Trauma 11/15 by STRHY päätoimittaja

TRAUMA Suomen Traumahoitajayhdistys ry

Marraskuu 2015

Tässä numerossa  Chris Hani Baragwanath

Academic Hospital  Expedition medicine in

Chamonix  LTC 2014  ETC 2015

SISÄLLYS Puheenjohtajan ja päätoimittajan tervehdys .............................. 4 European Trauma Course 2015 ................................................... 6 Expedition medicine in Chamonix ............................................ 10 Chris Hani Baragwanath Academic Hospital ........................... 16 Lontoon Traumakonferenssi (LTC 2014)................................... 21 Traumarekisteri........................................................................... 26

HALLITUS 2015 Vuorinen Sari, Puheenjohtaja Kettunen Jukka, Varapuheenjohtaja, koulutussihteeri. Huhtaniemi Mika, yhdistyksen sihteeri Tiainen Tuula, Rahastonhoitaja Lahti Hanna Näytteilleasettajayhdyshenkilö Honkanen Mari, Tiedottaja Kapanen Sami, WebMaster, päätoimittaja Virtanen Auli, Jäsensihteeri Tynkkynen Kirsikka, Rahastonhoitaja Sähköpostit muotoa puheenjohtaja@strhy.fi Yhteisviesti koko hallitukselle hallitus@strhy.fi

XXII Traumapäivät ovat takana ja on ilo huomata, että vuosi vuodelta saamme enenevissä määrin osallistujia ja uusia jäseniä yhdistykseemme. Tämän kertaisessa numerossamme pääset tutustumaan muun muassa traumarekisteriin. Traumarekisterin tarkoituksena on vertailla traumapotilaiden hoitoprosesseja kansainvälisesti ja hoidon laatua, sujuvuutta sekä nopeaa diagnoosiin pääsyä. Traumarekisteri on aloitettu Suomessa ensimmäisenä Töölön sairaalassa vuonna 2006. Tämän vuoden alusta on mukaan saatu myös Turku ja Tampere. Olisi erityisen tärkeää saada laajennettua traumarekisteriä myös muualle Suomeen. Tällöin voisimme kansallisesti vertailla erinäisiä traumapotilaan hoitoprosesseja ja yhdistää jokaisen yksikön parhaat käytänteet sekä entisestään parantaa traumapotilaiden laadukasta hoitoa maassamme. Tässä numerossa pääset tutustumaan myös kansainvälisiin matkakertomuksiin. Lisäksi löydät kertomuksen ETC kurssin käyneen hoitajan kokemuksista ja paljon muuta. Seuraava traumapäivä järjestetään Helsingissä 28.4.2016 Biomedicumissa. Jouluterveisin

Sari ja Sami Sari Vuorinen

Sami Kapanen

Puheenjohtaja

Päätoimittaja

European Trauma Course eli ETC- sinne on päästävä Suomen kuudes ETC eli European Trauma Course järjestettiin maaliskuun lopussa Hyvinkäällä Suomen kuudes ETC eli European Trauma Course järjestettiin maaliskuun lopussa Hyvinkäällä. ETC keskittyy monivammapotilaan alkuvaiheen lääketieteelliseen tutkimukseen ja hoitoon. Tärkeä osa kurssia on trauma team-toimintamalli, jossa potilasta hoidetaan moniammatillisessa tiimissä. Kahden ja puolen päivän mittainen kurssi sisältää ainoastaan kaksi luentoa, muuten kurssi on ns. hands-on toimintaa. Kurssin lopussa järjestetään traumajohtaja-testi, joka kurssille osallistuvan täytyy läpäistä, jotta kurssin voi suorittaa hyväksytysti. ”Kurssi soveltuu kaikille monivammapotilaan hoitoon osallistuville lääkäreille (etenkin kaikkien kirurgian erikoisalojen, anestesian ja tehohoidon, neurokirurgian, lastenkirurgian erikoistuville ja erikoislääkäreille).” (Suomen Traumatologiyhdistys, http://www.traumasurgery.fi/koulutukset/ etc/)

kollegat osuvasti minuakin kuvailivat, osallistui kurssille. Ennen kevään kurssia Hyvinkäällä, seitsemän hoitajaa oli osallistunut kurssille ja saanut kurssitodistuksen. Kurssia on markkinoitu kokeneille ja kielitaitoisille hoitajille. No, allekirjoittanut ei omasta mielestään täyttänyt kumpaakaan vaatimusta, ”mutta kun sinne on päästävä”. Vuonna 2009 sairaanhoitajaksi valmistuneelle ja englannin kielen puhumista välttelevälle ”trauma-addiktille” syttyi ETC-kipinä jo vuonna 2012, kun Oulun traumapäivillä nykyinen ETC-kouluttaja, sairaanhoitaja JP Jääskeläinen kertoi kurssista. Muutama vuosi siinä siis meni rohkeutta kerätessä. Kurssille lähdin taskussa vuoden kokemus traumatologian vuodeosastolta ja hieman vajaa viisi vuotta tehohoito kokemusta, ei siis paljon. Innostusta ja kiinnostusta asiaa kohtaan sitäkin enemmän. Olen oman yksikköni traumavastaava ja suunnaton rasite sairaalan traumatiimi toiminnasta vastaavalle lääkärille jatkuvine kehitysehdotuksineni.

Kurssille on ollut perinteisesti kaksi paikkaa varattuna hoitajille, kiitos Suomen Traumahoitajayhdistyksen ja Suomen Traumatologiyhdistyksen yhteistyön. Tänäkin keväänä kaksi hullunrohkeaa sairaanhoitajaa, kuten 6

Perusvälineet

Ilmatien hallinta, rintakehän vammat ja shokki, kuulostaa helpolta eikö? Kurssia varten opiskeltava englanninkielinen manuaali tipahti postiluukusta noin kuukautta ennen kurssia. Englanninkielen lukeminen ja kuullun ymmärtäminen ei ollut aikaisemminkaan tuottanut ongelmia ja suurimmaksi osaksi itse asia oli jo tuttua. Se, miten englanniksi puhuisin kaiken sen, olikin sitten suurin päänsäryn aiheuttaja. Suurimmaksi haasteeksi koin jo manuaalia opiskellessa keuhkojen ja lantion natiiviröntgen ja pään CT-kuvat. Onneksi Googlen kuvahaku auttoi pahimmassa hädässä. Suureksi avuksi olivat myös oman työyksikön lääkärit, jotka ystäväl-

lisesti vastasivat kaikkiin mieltä painaviin kysymyksiin. ETC:n ensimmäisen päivän teemat olivat tehohoitajalle tuttuja ja turvallisia. Ilmatien hallinta, rintakehän vammat ja shokki, kuulostaa helpolta, eikö? Pleuradreenin laitossa olen ollut niin monesti avustamassa - ”ei se voi olla hankalaa”. Vaikea ilmatie - ”tää konsultois senioria”. Keuhkokuva- ”olihan se seniori vielä paikalla?”. ”Seniori” onneksi oli aina paikalla ja opastusta sai tarvittaessa kouluttajilta ja muilta kurssilaisilta. Ensimmäinen tiimin johtaminen sujui yllättävän hyvin, ensikertalaiseksi ja

englanniksi. Illalla olin jo sitä mieltä, että olin parhaimmillani tiimin johtajana. Ensimmäisestä päivästä jäi todella hyvä mieli ja ajoittain pinnalle pyrkivä paniikkikohtauskin alkoi väistymään. Kurssin ilmapiiri oli hyvä jo ensimmäisestä päivästä lähtien, enimmäkseen ihmiset hymyilivät.

