Lehmä pyrki jurttaan

Opiskeluaikanamme syttyi idea junamatkasta Helsingistä Pekingiin. Kypsyteltyämme ideaa muutaman vuoden ajatus vain vahvistui, ja vuosi sitten aloimme toden teolla suunnitella matkaa. Ajan hengen mukaisesti loimme matkalle oman tapahtuman Facebookiin, jonka osallistun-linkin klikkaaminen olikin astetta jännittävämpää: Uskallanko lähteä?

Riittävätkö rahani? Saanko lomaa?

Selviänkö ylipäänsä edes takaisin?

Matkalle lähti lopulta kuusi henkeä: neljä sosiologia, yksi matkaopas ja Suomessa asuva ranskalainen. Reittivalinnasta päätimme nopeasti, sillä kaikkia kiinnosti Mongolia. Kohteena se kuulosti tarpeeksi oudolta ja syrjäiseltä - sinne ei välttämättä tulisi muuten lähdettyä, eikä kenelläkään ollut aiempia kokemuksia maasta. Koko matkaan päätimme käyttää neljä viikkoa, ja tästä ajasta vietimme viikon Mongoliassa. HelsinkiUlaanbaatar junamatka on yhteensä 7386 km ja laskimme, että junassa oloa tässä vaiheessa matkaa kertyi 113 tuntia.

Junamatkatunnelmia – koivuja, koivuja, koivuja

Syksyllä 2012 lähdimme jännittyneinä Helsingin rautatie-asemalta rinkat selässä reissuun. Matkalla Helsingistä Ulaanbaatar pysähdyimme viidessä kaupungissa: Moskovassa, Kazanissa, Jekaterinburgissa, Irkutskissa ja Ulan Udessa. Pisimmillään vietimme junassa 3 yötä putkeen, muutoin suosimme yhden yön matkoja. Matkalla kulutimme lukuisia teekupillisia, pikakahviannoksia, kaurapuuroaamiaisia ja nuudelilounaita, kiitos alati samovaarista tarjotun kuuman veden. Kuohuviiniä ostimme yöllä laiturin kioskista, jotta pystyimme nostamaan maljat merkittäville virstanpylväille, kuten Euroopan ja Aasian rajan ylitykselle. Aamulla havahduimme hereille, kun provodnitsa oli tullut hyttiimme pyyhkimään tomerasti ovenkarmia. Tunnelma oli harvinaisen pysähtynyt: Siperian lukuisat koivikot vilisivät ikkunoista, eikä enää muistanut, mikä päivä oli. Kosteus nousi auringon laskiessa soilta, maisema oli usvaisen uninen. Ravintolavaunussa nautittiin venäläistä olutta ja kuunneltiin 90-luvun jytämusiikkia tupakansavussa, naapuripöydän mies kaatoi itselleen vesikannusta vodkaa. Kaksi viikkoa vanha Helsingin Sanomat ja puoli vuotta vanha naistenlehti tuntuivat varsin luksusviihteeltä. Naapurihytin siperialaiset työmiehet pyysivät pojat mukaan vodkanjuontiin: kommunikointi hoidettiin lähinnä elekielen avulla, yhteisinä sanoina Ville Haapasalo ja Napoleon. Laiturilla mummo myi kasvattamiaan kurkkuja ja tomaatteja, Baikaljärvellä vaunuun tulvi savukalan hajua. Junan kolistellessa eteenpäin sänky heilui ylös ja alas, eteen ja taakse, molemmille sivuille, aina uudelleen ja uudelleen, koivujen vilistäessä silmissä jo unissakin.

Kohti Mongoliaa

Ulan Udesta lähdimme varhain aamulla kohti Mongoliaa täyden paikallisbussin kyydissä.

Parempien eväiden puutteessa 13 tunnin matka sujui kuivaa leipää, sipsejä ja keksejä mutustaen ja kokista hörppien. Maisemat muuttuivat nopeasti: koivut vaihtuivat autiommaksi maastoksi, ja mitä kauemmas Ulan Udesta matkustimme, sitä enemmän näimme eläimiä ja vähemmän ihmisiä. Harvaan asutun maaseudun jälkeen matka jatkui läpi Ulaanbaatarin esikaupunkialueiden, jotka nimesimme ”jurttalähiöksi”. Illan päätteeksi saavuimme perille.

