Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö SPEK Lausunto 09.10.2019
Asia: VN/6152/2019
Työryhmän ehdotus valtionhallinnon tehostetun viestinnän ohjeeksi - Viestintä normaalioloissa, häiriötilanteissa ja poikkeusoloissa Lausunnonantajan lausunto Miten ehdotus palvelee tarkoitusta toimia valtionhallinnon tehostettua viestintää (viestintä normaalioloissa, häiriötilanteissa ja poikkeusoloissa) linjaavana ohjeena? Työryhmän ehdotus valtionhallinnon tehostetuksi viestinnän ohjeeksi on selkeä, laaja-alainen ja toimii hyvänä raamina hallinnonalojen jatkotyölle oman alan spesifin ohjeistuksen laatimisessa. Ehdotus taustoittaa viestinnän osana yhteiskunnan ja organisaation toimintaa. Juridiset perustelut, säädös- ja arvopohja ovat myös selkeästi mukana. Koska kyseessä on ohje, se menee kiitettävästi konkreettiselle tasolle: Toimi näin! Normaaliolojen (normaali- ja tehostettu viestintä), häiriötilanteiden ja poikkeusolojen viestinnän tarkoitus ja perustehtävät on ilmaistu selkeästi ja tiiviisti. Ehdotuksessa ohjeistetaan myös hyvin varautumaan ja vas-taamaan viestinnän kentän ”uusiin uhkiin”, joilla on potentiaalia suuren haitan tuottamiseen, kuten informaatiovaikuttamiseen.
Miltä osin ehdotusta on tarpeen täydentää ja muuttaa, kun otetaan huomioon, että ohjeen on tarkoitus toimia perustana ja selkänojana organisaatioiden ja hallinnonalojen omille ja yhteisille tarkemmille viestintäohjeille? Ao. lausunnossamme tuomme erityisesti esille toiveemme järjestöyhteistyön potentiaalin sekä tutkimustyön hyödyntämisen tarkemmasta kirjauksesta ohjeeseen. Järjestöt tulisi kokonaisturvallisuuden mallin mukaisesti tunnistaa seälkeäksi kumppaniksi niin viestinnän toteuttamisessa, kansalaiskokemusten tavoittamisessa kuin tilannekuvan muodostamisessa. Keskeistä on, että eri hallinnonalat tunnistavat toimintansa kannalta kriittiset kumppanit ja luovat tarvittavat yhteistoimintajärjestelyt tarvittavan valmiuden saavuttamiseksi. Sama tarve koskee myös elinkeinoelämän toimijoita, jotka yhtä lailla tulisi tunnistaa toimijoiksi tehostettua viestintää vaativissa tilanteissa. Toiseksi haluamme korostaa viestinnän monikanavaisuuden merkitystä erityisesti äkillisissä vaaraa aiheuttavissa tilanteissa ja kiinnittää erityistä huomiota kansalaisille annettavien ohjeiden selkeyteen.
Lausuntopalvelu.fi
1/4
Voitte kirjoittaa lausuntonne alla olevaan tekstikenttään Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö kiittää mahdollisuudesta lausua työryhmän ehdotuk-sesta valtionhallinnon tehostetun viestinnän ohjeeksi. Ehdotus on selkeä, laaja-alainen ja toimii hyvänä raamina hallinnonalojen jatkotyölle oman alan spesifin ohjeistuksen laatimi-sessa. Ehdotus taustoittaa viestinnän osana yhteiskunnan ja organisaation toimintaa. Juridiset perustelut, säädös- ja arvopohja ovat myös selkeästi mukana. Koska kyseessä on ohje, se menee kiitettävästi konkreettiselle tasolle: Toimi näin!
Normaaliolojen (normaali- ja tehostettu viestintä), häiriötilanteiden ja poikkeusolojen viestin-nän tarkoitus ja perustehtävät on ilmaistu selkeästi ja tiiviisti. Uuden ohjeen painotus normaaliolojen tehostettuun viestintään on erittäin hyvä ratkaisu. Rakentamalla vahvaa, hyvin organisoitua, proaktiivista, informatiivista, hyvin tavoitettavaa ja yhteistyöpohjaista perus-viestintää vähennetään riskejä viranomaisviestinnän heikkouksien haitalliseen hyödyntämi-seen, vahvistetaan luottamusta viranomaisiin ja vahvistetaan myös viestintävalmiuksia häiriötilanteiden ilmetessä. On erinomaista, että informaatiotyhjiöiden ”täyttämisen” merkitys on nostettu vahvasti esille, kuten myös eri ryhmien tavoittamisen ja tapojen viestiä eri ryhmille merkitys.
Ehdotuksessa ohjeistetaan myös hyvin varautumaan ja vastaamaan viestinnän kentän ”uusiin uhkiin”, joilla on potentiaalia suuren haitan tuottamiseen, kuten hybridi/informaatiovaikuttamiseen, maalittamiseen, jne. Viides luku, Ohjeita informaatiovaikuttamiseen varautumiseksi ja vastaamiseksi, on hyödyllinen, selkeä ja jäsennelty. Ehkä vieläkin konkreettisemmin voisi tuoda esiin sitä, miten ja miksi ei kannata vastata kaikkeen informaatiovaikuttamiseen (vaikka asiaa käsittelevään oppaaseen onkin hyvin viitattu).
Sivulla 9 taustoitetaan ohjeen valmistelun syitä ja edellytyksiä. On hyvä, että kytkeytyminen Yhteiskunnan turvallisuusstrategian linjauksiin tuodaan esille. Lukijalta odotetaan ehkä YTS:n tuntemista, mutta kytkentäpinnat tähän ohjeeseen olisi hyödyllistä avata tarkemmin. Johdannossa mainitaan lisäksi Kansallisen riskiarvion huomioiminen ohjeessa ja siitä olisi myös hyvä kirjata pääpiirteittäin, miten. Samoin olisi hyvä kytkeä ohje lokakuussa 2019 jul-kistettuun uuteen kyberturvallisuusstrategiaan.
Mm. viranomaisten yhteistyökumppanien kuten järjestöjen viestintähenkilöstön roolia ja hyödyntämistä häiriötilanteissa olisi myös paikallaan pohtia tarkemmin. Sivun 20 viimeisessä kappaleessa tarkasteltavan viestinnällisen varautumisen keinojen kohdalla nousee vahvasti esille järjestöyhteistyön potentiaali: ”Viestinnälliseen varautumiseen kuuluu myös tuntea kansalaisten, median ja sidosryhmien viestintätavat ja eri tahojen käsitykset sekä seurattava näissä tapahtuvia muutoksia. Varautuminen kattaa lisäksi turvallisuus- ja toimintaohjeet sekä esimerkiksi ennaltaehkäisevät viestintäkampanjat. Riskitietouden ja ihmisten mielikuvien seuraaminen sekä todellisen riskin suhteellistaminen mielikuviin ovat osa viestinnällistä varautumista.” Myös häiriötilanteen alkaessa (s.27) ja poikkeusoloissa tehokkaan mediaseurannan lisäksi relevanttia Lausuntopalvelu.fi
2/4
tietoa kannattaa kerätä järjestöiltä ja näiden verkostoilta. Konkreettisten toimintaohjeiden kohdalla sivulla 26 tunnistetaankin jo kansalaisyhteiskunnan verkostojen kautta tiedon välityksen ja eri kohderyhmien tavoittamisen mahdollisuudet. Kokonaisturvallisuuteen liittyen järjestöjen ja viranomaisten välille on luotu yhteistoimintalleja ja keskeiset valmiustoimintaa tai varautumista edistävät järjestöt ovat edustettuina Turvallisuuskomiteassa ja sen sihteeristössä. Nämä järjestöverkostot ovat hyödynnettävissä myös häiriötilanteiden aikaisessa toiminnassa, mutta käytännön järjestelyistä tulee sopia ennakkoon ja toimintamallit kuvata selkeästi. Tämän vuoksi ohjeessa voitaisiin selkeästi ohjeistaa viranomaiset varautumaan myös järjestöjen tai vapaaehtoisten käyttöön sekä sopimaan tarvittavista järjestelyistä. Hyviä malleja tarjoavat esimerkiksi alueelliset valmiuskeskukset, joissa eri järjestöt täydentävät viranomaisresursseja mm. tilannekuvan, viestinnän ja kansa-laisten koordinoinnin osalta. Viranomaisten ja vapaaehtoisten tulisi myös harjoitella häiriötilanteita varten yhdessä, oikeissa johtosuhteissa. Näin vapaaehtoisille syntyy rooleja, jotka tukevat viranomaisten todellisia tarpeita.