olen sitä aktiivisesti vältellyt, tietenkin. Niinpä poistuin paniikin sekaisin tuntein luennolta kohti aamupäivän skenaarioita: Pään vammat, rankavammat ja vatsan alueen vammat. Toisena päivänä alkoi myös lopputestiin valmistautuminen, potilaat olivat haastavampia monivammapotilaita, tiimin jäsenet eivät välttämättä olleet enää ”kaiken osaavia” senioreita ja joskus nämä seniorit olivat niin kiireisiä, että eivät päässeet edes paikalle. Onneksi ”sairaalan” neurokirurgi oli hyvinkin aktiivinen ja kiirehti potilaani leikkaussaliin ajoissa. Iltapäivällä

Ensimmäisenä päivänä hankittu itseluottamus hävisi savuna ilmaan seuraavana aamuna. Kurssin toinen ja viimeinen luento: Pään CT-kuvien tulkinta.. Neurologia on jostain syystä ollut aina allekirjoittaneelle hieman hankala aihe, joten 8

Never let inexperience get in the way of ambition. käsiteltiin lapsipotilaita ja raajavammoja. Kurssin aikana kandidaateille ei juurikaan jäänyt aikaa pyöritellä sormia. Päivät alkoivat aamu kahdeksalta ja kestivät illalla yli kuuteen. Toisen päivän päätteeksi kertasin vielä radiologisia tutkimuksia ja eri ”skillsejä”. Myotomidermatomi-tanssia tuli tanssittua vielä puolen yön aikaan omassa hotellihuoneessa.

telutahtoakaan ei ole pahaksi tällä kurssilla. -Never let inexperience get in the way of ambition. Seuraava ETC järjestetään Kuopiossa 11.–13.11.2015, lisätietoa kurssista Suomen Traumatologiyhdistyksen sivuilta www.traumasurgery.fi. Suomen Traumahoitajayhdistyksen jäsenet voivat hakea yhdistykseltä apurahaa kurssille, lisätietoa www.strhy.fi.

Final day. Testipäivään lähdin yllättävän rauhallisena, toisin sanoen shokin toivossa ja rankavamman pelossa. Testissä jännitys näkyi enimmäkseen yksinkertaistenkin englannin sanojen unohduksena, tiimini onneksi ymmärsi mikä on ”pelvicvyö”. Hyvinhän se testi meni ja iltapäivällä sain kurssitodistuksen kouraan kuten muutkin. Noin 30 traumapotilasta hoidettuna kahden ja puolen päivän aikana, tiimin jäsenenä tai johtajana, aika hieno fiilis.

Kirsikka Tynkkynen Sairaanhoitaja Etelä-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymä Mikkelin keskussairaala, teho-osasto

Kokonaisuudessaan kurssi oli mahtava kokemus. Loistava tiimihenki, osaavat ja kannustavat kouluttajat ja hyvät kurssi järjestelyt saivat arvosanaksi täyden kympin. Voin suositella kurssia kaikille traumapotilaan hoitoon osallistuville lääkäreille, ja hoitajille, joilta löytyy kokemusta, mutta ennen kaikkea suurta kiinnostusta asiaa kohtaan. Annos tais-

Expedition medicine in Chamonix (winter) 18.1-22.1.2015 (+ 23.1 vapaaehtoinen jäätikköpäivä) Chamonix, Mont Blanc, Ranska Päätös kurssiin osallistumisesta oli tehty jotakuinkin sillä sekunnilla, kun luin saamani linkin otsikon. Kurssi pidetään kerran vuodessa ja oli juuri hiljattain pidetty, joten jäin haukkana seuraamaan Wilderness Medical Training -nimisen brittifirman sivuja päästäkseni ilmoittautumaan välittömästi seuraavan talven kurssille. Aihe kiinnostaa ulkotyöstä (ehkä joskus?) haaveilevaa ja vuoristohullua anestesiahoitajaa ja paikkakaan ei olisi voinut olla ranskaharrastajalle parempi. Työnantaja ei arvatenkaan innostunut perusteluistani saada yhtä tai kahta virkavapaapäivää kuuden päivän kurssista, vaikka parhaani yritin. Lomaa kuitenkin sain tammikuulle ja suureksi ilokseni STRHY näki koulutuksen annin tukemisen arvoisena. Suuri kiitos siitä. Kurssin opetuskieli oli englanti ja kaikki luennoitsijat olivat brittiläisiä lääkäreitä, joilla oli huikea määrä kokemusta erilaisista retkikunnista Antarktikselta Everestin kautta Saharaan ja Afrikan savimajakyliin. Lisäksi moni heistä oli tehnyt paljon vapaaehtoistyötä kehitysmaissa. Kurssin osallistujat (90) olivat lähinnä brittejä, lisäksi joitain pohjoismaalaisia sekä kourallinen muista maista. Suurin osa oli nuorta lääkärikuntaa, paljon anestesiaerikoistuvia; meitä sairaanhoitajia oli n. 5. Olin päättänyt viivähtää kurssin yhteydessä Chamonixissa yhteensä kaksi viikkoa ja matkaan lähdin maanantaina alkavaa kurssia edeltävänä perjantaina. Suomesta ei muita osallistujia kurssilla 10

ollut, mutta tunsin entuudestaan muutaman Chamonixissa majailevan suomalaisen ja olin löytänyt kukkaistapettisen alivuokralaishuoneenkin tutun hiihtokausilaisen kämpästä. Ehdin näinollen, onneksi, purkaa pahimman lasketteluinnon hiihtokavereiden kanssa viikonlopun aikana Italian puolella Courmayeurin metsissä ja Chamonixissa Breventin tuoreilla lumilla. Kurssi oli toki viisaasti suunniteltu eli luennot pidettiin joka päivä klo 1520, paitsi ulkopäivänä hieman aiemmin. Aamuisin ehti hyvin mäkeen ja pukeutumiskoodi oli erikseen mainittuna "sporttinen". Monoissa sai tulla luentosaliin. Lisäksi uupuneille laskijoille oli tarjolla iltapäiväkahvit ja ennen viimeistä sessiota "complimentary wine and nibbles". Puitteet olivat siis kunnossa.

