
1 minute read
Ainutlaatuinen restonomitutkinto
Ainutlaatuinen restonomin ylempi amk-tutkinto
TEKSTI JOUNI VORNANEN | KUVA ELIA HINTSALA
Savonia-ammattikorkeakoulu on tällä hetkellä ainoa laaja-alaisesti Suomessa wellness-liiketoimintaan tähtäävä korkeakoulu. Restonomin YAMK ammattikorkeakoulututkinnossa Wellness –palveluliiketoiminnan johtamisessa opiskelija kehittää wellness-osaamista ja sen liiketoiminnallista hyödyntämistä.
Tutkinnosta valmistuu siis matkailu- ja ravitsemisalalle asiantuntijoita, esihenkilöitä ja kehittäjiä. Wellness – palveluliiketoiminnan monipuolisella osaamisella on kysyntää työmarkkinoilla.
Lehtori Ilkka Virolaisen mukaan vuonna 2020 aloitetussa wellness-palveluliiketoiminnan johtaminen ylemmässä ammattikorkeakoulututkinnossa (YAMK) keskitytään muun muassa: työhyvinvoinnin, lähijohtajaosaamisen kehittämiseen, asiakkuuksien ja myynnin johtamiseen sekä hyvinvointiteknologian ja digitalisaation hyödyntämiseen liiketoiminnassa.
– Opinnoissa korostuu tutkitun tiedon hyödyntäminen oman osaamisen ja organisaatioiden kehittämisessä. Lisäksi koulutuksen aikana on mahdollisuus viedä eteenpäin omaa yritysideaa sekä vahvistaa verkostoja ja lisätä kansainvälisyysosaamista.
Virolainen näkee, että wellness liittyy yksilöiden ja organisaatioiden hyvinvointiin, painottaen kokonaisvaltaista hyvinvointia. Keskeisenä elementtinä wellness-lähestymisessä on yksilön oma vastuunotto hyvinvoinnistaan. Wellness-markkinat ovatkin kasvaneet merkittävästi viimeisen 10 vuoden aikana.
– Global Wellness –instituutti on arvioinut maailman wellness-markkinoiden kooksi 4,4 biljoonaa Yhdysvaltain dollaria, alan kasvaessa nopeimmin kuin maailmantalous keskimäärin. Suurimpia wellness-aloja ovat: kauneudenhoito ja liikunta, minkä jälkeen tulevat painonhallinta ja ravitsemus sekä wellness-turismi.
Yliopettaja Markku Haapakoski on samoilla linjoilla. Wellnessiin liittyy paljon liiketoiminnallisia mahdollisuuksia, kuluttajien ollessa kiinnostuneita useista erilaisista wellness-tuotteista ja palveluista, kuten mindfulnessiin, liikuntaan, ravitsemukseen, palautumiseen ja nukkumiseen liittyvistä teemoista.
– Yritykset ovatkin lisänneet wellnesselementtejä palveluihinsa. Esimerkiksi useissa hotelleissa on panostettu kuntosaliin ja huoneiden sisustuksessa on korostettu hyvää yöunta edistäviä tekijöitä. Monet matkailualan yrittäjät tarjoavat hyvinvointiteemaan liittyviä matkoja, joihin kuuluu esimerkiksi meditaatio ja jooga.
Haapakoski muistuttaa, että markkinoilla on kuitenkin tilausta uusille wellness-tuotteille ja –palveluille. Tärkeää on myös palveluiden ja tuotteiden onnistunut markkinointi ja toiminnan johtaminen, sekä ylipäätään wellness-alan kehittäminen.
Monimuoto-opinnot toteutetaan verkko-opintoina, mikä mahdollistaa joustavan opiskelun työn ohessa. Opinnot koostuvat verkkoympäristössä opiskelusta, lähiopetuksesta, itsenäisestä opiskelusta ja kehittämistehtävistä. Koulutuksen laajuus on 90 op ja kestää 2-3 vuotta. Aikaisemmin hankittu osaaminen ja sen hyväksi lukeminen voivat lyhentää opiskeluaikaa.