Kappaleessa 2.5. sivun 20 alussa todetaan, että ”Tutkimustieto tukee tilanteen johtamista ja sen avulla voidaan suunnitella ja kohdentaa viestintätoimenpiteitä.” Tutkimusta, jonka avulla panostetaan kansalaisten medialukutaidon kehittämiseen ja kehittymiseen sekä varautumiseen olisikin hyvä edistää vahvasti.
Kappaleessa viranomaisviestintä hälytys- ja varoitustilanteissa käsitellään mm. vaaratiedotteita sekä väestöhälyttimien käyttöä. SPEK on kerännyt tietoa käytännön kokemuksia tilanteista, joissa vaaratiedotteita on annettu tai väestöä muuten varoitettu todellisessa tai harjoitustilanteessa. Keskeisiä havaintoja ovat olleet, etteivät varoitukset ensinnäkään tavoita kaikkia ja tieto leviää parhaiten monikanavaisesti ja erityisesti kansalaisten välillä sosiaalisessa mediassa. Toiseksi varoittaminen on toimenpiteenä yksisuuntainen eikä yksistään vielä riitä suojaamaan väestöä, mikäli oikeita toimintaohjeita ei ole käytettävissä tai ne eivät ole selkeitä. Varoituksen oheen tarvitaankin muuta riskiviestintää ja erityisesti oikeiden toimintaohjeiden välittämistä. Tämä taas edellyttää selkeää varautumista ja tilanteiden ennakointia ja riittävää harjoittelua, myös oikeiden toimintaohjeiden riittävää ja selkeää kommunikointia väestölle.
Väestöhälyttimistä todetaan, ettei yleisö tunne väestöhälyttimien vaaramerkkejä. Tämä saattaa pitää paikkaansa, mutta SPEKin havaintojen mukaan ongelmia aiheuttaa myös se, että myös vastuullisilla viranomaisilla on risteäviä käsityksiä järjestelmän käyttökynnyksestä ja tarpeellisuudesta normaalioloissa. Tekstiä on myös hyvä korjata tässä kohtaa; väestöhälyttimillä annetaan vain yleinen vaaramerkki, muut merkit ovat vaara ohi ja kokeilumerkki. Väestöhälyttimien osalta tarvittaisiin selkeä valtakunnallinen ohjeistus. Väestöhälyttimet on lisäksi tarkoitettu ensisijaisesti varoittamaan ulkona olevia henkilöitä. Siksi niidenkin käyttö tulisi aina liittää muuhun viestintään, jotta myös sisätiloissa tai muuten kuuluvuusalueiden ulkopuolella olevat henkilöt tavoitetaan.
Kappaleessa 4.4 sivulla 37 muistutetaan jälkitoimien tärkeydestä. Kappaleeseen olisi hyvä lisätä jälkitoimien merkityksestä se, että resilienssi vahvistuu juuri mm. toipumisen ja oppimiskokemusten Lausuntopalvelu.fi
3/4
(”lessons learned”) kautta. Väestön kokemusten kerääminen ja arviointi ovat osa koetun tilanteen purkua ja palautumista. Samalla myös keino oppia ja kehittää omaa toimintaa. Tilanteiden jälkihoitoon on hyvä kiinnittää huomiota ja huomioida myös erilaiset aikaperspektiivit kansalaisten ja viranomaisten välillä. Tässä yhteydessä esimerkiksi järjestöt voivat toimia apuna ja tukea kansalaisia tilanteen jälkipuinnissa sekä kokemusten keräämisessä.
Hasari Marko Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö
Peltonen Karim Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö SPEK - Asiantuntija- ja kehittämispalvelut
Lausuntopalvelu.fi
4/4