Kurssin opetuskieli oli englanti ja kaikki luennoitsijat olivat brittiläisiä lääkäreitä, joilla oli huikea määrä kokemusta erilaisista retkikunnista Antarktikselta Everestin kautta Saharaan ja Afrikan savimajakyliin.

Ensimmäinen aihe oli "be ready - expedition medical planning" Maanantain ensimmäisessä osuudessa esiteltiin vaikuttavan kokemuksen omaava luennoitsijakaarti ja käytiin läpi käytännön asioita. Heti sen jälkeen mentiin suoraan asiaan ja aiheeseen ja niissä pysyttiin koko viikko. Ensimmäinen aihe oli "be ready - expedition medical planning", josta kaikki alkaa. Medicin pitää selvittää ja miettiä tulevat olot, osallistujien erityispiirteet, mahdolliset riskit ja kaikki seikat huomioiden suunnitella minkälaista tavaraa ja lääkkeitä otetaan mukaan ja miten ne kulkevat ja säilyvät tulevissa oloissa. Medicin itsensä tulee myös olla taidoiltaan ja kunnoltaan valmis matkaan ja ymmärtää olevansa osa tiimiä muutenkin kuin medicin roolissa. Ote oli alusta saakka konkreettinen ja tempaisi heti mukaansa.

-gamowbag.html. Lisäksi mukana oli kivunhoitoa keskellä ei mitään sekä research on expedition -osuus ja lyhyt teoriaosuus GPS:n toiminnasta seuraavan päivän workshopia varten. Vuoristotautiosuus jäi mieleen yhtenä parhaista ja tiistain anti oli itselleni teoriapäivistä vaikuttavin. Keskiviikon kolme ja puolituntinen koulupäivä vietettiin mukavassa talvikelissä puistossa Chamonixin keskustassa. Workshopeissa oli lumiturvallisuusvälineiden käyttöä, GPS:n kanssa kulkemista, perusasiaa köysistä apuna sekä nivelten sijoiltaanmenojen reponointia ja lastoitusta. Traumaskenaariossa tultiin paikalle ensimmäisenä kaverin lennettyä nurin moottorikelkalla. Pääsimme virittelemään mainiota välineitä ja mm. Kendrick traction, millä jalan saa vetoon, lähtisi pitemmälle reissulle heti mukaan. Vuoristoreppuun pakkaan myös Sam splintin ja kelmua, mutta jos Sam splint unohtuu, niin osaan lastoittaa ranteen myös John Westin tonnikalasäilykepussilla. Lääkäripainotteisen ryhmän kysyvät katseet kohdistuivat ainoaan hoitajaan, kun tuli aika sitoa mitella. Jouduin siinä tilanteessa toteamaan, että "meillä vaksit yleensä tuo valmiin sidoksen ja laittavat sen paikalleen". Kaikenkaikkiaan käytännön expedition medicine on paljolti perusjärkeilyä ja soveltamiskykyä ja paljon muutakin kuin lääkinnällisiä taitoja.

Maanantaina ehdittiin käydä läpi myös perusasioita lumiturvallisuudesta ja vyöryistä, hypotermiaa ja paleltumavammoja sekä raapaisu ilmailulääketiedettä ja käytännön asioita helikoptereiden kanssa toimimisesta. Illalla ihanan inspiroiva ortopedian erikoistuva Lucy Obolensky kertoi Kenian vapaaehtoisprojekteistaan, jotka jäivät hyvällä tavalla allekirjoittaneen korvan taakse. Toinen päivä tarjosi tiivistä tietoa traumoista ja korkeaan ilmanalaan liittyvistä ongelmista. Vuoristotaudin fysiologiaa ja muotoja käsiteltiin laajasti, teoriaa ja käytännön hoitoa sekä välineistä mm. yksinkertainen, mutta nerokas Gamow bag http://www.climbing-high.com/the

Kaksi viimeistä teoriapäivää kattoi urheiluvammoja, silmävammoja ja ongelmia, kasvo- ja leukavammoja sekä pitkillä retkillä tyypillistä hammasproblematiikkaa. Lisäksi saimme tietopaketin tyypillisistä trooppisista taudeista sekä loisista ja käärmeiden, skorpionien ja hämähäkkien puremista ja pistoista. Näitä asioita käsiteltiin talvikurssillakin, koska usein talvisiin vuoristoolosuhteisiin kuljetaan trooppisten olojen kautta ja muutenkin expedition -oloissa viihtyvät saattavat päätyä erilaisiin olosuhteisiin työskentelemään. Chamonix mountain rescuesta kävi lääkäri pitämässä mielenkiintoisen session työstään ja toiminnasta. Paljon hoidetaan traumaa ja usein pahimpana uhkana on hypotermia. Olosuhteet ovat usein vaikeat ja

potilas pitää saada nopeasti kyytiin ja kohti sairaalaa. Stay and play on siis harvemmin vaihtoehto. Lääkärin tehtävä on enemmän triagea ja hoitopaikan valintaa, kuin temppuja. Seuranneessa keskustelussa kävi ilmi, että Ranskassa ensi- ja sairaanhoitajien koulutustaso ei ole kovin korkea, mutta kyseisen lääkärin mielestä periaatteessa hyvin koulutettu ensihoitaja voisi toimia mountain rescue medicinä yhtä hyvin kuin lääkäri. Kovat olosuhteet asettavat tietysti myös erilaiset vaatimukset henkilökunnalle, kuin mitä perussairaalajampalta vaaditaan. Kuudes kurssipäivä oli vapaaehtoinen ja lisämaksusta järjestettevä jäätikköpäivä. Kokoonnuimme lauantaiaamuna klo 9

hakemaan urheiluliikkeestä lainaksi ylävuoristokenkiä, jäärautoja ja valjaita. Muu varustelista oli ilmoittautuneille toimitettu aiemmin. Nousimme junalla Chamonixin asemalta Montenversiin La Mer de Glace -jäätikön reunamille, jakauduimme 22 osanottajasta ja kolmesta loistavasta vuoristo-oppaasta koostuviin kolmeen köysistöön ja marssimme jäätikköä pitkin lähirailolle erilaisia perusjäätikkötaitoja, lähinnä kaverin auttamiseen liittyviä, opettelemaan. Ohjelmassa oli erilaisia ankkureita ja varmistussolmuja sekä vetotaljan kokoamista, jotta osaisimme mm. auttaa

kaverin ylös railosta. Harjoiteltiin myös jääkiipeilyä ja laskeutumista ja siinä kaiken sivussa ihailimme huikeaa luontoa. Paraskaan Michelin-ateria ei sitäpaitsi voita jäätikkömaisemissa syötyä repussa littaantunutta eväsleipälounasta. Jotkut niistä, jotka hoksasivat katsoa kylttejä eri tasoilla kallioseinämässä ja moneen kertaan jatkettuja portaita juna -asemalta jäätikölle laskeuduttaessa, nielaisivat ehkä tajutessaan miten surullisen nopeasti ja kiihtyvässä tahdissa jäätikkö sulaa. Taitojen lisäksi oli siis mahdollisuus ottaa mukaan muutakin ajateltavaa.

