13
Kolttasaamelainen Katri Jefremoff kertoo lapsuudestaan Petsamon Puskankylässä. Nyt kylä on jäänyt rajan taakse. Paljon on muutenkin muuttunut Katrin elinaikana, kahdeksassakymmenessä vuodessa. Lapsuuden leikkimaisemiinhan ihminen aina kaipaa, eikä Puskankylä ole minun sydämestäni kadonnut mihinkään, sanoo Petsamon Puskankylästä kotoisin oleva Katri Jefremoff, o.s. Koputoff. 81-vuotias Katri asuu tällä hetkellä Nellimin kylässä Inarin kunnassa. Matka sinne on ollut pitkä ja monivaiheinen. Katrin isä oli Manuel ja äiti Serafina. Katri syntyi vuonna 1932, ja kotimÜkissä asui kaiken kaikkiaan yhdeksän hengen perhe. MÜkki ei ollut iso; siellä oli eteinen, keittiÜ ja leivinuunilla varustettu kamari. Talvi-iltaisin mÜkin lattialle leviteltiin heinäpatjat ja poronkarvapatjat, jotta kaikille saatiin nukkumapaikat. Tänä päivänä ajatellen kotimÜkki vaikuttaa pieneltä, mutta sitä se ei ollut Katrin lapsuudessa. Ei silloin osattu harmitella, että kylläpä täällä on ahdasta. Kuuden savun Puskankylä sijaitsi Puskajoen rannalla. Kylästä ei ole jäljellä muuta kuin tiilenmurikoita aluskasvillisuuden seassa. - Olen minä Puskasta lÜytänyt sen paikan missä kotimÜkki aikoinaan oli. Itkin siinä itkuni. Itku on jäänyt, mutta kaipuuhan ei koskaan lopu. En tiedä vieläkÜ tulee siinä paikassa käytyä. Pellillä varustettu leivinuuni piti kotimÜkin hyvin lämpimänä talvipakkasilla. Pihalla oli isot läjät polttopuuta, etupäässä koivua kuivumassa, ja sitä lyÜtiin uuniin ja piisiin. Avopiisissä ei peltiä ollut. - Se antoi valoa. Siinä piisin valossa syntyivät helmityÜtkin. Helmiähän kirjailtiin muun muassa kolttanaisten päähineisiin, jotka pysyivät tiiviisti naisten päässä aamusta iltaan. Hienoja käsitÜitä tehtiin, eikä apuna ollut sähkÜlamppuja, ei silmälaseja. Muita koneita ei ollut kuin Norjasta ostettu, käsillä veivattava Singer-ompelukone. Jos noita käsitÜitä pääsisi tarkastelemaan tänä päivänä, niin ne varmasti täyttäisivät kaikki taidekäsitÜiden kriteerit, Katri sanoo. - Kun talvella piisin valo sammui, niin sitten lyÜtiin nukkumaan. Piisissä äiti teki ruuat, kun hellaa ei ollut. Pata vain laitettiin piisin koukkuun kiehumaan. Puskan joka talossa oli lampaita, mutta lehmiä kylässä ei pidetty. Katri sanoo, että lammas oli hyvin tärkeä, koska siitä naisväki sai villalankaa käsitÜitä varten. - Meilläkin äiti teki kaiken itse. Lammas teurastettiin talvea vasten, ja sehän tuli isossa perheessä äkkiä syÜdyksi. Ei sitä lampaanlihaa tarvinnut säilÜä pitemmäksi aikaa.
