Salonjokilaakso vko 14 3.4.2025

Page 1


Lukiolaiskaverusten 4H-yritys tarttuu työhön

Pekka Mäenpää

Salolaiset nuoret miehet

Valtteri Alanissi, Kaapo Korkiakoski, Topias Kuusisto ja Sami Miskala kiipeilevät mielellään katoilla ja viihtyvät ihmisten pihoissa ja puutarhoissa.

Viime viikolla lukiolaiskaverukset levittivät soraa ja leikkasivat aitaa salolaisen omakotitalon pihamaalla.

- Idea yhteisestä yrityksestä tuli kerran, kun oltiin yhdessä lukion kuntosalilla. Isä oli aiemmin ehdottanut, että voisin alkaa puhdistamaan meidän kotikadun talojen kattoja, Valtteri kertoo.

4H-yrittäjät tekevät yhteistyötä yhteisen liikeidean parissa PintaNeliön nimissä.

- Me laskutamme asiakasta kerran ja jaamme tulot sitten tehtyjen tuntien perustella jokaisen toiminimelle. Mukavasti on tullut töitä ja yhteydenottoja.

PintaNeliö laskuttaa pääosin 15 euroa tunnilta per työntekijä. Kattotyöskentely hinnoitellaan urakkana. Katolle kiivettäessä käytössä on turvavaljaat ja muu tarpeellinen varustus. Vakuutukset

ovat kunnossa.

- Me puhdistetaan kattoja, laatoituksia ja talon ulkoseiniä siihen sopivalla biohajoavalla aineella. Lisäksi tehdään muita sopivia kiinteistöjen ja pihojen huoltotöitä. Työmaalla työtahti on todistettavasti reipas.

Kunnon kokoinen poppikone on nostettu läheisen kannon nokkaan ja vaikuttavan näköisessä Ranger-mönkijässä on vinssi ja peräkoukku. Alas leikattu pensasaita kuljetettiin asianmukaisesti kuomullisella peräkäryllä Korvenmäkeen. Toki korvausta vastaan.

Osaamista ja asiantuntemusta tulee lisää töitä tehtäessä.

- Me ollaan lukiossa bisneslinjalla ja on saatu sitä kautta tietoa yrittämisestä. Anna Laakkonen kävi koulussa kertomassa 4H-yrittämisestä.

Pojat kertovat käyneensä pankissa kyselemässä neuvoja yrityksen perustamiseen.

- Koska me ollaan alaikäisiä, tämä oli paras ja helpoin tapa aloittaa yrittäminen. Ensi viikoksi meiltä on tilat-

Kespan

tu 23 omenapuun leikkaaminen, pojat naurahtavat.

Koulunkäynnin ja yrittämisen lisäksi jokaisella on omat harrastuksensa. Siksi on hy-

vä, että kaikkien ei tarvitse ehtiä jokaiselle työkeikalle.

Markkinointia PintaNeliön ei ole tarvinnut isommin tehdä. Kun koulu on päätyö,

keikkoja ehtii ottamaan vastaan vain sopivan määrän. Kesällä toki enemmän.

- Laita siihen juttuun, että meidät löytää Instagramista ja Facebookista, pojat ehdottavat.

PintaNeliö eli Valtteri, Sami, Topias ja Kaapo tekevät nuoruuden innolla siistiä jälkeä pihassa ja puutarhassa.

Viikon Lounaslista

Torstai: 03.04.

Kespan lihapullat L, G, kermakastiketta L, G

Nakkikastike L, G

Hernekeitto M, G

Letut L, hillo M, G ja kermavaahto L, G

Päivän leike: Metsästäjänleike

Maanantai: 07.04. Leivittämätön porsaanleike L, G Maustevoi VL, G Paistetut silakat L,

Perjantai: 04.04. Lasagne L Sweet chili porsaanlihakastike M, G

Pinaattikeitto L, G, keitetty kananmuna M, G Suklaakiiseli L, G Päivän leike: Hawaijinleike

