A
SUOMEN SUUHYGIENISTILIITTO SSHL
Uusi hallitus esittäytyy Suomen Suuhygienistiliitto SSHL:n uusi hallitus aloitti kaksivuotiskautensa tammikuussa. Mitä odotuksia hallituksen puheenjohtajalla ja jäsenillä on hallitustyöstä ja mitkä edunvalvonnalliset asiat ovat lähellä heidän sydäntään?
Puheenjohtaja Hanna Lähteenmäki Olen ollut liiton jäsen jo yli kaksikymmentä vuotta. Valmistuin Helsingin Metropoliasta 2001 ja sain silloin suuhygienistiliitolta stipendin, jonka sai käyttää mihin tahansa koulutukseen, joten minulla on aina ollut erittäin lämpimät välit liiton kanssa. Olen työskennellyt valmistumisestani saakka yksityisellä hammasklinikalla Tampereen keskustassa. Puheenjohtajakausi alkaa uuden opettelulla – kokouksien pitämisestä lausuntojen kirjaamiseen. Tohtorin väitöstyön ansiosta olen onneksi harjaantunut lausuntojen ja apurahojen kirjoittaja, niin suomeksi kuin englanniksikin. Puheenjohtajakaudellani haluan tehdä suuhygienistien ammattia näkyväksi ja korostaa, miten vahva koulutuspohjamme on. Samalla haluan painottaa elinikäisen oppimisen ja jatkokoulutuksen merkitystä. Pidän tärkeänä suhteiden luomista sekä vanhoihin että uusiin jäseniin, ja tietenkin myös yhteistyökumppaneihin. Koska olen myös hammaslääkäriseura Apollonian jäsen, näen mahdollisuuden rakentaa yhteistyötä myös sen suuntaan. 4
shg 1 • 2024
Varapuheenjohtaja Hertta-Kaisa Vaske Valmistuttuani hammashoitajaksi Jyväskylästä vuonna 2005, kiersin terveyskeskuksissa imemässä kaiken mahdollisen opin hammaslääkäreiltä. Halusin omin käsin tekemään, kehittämään ja vaikuttamaan, ja jatkoin opintojani. Suuhygienistiksi valmistuin Kuopiosta vuonna 2011. Olen kiitollinen korkeatasoisesta koulutuksesta, laadukkaasta opetuksesta, yhteistyöverkostoista sekä alati kehittyvästä alastamme. Hammaslääketiede tarjoaa jatkuvasti uutta ja haastaa meitä oppimaan. Mietin, osataanko asiantuntijuuttamme hyödyntää oikealla ja riittävällä tavalla? Annetaanko meidän toimia kokonaisvaltaisesti ihmisen hyvinvoinnin ja terveyden eteen? Mielestäni ei. Painotus on edelleen toimenpidekeskeistä eikä terveydenedistämiskeskeistä, vaikka ennaltaehkäisyn merkitys on tiedostettu. Haluan olla edistämässä ja kehittämässä alan työelämää. Toivon ja uskon, että lähitulevaisuudessa suuhygienistitkin voivat erikoistua substanssikohtaisesti geriatriaan, hallintoon, erityisryhmiin, parodontologiaan tai pedodontiaan ortodontian lisäksi. Hammaslääkäritkin voivat pätevöityä, miksi siis meillä ei olisi mahdollisuutta erikoistua ja tätä kautta parantaa ansiotuloja?
Hallituksen jäsen Essi Asikainen Olen 30-vuotias suuhygienisti Naantalista. Opiskelin suuhygienistiksi Turun ammattikorkeakoulussa, suoritin siellä myös ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon. Olen työskennellyt julkisella puolella suun terveydenhuollossa vuodesta 2017 lähtien. Liiton hallituksessa olen ollut mukana vuodesta 2019 lähtien. Keväällä 2023 meille syntyi esikoispoika ja tästä syystä olen tällä hetkellä perhevapaalla.