Kuvat: Marjaana Lähteenmäki
Katrin matka Venäjältä Suomeen, Nellimiin �Jos sen ajan käsitÜitä pääsisi tarkastelemaan nyt, ne varmasti täyttäisivät kaikki taidekäsitÜiden kriteerit.� kieltä osannutkaan. Kuri koulussa oli kova. Talvisodan syttyessä Puskankylän ja muiden lähikylien asukkaita ei ehditty evakuoida, ja Neuvostoliitto kuljetti väen Pollojärvelle ja Luujärvelle, joka nykyisin tunnetaan Lovozerona. Katri muistaa suomalaisen sotilaspartion tulleen heille evakuointia suunnittelemaan. Miehet aukoivat reppujaan, kun venäläinen ratsumies ilmaantui Titoffin pihalle. Suomalaiset lÜivät reput selkäänsä ja pÜtkivät hiihtäen karkuun. Puskankylä jäi venäläisten mottiin. 7-vuotiaasta Katrista tuntui kun olisi retkelle lähtenyt, kun kyläläiset ajettiin kuorma-autoilla Liinahamarin satamaan ja matka kohti Murmanskia alkoi. Murmanskista matkaa jatkettiin junalla ja lopulta poroilla. Vanhemmille kotikylän jättÜ oli kova pala, kun karja piti hävittää eikä mukaan voinut ottaa mitään. Venäläiset majoittivat väen parakkeihin. Koltat olivat sotavankeja, mutta saivat elellä ja liikkua paikan päällä vapaasti. Sodan vaiheista he eivät kuulleet mitään vankeusaikanaan. Rauhan tultua puskankyläläiset kierrätettiin Paatsjoen luusuan kautta kotikylään. Luusuassa oli jonkinlainen karenssiaika, jossa suoritettiin tarkastuksia ja selvitettiin mahdollisia tauteja. Elokuussa 1940 Katri oli jälleen kotonaan Puskankylässä. Talot olivat ehjiä. Verkot ja veneetkin lÜytyivät, ja porokarjakin oli tallessa. Ikonit venäläinen oli kannellut mÜkeistä pihalle. Lampaat oli ammuttu.
Katri Jefremoff perinteisessä kolttanaisten asussa.
�Itku on jäänyt, mutta kaipuuhan ei koskaan lopu.�
K
atri Jefremoff puhuu lämpimästi Yläluostarista, joka vaikutti kolttasaamelaisten elämään monella tavalla. Luostarissa kyläläiset kävivät jumalanpalveluksissa. Sieltä haettiin myÜs maitoa pänikÜillä. Luostarilla oli isot heinäpellot, ja siellä Katrinkin kotiväki kävi heinänteossa. Luostarissa oli myÜs kauppa, leipomo ja ruokala. - Munkit puhuivat venäjää, mutta niinhän meidänkin vanhempi väki puhui, joten munkkien kanssa saatiin asiat selvitetyiksi. Isäni oli käynyt venäjänkielisen koulunkin, Katri kertoo. Katrin isällä oli pieni porokarja. Poroja tarvittiin kulkuneuvoiksi, ja myÜs ruokatalouden kannalta ne olivat iso apu. Puskajoesta ja Petsamojoesta nousi lohta, ja Serafina-äiti keitteli lohikeittoa tuon tuostakin. Kesäisin lasten lempipuuhaa oli uiminen Puskajoessa. Jokivesi oli lämmintä ja rannat mukavan hiekkaisia. Rannalla oli myÜs äidin pyykkipata. Saunoja ei Puskankylässä ollut, mutta peseytyminen hoitui isossa saavissa, joka täytettiin lämpimällä vedellä.
K Jefremoff on taitava käsityÜntekijä.
�Suomen kielen minä olen oppinut kantapään kautta.� - Meillä lapsilla oli leikkikaluina poronkoparoita ja käpyjä, mutta ei mitään sen kummempaa. Naapuritalojen lapset kulkivat toistensa kodeissa puolin ja toisin, eikä ketään koskaan hätistelty taloista pois. Ja kun isäpappani lähti käymään jossakin talossa, niin perässä tuli lapsilauma. Pistimme talvella kallokkaat jalkaan ja lähdimme hänen perään. Isä oli lempeä kasvattaja ja äiti vähän tiukempi, niin kuin äitien pitää ollakin. Radio ei ehtinyt Puskankylän taloihin Katrin lapsuusaikana.
Muutamissa taloissa oli grammareita. Talvi-iltana pistettiin aina jossakin talossa tanssit pystyyn grammarin tahtiin ja kesäisin tanssahdeltiin pihoilla. Katrista tuntuu, ettei Puskankylään tullut hänen lapsuudessaan postiakaan. - Lehtiä ei tilattu, ja mistäpä niitä laskuja olisi tullut siihen aikaan.