Lauantai: 05.04. Karjalanpaisti M, G Porsaan ulko lee pippurikastike L, G

Kermainen lohikeitto L, G

Jäätelö L, G ja hillo M, G Päivän leike: Grillileike

Tiistai: 08.04. Kespan jauhelihamureke L, G

Sinappikastike L, G Porsaanlihaa t uorejuustokastikkeessa L, G

Sunnuntai: 06.04. Kievinkanaa VL

Naudanlihakastike L, G

Savuporokeitto L, G Mangorahka L, G Päivän leike: Juustoleike

Paula Achrén – lähijärkeä

Keskiviikko: 09.04. Pyttipannu L, G paistettu kananmuna L, G Porsaan ulko lee L, G pippurikastikkeella L, G

Juustokeitto L, G

Persikkarahka L, G

Päivän leike: Metsästäjänleike

Huoltovarmuus säilytetään sairaala ja pelastuspalvelut hajautettuina ja julkisessa omistuksessa. Kehitetään Salon sairaalan palveluita.

Hei! Olen 45 v puutarhayrittäjä, insinööri ja 3 lapsen äiti Angelniemeltä.

Ihminen keskiöön: sujuva hoitopolku alusta loppuun, julkinen omalääkärimalli.

Huoltovarmuus: säilytetään sairaala ja pelastuspalvelut hajautettuina ja julkisessa omistuksessa. Kehitetään Salon sairaalan palveluita. Ihminen keskiöön: sujuva hoitopolku alusta loppuun, julkinen omalääkärimalli.

Huoltovarmuus säilytetään sairaala ja pelastuspalvelut hajautettuina ja julkisessa omistuksessa. Kehitetään Salon sairaalan palveluita. Ihminen keskiöön: sujuva hoitopolku alusta loppuun, julkinen omalääkärimalli.

Huoltovarmuus säilytetään sairaala ja pelastuspalvelut hajautettuina ja julkisessa omistuksessa. Kehitetään Salon sairaalan palveluita.

Henkilöstön hyvinvointi: palautetaan arvostus hoitotyöhön työoloja parantamalla sekä sillä että työntekijät saisivat itse vaikuttaa työhönsä.

Ihminen keskiöön sujuva hoitopolku alusta loppuun, julkinen omalääkärimalli.

Henkilöstön hyvinvointi: palautetaan arvostus hoitotyöhön työoloja parantamalla sekä sillä että työntekijät saisivat itse vaikuttaa työhönsä.

Henkilöstön hyvinvointi: palautetaan arvostus hoitotyöhön työoloja parantamalla sekä sillä että työntekijät saisivat itse vaikuttaa työhönsä.

Huoltovarmuus: säilytetään sairaala ja pelastuspalvelut hajautettuina ja julkisessa omistuksessa. Kehitetään Salon sairaalan palveluita. Ihminen keskiöön sujuva hoitopolku alusta loppuun, julkinen omalääkärimalli.

Hei! Olen 45 v puutarhayrittäjä, insinööri ja 3 lapsen äiti Angelniemeltä.

Huoltovarmuus: säilytetään sairaala ja pelastuspalvelut hajautettuina ja julkisessa omistuksessa.

Kehitetään Salon sairaalan palveluita.

Kodinhoitoapu matalalla kynnyksellä ikäihmisille ja lapsiperheille, tuodaan kodinhoitajat takaisin.

Hei! Olen 45 v puutarhayrittäjä, insinööri ja 3 lapsen äiti Angelniemeltä.

Kodinhoitoapu: matalalla kynnyksellä ikäihmisille ja lapsiperheille, tuodaan kodinhoitajat takaisin. Suomalainen ruoka: tarjotaan monipuolista kotimaista ruokaa sairaaloissa ja hoitokodeissa.

Kodinhoitoapu: matalalla kynnyksellä ikäihmisille ja lapsiperheille, tuodaan kodinhoitajat takaisin.

Ihminen keskiöön: sujuva hoitopolku alusta loppuun, julkinen omalääkärimalli.

Suomalainen ruoka tarjotaan monipuolista kotimaista ruokaa sairaaloissa ja hoitokodeissa.

Paula Achrén – lähijärkeä päätöksiin 2083

Paula Achrén – lähijärkeä päätöksiin 2083

Hei! Olen 45 v puutarhayrittäjä, insinööri ja 3 lapsen äiti Angelniemeltä.

