
1 minute read
Niemelän koululaiset pääsivät nauttimaan ravintola-aterian
ENSIMMÄISEN kerran osa ylivieskalaisista oppilaista opettajineen sekä kaupunginjohtaja Maria Sorvisto pääsivät nauttimaan ranskalaislähtöisen, mutta nykyään kansainvälisen hyvän ruuan järjestön, Chaîne des Rôtisseursin Kilpipäivän tapahtumasta Ravintola pikkuVeljessä Ylivieskassa. Vastaavia tapahtumia on aikaisemmin järjestetty useampiakin Ou- lussa ja Oulun seudulla.
”CHAÎNE des Rôtisseurs -järjestö on keskiajalta peräisin oleva, kansainvälinen gastronominen järjestö (tarkoittaa Wikibedian mukaan ensiluokkaisista raaka-aineista valmistettujen ruokien tuntemusta ja niiden valmistamista), jonka toiminnan lähtökohtana on yhdistää alan harrastajat ja ammattilaiset. Suomessa jäsenistöä on yli tuhat, joista noin puolet on ruoka-alan ammattilaisia ja puolet harrastajia. Oulun paikallisjärjestön alueella (vanha Oulun lääni) jäseniä on 130”, kertoi järjestön vouti Kari Liukkunen. le ja kaikille siltä väliltä”.



Hänen mukaansa ravintoloitsija Jari Ruonakoski oli ilmoittanut haluavansa järjestää tapahtuman tänä vuonna Ylivieskassa. Kutsu ravintola-aterialle oli tarkoitus lähettää koululle, joka sijaitsi taajaman ulkopuolella, koska sieltä ei niin usein päästä yhdessä tutustumaan kylän ulkopuolelle.
Niinpä Kilpipäivän kunniaksi Ravintola PikkuVeli oli kutsunut 45 Niemelän kyläkoulun 4.- 6.luokan oppilasta opettajineen lasten ruokailupäiväänsä nauttimaan ravintolaansa kolmen ruokalajin menun sekä kuulemaan pöytätavoista, ravintolakäyttäytymisestä, alan ammateista ja ruokakulttuurista.
RAVINTOLOITSIJA Jari Ruonakoski esitteli päivän ohjelmaa, ruoanvalmistuksen etenemistä ravintolan keittiössä ja ruokalistan.
Niemelän kyläkoulun oppilaat nauttivat Ravintola pikkuVeljessä jälkiruuaksi jäätelöä ja mutakakkua. Jälkiruuan tarjoilee ravintolapäällikkö Veli-Matti Timlin Olavi Keski-Korvelle ja hänen vieressään istuville Aleksi Vaahteralle ja Alvari Takkuselle.
Kaupunginjohtaja Maria Sorvisto käytti tilaisuudessa puheenvuoron Ylivieskan paikallisruuista ja suomalaisesta ruokakulttuurista.
Ravintolaruokailun aikana toivotaan käytävän rentouttavaa keskustelua ystävien kanssa, sanoi muun muassa tilaisuuden järjestäjä, ravintoloitsija Jari Ruonakoski.
Luvassa oli alkukeitto myskikurpitsasta, pääruokana voilla ja kermalla höystetty perunapuuro, jauhelihapihvi kastikkeella ja porkkanalla ryyditettynä sekä jälkiruokana mutakakkua ja jäätelöä.
”Ravintola pikkuVeljessä kokataan kaikkea, mikä sopii prinsessoille ja rekkamiehil-
Paikallinen maitorieska ja pepu olivat niemelänkyläläisille koululaisille yllättävän tuntemattomia. Sen sijaan alun perin karjalaisten perinneruoka, karjalanpaisti ja karjalanpiirakat, olivat oppilaille tuttuja.
Chaîne des Rôtisseurs Oulu Ry:n vouti Kari Liukkunen paljasti myös, mitä seuran jäsenten käädyt tarkoittivat. Esimerkiksi Jari Ruonakosken puna-oranssit käädyt paljastavat, että hän on ravintoloitsija.
Vastaavasti puhujan vihreät käädyt tarkoittivat hallintoa. Hyvään ruokaan liittyvä järjestö on levinnyt ympäri maailman ja viime lauantaina vietettyä Kilpipäivää vietettiin voudin mukaan 9 –10 maassa. Kilpipäivän viettoa eri maissa saattoi seurata järjestön sivuilta.
OULUN Chaîne des Rôtisseurs voutikunta tukeutuu kotisivunsa mukaan vahvasti perinteisiin kunnioittamalla alueen ruokakulttuuria ja yleisiä hyviä pöytätapoja sekä edistämällä perinteiden siirtymistä sukupolvelta toiselle.
Voutikunta on maantieteellisesti laaja ja jäseniä on enimmäkseen Oulun alueella, mutta myös Kainuun, Koillismaan, Kalajoen ja Ylivieskan alueilta.
Ravintolaruokailun aikana toivotaan käytävän rentouttavaa keskustelua ja oppilaat pitivät siitä huolen. Aterialla tarjottu jauhelihapihvi on ravintolan tuntemalta tilalta ”sydämellä kasvatettua lihaa”. Koululainen Pasi Voltti kertoi, että heidänkin maatilaltaan olisi löytynyt hyvää mullin lihaa. Erinomaista keittiötä kiitti puolestaan Pihla Paananen
”Tosi hyvä ruokaa”, sanoi puolestaan Sanni Häivälä ja terveiset menivät suoraan Ravintola pikkuVeljen henkilökunnalle.