K
atrin äidinkieli oli koltansaame. - Suomen kielen minä olen oppinut kantapään kautta. Katri Jefremoff ehti aloittaa kansakoulun Parkkinan koulussa ennen talvisodan syttymistä. Puskankylän lapset majoittuivat asuntolaan. Opettajat puhuivat pelkästään suomea, ja suomen kielellä myÜs Katrin oli pärjättävä koululuokassa – vaikka ei
ovin pitkään eivät kolttasaamelaiset enää ehtineet Puskankylässä asua talvisodan jälkeen, kun oli lähdettävä evakkoon jatkosodan jaloista. Puskankyläläisten ensimmäinen etappipaikka oli TÜrmäsen kylä Ivalon eteläpuolella. Siellä he asustelivat parakeissa ja kaivoivat perunoita tÜrmäsläisten pottumailta. Katrin äiti kuoli keuhkokuu-
Äitienpäivänä palkittu
meeseen 1943 ja Katri joutui Petsamon lastenkotiin. Koko lastenkoti hoitajineen ja lapsineen evakuoitiin Ruotsin Gävleen. Katri oli lastenkodissa kolme kuukautta ja sen jälkeen hän pääsi yksityiskotiin. Perheessä Katria kohdeltiin hyvin, hän aloitti ruotsinkielisen kansakoulun ja oppi pian ruotsin kielen. Katri oli jo hyvää vauhtia ruotsalaistumassa, kun hänen oli lähdettävä vuonna 1946 Suomeen. Äiti ja isä olivat kuolleet, mutta mummo eli, samoin kuin eno, josta tuli Katrin holhooja. Katrista muutto Suomeen ei tuntunut mieluiselta, mutta lähteä piti. Ensimmäinen kortteeri Suomessa oli Ivalossa, saksalaisten jälkeen jättämissä maakuopissa Ivalon nykyisen urheilukentän paikalla. Sieltä matka jatkui Sarmijärvelle. Katrista oli Ruotsissa tullut täysin ummikko koltansaamen suhteen, mutta pikkuhiljaa tuo vanha lapsena opittu äidinkieli alkoi palautua mieleen. MyÜhempinä vuosina hänet on tunnettu koltankielen ja kulttuurin ylläpitäjänä. - Minulta kysellään kaikenlaista kolttaperinteeseen liittyvää. Meillähän oli ja on omat tapamme myÜs vainajien suhteen. On tarkkaa, millaisissa vaatteissa ja päähineissä vainajat haudataan. Jos haudataan karvakengissä, niin silloin kengistä leikataan kärjet pois, Katri kertoo. - Joskus minunkin pitää jo hetki miettiä, että miten mikäkin asia oikein menikään, että laitettiinko lesken hautaan lesken päähine, vaiko huivi... Katrin ikäisiä kolttasaamelaisia juttukavereita ei ole enää paljon. Yksi vanhoista ystävistä, Maria Gauriloff, haudattiin keväällä. - Me juttelimme aina keskenämme, joimme saikkaa ja otimme joskus paukutkin. Olimme kuin paita ja pylly. Vain pylly on nyt jäljellä, hän hymähtää haikeasti. Koltankielen tulevaisuus näyttää Katrista paremmalta kuin aikoihin. - 50-luku teki paljon pahaa, kun koltan kieltä ei saanut puhua Nellimin koulussa. Se vaikutti herkkiin lapsiin pitkäksi aikaa. Nythän on kaksi kielipesääkin, toinen Sevetissä ja toinen Ivalossa. Nyt koltansaamea arvostetaan ja opiskellaan monella tavalla. Sehän on kaikkein parasta, että pieni lapsi pääsee käyttämään omaa äidinkieltään. Jaakko Peltomaa
Katri Jefremoff sai tänä vuonna tasavallan presidentin myÜntämän Valkoisen Ruusun Ritarikunnan I luokan mitalin kultaristein tunnustuksena merkittävästä tyÜstä kasvattajana. Hänellä ja tyÜmies Mooses Jefremoffilla oli seitsemän lasta. Perhe asui pienessä hirsimÜkissä vailla mukavuuksia Tsarmijärven rannalla. Monilapsisen perheen äitinä Katrilla ei ollut aikaa harrastuksille, mutta lasten muutettua pois kotoa tuli mahdollisuus harrastaa. Koltansaamen taidon ja laululahjan ansiosta Katri Jeremoff on ollut Nellimin ortodoksien kirkkokuoron kantava voima. Hän on osallistunut kirkollisten tekstien käännÜstyÜhÜn. Katri on myÜs opiskellut Sevettijärvellä perinnekäsityÜn ammattikursseilla. Hän on valmistanut oman kylän tarpeisiin perinnevaatteita sekä myÜs kiertonäyttelyksi koltansaamelaisen puvuston.