Voim. 9.–13.4. Semper Smoothiet Tropisk, Sommar ja Frukt 90 g (5,56/kg)
prismahalikko s-kaupat.fi Tuotteita on tarjolla runsas, mutta rajoitettu määrä.
Prismakeskus Halikko, Prismantie 2, 24800 Halikko
Juttuvinkit ja palautteet Viikon Piristykseen! www.salonjokilaakso.net toimitus@salonjokilaakso.net 050 472 4717
Windows95man ja Neljä Ruusua tähdittävät kesän iltatoreja
Pekka Mäenpää
Salon iltatorikausi pitenee tänä kesänä 12 torstai-iltaan.
Salon Iltatori ry:n aktiivit Antti Ketonen, Aleksi Burtsov, Ville Virtanen ja Jukka Alanko kertovat, että aiempina kesinä ihmiset ovat toivoneet tapahtumille jatkoa.
- Nyt jatkamme lähes elokuun loppuun. Kymmeneksi illaksi on jo esiintyjät sovittu; kahta iltatori-isäntää vielä kaipaamme.
Ennakkoon suosituimpia esiintyjiä ovat Frederik ja Windows95man, mutta lavan eteen tulee ruuhkaa myös Yö-yhtyeen ja vaikkapa Neljän Ruusun keikoilla. Samuli Edelmann on varmasti kesän kiinnostavin nimi, jos hänen kiinnittämisensä onnistuu.
- Meillä on hyvä kattaus. Muusikot tulevat mielellään Saloon ja iltatorille, Antti Ketonen kertoo.
Isoja muutoksia iltatorien
ohjelman ei ole tulossa.
- Toivotaan että kaupunki saa lavan katoksen uusittua kesään mennessä. Ja aurinkoista säätä toivotaan myös. Iltatorit aloittaa 5. kesäkuuta Yö-yhtye, lämppärinään salolainen Leticia-kuoro. OP Lounaismaan isännöimän illan jälkeen seuraavaksi lavalle nousee 12. kesäkuuta Waldos People LähiTapiola Etelän illassa.
Juhannusviikolla järjestettävä Nuorten iltatori on Salon lukion bisneslinjalaisten käsialaa. Pääesiintyjänä on Ares, mutta musiikkia kuullaan myös paikallisilta soittajilta.
Kesäkuun viimeisen tors-
Antti Ketonen, Aleksi Burtsov, Ville Virtanen ja Jukka Alanko testasivat Salon aurinkoisella torilla esiintymislavan kuntoa kahta kuukautta ennen iltatorikauden alkamista.
tain teemana on Lähiruoka ja teemaan sopivasti illan bändinä on MTK:n isännöimä Rehupiikles.
Herättäjäjuhlien aattona 3. heinäkuuta Salon seurakunta kumppaneineen isännöi kesäiltaa. Alustavasti on suunniteltu esiintyjäksi Samuli Edelmannia, asia varmistuu jos ja kun aikataulut saadaan sovittua.
Torstai 10.heinäkuuta odottaa vielä isäntää, joka pääsee vaikuttamaan illan esiintyjään budjetin sallimissa rajoissa.
17. heinäkuuta esiintyy Janne Tulkki, siihenkin iltaan etsinnässä on vielä isäntä.
24. heinäkuuta vuorossa on Jore Marjaranta ja isäntänä Olli Alanko Oy.
Heinäkuun viimeisenä torstaina kuullaan kotimaisen naistähden Jannan musiikkia. Isäntänä toimii Salon K-Citymarket.
Salon kaupunki vastaa 7. elokuuta Yhdistysten illasta ja tuo laululavalle yleisön iloksi Windows95manin.
TOIMISTOMME ON AVOINNA
MA-TI klo 9.00-16.00
Ke-To-Pe sopimuksen mukaan
Windows95man esiintyy kesällä Iltatoreilla.
Metallia Salosta ja Neljä ruusua on vuoroissa 14. elokuuta. Iltaan tuovat ohjelmaa myös isännät DecoWorks, Ellego Powertec, SaloTeam, Manutec, Salon Konepaja, Stremet ja Insinööriliitto Salo.
Kespan
Tämän vuoden viimeisen iltatorin isäntinä ovat SaloraGym, Salon Jokipaatti ja Hook ravintola.
Lavalle astuu Kanarian saarilla talvehtinut helmikuussa 80-vuotta täyttänyt edelleen supersuosittu Frederik.
Viikon Lounaslista
Torstai: 10.04. Kespan pannupihvit L, G ja sipulikastiketta L, G Meksikon pikajuna (tulisempi uunimakkara) L, G Hernekeitto L, G Pannukakku L, hillo M, G ja kermavaahto L, G Päivän leike: Hawaijinleike
Perjantai: 11.04. Kievinkana VL Pulled pork L, G ja kermaperunoita L, G Kermainen lohikeitto L, G Puolukkapiirakka L ja vaniljakastike G Päivän leike: Grillileike
Maanantai: 14.04. Paneroitu porsaanleike L ja pippurikastike L, G
Lauantai: 12.04. Pekoniin kääritty broilerin rinta lee punaviinikastikkeessa L, G Porsaan ulko lee cheddarjuustokastikkessa L, G Lihakeitto L, G Marjakiiseli M, G Päivän leike: Juustoleike
Tiistai: 15.04. Ylikypsää porsaanniskaa BBQ-glaseerauksella L, G
Sunnuntai: 13.04. Kaalikääryleet L, G ja puolukkahillo M, G Murea porsaanlihakastike L, G Myskikurpitsakeitto L, G Mutakakku L ja kermavaahto L, G Päivän leike: Wieninleike
Keskiviikko: 16.04. Uunilohi L, G Jauhelihaperunasose-vuoka L, G Nakkikeitto L, G Marja-kaurapaistos L ja vaniljakastike G Päivän leike: Hawaijinleike
Leikkaa lista talteen!
Janita-autio
LEHTI ILMAISEKSI SÄHKÖPOSTIIN HETI KESKIVIIKKONA
Lähetä osoitteesi meille sähköpostilla digi@salonjokilaakso.net tai nettisivujemme kautta osoitteesta www.salonjokilaakso.net
Kahdet vaalit luovat valinnanvaikeuden
Nelli Spännäri
Toiseksi viimeisenä ennakkoäänestyspäivänä Plazan äänestyspisteellä lipuu tasainen virta ihmisiä. Monille äänestettävien päättäminen oli vaikeaa.
- Ei ollut helppoa löytää ehdokasta. Ne ketkä nyt kaupunginvaltuustossa istuvat kampanjoivat minusta huonosti. Aluevaaleissa valinta oli tämän suhteen helpompi, Arja Silander kertoo ja haluaa
vielä lisätä.
- Äänestyspaikka voisi olla helpommin tavoitettavissa, vaikka tuossa alakerrassa.
Hänelle aluevaalien tärkeä teema oli vanhojen ja nuorten asiat.
Perniöläisestä Hemmo Aaltosesta ehdokkaiden löytäminen oli myös vaikeaa.
- Äänestin samaa puoluetta molemmissa vaaleissa. Äänestäminen oli hankalaa, koska vieraita ja tuntemattomia ihmisiä oli paljon.
Hän valitsi ehdokkaikseen henkilöt, joilla on kokemusta alue- ja kuntapolitiikasta.
Kiia Huuhka löysi ehdokkaan helpommin kunta- kuin aluevaaleihin.
- Vaaleissa ohjasivat eri asiat. Aluevaaleissa pyrin äänestämään salolaista ihmistä, jolla on kokemusta sosiaalija terveysalasta. Kuntavaaleissa ohjasi enemmän puolue ja itselle tärkeät arvot, kuten ympäristöasiat.
Salon keskusvaalilauta-
Toimisto ja toimitilaa, sokeritilat. , 20-300 neliö. 0445602996 tai 0443616136
kunnan työntekijän Valtteri Oksan mukaan äänestäjiä on riittänyt tasaisesti jokaiselle ennakkoäänestyspäivälle ja hän odottaa, että totuttuun tapaan ihmiset aktivoituvat viimeisenä ennakkoäänestyspäivänä, joka näissä vaaleissa oli tämän viikon tiistaina. Oksa on töissä myös varsinaisena vaalipäivänä.
Varsinainen äänestyspäivä on tämän viikon sunnuntaina 13.huhtikuuta.
Tuulilasin vaihdot päivässä ja iskemän korjaukset odottaessasi
Meiltä myös pelti- ja kolarikorjaukset ammattitaidolla. Asioi verkossa tai poikkea käymään: www.autoklinikka.fi
ENSI VIIKON SALONJOKILAAKSON POIKKEUSAIKATALU
Varaukset ja valmistettavat aineistot PE 11.4. klo 12 mennessä.
Valmiit ma 14.4. klo 12.00 mennessä.
Lehti jaossa ti 15.4.
Kiia Huuhkan äänestämistä ohjasi salolaisuus ja arvot.
Koulut vähentävät
hävikkiruokaa
Nelli Spännäri
Hermannin koululle on kerääntynyt väkeä hakemaan ruokaa. SPR aloitti Salossa huhtikuun alussa kokeilun, jonka on tarkoitus vähentää kouluruoan hävikkiä.
- Tarkoitus on nyt kokeilla, että toimiiko tämä Salossa. Testaamme tätä lukuvuoden eli toukokuun loppuun, kertoo SPR:n Varsinais-Suomen piirin sosiaalisen hyvinvoinnin asiantuntija Miika Norro.
Ruokaa on tarjolla jokaisena arkipäivänä poislukien koulujen vapaat.
Ruokajakelua on Armfeltin koululla Halikossa ja Hermannin koululla Salon keskustassa. Paikat valikoituivat niiden ison koon ja hyvän sijainnin mukaan.
- Kaupunki ja koulut lähtivät tähän hyvin mukaan, kun on kyse näin tärkeästä asiasta. Myös vapaaehtoiset ruokajakoon löytyivät helposti. Heitä ilmoittautui noin 40, Norro iloitsee.
Hermannin koululle ruokaa hakemaan tulleet ovat iloisia kokeilusta.
- Tämä on hyvä juttu. Muuten ruokaa menisi hukkaan,
Sirkka sanoo.
- Ruisleipä on täällä todella hyvää. Mukava käydä tästä hakemassa, niin säästää pienestä eläkkeestä, hänen ystävänsä iloitsee.
- Hyvä saada kalakeittoa, kun kala on nykyään niin kallista, iloitsee ruokaa hakemaan tullut mies.
Parin ensimmäisen päivän aikana molemmilla kouluilla on molempina päivinä käynyt noin 15 ihmistä. Norro korostaa, että ruokaa voi tulla hakemaan kuka vain, sillä päätavoite on hävikin vähentäminen.
Vilpas yrittää haastaa Seagullsin
Pekka Mäenpää
Korisliigan välierät alkoivat Vilppaan osalta odotetusti, kun Helsinki Seagulls vei Helsingissä pelatun avauspelin selkein numeroin 98–76.
Tiistaina Salossa pelatun toisen osaottelun tulos ei ehtinyt tämän viikon painettuun Salonjokilaaksoon; otteluraportti on luettavissa Salonjokilaakson digipalveluista.
Lauantain avausottelun alku oli Vilppaan kannalta karmaiseva. Seagulls dominoi ja Vilppaan pelaajat taisivat odotella fanibussin saapumista liian kauan. Peli ratkesi pian ylösheiton jälkeen ennen kuin Vilppaan kannattajat olivat ehtineet bus-
sista katsomoon.
Sen jälkeen pelailtiin suhteellisen tasaisesti, mutta voittokamppailuun salolaisryhmä ei missään vaiheessa ehtinyt. Myöhästyminen startissa tarkoitti sitä, että Seagulls vei ensimmäisen kymmenminuuttisen lukemin 34–12, ero oli sama ottelun päätyttyä.
Vilppaan ongelma oli hyökkäämisessä eli toisin sanoen Seagullsin puolustuksessa. Päävalmentaja Jussi Savolainen sanoi, että tiistain kotipelissä joukkue on valmiina heti alusta.
- Jos oikeasti tarvittiin joku herätys, että nämä on eri kinkerit kuin puolivälierät niin toivottavasti tämä oli sellainen. Jos me vaan tullaan pai-
kalle ja pelaillaan Seagullsin kanssa niin huonosti käy. Savolaisen mukaan hankalaa oli varsinkin hyökkäyspäässä.
- Ei riittänyt malttia ja vähän mentiin yksin, Savolainen ynnäsi.
Kisahallin katsomokapasiteetti riitti hyvin välieräavaukseen. Vilppaan kannattajien kannustus oli liikaa ottelun päätuomarille, joka ohjeisti Vilppaan staffia lopettamaan katsomon yläkertaan majoittuneiden punapaitojen vinoilun kotijoukkueelle.
Ottelun päätyttyä saatiin myös kättelyjonossa aikaiseksi pieni selkkaus, joten eiköhän tiistaina Salossa oltu hereillä myös pelikentällä puolin jos toisin.
Kentän kovimman levypallolukeman (10) keräsi avausottelussa Eero Innamaa, Vilppaan paras pistemies oli Donovan Donaldson.
Vilpas oli lauantaina vastaantulija Kisahallissa. Kuinka kävi tiistain kotiottelussa, sen voit lukea www.salonjokilaakso.net.
Vilpas etsi Kisahallissa ratkaisuja hyökkäyksensä rytmitykseen aikalisillä.
SPR:n vapaaehtoiset Jaana ja Tuula jakoivat ylijääneitä kala- ja linssikeittoa.
SALON SEURAKUNTA
TERVETULOA KIRKKOON
Palmusunnuntaina 13.4.
• Halikon kirkossa iltamessu klo 18; Airaksinen, Saarinen, Ilon ja Valon musiikkiryhmä.
• Kosken kappelissa perhemessu klo 10; Vaarna, Haapalainen, Koskivainio.
• Muurlan kirkossa perhemessu klo 17; Huhtasalo, Suominen, Ahlroos, lapsikuoro Crescendo.
• Perttelin kirkossa messu klo 10; Laaksonen, Toivoniemi, Laakkonen, Iltapäiväkuoro. Yhteissyntymäpäiväjuhla ilmoittautuneille srk-talossa.
• Salon kirkossa iltamessu klo 17; Viitanen, Rantatalo.
• Särkisalon kirkossa messu klo 10; Joutsiniemi, Hurtig, Korpi.
• Uskelan kirkossa messu klo 10; Mäenpää, Suutela-Kuisma, Rantatalo, GospelSalo-kuoro. – Kuultavissa Järviradion taajuudella 102.9 MHz.
Hiljainen viikko
Maanantaina 14.4.
• Kosken kappelissa ahtikirkko klo 18; Vaarna, Haapalainen.
• Salon kirkossa iltakirkko klo 18; Kärkkäinen, Lahti.
Tiistaina 15.4.
• Halikon kirkossa iltakirkko klo 18; Viitanen, Lahti.
• Kiskon kirkossa ehtoollishetki klo 13; Huhtasalo, Hyvönen, Hannula. Kahvit srk-talossa.
• Marttilan kirkossa ahtikirkko klo 18; Vaarna, Haapalainen.
• Salon kirkossa avoimet ovet klo 12–13.30. Hetki arkipäivän retriitissä musiikin hoivassa.
• Uskelan kirkossa selkokielinen pääsiäishartaus ja ehtoollinen klo 13; Arola, Lehtovaara.
Keskiviikkona 16.4.
• Kuusjoen kirkossa iltahartaus klo 17. Runoja ja musiikkia kirkkokuoron esittämänä.
• Vaskion kirkossa kirkkoilta klo 18. Raamatuntekstejä, runoja, musiikkia, virsiä; Raija Laine, Ulla Virtaperko, Jukka Saarinen, Henna Seppälä. Iltatee ja -kahvi srk-kodissa.
Tulossa: Kaikenikäisten pääsiäispyhä su 20.4. Halikossa: Messun (klo 10) jälkeen srk-talossa pääsiäisjuhla, lounas ja pääsiäismunajahti, ilmoittautuminen viim. 17.4. nettisivulla.
MUUTA TOIMINTAA pe 11.4. – pe 18.4.
Halikko: Rysä, Kirkkorinne 5: Lähetyksen kohtaamispaikka la 12.4. klo 11–14. • Vaskion srk-koti: Lukupiiri ti 15.4. klo 15. – Käsityöpiiri ti 15.4. klo 17.30. • Srk-talo: Miestenpiiri (kevään viimeinen) ke 16.4. klo 18. – Raamattu- ja rukouspiiri to klo 18 (kiirastorstaina piiri osallistuu Halikon kirkon messuun klo 18).
Kiikala & Suomusjärvi: Kiikalan srk-talo: Eloisaa arkea -ryhmä pe 11.4. klo 13. – Kohtaamispaikka Onnela ma 14.4. klo 12–15.
• Suomusjärven srk-keskus: Eloisaa arkea -ryhmä pe 11.4. klo 10. – Käsityöpiiri ma 14.4. klo 12. – Aamulenkki ke 16.4. klo 9. Kisko & Muurla: Muurlan srk-koti: Käsityöpiiri to 17.4. klo 13. Koski & Marttila: Kosken srk-talo: Tutun tupa ke 16.4. klo 9–11. • Marttilan srk-talo: Ristinjuhla (Sley) pe 18.4. klo 17.
Kuusjoki & Pertteli: Perttelin srk-talo: Ystäväpiiri ti 15.4. klo 11.30. • Perttelin kirkossa Anneli Jalosen enkeliteoksia esillä 10.4.–11.5. Teoksiin pääsee tutustumaan kirkossa olevien tilaisuuksien aikana.
Perniö & Särkisalo: Särkisalon srk-koti: Iltarusko ma 14.4. klo 13; kuvia ja videoita maailmalta, mukana Henna Seppälä.
Salo-Uskela: Salon srk-talo: Naisten raamattupiiri ma 14.4. klo 18. – Naisten tuolijumppa ti 15.4. klo 10 ja miesten jumppa ke 16.4. klo 9. – Gospeltanssi ti 15.4. klo 18 (5/3 € Yhteisvastuulle).
– Kansainvälinen käsityöpiiri ke 16.4. klo 11 • Diakoniakeskus: Käsityöpiiri ti 15.4. klo 10. – Kontaktipiiri näkövammaisille ja heidän läheisilleen ke 16.4. klo 13. – Juttukammari mielenterveyskuntoutujille ke 16.4. klo 15. • Ollikan srk-koti: Tuolijumppa ti 15.4. klo 10. – Arvonkammari ti 15.4. klo 13. – Raamattupäivä ke 16.4. klo 17; Tomi Stenvall. Rauhanyhdistys: Seurat la 12.4. klo 18 Yliskylän kirkossa sekä su 13.4. klo 14 Kiikalan srk-talossa.
Kahvila Manna avoinna Salon srk-talossa ti–to klo 10–15. – Keittolounas ke klo 11–13. • Kanttorin kahvipaussi parittomien viikkojen torstaisin klo 13; to 10.4. Kaisa Suutela-Kuisma ja Aija Haapalainen. • Galleriasalin näyttely Mannan aukioloaikoina sekä tilaisuuksien yhteydessä: Seppo Hovila; ”Raiteilla” 3.5. saakka.
NUORET
www.salonseurakunta.fi/nuorille
Nuorten messu pe 11.4. klo 18 Salon kirkossa; Väänänen, K. Knuutila, Mäkinen, nuorten bändi. Jatkot Satamassa. Nuorten yö kirkossa 19.–20.4. Uskelan kirkossa, ilm. viim. 13.4.
NUORET AIKUISET
www.salonseurakunta.fi/nuorilleaikuisille
Erityisten nuorten aikuisten leiri ”Seikkailijat” 19–35-vuotiaille 16.–17.5. Naarilan leirikeskuksessa. Hinta 20 €/hlö. Ilm. viim. 5.5. diakoniatoimistoon (ma-to klo 10–12), p. 044 774 5216.
Pääsiäisjakson aikana kirkkovuodessa seurataan Jeesuksen elämän viimeisiä vaiheita kärsimyksestä kuolemaan ja kuolemasta ylösnousemukseen.
Palmusunnuntaita vietetään viikkoa ennen pääsiäistä. Silloin seurataan Jeesuksen saapumista Jerusalemiin aasilla ratsastaen. Sunnuntain nimi viittaa palmunoksiin, joita ihmiset heittivät tielle Jeesuksen eteen. Syntyi tapa koristella kodit ja kirkko pajunoksilla. Tästä juontaa juurensa myös virpomisperinne, jossa virvottava toivotetaan “tuoreeks, terveeks, tulevaks vuodeks”.
Hiljainen viikko on palmusunnuntain ja pääsiäisen välissä. Hiljaisen viikon raamatunteksteissä seurataan Jeesuksen elämän viimeisiä tapahtumia.
Kaikki pääsiäisen ajan tapahtumat: www.salonseurakunta.fi
Kutsumatta kylään –pieni teko, suuri merkitys
To 10.4. vietetään Kutsumatta kylään -päivää! Kysy naapurilta kuulumiset tai soita vaikka tutulle, josta et ole kuullut vähään aikaan. Pieni ele voi olla jollekin päivän tärkein asia. Teemapäivän järjestää Välittämisen verkosto.
Reppuretki
Kaikenikäisten reppuretket jatkuvat. Lauantaina 12.4. retkeillään Kiikalan Hyyppärän luontopolulle. Yhteislähtö klo 10 parkkipaikalta Oinasjärventie 366, matkan pituus n. 3 km, maasto on mäkinen. Omat eväät ja istuinalusta mukaan. Tiedustelut: Anne-Maarit Pesola p. 044 774 5341.
Pääsiäismyyjäiset
Partiolippukunta Kiskon Kupariset järjestää su 13.4. klo 12–14 pääsiäismyyjäiset Kiskon kivimakasiinissa, Toijantie 14. Luvassa hauskaa toimintaa lapsille. Paikalla kahvio, arpajaiset ja myyjiä sekä paikallisia lähituottajia. Muistathan pukeutua pääsiäisteemaisesti. Paras puku palkitaan!
Yhteisöruokailut
Järj. diakoniatyö. Vapaaehtoinen maksu Yhteisvastuulle. Kaiken kansan aamupala:
• Kiikalan srk-talossa to 10.4. klo 9.30.
• Salon srk-talossa to 10.4. ja 17.4. klo 9. Yhteinen pöytä:
• Marttilan srk-talossa to 10.4. klo 13.
• Perttelin srk-talossa pe 11.4. klo 12.
Munkkimarkkinat
Vapunaattona 30.4. myynnissä munkkeja Yhteisvastuukeräyksen hyväksi. Ennakkovaraukset ti 22.4. mennessä ma-to klo 10–12, p. 044 774 5216.
• Kiikalan srk-talossa klo 13–15 (10 kpl ilman ennakkovarausta, isompi määrä varattava etukäteen).
• Kuusjoen srk-talossa klo 13–15 (10 kpl ilman ennakkovarausta, isompi määrä varattava etukäteen). Myynnissä myös simaa (vain omiin pulloihin).
• Perniön srk-talossa klo 15–17, ennakkovarauksesta myös mukaan.
• Salon srk-talossa klo 15–18 Vappulysti-tapahtuman yhteydessä, ennakkovarauksesta myös mukaan.
LAPSET JA PERHEET
www.salonseurakunta.fi/lapsillejalapsiperheille
Perhekerhot: Halikon Pikkupappila ke klo 9–13. • Kiikalan srk-talo to klo 9–11 (ei 17.4.). • Kosken srk-talo ma klo 9.30–11.30 (ks. lasten pääsiäiskirkot). • Kuusjoen srk-talo to klo 9–11 (ei 17.4.). • Marttilan srk-talo ke klo 10–12 (ks. lasten pääsiäiskirkot). • Perttelin srk-talo ke klo 9–11 (ei 16.4.).
Iltaperhekerhot: Salon srk-talo ke klo 17–19. • Suomusjärven srk-keskus ke (parittomat viikot) klo 17–19. • Särkisalon srk-koti to klo 17–19 (ei 17.4.). Lasten pääsiäiskirkot: Kosken srk-talossa ma 14.4. klo 9.30. • Salon kirkossa ti 15.4. klo 9 ja 10 ja ke 16.4. klo 9. • Marttilan kirkossa ke 16.4. klo 9.30.
Mariat-kerho to 10.4. klo 17 Halikon Pikkupappilassa. Mannan musiikkihetket ti klo 9.30 ja 10.30 Salon srk-talossa. Vapaata oleilua klo 9–12. Monikkoperheiden kahvilailta ti 15.4. klo 17–19 Halikon Pikkupappilassa, järj. Turun seudun monikkoperheet ry.
KASTETUT
Karlo Oskar Teemunpoika Alanko
Matti Sakari Hakala
Adessa Aurora Lahtinen
Niklas Mikael Nuotio
Lähetyssimaa ennakkoon
Hunajalla höystetty, ehtoollisviinipulloihin (0,75 l) pullotettu lähetyssima on valmista vappuna. Tilaukset (5 €/pullo) viim. 21.4. ensisijaisesti nettilomakkeella tai p. 044 774 5214. Nouto ti 29.4. klo 15–17 Salon srk-talosta (Kirkkokatu 6, 1. krs). Tuotto lähetystyölle.
Pyhä Perttelissä
Su 27.4. klo 12 Perttelin srk-talossa on vieraana osteopaatti Joonas Koski aiheenaan terveelliset elämäntavat ja hyvät valinnat. Hän kertoo miten talven jälkeen voi pienillä, helpoilla ja lempeillä keinoilla tehdä hyvää itselleen ja terveydelleen. Ruokailua varten ilmoittautuminen erityisruokavalioineen ti 22.4. mennessä p. 044 774 5331.
Retkiä ja matkoja
• Retki lähetysjuhlille Loimaalle la 17.5. Juhlien teemana ”Yhdessä, Rauhassa”. Luvassa mm. musiikkia ja lähettivieraita. Bussi 10 €/ hlö, alle kouluikäiset maksutta. Ilm. viim. 25.4. netissä tai p. 044 774 5214, henna.seppala@evl.fi.
• Retki Tampereelle su 8.6. Ohjelmassa tutustuminen Tampereen tuomiokirkkoon sekä tuomasmessu Aleksanterin kirkossa. Lounas Vaihmalan Hovissa. Hinta 55 €. Sitovat ilm. viim. 20.5. netissä tai p. 044 292 6884. Paikkoja rajoitetusti.
• Matka Glow-festivaaleille pe 22.8. Suomen suurimpaan gospel-tapahtumaan Tampereen Nokia-areenalle. Tarkemmat tiedot esiintyjistä: glowfestival.fi. Hinta 115 € sis. lipun ja bussimatkan. Paikkoja rajoitetusti. Ilm. viim. 31.5.
• Pyhiinvaellusmatka 3.–11.10. Patmokselle ja Rodokselle. Paikkoja rajoitetusti. Tiedustelut: p. 044 774 5251, erkki.kiiski@ evl.fi.
• Ilmoittautumiset ja lisätiedot: www.salonseurakunta.fi/matkatjaretket
Vihkiyö
Pe 2.5. klo 17–23 Uskelan kirkossa voi solmia avioliiton, pyytää siunausta maistraatissa solmitulle tai juhlistaa vihkimisen vuosipäivää tai liiton täysiä kymmeniä. Kirkkoon voi tulla kahdestaan tai ottaa mukaan sukua ja ystäviä. Avioliiton esteiden tutkinta tulee hoitaa vähintään seitsemän päivää ennen vihkimistä. Kirkollinen vihkiminen edellyttää myös, että rippikoulu on käytynä. Vihkiyöhön ei tarvitse ilmoittautua etukäteen. – Jos toiveena on tietty kellonaika, tiedustelut srk-toimistosta p. 02 774 5206, salonseurakunta@evl.fi. Lisätietoa: www.salonseurakunta.fi.
Perhepyhäkoulu su 13.4. klo 15–17 Salon srk-talon Poukamassa.
Pyhäkoulu ke 16.4. klo 17.30 Angelniemen seurojentalossa. Päiväkerhot 2025–2026: Ilmoittautuminen 4.5. saakka netissä.
Vauvaperheiden leiri 26.–27.4. Naarilassa. Lisätiedot ja ilm. viim. 13.4. netissä.
KOULULAISET www.salonseurakunta.fi/koululaisille
Valkaman avoimet ovet ke klo 13.30–18 Salon srk-talossa.
Kesäleirit: Osa leireistä on täynnä, ilmoittaudu varasijoille netissä.
Retki Särkänniemeen kouluikäisten lasten perheille la 17.5. Lisätiedot ja ilm. (viim. 27.4.) netissä.
HAUTAAN SIUNATUT
Pirkko Sinikka Suonpää 94 v Antti Arvo Antero Kanasuo 91 v Anneli Helena Koivunen 84 v Erkki Aatos Lehtonen 83 v Taisto Sakari Saarinen 83 v Irja Anna-Liisa Saajola 81 v Saara Mirjam Halmetkangas 81 v Irja Irmeli Hilander 77 v Lasse Heikki Lilja 76 v Maiju Viljanen-Larjoranta 76 v Jari Tapani Salin 72 v Pekka Kalevi Smolander 72 v Tuija Sisko Rokka 72 v Eero Juhani Laahisto 70 v Tuula Kyllikki Laaksonen 67 v Jari Olavi Pekkala 66 v
Kylmä viima ja Petteri Orpo
vierailivat
Nelli Spännäri
Pääministeri, Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo vieraili Salon torilla viikko ennen varsinaista alue- ja kuntavaalien äänestyspäivää. Pääministeri vietti runsaan puolituntisen torilla, piti puheen ja tapasi ihmisiä. Orpon puheessa korostui maailman taloudellinen tilanne ja turvallisuus.
- Kukaan meistä ei olisi uskonut, että maailma menee sellaiseksi, että illalla viimeiseksi katsoo, mitä Kremlissä puhutaan ja aamulla ensimmäisenä miettii, mitä lännessä on puhuttu ja melkein aina tuntee pientä hämmennystä ja huolta. Me tehdään, mitä pitää eli me tehdään eteenpäin. Päätimme tällä viikolla nostaa puolustusmäärärahat kolmeen prosenttiin, aloitetaan massiiviset maavoimien uudistusinvestoinnit, ne on pakko tehdä. Ei minkään Naton takia, vaan koska Suomen puolustus vaatii sitä. Nämä kaikki asiat selittävät talouskasvun hidasta paranemista. Hänen mukaansa opposition mustamaalaus kaiken romahtamisesta ei pidä paikkaansa, vaan muutos on hidasta mutta suunta on oikea.
- Kun oppositio syyttää, että talouspolitiikka on epäonnistunutta, niin se ei ole.
Salon torilla
Me emme voi sille yhtään mitään, että Ukrainassa käydään sotaa ja että Trump aiheuttaa kauppapolitiikkaan epävarmuutta. Kun kasvu alkaa, voin luvata, että sen jälkeen Suomessa on parempi. Tänne syntyy investointeja, työpaikkoja, yritykset uskaltavat palkata väkeä, ihmisillä on palkkaa ja he pystyvät huolehtimaan itsestään ja läheisistään.
Salolle Orpo nostaa hattua siitä, miten on pärjätty Noki-
Säästöt sulaa, pakko likvidoida. Tuo elämäntapayhtiön telkkarimainos tuli väkisin mieleen, kun kävin satojen miljoonien muiden maailman kansalaisten tavoin kurkkaamassa rahastosäästöjen tilannetta verkosta.
Mitään en asialle kuitenkaan tehnyt, kuten ei vissiin kovin moni muukaan.
Viimeksi 2020 alamäki oli yhtä jyrkkä, mutta ylös tultiin ja ylikin. Sitä taas odotellessa.
Pandemian aiheuttama turbulenssi ei kestänyt neljää vuotta eikä sitä kestä Trumpkaan tai ainakaan hänen tullipolitiikkansa.
Näin taitaa toivoa myös aika moni herraa äänestänyt.
Suomalaisia kannustetaan usein säästämään pahan päivän varalle.
Kun maailmassa alkaa sitten myllertää, lähdetään porukalla vessapaperiostoksille.
Näin aluevaalien alla voin kahden yhdeksänkymppisen vanhuksen lapsena ja kokemusasiantuntijana kertoa, että hoitoa ja hoivaa on edelleen saatavilla. Olen huomannut myös
neet kolme tärkeää juttua eli lisää perustaitoja: lukemista ja laskemista kolme vuosiviikkotuntia, tehtiin oppimisen tukiuudistus, joka antaa enemmän opettajalle aikaa oppilaan kanssa, kolmas on työrauha koulussa eli kännykkäkielto. Nämä ovat niitä isoja asioita.
Koulujen etninen moninaisuus on tätä päivää ja kaikkien koulutuksesta huolehtiminen on tärkeää.
- Maahanmuuttotaustaisten koulumenestyksestä huolehtiminen on todella tärkeää. Eli se, että he oppivat suomea, löytävät ystäviä ja pääsevät sitä kautta sisälle yhteiskuntaan.
Salon Seudun Sukututkijat ry juhlistaa 40-vuotista taivaltaan Salon seurakuntatalolla (Kirkkokatu 6, Salo) lauantaina 12.4.2025 klo 10-14. Ohjelmassa mm. Jouni Elomaan esitelmä "Muuttuva sukututkimus" ja Raija-Leena Loisan "Rippikirjoista sähköiseen rekisteriin. Katsaus Suomen evankelis-luterilaisen kirkon väestörekisterin vaiheisiin." Esillä sukukirjoja. Sukututkimusklinikka - vinkkejä ja neuvontaa. Kaikille avoin, maksuton tilaisuus. Ei ennakkoilmoittautumista. Kahvitarjoilu. Tervetuloa!
Silmälasien ostajalle
V SUKUT
tiistaina Hilkansalissa, SSSry järjestää kaikille ”Torpparit osana valtakunnallista seitsemän esitelmää
AURINKOLASIT VOIMAKKUUKSILLA KAUPAN PÄÄLLE!
an lähdön jälkeen.
- Salo on pikkuhiljaa kammennut itsensä kehitykseen ja tilanne on kääntynyt optimismiksi. Tänne on syntynyt valtavasti uutta yritystoimintaa. Yrittäjyyshenki ja monipuolinen elinkeinoelämä on Salon vahvuus.
Kuntien tärkeimmäksi tehtäväksi hän nosti koulutuksen ja varhaiskasvatuksen.
- Perustaidot eivät ole riittävät nuorille lähteä toiselle asteelle. Siksi me olemme teh-
sen, että elämän oikeat ruuhkavuodet taitavatkin osua kohtaan, jossa myöhäiskeski-ikäisen aikuisen omat vanhemmat ja lapset pikkulapsiperheineen ovat osa elämän arkea ja pyhää. Ja samaan aikaan työelämässä on täysi vauhti päällä.
Niin on hyvä.
Parasta maailman onnellisemmassa kansassa on ymmärrys siitä, että voimme tehdä paljon myös itse. Ja sen ymmärtäminen, että uuden oppiminen ja luopuminen ovat osa ihmiselämää. ****
Sitä mietin, kuinka paljon uusia haasteita Varhan seuraavat uudistukset tuovat meidän varsinaissuomalaisten arkeen. Enkä tarkoita tällä pian valittavia uusia luottamushenkilöpäättäjiä.
Salon ja Someron sote-keskuksissa otetaan nimittäin juuri ennen vappua käyttöön uusi yhteinen potilastietojärjestelmä ja pian vapun jälkeen uusi asiakastietojärjestelmä.
Mielelläni yllätyn iloisesti, jos nämä IT-hankinnat saadaan jouhevasti käyttöön. Niin että sen paremmin asiakkaille kuin Varhan työntekijöille ei tulisi uudistuksista turhia murheita. Toivossa on hyvä elää.
Keskusteluissa paikallaolijoiden kanssa nousivat esiin huoli turvallisuudesta, mutta samalla usko hallituksen toimiin. Orpokin sai tsemppitoivotukset, jotta jaksaa jatkaa työtään, samoin kuin Purra viikko sitten. Orpoa tuli kuuntelemaan myös kuusjokelainen Anne Passi, joka saapui kannustamaan Kokoomuksen ehdokkaita.
- Katsotaan, pääsenkö tapaamaan Petteriä. Hän vaikuttaa aika kiireiseltä. Huomenna aion mennä äänestämään ja ehdokkaatkin ovat jo löytyneet, Passi sanoo.
Olemme rouvan kanssa löytäneet uuden taukopaikan.
Se sijaitsee jossain päin läntistä Espoota kotimatkan varrella, kun lähdetään pikkukaverin ja sen vanhempien luota ajelemaan Saloon.
Tunnetun ketjun hampurilaisravintolan liekillä grillattu pikaruokaateria on joka kerta syötävän hyvää ja epäterveellistä, siksi nappaamme mukaan hässäkän vain junioriannoksena.
Hyvin piisaa.
Ja kun oikein taiteilee, niin ketsupille löytyy lähes turvallinen paikka kojelaudalta.
Olen oppinut myös jo käyttämään sappisaippuaa, jolla lähtee majoneesit takin etumuksesta ja ketsuppi etuistuimesta.
Mukavaa alkanutta viikkoa.
Pese itse tai pesetä. Kuivaa kotona tai meillä. Nopeasti ja edullisesti! Karavaanarit ja mökkiläiset pyykit puhtaiksi kauppareissun aikana!
Pesemme myös pöytäliinat, lakanapyykit, untuvatuotteet, miesten puvut, kauluspaidat ym. juhlavaatteet.
Uudet hautakivet, lisänimet, kultaukset ja kaikki kivialan työt.
TILAA HINNASTOLLINEN KIVIESITE
Jätä yhteystietosi: kiviliikealander@gmail.com niin lähetämme esitteen postitse
Teppo P. 040 763 7402 Mikko P. 040 825 0485
Toimitus Saloon ja ympäristökuntiin 0 €, muutoin tapauskohtaisesti.
Helsingintie 11, Salo Hautakivenkatu 7, Turku www kiviliikealander.fi Avoinna: MA-PE 9.30-16.30
HENGELLISIÄ TILAISUUKSIA
Apostoli Johanneksen luterilainen seurakunta www.lhpk.fi/seurakunnat/salo
Messu Salossa su 13.4.2025 klo 10 Os. Helsingintie 14 Pastori Sakari Korpinen
† HENÓTÊS-seurakunta
Rummunlyöjänkatu 7, Salo
Su 13.4. klo 18 past. Mauri Koskipalo, laulaja-evankelista Tenho Nyman. Tervetuloa! www.Henotes.com
Rummunlyöjänkatu 13 pelastusarmeija.fi · Lauantai 12.4. klo 17
Pääsiäisjuhla Seder ateria ilmoittautuneille · Sunnuntai 13.4. klo 15
Jumalanpalvelus, vieraana luutnantti Kimmo Nordblom ja Porvoon osaston musikantit · Tiistai 15.4. klo 14
Naistenpiiri
Salon helluntaiseurakunta, Mököistenkatu 18 salonhelluntaisrk.fi
Pe 11.4. klo 18 Kristittyjen yhteinen rukousilta, klo 19 Nuortenilta
Su 13.4. klo 11 Jumalanpalvelus: Jari Grönstrand, musiikissa Armon Sanoma, klo 15 Venäjänkielinen tilaisuus
Ma 14.4. klo 14 Nykypäivän ompeluseura: Tehdään käsitöitä samalla kun vetäjä lukee hengellistä kirjallisuutta
Ti 15.4. klo 18.30 Rukousilta
Ke 16.4. klo 14 Päiväpiiri, kahvitarjoilua
Olet lämpimästi tervetullut tilaisuuksiimme!
KOLUMNI
Pekka Mäenpää
Petteri Orpon puheessa korostui maailman taloudellinen tilanne ja turvallisuus.
Maaseudun puolella – aina. JOHANNA RISKI maatalousyrittäjä
- Puolustan aina maaseutua, sen elinkeinoja ja lähipalveluita
- Jatkan tarkan talouden politiikkaa: maltillinen velka turvaa tulevaisuuden palvelut
Järkevillä päätöksillä Salo kyllä pärjää. | www.johannariski.fi
Tarja Siuvatti opettaa tekemään luonnonkosmetiikkaa sienistä
Nelli Spännäri
Iina Tikkanen ja Isa Liikkanen ovat tulleet Sipoosta ja Haminasta asti Saloon, jotta he pääsevät tekemään luonnonkosmetiikkaa ultraääniuuttamalla. Kurssin vetäjän Tarja Siuvatin mukaan ultraääniuuttamista ei moni tarjoa. Hänkin perehtyi tekniikkaan vasta alkuvuodesta.
- Ultraääniuuttaminen on tehokkaampaa ja nopeampaa kuin perinteinen vesi- tai öljyuuttaminen. Siinä kestää vain puoli tuntia ja kaikki kasveista irtoavat aineet pääsevät käyttöön, hän tietää. Ultraääniuutto on tehokkaampi, kuin tavalliset uuttotavat hauduttaminen tai
öljyuutto. Öljyuuttamista tehdään joko lämmittämällä tai ajan kanssa. Kolme tuntia kestävällä kurssilla on tarkoitus tehdä kanttarellista öljypohjainen voide, vatkattu vartalovoi, deodorantti ja huulikiiltoa. Deodoranttiin käytettiin nokkosta, sillä kasvi ehkäisee hien hajua.
- Kantarelli sisältää erilaisia aktiivisia yhdisteitä, joista mielenkiintoisia kosmetiikan näkökulmasta ovat indoliyhdisteet. Niillä on todettu erityisesti antimikrobista vaikutusta. Siitä löytyy serotoniinia, melatoniinia ja monia antioksidantteja. Serotoniini on nousemassa esille neurokosmetiikassa ja melato-
niinia löytyy useista anti-age valmisteista. Antioksidantit, lyhyesti ilmaistuna, estävät ihon ennenaikaista vanhenemista. Rasvahapoista kantarellista löytyy eniten linolija oleiinihappoa. Ne toimivat antimikrobisina yhdisteinä. Kantarelli on siis oikea aarre, paitsi uskomattoman terveellisenä ruokana, myös kosmetiikan raaka-aineena, Siuvatti kertoo.
Hänen mukaansa sienikosmetiikka sopii melkein kaikille, sillä siinä on vähän allergisoivia osia. Tikkanen tuli kurssille, koska on itse kosmetologi ja kiinnostunut vähäkemikaalisista tuotteista.
- Voisi sanoa, että olen hu-
Uudistunut Sale Toija avataan lauantaina
Salonjokilaakso
Kiskossa sijaitseva Sale Toija avataan uudistuneena lauantaina.
Myymälämiljöö muuttui uuden, raikkaan Sale-konseptin mukaiseksi ja palveluvalikoima sai odotettuja lisäyksiä.
Myymälän tuotevalikoimaa on kasvatettu ja kehitetty vastaamaan paremmin asiakkaiden toiveisiin.
Jatkossa Sale Toijan asiakkaat saavat nauttia take away -kahvipisteen tuoreesta kahvista sekä paljon toivotusta, asiointia helpottavasta itsepalvelukassasta.
– Myymälämme näyttää nyt todella upealta. Meillä oli tiimini kanssa mahtava tekemisen meininki koko muutosprosessin ajan ja nyt vihdoin pääsemme juhlimaan avajaisia asiakkaidemme kanssa, myymäläpäällikkö Anu Ruuska kertoo SSO:n tiedotteessa.
Uudistuksessa huomioitiin energiatehokkuus vaihtamalla vanhat kylmälaitteet ovellisiin kylmäkalusteisiin, ja myös myymälän valaistusta päivitettiin.
Sale Toijan avajaisia juhlitaan kakkukahvien merkeissä.
rahtanut. Minua alkoi ahdistamaan kaikki kemikaalicocktailit ja halusin oppia lisää luonnonmukaisesta kosmetiikasta. Teen kotona itse talikasvovoiteita. Ehkä joku päivä pääsen käyttämään niitä myös töissä ja nyt ostan kotiin varmaan itselleni ultraäänilaitteen, Tikkanen haaveilee.
Siuvatti myy yrttejä, sieniä ja pihkavoidetta ja järjestää luonnonkosmetiikkakursseja, yrtti- ja sienikursseja yrityksensä puitteissa. Voidekursseille voi tuoda myös omia yrttejä ja sieniä. Niitä voi käyttää voiteiden teossa. Kursseilta mukaan saa paljon tietoa hyödynnettävistä kasveista sekä sienistä, ja toki itselle taidon valmistaa omia ihonhoito- ja hiustenhoitotuotteita
- Oma innostukseni lähti sienistä, sitten lähdin opiskelemaan lisää. Olen kirjoit tanut opettajani kanssa myös kirjan nimeltä ”MetsäkirjaSyötävää ja askarreltavaa”. Vastaavanlaisia kursse ja Siuvatti on pitänyt kolme vuotta ja niissä on pääosin tehty emulsiovoiteita. Jat kossa on mahdollista tehdä myös ultraääniuutettuja voi teita.
Tarja Siuvatti opetti Isa Liikkaselle ja Iina Tikkaselle ultraääniuuttamista.
Kokemusta. Näkemystä. Sydän paikallaan.
EI EUROAKAAN TUNNIN JUNAAN!
(Länsirata Oy)
Antti Olkinuora
• Rikosylikonstaapeli, evp
• Salon kaupunginhallituksen jäsen
• Ps-valtuustoryhmän pj
• Neljän mission kriisinhallintaveteraani
• Vabalt ka eesti keeles
• Kuntataajamien varhaiskasvatus ja ala-asteet säilytettävä
• Kyllä investoinneilleEi tunnin junalle
• Perniön lukio säilytettävä
Raili Hilakari
Raili Hilakari
Raili Hilakari
osaava tyyppi, varatuomari
Omaishoitajien asemaa parannettava Omalääkärimalli otettava käyttöön heti
Tervetuloa vaalikahveille
Hoitoon pääsyä helpotettava Talous kuntoon Salossa ja Varhassa Hallintohimmeleitä purettava ja niiden kustannuksia laskettava Teiden kuntoon satsattava
Perniön Papu-kahvilaan keskustelemaan päivänpolttavista asioista 22.3. klo 13-15 ja 5.4. klo 13-15
Tervetuloa vaalikahveille Perniön Papu-kahvilaan keskustelemaan päivänpolttavista asioista 22.3. klo 13-15 ja 5.4. klo 13-15 osaava tyyppi, varatuomari
ANITA
SJÖHOLM-NIKKANEN
Holhoustoimen asiantuntija Elinvoimajaoston jäsen
Elinvoimainen Salo
Kestäviä päätöksiä, asukkaat ja luonto huomioon ottaen.
Vielä on virtaa, joten “Wanhassa vara parempi!”
Salon kaupungin tärkein tehtävä on asukkaiden viihtyvyys ja elinvoima. Minun vaaliteemani ovat: Vanhustyö, päihdetyö, työttömyys ja asunnottomuus, elikkä ELINVOIMA! Suhtaudun kriittisesti Länsiratahankkeen rahoitusmalliin.
Rönkkö Anna äänesi aloitteelliselle RAIMO RÖNKÖLLE kevään kuntavaaleissa
Maksaja:
Ehdokas
Salo Toijan myymäläpäällikkö Anu Ruuska toivottaa asiakkaat tervetulleiksi avajaiskahville lauantaina.
Henri Aalto tuotantotyöntekijä
Martti Halme isännöitsijä
Marko Aaltonen insinööri Kaarlo Alanko pienyrittäjä, paloesimies evp.
- Kaupungille elinvoimaa, houkuttelevuutta. Salo nousuun!
- Nuoret ja nuorten hyvinvointi - Kulttuurin edellytykset
HENRI AALTO 81
Lista 81-133
heikkoliimatarra 785 x 1000 mm: 6 kpl
MARJA RUOKONEN
Arjen asiantuntija
Kuntavaalit
Reilusti - niin kuin aina!
kenno pp 762,5 x 1025 mm: 5 kpl
Salonki-orkesterilla hulvaton kevätkonsertti
Elina Koskinen
Salonki-orkesterin kapellimestari Janne Kuusisella on sana hallussaan.
- Maiden johtajilla ja mannerlaatoilla on tapana jyrähdellä. Myös Salon Seudun Harmonikkakerho ry jyrähtää tuttuun tapaansa täysin äänikerroin kevätkonsertillaan Teatteri Provinssissa tulevana sunnuntaina. Konsertin tunnelmissa päästään jälleen nauttimaan kerhomme eri kokoonpanojen ja soittajien työstämistä hedelmistä. Jannen välispiikit konserteissa ovat siinä määrin hauskoja, että paikan päälle kannattaa mennä jo niitten vuoksi.
den. Saimme myös Saksan Bremerhavenissa suuressa harmonikkatapahtumassa kunniamaininnan, se oli kova juttu!
Tulevan konsertin kulku noudattaa soljuvaksi havaittua sapluunaa, kertoo Janne Kuusinen.
- Ykköskokoonpano Salonki-orkesteri jousi-, puhallin- ja komppimausteineen suoltaa suurinta sävel-
mattoa seppohovistelevana kapellimestarinaan Janne Kuusinen ja solistinaan Lauri Laaksonen. Tuomas Virtasen johtama senioriorkesteri tuo meille perinteisen muistutuksen juuristamme ja juniorisoittajat pääsevät ääneen Anna Schukovin luotsaamina. Sooloesitykset kuullaan Marjo Korpelalta ja Renja Alijoelta.
- Jaahas, meillä onkin kak-
si rumpalia tänään, hihkaisee joku, kun harjoitussalin ovesta astuu Heikki Laaksonen Martti-poikansa kanssa. - Martti tykkää kyllä musiikista ja haluaisi alkaa soittaa viulua, mutta hän on vasta kaksivuotias, kertoo Heikkiisä ja Martti käsittelee vieressä rumpuvispilää asiantuntevin ottein.
VTM, yhteyspäällikkö
Ihmisille tärkeimmät sotepalvelut tulee löytyä läheltä, ja niitä tulee saada nopeasti Saija Karnisto-Toivonen
Satu
Parttimaa
PÄÄLUOTTAMUSMIES DIEETTIKOKKI,
- Kaikille saavutettavat palvelut ja mahdollisuudet
- Kestävä ja kasvua tukeva talouspolitiikka
- Inhimillinen ja oikeudenmukainen päätöksenteko
- Hyvinvointialueen palveluiden sujuvuus ja saatavuus
- Vaikka kovin vakavia emme ole koskaankaan, tänä keväänä luvassa on erityisen hauska konsertti. Hulvattomasta teijojoutsela-humpningista kurotutaan Argentiinan ja Alatalon sylin kautta aina jazzia rienaavaan satakielijenkkaan ja Martti Servon avaruuksiin asti. Myös Malmstenien haamuja on havaittavissa, säkkijärvimentaliteettia unohtamatta.
Salonki-orkesterin alkutahdit lyötiin vuonna 1979, kun Salossa aloitti toimintansa Salon Seudun Harmonikkakerho. Ensimmäisessä, perustavassa kokouksessa oli jo läsnä Sami Riski.
- Olin 9-vuotias ja vasta aloittanut harmonikan soiton, kun olin isäni kanssa mukana kokouksessa.
- Hän oli niin pieni, ettei päätä paljoa saappaitten varren yli näkynyt, huomauttaa Jouko Kukko, orkesterin ikänestori.
Myös Antti Vainio tuli varhaisessa vaiheessa mukaan.
- Perustamisvuoden syksyllä siirryin soittamaan Harmonikkakerhon riveihin, sitä ennen olin soitellut Someron kansalaisopistolla.
- Alussa meitä oli orkesterissa vain harmonikan soittajia, sellaiset 5-7 henkeä. Siitä sitten pikkuhiljaa tuli mukaan muitakin soittimia, viimeisimpänä puhaltimet: huilu, oboe ja klarinetti. Osallistuimme useampaan otteeseen orkesterien suomenmestaruuskilpailuihin, saavutimme hopeaa ja pronssia ja sitten vuonna 1991 voitimme mestaruu-
Tälläkin kertaa on menneiltä ajoilta poimittu konserttiin hienoja helmiä, jotka on jauhettu ahmattisovittaja Janne Kuusisen armottoman, mutta teoksia ehdottomasti kunnioittavan sävelmyllyn läpi. Ihan pienenä paljastuksena tulevasta ohjelmistosta mainittakoon saharansantainen Hiekkamyrsky ja Martti Servon hulvaton Ufo tarjosi kaakaon, joka harjoituksissa ihastutti sekä toimittajaa että pikku Marttia.
lähettämästään alkuperäisestä sähköisestä ja fyysisestä paino- ja muusta materiaalista sekä siitä, että näistä on oikeus muokata oikovedos ja valmistaa siitä hyväksymisen tuotteita. Asiakas vastaa myös siitä, ettei materiaali taikka sen hyödyntäminen sopimuksen mukaisesti loukkaa kolmannen osapuolen oikeuksia, kuten omistusoikeutta tai aineettomia tavaramerkki, tekijänoikeus tai liikesalaisuuden suoja). Jos kolmas osapuoli esittää näitä loukkaamisväitteitä, asiakas vastaa väitteistä ja niiden seurauksista Oy Pertinax Ab:n puolesta.
Pieni vinkki vielä yleisölle: kiinnittäkää huomiota biisien välisoittoihin!
Konsertti Teatteri Provinssissa sunnuntaina 13. huhtikuuta klo 15.
Heikki Laaksonen ja apurumpali Martti (2) jakavat kiinnostuksen musiikkiin.
Aluevaalit
Emeritusprofessori luonnonsuo
Antti Vainio, Sami Riski, Jouko Kukko muistelivat harjoituksissa harmonikkakerhon historiaa.
TIMO LÄHTEENMÄKI
Ratarahat lapsille, nuorille ja vanhuksille.
Kuntavaalit
SALONJOKILAAKSO TEATTERISSA
Salon Vasemmisto torilla
lauantaina 12.4. klo 10-12
Lettuja, ämpäreitä ja puheen pulinaa! TERVETULOA!
Jonna Hellberg-Pitkänen
Paimion lapsi- ja nuorisoteatterin
musikaali Kerro, kerro kohtaloni. Ohjaus ja käsikirjoitus Martta Entonen. Musiikin sävellys ja äänivalmennus Petra Myllyperkiö, Ohjaajan assistentti, maskeeraus ja tarpeisto Selina Pietilä ja työryhmä. Valoja äänisuunnittelu Petra Myllyperkiö, Valoja ääniteknikot Elmo Seppälä ja Vilho Kotamäki, Äänikonsultointi Pasi Ketola, Valokonsultointi Timo A. Aalto, Puvustus Martta Entonen, Lavastus Anton Simolin, Jukka Erinko ja Jarmo Intonen. Rooleissa: Liina Posti, Suvi Saloranta, Unna Hänninen, Ava Forsman, Miisa Paasovaara, Venla Lunden, Janna Klenberg, Aleksi Soikkeli, Aapo Soikkeli, Ava Lattu, Tuuli Turunen, Essi Birkstedt, Kerttu Koivikko, Mikael Holsti, Minttu Lindeqvist, Saga Koivisto, Ellen Aaltonen, Senja Poikonen, Tiitus Pietilä, Ella Levänen, Klaara Koristo ja Emma Silvoniemi.
Paimion teatterissa tartutaan ajankohtaiseen kysymykseen, joka näin kevään korvalla kuuluu peruskoulunsa päättävän nuoren – jos kohta monen aikuisenkin –elämään: mitä minusta tulee isona?
Satu- ja koulumaailmaan sijoittuva Kerro, kerro kohtaloni – musikaali käsittelee
kepeän komedian keinoin perhesuhteita ja nuoren mahdollisuuksia muokata omaa kohtaloaan. Ohjaaja ja käsikirjoittaja Martta Entonen pohtii teoksensa kautta, mikä saa meidät tekemään loppuelämäämme ohjaavia valintoja.
- Suoritatko huomaamattasi jonkun toisen unelmaa vain, koska sitä sinulta odotetaan, hän kysyy. Musikaalissa nuorten koululaisten elämää ohjaavat kirjaimellisesti heidän vanhempiensa tarinat. Kaikki on kirjoitettu valmiiksi Kohtalon kirjaan: hyviksien jälkikasvun on seurattava hyviksien polkuja, pahisten taas on taivallettava pimeyden tietä. Sivuroolissa ollaan puolestaan aina kilttejä, hauskoja ja neuvokkaita.
Entosen teksti kuitenkin kapinoi kuin Liina Postin valloittavasti esittämä Pahattaren tytär Veronika, ja esittää, että jokaisen on löy-
dettävä itse oma polkunsa. Entonen on kirjoittanut tekstin sisään hienovaraisia viitteitä siitä, että lopulta kukaan hahmoista ei ole yksinomaan hyvä, paha tai patologinen valehtelijakaan.
Saga Koiviston esittämä Kelda saattaa – Pinokkioisänsä vaikutuksesta – juksata mielellään, mutta hahmo on myös kiltti ja ovela juonittelija. Ja vaikka Tuuli Turusen hyytävä Pahatar toivoisi toisin, löytyy hänenkin jälkeläisestään lopulta myös lämpöä ja kiltteyttä. Näytelmä tasapainoilee upeasti tosielämän ja satumaailman välillä. Otetaan esimerkiksi vaikkapa Tiitus Pietilän maanmainio Rehtori, joka tarjoilee koulussaan, ei pelkästään paljon kahvia, vaan myös kauramaitoa ja hahmodiversiteettiä. Filminörteille musikaali tarjoaa loputtomasti hupia erilaisine popkulttuuriviittauksineen. Petra Myllyper-
kiön säveltämä musiikki kietoo taikuutta uhkuvan satumaailman monitasoiseksi kerronnaksi, jossa liikutaan eri aikatasoilla. Sävellykset kuljettavat tarinaa eteenpäin tarjoten samaistumispintoja ja uhkuen suuria tunteita. Myllyperkiön melodia ja tunteet kilpistyvät Ellen Aaltosen eli Lumikin tyttären, Ofelian, ponnekkaassa kappaleessa, jossa hylätään peilit ja uskalletaan kohdata maailma omana itsenään.
Jos rakastat teatteria, et kaihda suuria tunteita ja osaat tunnistaa satuja sen verran, että yhdistät toisiinsa omenan, peilin ja Lumikin tai Pahattaren ja Prinsessa Ruususen, olet juuri oikeaa maaperää Paimion teatterin Kerro, kerro kohtaloni-musikaalille. Se on iloinen, reipas ja samaistuttava musikaali oman tiensä löytämisestä.
Seuraavat esitykset 10.4., 14.4.,25.4.ja26.4.
Simo Paassilta
kunnallisneuvos, kaupunginhallituksen puheenjohtaja
Kokenut yhteistyön taitaja
Maksaja: Ehdokas
Kuntavaalit
RATKAISUT
KESKIVAIKEA
Toimituksen käynti/postiosoite
Turuntie 15, 24240 SALO Puh. 050 472 4717
Avoinna ma-ti 9.00-16.00 Muina aikoina sovittaessa
Ilmoitus- ja sivunvalmistus Kimmo Lehto 040 518 2597
Toimitusharjoittelija
Nelli Spännäri 050 472 4717
Ilmestymispäivä torstai Jakelupäivä keskiviikko Sivunvalmistus Salonjokilaakso Painopaikka Sanoma Manu Oy
Jakelu SSM OY | Varsinais-Suomi
Jakelun yhteystiedot SSM Oy Varsinais-Suomi Jäitkö ilman kaupunkilehteä? Voit ilmoittaa asiasta palautelomakkeella jakelupalaute. tai puhelimitse 029 001 0040 (to 9–16, ma, pe 9–14)
MENOVINKIT Aineisto edeltävän viikon perjantaina klo 10 mennessä: ilmoitus@salonjokilaakso.net
• Salva ry / Palvelukeskus Ilolansalo, Pe 11.4. klo 14 Merja Lehtinen & Juha Leppänen esiintyy. La 12.4. klo 15 Edith Kortteinen esiintyy. Ti 15.4. klo 10 Tunnista omaishoitotilanne -tietoisku. Ti 15.4. klo 10 Korttibingo. To 17.4. klo 14 Sari ja Antti Saarinen esiintyy. Pe 18.4. klo 14 Ilolansalo laulaa. Tilaisuudet ovat kaikille avoimia.
• SaloJazz ke 30.4. klo 18 alkaen Musinen Vappu, Osmo Ikonen & SaloJazz House Band, Fortuna pe 9.5. klo 19 Piirpauke 50 pe 16.5. klo 19 Local Stars Night #8, Lehtonen & Rislakki, Ex-men Duo, Old Mule to 7.8. klo 21 KP’s Soul/Funk Unit feat. Knucklebone Oscar Konsertit järjestetään Musinessa, Liput: lippu.fi/salojazz ja Musine • Salon elektroniikkamuseon Made in Salo -näyttely esittelee huikean esinekokoelman kautta salolaisten viestintä- ja viihdelaitteiden historiaa sekä niitä valmistaneiden yritysten tarinaa. Aukioloajat: ke–pe klo 11–17, la–su klo 11–16. Joka kuukauden ensimmäisenä perjantaina sisäänpääsy on maksuton. Astrum-keskus, Salorankatu 5–7, ovi 3, www.elektroniikkamuseo.fi.
• Salon Taiteilijaseura: Galleria Joutsen (Salon Taiteilijaseuran Galleria) Tehdaskatu 18, Avoinna ma–to 12-17, pe 12-15, la 10-14. Käynti Kehystämö Frizin ovesta. Vapaa pääsy. Pirjo Heino Kuvasarjoja 23.4. asti Galleria Joutsenessa. Monotypioita ja kollaaseja valokuvista, grafiikan koevedoksista ja kierrätysmateriaaleista. Salon Taiteilijaseuran ikkunanäyttelyssä Satu-Maaria Mäkipuron hevosaiheisia maalauksia, Tehdaskatu 18. Elävän mallin piirustusilta Galleria Joutsenessa 11.4. klo 18–20. Illat ovat kaikille avoimia, sinun ei tarvitse olla seuran jäsen. Vaihtuvia asentoja piirretään omassa rauhassa, ilman opetusta. Mukaan piirustusvälineet ja alusta.Tehdaskatu 18, kulku pihan ovesta. Käteismaksu 5€. IoT Campus Valon kosketus -näyttely 30.5.2025 asti. Salon taiteilijaseuran jäsenet Ritva Kokkonen-Lemarchand, Anne Turkulainen, Tea Tikka ja Keanne van de Kreeke Salon IoT Campuksella. Salon Taiteilijaseuran ja IoT Campuksen taideyhteistyö. Joensuunkatu 7. Avoinna ma-pe 8-16. HymyDent Huhtikuussa Sauli Leskinen. Avoinna hammaslääkärikeskuksen aukioloaikoina, Turuntie 1., 3. krs. TeatteriProvinssin taide-
OSTAMME Veneet, trailerit, ajettavat ja lykättävät ruohonleikkurit, mönkijät, autot, mopot, mopoautot, moottoripyörät, Traktorin ja auton peräkärryt, moottorisahat jne.
OTAMME VASTAAN myös rikkinäisiä ja ehjiä tarpeettomaksi jääneitä pienkoneita
KONE KORPELA
Pienkonekorjaamo Inkereentie 1021, 25190 Pertteli www.konekorpela. Ma – pe klo: 9.00 – 17.00 Ostot ja noudot: 045 671 1119 tai 0400 438 971 Korjaukset: 044 982 4133
seinä 1.3.-31.5.2025 Sauli Leskinen. Salon Taiteilijaseuran yhteistyö TeatteriProvinssin kanssa. Avoinna teatteriesitysten aikana ja lipunmyynnin aukioloaikoina. Salorankatu 5-7, ovi 3, Astrum keskus. • Teatteri PROvinssi, Päänäyttämö, Salorankatu 5-7, ovi 3, Astrum Keskus, LOMASOLMU Farssikomedia la 12.4. klo 18, to 24.4. klo 18, su 27.4. klo 15, la 3.5. klo 15. • Teatteri PROvinssin päänäyttämö, Salorankatu 5-7, ovi 3, Astrum Keskus, pe 11.4. klo 19 Tommi Läntinen-Kevät ja minä 30v. su 13.4. klo 15 Salon Seudun Harmonikkakerhon kevätkonsertti-Huhtihaitarit, ke 16.4. klo 19 Kalevauva.fi, to 17.4. klo 19 Alwari Tuohitorvi-Revisited, pe 18.4. klo 16 Pate Mustajärvi, pe 25.4. klo 19 Anders Helenius-Jotain tekemistä, la 26.4. klo 18 Knipi-Kuinka vangita perhonen, su 4.5. klo 15 Mustalaisruhtinatar-operetti, ke 7.5. klo 19 Tuure Kilpeläinen & Knucklebone Oscar Band Soul & Blues Special, to 8.5. klo 19 Johanna ja Mikko Iivanainen-Surutuuli, la 10.5. klo 18 Salon Laulu-Sepot-Kulman kundit
• Salon taidemuseo Veturitalli Veturitallin kevätnäyttelyt esillä 27.4.2025 asti. Pääsaleissa on esillä Harro Koskisen valokuvia näyttelyssä Aika saaressa ja Galleria Sivuraiteella nähdään Lilli Haapalan videoinstallaatio Utopian jäljillä. Näyttelyt ovat auki ti-pe klo 10-18 ja la-su klo 11-16. Yleisöopastus su 13.4. näyttelyihin sunnuntaina 13.4. klo 14! Opastus sisältyy pääsylipun hintaan eikä vaadi erillistä ilmoittautumista.
• Salon Teatteri, Turuntie 5 (Jännän kauppakäytävä): 12.4. klo 15 & 18 Myötä-ja vastahäpeässä -Paimiolainen teatteritiimi Komeljanttari 3.5. klo 18 Matka mahdottomaan Show- Taikuri Marcus Alexander 24.5. klo 14 Dario Fo: Mysterio Buffo-Lavalla Eeva Rantinoja.
• Paimion Teatteri, Vistan näyttämö, Myllyhaantie 2, Paimio, TO 10.4. klo 18, MA 14.4. klo 18, PE 25.4. klo 18 ja LA 26.4. klo 13, Lasten- ja nuortenmusikaali Kerro, kerro kohtaloni
Ostamme kuolinpesät, muuttoirtaimet, huonekalut ja muita tavaroita.
OSTETAAN
Tällä kupongilla
ABC BURGER
1 ateria/kuponki. Norm. 10,20 €. Voimassa 9.–16.4.2025
ABC Piihovissa ja ABC Perniössä.
ABC PIIHOVI, Ruoksmäentie 1 SALO joka päivä 5–24
ABC PERNIÖ, Haarlantie 10 PERNIÖ ma-pe 6-20, la 8–20, su 9–20
Vanhin suomenkielinen Raamattu
Suomen kirjakielen katsotaan syntyneen 1540-luvulla uskonpuhdistuksen myötä. Kirjakielen isänä pidetty piispa Mikael Agricola (n. 1510-1557) julkaisi tuolloin ensimmäiset painetut suomenkieliset kirjat. Maamme varhainen kirjallisuus olikin pitkään lähes yksinomaan uskonnollista. Hyvin merkittävässä roolissa suomen kielen muotoutumisessa oli ensimmäinen suomenkielinen Raamattu. Se painettiin Tukholmassa vuonna 1642. Teos oli nimeltään ”Biblia, Se on: Coco Pyhä Ramattu Suomexi”. Siitä otettiin yhteensä 1200 kappaleen painos, joista 750 kappaletta tuotiin Suomeen lähinnä seurakunnille ja korkeassa asemassa oleville
PIKKULAARI O HJEET JA LISÄTIEDOT: www.salonjokilaakso.net/pikkulaari
Ostetaan
Ajoneuvo, henkilö-, paketti-, maasto-, kuorma-auto ym. Tarjoa, kaikenhintaiset, myös pienivikainen, katsastamaton, nopeat käteiskaupat jari.siironen92@gmail.com P. 045 881 3223
Asuntoauto /-vaunu myös pienivikainen / kosteusongelmainen kari. lahti89@gmail.com p. 040 245 3323
Autoja. Tarjoa autoasi, pikkuvikaiset ja katsastamattomat, myös paljon ajetut kiinnostaa. Myös asuntoautot/vaunut. Soita ja tarjoa. Käteismaksu. P. 040 124 9485
Romuautoja. Kaikenkuntoiset ja merkkiset kelpaavat. Virallinen romutustodistus onnistuu. Jos pihallasi lojuu tarpeettomana niin ei muuta, kun soitto ja sovitaan noudosta. P. 041 318 0846
Myydään
KT Ketomäenk. 13, 2 h + k +kph +s +wc 62 m2. H. 65 000 € P. 040 594 1056
Vu O krattaVana
Rintamamiestalo rauhallisella paikalla
Suomusjärvellä P. 040 825 1523
Salon keskustan tuntumassa tasokas yksiö: oh, kk, mh, sauna, iso kylpyhuone, pk, eteinen komeroita, kaunis sisäpiha, varasto, hissitalo, 2. krs., vapaa 1.6.25, Soita ja sovi näyttö P. 0400 224 099
Halutaan V u O krata
VUOKRATAAN asuntoautolle kuiva säilytystila, Salon alueelta. Vaunun mitat: P. 4,5m, L. 2,05m ja K. 2,45m. Soita Kauko Haverinen 045-6759011
s ekalaista
Opastettu retki Tammisaari-Fiskars 14.5.2025. Lähtö Farmoksen tontilta klo 9:30 paluu n. klo 17:30. Hinta 75€ jäsen, muut 85€. Ilmoittautuminen 30.4 mennessä, 0405659310 tekstiviestillä. Salon Kuuloyhdistys.
l a H j O itetaan
Hevosenlantaa, noin 5 km Salosta Kiskontien varrella. P. 041 470 5578
NOPEAAN NÄLKÄÄN HERKULLINEN ABC KERROSATERIA!
Leikkaa kuponki talteen!
henkilöille.
Salon historiallisen museon kokoelmista löytyy vanhin suomenkielinen Raamattu vuodelta 1642. Siinä on ajan tavan mukaan nahalla päällystetyt puiset kannet ja se on kuvitettu kivipiirroksilla. Salon Raamattu kuuluu Meritalon museon kokoelmiin ja se on nähtävillä Salon pääkirjastossa. Tässä sarjassa nostamme esiin kokoelmien aarteita ja esittelemme mitä kaikkea museoiden varastot pitävät sisällään. Tervetuloa mukaan Salon tarinan äärelle!
Anna Väänänen
Salon historiallinen museo
Vanhin suomenkielinen
Raamattu vuodelta 1642 oli merkittävässä osassa suomen kielen muotoutumisessa.
KESÄÄ KOHTI!
Istukassipulit alk. 3,50 €/kg
Timo, Gold Marie, Annabelle alk. 1,20 €/kg
ÖBERGIN
VARASTOMYYNTI
Raitalankatu 4, Salo | ma-pe 9.00-16.30, la 9.00-13.00
Esakallion 60V juhlavuosi avataan ke 16.4. klo 13 päivätansseilla J. Eskelinen & Onnenkulkurien tahdittamana 23.4. klo 13 Kalle Jussila & Quattro
Iltatanssien avajaiset pe 18.4. klo 19 Saija Tuupanen & eXmiehet ja Helminauha
Tervetuloa Rinne-Sumppu ry:n KEVÄTKOKOUKSEEN torstaina 24.4.2025 klo 12.00. Kirkkorinne 5, 4800 HALIKKO. Tervetuloa!