Ulaanbaatar oli maaseudun läpi matkanneelle yllättävän moderni ja pakokaasuinen, ja rakennukset näyttivät sekavilta. Autoja oli kaikkialla eivätkä kuskit paljoa väistelleet. Kasvisyöjien iloksi ja hämmästykseksi kaupungista löytyi muutama erinomainen kasvisravintola, joista saimme muun muassa paikallisia piirakoita kasvisversiona. Junalippujen ostaminen päärautatieasemalta onnistui lopulta matkaoppaasta kopioitujen tukisanojen ja paikalle sattuneen ystävällisen mongolinaisen avustuksella.

Päätimme aikataulun tiukkuuden takia ostaa valmismatkan Gorkhi-Tereljin kansallispuistoon. Matkajärjestelyt tosin osoittautuvat omanlaisikseen: opas oli asunut maassa vasta muutaman kuukauden, saapui lähtöpäivänä paikalle humalassa edellisyön rientojen jäljiltä eikä ollut koskaan edes käynyt kansallispuistossa. Pääsimme kuitenkin matkaan neuvostoaikaisella maastoautolla; autokuski onneksi tunsi reitin.

Jurttaelämää

Kansallispuistossa pääsimme kokemaan lähempää maaseutua ja upeaa luontoa. Saavuimme kauniille joen rannalle, jota ympäröivät puut ja kukkulat. Päivä oli aurinkoinen, ja ihmisiä, autoja ja eläimiä oli joen varrella ylitysaikeissa. Luulimme, että ylitämme noin metrin syvän joen jalkaisin. Hämmästykseksemme kuskimme kuitenkin paineli joen yli maastoautolla! Ajettuamme vielä tovin valtavan kuoppaisia teitä pitkin pääsimme lopulta majapaikkaamme. Majoituimme retkemme ajan jurtassa paikallisen nomadiperheen kaitsemina. Perheellä oli hevosten, vuohien, lehmien ja koirien lisäksi kolme jurttaa, joista yksi oli varattu vierailevien turistien käyttöön. Kuuden hengen seurueemme sai siis käyttöönsä oman jurtan, mikä länsimaiseen elämään tottuneelle oli mieleenpainuva elämys. Olimme tyytyväisiä, ettemme olleet valinneet majoitusvaihtoehdoksemme joen toisella puolella olevaa turistien täyttämää jurttaleiriä, vaan saimme tällä tavalla perheen kanssa asuessa nähdä enemmän paikallista elämänmenoa. Lähimpiin naapureihinkin oli muutama sata metriä eikä kävelyetäisyydellä ollut kauppojakaan. Tarpeillakin käytiin perinteiseen tapaan muutaman kymmenen metrin päähän kaivetulla kuopalla, jota ympäröivät tuulessa lepattavat kangasriekaleet, eikä juoksevaa vettä ollut.

Illan tullen jurtan kamiinaan sytytettiin tuli ja perheen isoäiti toi illallisen. Levitimme makuupussit esille ja sytytimme taskulamput.

Ulos laskeutuva pimeys oli mykistävä – keskellä erämaata ilman kaupunkien tuottamia valosaasteita ei yöllä näe eteensä puolta metriä pidemmälle. Vessahädän yllättäessä joutui hiipimään keskelle pimeyttä ja väistelemään epätoivoisesti eläinten ulostekasoja. Saimme kuitenkin ihastella mitä upeinta tähtitaivasta. Eläinten läsnäolo oli muutoinkin keskeistä: kuuntelimme hevosten kavioiden kopinaa, koirien haukuntaa ja lehmien löntystelyä läpi vuorokauden jurtan seinien sisäpuoleltakin. Ensimmäisenä iltana jurttamme ovi jäi hetkeksi auki, jolloin iso lehmä yritti sisälle matalasta oviaukosta – oli siinä kaupunkilaisille ihmettelemistä! Perheen koirat onneksi pitivät lehmät jatkossa poissa. Sen sijaan hiiriä ne eivät karkottaneet, ja illalla jurtan lämmetessä hiiret vipeltelivät ympäri jurttaa. Aamuisin oli hyvä vertailla edellisen yön hiirikokemuksia – kuka oli tuntenut hiiren mahallaan, kuka potkinut niitä jaloillaan, kuka viettänyt silmästä silmään -taisteluhetkiä pähkinäpussin kimpussa rapistelleiden hiirien kanssa.