Kurssi oli kaikenkaikkiaan täysi kymppi ja tyytyväisissä tunnelmissa jatkoin alppielämää vielä seuraavan viikon. Loppureissu sisälsi hienoja laskuja, hikisiä ylöspäin etenemisiä ja ystävällistä yhdessäoloa, joskin myös mustelmaisia polvia kiville kaatumisesta ja takapuolesta huolella repeytyneet housut, oikeastaan kolmet housut samalla kertaa. Bonuksena tuli opittua että ilmastointiteipillä ei lumisessa metsässä pysty paikkaamaan vaatteita. Onneksi kaverilla oli hakaneuloja muistetaan pakata niitä useampi kappale ihan siihen perus-eapakkaukseen aktiivikäsienlämmittimien ja avaruushuovan lisäksi; hypotermian ehkäisyyn ylempänä ja siveyssyistä laaksossa, jotta junamatka omille kylille sujuu hieman vähemmillä katseilla.

olevalle ehtii tarjoutua halpoja lentoja ja majoituksia. Kurssipaikka on tietysti oleellinen, jos ja kun aikoo yhdistää matkaan lomailua ja koulutus kannattaa valita niin hyvin, etteivät omasta pussista kuluvat eurot harmita. Yhdistyksillä on usein työnantajaa avarampi näkökulma aktiiviseen kouluttautumiseen ja rahallista tukea kannattaa hakea rohkeasti. Tietojen ja taitojen lisäksi tapaa paljon ihmisiä erilaisista työkulttuureista ja taustoista, joka on paitsi mielenkiintoista, luo myös verkostoa ja mahdollisuuksia tulevaisuuteen. Maiju Salovaara-Hiltunen anestesiasairaanhoitaja

Ortopedis-traumatologinen leikkausosasto, HUS Töölön sairaala

Omien kokemusteni pohjalta kannustan lämpimästi jokaista katselemaan kursseja avoimin mielin. Usein kansainvälisillä kursseilla on edullisempi hinta hoitajille ja ajoissa liikkeellä

Traumahoidon kärkiosaamista Chris Hani Baragwanath Academic Hospital Saimaan ammattikorkeakoulun ensihoidon koulutusohjelma vieraili viime syksynä Johannesburgin yliopistossa EteläAfrikassa. Kuukausien järjestelyjen jälkeen ja saadun FinCEAL stipendirahan tuen turvin matkaan lähtivät ensihoidon lehtorit Juha Jormakka, Pasi Alanen, Simo Saikko sekä kenttäjohtaja Tommi Ulmanen. Matkan pääkohteena oli Johannesburgin yliopisto ja sen ensihoidon opetus. Koulutukseen tutustuttiin sekä teoriassa että käytännössä mm. viettämällä neljä päivää maastossa Vaal Dam joella, jossa toteutettiin kolmannen vuosikurssin ensihoitajien viikon mittainen vesistöpelastamisen harjoitus. Pääsimme myös kukin paikallisen ambulanssin matkaan ja siten myös useisiin eri sairaaloihin.

Afrikan hallitus osti sairaalan omaan käyttöön. Seuraavina vuosikymmeninä sairaala kasvoi nopeasti palvellen pian koko eteläistä Afrikkaa. Kun kuuluisa demokratia-aktivisti Chris Hani murhattiin vuonna 1993, päätettiin hänen nimensä liittää osaksi tämän pääosin mustaa väestöä palvelevan sairaalan nimeä – syntyi nykyinen Chris Hani Baragwanath Hospital. Sairaala-alueelle saavuttaessa havaitsee heti, että kyseessä on todella suuri sairaala. Havainto ei ole väärä, sillä kyseessä on maailman kolmanneksi suurin sairaala, joka muodostuu yhteensä 429 erillisestä rakennuksesta ja vajaan neliökilometrin suuruisesta sairaala-alueesta. Henkilökuntaa sairaalassa on lähes 7000 ja vuodepaikkoja noin 3200. ”Barassa” kuten paikalliset sairaalaa tuttavallisesti kutsuvat hoidetaan päivittäin noin 2000 saapuvaa potilasta, joista kiireiseksi luokiteltuja on 400-500 ja kriittisessä tilassa olevia 50 -150! Nämä massiiviset luvut nostavat Baragwanathin päivystyksen kiistattomalle ykkössijalle koko maailmassa!

Ehkä sykähdyttävin kokemus koko matkallamme oli järjestetty vierailu Sovetossa sijaitsevaan Chris Hani Baragwanathin sairaalaan. Sairaalan nimi juontuu John Albert Baragwanathista, joka saapui alueelle kullan perässä kuten aikanaan tuhannet muut, mutta päätyi lopulta kauppiaaksi ja majataloyrittäjäksi. Britannian hallituksen tuella samaiseen paikkaan rakennettiin vuonna 1942 kipeästi kaivattu sotasairaala, joka sai nimekseen The Imperial Military Hospital, Baragwanath. Sodan jälkeen sairaalassa alettiin hoitaa mustaa väestöä ja vuonna 1948 Etelä-

Sairaalassa meidät otti vastaan professori Roger Dickerson, joka on päivystysosaston johtajalääkäri ja tällä hetkellä Etelä-Afrikan ensihoitolääkärien yhdistyksen varapresidentti. Lyhyen luennon jälkeen lähdimme kierrokselle. Traumayksikön ”eteinen” on triagetila, johon mahtuu kerralla tarvittaessa 40 paaria. Triagen yhteydessä on 11 erillistä tutkimuspaikkaa elvytys- ja hengityksenhoitomahdollisuuksin. Trauma Resuscitation Area eli suomalaisittain päivystys- tai sokkihuone on 16 paikkainen, täysvarustettu hoitotila, jonne saapuvat potilaat skannataan kokonaan LODOX (Low Dose X-ray) laitteella tai tutkitaan nopeasti ultraäänellä (e-FAST). Tarvittaessa aivan vie-

restä löytyvät tietokonekuvaus, magneettikuvaus sekä angiolaboratorio. Traumapäivystyksellä on käytettävissään myös kolme 24h valmiudessa olevaa leikkaussalia henkilökuntineen. Kaikki salit sijaitsevat alle 30 metrin etäisyydessä sokkihuoneesta! Päivystysteho-osasto (Trauma Intensive Care Unit) on kahdeksanpaikkainen. Henkilökunta on yhteinen yleistehon kanssa ja kiertää sovitusti näissä molemmissa. Traumayksikköön kuuluu vielä erillinen aikuisten palovammayksikkö, jolla on käytössään kuusi tehohoitopaikkaa, 24 valvontavuodepaikkaa sekä oma leikkaussali. Akuutilla traumavuodeosastolla on 56 vuode-

17 Kuva Baran valtavan sairaalakompleksin päivystyksen edestä.

paikkaa, joissa kaikissa voidaan hoitaa myös hengityskoneessa olevia potilaita. Lisäksi käyttävissä on vielä 25 ns. stepdown traumapaikkaa, jotka sijaitsevat kirurgian klinikan muissa tiloissa. Enimmillään traumayksiköön on otettu sisälle yhdellä kertaa 184 potilasta!

Käytössä on kaikkiaan 11 virallista kieltä: afrikaansi, englanti, ndebele, sepedi, sesotho, swati, tsonga, maan traumayksikön toimesta seuraavan 24 tunnin aikana tapahtumasta.

Johannesburgin eteläpuolella sijaitseva lähes miljoonan asukkaan Soveton kaupunginosa on ylivertainen traumapotilaiden tuottaja maailmassa. Vammoja aiheuttavat mm. päivittäiset puukotukset, ampumiset, pahoinpitelyt, putoamiset, palovammat ja liikenneonnettomuudet. Sovetossa asuva väestö on rutiköyhää ja sosiaaliset ongelmat ovat suuria. Valkoisia tällä alueella ei asu käytännössä lainkaan (0.1%). Kaupunginosan väkivaltaisuuden takia kaikki ambulanssit eivät edes suostu ottamaan vastaan tehtäviä sinne. Hoitohenkilökunnan riskejä kasvattavat myös vaaralliset tarttuvat taudit (hepatiitti, HIV/AIDS, tuberkuloosi), jotka ovat varsin yleisiä näillä potilailla. Kaiken lisäksi kommunikointi alueen potilaiden kanssa asettaa omat haasteensa, sillä käytössä on kaikkiaan 11 virallista kieltä: afrikaansi, englanti, ndebele, sepedi, sesotho, swati, tsonga, tswana, venda, xhosa ja zulu – lisäksi on myös muita kieliä ja lukuisa määrä murteita. Missään muualla maailmassa ei voi oppia niin nopeasti ja tehokkaasti traumahoitoa kuin Barassa. Esimerkkinä jatkuvan käytännön harjoittelun hiomasta valmiudesta ja hoidosta voi mainita neljä vuotta sitten sattuneen paikallisjunaonnettomuuden, jonka kaikki 857 potilasta pystyttiin tutkimaan ja hoita-

Chris Hani Baragwanathin sykkivä traumapäivystys pitää jokaisen kokea itse: nähdä, kuulla ja haistaa! Jo astuminen triageaulaan muistutti vierailijan olevan kaukana kotimaasta – ensinäkymä loi mielikuvan sotatilasta ja haavoittuneiden joukkosidontapaikasta. Kaikki potilaat edustivat mustaa väestöä. Parhaat päivänsä nähneiden paarien reunojen yli roikkui velttoja raajoja - osa potilaista näytti elottomilta. Tuoreen veren hajulta ei voinut välttyä, sillä sitä mopattiin siivoajien toimesta koko ajan. Oppaamme kertoi, että tässä päivystyksessä ei ole hiljaisia hetkiä vaan jokainen työvuoro on yhtä vilkas tasaisesti ympäri vuoden. Monipotilastilanteet ovat arkipäivää ja esimerkiksi torakotomioita tehdään päivittäin. Triage toimii äärettömän hyvin ja kriittiset potilaat seulotaan tehokkaasti kiireisistä. Henkilökunnan toiminnasta paistoikin ammattitaito eikä missään näkynyt hätäilyn merkkejä vaan kaikki potilaat näyttivät saavan tehokasta ja tarkoituksenmukaista hoitoa. Sokkihuoneen kaikki 16 potilaspaikkaa olivat täynnä. Jokaisella paikalla oli normaalit nykyaikaiset seurantamonitorit ja respiraattorit. Noin puolet sokkihuoneen potilaista olikin kytketty hengityskoneisiin. Kaikki potilaat olivat nuoria tai korkeintaan keski-ikäisiä. Tähän vaikuttaa osaltaan se tosiasia, että keski18

määräinen eliniän odote Etelä-Afrikassa on vain hieman päälle 49 vuotta!

kahden vuoden mittaisille työjaksoille. Paikan vaativuutta kuvaa kuitenkin, että pidemmälle jaksolle aikovalle suositellaan työpestiä edeltävää tutustumista tähän hektiseen työyksikköön. Myös suomalaisia lääkäreitä on vuosien saatossa ollut opissa ja kun professori Dickerson esitteli meidät sokkihuoneessa seniorikirurgille, hän tervehti meitä heti iloisesti ”Terve, perkele”!

Professori Dickerson kertoi, että Bara on tunnettu koulutuspaikkana. Se on University of the Witwatersrand Medical Schoolin opetussairaala ja siellä toimii myös oma sairaanhoitajakoulu Chris Hani Baragwanath Nursing College. Lääketieteen opiskelijoita sairaalassa on myös muista Etelä-Afrikan yliopistoista sekä ulkomailta. Sairaala on kansainvälisesti suosittu vahvan traumaosaamisensa vuoksi ja lääkäreitä hakeutuu sinne sekä lyhyille (3 kk) että pidemmille vähintään

Sokkihuoneen kaikki 16 potilaspaikkaa olivat täynnä.

Kuten kieltotaulusta näkyy sairaalaan sisälle ei saanut viedä mm. aseita eikä kameraa, joten sisäkuvia ei valitettavasti ole. 19

Mitä me opimme? Näimme, mikä on todellista kiirettä. Totesimme, että työ todella tehokas opettaja. Ymmärsimme että vaikka olosuhteet eivät aina ole parhaat mahdolliset, kovasta työstäkin voi silti suoriutua hyvähenkisessä työyhteisössä. Havaitsimme myös, että potilaat ovat samanlaisia ihmisiä kaikkialla maailmassa vain hoidettavat vaivat vaihtelevat. Todistimme myös hoitotyön arvojen konkretisoitumisen: ikävän rotuerotteluhistorian omaavassa maassakin jokainen potilas sai samanarvoisen kohtelun ja tehokkaan hoidon huolimatta ihonväristään, päihtymyksestä tai lukuisista tarttuvista taudeista.