Kodinhoitoapu: matalalla kynnyksellä ikäihmisille ja lapsiperheille, tuodaan kodinhoitajat takaisin.

Kodinhoitoapu: matalalla kynnyksellä ikäihmisille ja lapsiperheille, tuodaan kodinhoitajat takaisin. Suomalainen ruoka: tarjotaan monipuolista kotimaista ruokaa sairaaloissa ja hoitokodeissa.

Henkilöstön hyvinvointi: palautetaan arvostus hoitotyöhön työoloja parantamalla sekä sillä että työntekijät saisivat itse vaikuttaa työhönsä.

Aluevaalit 2025

Paula Achrén – lähijärkeä päätöksiin 2083

Suomalainen ruoka: tarjotaan monipuolista kotimaista ruokaa sairaaloissa ja hoitokodeissa.

Aluevaalit 2025

Kodinhoitoapu: matalalla kynnyksellä ikäihmisille ja lapsiperheille, tuodaan kodinhoitajat takaisin.

Paula Achrén – lähijärkeä päätöksiin 2083

Aluevaalit 2025

Aluevaalit 2025

Suomalainen ruoka: tarjotaan monipuolista kotimaista ruokaa sairaaloissa ja hoitokodeissa.

Henkilöstön hyvinvointi: palautetaan arvostus hoitotyöhön työoloja parantamalla sekä sillä että työntekijät saisivat itse vaikuttaa työhönsä.

Suomalainen ruoka: tarjotaan monipuolista kotimaista ruokaa sairaaloissa ja hoitokodeissa.

Aluevaalit 2025

Henkilöstön hyvinvointi palautetaan arvostus hoitotyöhön työoloja parantamalla sekä sillä että työntekijät saisivat itse vaikuttaa työhönsä. 2083

Paula Achrén – lähijärkeä päätöksiin 2083

Aluevaalit 2025

Leikkaa lista talteen!

Kevättä

En yleensä äänestä ennakkoon, vaan menen lyijykynälliseen koppiin vasta varsinaisena vaalipäivänä.

Tänä vuonna teen ehkä poikkeuksen ja käyn äänestämässä ennakkoon. Mutta menen toki myös vaalipäivänä lukiolle antamaan ääneni.

Se onnistuu, kun jakaa äänestyskäyttäytymisensä kahteen osaan. Ennakkoon voi äänestää aluevaaleissa ja varsinaisena vaalipäivänä kuntavaaleissa. Tai toisin päin.

Äänestäjä voi myös itse päättää antaako molemmat äänensä eri aikaan samalle ehdokkaalle vai äänestääkö samalla käynnillä kahden eri puolueen ehdokasta. Ja sitten on vielä ne kaksi muuta variaatiota.

Mukavaa on myös se, että ennakkoon voi äänestää missä huvittaa. Ja se, että äänestäjä on aina oikeassa.

Tunnen monta hyvää ehdokasta ja olen hyvä äänestämään. Numeroissa voisin toki olla hyvempi kuten moni toinenkin äänestäjä.

Arvata saattaa, että äänestyskopissa kuluu aikaa enemmän kuin tuplasti.

Taas keikkuu.

Kevät nimittäin. Jos torstaina on luvassa vielä lämpöä ja aurinkoa niin perjantaina on vuorossa kylmää, sadetta ja tuulta.

Viime kevään vahingosta viisastuneena en vaihdata tänä vuonna yhteenkään autoon kesärenkaita ennen kuin on sopivan myöhäistä. Pihamme linnunpöntön puhdistamisen kannalta kevät tuli taas liian

aikaisin; siellä asutaan jo.

Aiemmin keväällä varastetun polkupyöräni uusimisen olen aloittanut jo googlailemalla ja kokeilemalla. Vaikka varastamattomuustakuuta ei yksikään kauppias halua antaa.

Taidan kysyä kettinkiä kaupan päälle. ***

Muistan kuinka joskus nuorempana pääsin vauhdikkaan viikonlopun jälkeen töihin lepäämään.

Samanlaista se lienee nykyäänkin, koska uusia nuoria syntyy edelleen ja töissäkin käydään.

Toinen asia on se, milloin levon tarve muka päättyy. Vauhdikkaat viikonloput kun eivät kysy yläikää.