Perheen isoäiti näytti olevan perheen pää, joka huolehti kaikista ruoka- ja raha-asioista. Kun hän lähti paikalta, yritti hänen poikansa, joka oli jo aiemmin saanut meiltä liikanimen ”laiskempi poika”, houkutella meitä luomaan lantaa hänen puolestaan. Isoäiti kokkasi meille esimerkiksi herkullista kasvissushia, paikallista maitolevitettä ja lämmintä maitoteetä. Vierailimme myös perheen omalla jurtalla, jossa isoäiti juuri kypsensi kamiinan tulella päivällä teurastettua vuohta: oven vieressä lattialla odottivat vuohen pää ja sorkat, seinällä roikkuvat rasvat lisättiin lopuksi keitoksen päälle. Iltaisin isoäidin poika sekä oppaamme ja autokuskimme viettivät kanssamme iltaa jurtallamme, jossa maistelimme yhdessä vodkaa ja salmiakkia. Päivisin leikimme isoäidin lapsenlapsen, noin 3-vuotiaan pikkutytön kanssa, joka nautti kovasti seurastamme. Yhteisen kielen puute ei haitannut kommunikaatiotamme.

Teimme myös lyhyitä vaelluksia lähistölle pitkin joen reunaa ja vehreille kukkuloille. Kukkuloilta näki kauas, silmienkantamattomiin upeaa Mongolian kansallispuistomaisemaa.

Suunnistaminen lähikukkuloilla oli helppoa, koska maisema oli avointa aroa ja jurttamme näkyi pitkienkin matkojen päähän. Syksyisen ruskan värit olivat näyttävät ja illalla auringon lasku kuulsi joen yllä. Näimme laumoittain lampaita, karanneen tappelevan hevoslauman ja lähestyvän härän, joka sai meihin vauhtia: äkkiä punainen takki pois päältä! Eläin tosin osoittautui lähempää lempeäksi lehmäksi.

Olimme odottaneet koko matkan mahdollisuutta päästä kuulemaan aitoa kurkkulaulua sen synnyinseuduilla. Kun palasimme kansallispuistoretkeltä, suuntamme olikin selvä: kulttuuriilta teatterissa. Kontrasti aamuisen jurtan ja iltaisen kaupunkivilinän ja loisteliaan konsertin välillä olikin melkoinen. Näimme muun muassa upeita kurkkulaulu-, tanssi-, orkesteri- ja morin huur -esityksiä. Kulttuuri-illan jälkeen olikin hyvä vielä vilkuilla kaupungin yöelämää ennen seuraavan päivän lähtöä kohti Kiinaa.

9000 Kilometri Junamatkustusta

Nousimme viimeisenä Mongolian-iltapäivänämme Ulaanbaatarista junaan suuntana

Zamyn-Uud ja rajanylitys Kiinan puolelle. Junassa naapurihytin tytöt tarjosivat meille mehupullosta juomaa – luulimme sitä kookosmehuksi, koska se oli länsimaisessa Minute Maid -pullossa. Maistaessa kuitenkin selvisi, että taisimmekin päästä maistamaan aitoa airagia, hapatettua maitoa! Tytöt jatkoivat juoman nautiskelua nukkumaanmenoon asti, jolloin hytissä haisikin jo varsin erikoiselle.

Seuraavan aamun rajanylitys Mongoliasta Kiinaan sujui hitaasti, vaikka paikallinen autokuskimme yritti kovasti lahjoa tullimiehiä. Saimmekin kulumaan kuuden kilometrin matkaan kahdeksan tuntia. Kiinan puolelle päästyämme matkasimme vielä bussilla Jiningiin. Siellä oli vielä edessä yöllinen kilpajuoksu juna-aseman lippuluukulle tuliaisostoksista täyttyneet rinkat selässä. Asemalla lippuja varsin kaoottisessa jonotussysteemissä ostaville paikallisille riitti ihmeteltävää oudossa eurooppalaisten ryhmässä. Onnistuimme kuitenkin hankkimaan liput aamuyöllä lähtevään junaan. Varhain aamulla saavuimme lopulta määränpäähämme, kuumaan ja vilkkaaseen Pekingiin, Mongolian arot mielessämme.