Niin ja saimme tosiaan käynnistettyä toimivan yhteistyön Johannesburgin yliopiston kanssa ensimmäinen opettajavaihto myös meidän suuntaan on jo tehty. Matka tuohon eksoottisten kulttuurien, kauniin luonnon ja miljoonakaupunkien maahan oli onnistunut ja avartava. Kaikista ennakkopeloista ja todellisistakin riskeistä huolimatta huolellisella valmistautumisella ja valppaana ololla selviää EteläAfrikassakin ilman ongelmia.

Simo Saikko, Yliopettaja Saimaan ammattikorkeakoulu

20 Keväisen Johannesburgin utuinen ja kuuma iltapäivä

LONTOON TRAUMAKONFERENSSI 9.-12.12. 2014 Lontoon traumakonferenssi (LTC2014) järjestettiin 9.-12.12.2014 Lontoon Kensingtonin alueella, Royal Geographical Societyn tiloissa. Alue on tunnettu kalliista asumisestaan, ja konferenssipaikkakin oli mahtipontisesti Royal Albert Hallin ja Hyde Parkin kupeessa. Itse konferenssitiloissa oli Sir Edmund Hilaryn sekä muiden tutkimusmatkailijoiden kuvia sekä löydöksiä elävöittämässä luentojen välistä aikaa ja muistuttamassa muinaisen mahtavan kuningaskunnan saavutuksista. Neljän päivän konferenssin ohjelma oli jaettu niin, että kahden ensimmäisen päivän aikana käsiteltiin vammautuneen potilaan hoitoa sairaalan sisällä (ja yleisesti), kolmantena päivänä teema oli Prehospital / Air Ambulance ja neljäs päivä oli sulautettu yhteen London Cardiac Arrest Symposiumin kanssa, eli silloin ei varsinaista traumaa käsitelty. Itse ehdin paikalle vain kahdeksi viimeiseksi päiväksi, mutta ohjelman perusteella olivat ensimmäisetkin päivät olleet rautaista asiaa. Aiheena oli mm. trauma ja tulehdusreaktio, selkäydintrauma, verenvuodon patofysiologia sekä shokki. Toisena päivänä oli ilmaan heitetty hieman provokatiivisia toteamuksia kuten ”IO-yhteys on yliarvostettu” sekä ”FAST-skannaus on mennyttä kamaa” (toimittajan vapaat suomennokset). Seuraavassa kuitenkin tiivistetty katsaus torstain ohjelmaan. Päivän aloitti itävaltalainen professori Wolfgang Völckel, joka puhui ehkä hieman perinteisistä ensihoidon haasteista. Kuljetusta vai stabilisaatiota? Miten ilmatie, miten nestehoito? Monet asiat ovat

edelleen epäselviä, mutta avoimen ilmatien ja normoventilaation tärkeys tuli korostettua. Vaikka suomalaisittain hoitotasoisen hoidon ja perustasoisen hoidon edut traumapotilaan hoitoon ovat vielä harmaalla rajalla, oli professorin mukaan tutkittu, että maksimaaliset hoidot (ilmatie, nesteytys, nopea kuljetus) edistävät potilaan selviytymistä. Seuraavana piti australialainen professori Cliff Reid Greater Sydney HEMSistä puheenvuoron heidän ensihoitolääkäriensä perehdytyksestä. Oli mielenkiintoista nähdä videopätkiä perehdytyskurssista, jossa lääkäreitä laitetaan toimimaan simuloiduissa tilanteissa, joissa diskomusiikki pauhaa pimeässä huoneessa samalla kun lasketaan lasten lääkeannoksia, tai juostaan reput selässä pellon poikki jonka jälkeen tehdään kriittisen potilaan tilannearviota. Aistiärsykkeitä, väsymystä ja uhkatilanteita. Paljon oli panostettu simujen fyysiseen, psykologiseen ja toiminnalliseen autenttisuuteen. Patologi Guy Rutty piti mielenkiintoisen CSI - tyyppisen puheenvuoron aiheesta ”What really happened on that scene?”. Hän kertoi kuinka patologi hakee vastausta kysymyksiin kuka, missä, milloin ja miten? Joskus kolareita rekonstruktoidaan tilannepaikalle tilannekuvan saamiseksi. Kuolleille tehdään kuulemma paljon samoja kuvantamisia kuin eläville, eikä säteilyannosta tarvitse varoa! Lontoon lääkärihelikopterin lääkäri Samy Sadek piti tiukan briiffauksen REBOAsta,

eli reisivaltimosta ujutettavasta ballongista jolla pyritään pelastamaan lantioon vammautuneita potilaita. Toimenpide on ollut tiedossa ja käytössä jo monta kymmentä vuotta, enimmäkseen militaaripuolella. Nyt sitä on kehitetty niin, että Lontoon lääkärihelikopteri suoritti ensimmäisen toimenpiteen kentällä kesällä 2014. Ideana on siis tukkia vatsa-aortta niin, että lantion ja / tai alaraajojen massiivi vuoto saadaan tyrehdytettyä ja verenkierto sentralisoitua. Yhdessä neste- ja veritäytön kanssa potilas saa mahdollisuuden selviytyä leikkaussaliin ja vuodon kontrollointiin. Sitten lääkäri Andreas Krüger Saksasta puhui lääkäriyksiköiden tilanteesta maailmalla. Hän luetteli monia olennaisia ensihoitolääkärin taitoja ja tietoja, joita tulisi hallita ja vertaili näitä sairaalamaailmaan. Lääkäriyksiköiden käytön tarpeellisuudesta puhutaan muuallakin, ja hän korosti että jonkinlainen arviointiasteikko tulisi kehittää! Tämän jälkeen lavalle tuli mielenkiintoinen debaatti: Dan Ellis ja Mårten Sandberg keskustelivat (tai kiistelivät) tiukan kliinisen valvonnan tarpeellisuudesta! Eli toisin sanoen, tuleeko kaikkien HEMSin lääkärien toteuttaa samaa tiukkaa kaavaa joka tilanteessa: luetaanko checklistit, käytetäänkö samoja lääkkeitä joka kerralla ja samalla annoskaavalla. Ellis oli vah-

vasti asian puolesta ja lyhyen potilascasen avulla vahvisti asiaansa. Selvästi vanhempi ja harmaahapsinen Sandberg oli asiaa vastaan, käyttäen vanhoja argumentteja kokeneista lääkäreistä ja räätälöidyistä hoidoista. Hän ei myöskään ollut löytänyt yhtään tutkimusta joka tukisi tiukan valvonnan paremmuutta. Provosoivaa keskustelua! Pisti miettimään vieläkö

