Sukuviesti 5/2023

Sukuviesti

5 2023

Sukuseurojen, sukututkimuksen, historian ja kulttuurin aikakauslehti

5 2023

3 4

Sisältö 17 Tissarin Sukuseura kokoontui Mikkelissä,

Pääkirjoitus

Tanja Parviainen

Sukujen tutkijat ja sukuseurat kokoontuivat Vantaalla

6 Sukuseurojen tuloverotus, Kari T. Ahonen 8 Sukulehtikilpailu 2023 10 Minne menet, mistä tulet, Jääskeläinen?

18 Koulutiellä, Matias Eronen 21 Vuoden arkistoteko 2023 22 Lehtileikkeet harrastuksena, Pekka Lukkarinen 23 Svenska dagstidningar fram till 1906

13 Väänästen sukukokousviikonloppu Mikkelissä,

24 Kohtaamisia ja tunnelmia Pihasoitossa,

14 Lukkarinen-Lukkari sukuseura kokoontui

27 Kuka koputtaa ovellesi? Eine Kuismin 28 Asiaa tietosuojasta ja sukutukimuksesta,

Kaija Kainulainen

Eeva-Riitta Piispanen

Valtimolla, Pekka Lukkarinen

digitala och fritt tillgängliga Ulla Eronen

Matias Eronen

29 Lukunurkka: Isovanhemman muistisairaus lapsen näkökulmasta

29 Lukunurkka: Aikamatka 1950-luvun lapsuuteen 30 Lukunurkka: Elli Forssell-Rozentāle ja 1900-luvun alun kiihkeä taiteilijaelämä

30 Lukunurkka: Walter Ahlströmin uskomaton elämä

31 Lukunurkka: Kuolema ja sota keskiajalla

Kannessa: Kodin joulutunnelmaa vuonna 1930. Kuva: Museovirasto, Historian kuvakokoelma, Valokuvaamo Pietisen kokoelma.

Sukuviesti JULKAISIJA Sukuseurojen Keskusliitto SSK ry 44. vuosikerta TOIMITUS Vastaava toimittaja: Eine Kuismin Toimitus ja taitto: Mediaosuuskunta Liiteri YHTEYSTIEDOT (Toimitus, tilaukset ja ilmoitusmyynti) Sokerilinnantie 7 E, 02600 Espoo puh. (09) 4369 9450, sukuviesti@suvut.fi www.suvut.fi/sukuviesti

ASIANTUNTIJA­NEUVOSTO professori Anto Leikola ylilääkäri Matias Eronen taidehistorioitsija Virve Heininen fil. maist. Kirsti Kesälä-Lundahl professori Juha Pentikäinen ILMOITUKSET Sukuseurojen Keskusliitto SSK ry PAINOPAIKKA KTMP Group Oy, Vaasa Kulttuuri-, mielipide- ja tiede­lehtien liiton Kultti ry:n jäsen

HINTA Vuosikerta 50 €, irtonumero 11 € Kannatusjäsenen kestotilaus 45 € AIKATAULU 2024 Nro Ilmestyy Aineisto Varaukset 1/24 vk 9 26.1.

12.1.

2/24 vk 17 8.3.

23.2.

3/24 vk 25 10.5.

26.4.

4/24 vk 40 23.8.

9.8.

5/24 vk 49 25.10.

11.10.

Viisi numeroa vuodessa ISSN 0357-9492 (painettu) ISSN 2736-9846 (verkkojulkaisu)

Esitelmissä käsitellään Translocalistietokantaa sukututkimuksen tu­ kena, matkustamista ja matkailua Näsijärven laivoilla ja teollisuuden edelläkävijää Adolf Törngreniä.

Olemme mukana tapahtumassa omalla osastollamme.

Lisätiedot: www.tamsuku.fi

OI

J

Tampereen seudun sukututkimusseura järjestää lauantaina 27.1.2024 klo 10–16 Sampolan Sukututkimuspäivän.

PÄÄ K I R

Se ei oo kunnon viisas, joka ei oo vähän hullu

T US

Tämän vuoden lopulla näköalat maailmalla ja meillä Suomessa ovat monin tavoin häkellyttävät ja aiheuttavat ihmetystä. Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan ei näytä laantumisen merkkejä ja Israelin ja Hamasin välinen sota Palestiinassa on ehkä vasta alkusoittoa ties mille. Tällä hetkellä Suomen hallitus on sulkenut itärajamme yhtä pohjoisen raja-asemaa lukuun ottamatta. Sodan, nälän ja muiden konfliktien jaloista paenneita ihmisiä käytetään välikappaleina kansojen välisiin kiistoihin – elämme kummallisia aikoja.

Lokakuussa saimme tiedon kahden merkittävän suomalaisen, presidentti Martti Ahtisaaren ja yrittäjä Aira Samulinin kuolemista. Molemmat heistä muistetaan positiivisesta ja rauhantahtoisesta elämänasenteestaan. Karjalaistaustaisina kumpikin myös tiesi, miltä tuntuu menettää kotinsa ja kotiseutunsa.

– Sodat ja kriisit eivät ole väistämättömiä. Ne ovat seurausta ihmisten toimista, totesi presidentti Ahtisaari Nobel-luennossaan 2008.

– On parempi ajatella hyviä ajatuksia ja löytää elämästään ne hyvät asiat. On turha kaivaa katkeruutta, kaunaa ja pahanilkisyyttä. Huumoria ja hulluttelua ei pidä unohtaa. Kuten Hilma-tätini sanoi: Se ei oo kunnon viisas, joka ei oo vähän hullu, rohkaisi puolestaan Aira Samulin.

Lämpimiä ajatuksia molempien suurten vaikuttajien läheisille.

Tämän lehden sivuilla palaamme Kuulutko sukuuni -tapahtumaan, joka iloksemme järjestettiin kolmen vuoden tauon jälkeen Vantaalla. Sukuseurojen keskusliiton syyskokouksen yhteydessä pidetyssä tilaisuudessa kanslianeuvos Kari T. Ahonen kertoi sukuseurojen verotuksesta, jonka epäkohtiin pyritään koko ajan saamaan oikeudenmukaista ratkaisua.

Ahosen ajatuksia sivuilla 4–7.

Sydämelliset kiitokset kuluneesta vuodesta kaikille lukijoillemme.

Lämminhenkistä joulunaikaa ja rauhaa tulevalle vuodelle 2024!

!

Eine Kuismin pääsihteeri Sukuseurojen keskusliiton toimisto ja Sukuviestin toimitus ovat joulu­ tauolla 18.12.2023–10.1.2024.

Sähköposti toimisto@suvut.fi tavoittaa viiveellä.

Sukuviesti 5 · 2023

3

Sukujen tutkijat ja sukuseurat kokoontuivat Vantaalla Yleisölle tarjolla monipuolista ohjelmaa viikonlopun ajan Lokakuun alussa järjestettiin erinomainen Kuulutko Sukuuni -tapahtuma Vantaalla 23. kerran.

Sukuseurojen keskusliiton syyskokous pidettiin tapahtuman yhteydessä lauantaina 7.10. Kokous päätti vuoden 2024 toiminnasta sekä henkilövalinnoista. Hallituksen puheenjohtajaksi valittiin uudelleen Teuvo Parviainen Parviaisten sukuseurasta. Hallituksen jäseniksi valittiin toiselle kaudelle Juhani Mykrä Sassi sukuyhdistyksestä sekä uusina Anita Kinanen Mustosten sukuseurasta ja Raimo Ikonen Ikosen sukuseurasta.

Ennen syyskokousta Sukuseurojen keskusliitolla oli jäsentapaaminen, jossa kanslianeuvos Kari T. Ahonen esitelmässään osoitti sukuseurojen verottamisen perustuvan väärään laintulkintaan. Verohallitus on vuoden 2005 yhtenäistämisohjeesta alkaen katsonut, että sukuseurat eivät ole yleishyödyllisiä yhteisöjä, koska toiminta kohdistuu rajoitettuun henkilöpiiriin, sukuun. Ohjetta on perusteltu KHO:n vuosikirjassa olevalla päätöksellä 1980 II 620.

KHO:n päätös 21.2.1980 T 1012, jota vuosikirjaselostus kuvaa, oli niin vajavaisesti perusteltu, että vuosikirjan toimittaja ei ole voinut ymmärtää mitä asiassa oli tapahtunut. Verohallitus ja Verolait kirjan toi-

mitus tiesivät vuosikirjan tapauksen otsikon harhaanjohtavaksi, minkä vuoksi päätöstä ei aikanaan otettu verohallinnon ohjeisiin eikä sukuseuroja tuolloin alettu verottaa. Oli kulut 25 vuotta ennen kuin verottaminen alkoi.

Perintöverolautakunta oli katsonut, että sukuseuran toiminta sukuun kohdistuvana ei ollut yleishyödyllistä. Lääninoikeus ei hyväksynyt valitusta.

KHO ei perustellut päätöstään seuran säännöillä vaan katsoi, että puheena olevassa tapauksessa toiminta oli niin vähäistä, ettei se täyttänyt yleiseksi hyväksi toimimisen tunnusmerkistöä. KHO:n mukaan sukuseura voi siis olla yleishyödyllinen verovapaa yhteisö, niin kuin niitä päätöksen antamisen jälkeen pidettiinkin vuoteen 2005 saakka ja monia seuroja vielä vuoden 2005 jälkeenkin.

Vuonna 2017 Karjalaisten Sukuyhteisöjen Liitto KSYL ry, Sukuseurojen keskusliitto SSK ry ja Suomen Sukututkimusseura ry esittivät valtioneuvostolle, että sukuseurat lisätään tuloverolain 22 §:n 2 momenttiin, jossa on lueteltu yleishyödyllisiä yhteisöjä. Se olisi ollut tyylikäs tapa lopettaa tämä Verohallituksen ohjeen aiheuttama väärä verottaminen. Eihän se ole myöhäistä vieläkään.

Tapahtuma rakentui Varian oppilaitoksen tiloihin reippaiden vapaaehtoisten ja partiolaisten avulla ja Eeva Hasusen johdolla. Kuvat Eine Kuismin.

4

Sukuviesti 5 · 2023

Aloitteessa viitattiin hallitusohjelmassa olleeseen byrokratian purkamispyrkimykseen, mutta taustasyynä oli yhteinen käsitys väärästä laintulkinnasta, mikä osoittautuikin todeksi, nyt kun oli saatu käyttöön jutun alkuperäiset valitusasiakirjat.

Nopeimmin tämä asia saadaan lainmukaiseksi, jos Verohallitus korjaa ohjeensa KHO:n päätöksen 21.2.1980 T 1012 mukaiseksi. Hallinnollisesti paras tulos saataisiin, jos sukuseurat todettaisiin laissa yleishyödyllisiksi yhteisöiksi.

Mänttärin sukuyhdistyksen osasto tutulla paikallaan alaaulassa. Oikealla Niinipuu-lehden toimitussihteeri Marko Wahlström.

Madetojan sukuseuran toiminnasta kertoi puheenjohtaja Erkki Kärkkäinen.

Keskusliiton hallitukseen valittu Anita Kinanen oman sukunsa Mustosten sukuseuran osastolla. Keskellä Kuulutko sukuuni -tapahtuman aktiivinen puuhamies Hannu Mustonen.

Juha Nevalainen kertoi kävijöille Nevalaisten sukuseuran toiminnasta.

Sihvosten sukuseuran toimintaa esitteli Hannu Sihvonen (edessä).

Sukuviesti 5 · 2023

5

Laura Aho hoiteli Suomen Sukututkimusseuran osastoa ja Seuran omaa ohjelmaa tapahtumassa.

Johannes Sidoroff iloitsi onnistuneesta tapahtumasta Ortodoksisukujen tutkijapiirin osastolla.

Santeri Palviaisen kanssa muisteltiin yhteisiä seminaareja Karjalan tasavallan Kansallisarkistossa. Toivotaan rauhallisempien aikojen palautuvan.

Sukuseurojen tuloverotus Verohallinto ja tuomioistuimet eivät nykyisin pidä sukuseuroja yleishyödyllisinä yhteisöinä, minkä vuoksi niiden nettotuloa verotetaan elinkeinoverolain mukaan kuten liiketoimintaa, 20 %:n tuloverokannalla.

Sukuseurojen tuloverotus perustuu Verohallituksen erehdykseen, jonka aiheutti korkein hallinto-oikeus hyväksymällä päätöksen 21.2.1980 T 1012 niin epätäydellisenä, että vuosikirjan toimittaja ei voinut ymmärtää mitä asiassa oli tapahtunut.

Vuosikirjassa tapauksen 1980 II 620 otsikko: ”Sukuseuraa ei katsottu yleishyödyllisen tarkoituksen omaavaksi yhdistykseksi” loi mielikuvan, että mitään sukuseuraa ei voida pitää yleishyödyllisenä. Sitä päätös ei tarkoittanut. Verohallituksessa ja Verolait-kirjan toimituksessa otsikon virheellisyys huomattiin.

Verohallitus ei ottanut tätä julkaistua päätöstä käsikirjaansa ja Verolait-kirja kertoi siitä perintö- ja lahjaverolain 2 §:n alla muodossa ”erään suvun jäsenten muodostama yhdistys” vaikka kyseessä oli sukuseura. Oliko kollegiaalista kohteliaisuutta, että vuosikirjaa ei tuolloin julkisuudessa kritisoitu?

