Siirtolapuutarha 3/2020

Page 24

KESÄESIKKO - YKSI KOMEIMMISTA ESIKOISTA TEKSTI JA KUVAT PENTTI ALANKO

Kesäesikko lienee useimmille puutarhakasvien kasvattajille nykyisin melko tuntematon kaunotar.

N

ykyään ei puutarhoissa enää juuri kasvateta esikoita, vaikka ne aiemmin olivat hyvin suosittuja. Aikaisin keväällä kukkivia pihaesikoita kutsuttiin aiemmin kultaesikoiksi (Primula auricula). Tämä nimi niillä on oikeastaan nykyäänkin, mutta itse jalostamatonta luonnonlajia kutsutaan sillä nimellä ja viljellyt ovat sen lajikkeina pihaesikon (P. x pubescens) nimellä. Nyt haluan kuitenkin esitellä esikoista kauneimman, todella kaunottaren eli kesäesikon (Primula florindae). Tieteellisen lajinimen florindae kasvin löytäjä Frank Kingdon Ward antoi vaimonsa Florindan mukaan.

taan eri puolilla maailmaa kasvavina noin 500 lajia ja sen lisäksi niitä kasvatetaan puutarhoissa satoja jalostettuja lajikkeita. Meilläkin kasvatetaan puutarhoissa ja puistoissa 40 esikkolajia tai lajikeryhmää niin yleisesti, että niille on annettu suomenkielinen nimikin. Euroopassa kasvaa luonnonvaraisina 33 lajia ja puutarhoissa noin 200 lajia ja niistä 600 jalostettua lajiketta. Suomessa kasvaa alkuperäisinä luonnonkasveina niistä vain 5 lajia, joista lounaisosassa maatamme kasvavaa kevätesikkoa (P. veris) näkee puutarhoista levinneenä pohjoisempanakin. Yleisin se on Ahvenanmaalla, jossa se on valittu maakuntakukaksikin.

SATOJA LAJEJA JA LAJIKKEITA

On uskallettua valita jostain kasvisuvusta sen kaunein, sillä en ole hetikään kaikkia niistä nähnyt ja tuskin kukaan mukaan. Esikoitahan tunne-

kauneimmista esikoista, helppohoitoinen, kestävä laji, tuoremultaiseen, varjoiseen paikkaan”. Henkilökohtaisesti tykästyin kesäesikkoon ensi tapaamisella eräässä puistossa Lounais-Suomessa, jossa olin iltalenkillä. Satuin kompastumaan polulla ja kun nostin katseeni, niin edessäni oli komea, yli metrinen ryhmä kesäesikkoa. Se oli rakkautta ensi silmäyksellä. Kesäesikko löydettin vasta 1920-luvulla Kaakkois-Tiibetistä, jossa se kasvoi kosteilla vuoristoniityillä. Siihen viittaa sen englanninkielinen nimikin Tibetan Primrose eli tiibetinesikko. Norjassa kesäesikkoa kutsutaan nimellä augustnökledon, koska sen pääkukinta on elokuussa.

TIIBETTILÄINEN LÖYTÖ

Esikoissa on monia upeita lajeja. Eräässä saksalaisessa alan kirjassa kesäesikko luonnehditaan näin: ”Yksi 24

JOPA METRIN KORKUISEKSI

Kesäesikko viihtyy puutarhassa hyvin samanlaisilla paikoilla kuin alppiruu-


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.