3 minute read

Pääkirjoitus

YHDEN KOON SUKKAHOUSUT

Aikido sopii kaikille. Kaikki uudet harjoittelijat toivotetaan tervetulleiksi dojolle sukupuoleen, ikään, osaamistasoon tai muihin kriteereihin katsomatta. Silti uusia harjoittelijoita tippuu peruskursseille kovin vähän. Eikö monipuolisen lajin pitäisi kiinnostaa isoja kansanjoukkoja hyvinkin laajalti?

Advertisement

Liiton puheenjohtaja kertoo omassa kolumnissaan tulevista suunnitelmista markkinoida lajia, jotta tatamit saadaan täydemmäksi. Silti paluuta niihin kultaisiin aikoihin, milloin lajikirjo löytyi aikido, karate ja judo -opuksen kansien välistä, ei ole.

Käytännön markkinointityö vaatii hyvää pohjakartoitusta ja tutkimusta siitä, mikä saa ihmiset aloittamaan jonkin lajin. Jos haluamme enemmän nuoria harjoittelemaan, pitää meidän tietää ne vetovoimatekijät millä kyseistä kohderyhmää dojoille houkutellaan. Sama koskee tietysti muitakin potentiaalisia joukkoja. Millä alennetaan kynnystä tulla peruskurssille, jos näytöksissä ja ensimmäisissä treeneissä ei ole itseen verrattavissa olevia kavereita jakamaan kokemuksia. Pudottamalla tätä kynnystä saadaan myös kurssilaiset pysymään paremmin jatkossakin aikidon parissa. Itsekään en olisi aloittanut, jollei samalla kurssilla olisi ollut eräs vanha sulkapalloa kanssani pelannut ystävä.

Myös kurssin vetäjän valinta on tärkeää. Lapsia ja nuoria vetämään tarvitaan sitoutuneita ihmisiä, jotka ovat tottuneet pitkäjänteiseen työskentelyyn heidän kanssaan. Lisäksi tarvitaan oikeaa opetussisältöä, jotta eritasoiset harjoittelijat saavat harjoituksista mahdollisimman paljon irti jo aikido-taipaleen alkuvaiheessa. Ajavatko sellaiset peruskurssit, joissa kaikenlaiset harjoittelijat ovat yhdessä, tässä mielessä asiansa?

Kun edellä mainitut seikat ovat otettu huomioon, voidaan alkaa suunnittelemaan fokusoitua markkinointia. Kun se on kohdennettua, eivät kustannuksetkaan ole liian isoja seurojen toteuttaa. Varsinkin jos liitto ottaa oman osansa tukitoimenpiteistä hoitaakseen.

Helleterveisin, Solheta hälsningar, Jussi

EN STORLEK PÅ STRUMPBYXORNA

Aikido passar för alla. Alla nya utövare hälsas välkomna till dojon, oberoende av kön, ålder, nivån på färdigheter eller andra kriterier. Därför slinker väldigt få nya utövare med i grundkurserna. Borde inte den mångsidiga stilen vara av stort intresse för de stora folkmassorna?

Förbundets ordförande berättar i sin egen kolumn om de kommande planerna på att marknadsföra aikido så att man kunde fylla tatami. Ändå finns det ingen återvändo till de gyllene tider då man hittade stilvariationer mellan pärmarna i aikido-, karate- och judoverken.

Det praktiska marknadsföringsarbetet kräver grundlig kartläggning och undersökning om hur man får människor att börja träna en stil. Ifall vi vill ha flera unga utövare måste vi känna till de attraktionsfaktorer med vilka ifrågavarande målgrupp kan lockas till dojon. Det samma gäller förstås andra potentiella grupper. Med vad ska tröskeln sänkas för att komma till grundkurser ifall det på uppvisningarna och de första träningstillfällena inte finns jämlika vänner man kan dela erfarenheter med? Genom att sänka den här tröskeln får man också kursdeltagarna enklare med i aikidon i fortsättningen. Själv hade jag inte börjat ifall inte en vän som jag spelat badminton med, hade varit med på samma kurs.

Valet av kursdragaren är också viktig. Att dra träning för barn och unga kräver engagerade personer som är vana vid långsiktigt arbete med dem. Dessutom behövs rätt innehåll i undervisningen så att utövare på olika nivåer får ut det bästa möjliga av träningarna på den inledda aikidofärden. Beaktas det här i de grundkurser där alla möjliga utövare tränar tillsammans?

När tidigare nämnda fakta har beaktats kan man börja planera att fokusera på marknadsföring. När den är riktad så är inte ens kostnaderna för stora för föreningarna att ta. Särskilt om förbundet åtar sig sin egen del av stödåtgärderna för att hantera den.

S I S Ä L LYS LU E T T E LO

Pääkirjoitus 2

Puheenjohtajan palsta 3

Tenshin-aikidon jalanjäljillä 4

Aik ido osana henkistä polkua 7

Aik ido-penskat aitaa maalaamassa 12

Suomen A ikidoliiton Antidopingohjelma 16

A ikidobladet på svenska 18

Aikido-lehti on Suomen Aikidoliiton virallinen äänenkannattaja. Lehti jaetaan kaikille lisenssin maksaneille. Tavallisesti levikki on noin 1500 kpl. Lehteä voi myös ostaa Aikidoliitosta. Päätoimittaja: Jussi Koukku 0400 494 626 toimitus@aikidoliitto.fi

Ilmoitusmyynti: Suomen Aikidoliitto ry Radiokatu 20, 00240 Hki 09 - 3481 2566 040 - 573 8166 Ulkoasu: Outi Heistman

Paino: M&P-Paino

Lehti ei vastaa tilaamatta lähetetystä materiaalista, kuten kuvista ja kirjoituksista. Kirjoituksia ja kuvia saa lainata lehdestä ainoastaan toimituksen luvalla.

This article is from: