Torstaina 9. elokuuta 2012
15
Summer in the City Laurin markkinat vuoden kohokohta Perniössä - Me ollaan käy ty joka vuosi täällä, Perniöstä kun ollaan. Odotetaan tätä aina koko alkukesä, että päästään tänne pitämään hauskaa, hehkuttaa entinen suursikalan omistaja Sami Salmelin markk inapubin hälinässä.
Salonjokilaakso
Laurin markkinat noudattivat perinteistä markkinakaavaa viime viikonloppuna Perniössä. Kolmipäiväinen tapahtuma alkoi perjantaina markkinapubin voimin. Parkkipaikalle oli Salon Nuorkauppakamarin toimesta pystytetty teltta ja esiintymislava. Tuhatpäistä yleisöä viihdytti Wire -niminen bändi soittaen hittejä eri vuosikymmeniltä. Bon Jovi cover Runaway sai yleisön viimeistään innostumaan. Paikalla oli niin nuoria kuin vanhempiakin perniöläisiä.
- Tämä markkinapubi on jo vanha perinne, aina täällä on kivaa ja tapaa tyttöjä, kertoo teijolainen Pasi Smolander.
- Terhi Muurinen ja Outi Arimaa ovat kotoisin Perniöstä. Nykyisin Turussa ja Tampereella asuvat tytöt olivat tulleet katsomaan vanhoja tuttuja. -Täällä näkee kaikki vanhat kaverit, he nauravat tervehtien melkein jokaista vastaantulijaa.
- Seitsemän kertaa olen nyt käyny t peräk käin täällä mark kinapubissa. Perniössä ei tapahdu mitään muuta, niin pakkohan tänne on tulla, Teemu Harberg toteaa.
- Me ollaan tällaisia peruskävij öitä Taru Aitosalo ja Pasi Karjunen nauravat. -Ka ksik ymmentä vuotta ollaan täällä käy ty, ihan alusta saa kka. Yksi vuosi oli varmaan välissä kun ei päästy paikalle, he muistelevat markk inoiden avausta.
Tiia Miettinen ja Maiju-Leena Grönman nauttivat iltatorilla tunnelmasta ja esiintyjästä
Heli Laaksonen
Iltatorilla nähtiin viime torstaina yksi Suomen eturivin yhtyeistä, kun Haloo Helsinki! nousi torilavalle. Salolaiset kaverukset Tiia Miettinen ja Maiju-Leena Grönman nauttivat nuorison suosiman bändin musiikista ja saapuivat iltatorille jo hyvissä ajoin ennen keikan alkua. - Hienoa, että bändi esiintyy torilla. Olemme kuunnelleet sitä alusta asti, Tiia ja Maiju-Leena kertovat. Yhtye perustettiin vuonna 2000, ja ensimmäinen albumi julkaistiin kahdeksan vuotta myöhemmin. - Kuuntelen musiikkia lähinnä koneelta, kun minulla on Spotify. Tämä on ensimmäinen kerta, kun näen heidät livenä, Maiju-Leena sanoo Tiian nyökkäilessä vieressä. Viime aikoina paljon radiossa soinut Jos mun pokka pettää – kappale kuuluu tyttöjen suosikkeihin, ja he kertovat, että bändiltä löytyy musiikkia niin surulliseen kuin iloiseenkin mielentilaan. - Kuule minua ja Kokeile minua –kappaleet ovat myös
hyviä. Kuuntelemme bändin musiikkia juuri sanojen takia, ja ne saattavat osua omaankin elämään. Haloo Helsinki! on hyvää fiilismusiikkia, naiset miettivät. - Voicelta tulee välillä bändin musiikkivideoita ja haastatteluita, niitä tulee katsottua. Seuraamme myös bändin netti- ja facebook-sivuja, sieltä saa hyvin tietoa keikoista ja levyjen ilmestymisestä, naiset jatkavat. Kaverukset kuuntelevat Haloo Helsinki! – bändin lisäksi myös muita kotimaisia esiintyjiä ja Tiia tunnustaakin käyneensä katsomassa Tik Takin keikkaa iltatorilla jokunen vuosi sitten. - Sellaista pop rock-tyylistä musiikkia tulee kuunneltua eniten. Myös hiphop ja jotkut iskelmät ovat hyviä, naiset toteavat ja lähtevät etsimään paikkaa, josta on hyvä näkyvyys lavalle. Iltatorilta löytyy erilaisia leipomuksia ja niitä myymässä oli muun muassa halikkolainen Annastiina Sundberg. - Ensimmäistä kertaa olen myymässä torilla, jos tämä menee hyvin niin saan tästä työ-
paikan itselleni. Tähän mennessä olen mielestäni pärjännyt hyvin, Annastiina Sundberg kertoo. - Mikäli saan työpaikan, niin työnkuvaani kuuluu toimia torimyyjänä ja kiertää eri paikkakuntien toreja, Sundberg jatkaa. Torstain iltatorilla hän ehti kiertää ennen kuin suunnisti myyntipisteelleen. Mitään ostettavaa ei kuitenkaan löytynyt. - Aikaisempina vuosina olen löytänyt sillalta koruja ja joskus lapsena olin itsekin myymässä tuolla ympyräparkissa, Sundberg sanoo. - En muista koska olisin ollut täällä ensimmäistä kertaa. Koko ikäni olen viettänyt Salossa, joten joskus lapsuudessa se on ollut, Sundberg jatkaa. Helmi Leipomon koju sijaitsi suhteellisen lähellä esiintymislavaa, joten illan esiintyjän musiikki kuuluu siihen hyvin. - Haloo Helsinki! on ihan hyvä, vaikka en mikään fani olekaan. Tykkään kuitenkin kuunnella sitä, silloin kun se soi radiossa, Sundberg toteaa. - Haluaisin nähdä torilla suomalaisia räppäreitä, kuten Elas-
tisen tai Cheekin, Sundberg jatkaa. Hän pitää iltatoria ihmisten kokoontumispaikkana ja hyvänä tapahtumana.
- Toivottavasti tämä jatkuu myös ensi kesänä, Sundberg toivoo. Tällä viikolla iltatoria isännöi Salon Yrittäjät ry ja esiin-
tyjänä nähdään Pekkaniskan Pojat. Torilla julkistetaan myös Vuoden Positiivisin salolainen. Äänestys on järjestetty Salon Nuorkauppakamarin toimesta.
Tiia Miettinen ja Maiju-Leena Grönman odottelivat illan esiintyjää lavalle. Haloo Helsinki! kuuluu heidän suosikkeihinsa ja he näkivät bändin nyt ensimmäistä kertaa livenä.