Pikkumies vietti nimittäin taas mukavan viikonlopun mummolassa. Ohjelmaa oli kuin paremmillakin festareilla ja yöunet jäivät lyhyiksi, koska kelloakin siirrettiin.

Sunnuntai-iltana ajeltiin rouvan kanssa Espooseen ja palautettiin tuo mainio ilopilleri vanhemmilleen. Itkuhan siinä tuli - ilosta ja ikävästä.

Sanavarasto kasvoi kyläreissun aikana sanalla mummo. Hampaita puhkesi kaksi.

Pekka Mäenpää

4H kannustaa nuoria yrittäjiksi

Jatkoa sivulta 2

Salon 4H:n toiminnanjohtaja Anna Laakkonen kertoo, että 4H on mainio tapa tutustua yrittäjyyteen, - Nuorten yritysidea saa usein alkunsa omasta harrastuksesta tai kiinnostuksen kohteesta

Pihatyöala on kesätyönä suosituin, mutta yritysideoina on monenlaisia tuotteita ja palveluja.

Perustietoja nuoret saavat muun muassa 4H-yrityskurssilla ja omalta yritysohjaajalta.

4H:ssa nuorten omat kiinnostuksen kohteet yhdistyvät työelämätaitoihin ja yrittäjyyteen.

- Olemme olemassa, jotta lapsista ja nuorista kasvaisi aktiivisia, vastuullisia ja yritteliäitä aikuisia laadukkaan tekemisen kautta, Laakkonen sanoo.

Salon 4H-yhdistys toimii koko Salon alueella, kohderyhmänä 13-28-vuotiaat nuoret.

- Viime vuosien varrella toimintamme painopisteeksi on kasvanut tämä paikallisten nuorten suosima 4H-yrittäjyys. Yritystoiminnan kautta nuori saa työkokemusta työllistämällä itse

itsensä 4H:n tuella. Mahdollistamme ensimmäisiä työkokemuksia myös palkkaamalla nuoria esimerkiksi ikäihmisille viriketoimintaa järjestämään. Silloin toimimme nuorille työnantajana. Perinteikkäämpää toimintaa ovat 4H-kerhot ja Reilu Teko -säkkikeräys. Laakkosen mukaan 4Hyritys on helppo tapa kokeilla yrittäjyyttä.

- Se on hyvä vaihtoehto perinteiselle kesätyölle tai tienaamiseen koulun ohella.

4H-yrittäjänä voi tehdä töitä itselleen sopivalla aikataululla ja tienata rahaa samalla kun oppii uusia taitoja. Mukaan pääsee ilmoittautumalla vaikkapa heti seuraavaan 4H-yrityskoulutukseen huhtikuussa.

Salossa 4H-palveluja voi saada esimerkiksi pyöränhuoltoon, leipomiseen, siivoukseen, valokuvakseen, meikkeihin, graafiseen suunnitteluun, ikkunanpesuun, nurmikon leikkuuseen ja moneen muuhun.

Toiminnanjohtaja Anna Laakkonen sanoo, että 4H-yrittäjyys on suosittua nuorten keskuudessa.

Ravintola Puistos palvelee Urheilupuiston kävijöitä

Pekka Mäenpää

Salon Golfkeskuksessa perjantaina avautuva ravintola Puistos sijaitsee nimensä mukaisesti keskellä Salon Urheilupuistoa.

Yrittäjät Riikka Laakso ja Tamás Kovács-Balogh haluavat korostaa nimivalinnallaan sitä, että avautuva kahvila ja ravintola toivottavat kaikki urheilupuistossa liikkuvat asiakkaakseen.

- Esimerkiksi uimahallissa ja perhepuistossa käy päivittäin satoja ihmisiä. Jalkapallon harrastajat, tenniksen pelaajat, ratsastajat, Salohallin kävijät ja tietysti golfin pelaajat ovat jo valmiiksi tässä vieressä.

