Kirkkojen paloturvallisuusopas

Page 77

7

Ulkotilojen valvonta – Riskien tunnistaminen ja ennakoiva toiminta Yhteisö ja kirkon lähiympäristö Palon syttymishetki tai muutoin kirkkoa uhkaavat tapahtumat eivät ajoitu vain normaalin päivätoiminnan ajalle. Kirkoissa on arvioitava minkälaista lisävalvontaa ja menetelmiä turvallisuuden varmistamiseksi tarvitaan. Jo lähiseudun asukkaiden aktiivisuus sekä ympäristön valaistus toimivat vaaraa ehkäisevinä tekijöinä. Yhteisöllisyys ei useinkaan saa riittävää huomiota turvallisuusratkaisuissa, mutta se on tärkeässä asemassa vaarojen ennakoinnissa. Lähiympäristön asukkaat, jotka tuntevat kirkon ja tietävät sen luonteeseen kuuluvan toiminnan, ovat yksi keino tunnistaa häiriötekijöitä ajoissa. Asukkaita ohjeistetaan ilmoittamaan poikkeavasta toiminnasta oikealle taholle, jotta tilanteeseen voidaan reagoida. Tuhopolttojen taustalla on tekijöitä, jotka voivat antaa merkkejä sytyttäjän aikeista. Epäily mahdollisesta vahingonteosta voi herätä, jos kirkon lähiympäristössä havaitaan tavallisuudesta poikkeavaa toimintaa. Kirkko, joka sijaitsee alueella, jossa häiriötekijät ja ilkivalta muutoinkin ovat tavallista, voi olla herkemmin kohteena vahingonteolle. Tilojen siisteys, rakennuksen ulkopuolinen valaistus, järjestelmällinen valvonta ja hälyttinjärjestelmät ovat keinoja, joilla voidaan havaita, tunnistaa sekä pysäyttää vahingontekoa yrittävä henkilö. Palontorjuntatekniikan tärkeys Kirkot ovat suurimman osan ajasta tyhjillään ja usein melko etäällä lähimmästä asutuksesta, mistä johtuen ihmisillä on vain pieni mahdollisuus havaita tulipalo sen alkuvaiheessa. Aikainen palon tunnistaminen on paloturvallisuuden kannalta erityisen tärkeää, ja siksi on tärkeää varustaa kirkot automaattisilla paloilmoitinjärjestelmillä ja sammutuslaitteistoilla. Jotta palo havaitaan ajoissa ja rajoitetaan sen aiheuttamat vahingot, voidaan paloilmaisimilla valvoa myös kirkon ulkopuolta. Oikein valittu ilmaisin tunnistaa palon nopeasti ja varmasti sekä antaa tarvittavan toiminta-ajan palon pysäyttämiseksi. Sammutuslaitteistoratkaisuja voidaan toteuttaa kirkkoihin myös ulkopuoliseen suojaukseen ja palon rajaamiseen. Kohdekohtaisesti voidaan arvioida mahdollisuuksia toteuttaa julkisivujen ja kattojen suojaus sammutuslaitteistolla.

77


Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.