Vaalit ja uusi hallitus

Kesäkuun 28. päivänä pidetyissä Suuren kansalliskokouksen vaaleissa Demokraattinen puolue (DP) sai enemmistön. Äänestysprosentti vaaleissa oli 65,4 %. Paikat jakautuivat seuraavasti: DP 32, MVP 28, MRPP/MNDP 11, Vihreät 2 ja riippumattomat 3. Kun uudeksi Mongolian pääministeriksi oli 9.8. valittu N.Altankhuyag (DP) saatiin hallitus kokoon 20.8. Uusi hallitus on koalitiohallitus, jossa vaalit voittaneella Demokraattisella puolueella on enemmistö. Hallitukseen kuuluu myös jäseniä Vihreästä puolueesta sekä MRPP:stä ja MNDP:stä (vaaliliitto ”Oikeudenmukaisuus”). Ulkoministeriksi valittiin entinen puolustusministeri L. Bold.

Perinteitä kunnioitetaan

– Jo toisena vuonna peräkkäin vietettiin Mongoliassa heinäkuun 10. päivänä Turiin Daalbany Udur-päivää eli ”Valtiolipun päivää”. Hallituksen jäsenet kunnioittivat valtiolippua Tšingis-kaanin muistomerkin edessä Suhbaatarinaukiolla. Tämä kunnianosoitus kytkeytyy kiinteästi Mongolian historialliseen perintöön ja osoittaa kansan lujuutta ja yhtenäisyyttä.

– Presidentti T. Elbegdorj, Suuren kansalliskokouksen jäsenet, Gandanin luostarin päälama sekä muut korkeat virkamiehet ottivat

8.7. osaa uhritoimitukseen, joka suoritettiin

Altandar’voo-vuoren jumalalle Darigangassa

Suhbaatarin piirikunnassa (aimagissa). Uhrimenojen aikana nostettiin salkoon Mongolian armeijan musta lippu ja osoitettiin sille kunniaa.

– Vuonna 2010 julkaistiin presidentin ohje, jonka mukaan Mongolian vanhaa kirjoitusta tulee käyttää rinnakkain kaikissa virallisissa dokumenteissa. Tämän vuoden elokuussa presidentin neuvonantaja A. Ganbaatar ilmoitti, että presidentin nettisivut tästedes julkaistaan myös vanhalla mongolikirjoituksella. Sivuja voi lukea ilman erikseen asennettavia fontteja.

Hallituspalatsi avoinna yleisölle

Tšingis-kaanin 850-vuotissyntymävuoden kunniaksi Mongolian hallitus päätti istunnossaan 25.8., että Suhbaatarin aukiolla sijaitseva hallituspalatsi ja Tšingis-kaanin kompleksi, mukaan lukien valtion kunniager, avataan yleisölle. Sisäänpääsy on maksuton ja valokuvaaminen sallittu. Toistaiseksi tutustuminen kompleksiin on mahdollista vain hevostunnista (klo 11.40) alkaen lauantaisin ja sunnuntaisin.

Lontoon olympialaiset

Lontoon vuoden 2012 kesäolympialaisissa mongolialaiset urheilijat saivat yhteensä 5 mitalia: kaksi hopeamitalia (nyrkkeily ja judo) ja 3 pronssimitalia (nyrkkeily, judo ja paini). Koska Suomi sai kisoissa ainoastaan 3 mitalia, niin tästä on tehtävä johtopäätös, että Mongolia on Suomea parempi urheilumaa.

Presidentti T. Elbegdorj ilmoitti mongolialaisten olympiaurheilijoitten vastaanotolla, että rahallisen kertapalkkion lisäksi kaikki olympiamitalinvoittajat sekä maailmanmestaruuden saavuttaneet urheilijat tulevat saamaan myös elinikäisen rahapalkkion. Myös jo kuolleitten urheilijoiden jälkeläiset saavat rahallisen korvauksen.