Ympäristötaiteen biennaali Mongoliassa

Vuonna 2016 Mongoliassa pidettiin Mongolian neljäs ympäristötaiteen biennaali LAM 360°. Teemana oli Catching the Axis – between the Earth and the Sky. Syyskuussa ilmestyi 104-sivuinen katalogi biennaalista, joka on laatuaan ainoa maailmassa. Biennaaliin valittujen 20 taiteilijan ei tullut kuvata luontoa, vaan työskennellä erilaisten ideoiden ja muotojen pohjalta. Vaikka ytimessä oli ympäristötaide, installaatiot ja performanssit antoivat teoksille lisäsärmää. Uusi taideteos saattoi käyttää puhdasta luontoa sellaisenaan, lisätä objekteja tai muokata luonnon elementtejä uuteen muotoon tai luoda täysin uusia teoksia. Luontoa ei ollut tarkoitus nähdä romanttisena ihanteena, vaan totena ja tulevaisuutena luonnon kestävyysarvot huomioon ottaen.

Taiteilijat työskentelivät kahdeksan päivää leirillä syrjäisellä Mongolian maaseudulla. Osanottajat olivat eri puolilta maailmaa, Euroopasta, Aasiasta ja Pohjois-Amerikasta. Suomesta mukaan oli kutsuttu valokuvaaja ja taiteilija Pekka

Niittyvirta. Hän on 1974 syntynyt merkittävä tekijä, joka teoksissaan käsittelee ihmisten toi- minnan seurauksia yhteiskunnan, teknologian, ympäristön tai rahamaailman kontekstissa. Hän käyttää valokuvaa ja videota jonkin tilanteen tai ilmiön kuvaamiseen. Mongoliassa hän kuvasi teoksessaan Köysi nuorten miesten ja puun välistä mieletöntä voimainkoetusta. Teos syntyi ilman ennakkosuunnitelmaa paikan päällä. Hän viittaa ironisesti sosialistisen realismin työläiskuvauksiin. Väkisinkin tulee mieleen

Ilja Repinin ikoninen maalaus Volgan lautturit. Niittyvirran teos tutkii perinteisen paimentolaiselämän ja Mongolian kommunistihallinnon arvoituksellista suhdetta. Toinen teos Constellation #3 perustui suunnitelmaan, joka kuitenkin muuttui ennen lopullista toteutusta. Siinä oli käytetty useihin satoihin kiviin fluoresoivia pigmenttejä. Teos tutkii luonnon runollisuutta ja taivaan ja maan erityislaatuista suhdetta kahden ulottuvuuden tavallaan kumoutuessa. Pigmentin lataantuminen auringonvalossa ja säihkyminen syrjäisellä seudulla herättää kysymyksiä valosaasteesta ja energiankäytöstä.

Niittyvirta kertoo sähköpostitse, että työskentelyolosuhteet olivat primitiiviset, esimerkiksi ilman juoksevaa vettä, mutta ympäristötaiteessa työskennellään paikan ehdoilla. Taiteilijaryhmä oli kiinnostava (mm. Yoko Ono), ja sen jäsenet hitsautuivat biennaalin aikana tiiviisti yhteen. Niittyvirta ei tuntenut ennestään Mongoliaa eikä Mongolian taidetta, mutta työn alla on taas Mongoliaan liittyvä taideprojekti.

Biennaalin muista osanottajista mainitsen tässä vain yhden Mongolian edustajan.

Enkhjargal Ganbatin työ Dorom voidaan suomentaa sanalla rukoilija tai kolmio.

Materiaalina oli kaatunut puu, lampaanvilla, sokeri, nauha ja kivi. Taiteilija oli löytänyt kaatuneen puun arolta, mikä ei ole ihan tavallista. Seitsemän metriä korkean puun yhdestä oksasta syntyy punainen nauha, jonka päässä on silkkikankaaseen kääritty kivi. Puu lepää kolmionmuotoisen villamaton päällä. Vahva mystinen olemassaolo akseloituu eri osien väliin. Teos vastaa suoraan biennaalin teemaa akseli.

Biennaalissa nousi esiin kutkuttavia kysymyksiä. Miten työskentely eri paikassa vaikuttaa taiteeseen? Joutuuko taiteilija tekemään myönnytyksiä aiemmalle suunnitelmalleen? Miten taiteilijat vaikuttavat toisiinsa? Keskustelut ja yhdessä työskentely varmaan rikastivat taiteilijoiden näkemyksiä. Paikkasidonnaisuuden takia yleisöä ei juuri ollut kahta kuraattoria lukuun ottamatta, mutta teokset jäivät elämään dokumentaatioina.

Ronny Rönnqvist