Kesti neljännesvuosisadan ennen kuin päätös otettiin verohallinnon ohjeeseen. Nykyinen verotuskäytäntö aloitettiin vuosina 2005 ja 2007, kun Verohallin6

Sukuviesti 5 · 2023

Teksti: Kari T. Ahonen

to yleishyödyllisten yhteisöjen yhtenäistämisohjeessa katsoi sukuseuran toiminnan kohdistuvan rajoitettuihin henkilöpiireihin. Otsikon virheellisyyttä ei enää tiedetty ja ohje annettiin edellä mainitun, otsikosta saadun, mielikuvan perusteella. Erehdys tapahtui.

Olen vuonna 2015 erään verovalituksen liitteeksi laatinut kirjoituksen ”Sukuseurojen tuloverotuksen lyhyt historia”. Tein sen julkisuudessa olleiden tietojen pohjalta, eikä päätöksen kummallisuus oikein avautunut minullekaan. Kirjoituksen voi lukea internetistä.

Nyttemmin olen saanut käyttööni asianajotoimistosta jutun alkuperäiset asiakirjat ja voin kertoa miten ketju huonosti perusteltuja päätöksiä on johtanut nykyiseen virheelliseen verotuskäytäntöön.

Sukuseura oli kysynyt verojohtajalta, tuleeko veroseuraamuksia, jos eräs suvun jäsen tekee testamentin sukuseuran hyväksi. Vastaus oli ollut kielteinen. Testamentti tehtiin ja kun se aikanaan vuonna 1978 perintöverolautakunnassa käsiteltiin, valtionasiamies oli vaatinut veron määräämistä, koska seuran toiminta sääntöjen mukaan kohdistuu sukuun. Perintö verotettiin.

Asian ymmärtämiseksi voidaan todeta, että perintöverotusta ratkaistaessa käytettiin tuloverolain yleishyödyllisyysmääritelmää ja jos otetaan nykylain sa-

Kuulutko sukuuni 2023

Lahden seudun sukututkijoiden osastolla päivysti puheenjohtaja Juha Ilmoniemi (vas.), joka on myös keskusliiton hallituksen jäsen.

namuoto kuvaukseen, päätös perustui tuloverolain 22 §:n 1 momentin 2 kohtaan, jonka mukaan yleishyödyllisyyttä ei ole, jos yhdistyksen toiminta kohdistuu vain rajoitettuihin henkilöpiireihin. Tätä tarkoitettiin, kun viitattiin seuran sääntöihin. Lääninoikeus asiaa perustelematta hylkäsi valituksen eli sekin hyväksyi näkemyksen, että sukuseuran toiminta kohdistuu rajoitettuihin henkilöpiireihin.

Jos KHO olisi päätöksessään tuonut esiin, että perintöverolautakunnassa ja lääninoikeudessa asia oli ratkaistu yhdistyksen sääntöjen 2 §:n perusteella, vuosikirjan toimittaja olisi havainnut, että perustelu oli KHO:ssa vaihtunut. KHO ei pitänyt sukuseuraa rajoitettuna henkilöpiirinä.

Eevaliisa Kurki esitteli Karjalan Liiton toimintaa.

KHO mainitsee sukuseuran sääntöjen 2 §:n, mutta vain kuvatessaan valittajan toimintaa, ei oman päätöksensä perusteluna. Perusteluosa kuuluu näin: ”Ottaen huomioon yhdistyksen jäsenistön ja tosiallisen toiminnan rajoitetun luonteen sekä sukututkimustoiminnan rajallisen laadun yhdistystä ei ole verotuksessa pidettävä perintö- ja lahjaverolaissa 2 §:n 1 momentissa tarkoitettuna yleishyödyllisen tarkoituksen omaavana yhdistyksenä.”

KHO:n perustelu viittaa käsitteeseen, joka on nykylain TVL 22 §:n 1 momentin 1 kohdassa. Yhdistyksen toiminta vähäisyytensä vuoksi ei täyttänyt yleiseksi hyväksi toimimisen tunnusmerkistöä. KHO tuli vahvistaneeksi, että sukuseura voi olla yleishyödyllinen yhteisö, jos se toimii yksinomaan ja välittömästi yleiseksi hyväksi riittävän laajasti.

Vuosikirjassa otsikko olisi voinut olla esimerkiksi näin: ”Sukuseuraa ei pidetty yleishyödyllisen tarkoituksen omaavana yhdistyksenä, koska sen tosiasiallinen toiminta oli niin vähäistä, ettei sen katsottu toimivan yleiseksi hyväksi”.

VT Kari T. Ahonen puhui SSK:n jäsentapaamisessa Vantaalla 7.10.2023.

Kuva Elina Kuismin.

Sukuviesti 5 · 2023

7

Sukulehtikilpailu 2023 Sukuseurojen keskusliitto järjestää joka toinen vuosi Sukulehtikilpailun sukuseurojen ja sukututkimusyhdistysten lehdille. Tämän vuoden kilpailun palkitsemistilaisuus järjestettiin Vantaalla Kuulutko sukuuni -tapahtuman yhteydessä 7.10.

Raadin puheenjohtajana toimi keskusliiton kunniapuheenjohtaja Juha-Veikko Kurki. Hän teki vaikean valinnan sukuseurojen lehtien osalta. Varapuheenjohtaja Kaisa Leena Välipirtti ja Sukuviestin toimitus valitsivat toisen kunniamaininnan saajan sekä sukututkimusyhdistyssarjan voittajan.

Keskusliiton pääsihteeri ja Sukuviestin vastaava toimittaja Eine Kuismin totesi palkitsemistilaisuuden aluksi, että kaikki valitsijat olivat lähes mahdottoman tehtävän edessä, niin hyviä, mielenkiintoisia ja laadukkaita lehtiä kaikki olivat.

– Valinnat on nyt kuitenkin tehty ja isot pahoittelut teille, joita ei tänään palkita. Se ei kerro, että olisitte huonompia, vaan se kertoo siitä, että sukuharrastajat osaavat mahdottoman hyvin myös lehden teon,

ainakin te kaikki, jotka olette lehtenne kisaan lähettäneet, totesi Kuismin ja rohkaisi kaikkia osallistujia jatkamaan lehden tekoa.

Juha-Veikko Kurki kertoi arvion tekemisen vaikeudesta, sillä lehdet olivat sekä useamman kerran että vain kerran vuodessa ilmestyviä. Myös lehtien koko vaihteli, mikä ei ainakaan helpottanut tehtävää. Lehtiin tehdyt rahalliset panokset erosivat selkeästi toisissaan, mutta Kurki ei antanut sen häiritä tehtäväänsä.

Keskeiset kriteerit lehtiä arvioitaessa olivat: • sisältö • artikkelien mielenkiinto • taitto ja kuvien käyttö • otsikointi • luettavuus • ulkonäkö

– Yleisarvosanana voin todeta, että kaikki lehdet ovat varsin ammattitaitoisesti toteutettuja eikä absoluuttis-

Lehtikilpailun palkittuja. Vasemmalta: Juuso Kunttu Kuntun suku -lehdestä, Ryynäset-lehden päätoimittaja Helena Ryynänen, Sukuri-lehden toimitusneuvoston pj Liisa Hautanen, Virolahden Tulkit -lehdestä päätoimittaja Kimmo Tulkki ja toimituskunnan jäsen Riku Tulkki sekä Niinpuu-lehden toimitussihteeri Marko Wahlström ja päätoimittaja Olli Sipilä.

Kuva Elina Kuismin.

8

Sukuviesti 5 · 2023

ta totuutta niiden paremmuudesta ole helppo valita.

Kaikki ansaitsevat arvostuksen ja varsin korkean arvosanan, totesi Juha-Veikko Kurki ja kertoi oman arvionsa tulokset.

1. sija Niinipuu (Mänttärien sukuseura ry) Lehti on monipuolinen sisällöltään, kevyt ja helppolukuinen, hieman isompaa fonttia voisi miettiä. Kuvankäyttö on onnistunut ja erinomaisesti taitettu. Ammattimaisesti toteutettu kokonaisuus 2. sija Ryynäset (Ryynästen sukuseura ry) Lehti on tyylikäs, hyvin taitettu ja kuvarikas. Lehden tila on käytetty tehokkaasti säilyttäen kuitenkin sen luettavuuden. Lehden sisältö on monipuolinen, kaiken ikäisille kohdennettu ja mielenkiintoinen. Muutama juttu on tehty ilman väliotsikointia, joka tekee jutuista raskaan lukea. Tämäkin hyvin ammattimainen tuote.

3. sija Nuotta (Tynkkysten sukuseura ry) Lehti on asiallinen, hyvin taitettu, helppolukuinen.

Pieneen tilaan on saatu paljon asiaa haittaamatta luettavuutta. Kuvien käyttö on varsin hyvä.

Kunniamaininnan ansaitsisivat lähes kaikki lehdet, mutta ensimmäiseksi tällä kertaa Virolahden Tulkit (Virolahden Tulkit ry). Tuote on monipuolinen hyvin tehty pienlehti, mikä on mielestäni osattu ottaa hyvin huomioon lehden taitossa. Kuvien käyttö on hyvä, otsikot ilmavia ja sisältö monipuolinen. Tämäkin ammattimaisesti toteutettu.

Toisen kunniamaininnan saa Kuntun suku. Monipuolisessa lehdessä herätti erityisesti huomiota oivaltava keskiaukeama, jossa suuren sukujuhlakuvan henkilöt ovat hyvin tunnistettavissa ja kuvaan numeroitu ja nimet löytyvät seuraavan sivun luettelosta.

Sukututkimusyhdistysten lehdet Kaikki kilpailun sukuyhdistyslehdet olivat upeita, huolella koottuja aarreaittoja ja paremmuusjärjestykseen asettelu ei tuntunut reilulta. Tällä kertaa päädyttiin valinnassa Vantaan seudun sukututkijoiden Sukuri-lehteen, muita osallistujia ei numeroitu. Sukurin ulkoasu on selkeä ja lukemaan houkutteleva. Sisältö on mielenkiintoista ja monipuolista. Teksti on sopivan kokoista ja hyvin asemoidut kuvat elävöittävät ja

Sukuri-lehden toimitusneuvoston pj Liisa Hautanen ja päätoimittaja Maija Parviainen. Kuva Elina Kuismin.

innostavat lukijaa. Selkeä tapahtumakalenteri pitää lukijan ajan tasalla yhdistyksen tapahtumista.

Kunniakirjojen ja kukituksen jälkeen Eine Kuismin päätti tilaisuuden raadin puolesta kannustavilla sanoilla.

– Lämmin kiitos kaikille osallistujille, mielellämme olisimme palkinneet teidät kaikki. Tällaisella perinteisellä ratkaisulla saamme jatkettua aiempaa käytäntöä, jossa molempien sarjojen voittajalehden edustajat ovat seuraavan kilpailun raadissa. Jatkakaa siis lehden tekoa ja osallistukaa ensi kerrallakin, silloin ainakin ykköspalkinnon saajat vaihtuvat  Onnea vielä kerran palkituille, iloitkaa ja olkaa ylpeitä upeista lehdistänne.

Sukuviesti 5 · 2023

9

Minne menet, mistä tulet, Jääskeläinen?

Jääskeläisten sukuseura juhli 75-vuotista taivaltaan.

Tieto omista esivanhemmista ja suvun tapahtumista on aina kiehtonut ihmisiä. Ensi alkuun sukututkijat pakersivat aatelisten ja pappien sukujen parissa, mutta vähitellen alettiin tutkia kaikkia muitakin sukuja. Sukuseuroja perustettiin sukuyhteyksien ylläpitämiseksi sekä tietojen keruun ja tallennuksen takia.

Kiinnostus omaan sukuun sai myös Jääskeläiset liikkeelle 1940-luvun loppupuolella. Sukuseuran varsinainen alkuunpanija oli Väisälänmäen Jääskeläisiin kuuluva hammaslääkäri Hilja Jääskeläinen. Hän otti yhteyttä maineikkaaseen kirjailija Lempi Jääskeläiseen, jonka suku oli lähtöisin Parikkalasta. Lempi innostui sukuseuratoiminnasta niin, että otti sukuseuran ensimmäisen puheenjohtajan pestin vastaan ja hoiti sitä kuolemaansa asti.

4.7.1948 pidettiin ensimmäinen Jääskeläisten sukukokous Lapinlahden Väisälänmäen Kittolanniemessä.

Väkeä oli satakunta, maisemat komeat ja kokousohjelma valoisaan tulevaisuuteen luottava, isänmaallinen.

Tilan isäntäväki Johan ja Johanna Jääskeläinen olivat

loihtineet talon parasta pöytiin, ja yösijoja oli pedattu kymmenille Jääskeläissukuisille. Sukuseuran perustava kokous pidettiin sitten Helsingissä Ravintola Fenniassa 30.10.1948. Jääskeläisten sukutunto oli korkeimmillaan.

Noista ajoista on kulunut nyt 75 vuotta. Sukuseuran toiminta jatkuu yhä vilkkaana ja vuosikokouksia on pidetty muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta joka vuosi. Tietotekninen kehitys on ollut valtaisaa. Käsin kirjoitetut kirjeet ja kokouspöytäkirjat ovat vaihtuneet sähköisiksi, valokuvat tallennettu pilveen. Lankapuhelimen sijasta tieto kulkee WhatsApp-puheluina ja hallitus kokoontuu etänä. Jäsenistölle ja muille sukututkimuksesta kiinnostuneille järjestetään suosittuja webinaareja.

75-vuotisjuhlat Kuopiossa 75-vuotisjuhlia ei kuitenkaan järjestetty verkossa, sillä Jääskeläiset kokoontuivat juhlistamaan kunniakasta sukuseuraansa Kuopion Lapland Hotellille 21.– 22.10.2023. Nelisenkymmentä paikalle tullutta tutus-

Illallisvieraita Jääskeläisten sukuseuran 75-vuotisjuhlilla Kuopion Lapland Hotellilla 21.10.2023. Kuva Reijo Jääskeläinen.

10

Sukuviesti 5 · 2023

tui aluksi seuran toimintaan tietoiskujen ja opastusten kautta. Sukuseuran avainhenkilöt kertoivat perinteisestä ja DNA-sukututkimuksesta, Genistä sekä kotija Facebook-sivustoista. Osalle kävijöistä oli yllätys, että Jääskeläisillä on 16 eri sukuhaaraa, joista muutamat voivat tosin yhdistyä uusien DNA-tulosten perusteella. Mukana juhlissa oli ainakin Kiihtelysvaaran, Koutajärven, Maaningan Käärmelahden, Parikkalan ja Väisälänmäen Jääskeläisiä. Iloisesta puheensorinasta päätellen väki tuntui viihtyvän paikalla hyvin.

Tietoiskujen jälkeen tilaisuus jatkui luennoilla. FM Taavi Lappalainen piti erityisesti Pohjois-Savon Jääskeläisiä kiinnostavan luennon Mistä tulet, minne menet, Jääskeläinen. Tri Jaana Luttisen luento Elämisen ehdot Ylä-Savossa käsitteli ihmisten arkea monelta eri kantilta aina 1500-luvulta alkaen. Molemmat luennot saivat kuulijan miettimään menneitä – vaikka elämä oli välistä tavattoman karua, parempaan huomiseen jaksettiin silti uskoa.

Maittava illallinen nautittiin hotellilla. Puheenjohtaja Jussi Palmu viritti väkeä juhlatunnelmaan ja yhdessä kohotettiin malja sukuseuralle. Seuralla on 1950-luvun alusta asti ollut vuosittain eri perheissä kiertävä maskotti, Albin Kaasisen veistämä vetäväaskelinen Jääsken Ukko. Mukavien muuttopuheiden siivittämänä Ukko vaihtoi illallisen aikana kortteeripaikkaa Erkki Jääskeläisen luota Reijo Jääskeläisen huusholliin. Myös sukuseuran toiminnassa pitkään olleita muistettiin: seuran 5. ja 6. kunniajäseniksi kutsuttiin entiset puheenjohtajat Paula Metsäaho ja Jaakko J. Jääskeläinen.

Taiteilija Albin Kaasiselta tilattiin vuonna 1950 muinaisjääskeläiseen pukuun sonnustautunut Jääsken Ukko.

Sukuseuran puheenjohtaja Jussi Palmu Kuopion juhlissa. Kuva Kaija Kainulainen.

Toisen juhlapäivän alussa pidettiin vuosikokous. Sen jälkeen lähdettiin bussiretkelle vanhoille Jääskeläisten asuinsijoille. Kaunis kuura koristi mahtavat maalaismaisemat ja valaisi savolaiset tienoot. Matkan varrella saatiin kuulla usean Jääskeläissukuisen tarinointia sukujensa vaiheista ja paikallista historiaa.

Lounaalla piipahdettiin Tuovilanlahden Wanhassa Tietolassa. Paikka herätti ihastusta niin rakennusten kuin ruuankin suhteen.

Retken aikana vierailtiin kahdella vanhalla sukutilalla, jotka molemmat ovat säilyneet saman Jääskeläissuvun omistuksessa 1700-luvun alkupuolelta asti. Toinen tila oli Siilinjärven Hamulassa oleva Laurila, jonka isäntä Heikki Jääskeläinen esitteli lupsakkaasti tilansa historiaa, nykyisyyttä ja tulevaa. Heikki ja Hamulan Jääskeläiset kuuluvat Maaningan KäärTaiteilija Olof Erikssonin piirtämä melahden sukuhaaraan. suku­vaakuna hyväksyttiin käyttöön Toinen sukutila oli Väisälän1962. mäen Kittolanniemi, jossa sukuSukuviesti 5 · 2023

11

Suku nostaa, suku kantaa,

seuran toiminta alkoi kesällä 1948. suku myöskin voimaa antaa, sä Jussi (Oton poika) Jääskeläisen Tuossa ensimmäisessä sukukoKohtalo kun lyö. jälkeen. kouksessa oli mukana myös tilan Vanhain taattoin aatos hyvä, Sukuseuran isännänviiri jäi lieentinen isäntä, kohtapuoliin 100 vanhain taattoin työ. humaan kepeänä Kittolanniemen vuotta täyttävä Otto Jääskeläinen.

Siinä lohtu syvä, korkeaan salkoon – kuin menneitLapinlahdella eläkepäiviään vietaamu koittaa – vaikk’ ois’ yö. ten polvien voiman ja tuen viestitävä Otto oli suuri kulttuurivaikutnä. Kannustakoon Lempi Jääsketaja ja kynämies sekä mukana suLempi Jääskeläinen, 4.7.1948 läisen 75 vuotta sitten Kittolanniekuseuran toiminnassa monella tamen sukujuhlassa riimittämän ruvalla. Oton poika Antti Jääskeläino alku kaikkia Jääskeläisiä omalla nen esitteli tilan historiaa ja alueen Suomen sodan sarallaan eteenpäin. Kyllä suku on suuri voimavara. aikaisia tapahtumia. Paljon uutta tietoa saatiinkin.

Maatilan tulevaisuutta visioi tilan nuori isäntä JuKaija Kainulainen ho Jääskeläinen, joka otti vastuun isosta tilasta isänJääskeläisten sukuseuran sihteeri

Hirvimetsälle lähdössä ollut Laurilan isäntä Heikki Jääskeläinen tarinoi retkeläisille tilansa historiasta. Kuva Viljo Manninen.

Siilinjärven Hamulassa sijaitsevan Laurilan talon isäntäluettelo. Kuva Kaija Kainulainen.

Kittolanniemen nuori isäntä Juho Jääskeläinen. Kuva Viljo Manninen.

Vasemmalla: Antti Jääskeläinen esittelee Kittolanniemen tilaa.

Ylhäällä: Salossa Jääskeläisten sukuseuran isännänviiri. Kuva Kaija Kainulainen.

12

Sukuviesti 5 · 2023

Väänästen sukukokousviikonloppu Mikkelissä Väänästen 19. sukukokous ja sukujuhla pidettiin Mikkelissä 5.–6.8.2023.

Väänästen sukukokousviikonloppuun osallistui kuutisenkymmentä Väänästä ja Väänäs-sukuista henkilöä eri puolilta Suomea. Lauantain 5.8. aikana puheenjohtaja Pentti Väänäsen johdolla kerrattiin eri sukuhaaroista tehtyä suku- ja DNA-tutkimusta. Sukututkimukseen aina uusia näkökulmia löytävä kunniajäsen Kalevi Väänänen näytti kiinnostavat tutkimustuloksensa Amerikkaan muuttaneista Väänäsistä. Iltapäivällä keskusteltiin sukuseuran toiminnan kehittämisestä erityisinä näkökulmina sukututkimus ja viestintä.

Sunnuntai 6.8. oli varattu joka kolmas vuosi järjestettävälle sukujuhlalle ja viralliselle sukukokoukselle.

Kunniajäsen Pertti Väänänen oli saapunut sukujuhlaan kertomaan Väänästen sukututkimuksen ny-

kytilanteesta. Käsitys Väänästen sukuhaaroista on ollut hänen ansiostaan vakiintunut jo muutamien vuosien ajan. Sukuhaaroista tehtyjen DNA-tutkimusten ansiosta käsitys on vain vahvistunut.

Jälleen kerran ajatuksia herättävän juhlapuheen, tällä kertaa Suomen maakuvaa käsittelevän, piti professori Kalervo Väänänen. Sukukokous kutsui Kalervo Väänäsen 15. kunniajäsenekseen.

Sukuseurojen Keskusliiton hallituksen puheenjohtaja Teuvo Parviainen toi tervehdyksen juhlaan. Hän määritteli Väänästen sukuseuran lähes 80-vuotisen historian sisältävän osin sadunhohtoisiakin aineksia.

Pyrkiessään määrätietoisesti uudistumaan Väänäset myös kunnioittavat perinteitä. Sykähdyttävänä osoituksena tästä on joka kolmas vuosi vietettävän sukujuhlan päätteeksi seppelpartion lähettäminen juhlapaikkakunnan sankarihaudoille. Nyt, kuten niin monta kertaa aiemminkin partio lähti Erkki Väänäsen esittämän Veteraanin iltahuuto -laulun säestämänä. Partiossa olivat kunniajäsenet Kalevi Väänänen ja Pekka Väänänen sekä hallituksen jäsen Outi Pyymäki.

Partion lähetti matkaan Mikkelin tuomiokirkkoseurakunnan kappalainen Hilveliisa Ukkonen, joka piti hartaushetken kokouksessa.

Teksti ja kuva: Eeva-Riitta Piispanen

Sukuseurojen Keskusliiton tervehdyksen juhlaan toi puheenjohtaja Teuvo Parviainen (keskellä). Kuvassa Väänästen sukuseuran puheenjohtaja Pentti Väänänen (vas.) ja 15. kunniajäseneksi kutsuttu Kalervo Väänänen (oik.).

Sukuviesti 5 · 2023

13

Lukkarinen-Lukkari sukuseura kokoontui Valtimolla Lauantaina 23. syyskuuta kokoontuivat Lukkariset ja Lukkarit Valtimolle sukukokoukseen. Laitalan lomat tarjosi mukavat ja toimivat kokouspuitteet. Avatessaan tilaisuuden totesi puheenjohtaja Timo Lukkarinen, että kyseessä seuran liki kolmikymmenvuotisen historian yhdeksäs suvun kokoontuminen. Kolme ensimmäistä kokousta pidettiin joka toinen vuosi. Nilsiän Aholan saaressa vuonna 1999 päätettiin harventaa kokous­ tahtia joka neljänteen vuoteen. Alkuvuosien runsaat osanottajamäärät ovat pudonneet muutamiin kymmeniin, mutta pienelläkin joukolla on hyvä vaalia suvun perinnettä ja edistää yhteenkuuluvaisuuden tunnetta.

Kun pienet tietotekniset ongelmat oli saatu korjatuksi, kertoi seuran pitkäaikainen sihteeri ja sukututkija Pekka Lukkarinen uusimmasta sukukirjasta, jonka nimi on Nurmeksen Lukkariset. Nyt julkaistava teos on jo viides sukuseuran kustantama sukukirja. Se sisältää tietoa noin neljästä tuhannesta henkilöstä, kuvia ja kerto-

muksia. Teos käsittelee Nurmeksen Kuohatin ja Karhunpään Lukkarisia.

Karhunpäähän Lukkariset saapuivat 1600-luvun lopulla Kuopion suunnasta. Karhunpäästä muuttoliikettä on ollut Rautavaaran ja Lieksan suuntaan. Toinen haara Kuohatin Lukkariset tuli Oulujoelta 1787. Alun pitäen tämäkin haara lähti liikkeelle Kuopion maaseurakunnan Koivumäeltä todennäköisesti nälkää pakoon. Kuohatista on levinnyt muun muassa Saramon kylälle, Petäiskylään, Lipinlahteen, Nurmeksen kaupungin seutuville ja Pielisjärvelle.

Taavetti Lukkarinen saapui Nurmeksen Jokikylään Nilsiän suunnasta noin 1840 ja hänen jälkeläisiään on levinnyt Jokikylän ja Savikylän kautta myös Nurmekseen ja Pielisjärvelle. Tämä sukuhaara on käsitelty jo 2015 julkaistussa Pohjois-Savon Lukkariset -kirjassa.

Suvun kokoontumisissa on aina ollut tilaa myös ohjelman esittäjille. Sukukokoustamme ja sukukirjan

Hannamari Lukkari ja Pekka Koponen juhlistivat musiikkiesityksillään sukukokousta ja sukukirjan julkistamista. Timo Lukkarinen (vasemmalla) luopui puheenjohtajan tehtävästä helpottuneena ja tyytyväisenä. Saatiinhan hänen kolmejaksoisella ja 12-vuotisella toimintakaudellaan kaikki viisi sukukirjaamme valmiiksi.

14

Sukuviesti 5 · 2023

julkistamistilaisuuttamme juhlistamaan saimme ohjelmanumeroksi hyvän yhdistelmän LukkarinenLukkari suvusta. Hannamari Lukkari ja Kuohatin Lukkaris-haaraan äitinsä kautta kuuluva Pekka Koponen musisoivat. Hannamari lauloi Tuure Kilpeläisen, laulut ”Kanna mukanasi unelmaa” ja ”Valonpisaroita” Pekan akustisella kitaralla säestämänä. Pekka on musiikin ammattilainen ja hän esitti jatkoksi omia sävellyksiään itse tehdyillä soittimilla. Musiikki oli helposti lähestyttävää kansanmusiikki- ja pop vaikutteista instrumentaalimusiikkia. Ohjelmaosuuden päätti Veikko Lukkarisen videohaastattelu, jonka oli tehnyt Rukajärven Linja-automatka Nurmeksen Lukkaristen asuinsijoille tehtiin eväitten kanssa, kusuunnan historiayhdistyksen pu- luihan reissuun yli neljä tuntia. Kahvitauko oli Saramon Kalastajatalon kohdalla. heenjohtaja Tenho Tikkanen.

Pienen tauon jälkeen olikin vuorossa varsinainen sukukokous. Kokouksen pu- kariset. Leppävirralta on myös olemassa tutkimusta, heenjohtajaksi valittiin Lassi Lukkarinen, joka var- mutta nykyisin siellä ei enää ole sukua juurikaan Lukmoin ja kokenein ottein johdatteli asioiden käsittelyä. karinen nimellä.

Pekka toimi tuttuun tapaan sihteerinä. Tili ja vastuuSeuraavaksi siirryttiinkin sitten karjalaiseen pitovapaudet myönnettiin ja toimintasuunnitelmat hyväk- pöytään. Kun vatsat oli saatu täyteen, alkoivat lähemsyttiin ilman pitempiä keskusteluja. Hallituksen vara- pänä asuvat kokousvieraat jo valmistautua kotimatpuheenjohtajana jatkaa Heikki Lukkarinen. Hallituk- kalle. Uusi hallitus kokoontui järjestäytymiskokouksessa jatkavat myös sihteeri Pekka Lukkarisen lisäk- seen ja alkoi valmistautua pikkuhiljaa seuraavan päisi Jaana Lukkari, Kalevi Fredin, ja Anja Lukkarinen. vän kiertoajelulle.

Marjatta Kallioinen jäi pois ja puheenjohtajakin vaihtui. Lahden kokouksesta 2011 lähtien puhetta johta- Tutustumista uuden sukukirjan asuinpaikkoihin neen Timo Lukkarisen tilalle valittiin hänen nuorempi veljensä Esko.

Sunnuntain ohjelma oli rakennettu juuri julkaistun Seuraavan sukukokouksen pitopaikka päätettiin ”Nurmeksen Lukkariset” sukukirjan asuinpaikkojen jättää seuran hallituksen päätettäväksi. Tulevasta toi- tutustumiseen. Kairiston linja-auto oli vain puolilminnasta päätettiin ottaa DNA-näytteiden päivityk- laan. Enemmänkin olisi mahtunut mukaan, sillä yli set BigY-700 tasolle ja ainakin yksi uusi näyte Pohjois- 400 jäsenestämme kutsun oli kuullut ja ottanut onSavon Hemming Lukkarisen sukuhaaraan ja pyytää keensa vain 18 äänioikeutettua. Siis vain alle 5 proAri Kolehmaiselta sitten täydennysanalyysi niiden pe- senttia jäsenistämme. rusteella Pohjois-Savosta ja Savon kautta muodostuSukukokouksemme pitopaikaksi valikoitui empineisiin sukuhaaroihin Joensuun seutuun ja Nurmek- mättä Valtimon Laitalan Lomat, koska se sijaitsi parin seen. Suunnitteilla on jakaa tieto sitten jäsenistölle ja kilometrin päässä Karhunpään Lukkaristen alku juumuillekin kuin nurmekselaisille erillisellä DNA-Lu- rista. Verotustietojen mukaan ensimmäinen maininkasu lehdellä. ta Pekka Lukkarisesta Karhunpää 7 Kankaalan (LukSukututkimuksemme on niin hyvällä mallilla, et- karila) talossa on vuodelta 1686. tä tarkoitus on tehdä seuraavan neljän vuoden aikana Kauniisiin maisemiin tuo Karhunpään Lukkarisloppuliuku ja loput keskeneräiset tutkimukset mah- ten esi-isä siis asettui asumaan. Kylä on edelleen hyvin dollisesti yhteen koosteeseen tai erillisiin vihkosiin. hoidettua, asuttua ja kaunista maalaismaisemaa. MuSuurin kesken eräinen haaramme on Pyhäjärven haa- kana linja-autossa oli Pekka Lukkarisen suoraan alera ja pienempänä sitten Joroisten / Rantasalmen Luk- nevassa polvessa olevia jälkeläisiä, Yrjö ja Seppo TuruSukuviesti 5 · 2023

15

nen. Heidän ukkinsa Pekka Pekankana ja nautimme ne Saramon Kapoika Lukkarinen muutti asumaan lastajatalon kohdalla kosken parKarhunpäästä 1800-luvun lopulla taalla. Opastuksen lisäksi tukeulähietäisyydellä olevalle Pajukosduimme maisemalliseen antiin kelle. Poikien äiti Taimi Turunen Nurmeksen Lukkariset sukukirjaso.s. Lukkarinen 90-v oli mukana sa oleviin ilmavalokuviin Kuohalauantaina sukukokouksessamme. tin Lukkarilasta, Saramon LukkaKarhunpää-nimen synnystä rilasta ja professori Toimi Lukkarikerrotaan seuraavanlaista tarinaa: sen kotipaikasta Tammaniemestä. ”Tätä kautta kulki muinoin ratsuSaramon Lukkarilassa on vaapolku ja myös vesireitti Kajaaniin, littu isiemme perintöä säilyttämälOulujärvelle ja lopulta Ouluun. lä runsaasti vanhaa esineistöä ja Täkäläiset miehet olivat kaataneet entisöity taloa ihan museoksi. Esikarhun ja panneet sen pään kepin merkkinä valokuva 1815 vuodelta nokkaan reitin varrella olleen Pitolevasta matkakirstusta. käniemen kärkeen. Aina kun kulkiKuohtatin Lukkarilaan olijat tulivat niemeen, he totesivat, etsimme päässeet Petäiskylän kauttä jo näkyy karhun pää. Siitä lieneta vanhaa Pirtutietä pitkin, mutvät tienneet, minkä verran matkaa ta kun linja-autolla ei päässyt taoli takana ja minkä verran edessä”. lon pihaan Lukkarilaan eikä Miih­ Valtimoltakin on Lukkaristen kelinvaaralle, emme ajaneet sitä sukunimi miltei hävinnyt, mutta reittiä vaan suoraan Kuhmontietä monesta paikasta löytyi vielä naiskohti Nurmesta. Petäiskylässä on puolisten Lukkaristen jälkeläisiä. vanha Lukkaristen asuinpaikka Saramon Lukkarilan kirstu Oppaamme Helena Korhonen pysKellari nykyiseltä nimeltään Pelvuodelta 1815. tyi niistä kertomaan. Tutustuimme tomäki, jossa asuu naispuolisten läpiajolla Valtimon kauniisiin maiLukkaristen jälkeläisiä. semiin ja Helena luovutti mikrofoNurmeksen kaupunkikierroknin Lassi Lukkariselle. Helena tuli sitten meitä vielä selle vaihtui oppaaksi Äksyt Ämmät Oy:n Minna paluumatkallemme vastaan Jokikylän risteykseen ja Murtonen. Maaseutu on autioitunut Nurmeksessakin kertoili Karhunpääntien asumuksista ja asukkaista. ja Lukkarisia on muuttanut kaupunkiin ja sen liepeille Lassi Lukkarisella riitti kerrottavaa Ylä-Valtimolta Lipinlahteen, Vinkerrantaan ja ihan Nurmeksen kauajellessamme kohti hänen kotikyläänsä Saramoa. Mat- pungin talonumeroille. Nurmeksen Lukkaristen asuinkan varrella oli mm. Lassin äidin Alina Pyykösen syn- alueet oli näin suurelta osin ympäriajettu. Paluumatnyinseutu Ylikylän Kantelemäellä. Muitakin Lukka- kan varrella oli vielä Jokikylä ja Savikylä, johon syntyi ris-sukuun kuuluvia on asunut Ylikylässä, jonne em- 1840-luvulla Nurmeksen kolmas haara. Heidät on tutme nyt poikenneet. Alina Pyykösen äiti Hilda Lukka- kittu jo aikaisemmin vuonna 2015 julkaistussa Pohjoisrinen on Karhunpään Lukkaris-haarasta. Näin nämä Savon Lukkaristen kirjassa. Matkaan kului aikaa neljä kaksi sukukirjan Lukkaristen sukuhaaraa yhdistyivät tuntia. Keittolounas maistui Laitalan Lomilla ja siellä tätä kautta. Maisemat, ihmiset ja asumukset olivat tut- hoideltiin loppuseremoniat. Sukukokous järjestelyihin tuja oppaallemme ja hänellä riitti niistä kerrottavaa. ansiokkaasti osallistunutta Lassi Lukkarista muistetReittimme oli suunniteltu siten, että näkisimme tiin kunniaviirillä. Muut muistamiset hoituivat kukkimahdollisimman paljon Nurmeksen Lukkaristen en asemasta uunituoreella sukukirjalla. asuinpaikkoja. Kilometrejä tuli yli sata ja jalkautumiseen ei ollut varattu aikaa. Meillä oli kahvieväät muPekka Lukkarinen

16

Sukuviesti 5 · 2023

Tissarin Sukuseura kokoontui Mikkelissä Tissarin Sukuseuran järjestyksessä 31. sukukokous pidettiin Original Sokos Hotel Vaakunassa 9.9.2023.

Sukukokoukseen osallistui 24 suvun jäsentä. Heistä paikalla oli 21 ja etäyhteydellä kolme. Kokousväen vastaanotto aloitettiin ilmoittautumisella klo 11. Ennen lounasta varapuheenjohtaja Tapio Juutinen toivotti kokousväen tervetulleeksi. Kunniapuheenjohtaja Veikko Tissari ja Leena Tissari-Röppänen kertoivat kokouksen aikataulusta ja muista kokoukseen liittyvistä asioista. Mm. kysyttiin valokuvauslupa läsnäolijoilta. Lounas nautittiin klo 11.30 ja varsinainen sukukokous aloitettiin klo 12.30.

Varapuheenjohtaja Tapio Juutinen avasi kokouksen.

Alussa pidettiin hiljainen hetki poisnukkuneiden jäsenien muistolle ja laulettiin Tissarin suvun kronikka.

Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Leena TissariRöppänen. Kokouksessa käsiteltiin sääntöjen mukaiset asiat. Sukuseuran hallitukseen eli sukuneuvostoon tuli neljä uutta jäsentä erovuoroisten ja eroavien tilalle.

Sukuneuvostossa jatkavat Tapio Juutinen Vantaalta, Hannele Jääskeläinen Tervosta, Riitta Kohonen Riihimäeltä, Riitta Laitinen Kangasniemeltä, Carita Tissari de Costa Naantalista ja Leena Tissari-Röppänen Karttulasta. Uusina jäseninä aloittavat Tanja Parviainen Kuopiosta ja Juha Tissari Kuopiosta. Varajäseniksi valittiin uudelleen Raija Järvenpää Hollolasta ja Tuula Niskanen Helsingistä sekä uusina jäseninä Jaana Lauttaanaho Pieksämäeltä ja Tuulevi Neuvonen Pieksämäeltä.

Tuula Niskanen piti esitelmän DNA-tutkimuksesta. Isälinjan DNA-tutkimuksia on tehty tähän men-

nessä Pohjois-Savon (Pielaveden) haarasta kolme Big-Y-testiä ja kaksi Y111 testiä. Kangasniemen haarasta on tehty kaksi Big-Y- testiä.

Kangasniemen miehistä löydettiin uusi isälinja Y-37. Tästä voidaan jatkaa DNA-tutkimusta myöhemmin tarpeen mukaan.

Raija Järvenpää kertoi Pohjois-Savon (Pielaveden) sukuhaaran Tissareiden sukukirjan tekemisestä ja sisällöstä. Kirjan valmistumista on hidastanut pääosin uusi henkilötietolaki ja sen tulkinnan kirjavuus. Myös kirjaan tulevien henkilötietojen määrä on jatkuvasti lisääntynyt.

Sukuseuran 40-vuotisjuhla jouduttiin siirtämään vuodelta 2021 koronapandemian vuoksi myöhempään ajankohtaan. Sukujuhla ja kirjan julkistamistilaisuus on tarkoitus pitää mahdollisesti elokuun lopussa 2024 Kuopiossa.

Varsinaisen sukukokouksen jälkeen kokoontui uusi sukuneuvosto omaan järjestäytymiskokoukseensa. Sukuneuvosto valitsi keskuudestaan sukuseuran puheenjohtajaksi Leena Tissari-Röppäsen. Varapuheenjohtajaksi valittiin Tapio Juutinen, sihteeriksi Tanja Parviainen, taloudenhoitajaksi Riitta Laitinen sekä jäsensihteeriksi Juha Tissari. Aiempi puheenjohtaja Taina Järvenpää auttaa kirjatyöryhmää kirjan taittotyössä.

Työryhmien kokoonpanoista keskusteltiin ja jäsenet päätettiin pitää pääosin ennallaan. Päätettiin perustaa uusi taloustyöryhmä. Kuulutko sukuuni -tapahtumasta keskusteltiin ja osa sukuneuvoston jäsenistä osallistuu tapahtumaan.

Keskustelua herätti myös mm. sukujuhla sekä miten ja missä kirjaan tuleva aineisto säilytetään. Näihin asioihin palataan seuraavissa kokouksissa.

Keskustelu asioista oli vilkasta ja käytiin hyvässä yhteishengessä. Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin.

Sukuneuvoston puolesta Tanja Parviainen

Tissarit Sokos Hotel Vaakunassa Mikkelissä

Sukuviesti 5 · 2023

17

Koulutiellä

Teksti: Matias Eronen Osallistujat ryhmäkuvassa kahvilan edustalla. Kuva Viivi Kulmala.

Muisteluita kyläkokouksesta, koulun historiasta ja oman opintieni alkuvaiheista.

Tervakankaan koulun entisten oppilaiden tapaaminen Vantaalainen Liisa Åkerblom o.s. Kukkonen järjesti nyt toistamiseen muistelutilaisuuden Martonvaaran kyläkahvilassa Tervakankaan kansakoulun entisille oppilaille. Hän pyysi minua tilaisuuden juontajaksi, ja lupasin samalla kertoa Martonvaaran kylän asuttamisesta sekä asukkaiden sukuhistoriasta. Kyläyhdistyksen puheenjohtaja Jarmo Tossavainen antoi luvan järjestää tilaisuus keskiviikkona 12. heinäkuuta klo 16 alkaen.

Tilaisuuteen saapuikin yli 30 paikkakuntalaista sekä muualle muuttaneita nyt kylällä lomaansa viettäviä kesälomalaisia. Tuimme kyläkahvilan toimintaa ostamalla ja juomalla aluksi pullakahvit. Tämän jälkeen seurasi osallistujien esittelykierros. Kukin läsnäolija kertoi nimensä ja viime aikojen kuulumiset.

Jokaisella oli mahdollisuus myös omakohtaisiin tutustumisiin muihin osallistujiin. Hetken kuluttua kahvila täyttyikin vilkkaasta puheen sorinasta, kun kukin kertoi muistojaan Tervakankaan koulusta ja siellä sattuneista kommelluksista.

18

Sukuviesti 5 · 2023

Juontajana ja sukututkijana pyysin jokaista osallistujaa kertomaan sukunimensä, ja kaikki asiat mitä hän tiesi oman perheensä ja suvun historiasta. Yllättävän moni henkilö tiesikin paljon sukunsa historiasta, osa heistä oli tehnyt sukutukimustakin. Jatkoin sitten kyseisen suvun historiasta kertomalla suvun saapumisesta Pohjoiseen Käkisalmen lääniin eli nykyiseen Pohjois-Karjalaan, sekä suvun alkujuurista.

Aihepiiri oli innostava, ja kokoontuminen päätettiinkin tehdä taas ensi kesänä uudestaan samoissa merkeissä.

Tervakankaan koulun historiaa Polvijärven pitäjän Martonvaaran kylän koulu aloitti toimintansa elokuussa 1895. Sen oppilasmäärä oli runsaimmillaan v. 1950. Suuret sodanjälkeiset ikäluokat aiheuttivat ahtautta koulussa, ja niinpä Martonvaaran pohjoispäässä asuvat kyläläiset anoivat omaa koulupiiriä joulukuussa 1949. Kunnanvaltuusto päättikin perustaa oman koulupiirin. Koulu alkoikin supistettuna kouluna vuokratiloissa Anton Tanskasen talossa syksyllä 1950. Isäni Tahvo Eronen toimi alus-

ta alkaen koulun johtokunnassa ja sen puheenjohtajana.

Koulua käytiin supistettuna kouluna. Oli vain yksi yhteinen opettaja ala- ja yläluokille. Lisäksi isäni toimi kerran viikossa poikien käsitöiden opettajana.

Alaluokat kävivät koulua pari viikkoa syksyllä ja keväällä, kuutena päivänä viikossa. Yläluokkalaiset aloittivat koulunkäynnin syyskuun alussa ja kävivät koulua läpi talven viitenä päivänä viikossa ja alaluokkalaiset talvisaikaan vain lauantaisin.

Kunta osti Anton Tanskasen pohjoispuolelta tontin, ja uuden koulun rakentaminen aloitettiin vuonna 1956. Opetus uudessa koulurakennuksessa ja nyt kaksiopettajaisessa koulussa alkoi seuraavan vuonna.

Uuden koulurakennuksen vihkiäiset pidettiin vuonna 1958. Kutsuvieraina oli kunnan johtohenkilöitä omien kyläläisten lisäksi. Siitä oheinen valokuva, jossa isäni Tahvo Eronen takana keskellä. Johtokunnan puheenjohtajana hän piti tervetuliaispuheen. Kuvan vasemmassa takarivissä olen myös minä veljeni Heikin kanssa.

Tervakankaan koulupiiri jouduttiin oppilaspulan takia lakkauttamaan jo vuonna 1973. Se liitettiin Martonvaaran koulupiiriin. Se oli ehtinyt toimia 23 vuotta ympyrän sulkeuduttua.

Tilaisuus kyläkahvilassa. Oikealla Liisa Åkerblom ja Matias Eronen.

Kuva Liidia Eronen.

Tilaisuuden osallistujia. Kuva Liidia Eronen.

Oman koulutieni alkuvaiheita Aloitimme koulunkäynnin kaksosveljeni Heikin kanssa syksyllä 1957. Olimme vasta kuusivuotiaita, mutta osasimme jo lukea. Vilkkaat kaksospojat saatiin nyt samalla pois jaloista.

Kaikki sujui hyvin supistetun koulun kaavion mukaisesti. TytVanha Tervakankaan koulurakennus kesällä 2023. Kuva Matias Eronen.

Sukuviesti 5 · 2023

19

täreni Johanna vuosikymmeniä myöhemmin kuultuaan minun koulutaipaleestani huokaisi: ”Olisipa nykyäänkin koulua vain yksi päivä viikossa!”

Perheessämme kerrotaan anekdoottia, jonka mukaan äitini sisko Hilja-täti oli tällöin koulunkäyntini alkuaikoina kysynyt minulta: ”Onko Matti (minua sanottiin Matiksi) sielä koulussa mukavaa?” Olin tällöin reippaasti vastannut: ”Onhan siellä, mutta kun ei saa kahvia välitunnilla!” Tuohon aikaan lapsetkin saivat, ainakin meillä kotona, juoda kahvia pullamössön kera.

Tervakankaan koulun vihkiäisissä. Kuva Matias Erosen arkisto.

Neljäs luokka oli jo koulun yläastetta. Opettajana oli tällöin Tanja Kolehmainen. Kotini oli hyvin koulutusmyöntei- mään pääsykokeen tuloksia. Äitini ilmoitti puhelun nen, ja niinpä isäni ja opettajani olivat päättäneet, et- loputtua minulle, että olen päässyt oppikouluun! tä Matin pitää pyrkiä oppikouluun.

Polvijärven kunnallinen kokeilukoulu oli aloittaOppikoulun pääsykoe oli kaksipäiväinen ja pidet- nut toimintansa vuonna 1950. Koulu muuttikin sittiin kirkonkylällä. Menin sinne äitini kanssa. ten syksyllä 1955 uuteen, valoisaan ja kaikin puolin Muista hyvin, kun oppilaitoksen rehtori sekä äi- ajanmukaiseen koulurakennukseen. Siellä jatkuikin dinkielen ja historian lehtori Eino Koponen testasi lu- minun koulunkäyntini syksyllä 1957… kutaitoani. Sain luettavaksi Seitseman veljestä kirjasta pätkän tekstiä kaskenkaadosta. Samalla hän tietenkin tarkkaili minua ja esitti myös kysymyksiä luetusta.

Taisiapa hän kysäistä isosiskostani Seijasta, joka oli ai- Lähteet kaisemmin ollut siellä keskikoulussa oppilaana. Ilmei- Maija-Liisa Tuomi. Polvijärven historia. Polvijärven kunta. sesti hänestä oli jäänyt myönteinen kuva.

Kirjapaino RT-Print Oy Pieksämäki 2001.

Parin päivän kuluttua menimme äitini kanssa naa- Martonvaara historiaa ja muistelmia. Martonvaaran kylä­ puritaloon Sirnihtään soittamaan koululle ja kysykirjapiiri. Gummerus kirjapaino Oy. Jyväskylä 2004.

Polvijärven keskikoulu. Kuva Matias Erosen arkisto.

20

Sukuviesti 5 · 2023

Vuoden arkistoteko 2023 Arkistojen päivän toimikunta myönsi Vuoden arkistoteko -palkinnon Emil Santtu Uutulle ja työryhmälle teoksesta ”Ihana tytär Erika – huomioita nimestä”. Kunniamaininnan sai Suomen Kotiseutuliitto Kotiseutuarkistojen tietosuojakoulutuksista sekä kotiseutuarkistoselvityksestä.

Kiasma-Teatterin ja Teatteri TakoKunniamaininta mon ohjelmistoon kuuluvan ”IhaSuomen Kotiseutuliitolle na tytär Erika – huomioita nimestä” -teoksen esityspaikkana on olArkistojen päivän toimikunta lut Suomalaisen Kirjallisuuden myönsi Vuoden arkistoteko -kunSeuran arkistosali. Teos koostuu niamaininnan Suomen Kotiseutukuunnelmasta, videosta, aineistoliitolle Kotiseutuarkistojen tietotilauksesta ja liitteistä. Teoksen on suojakoulutuksista sekä kotiseutuvoinut kokea yksi tai kaksi henkiarkistoselvityksestä. löä kerrallaan, kun he ovat vierailKotiseutuarkistot säilyttäleet arkistosalissa asiakkaina. vät merkittävän osan kansallisesUutun tapa käsitellä arkistoaita kulttuuriperinnöstämme, sillä Marika Punamäki (Suomen neistoa ja tarkastella sitä sekä tieniiden kokoelmiin sisältyy yli viisi Kotiseutuliitto) ja Orlan Ohtonen teen että taiteen näkökulmista on hyllykilometriä aineistoja. Opetus(Ihana tytär Erika -työryhmä).

Kuva Tenho Kokkonen. innovatiivinen ja uusia merkitykja kulttuuriministeriön rahoittasiä luova. SKS:n arkistoon tallenmassa hankkeessa toteutettiin vuonetun muistitiedon ja sen käytön sina 2021–2022 kysely, jolla kartoitarkastelun kautta avautuu näkymä siihen, miten ai- tettiin kotiseutuarkistojen toimintaa ja osaamista seneistoja on kerätty ja miten niitä on käytetty. Teos te- kä niihin liittyviä tietotarpeita. Kyselyyn vastasi 111 kee myös näkyväksi seksuaali- ja sukupuolivähem- kotiseutuarkistoa. Selvityksen tuloksista julkaistiin ramistöjä koskevan kielenkäytön muuttumisen ja tämän portti marraskuussa 2022. muutoksen merkityksen. Teos herättää pohtimaan, Samaan aikaan kyselyn kanssa toteutettiin valtamitä voimme arkistoaineistojen pohjalta tietää, mitä kunnallinen koulutussarja ”Tietosuojalainsäädäntö vain kuvitella ja millaista tarinaa kertoa? ja kotiseutuarkistot”, jossa käytiin läpi kotiseutuarkis”Ihana tytär Erika – huomioita nimestä” herätte- tojen roolia sekä tietosuojalainsäädännön vaatimuklee myötäelämään ihmiskohtaloita, joista arkistoon on sia kotiseutuarkistoille ja arkistojen järjestämiselle. tallentunut jälkiä. Se havahduttaa kokijaansa tarkaste- Koulutuksissa oli yhteensä 132 osallistujaa. Koulutuslemaan omia lähtökohtiaan tutkijana ja arkiston asi- ten merkitys on ollut suuri, sillä kotiseutuarkistoissa akkaana. Samalla teos auttaa arkistoalan ammattilaisia työskentelee etupäässä vapaaehtoisia, joilla ei ole artarkastelemaan arkistotilaa ja aineistoja aivan uudel- kistoalan koulutusta. la tavalla. Siten teos toimii erinomaisena esimerkkiSelvitys ja tietosuojakoulutus tukevat maamme nä siitä, miten arkistot ja niiden aineistot voivat vai- kotiseutuarkistojen toimintamahdollisuuksia ja sikuttaa ihmisiin ja yhteiskuntaan. tä kautta arvokkaan kansallisen kulttuuriperinnön asianmukaista säilyttämistä, käyttöä ja saavutettavuutta. Merkittävää on myös kotiseutuarkistoissa tehtävän työn näkyväksi tekeminen sekä arvostuksen osoittaminen tehdylle työlle ja sen tekijöille.

Sukuviesti 5 · 2023

21

Lehtileikkeet harrastuksena Olen toimittanut sukuseurallemme neljä sukuhaarakohtaista sukukirjaa, osallistuin ensimmäisen sukukirjamme ”Sotkamon Lukkarit” tietojen keräykseen 2013. Sen toimitti Jaana Lukkari. Tänä vuonna ilmestyi 5. sukukirjamme ”Nurmeksen Lukkariset”. Kokosin myös omalta kylältäni Pielaveden Sulkavan Nousialan kylältä kyläkirjan ”Jokimäen liepeiltä Käkrän porteille” vuonna 2016. Jo sukututkimukseni alkutaipaleella tapasin pitkän linjan sukututkijan, nyt jo edesmenneen, Kirsti Pakulan. Hän oli säilyttänyt kotiseutunsa Kiuruvesi-lehden vuosikerrat ja huomasin niissä olevan paljon henkilötarinoita. Edelleenkin tuo paikallislehti on mielestäni paikallislehdistä paras. Siinä on näyttäviä henkilöjuttuja kuvien kera.

Toisenkin vinkin sain Kirsti Pakulan tutkimuksista. Hänen laajimpia sukukirjojaan on kaksiosainen ”Antti Keräsen (1668/1669–31.1.1742) jälkeläiset, jossa hän on tutkinut myös naispuoliset linjat nykypäiviin. Antaahan se leveyttä koko sukututkimukselle ja tutkimuksissa otan naislinjat mahdollisimman pitkälle mukaan. Itsekin tuolla alueella Pielaveden–Kiuruveden rajamailla syntyneenä kirjasta on ollut paljon apua omiin tutkimuksiini. Minusta on tärkeää ottaa myös naislinjat mukaan, sillä loppujen lopuksihan me kaikki olemme useamman suvun tuotoksia.

Mikä sitten sai minut keräämään lehtileikkeitä?

Kyllä se oli halu saada ”lihaa luiden ympärille”. Pelkät sukutaulut tarvitsevat lisukkeita kuvien ja tekstin muodossa. Lehtiä aloin kerätä jo 1990-luvulla omakotitaloni yläpohjaan kaiken varulta, jos niitä joskus tarvitsisin. Olen nyt sukukirjoja tehdessä tullut huomaamaan, miten vaikeaa on saada valokuvia ja tarinoita kirjaan.

Ja haluan myös tukea muiden sukututkijoiden työtä.

Eläkeputkeen jäin vuonna 2010. Silloin jäi aikaa viivästyneille remonteille. Yläpohjan lisävilloitus oli ensimmäisiä toteutettavia energian säästämiseksi ja lehtilaatikot jouduin siirtämään sieltä autotalliin. Autotallikin tarvitsi remonttia vähän myöhemmin ja lehdet olivat vaarassa joutua lehtikeräykseen, koska niitä oli laatikoissa muutama kuutio. Tuli selväksi, etten niitä tuossa muodossa pystyisi hyödyntämään. Päätin kokeilla säilyttää ne ja aloin kerätä niistä henkilöjutut erilleen. Lehdet vaan irtosivuiksi saksilla halki keskeltä ja leikkeen yläreunaan nimi, ketä se koskee.

Leikkeet olen sitten aakkostanut ja vienyt excel-taulukkoon sukunimittäin. Nyt homma on hanskassa ja uudet leikkeet on helppo ottaa mukaan.

Kuolinilmoitukset olen myös tallettanut mm. Savon Sanomista. Niitä on julkaistu myös noissa paikallislehdissä. Helsingin sanomista on niitä olemassa minulla n. 15 vuoden ajalta, koska tuonne Helsingin seudulle porukkaa on mennyt kaikista suvuista. Kuolinilmoitukset ovat sivuina, joista pystyy helposti selaamaan ja kopioimaan niistä tarvitsemansa.

Montako vuotta olen kerännyt ja miltä ajalta jutut ovat?

Lehtileikkeitä olen tallentanut ainakin kolmekymmentä vuotta.

Kun setäni pyysi minut sihteeriksi Lukkaristen perustavaan kokoukseen 1994, sukututkimustauti iski minuun silloin. Tuosta lähtien olen sukuseuramme sihteerin hommia saanut hoitaa.

22

Sukuviesti 5 · 2023

Lehtileikkeitä on 1980-luvulta lähtien, kun sain käyttööni Pielaveden Sulkavan koulun vintille kertyneet lehtipinot kymmenkunta vuotta sitten. Tein noiden lehtien lajittelun mökilläni. Talkoisiin osallistuivat ampiaisetkin, jotka olivat nakerrelleet pesätarpeita joistakin lehtilaatikoista. Siksi saattaa leikkeissä olla pala poissa. 1980-luvun leikkeissä oli vähemmän henkilökuvia ja muutenkin ne olivat jutuiltaan ”pravdamaisia”.

Parhaimmat ajat lehtileikkeiden osalta alkaa olla eletty, sillä lehdet siirtyvät digi-muotoon ja paperilehtien julkaisua vähennetään jo mm. viikonloppunumeroissa. Luulisi, että kuvien laatu olisi nykylehdissä parempi, mutta eikös mitä. Toimittajat ovat siirtyneet kännykkäkamera-aikaan ja onko lehtivalokuvaajiakaan enää olemassa? Luulen, että henkilökuvia otetaan uuden henkilörekisterilain myötä nyt myös vähemmän ja kauempaa. Kuvista ei aina saa selvää ketä kuva esittää.

Monestako suvusta olen kerännyt lehtileikkeleitä?

Lehtileikkeitä on yli 60 000, joissa on edustettuna yli 6000 sukunimeä. Suomen Suurin suku on Korhonen ja heistä minulla oli 1250 leikettä. Muita suurimpia Räsäset, Holopaiset, Ruotsalaiset, Miettiset, Savolaiset, Tikkaset, joista on yli 500 leikettä kustakin. Enhän minä

pysty näitä enää itse kaikkia hyödyntämään, vaan olen lahjoittanut niitä sukuseuroille mm. nuo Korhoset, Räsäset, Holopaiset ja Tikkaset ovat löytäneet ottajansa.

Leikkeet valitsen periaatteessa kuvallisina ja mukaan otan mahdollisesti harvemmin esiintyvän tai vanhemman miespuolisen henkilön. Samalla sivulla, kun voi olla montakin henkilöä. Naispuolisten syrjintää on siksi, kun en tiedä mihin sukuun he oikeasti kuuluvat.

Linssiluteet eivät yleensä läpäise seulaani, sillä luotan että heistä tehdään omat leikekansionsa. Ahostenkin leikkeiden osalta kävi niin, että Janne Ahosesta taisi olla vain yksi leike 230 leikkeen joukossa.

Minkälaisissa tilanteissa ja yhteyksissä toivon näitä kerättyjä lehtijuttuja käytettävän ja olevan esillä?

Olen koonnut omasta Lukkaristen suvusta A3 kokoisia sukuhaarakohtaisia kansioita 4 kpl, jotka ovat sukukokouksissamme ja muissa yhteisissä tapaamisissa nähtävillä. Samaa toivon muiltakin. Jos tulee sellainen tilanne, etteivät leikekansiot mahdu enää kenellekään olemaan sukuseurassa, Kotiseutuarkistot ottavat niitä uskoakseni vastaan.

Pekka Lukkarinen

Svenska dagstidningar fram till 1906 digitala och fritt tillgängliga Nu finns alla Kungliga bibliotekets svenska dagstidningar fram till år 1906 i digital form. Söktjänsten innehåller 6,6 miljoner sidor som är helt fria att ta del av – framför allt från dagstidningar, men också en del tidskrifter. De senaste årens stora digitalisering har möjliggjorts av en donation från Arcadia.

Arcadia, en välgörenhetsstiftelse grundad av Lisbet Rausing och Peter Baldwin, bidrog med 45 miljoner till ett särskilt projekt. Målet var att digitisera allt som återstod av KB:s pressarkiv fram till utgivningsåret 1906. Projektet pågick under

fyra och ett halvt år och slutfördes i maj. Då hade 4 563 698 sidor från 1 443 olika tidningstitlar digitiserats och tillgängliggjorts i söktjänsten ”Svenska dagstidningar”.

Sammanlagt innehåller tjänsten nu 6,6 miljoner sidor från närmare 1 500 tidningar och tidskrifter, som är helt fria för alla ta del av. Tidningarna spänner över 260 år och kommer från Sveriges alla hörn.

Sedan 2014 digitiserar Kungliga biblioteket löpande alla nya svenska dagstidningar som kommer ut i Sverige. För att kunna tillgängliggöra även äldre tidningar digi-

talt är biblioteket beroende av extern finansiering. Nu återstår åren 1907–2013, ungefär 125 miljoner sidor, som i dagsläget bara finns i fysisk form.

I tjänsten ”Svenska dagstidningar” går det att utforska nästan 400 år av svensk presshistoria.

Tidningar som är äldre än 115 år är helt fria att ta del av hemifrån.

Nyare material måste av upphovsrättsskäl läsas på KB eller något annat bibliotek som har tjänsten. ▶ https://tidningar.kb.se Sukuviesti 5 · 2023

23

Kohtaamisia ja tunnelmia Pihasoitossa

Teksti: Ulla Eronen

Kihaus Folkin pelimannikurssilaiset Vanhan Erolan pihalla. Kuva Ulla Eronen.

Kesäisenä juhannuksen jälkeisen viikon keskiviikkona järjestettiin perinteiseen tapaan Varpasalon Pihasoitto Leila ja Yrjö Erosen kodin pihalla ja navetan vintillä. Tilaisuus on järjestetty vuodesta 2016 lähtien vuosittain lukuun ottamatta kesää 2021.

Useimpina vuosina Pihasoitto on ollut Rääkkylän Kihauksen pelimannikurssilaisten esiintymisareena Jarmo Romppasen ja Joonas Ojajärven johtamina, niin tälläkin kertaa vuorostaan Pentti Ojajärven johdolla. Pihasoiton esiintyjäkaartissa on ollut myös muita musiikin tekijöitä, Ilja Teppo, Jori Kalliola ja Mustat Silmät, Jori Otsa ja Mah'Orkka kahteen otteeseen ja viime kesänä ensiesiintymisensä navetan vintillä tehnyt Jan Thomas Quartet nyt tänä kesänä toistamiseen.

Tapahtuma on kuulunut lähes vuosittain myös jokin mielenkiintoinen johonkin kulttuurin osa-alueeseen liittyvä esitelmä. Paikalla ovat olleet vuosien varrella teatterialan ammattilaiset Juha Hurme parina vuotena, Hannele Martikainen ja Kaija Pakarinen sekä Korkeasaaren eläintarhan johtaja Sanna Hellström. Puheissa on usein tuotu esille musiikin, teatterin, kuvataiteen ja inhimillisen elämän vuorovaikutus ja merkitys ihmisen ja muiden luontokappaleiden elämässä sekä vaikutus hyvinvointiin laaja-alaisesti.

Kulttuurikokemus Pihasoitossa on ollut moniulotteinen, sillä moneen otteeseen pihan aittarakennuksen ja navetan vintin seinillä ja suojissa on ollut esillä erilaista taidetta, koruja, puusta, rautalangasta ja kivestä tehtyjä veistoksia, maalauksia ja grafiikkaa.

24

Sukuviesti 5 · 2023

Elämyksen kokonaisvaltaisuutta on voinut monella kerralla täydentää vielä paikallisilla herkuilla ostamalla talon isännän leipomia ja tuvan leivinuunissa paistamia ruisleipiä ja karjalanpiirakoita mukaan evääksi. Vanhan maalaistalon pihapiirissä viljellään nykyisin monipuolista kulttuuria tapahtumassa, joka on avoin kaikelle kansalle ilman pääsymaksua. Toki ”ulospääsymaksun” suorittamista suositellaan tapahtuman jatkuvuuden takaamiseksi, mutta sekin on vapaaehtoinen.

Säiden haltija on kohdellut Pihasoittoa eri tavoin eri vuosina. Joskus on ollut sadesää ja paikalla porukkaa luonnollisesti vähemmän. Mutta monesti on epävakaisesta säästä huolimatta väkeä tullut paikalle runsaasti, kun kokemuksesta ja puskaradion kautta tiedetään, että navetan vintillä akustiikka on hyvä, puitteet kaikin puolin idylliset ja tunnelma lämmin ja myönteinen. Jotain yllätyksellistäkin ohjelmissa on koettu, eikä nauruhermojenkaan ole tarvinnut olla levossa. Joinain vuosina tämänvuotiseen tapaan on päästy nauttimaan erinomaisesta kesäisestä säästä.

Ollaan tässä ja nyt, kesästä ja musiikista nauttien Tänä vuonna Pihasoitossa keskityttiin musiikkiin.

Monipuolinen kattaus – folkmusiikkia, rautalankaa ja rockia – synnytti suorastaan ryntäyksen Rääkkylän Varpasaloon. Pihasoitto rikkoi yleisöennätyksensä. Talon pihakoivun varjossa Kihaus Folkin peli-

mannikurssilaiset virittivät sisääntulomusiikillaan yleisön kesäiseen ”tšehovilaiseen hetkeen”, jolloin kenelläkään ei ole kiire minnekään, ollaan vain tässä ja nyt, nautitaan kesästä ja musiikista, yhteisestä tuokiosta. Navetan ylisten istumapaikat olivat viimeistä sijaansa myöten täynnä, osa kuunteli konserttia ulkopuolelta käsin.

Talon isäntä totesi avauspuheenvuorossaan: ”Iso homma on tätä järjestää, mutta iso ilo on nähdä porukkaa paljon paikalla.” Lisäksi hän lupasi olla laulamatta tänä kesänä, kun paikalla olevat esiintyjät korvasivat sen.