Lääkäriyksiköiden käytön tarpeellisuudesta puhutaan muuallakin, ja hän korosti että jonkinlainen arviointiasteikko tulisi kehittää!

joku voi ajatella noin vanhakantaisesti, mutta iltamenojen keskusteluissa kollegat totesivat anteeksipyydellen että kyllä vain….. Vielä ennen lounasta puhui lääkäri Stefan Mazur Australiasta. Hänen aiheensa oli räväkästi ”The bad and mad, the large and the infectious”: Eli vaikeiden potilaan kuljetuksista! Lyhyesti: ketamiinilla saa hullut rauhalliseksi, lihavat eivät aina mahdu kopteriin ja intubointi voi olla vaikeata, ja infektioissa voi olla maakuljetus parempi (suojavälineiden kanssa). Lounaan jälkeen muuttui tunnelma hieman totisemmaksi, kun Norsk Luftambulanse sekä Scotland Emergency Retrieval Servicen henkilöt kävivät puhumassa heidän lento-onnettomuuksistaan. NL:n kolarissa lääkärihelikopteri törmäsi voimalinjoihin tammikuussa 2014, lentäjä ja lääkäri kuolivat. Glasgowssa poliisihelikopteri tipahti pubin katolle helmikuussa 2013 aiheuttaen monipotilastilanteen. Koneen pilotti toimi myös lääkärihelikopterin pilottina ja oli siksi tuttu kaikille. Yleisössä oli runsaasti lääkärihelikopterien henkilöstöä myös Suomesta, ja nämä sessiot hiljentivät koko salin sekä saivat miettimään varmasti oman toiminnan turvallisuusnäkökohtia. Tarkoituksena ei kuitenkaan ollut käydä läpi syitä onnettomuuteen, vaan ensimmäisessä puhuttiin paljon kriisiviestinnästä ja toisessa monipotilastilanteesta sekä debriefingistä. Hyvin koskettavat tarinat päättyivät videoklippeihin hautajaisista, joissa kopterit suorittivat ylilennon hautajaiskellojen soidessa.

Päivän lopuksi vedettiin vielä rumputulella kymmenen minuutin hengästyttäviä settejä valikoiduista aiheista. Luennoitsijat puhuivat suu vaahdossa lähes hengittämättä saadakseen asiansa läpi annetussa ajassa, ja siltikin aikataulu venyi. Aiheet olivat kuitenkin hyviä, ja näin lyhyinä annoksina ei pitkän päivän päätteeksikään tullut kyllästymistä! Sisältöinä olivat: tukikaulurit: joillekin hyvä, Norjassa ei enää käytössä, katsovat kliinisellä tutkimuksella kaularangan. Veret kentällä: provosoiva kuva vuotavasta kaljatuopista - tukitko

Lyhyesti: ketamiinilla saa hullut rauhalliseksi, lihavat eivät aina mahdu kopteriin ja intubointi voi olla vaikeata, ja infektioissa voi olla maakuljetus parempi vuodon vai kaadatko lisää? Eli koagulaatiotuki pitää olla veritäytössä mukana. Vuoto pitää saada tukittua samalla kun verta täytetään. Verikaasut: tärkeitä, voi ottaa laskimostakin (pitää osata suhteuttaa), etenkin laktaatti käyttökelpoinen vammapotilaalla. Traneksaamihappo: oikealle ryhmälle hyvä lääke, CRASH2 - tutkimus kritiikin alla. Mikroaallot: pään ympärille laitettavan häkkyrän ja mikroaaltojen avulla voidaan tulevaisuudessa jo kentällä tulkita pään vuodot / tulpat! Ensivaste: Englannissa käytössä nyt GoodSAM - applikaatio, johon ilmoittautumalla voi saada viestiä lähellä tapahtuneista sydänpysähdyksistä! Maallikkoensivaste? Luonnollisesti pitää olla taitoja jos ilmoittautuu palveluun. Apneahapetus: happi-

viikset 15l/min nenään hapettaa potilasta vaikka hän ei hengittäisi, kenttäintubaation yhteydessä hyvin olennaista! HEMS yöllä: ei tule toteutumaan Lontoossa ainakaan lähiaikoina. Kallista, vaarallista, eikä sairaaloiden kentätkään ole auki. Pneumothorax: yleinen rintakehävamma, UÄ on toistaiseksi paras tapa todeta. Uudella mikroaaltotekniikalla 100% toteaminen! Lontoon traumapäivät olivat huikea kokemus, ei pelkästään luentojen todella laadukkaan ja viihdyttävän annin vuoksi, mutta myös verkostoitumisen kannalta. Paikalla oli paljon kansainvälisiä ja kansallisia kollegoita, joiden kanssa keskustelu on aina yhtä antoisaa ja tuo oman lisänsä konferenssireissuihin. Voin lämpimästi suositella LTC:tä kaikille traumasta kiinnostuneille - hoitajille ei ollut edes pahan hintainen osanottomaksu! STRHY:ltä voi hakea apurahaa osallistumismaksuun mikäli työnantaja ei ole myötämielinen. Jukka Kettunen, Palomies, Ensihoitaja AMK, MSc. Ensihoidon lehtori, Metropolia AMK

TRAUMAREKISTERI

Traumarekisteriin kerätään tietoa ihmisestä, hänelle tapahtuneesta onnettomuudesta, selviytymisestä sekä siitä mitkä asiat siihen on vaikuttaneet. Tänä päivänä traumarekisteri on osa järjestäytynyttä traumojen hoitoa. Se on tärkein traumahoidon laadun mittari. Vuosikymmeniä se on ollut sitä suuren rapakon takana ja vuosikausia meidän lähinaapureissakin. Suomessakin on rekisteröity traumojen hoitoa kymmenisen vuotta, alkuun vain yhdessä pääkaupunkiseudun sairaalassa, Töölössä. Pian kuitenkin saadaan tuloksia muistakin Suomen sairaaloista. Suomessa ei ole ollut muita traumarekistereitä aiemmin ja siten ei ole voitu saada tietoa koko maan vammapotilaiden lukumääristä, vammoista, hoidosta, resursseista eikä hoidon tuloksista. Tavallisiin sairauskertomuksiin ja potilaspapereihin kirjataan toki vammat ja annetut hoidot mutta diagnoosikoodeista ei selviä vammojen

vakavuusasteet eikä vammojen aiheuttamat elintoimintahäiriöt kuten vakavat vuodot. Näin ollen traumapotilaiden tietoja ei ole suoraan voitu vertailla pelkkien käytössä olevien ICD-10 diagnoosien avulla. Vammojen vakavuusasteet tulee arvioida sekä niiden vaikutus elinhäiriöihin erilaisten potilaan tilaa kuvaavien fysiologisten mittareiden avulla, kuten GCS (Glascow Coma Scale), RTS, (Revised Trauma Score), GOS (Glascow Outcome Score). Näistä arvioista voi vasta saada kokonaiskuvan potilaan tilan vakavuudesta.

