KSS Energia -konserni
KSS Energia on energia-alan konserni, joka kehittää palveluja asiakkaille yhdessä kumppaniensa kanssa ja myy sähköä, lämpöä ja kaasua sekä energiaosaamista ja –ratkaisuja. KSS Energia -konsernin muodostavat emoyhtiö
KSS Energia Oy sekä tytäryhtiöt KSS Verkko Oy, KSS Lämpö Oy, KSS Rakennus Oy ja Suomen Energia-Urakointi Oy.
Saavutimme hyvän
tuloksen vuonna 2022.
Tästä on kiittäminen
pitkäjänteistä varautumistamme
riskienhallinnassa sekä
onnistunutta kaupankäyntiä
sähkötukkumarkkinassa.
Marko Riipinen
toimitusjohtaja, KSS Energia -konserni

Varmuus, varautuminen ja valmius nopeaan reagointiin nousivat suureen arvoon
Energiamarkkinan vuoden 2022 tapahtumia ei pysty esittämään kuvien avulla. Konsernimme katsaus ja tilinpäätös kuluneelta toimintavuodelta sisältävätkin sanallisia kuvauksia poikkeuksellisista tapahtumista. Kuten asiakaspalvelumme henkilö totesi: ”Sähkönmyynnissä ei ollut vuoden aikana ainuttakaan tavanomaista viikkoa”.
Vuonna 2022 koimme yllätyksiä lähes kuukausittain, eivätkä ne suinkaan olleet aina positiivisia. Selvisimme vuodesta kokonaisuudessaan hyvin – opimme paljon uutta – mutta emme välttyneet myöskään raskailta lopputulemilta. Moni konsernimme liiketoiminnoista päätyi toimintavuoden osalta tappiollisiksi. Alaa sääntelevä regulaatio toi meille runsaasti lisää työtä, vaikka sen hyödyt jatkossa ovatkin ilmeiset.
Konsernimme katsauksessa viime vuotta kuvaavat eri toimintojemme vetäjät. Heidän tehtävänään oli mukauttaa strategisia tavoitteitamme energiakriisin aiheuttamiin muutostarpeisiin. Usein valinnat ja tarvittavat toimenpiteet tuli tehdä hyvin no-
peasti. Koko henkilöstömme teki töitä upealla tavalla yhdessä ja vahvasti sitoutuneina, jotta KSS Energialta sai turbulentissakin markkinatilanteessa varmaa, vakaata ja vastuullista palvelua.
misen arviointiin ja kriittisten kumppanisuhteidemme kehittämiseen. Veimme eteenpäin myös uusiutuviin energialähteisiin liittyviä suunnitelmallisia investointejamme.
Ylsimme hyvään tulokseen vuonna 2022. Tästä on kiittäminen pitkäjänteistä varautumistamme riskienhallinnassa sekä onnistunutta kaupankäyntiä sähkön tukkumarkkinassa. Liikevoittomme kehittyi loppuvuodesta 2022 ennakoitua positiivisemmin. Tilikauden tulokseksi muodostui 28,8 M€.
Mitä tämä kertoo KSS Energia -konsernista?
Se, että keskittyy varmuuteen, varautumiseen ja valmiuksien nostoon on vastuullisuutta. Energia-alalla nämä toiminnot kuuluvat jokapäiväiseen arkeen, mutta fokuksemme kohdistui viime vuonna niihin entistäkin vahvemmin ja vahvistetulla toimintamallilla. Käytimme paljon aikaa energiamarkkinan ennakointiin, vaihtoehtoisten skenaarioiden suunnitteluun, vuoropuhelun tihentämiseen organisaatiomme sisällä, henkilöstömme osaa-
Tuotteiden ja palveluiden kehittämisen painopiste siirtyi. Nyt koko tuoteportfoliomme on rakennettu huomioimaan nopeammin energiamarkkinan muutokset, asiakkaiden kehittyvät kulutustottumukset ja tulevaisuuden uudenlaiset skenaariot. Näistä on tullut pysyviä asiakaslähtöisyyden ja vastuullisen energialiiketoiminnan elementtejä.
Vuodessa 2022 oli siis paljon sellaista, joka viitoittaa meille kokonaan uudenlaisia polkuja tästä eteenpäin.
Front year -kehitys kuvaa seuraavan vuoden eli vuoden 2023 hintanoteerauksia sähkön johdannaismarkkinalla.
Talouselämä 1.1.2022
UPM:n tehtaiden lakko alkoi – Ulkopuolinen työvoima turvaa kaukolämmön saannin Lakko vaikuttaa kaukolämmön saantiin viidessä kaupungissa.
Tammi Helmi
Ennennäkemätön energiavuosi 2022
Lakko koetteli varautumissuunnitelmia ennakkoon
VUOSI 2022 alkoi maailmanpoliittisesti epävarmoissa ja odottavissa merkeissä. KSS Energian lämpöliiketoiminnalle alkuvuosi oli toisellakin tapaa karu.
”Ensimmäistä kertaa paperiteollisuuden työmarkkinariita seisautti Suomessa huoltovarmuuskriittisen energiantuotannon. Lakko realisoitui vieläpä keskellä kylmintä talvikautta”, KSS Energian omaisuudenhallinnan johtaja Jukka Rämä kertoo.

