ainoastaan 15-20 paria kannan painottuessa eritoten Itä-Suomen.

Punainen kirja (2019) määrittelee Pohjolan haarahaukkojen suurimmiksi uhiksi muutokset Suomen ulkopuolella sekä metsien uudistustoimet. Suomessa haarahaukka pesii usein kuusessa tai männyssä. Haarahaukka kuuluu EU:n lintudirektiivien lajeihin, joten sen suojelemiseen on Suomessa kiinnitettävä erityistä huomiota. Ehkäpä suojelutoimien myötä taivaamme ovat tulevaisuudessa täynnä liihottelevia tulilintuja.

Tunnista haarahaukka

• Haarahaukka on isohaarahaukan lisäksi ainoa petolintu Suomessa, jolla on lovipäinen pyrstö. Lovi ei kuitenkaan välttämättä näy pyrstön ollessa levitettynä.

• Muita muotoon liittyviä tuntomerkkejä ovat pitkät siivet ja hontelo ruumis.

• Väritykseltään haarahaukka on ruskea. Siipien alapinnan kärjissä on vaalea alue (siiven alapinta kuitenkin musta aivan kärjestä).

• Haarahaukka liihottelee paljon, jolloin siivet ovat alaspäin hieman kuperat. Liihotellessa kiertää pyrstöään sivuttain.

• Haarahaukan ääni on valittavaa kiljumista.

Lähteet

Honda, K.; Nasu, T.; Tatsukawa, R. 1986. ”Seasonal changes in mercury accumulation in the black-eared kite, Milvus migrans lineatus”. Environmental Pollution Series A, Ecological and Biological. 42 (4): 325–334.

Hyvärinen, E., Juslén, A., Kemppainen, E., Uddström, A. & Liukko, U.-M. (toim.) 2019. Suomen lajien uhanalaisuus – Punainen kirja 2019. Ympäristöministeriö & Suomen ympäristökeskus. Helsinki. 704 s.

Luontoportti. Haarahaukka. https://luontoportti.com/t/2243/ haarahaukka

Mendelssohn, H.; Paz, U. 1977. ”Mass mortality of birds of prey caused by Azodrin, an organophosphorus insecticide”. Biological Conservation. 11 (3): 163.