Viime kesän esiintyjäjoukko, rääkkyläläinen Jan Thomas Quartet oli nyt paikalla täydessä vahvuudessaan eli ”noin kvartettina”, jossa onkin neljän sijasta viisi soittajaa. Hyvin sujui soitto suunnilleen 60 vuotta sitten ensikeikkansa tehneiltä ja välillä vähän taukoakin soittamisesta pitäneillä kavereilla. Viime vuonna sivussa ollut Voitto Makkonen ilahdutti yleisöä nyt moneen otteeseen trumpettisooloillaan. Eikä Pihasoitossa ja Rääkkylän maisemissa voitu esiintyä soittamatta ”varpasalolaisten epävirallista kansallislaulua”, Yö saaristossa -kappaletta. Varpasalo on saari, jonne päästiin vain lossilla tai talvella jäätietä pitkin vuoteen 2000 saakka.

Tilaisuuden pääesiintyjän, Kauko Röyhkän esitteli talon isäntä Yrjö Eronen mainitsemalla netistä tulostamastaan 18-sivuisesta monistenipusta keskeisiä tietoja tunnetun taiteilijan musiikillisista ja kirjallisista saavutuksista 43-vuotisen uran varrelta sekä kertomalla samalla, mitkä kappaleet ovat erityisesti koskettaneet häntä itseään ja puolisoaan Leilaa. ”Hammerfest innoitti aikoinaan niin, että minunkin piti Leilan kanssa ajaa Hammerfestiin, maistaa sen viimeisellä jyrkänteellä kermajääte-

Jan Thomas Quartet valmistautumassa esitykseensä. Kuva Ulla Eronen.

Talon isäntä Yrjö Eronen esittelee yleisölle tilaisuuden pääesiintyjän.

Kuva Heikki Eronen.

Kauko Röyhkä Pihasoiton pääesiintyjänä, taustalla Jan Thomas Quartet melkein kokonaisuudessaan. Kuva Ulla Eronen.

Sukuviesti 5 · 2023

25

löä ja tuntea merituulen hyväilevän, niin kuin laulun sanoituksessa kerrotaan.”

Röyhkän keikalla kuultiin Paha maa, Talo meren rannalla, Paska kaupunki, Dora, Disco-Datsun, Helvetti, Hammerfest, Lauralle ja Peke sekä niiden välissä Yrjö Erosen runoon sävelletty Rakkaus on viisikymppinen, jota Röyhkä kommentoi mukavana tehtävänä: ”Bändissä tein yleensä sanat. Se on mukavaa, kun annetaan tällaisia haasteita.” Artistin intensiivinen esitys ja vahva tulkinta miellyttivät yleisöä, jonka esiintyjä palkitLeila Eronen, Kauko Röyhkä ja Yrjö Eronen Pihasoitossa. Kuva Heikki Eronen. si valitsemalla encorekseen uransa alkuvaiheisiin olennaisesti liittyvän Steppaajan.

Esitystensä lomassa Kauko Röyhkä, oman tiensä öihin tai asioihin, jotka voisivat sattua kenelle, missä kulkija, avasi kappaleitaan lyhyillä välipuheilla. Ne ja milloin hyvänsä. viestivät herkästä taiteilijasta, jonka kappaleissa ovat Kesäkuinen Pihasoitto jatkui vielä tovin Jan Thosaaneet tilaa ja äänensä kuuluviin pienet ohikiitävät mas Quartetin rautalankamusiikin ja ikivihreiden sähetket, tunnelmat ja tilanteet, tavalliset ihmiset ja hy- velmien tahdissa. Niissä on sitä jotain, joka kutkuttaa vät kaverit. Useimmat niistä ovat liittyneet ajan ilmi- tanssivarpaita, nostaa muistoja pintaan, yhdistää eri aikakausina nuorina eläneet ihmiset samalle aaltopituudelle. Bändin keikka päättyi Leila-valssiin, johon yleisökin sai yhtyä. Kun talon emäntä ei ollut paikalla siinä vaiheessa, Matti Vuorjoki päätteli toiveikkaana: ”Jospa hän on jo meille kahvia keittämässä?”

Tilaisuuden yksi esiintyjä oli räystäspääsky, joka Rakkaus on mukava asia, lienee ollut vähän ihmeissään suuresta väkijoukosse on kuin vanha soittorasia. ta pesänsä läheisyydessä ja väliin yritti saada äänensä Kun avaat sen, kuulet säveltä, kuuluviin navetan vintin orrelta sulassa sovussa muijoka viiltää niin syvältä. den laulajien kanssa.

Rakkaus on viisikymppinen

Kun rakkaus on viidenkymmenen, voit sytyttää uudelleen tunteen sen, joka räjäytti ennen tajunnan, nyt uudelleen lunastamme sen.

Tuskin itsekään uskoimme, että pääsemme näihin vuosiin.

Aurinko, myrskyt ja raekuurot hioivat meidät tähän kuosiin. ”Vanhalla viululla voit soittaa hienoa säveltä monta, se tekee meistä, rakastuneista, uskomatonta.” ”Rauta ruostuu, rakkaus ei.

Rakkaus meidät elämään vei.”

Sanat Yrjö Eronen, sävel Kauko Röyhkä

26

Sukuviesti 5 · 2023

Pihasoiton yksi innokas esiintyjä. Kuva Heikki Eronen.

Kuka koputtaa ovellesi?

Agnessa Haikaran kirja Kuka koputtaa ovellesi? – Kuolansuomalaisten kohtalo Stalinin vainoissa nostaa esiin unohtuneen ja traagisen historian osan, jonka Venäjän valtapoliittiset voimat halusivat pitää piilossa. Venäjän turvallisuuspalvelu FSB yritti estää alkuperäisteoksen painamisen ja takavarikoi kaikki kappaleet Venäjällä sijaitsevasta kirjapainosta. Tästä syystä kirjailija myös joutui poistumaan maasta.

Agnessa Haikaran dokumenttiteos tarjoaa tarkan kuvauksen suomalaisten siirtolaisten tragediasta 1930-luvulta aina vuoteen 1945 saakka. Kuolansuomalaiset joutuivat Venäjän vallanpitäjien ankaran vainon kohteeksi, ja heitä karkotettiin kodeistaan, lähetettiin leireille ja teloitettiin armottomasti.

Agnessa Haikara on omistautunut keräämään valtavan määrän aineistoa 210 kuolansuomalaisesta, joiden joukossa on myös kirjailijan omia sukulaisia. Mukana on henkilötietojen lisäksi pidätys- ja teloituspäivät ja tieto mahdollisesta rehabilitoinnista. Kirjan sivuilta löytyvät myös vainojen perustana käytetyt lakipykälät. Moni suomalainen saa nyt ensi kertaa tarkan tiedon sukulaistensa kohtalosta.

Kirjan sivuilta löytyvät niin Agnessan isoäidin kertomat tarinat kuin aikalaisten muistelmatkin, ja sen lisäksi kirjailija on hyödyntänyt laajaa dokumenttiaineistoa eri arkistoista Suomesta, Norjasta ja Venäjältä.

Ennen 1930-lukua suomalaiset, norjalaiset ja muut Kuolan niemimaan asukkaat elivät rauhassa tuolla monikansallisella alueella, jossa oli mm. suomenkielinen koulu ja kommunistisen puolueen suomalainen osasto. 1930-luvulla suomalaiset karkotettiin puolueen johdosta ja 1937 tuhottiin suomalainen älymystö kuten opettajat, toimittajat, kolhoosien johtajat ym. Alueen suomalaisissa ei enää juuri ollut Suomen kansalaisia, sillä 1860-luvulla kaikkien piti ottaa Venäjän kansalaisuus Aleksanteri II määräyksestä. Vuonna 1915 suomalaisia muutti 5 000–7 000 Murmanskin radan rakennustöihin. 1918 punaisista Karjalan tasavaltaan muuttaneista suomalaisista osa siirtyi Kuolan rannikolle.

Kuolan suomalaisia, pääasiassa miehiä, ammuttiin 1937–1938 ja loput kyydittiin Karjalan tasavaltaan 1940-luvulla. Ihmisiä kuoli paljon myös kyyditysten aikana.

– Agnessa Haikaran kirja on uraauurtava, saamme ainutkertaista tietoa Kuolan suomalaisista, totesi historioitsija Erkki Tuomioja Helsingin kirjamessuilla järjestetyssä keskustelussa lokakuussa. Kuolan suo-

Agnessa Haikara: Kuka koputtaa ovellesi? – Kuolansuomalaisten kohtalo Stalinin vainoissa (Minerva 2023)

malaisista ei ole aiemmin tehty paljon tutkimuksia.

Agnessa Haikara kirjoitti aiemmin Venäjällä dokumenttiteoksen kuolansuomalaisten kohtaloista, mutta turvallisuuspalvelu FSB takavarikoi kirjan ja esti sen levityksen.

Viimeiset Kuolan suomalaiskylät tyhjenivät vuonna 1940, kun Neuvostoliiton sisäasiankomissariaatti tyhjennytti Kuolan niemimaan ”rajanaapurikansoista” eli Sukuviesti 5 · 2023

27

kaikista ei-venäläisistä. Alueelta pakkosiirrettiin yhteensä 6 973 suomalaista, norjalaista ja ruotsalaista asukasta Karjalan sosialistiseen neuvostotasavaltaan. Karjalasta heitä evakuoitiin jatkosodan alta mm. Arkangelin alueelle. Sodan jälkeen vain harva karkotetuista pääsi palaamaan kotiseuduilleen Kuolan niemimaalle.

Tällä hetkellä historian tutkimus on Venäjällä erittäin ahtaalla, iso osa tutkijoista on joutunut poistumaan maasta ja maassa on muutettu lakeja niin, että valtiolla on monopoli historian määrittelemiseen. Jos valtion monopolia ei hyväksy, tutkija saa potkut yliopistosta. Kirjamessujen keskustelun lopuksi keskustelijat kuitenkin korostivat yhteydenpidon tärkeyttä niillä keinoilla, joilla se on tällä hetkellä mahdollista.

Tulevaisuudelta toivotaan historian avointa ja rehellistä tarkastelua kaikilla tahoilla.

Juristi ja sosiologi Agnessa Haikara on neljännen polven murmanskilainen, suomalaisten siirtolaisten jälkeläinen. Nykyään hän asuu Suomessa. Haikara kirjoitti Venäjällä dokumenttiteoksen kuolansuomalaisten kohtalosta, mutta turvallisuuspalvelu takavarikoi kaikki kirjat Venäjällä sijaitsevasta kirjapainosta ja syytti Haikaraa ääriajattelusta. Tapahtumia seurasivat lukuisat asiantuntijatutkimukset ja 11 oikeudenkäyntiä. FSB, tutkintakomitea ja Murmanskin alueen syyttäjänvirasto väittivät muun muassa, että kirjan tekstissä oli kat-

kelmia, jotka sisälsivät merkkejä ihmisarvon loukkaamisesta kansallisuuden tai sosiaaliryhmään kuulumisen perusteella. Haikaralle ei jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin jäädä Suomeen. Täällä hän kirjoitti kirjan ja tekee parhaillaan väitöskirjaa Lapin yliopistolle.

Eine Kuismin Muita lähteitä aiheesta: Kuitula, Mikko (2020). Muurmannin rannalle ja Venäjän Lappiin. Suomalaisten siirtolaisuus Kuolan niemimaalle ja kuolansuomalaiset 1858–1917. Pro gradu -tutkielma.

Helsingin yliopisto.

Engman, Max (2005). Suureen itään. Suomalaiset Venäjällä ja Aasiassa. Suomalaisen siirtolaisuuden historia 5. Turku: Siirtolaisuusinistituutti.

Lappalainen, Tarja & Martti Turtola (2019). Stalinin tappamat. Muurmannin suomalaisten pitkä ja musta yö. Helsinki: Docendo.

Nielsen, Jens Petter & Alexei Yurchenko (toim). (2005). In the North My Nest is Made. Studies in the History of the Murman Colonization 1860–1940. Pietari: European University of St. Petersburg.

Onnela, Samuli (1973). Muurmannin rannan luterilaiset v.

1887–1888. Scripta Historica III. Acta Societatis Historicae Ouluensis. Oulu: Oulun Historiaseura.

Asiaa tietosuojasta ja sukutukimuksesta Onko 100 vuoden tietosuoja Suomessa tarpeellinen?

Tutkiessani äidinpuoleisia isovanhempiani törmäsin ongelmaan eli 100 vuoden tietosuojaan. Isovanhempani muuttivat 1920-luvulla synnyinkunnastani naapuripitäjään, jossa he asuivat tiettävästi 1920–40-luvuilla.

Kysyin lupaa päästä katsomaan heidän tietojaan kyseisen pitäjän kirkkoherranvirastossa joko kirkonkirjoista tai tietokoneelta monitorista. Lupa evättiin vedoten Kirkkohallituksen ohjeeseen tietosuojasta.

Ohjeeksi annettiin anoa sukutukimusta hiippakunnan kanslian virkailijalta maksua vastaan. Me sukututkijat emme kyllä tarvitse mitään välikäsiä sukututkimuksessamme, vaan haluamme itse hakea tiedot alkuperäisistä lähteistä.

Kaipaan tähän ongelmaan ratkaisua meidän kaikkien sukututkijoiden puolesta. Toki meidän sukukeskusjärjestöjen edustajat voisivat neuvotella tietosuojaongelmasta Kirkkohallituksen päättäjien kanssa, mutta epäilen tulosta jo etukäteen.

