
1 minute read
PANKKIPÄIVÄ
S-MARKET OULAINEN

KE 3.5. KLO 12-17
Tiesitkö että Osuuskauppa KPO:n asiakasomistajat voivat hoitaa pankkiasioita myös omassa lähikaupassaan?
Tule Oulaisten S-marketiin ke 3.5. tapaamaan asiantuntijaamme ja kuulemaan lisää pankkipalveluista. Muista ottaa mukaan voimassa oleva passi tai henkilökortti.
Ilmaiset peruspankkipalvelut oulainen
Palkan tai eläkkeen S-Pankkiin siirtäville 50 € lahjakortti
LÄHITAPIOLAN elämänturvakiertueen karavaani pysähtyi viime keskiviikkona Oulaisten torille. Heti alkumetreillä kävi selväksi, mikä asia veti väkeä jonoksi asti LähiTapiolan teltan eteen. No tietysti maistuvat täytekakkukahvit, jotka yhtiö tarjosi kaikelle kansalle 160-vuotisen taipaleensa kunniaksi. LähiTapiola Pohjoisen hallintojohtaja Arto Turunen kertoi, että heidän juurensa löytyvät aika läheltä Oulaista. Nimittäin Kalajoen paloapuyhdistyksestä.
”Juuremme ovat vahinkovakuutustoiminnassa. Olemme edelleen asiakkaittemme omistama yhtiö”, totesi Arto Turunen.
LähiTapiolan elämänturvakiertueen anti ei jäänyt toki vain kakkukahveihin. Teltan edustalla oli ihmisillä mahdollisuus osallistua potkupallopeliin, jossa pystyi voittamaan yllätyspalkinnon. Pol- kupyörän pikahuoltopisteellä oli puolestaan hyvä paikka laittaa oma polkupyörä kesäkuntoon. Oman asiakaskuntansa tavoitti myös sammutinhuoltopiste, jossa omat vaahtosammuttimet pystyi huollattamaan ilmaiseksi.
”Olemme järjestäneet sammutinkiertueita ennenkin, mutta nyt liitimme sen osaksi elämänturvakiertuetta. Ne ovat yleensä hyvin suosittuja. Mitä kauemmaksi menemme Oulusta maaseudulle, sitä enemmän ihmiset käyvät näissä pisteissä”, tiesi Arto Turunen.

Viime vuodet on jouduttu elämään poikkeusajasta toiseen. Arto Turusen mukaan nämä ajat ovat heijastuneet jollain tasolla myös LähiTapiolan toimintaan.
”Ensin oli korona-aika, jolloin ihmiset pysyttelivät enemmän kotona ja vahinkojakin sattui vähemmän. Nyt taas nykyinen inflaatiotilanne ja Euroopassa käytävä sota näkyvät ihmisten käyttäytymisessä. Rahaa on tiukemmassa ja rahan käyttökohteita mietitään tarkemmin. Tämä näkynyt sitten myös meillä jonkin verran. Mutta toisaalta voidaan ajatella myös niin, että otat riskiä itsellesi, jos alat vahinkovakuutuksesta turvia vähentämään. Onnettomuuden sattuessa voi lasku olla silloin moninkertainen”.
Oulaisten alueella lähin LähiTapiolan toimipiste löytyy Ylivieskasta. On kuitenkin väistämätöntä, että myös vakuutusalalla fyysinen asiointi vähenee koko ajan ja yhteydenotot tehdään joko verkossa tai puhelimitse.
”On kuitenkin tärkeää, että me mahdollistamme edelleen myös kasvokkain tapaamisen. Elämänturvatapaamisissa, joissa kartoitamme kokonaisvaltaisesti perheiden elämäntilannetta ja mitä riskejä siihen liittyy, teemme edelleen mielellään kasvotusten”, sanoo Arto Turunen.
Ylivieskalainen Icepro siirtää kaikki toimintansa Oulaisiin
Oulainen Ylivieska
YLIVIESKASSA tähän asti toiminut, 2010 perustettu Icepro Oy siirtää kaikki toimintonsa Ylivieskasta Oulaisiin ja jatkaa maanantaista 24.4.2023 alkaen toimintaa Oulaisissa. Icepro on innovatiivinen jääkenttälaitteiden suunnittelija, valmistaja ja toimittaja. Icepron ydintuotteita ovat jääkiekkokaukalot ja yrityksen mukaan pelaajien turvallisuus on alusta lähtien ollut huomion kohteena kaikessa yri- tyksen tekemisessä. Icepro työllistää tällä hetkellä noin 30 henkilöä ja yrityksen strategia on kasvaa kannattavasti.
”Icepron toiminta on kasvanut viimeisten kahden vuoden aikana merkittävästi ja Ylivieskan toimitilojen osalta oltiin jo pitkään tiukoilla, eikä selkeitä toimivia laajentamisen mahdollisuuksia ollut järkevästi tarjolla. Kun samalla toimialla toimineen kilpailijan RaiTa Sport Oy:n konkurssista tuli alkuvuodesta uutinen, käynnistimme neuvottelut konkurssipesän kanssa jääkiekkokaukalotuotteisiin liittyvistä merkittävistä omaisuuseristä. Neuvotteluissa konkurssipesän kanssa päästiin ratkaisuun ja samalla tarjoutui myös mahdollisuus hyödyntää RaiTa Sportin Oulaisissa käyttämiä, merkittävästi Icepron aikaisempia tiloja suurempia toimitiloja. Kun on tahtoa, niin ratkaisuja syntyy, ja näin ollen päätimme muuttaa kaikki toimintomme vielä ennen kesän sesonkia Oulaisiin”, kerrotaan Icepron tiedotteessa.