Ensimmäiset 6 vuotta vertaili Töölön sairaala tuloksiaan pääasiassa omiin edellisvuosien tuloksiin, joka sekin on ollut äärettömän tärkeää. Näin on saatu tärkeää tietoa vammapotilaista, vammaprofiileistä sekä sairaalan päivystysalueen toimivuudesta. Ensiarvoisen arvokasta on saatu tieto hoitoprotokollien muutosten aikaan saamista vaikutuksista potilaiden selviytymiseen. Esimerkiksi MTP (massive transfusing protocol) aloitettiin Töölössä vuonna 2009. Tämän seurauksena vuotavat potilaat saavat sekä nopeammin verituotteita että järjestelmällisemmin oikeassa suhteessa punasoluja, jääplasmaa ja trombosyyttejä sekä huomattavasti vähemmän kristalloideja ensimmäisen 48 tunnin aikana tapaturmaasemalle tulosta. Vuonna 2012 Töölö liittyi Saksan traumarekisteriin (Traumaregister DGU of the German Trauma Society), joka on toiminut kansainvälisesti jo vuodesta 1993. DGU pystyy analysoimaan ja vertailemaan tuloksia kuten halutaan. Tämä on mahdollistanut rekisteröidyn tiedon vertailun muihin Töölöä vastaaviin Level 1 (>50 ISS>15 potilasta/vuosi) traumasairaaloihin Euroopassa. Jatkossa muiden liittyvien suomalaissairaaloiden lähettämä data voidaan analysoida omana vertailuryhmänään, jolloin saamme arvokasta kansallista vertailtua tietoa. Tällöin saadaan kattavampi otos maamme traumapotilaista, heidän saamastaan hoidosta ja sen vaikuttavuudesta sekä ennen kaikkea pääsemme oppimaan toistem-

me hyvistä saavutuksista! "Mitä asioita tuossa sairaalassa tehtiin toisin kun tuo potilasryhmä on selviytynyt noin hienosti?" Samalla saadaan edelleen kansainvälisesti vertailtua tietoa muiden eurooppalaisten sairaaloiden kesken. Muita DGU:hun osallistuvia sairaaloita Suomen lisäksi on Saksasta, Itävallasta, Belgiasta, Luxemburgista, Sloveniasta, Sveitsistä, Hollannista, Kiinasta ja Arabiemiirikunnista, yhteensä yli 550 sairaalaa. Ensimmäinen vertailu Töölön ja DGU:n kanssa toi ilmi että data on hyvin vertailukelpoista. Tutkimukseen otettiin mukaan yli 16-vuotiaat, onnettomuuspaikalta suoraan tuodut traumapotilaat, joiden ISS (Injury Severity Score) oli yli 15. Potilaiden keski-ikä oli 48 ja yli 60vuotiaita oli 30% DGU:ssa ja Helsingissä. Miehiä oli Helsingissä 73% ja DGU:ssa 74%. ISS keskiarvo DGU:ssa oli 29 ja Helsingissä 27. Potilasryhmät olivat toisin sanoen hyvin vertailukelpoisia. Vammamekanismeissa tuli eroa hieman siten, että DGU:ssa liikenne (auto+moottoripyöräonnettomuudet) oli suurin vammojen aiheuttaja ja Helsingissä suurin ryhmä oli putoamiset ja kaatumiset. Molemmissa rekistereissä tylppiä vammoja oli 98%.

Ensihoidon osalta oli kiinnostavaa nähdä tuloksia erityyppisten ensihoitojärjestelmien toiminnasta.

Vuonna 2012 Töölö liittyi Saksan traumarekisteriin (Traumaregister DGU of the German Trauma Society) 27

Saksassa esimerkiksi on lääkäri kohteessa useammin ja potilas kuljetetaan huomattavasti useammin helikopterilla sairaalaan kuin Suomessa. Saksassa kentällä intuboidaan potilas useammin sekä lääkärin ollessa kohteessa että ensihoitajan toimesta. Kiinnostavaa oli se että Saksassa intuboidaan useammin myös potilas, jonka GCS<8: lääkärin toimesta 95%, kun Suomen luku on 90% ja ensihoitajan ollessa kohteessa intuboidaan 88% näistä potilaista Saksassa ja Suomessa 42%.

Aikaviiveissä Saksan ja Helsingin välillä ei ollut suuria eroja, Saksan ollessa hieman ’nopeampi’. Töölön sairaalan traumahoitovastuualue on hyvin laaja ja potilaita tulee kentältä suoraan ensihoidon tuomina hyvinkin kaukaa, tämä lisännee Helsingin aikaviiveitä. Saksan päässä voisi ajatella esimerkiksi liikenneruuhkien ja suurien kaupunkien lisäävän viiveitä.

Sairaalahoidon osalta potilaita hoidettiin Saksassa useammin teholla ja pitempään, olivat ventiloituina pitempään ja kokonaissairaalassaoloaikakin oli pitempi.

Sairaalahoito Teho-osastolla hoidetut Tehohoitopäivät Hengityskoneessa Sairaalassaolopäivät

Helsinki

DGU 84 % 8 6 13

92 % 12 10 25

Potilaiden mortaliteetti oli kuitenkin yhtäläinen. Saksassa potilaiden kunto oli parempi sairaalahoitojakson lopussa kuin Suomessa. Tähän saattaa vaikuttaa esimerkiksi se, että Töölöstä potilaat siirtyvät hyvin pian jatkohoitoon kotipaikkakunnilleen tai kuntoutukseen perusterveydenhuollon puolelle, josta kotiutuessa kuntokin on parempi. Jatkossa traumarekisterien analyysit ja vertailu tulee olemaan systemaattista jatkuvaa. Nyt on luotu hienot yhteistyöverkostot.

Satu Tirkkonen, Sairaanhoitaja HUS, Töölön sairaala, Tapaturma-asema

AIS Abbreviated Injury Scale- yksittäisen vamman arviointi ja luokitus, elinten vammat luokitellaan kuusiportaisesti ISS Injury Severity Score- vammakokonaisuuksien arviointi, kolmen eri kehon alueen vaikeimman vamman AIS-pisteet korotetaan neliöön ja lasketaan yhteen (A2+B2+C2=ISS 1-75) NISS New Injury Severity Score - vammakokonaisuuksien arviointi, kolmen minkä tahansa kehon alueen vaikeimman vamman AIS-pisteet korotetaan neliöön ja lasketaan yhteen RTS Revised Trauma Score- Glascow coma scale, systolinen verenpaine, hengitystaajuus