28

Sukuviesti 5 · 2023

Ehdotankin, että pyrimme alentamaan tietosuojarajaa tasolle 50 vuotta, ja ellei se onnistu niin tasolle 75 vuotta. Silloin päästäisiin ajassa jo 1900-luvun jälkipuoliskolle eli lähemmäksi nykyaikaa.

Asiaa edistäisi ohjelma tietosuojasta ja sen tarpeellisuudesta esimerkiksi jossakin tv:n ajankohtaisohjelmassa. Haluan todella kuulla lainlaatijan perustelut 100 vuoden tietosuojasta! Mukana voisi tietenkin olla Kirkkohallituksen edustajia ja myös sukujärjestöjemme johtohenkilöitä.

Myös kansalaisaloite tietosuojalain alarajan muuttamisesta voisi olla tehokas keino. Edustavathan sukuseurojemme jäsenet laajaa kansalaisjoukkoa.

Kirkonkirjatietojen esiinpano ei ole ongelma. Ne voisivat olla jatkeena SSHY:n nykyisille rippikirjatiedoille tai osana erinomaista KA:n Digiaineistoa.

Matias Eronen

LUK U N U

Isovanhemman muistisairaus lapsen näkökulmasta

RKK

Heidi Mäkisen lastenromaani Kuura ja karkaileva isomummo on lempeän humoristinen kertomus eri sukupolvien suhteesta ja muistisairaudesta, johon eri ikäiset perheenjäsenet suhtautuvat eri tavoilla.

Lääkärin työstä eläkkeelle jäänyt Heidi Mäkinen halusi pohtia ensimmäisessä lastenkirjassaan sitä, miten lapsi voisi nähdä muistisairauden ja miten hän siihen reagoisi. Mäkinen on nähnyt muistisairaita paitsi lääkärinä, myös siviilielämässään, sillä hänen nyt jo edesmennyt äitinsä sairasti Alzheimerin tautia.

– Kirjan isomummo käyttää paljon sananlaskuja, samoin teki äitini vielä silloinkin, kun tauti oli diagnostisoitu. Huumori säilyi myös aika pitkään, Mäkinen kertoo äitinsä ja kirjan isomummon yhteneväisyyksistä.

Mäkinen halusi käsitellä kirjassaan muistisairauksia myös siksi, että ne käyvät väestön vanhetessa yhä yleisemmiksi, mutta niistä lapsille kirjoittaminen ei ole kovinkaan yleistä.

Kirjailija on omistanut kirjansa mummoille.

– Haaveilin kirjoittaessani, että isovanhempi lukisi tätä lapsenlapsille, Mäkinen sanoo.

Tarinaa rytmittää Marja Siiran valloittava mustavalkokuvitus.

Heidi Mäkinen: Kuura ja karkaileva isomummo (Karisto 2023)

Aikamatka 1950-luvun lapsuuteen Jenni Skyttä-Forssellin ja Giannetta Portan (kuv.) lastenkirja vie 50-luvulle ja kertoo historiasta lapselle ymmärrettävällä tasolla.

Martta ja pihan lapset -kirjassa palataan takaisin 50-luvun alun Suomeen. Sodasta on vajaa kymmenen vuotta, ja arki on löytänyt omat uomansa. Kirja raottaa historian verhoa lapselle ymmärrettävällä tasolla.

Jenni Skyttä-Forssell: Martta ja pihan lapset (Kvaliti 2023)

Onko lapsuus nyt kovin paljon erilaista kuin ennen? Keskiössä on kuitenkin ajatus, että lapsi on aina lapsi, vaikka olosuhteet olisivat mitä tahansa.

Tarinan lisäksi kirjasta löytyvät Kymmenen tikkua laudalla -pelin säännöt, maittava kesäkeittoresepti sekä ihan oikea Martta-paperinukke, jonka voi itse halutessaan leikata irti.

Sukuviesti 5 · 2023

29

A

R K KA NU

LU K U

Elli Forssell-Rozentāle ja 1900-luvun alun kiihkeä taiteilijaelämä

Saara Vaherjoki-Honkalan Haaveiden haaksirikko on lahjakkaan suomalaisen laulajattaren Elli Forssell-Rozentālen (1873–1943) elämäkerta. Lupaavasti alkanut ura päättyi nopeasti dramaattisen avioliiton myötä. Kirja kuvaa aikakauden taiteilijaelämän koko kirjoa iloineen ja suruineen.

Taide- ja kulttuurihistorioitsija, FM Saara Vaherjoki-Honkalan teos kertoo Ellin tiestä Helsingin musiikkiopistosta Italian ja Ranskan musiikkiopintojen kautta konsertoivaksi taiteilijaksi. Baltian konserttikiertueella Elli Forssell valloittaa eloisuudellaan arvostetun latvialaisen taidemaalarin. Ensi kohtaamisella on seurauksensa: Elli päätyy Riikaan Latvian kansallistaiteilijaksi kutsutun Janis Rozentālsin puolisoksi.

Elli Forssell-Rozentāle oli aikansa naistaiteilija, jonka oma ura hiipui kuuluisan miehen taiteen jalkoihin. Laulajattaresta tuli muusa, puoliso ja äiti, mutta myös vahva Suomen ja Latvian kulttuurisuh-

teiden kehittäjä ja ylläpitäjä. Avioliitossa oli runsaasti dramaattisia käänteitä, kuten kolmiodraama pariskunnan ja Aino Kallaksen välillä.

Ellin kirjeet avaavat ainutlaatuisesti 1900-luvun alun kulttuurielämää. Sukuun ja ystäväpiiriin kuului suuri määrä aikansa kulttuuripersoonia kuten Ellin serkku Maila Talvio, Helmi Krohn, Erkki Melartin, E. N. Setälä, Emmy ja Aino Achté. Ellin taidesalongissa vierailivat mm. Akseli Gallen-Kallela, Eero Järnefelt, Pekka Halonen, Eliel Saarinen ja Emil Wikström.

Teoksen runsas ja ainutlaatuinen kuvitus sisältää paljon aiemmin julkaisematonta materiaalia Ellin sukulaisen yksityisarkistosta.

Saara Vaherjoki-Honkala: Haaveiden haaksirikko – Elli Forssell-Rozentālen elämä (Minerva 2023)

Walter Ahlströmin uskomaton elämä Walter Ahlström (1875–1931) oli Suomen suurimman yksityisen yrityksen patruuna ja maan rikkain mies. Hän oli afäärifennomaani Antti Ahlströmin poika ja mesenaatti Maire Gullichsenin isä. Hän oli luksusautoihin, huvipursiin, salonkivaunuihin ja Euroopan kylpylöihin viehtynyt joviaali seuramies, mutta myös tyrannimainen työnantaja ja ankara kotidespootti.

Historioitsija, FT Sakari Siltalan teos Korkea peli osoittaa, että

Walter oli toisaalta herkkäsieluinen, taidetta rakastava mesenaatti ja lahjakas pianisti, toisaalta heikkohermoinen pessimisti, mutta myös luunkova bisnesmies.

Walter toimi A. Ahlström Oy:n pääjohtajana vuosina 1907–1931.

Hänen ohjauksessaan yhtiö laajensi toimintaansa sahateollisuudesta kukoistavaksi monialayritykseksi.

Ahlströmien gatsbymaisessa saagassa viina virtaa, nopeat purjeveneet, autot ja salonkivaunut

Sakari Siltala: Korkea peli – Teollisuustitaani Walter Ahlströmin elämä (Siltala 2023)

30

Sukuviesti 5 · 2023

LUK U N U

Kuolema ja sota keskiajalla

RKK

Historiantutkija Jyrki Nissin teos Kuolema keskiajalla valottaa kuoleman ja kuolinhetken merkittävää uskonnollista ja kulttuurista roolia keskiajan Euroopassa. Historian­tutkija Juho Wilskmanin teos Sota keskiajalla esittelee keskiajan sodankäyntiä vanhan maailman romahduksesta 300-luvulta aina uuden ajan alkuun, Suomesta Sudaniin ja Irlannista Japaniin.

Kuolema oli keskiajalla yhteisöllinen tapahtuma. Kuolemaan valmistauduttiin yhdessä, kuolevan ympärille keräännyttiin ja kuoleman jälkeen yhteisö huolehti omakätisesti jäsenensä hautaan. Rajujen ruttoaaltojen myötä kuolemalla ja kuolinhetkellä oli merkittävä uskonnollinen ja kulttuurinen rooli 1300- ja 1400-lukujen Euroopassa.

Myöhäiskeskiajan kuolemaan ja ihmeisiin erikoistuneen Jyrki Nissin teos Kuolema keskiajalla kertoo siitä, miten ihmiset kokivat kuoleman ja siihen valmistautumisen. Teos tarkastelee keskiajan ihmisten kuolemaan liittämiä uskomuksia ja arvoja. Aineistona on runsaasti aikakaudelle tyypillisiä ihmekertomuksia, joissa kuolleeksi tulkittu henkilö palasi takaisin elävien kirjoihin.

Lähteet ja kiinnostavat tapausesimerkit paljastavat esimerkiksi, miten kuolema todettiin ja miten hautaukseen valmistauduttiin.

singahtelevat ympäriinsä, flyygelit vaihtavat omistajaa ja velat ja sisäelimet paisuvat. Pinnanalaisena juonteena kulkeva tietty hulluus nousee tarinan edetessä pintaan.

Riskejä kaihtamaton Walter eli korkeaa peliä. Hän sekä voitti että hävisi.

Kirja on saatavilla myös ruotsinkielisenä: Högt spel. Industrititanen Walter Ahlströms liv (Förlaget 2023).

Kuolema oli osa keskiajan arkea, muttei koskaan tavanomaista. Kuolinhetkeen liittyi paljon rituaaleja ja suuria tunteita. Koska kuolema oli tuttu vieras, jokainen tiesi, että viimeisiä henkäyksiä vedetään nimenomaan kolme kertaa, että vainaja lasketaan tämän jälkeen lattialle ja että ruumiin äärellä poltetaan vahakynttilöitä.

Kuolema keskiajalla tuo esiin eron tuonpuoleista korostavan keskiajan ja hetkessä elämistä painottavan nykypäivän välillä. Yhtäläisyyksiäkin löytyy – kuolevaisuuden käsitteleminen yhdistää ihmisiä tunnetasolla läpi vuosisatojen, ja kuolema oli keskiajallakin tragedia yksilölle ja perheelle.

Aropaimentolaisten nousu 300-luvulla muutti maailmaa Rooman valtakunnasta Kiinaan. Seuraavilla vuosisadoilla taistelukenttiä hallitsivat milloin jalkamiesten tiiviit rintamat, milloin ratsastavat jousimiehet tai haarniskoihin sonnustautuneet peitsimiehet – muista joukoista puhumattakaan. Sotia käytiin niin merten aalloilla kuin kivisillä muureillakin.

Keskiajan sotahistoriasta väitelleen Juho Wilskmanin kirja Sota keskiajalla on kansainvälisesti poikkeuksellinen teos sodista, jotka koskettivat kaikkia hallitsijoista rahvaaseen. Tietokirja kertoo sodankäynnin muutoksesta ja kehityksestä Rooman valtakunnan hajoamista seuranneen vuosituhannen aikana. Kronologisesti etenevä

Jyrki Nissi: Kuolema keskiajalla (Gaudeamus 2023)

Juho Wilskman: Sota keskiajalla (Atena 2023)

tietokirja sukeltaa monipuolisesti erilaisiin teemoihin kuten jalkaväen nousuun ja ruutiaseiden voittokulkuun.

Sukuviesti 5 · 2023

31

A

Julkaisuja sukuharrastajille Eine Kuismin – Elina Kuismin:

Väinö Sointula (toim. Elina Kuismin):

Sukua tutkimaan – Sukuharrastajan pikkujätti

Sanasto sukututkijoille, 7. painos

Eine Kuismin ja Elina Kuismin (toim.):

Hyvässä seurassa – Yhdistys-­ toiminnan pikkujätti, 2. painos

JOULU­TARJOUS Sukua tutkimaan & Sanasto 30 € + postikulut 5 €

ast us v oimassa 15.1.2024

i

T

arjo

20 €

20 €

10 €

ISBN 978-952-99375-9-2

ISBN 978-952-68284-0-4

ISBN 978-952-99375-7-8

Sukuviesti, vuositilaus

Adressi, A4

Kortti, 16 cm x 16 cm

2€ 15 €

digi, alk.

25 €

printti, alk.

Hinta sis. kuoren.

15 € Hinta sis. toimituskulut.

Impola et al. (toim.):

Vanhojen käsialojen lukuopas (Gaudeamus)

Tiedustelut ja tilaukset Sukuseurojen Keskusliitto ry Sokerilinnantie 7 E, 02600 Espoo puh. (09) 4369 9450 toimisto@suvut.fi www.suvut.fi > Julkaisut Postitettuihin tilauksiin lisätään toimituskulut.

Kortin ja adressin on suunnitellut keskusliiton hallituksen jäsen Satu Hirvikoski.

Anna Salonen:

Isoisä / Isoäiti / Isä / Äiti – Anna muistojesi puhua (SKS Kirjat)

TARJOUS 30 € ovh. 34 € TARJOUS 22 € kpl, ovh 24 €

85 €

kaikki neljä kirjaa, sis. toimituskulut