1 minute read

Ravintotietoutta ammattikuljettajille

Kuljettajille: alkoholista, palautumisesta, rasvoista ja liikkuvuudesta

TEKSTI JOUNI VORNANEN KUVA MERJA ALA-KOTILA

Ammattikuljettajan työ on usein raskasta ja hektistä. Ajopiirturit ovat tuoneet työkalenteriin jotakin järkeä, mutta väsymys on alalla edelleen iso ongelma. Vireeksi-hankkeessa pureuduttu kuljettajien hyvinvointiin ja terveyteen.

Savonia-ammattikorkeakoulun projektipäällikkö Merja Ala-Kotila on toiminut reilun kahden vuoden ajan projektin vetäjänä. Kun Ala-Kotila hyppäsi puikkoihin, hänellä vahvistui tunne, että pääsee auttamaan ihmisiä: vaikuttamaan heidän hyvinvointiinsa, terveyteensä ja työssä jaksamiseen.

– Emme tee vain kylmiä tilastoja tai tutkimusta, jonka tulokset jäävät pelkiksi toteamuksiksi. Teemme aitoa, konkreettista ja vaikuttavaa työtä noin 200 ammattikuljettajan hyväksi.

Ala-Kotila sanoo käärivänsä hihat tutkimustulosten edessä, sillä valitettavasti nuo tulokset kertovat ammattikuljettajien olevan yksi suurimmista ammattiryhmistä työkyvyttömyysriskiä tarkasteltaessa.

– Tieto huonosta tilanteesta ei riitä, tiedolla pitää osata tehdä jotain. Juuri tämä on tavoitteemme, pysyvä muutos parempaan kuljettajien hyvinvoinnissa.

Ala-Kotila huokaisee, kukaan ei voinut aavistaa, että muutama viikko hankkeen alkamisen jälkeen maailmaa kohtaisi vakava koronapandemia. Siitä huolimatta tiimi sai järjestettyä esimerkiksi lähipäiviä koronaturvallisesti, vaikka hanke joutui jättämään vaikkapa arvokkaita työpaikkakohtaamisia välistä.

Ala-Kotila kysyy retorisesti, millä tavalla olemme edistäneet kuljettajien työkykyä? Liikumme yhdessä erilaisten lajikokeilujen parissa. Annamme mahdollisuuden erilaisten hyvinvointiteknologioiden käyttöön oman hyvinvoinnin seurannassa, järjestämme ruokakursseja tai asiantuntijaluentoja.

– Työpajoja järjestetään esimerkiksi alkoholista, palautumisesta, rasvoista ja liikkuvuudesta. Tiimin kanssa teemme mittauksia, ja järjestämme vertaistukea ja mahdollisuuksia kanssakulkemiseen.

Tiimi on pyrkinyt hankkeen aikana olemaan aidosti läsnä kuljettajien arjessa kuten soittokierroksilla. Kuljettajan työ on usein hyvin hektistä, jolloin kasvokkain tapahtuvia kohtaamisia on vaikea järjestää.

– Pelkästään tarttumalla luuriin ja keskustelemalla olemme voineet antaa tukea. Näin on mahdollista purkaa myös heidän omia tuntojaan pandemian aikana sekä antaa konkreettisia matalan kynnyksen neuvoja jaksamiseen.

Hanke on myös kysynyt aktiivisesti palautetta työstään. Ala-Kotilan mielestä on myöhäistä kysyä palautetta vasta projektin jälkeen. – Viime kevään aikana tehdyn soittokierroksen perusteella 89 prosenttia osallistujista koki yli vuoden mukana olleena saaneensa tarvitsemaansa apua ja tukea omaan työssä jaksamiseen ja hyvinvointiin.

Lisäksi hankkeen loppupuolella pureudutaan siihen, kuinka kohderyhmän työnantajat voivat omalla toiminnallaan tukea työtekijöidensä työkykyä ja jaksamista.

– Nämä teemat ovat varmasti nyt ajankohtaisempia kuin ikinä aiemmin, sillä kuljetusalalla kipuillaan myös kannattavuuden ja osaavan työvoiman saatavuuden keskellä, korostaa Ala-Kotila.

Projektipäällikkö Merja Ala-Kotila ja ravitsemusterapeutti Sari Aalto muistuttavat, ettei tieto huonosta tilanteesta riitä: tiedolla pitää osata tehdä jotain, pysyvää muutosta kuljettajien hyvinvointiin.

This article is from: