Tempus 6/2020

Page 20

V U O D E N K I E LT E N O P E T TA J A

Ideat jakoon

arjessa ”Materiaalia syntyy paljon, ja sen jakamatta jättäminen tuntuisi järjettömältä”, sanoo vuoden kieltenopettaja Reetta Bizet, joka pitää blogia ja jakaa vinkkejä sosiaalisessa mediassa. TEKSTI ANNA HALME KUVAT REETTA BIZET

V

uoden kieltenopettajaksi 2020 on valittu kuopiolainen Reetta Bizet, joka opettaa englantia, ruotsia ja saksaa perusopetuksessa. SUKOLin hallitus toteaa, että valinnan perusteena on laaja ja merkittävä digitaalisten oppimisympäristöjen osaamisen jakaminen kollegoille. Erityisen tärkeää työtä Reetta Bizet teki koronakeväänä 2020, jolloin hänen vinkeistään ja ohjevideoistaan hyötyi suuri joukko kieltenopettajia eri puolella Suomea. Vuoden kieltenopettaja -tunnustus jaetaan SUKOLin ja Sanoma Pron yhteistyössä.

Digistä innostunut unelmakollega

Reetta Bizet on aloittanut opettajan uransa Helsingissä vuonna 2011. Nykyisin hän opettaa englantia, ruotsia ja saksaa Kuopiossa Puijonsarven koulussa sekä ala- että yläkoulun puolella. Hän toimii koulussaan myös digitutorina. Digitaalisuus, pelillisyys ja toiminnallisuus kiinnostavat Reettaa. Ne edistävät oppimista, ja lisäksi ne tuovat vaihtelua ja hengähdystaukoja pulpetissa istumiseen. ”Tavoitteena on, että oppilaalla on tulevaisuudessa matala kynnys käyttää monipuolisesti erilaisia työtapoja sekä taito valita näitä tapoja aina tilanteen mukaan”, Reetta kertoo. Reetan kollegat kuvaavat häntä näin: Reetta on jalat maassa oleva kielen opetuksen taituri. Hän on huikea ideanikkari ja mukava kollega. Kollegana Reetta on unelma! Hän taitaa ja tietää eikä piilota laajaa taitotietoaan vakan alle vaan jakaa osaamistaan niin kieltenopettajien koulutuksissa kuin omassa työyhteisössään ja blogissaan. On korvaamatonta saada aina tarvitessa päteviä neuvoja ja ymmärrettävää apua digiasioissa ja vinkkejä ajankohtaisista materiaaleista tai sovelluksista. Innostus näkyy ja tarttuu: Reetta kannustaa, ottaa vastuuta, on läsnä niin oppilaille kuin meille kollegoillekin. Hänen kanssaan on

20

6/2020

Reetan kasvot saattavat olla jo monelle tutut hänen bloginsa Facebook-ryhmästä, josta voi hakea vinkkejä digiopetukseen ja toiminnallisuuteen. Kaija Sankila (vas.) ja Noora Kaukola verkkokursseja suunnittelemassa.


Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.