3 minute read

Tenshin-aikidon jalanjäljillä

Next Article
Pääkirjoitus

Pääkirjoitus

TENSHIN-AIKIDON

JALANJÄLJILLÄ

Advertisement

Teksti ja kuvat: Jarmo Humalajoki

Tenshin-aikido on menetelmä, jonka Take Sensei (Steven Seagal Sensei) opetti Tenshin dojo -nimisellä aikidosalillaan Japanissa. Kyseessä ei siis virallisesti ole tyylisuunta, vaan pikemminkin ainutlaatuinen lähestymistapa Aikikai-aikidoon. Take Sensei suoritti kaikki graduoinnit Aikikai Aikido World Headquartersin alaisuudessa, joten hänen aikidoaan ei voida pitää virallisesti muuna kuin Aikikain aikidona. Vaikka kyseessä ei virallisesti olekaan tyylisuunta, ero valtalinjan Aikikai-aikidoon on selkeä. Tämä näkyy esimerkiksi lukkotekniikoissa, käsien sekä jalkojen liikkeissä ja aikidon budo-luonteen korostamisessa. Suomen todennäköisesti ainoa Tenshin-aikidon ”ystävä” ja seuraaja on Alajärven Aikidoseura Yawara Nage ry. Suomessa harvalla on tietoa ja vielä vähemmän kokemusta Tenshin

Leirikuva

aikidosta. Alajärvellä olemme vuodesta 2009 seuranneet Tenshin-aikidon linjaa, mutta mukana on ollut myös muita vaikutteita. Vuonna 2011 saimme yhteyden Seagalin entisiin oppilaisiin ja jo saman vuoden lopulla järjestimme Sensei Larry Reynosan aikidoleirin Suomessa. Tuo leiri avasi ”kanavia” ja sittemmin olemme löytäneet Suomesta ja maailmalta samanhenkisiä harjoittelijoita ja seuroja ja olemme päässeet harjoittelemaan alkuaikojen innoittajiemme kanssa. Mutta se introsta. Lokakuussa 2017 meillä avautui mahdollisuus lähteä Espanjaan Sevillaan – Kisei dojolle.

Tunne oli käsin kosketeltavissa, pääsisimme dojolle, jossa voisimme harjoitella henkilöiden kanssa, joiden vaikutus koko Alajärven aikidoseuran syntyyn on merkittävämpi kuin yhdenkään toisen suomalaisen opettajan, lukuun ottamatta Sensei Jyrki Rytilää. Niinpä kokosimme pienen Tenshin-aikidofaniporukan, johon kuului allekirjoittaneen lisäksi Vesa Humalajoki ja Lapin samurai KariPekka Uutela - pienen hikipyyhkeen kera - josta sittemmin edellä mainitusta eräs espanjalainen harjoittelija jaksoi hyväntuulisesti muistuttaa koko seminaarin ajan! Läksimme siis Espanjaan legendaariselle Kisei-dojolle, jonka pääopettajalla Marco Penalla on tuoretta kokemusta Steven Seagalista noin vuoden takaisen leffaprojektin myötä ja mikä parasta, dojolla järjestettiin Sensei Haruo Matsuokan aikidoseminaari. Haruo Matsuoka on aikido-opettaja, joka hakee vertaistaan.

Jarmo Humalajoki

Sensei Haruo Matsuoka

Matsuoka puhuu englantia omintakeisella, miltei huomaamattomalla japanilaisella aksentilla. Hymyilevä, nöyrä ja rauhallinen olemus ei heti tuo mieleen henkilöä, joka oli Sensei Steven Seagalin uchidechinä miltei 20 vuotta. Matsuoka on käynyt kovan

koulun. Tenshin dojon alku aikoina dojon ovelle ilmestyi pieni 17- vuotias japanilainen nuorimies, hän oli nimeltään Haruo Matsuoka. Tenshin dojon aikido tunnettiin Japanissa tehokkaana ja itsepuolustuksellisesti toimivana. Ensi kohtaamisestaan Seagal Senseihin Matsuoka kuvaa näin: "Hänen japaninkielensä ei ollut erityisen sujuvaa, mutta hänen tekniikkansa sen sijaan oli - toisin kuin mitä olin aiemmin nähnyt. Hän oli todella nopea ja hyvin sulava. Hänen aikidonsa näkeminen muutti elämäni. " Myös Sensei Seagal huomasi ilmeisen nopeasti nuoren aikidokan potentiaa

Suomen edustus ja Sensei

lin ja alkoi japanilaisen etiketin vastaisesti käyttää tätä ukenaan. Japanilaisen etiketin mukaan kun pääohjaaja osoittaa tekniikoita pääsääntöisesti vain vanhempiin oppilaisiin. Matsuoka Sensein mukaan tämä antoi mahdollisuuden omaksua tiedon suoraan ”lähteestä”.

Aloitamme harjoittelun perinteisellä ”Morihei Ueshiban aikitaisolla”, johon kuuluu myös mielenkiintoisia Nishi Shiki -harjoituksia. Tämän jälkeen harjoittelemme ns. ”kumartamista” – mistä myöhemmin paljastuu mielenkiintoinen sovellutus tekniikkaan. Ukemien, käsien, jalkojen ja vartalonkäytön harjoittelun jälkeen aloitamme tutulla gyakuhanmi katatedori tenkantekniikalla. Sensei näyttää tekniikan useaan otteeseen eri nopeuksilla ja sanoo lopuksi vartaloaan taputtaen ”whole body”. Sitten Sensei kumartaa syvään ja antaa luvan aloittaa harjoittelemisen. Aloitan harjoittelun paikallisen, valkovöisen harjoittelijan kanssa. Ukeni on minua pidempi ja hänen olemuksensa tuntuu ”rautakangelta” - viis siitä, nyt tehdään tekniikkaa, ajattelen.

Hetken kuluttua Matsuoka Sensei tulee seuraaman tekemistäni ja oloni on entistä epävarmempi. Sitten Sensei tarttuu ranteeseeni. Yritän ohjata häntä, mutta sen sijaan että hän liikkuisi, saan vastaani hymyilyä ja ystävällisen, mutta määrätietoisen opetuksen ”No, no, whole body”. Edellä mainittu tarina toistuu useampaan otteeseen, treenien ohessa pääsen välillä Sensein heitettäväksi. Sensei ja paikalliset harjoittelijat ovat muutenkin kovin kiinnostuneita meistä ja koemme olomme erittäin tervetulleeksi. Keskustelut Haruo Matsuokan kanssa olivat lyhyitä, mutta merkityksellisiä tai sanoisinko inspiroivia.

Ehkä kaikista hämmästyttävintä oli yhä se miten ”pehmeätä” tekniikkaa Matsuoka Sensei tekee. Se ei ole lainkaan ruhjovaa tai vääntämistä, sellaista miksi jotkut hänen ”aikidoaan” luulevat. Toki on sanottava, että harjoituksesta riippuen tekniikat tuntuvat välillä tulelta, toisinaan taas tuulelta. Lyhyesti ilmaisten en saa kosketusta hänen voimaansa, sellaista että voisin siihen tarttua – sorruttaa häntä, ja se on uskomaton tunne.

Tenshin -aiki do Suomessa

Suomessa Steven Seagalista puhutaan välillä hymähdellen ja paikoin pilkatenkin. Tosi asia on kuitenkin se, että vaikka Sensei Steven Seagal ei enää olekaan Japanin vuosien kunnossa ja -iässä on kuitenkin kyseessä henkilö, jonka ansiosta aikido nousi -80 ja -90-luvuilla varteenotettavaksi itsepuolustuslajiksi. Uskallan sanoa jopa niin, että ilman Seagalia aikido lajina kuuluisi vielä pienempään marginaaliin. Henkilöt, joilla on kokemusta Seagalin aikidosta, ovat Suomessa vähissä. Tällä hetkellä ainoa, Tenshin aikidoon tai kuten alussa mainitsin pikemminkin ainutlaatuiseen lähestymistapaan Aikikai Aikidoon Suomessa löytyy Alajärveltä, Yawara-dojolta. ∎

Jarmo Humalajoki Aikido 2. dan fukushidoin Alajärven Aikidoseura Yawara Nage ry

This article is from: