Savonian Sanomat 1/2021

Page 26

Suomessa asuu paljon korkeakoulutettuja eri aloilta valmistuneita kansainvälisiäosaajia.

Uusi koulutus korkeakoulutettutuille maahanmuuttajille TEKSTI JOUNI VORNANEN | KUVA SAVONIA-AMMATTIKORKEAKOULU

Tiede- ja kulttuuriministeri Annika Saarikko vaatii Helsingin Sanomissa (13.3.), että Suomeen pitää saada 10 000 työperäistä maahanmuuttajaa vuodessa nykyistä enemmän. Hänen mukaansa Suomen tulevaisuuden keskeinen ongelma on huoltosuhde.

T

ähän haasteeseen vastaa KAVA -asiantuntijatehtäviin valmentava koulutus kansainvälisille osaajille. Koulutuksessa korkeakoulutetut, suomea jo osaavat osallistujat syventävät kielitaitoaan suhteessa asiantuntijatyön vaatimuksiin. Koulutus tukee myös työelämään siirtymisen su-

26   1 /   2 0 2 1   Savonian Sanomat

juvuutta. Toinen samanlainen koulutus järjestetään vuonna 2022. Savonia-ammattikorkeakoulun projektipäällikkö Kaja Rahkeman mukaan Suomessa asuu paljon korkeakoulutettuja eri aloilta valmistuneita kansainvälisiä osaajia, jotka hyvästä kou-

lutuksesta huolimatta eivät työllisty. Hankkeen tarkoituksena on tarjota työperusteisen maahanmuuton kasvattamiseen työkaluja. – Siten molemmat osapuolet kohtaisivat, työntekijät löytäisivät osaamistaan vastaavan työpaikan ja työnantajat sai-


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.
Savonian Sanomat 1/2021 by Savonia UAS - Issuu