Siirtolapuutarha 3/2020

Page 28

PALSTOILLA TAPAHTUU

ELÄINELÄMÄÄ VASIKKASAARESSA

TOKEENLAHDELLA ON pieni saari, jossa joka kesä pesii laulujoutsenpariskunta. Kun jompikumpi puolisoista palaa retkiltään, pariskunta kumartelee toisilleen itämaisen kohteliaasti jutellessaan. Keväisin soidinaikana ne tanssivat ja laulavat ja iloitsevat kotipaikalle pääsemisestä. Tokeenlahden ja Ruotsalaisen linnustoon kuuluvat myös telkät, kuikat, härkälinnut, koskelot, silkkiuikut, haapanat, nokikanat sekä tavalliset sorsat ja lokit. Jotkut ihmiset häiriintyvät lokin kirkunasta, mutta minulle lokin äänet tarkoittavat sitä ihanuutta, että olemme järven lähellä. Kanadanhanhia näkee silloin tällöin läpikulkumatkoillaan. Kaulushaikara oli välillä vuosia poissa, mutta viimeiset kolme vuotta se on taas puhallellut pulloonsa ahkerasti. Yöllä sen ääneen jopa herää, jolloin lasken montako kertaa se puhaltelee - yleensä 5-6 kertaa. Kaulushaikara ei ole kovin yleinen lintu, hienoa, että se viihtyy täällä. Luhtahuitti on varmaan harvinaisin lintu, jonka äänen olen täällä kuullut. Paikallistin äänen umpeenkasvaneen

lahden suunnasta. Alkuvuosina taivaanvuohi tervehti tänne tulijoita vanhalla sähkötolpalla istuen ja välillä lennellen. Myös lehtokurpan olemme tavanneet. Palokärki lentää kirkuen lähes päivittäin yli alueemme ja hakkaa puista säleitä asumusten lähelläkin. Käenpiika lensi kerran ulko-ovemme ikkunaan. Se

ihmisen hävittämien luonnollisten ravintokohteiden korvaamista, ja siitä saa hyvän mielen. Täytyy vain lopettaa ruokinta keväällä ajoissa, etteivät poikaset saa ruokinnasta liian vahvaa ravintoa Tali- ja sinitintit ovat peruslintuja, ja myös pikkuvarpunen on aika yleinen. Lumisateella ilmestyvät

SAI ADIKARLA

HEINOLAN SIIRTOLAPUUTARHA sijaitsee Vasikkasaaressa, joka on puolisen kilometriä leveä ja lähes kaksi kilometriä pitkä saari. Saaren länsipuolella on Kymenvirran vesistöön kuuluvan Ruotsalainen-järvi, tarkemmin Tokeenlahti, joka tunnetaan hienona lintulahtena.

Palokärki hakkaa itselleen pesäkolon, useimmiten mäntyyn tai haapaan.

toipui ja kävi usein aidalla istumassa. Puukiipijä on pieni siro kaarevanokkainen lintu, joka kulkee vikkelästi puun rungolla. Sekin on kovasti harvinaistunut. Parina vuonna on harmaahaikara tutkinut paikkoja, mutta ei viihtynyt pesimiseen saakka. Se on seisonut kiven päällä Tokeenlahdella kuin patsas ja tarkkaillut ympäristöä. Eräänä vuonna pysähtyi parvi uiveloita muuttomatkallaan, ja se on ainoa kerta, kun olen niitä nähnyt.

MIEHENI JA MINÄ ruokimme lintuja läpi talven. Talviruokinta on osittain 28

punatulkut ja silloin tällöin laumana suloiset, pörröiset, pitkäpyrstöiset pyrstötiaiset. Menneenä talvena harmaapäätikka oli ajoittainen vieras, vaikka se on aika harvinainen lintu. Se pesii vanhassa haavassa. Sen väritys on upea: keltainen yläperä, vihreä selkä ja mustavalkoiset kuviot siipien reunassa sekä uroksella kaunis harmaa pää, jossa edessä punainen laikku. Kaikkein harvinaisin lintu, jonka olen talvella nähnyt, on iso lepinkäinen eli lapinharakka, komea petolintu. Suosikkini kaikista linnuista on punarinta, Robin,

joka tulee melkein kädestä syömään matoja. Se jää myöhäiseen syksyyn tiksuttelemaan pensaikoissa. Ikävää on, kun varpushaukka vierailee joskus ruokailupaikan tuntumassa ja saa saalistakin. Kuhankeittäjä oli kerran tutustumassa saareen, mutta häipyi saman tien, kun Heinolan kaupungin metsurit alkoivat kaataa puita. Kyseessä oli pesimisaika. Kuhankeittäjän vihellysäänen matkiminen on aika helppoa ihmiselle. Viheltelin sille, ja se tuli heti ääntä kohti toistuvasti. Kuhankeittäjä on nykyään myös tosi harvinainen lintu. Heinolan lintutarhan johtaja Olli Vuori antaa tarvittaessa tietoa, jos uusi lintulaji näkyy lähistöllä. Pari vuotta sitten komea monivärinen sorsan näköinen lintu oli kööpenhaminan sorsa.

METSÄKAURIIT VIIHTYVÄT alueellamme ympäri vuoden. Olen myös nähnyt valkohäntäpeuroja. Ne liikkuvat yleensä parin kolmen eläimen ryhmänä. Ongelma saaressamme on urbanisoituminen, joka ilmastomuutoksen ohella on supistanut lintulajikirjoa. Monet eläimet häiriintyvät ihmisistä ja liikenteestä. Läheisessä isossa saaressa pesi nuolihaukka, jonka sudenkorentojahtia uimarannalla oli upeaa seurata. Saareen rakennettiin, ja nuolihaukkapariskunta muutti pois. IRJA TASKINEN Heinolan siirtolapuutarha


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.