KSS Energian merkittävin kaukolämpöä tuottava laitos, yhtiön osittain omistama Kymin Voima, oli pois tuotannosta kaikkiaan viisi viikkoa.
Toimittaakseen kaukolämmön koteihin KSS Energia joutui korvaamaan tuotantonsa varalähteillä ja hankkimaan markkinasta fossiilisia polttoaineita. Asiakaslupauksen pitäminen eli toimitusvarmuuden varmistaminen kävi hyvin kalliiksi.
”Lakko heikensi merkittävästi lämpöliiketoimintamme koko vuoden tulosta”, Rämä toteaa.
Odottamaton kokemus valmisteli yhtiötä kohtaamaan energiakriisin seuraavassa kuussa.
”Hyvien kumppanien ja oikeanlaisen osaamisen merkitys konkretisoitui meille. Kokemus korosti myös tuotantoinfrastruktuurimme huoltovarmuuden tärkeyt-
tä. Vaikka olemmekin kehittämässä tuotantoamme 100-prosenttisesti hiilineutraaliksi, intrastruktuuria on kehitettävä asteittain, säilyttäen erinomaisen toimitusvarmuuden jokaisessa käänteessä.”
Nyt meille konkretisoitui hyvien kumppanien ja oikeanlaisen osaamisen merkitys.
valtioneuvosto.fi 21.2.2022
Datahub otettiin onnistuneesti käyttöön
”Sähkön vähittäismarkkinoiden tiedonvaihto astui uuteen aikakauteen”
Helsingin Sanomat 24.2.2022
Venäjän hyökkäys: ”Ajatuksemme ovat viattomien naisten, miesten ja lasten luona” Ukrainan viranomaiset ovat vahvistaneet, että Venäjän joukot ovat saapuneet Kiovaan.
Helmi Maalis
Regulaatio
ENERGIA-ALAA uudistavan regulaation merkittävin askel vuonna 2022 oli Datahubin käyttöönotto.
Sen myötä sähkösopimuksiin liittyvä käyttöpaikka- ja asiakastieto keskitettiin yhteen järjestelmään, jota hallinnoi Fingrid.
”Asiakkaille uudistus toi kokonaisvaltaisemman näkymän omaan sopimukseensa. Energiayhtiöille Datahub toi mahdollisuuden kehittää asiakkuuden elinkaariajattelua. Tietoturvakin on nyt kokonaan uudella tasolla”, kuluttajamyyntiä johtava Jessica Juhola kiteyttää regulaatiomuutoksen hyötyjä.

Uudistus edellytti KSS Energialta huolellista ja pitkäaikaista valmistautumista, mikä näkyi järjestelmäarkkitehtuurin ja palveluprosessien kehittämisenä. Datahubin tuloon alettiin varautua yhtiössä jo vuonna 2018. Datahubin käyttöönotto heijastui sähkösopimusmarkkinaan monin eri tavoin. Tällä oli Juholan mukaan vaikutusta myös sähkönmyynnin liiketulokseen vuonna 2022.
”Ennen Datahubin helmikuista julkaisua sähkösopimusten myyntiä tuli merkittävästi rajoittaa.”
Käyttöönoton jälkeen markkinaan syntyi joidenkin viikkojen pituinen käyttökatko. Sen aikana asiakaspal-
veluiden aiemmat työjonot piti käsitellä loppuun.
”Datahub on tuonut asiakaspalvelulle tarpeen omaksua uutta tietoa säännöllisesti. Datahub kehittyy koko ajan. Tämä kuitenkin parantaa asiakasdialogin laatua. Hyödyntäessämme järjestelmää täysipainoisesti pystymme palvelemaan asiakkaita yhä täsmällisemmin”, Juhola toteaa.

Maalis
”KSS ENERGIAN liiketoiminnassa on varauduttu poikkeuksellistenkin skenaarioiden toteutumiseen. Riskin realisoituessa otamme käyttöön huolella laaditun varasuunnitelman. Silti Venäjän hyökkäys Ukrainaan oli meille kaikille yllätys. Varautumisemme tasoa koeteltiin äärimmäisellä tavalla ”, KSS Energian toimitusjohtaja Marko Riipinen toteaa.
Toimintaa poikkeusoloissa oli testattu jo edellisessä kuussa. Tuolloin Kymin Voiman tuotantoon kohdistunut lakko oli velvoittanut aktivoimaan kaukolämmöntuotannon varasuunnitelman. Helmikuussa alkanut Ukrainan sota johti tapahtumasarjaan, jonka aikana energiamurroksesta puhuminen vaihtui energiakriisistä puhumiseksi.
”Tehostetusta varautumisesta tuli meille jokapäiväistä toimintaa,” Riipinen luonnehtii.
Ennen Datahubin
käyttöönottoa kuluttajamyyntiä tuli merkittävästi rajoittaa.
Riipisen mukaan sota vahvisti KSS Energian henkilöstön sitoutuneisuutta työhönsä. Halu pitää huolta asiakkaista ja yhteiskunnan huoltovarmuuskriittisistä energiatoiminnoista vahvistui työyhteisössä entisestään.
”On tärkeää säilyttää poikkeuksellisenakin vuonna rohkeus luoda uutta ja investoida pitemmän tähtäimen ratkaisuihin.”
Riipinen kertoo KSS Energian tukeneen Ukrainaa paitsi taloudellisesti myös lahjoittaneen maalle sähkönjakeluun liittyviä laitteistoja.
vuonna rohkeus luoda uutta ja investoida pitemmän tähtäimen ratkaisuihin.
On tärkeää säilyttää poikkeuksellisenakin
Maaseudun Tulevaisuus 7.3.2022
Maakaasun hinta yli 15-kertaistunut vuodessa
Ukrainan sota on sysännyt energian hinnat hurjaan nousuun Euroopassa.
Huhti Touko
Kaasun hinnannousu kasvatti kaukolämmön kysyntää
MAAKAASUN megawattitunnin hinta oli vielä vuoden 2021 alussa viitisentoista euroa. Hinta alkoi jo silloin nousta. Ukrainan sota jyrkensi hinnannousun ennätyslukemiin. Maaliskuussa 2022 kaasun veroton TTF-hinta ylitti 200 euroa. Nousu johtui saatavuushaasteista, joiden näkymiä synkensivät mahdolliset Venäjän talouspakotteet. Lopulta maakaasun toimitukset päättyivät kokonaan.
”Kaasumarkkinan tilanne vaikutti KSS Lämmönkin päivittäiseen asiakastyöhön – olemme Suomessa merkittävä kaasuntoimittaja. Kaasun kallistuminen sai monet asiakkaistamme neuvottomiksi. Roolimme myyjänä muuttuikin neuvovammaksi ja ratkaisukeskeisemmäksi”, KSS Lämmön toimitusjohtaja Mikko Lampinen kuvailee.
KSS Energia ohjeisti kaasuasiakkaitaan valppaaseen hintaseurantaan. Lisäksi se toi nopeasti tarjolle uusia vaihtoehtoja kaasulle kuten lämpöpumppuja. Lampisen mukaan kaasukriisi syvensi asiakkaiden kanssa käytävää vuoropuhelua ja toi työhön lisää asiakaslähtöisyyttä.
”Vuoden mittaan menetimme monia kaasuasiakkaistamme, mutta heistä tuli asiakkaita jollakin muulla palvelualueella. Kaasumarkkinan haasteet ovat selvästi kasvattaneet esimerkiksi kaukolämpöratkaisuiden suosiota. Kaukolämpö kustannuksiltaan ja toteutukseltaan vakaana, vastuullisena energiamuotona, tarjosi asiakkaille luotettavan vaihtoehdon maakaasun korvaajaksi”, Lampinen kertoo.
Kaasu pysyy KSS Energian tuoteportfoliossa jatkossakin. Lampisen mukaan maakaasun uusiutuvaa osuutta pyritään kasvattamaan ja uusien kaasutuotteiden tarjontaa kehittämään.
”KSS Energia seuraa valppaana myös kaasuntoimitukseen ja varastointiin liittyviä uusia markkinoita ja innovaatioita.”

KSS Energia seuraa valppaana
myös kaasutoimitukseen ja varastointiin liittyviä uusia markkinoita ja innovaatioita.
Sähkösopimus alkoi
olla jokaisen keskustelunaiheena.
Talouselämä 18.5.2022
Asiantuntijat varoittavat: Sähkön hinta nousee rajusti
Viranomaiset aloittavat pian kampanjoinnin energiansäästämiseksi
1970-luvun energiakriisin malliin.
kssenergia.fi 20.7.2022 Asiakaspalvelumme on ruuhkautunut Teemme runsaasti töitä normalisoidaksemme tilanteen.
Touko Kesä
Kuluttajat odottivat nopeaa käännettä parempaan
”HETKELLÄ, jolloin maakaasun hinta 15-kertaistui maaliskuussa 2022, Suomeen saatiin sähköä ja kaasua vielä normaalisti. Kaasun hinnannousu sysäsi sähkönkin hinnan ylös, mutta sähkön hinta näytti kallistuvan vain lähitulevaisuuden jaksoille. Keväällä markkina vielä uskoi, että nousu olisi vain hetkellistä ja että tilanne normalisoituisi nopeasti”, KSS Energian riskienhallintapäällikkö Henna Koivisto kertoo.
Näkymät kuitenkin synkkenivät kesään mentäessä, ja syksykin näytti erityisen haasteelliselta. Myös tuleva talvi herätti huolta.
Kaupankäynti ja riskiskenaarioiden laadinta sähkön tukkumarkkinassa ovat Koiviston vetämälle Riskienhallinta-tiimille ydintekemistä. Vuoden 2022 energiakriisi tihensi ennustamisen sykliä päivittäiseksi. ”Meidän oli oltava markkinassa kiinni joka hetkellä. Kehitimme toimintaprosessejamme, teimme läheistä yhteistyötä myynnin kanssa ja laajensimme analytiikkaseurantoja. Taulukoiden mittayksiköitä ja skaaloja täytyi muuttaa ja työtä resursoida uudelleen”, Henna Koivisto kertoo.
Uutta oli Koiviston mukaan energia-alan regulaation ja politiikan roolin korostuminen loppukesästä. Poliitik-
kojen oli löydettävä keinoja hillitä sähkön kuluttajahintojen nousun jatkumista. ”Päätöksiä tehtiin nopeasti, ja tästä on seurannut myös haasteita.”
Vuonna 2022 Riskienhallinnassa jouduttiin lykkäämään monia suurempia kehityshankkeita. Hektisessä tukkumarkkinan kaupankäynnissä onnistuttiin kuitenkin erinomaisesti.
”Jos jokin asia kehittyi energiakriisissä suotuisaan suuntaan, niin vihreä siirtymä. Euroopan yhteiset tavoitteet hillitä ilmastonmuutosta ja vaalia luonnon monimuotoisuutta eivät ole hävinneet mihinkään energiamarkkinan myllerryksessä. Melkeinpä päinvastoin. Kuluttajat ovat nyt tiedostaneet ja ottaneet vastuuta energiankäytöstään aivan uudella tavalla. On huojentavaa, että joihinkin asioihin sähkönkäyttäjät voivat tehokkaasti vaikuttaa itse, kuten energiansäästöön”, Koivisto toteaa.
Huoli nosti hyvän asiakasviestinnän arvoa
”VUONNA 2022 KSS Energian asiakaspalvelulla ei ollut ainuttakaan ennakkosuunnitelmien mukaista työviikkoa. Muutosnopeutta ja ketteryyttä kysyttiin jatkuvasti”, asiakaspalvelutiimejä johtava Tiina Paavola kertoo.
Energiakriisi lisäsi asiakkaiden huolta monella eri osa-alueella. Tämä näkyi kolminkertaistuneina kontaktimäärinä asiakaspalvelussa. Asiakkaiden odotusaika ja asioiden käsittelyjonot pitenivät, ja palveluprosessit tuli resursoida uudelleen.
”Yhteydenottojen aiheet moninaistuivat. Yhteydenotto saattoi koskea sähköisen asioinnin teknistä haastetta, sähkötukkumarkkinan hintakehitystä, sähkösopimuksen ehtoja, aurinkopaneeleilla tuotetun oman sähkön myymistä tai KSS Energian tiettyä kampanjointia”, Paavola kertoo.
Asiakaspalvelu kuten kuluttajamyyntikin reagoivat monin tavoin kasvaneeseen huomionarvoon. KSS Energia avasi loppukeväästä Kouvolan keskustaan uuden vuorovaikutteisen tilan, VIREEn. Pian tila muuttui myös sähkösopimusten asiointipisteeksi.
”VIREEssä keskustelimme satojen asukkaiden ja asiakkaiden kanssa. Asiakasvuoropuheluun kehittyi ener-
giakriisin aikana myös kasvokkainen, yksilökohtainen ote”, VIREEn tiimiä johtanut Marja Savolainen kertoo. Toinen asiakasvuoropuhelua kehittänyt uudistus oli kuukausittainen uutiskirje sähkösopimusasiakkaille.



”Sähkösopimus alkoi olla jokaisen keskustelunaiheena. Sähkö ei enää ollut vain töpselistä tulevaa hyödykettä vaan omilla valinnoilla ja kulutuskäyttäytymisellä johdettava – merkittävä – osa kuukausikuluja. Halusimme tarjota asiakkaille lisää tietoa sähkömarkkinan ilmiöistä, lainsäädännöstä ja kehittyvästä tuoteportfoliostamme”, Tiina Paavola kertoo.
Sekä Paavolan että Savolaisen mukaan vuosi 2022 paransi poikkeuksellisuudestaan huolimatta asiakasvuoropuhelun laatua. KSS Energia tuotti aiempaa enemmän kuluttajatietoa energiankäytöstä ja investoi uudenlaisiin viestintäratkaisuihin.
TM Rakennusmaailma 3.8.2022
Energiaomavaraisuus ja sähköautoilu kiinnostavat nyt suomalaisia
Lähes 70 prosenttia toivoo kodiltaan energiaomavaraisuutta (vuonna 2021 luku oli
58 prosenttia) ja yhä useampi toivoo kotinsa myös mahdollistavan sähköautoilun.
kssenergia.fi 8/2022
KSS Online -palvelumme on uudistunut
Heinä Elo
Yritykset ja taloyhtiöt joutuivat miettimään energiatehokkuuttaan
”MARKKINAN EPÄVAKAUS
yhä useampaa toimijaa energian osittaiseen omavaraisuuteen. Halu investoida aurinkovoimalaan kasvoi. Aurinkopaneelit kasvattavat kiinteistön arvoa ja kestävän kehityksen mukaisuutta,” uusien energiaratkaisuiden johtaja Olli-Pekka Rantala kertoo.


Vuonna 2022 myös yritysasiakkaat aktivoituivat aurinkopaneelihankinnoissa selkeästi. Keskimäärin paneeleilla saa tuotettua 10–30 prosenttia kohteen vuotuisesta energiatarpeesta.
”Oman tarpeen ylittävä sähköenergian ylijäämä voidaan myydä KSS Energialle. Maksamme ylijäämästä pörssisähkön hinnan, mikä on käytäntönä asiakkaalle hyödyllinen.”
Uusien energiaratkaisuiden myynti on Rantalan mukaan aina ollut konsultatiivista. Energiakriisi ei muuttanut palvelun luonnetta. Aurinkovoimaloiden mitoituskoot kasvoivat jonkin verran, kun asiakkaat halusivat hankkia omaa käyttötarvettaan suurempia voimaloita.
”Konsultoimme asiakasta oikean paikan ja toteutuksen valinnassa kertoen myös, mikä on taloudellisesti optimi ratkaisu.”


Konsernin urakointipalveluita johtava Taisto Lehonmaa Suomen Energia-Urakoinnista kertoo, että energiakriisissä myös taloyhtiöt ja julkiset kiinteistöt ovat heränneet energiansäästön ja liikenteen sähköistämisen tuomiin hyötyihin. Konsernin paikallisen urakointiyhtiön KSS Rakennuksen toimitusjohtaja Jouko
Hokkanen vahvistaa saman. Aurinkopaneelien ohella sähköauton latausratkaisut kasvattivat jälleen kysyntäänsä. Vuoden 2022 mittaan SEUn ja KSS Rakennuksen konsultatiiviselle osaamiselle alkukartoituksissa sekä vahvalle sähköurakoinnin kokemukselle löytyi uusia kiinnostuneita kohderyhmiä. Esimerkiksi vihreiden parkkialueiden ”avaimet käteen” -toteutusratkaisu taloyhtiöille oli kysytty palvelu.
”Markkinan muutokset ovat lisänneet taloyhtiöissä tarvetta tarkastella koko energiajärjestelmänsä tehokkuutta kokonaisuutena. Miten reagoida hinnannousuihin, vastata kiristyviin vastuullisuusvaatimuksiin ja johtaa energiajärjestelmän kehittämistä viisaasti? Mitä kokonaisuudesta voi fiksusti tehostaa? Tähän tarpeeseen olemme kehittäneet Energy as a KSS Service -Eaasratkaisun taloyhtiöille”, Olli-Pekka Rantala ja Taisto Lehonmaa kertovat.
Sähköisen asioinnin toimivuutta koeteltiin
KONSERNIN DIGITIIMI keskitti korostetusti huomiota ylläpitoon.
”Kuluttajat halusivat tietoa nopeammin ja laadukkaammassa muodossa. Tilauskäyttäytyminen muuttui. Haluttiin aktiivisesti vaihtaa sähkösopimustyypistä toiseen”, digijohtaja Tomi Tanskanen kuvailee kesän 2022 jälkeen kulminoitunutta tilannetta.
”Kuluttajien epävarmuus ja yhteydenpidon tarve asettivat KSS Energian sähköiset kanavat ja sopimustenkäsittelyprosessit koetukselle. Toimivien digiympäristöjen merkitys korostui konkreettisesti aivan uudessa valossa”, Tanskanen toteaa.
KSS Onlinen päivitys ajoittui samalle ajanjaksolle kuin asiakaspalvelun kontaktimäärien hurja, moninkertainen kasvu.
”Uudessa KSS Onlinen versiossa ilmeni harmillisia rekisteröitymis- ja muita järjestelmäteknisiä haasteita, joita korjattiin suurella prioriteetilla järjestelmäkumppanin kanssa. Syksy keskittyi vahvasti sähköisen asiointikokemuksen kehittämiseen ja parantamiseen”, Tanskanen toteaa.
Kaikkinensa energiakriisi ei Tanskasen mukaan muuttanut hyvän digitaalisen asiointikokemuksen ominais-
piirteitä täysin uusiksi. Aikaa on jäänyt myös uusien palveluiden kehittämiseen.
”Kiinnostus sähkönmyyjän tarjoamaa kulutus- ja tuotetietoa kohtaan on kasvanut, mikä on energiatehokkuuden parantamisessa erittäin hyvä asia. Jatkamme systemaattisesti konsernin järjestelmäarkkitehtuurin ja datastrategian kehittämistä. Liiketoimintajohto on siinä aktiivisesti ja tavoitteellisesti mukana”, hän kertoo.
Toimivien digiympäristöjen merkitys korostui konkreettisesti aivan
Työ- ja elinkeinoministeriö 25.8.2022
Astetta alemmas − energiaa säästäen kohti talvea
Astetta alemmas -kampanja kannustaa kaikkia suomalaisia säästämään energiaa.
Tavoitteena on saavuttaa merkittävä energiansäästö.
YLE 19.9.2022
Jälleen yksi sähköyhtiö lopettaa – Karhu Voima hakeutuu konkurssiin Kotkalaislähtöinen sähkönmyyntiyhtiö Karhu Voima kertoo jättäneensä konkurssihakemuksen tänään.
Elo Syys
Kuluttajien energiatehokkuudessa tapahtui selkeä parannus Tytäryhtiöllä ei ollut edellytyksiä selvitä epävakaissa näkymissä
KUN
SÄHKÖN
TUKKUHINTA alkoi systemaattisesti nousta keväällä 2022, kuluttajat odottivat nousulle nopeaa päätöstä ja käännettä parempaan. Toukokuussa näkymät syksylle olivat synkät. Kilowattitunnin hinta oli jopa kolminkertaistunut 1,5 vuoden takaiseen, eikä välitöntä hinnanlaskua ollut näköpiirissä. ”Sähkön tukkuhinnan nousun rinnalle kuluttajien tietoisuuteen nousivat muut energiakriisin haasteet kuten energian saatavuusongelmat sekä Olkiluoto 3:n viivästymisen kasvattama sähköpulan riski”, KSS Verkon toimitusjohtaja Petri Tuomainen kertoo.
Energia-alan keskeiset toimijat – Motiva, Energiavirasto, työ- ja elinkeinoministeriö, ympäristöministeriö, valtioneuvoston kanslia ja Sitra – organisoivat valtakunnallisen energiansäästökampanjan syksyllä. Kampanjan avulla haluttiin haastaa jokainen kuluttaja säästämään sähköä, jotta sitä riittäisi kulutuspiikkien aikana. ”Energiakriisin tapahtumat ja hyvin suunniteltu Astetta alemmas -kampanja syksyllä ovat saaneet suomalaiset muuttamaan asenteitaan sähkönkäyttöä kohtaan.

KSS Energiakin koosti omat sähkönsäästövinkkinsä kotitalouksille. Kulutuskäyttäytyminen on selkeästi
muuttunut ja muutos on todennäköisesti pysyvä”, Petri Tuomainen kertoo.
KSS Verkon roolina on reagoida ja investoida jakelualueensa sähkönkäyttäjien muuttuviin tarpeisiin.

Vuonna 2022 KSS Verkko toteutti onnistuneesti asukaskuulemisia ja asukasinfoja, joissa alueen asukkaat pääsivät ottamaan kantaa alueen sähköverkon parannus- ja laajennushankkeisiin.
”Vaikka sähkönkäyttö kotien sisäpuolella tehostuisikin, kuluttajat panostavat jatkuvasti esimerkiksi sähköautojen ja niiden latauspisteiden hankintaan. Energiankulutus kasvaa, ja hyvä niin. Tämä taas lisää tarvetta huolehtia alueen verkkoinfrastruktuurin kattavuudesta ja toimitusvarmuudesta”, Tuomainen sanoo.
KONSERNIIN KUULUNUT kotkalainen
sähkönmyyntiyhtiö Karhu Voima Oy jätti käräjäoikeuteen konkurssihakemuksen 19.9.2022.
”Konkurssihakemuksen perusteena oli kannattamaton yritystoiminta ja yrityksen käyttöpääoman ehtyminen”, Karhu Voiman liiketoimintaa johtanut Olli-Pekka Rantala toteaa.
”Nämä olivat seurausta sähkön markkinahintojen erittäin nopeasta ja jyrkästä noususta. Konkurssihakemuksen jättäminen oli väistämätön ratkaisu”, hän kertoo.
Rantala kertoo, että erilaisia toimenpiteitä Karhu Voiman liiketoiminnan tervehdyttämiseksi arvioitiin aktiivisesti ennen päätöstä.
Sähkön kulutuskäyttäytymisen
muutos on todennäköisesti pysyvä.
”Selvitimme Karhu Voiman fuusiointia emoyhtiöön ja sen tuomia synergia- ja kustannushyötyjä. Arvioimme myös yrityssähkösopimusten kannattavuutta parantavia toimenpiteitä. Molemmat näistä vaihtoehdoista totesimme riittämättömiksi sekä vaikutuksiltaan että nopeudeltaan”, Rantala sanoo.
Rantala toteaa myös, että Karhu Voiman liiketoiminnan jatkaminen silloisella sopimuskannalla, silloisessa ja näköpiirissä olleessa markkinassa, olisi tarkoittanut
hyvin mittavaa rahoitusta. Rahoituksen saaminen olisi edellyttänyt yhtiön liiketoiminnalta todella nopeaa kannattavuuden parantumista. Aiempaa merkittävästi suuremman käyttöpääoman rahoittaminen ei ollut mahdollista.
Karhu Voima Oy:n konkurssi eteni konkurssimenettelyn mukaisesti. Pesänselvitys on käynnissä.
Selvitimme Karhu Voiman
fuusiointia emoyhtiöön ja sen tuomia synergia- ja kustannushyötyjä.
YLE 7.10.2022
Mitä tarkoittaa paljon pelätty sähköpula, jonka uhka laukaisisi kiertävät sähkökatkot?
Valtion energiansäästökampanja on alkamassa
Sähköpula
United Global Compact Finland, LinkedIN 10.10.2022
Toivotamme neljä uutta jäsentä tervetulleiksi YK:n Global Compactin vastuullisuusverkostoon.
In4mo, KSS Energia, Nordtreat, Sievo
Loka Marras
Vastuullisuutta alettiin kehittää systemaattisemmin
”KOHONNUT RISKI sähköpulaan muutti teknisten palveluidemme tekemisen täysin syksyllä 2022. Energiakriittiset toimijat aktivoivat yhteistyötään. Asiakkaiden yhteydenotot lisääntyivät. Varautuminen kiertäviin sähkökatkoihin ja niiden hallintaan tihentyi KSS Verkolla viikoittaiseksi. Koko operatiivinen johto oli mukana tehokkaan ja ratkaisukeskeisen sähköpulan aikaisen toiminnan ja viestinnän suunnittelussa”, Teknisten palveluiden johtaja Kai Kuvaja kertoo. Sähkökatkoksiin ja laitevikoihin varautuminen on Kuvajan mukaan yhtiölle jokapäiväistä toimintaa.
Varautuminen sähköpulaan oli siitä uutta, että tositilannetta varten harjoitteli joukko infrastruktuurin toimijoita ja kaupungin organisaatioita yhdessä. Harjoituksissa testattiin työnjakoa, reaktionopeutta ja kartoitettiin prosessien toimivuutta.
”Varautumissuunnitelmia piti myös päivittää. Valtioneuvosto tarkensi linjauksiaan huoltovarmuuskriittisistä kohteista”, Kuvaja sanoo.
Toimintavuosi 2022 päättyi KSS Verkolla tilanteeseen, jossa sähköpulan riski oli edelleen suuri. Riski toi KSS Energialle tarvetta investoida uusiin viestintäratkai-
suihin ja järjestelmälaajennuksiin. Henkilöstön, muun muassa viankorjaushenkilöstön, osaamista ja resursseja vahvistettiin.
”Kaikkiaan näen tehdyn työn ja harjoituksissa saatujen oivallusten merkityksen todella tärkeänä osaamisen kehittämisenä. Yllätyksiä kun ei tule energia-alan päätöksenteossa ja johtamisessa jatkossakaan puuttumaan”, Kuvaja summaa.
KSS ENERGIASTA tuli YK:n vastuullisuusaloitteen United Global Compactin jäsen lokakuussa 2022. Yhtiö haki jäseneksi ensimmäisten suomalaisten energiayhtiöiden joukossa.
”Otimme käyttöön kaikkien tuntemat Agenda 2030-tavoitteet. Kirkastimme, millä muillakin kuin 100-prosenttisesti hiilineutraalin tuotannon alueilla voimme aidosti tukea kestävää kehitystä”, markkinointija viestintäjohtaja Mariliina Karppo kertoo.
Karpon mukaan KSS Energian ympäristövastuullisuuden – ja koko liiketoimintastrategian – ydintä on investoida uusiutuviin energianlähteisiin. Toinen hyvin tärkeäksi noussut ympäristöteema on luontokadon ehkäiseminen eli luonnon monimuotoisuuden suojeleminen.
”On yleisesti tiedostettu, että biodiversiteetille on vaikeaa löytää konkreettisia mittareita. Watit ja joulet liittyvät ilmastonmuutokseen mutta entä monimuotoisuus; mitä tekemällä vähemmän sitä voi vaalia? Meillä monimuotoisuutta pyritään huomioimaan esimerkiksi alueellisissa verkonrakentamishankkeissa. Pitkällä tähtäimellä voimme vaikuttaa myös tarpeellisten kalateiden
toteutuksiin ja kehittää avoimesti biopolttoaineiden hankintaprosesseja. On vain löydettävä tehokkaimmat käytännön keinot ja prosessit näihin. Myös niistä viestiminen on meille tärkeää”, Karppo toteaa.
Vuoden 2022 aikana KSS Energia kirkasti sosiaalisen, eettisen ja taloudellisen vastuullisuuden tavoitteitaan vastuullisuusohjelman avulla.
”Olemme hyvä työnantaja. Energia kiinnostaa. Osaajat, jotka liittyvät työyhteisöömme, on pidettävä hyvinvoivina ja motivoituneina. Toiminnan on tärkeää olla vastuullista jo rekrytointitilanteesta lähtien. Lisäksi haluamme pienentää selkeästi työtapaturmataajuuttamme. Kestävän kehityksen näkökulmasta tehokas yksi kehitysalue ovat hankintaprosessimme. Näihin vuotuiset tavoitteemme UGC-vastuullisuusohjelmassa painottuvat lähitulevaisuudessa.”
Energiakriisi aktivoi KSS Energialla käytännön tekoja myös hiilikädenjäljen näkökulmasta:
”Lisäsimme tuntuvasti alueellisen vuoropuhelun ja asukasinfojen määrää. Systematisoimme hankeviestintäämme ja kannustimme asiakkaita energiansäästöön. Tämä työ jatkuu”, Karppo sanoo.


Näen tehdyn työn ja harjoituksissa saatujen oivallusten olevan todella tärkeää osaamisen kehittämistä.
Kuntarahoitus 10.10.2022
Kuntarahoitus sai Euroopan komissiolta luvan rahoittaa kunnallisia energiayhtiöitä
KSS Energian intranet 2.11.2022
KSS Energian osaamiskartoitus etenee
”Työhyvinvoinnin perusedellytyksiä on, että ihminen kokee osaavansa työnsä. Tätä osaamista
pitää tukea ja vahvistaa.”
Marras Joulu
Taloushallinto toteutti vaaditut toimenpiteet tehokkaasti Osaamiskartoitus toi eväitä menestymiseen
”TILANNE energia- ja erityisesti sähkömarkkinoilla oli vuonna 2022 hyvin vakava. Korkeat sähkömarkkinahinnat koettelivat sähkönmyyjiä käyttöpääoman määrän ja vakuusvaatimusten kasvun johdosta”, KSS Energian talousjohtaja Tuulia Halmesarka kertoo.

”Tilanteen vakavuudesta kertoo se, että Euroopan komissio hyväksyi viiden miljardin euron lainaohjelman, jolla Kuntarahoitus Oyj pystyi myöntämään lainoja kuntien määräysvallassa oleville sähköyhtiöille. Lisäksi Suomen valtio avasi 10 miljardin euron tukiohjelman. Ohjelmalla turvattiin tilapäisesti yhteiskunnan toiminnan kannalta kriittisten yhtiöiden likviditeettitarve sähkön johdannaismarkkinoilla”, Halmesarka jatkaa.
Halmesaran mukaan KSS Energia -konsernissa toteutettiin loppusyksystä tiiviillä aikataululla merkittävä rahoitusratkaisu. Sen tehtävänä oli varmistaa talvikauden
sähkönhankintaan liittyvät rahoitusvaateet kaikissa olosuhteissa, myös sähkömarkkinoiden ääriskenaarioiden mukaisissa malleissa. Lisäksi yhtiössä varauduttiin merkittäviin maksuviivästyksiin liikevaihdon kertymisen osalta.
”Sähköyhtiöt ovat käyttäneet paljon resursseja asiakkaille tuotettujen, hintakriisiin hallitsemiseen täh-
täävien tukimuotojen toteutukseen. Sähköenergian väliaikainen arvonlisäveron alennus tuli voimaan 1.12. lähtien. Sähköhyvityksen ja lisämaksuajan toteuttamiseen tähtäävät toimenpiteet aloitettiin loppuvuonna,” Halmesarka kertoo.
KSS Energia on sitoutuneen henkilöstön, hyvän kumppaniverkoston ja määrätietoisen priorisoinnin avulla vastannut hyvin sille annetuista, asiakkaiden tukemiseen tarkoitettujen toimenpiteiden toteuttamisesta.
”Teknisen toteutuksen lisäksi tukitoimenpiteet ovat aiheuttaneet myös rahoituksen näkökulmasta ratkaistavia kokonaisuuksia”, Halmesarka lisää.
HALLINTOJOHTAJA Marja Ojasen mukaan konsernin henkilöstöhallinnon vuosi 2022 kiteytyy seuraaviin keskeisiin teemoihin:
”Henkilöstön osaamisen kehittäminen, osaajapulan lieventäminen ja resurssien vahvistaminen, digitaalisessa työympäristössä työskentelyn tehokkuuden ja tietoturvallisuuden lisääminen sekä henkilöstön resilienssin tukeminen”.
”Vuosi oli hyvin odottamaton, mutta onnistuimme lopulta edistämään kaikkia edellä mainittuja alueita”, Ojanen sanoo.
KSS Energia investoi uuteen rekrytointijärjestelmään ja systematisoi rekrytointimarkkinointia.
”Tämä oli meille tärkeä uudistus, sillä energia-ala on alkanut kiinnostaa osaajia aiempaa enemmän. Meillä on tarjota paljon kiinnostavia urapolkuja. Nyt tämä näkyy uloskin päin, ja rekrytointiprosessimme on laadukas.”

Maailmanpoliittinen tilanne edellytti Ojasen mukaan tietoturvan lisäämistä konsernin tietojärjestelmissä.
”Varauduimme tietoturvahyökkäyksiin ja onnistuimme nostamaan turvatasoa monin eri toimin.”
Henkilöstö työskenteli koko vuoden 2022 hektisessä ja jatkuvasti muuttuneessa energiamarkkinassa. Monet
suunnitelmista jouduttiin uusimaan, mutta Marja Ojasen mukaan henkilöstö osoitti joustavuutta ja sitoutuneisuutta tekemäänsä työtä kohtaan.
”Käynnistimme syksyllä koko organisaation kattavan osaamiskartoituksen. Meidän on tärkeää tunnistaa ne uudet kompetenssit ja se uusi osaaminen, joita energiakriisin muovaama markkina tulevaisuudessa tarvitsee. Samalla haluamme kehittää nykyisten työntekijöidemme taitoja ja luoda heille uusia, mieluisia tehtäväkenttiä. Osaamiskartoitus on yksi tärkeimpiä strategiaprojektejamme”, Ojanen toteaa.
Vuosi oli hyvin odottamaton, mutta onnistuimme lopulta edistämään kaikkia HR-alueita.
Se, että keskittyy varmuuteen, varautumiseen ja valmiuksien nostoon on vastuullisuutta.
Marko Riipinentoimitusjohtaja, KSS Energia -konserni
Energiavuosi 2022 lukuina
Konsernin tunnusluvut 2022
Ylsimme hyvään tulokseen
johtuen huolellisesta
varautumisestamme sekä
onnistuneesta kaupankäynnistä
sähkön tukkumarkkinassa.
Marko Riipinen
toimitusjohtaja, KSS Energia -konserni