Ravintolassa tarjotaan arkisin lounasta ja iltaisin ja

viikonloppuisin ruokaa saa tilattua listalta. Puistos on myös viihtyisä kahvila, jonne voi tulla piipahtamaan vaikka kävely- tai pyörälenkillä. Laakso työskennellyt useamman vuoden Salo Golfissa caddiemasterina ja hoitanut alakioskin toimintaa. Hän tietää, että klubirakennuksessa sijaitsevalla kahvila-ravintolalle on kysyntää. - Luonnollisesti haluamme tehdä yhteistyötä urheilupuistossa toimivien seurojen kanssa; meiltä saa tilattua ruoat niin koti- kuin vierasjoukkueelle. Myös esimerkiksi jäähallissa pyörivien kesäleirien ruokapalvelut on helppo järjestää ravintolassamme.

Tamás Kovács-Balogh vas-

taa ravintolan keittiöstä. Vaihtuvan lounaan oheen on rakennettu lista, josta löytyy purtavaa klubileivästä ja burgerista aina pihviin ja pastaan

Riikka ja Tamás ovat keskenään tuttuja ja takana on jo ennestään myös yhteisiä työkeikkoja ravintoloissa.

- Toivomme, että Puistos muodostuu urheilupuistossa liikkuvien kohtaamispaikaksi ja alueen sydämeksi. Ainakin kesän olemme avoinna aamusta iltaan, syksyllä katsotaan aukioloaikoja uudestaan, Tarkoituksena on olla avoinna ympärivuotisesti.

Huhtikuussa aukioloajat ovat vielä hieman rajoitetummat, mutta toukokuussa mennään jo täysillä. Vappu-

lounas ja äitienpäiväkattaus ovat myyneet ennakkoon hyvin.

- Tarkoituksena on järjestää myös erilaisia tapahtumia kuten viikonloppubrunsseja, teemapäiviä ja erilaisia luentoja.

Tamás luonnehtii Puistosta bistrotyyppiseksi ruokapaikaksi.

- Pastaa ei kovin monella listalla ole Salossa tarjolla. Lounaalla salaatti ja keitto haetaan noutopöydästä ja pääruoka tarjoillaan pöytiin.

Riikka ja Tamás kertovat odottavansa avausta hyvällä mielellä, mutta hieman jännityksellä.

- Ravintolaa on saneerattu ja sisustettu kevään aikana. Haluamme saada tänne kotoisan tunnelman.

Yrittäjät Riikka Laakso ja Tamás Kovács-Balogh avaavat perjantaina Urheilupuistossa Puistos-kahvilaravintolan.

SALON SEURAKUNTA

TERVETULOA KIRKKOON

Sunnuntai 6.4.

• Kiikalan kirkossa messu klo 10; Hietalahti, Sirén. Kiikalan ELL:n kirkkopyhä. Kirkkokahvit seurakuntatalossa.

• Kiskon kirkossa messu klo 13; Kärkkäinen, Lahti.

• Kuusjoen kirkossa messu klo 10; Toivoniemi, Laakkonen. Kuusjoen Lions Clubin kirkkopyhä.

• Marttilan kirkossa messu klo 10; Airaksinen, Haapalainen, Marttilan Puhaltajien vaskikvartetti. Eläkeläisten kirkkopyhä, kirkkokahvit.

• Perniön kirkossa messu klo 10; Rainio-Alaranta, Hurtig. Kirkkokahvien jälkeen erilaisten jumalanpalvelusavustajan tehtävien esittelyä.

• Salon kirkossa iltamessu klo 17; Kärkkäinen, Suutela-Kuisma.

• Uskelan kirkossa Weisuumessu klo 10; Viitanen, SuutelaKuisma, Herättäjä-Yhdistyksen valtakunnallinen kuoro, joht. Petra Perttula. – Kuultavissa Järviradion taajuudella 102.9 MHz ja nähtävillä seurakunnan YouTube-kanavalla.

Uskelan kirkossa Arkipäivän hiljainen ehtoollinen to 3.4. klo 11; Viitanen.

Salon kirkossa Avoimet ovet tiistaisin klo 12–13.30. Vietä hetki arkipäivän retriitissä musiikin hoivassa.

MUUTA TOIMINTAA pe 4.4. – pe 11.4.

Halikko: Rysä, Kirkkorinne 5: Lähetyksen kohtaamispaikka la 5.4. klo 11–14; hartaus klo 12, Kiiski. • Srk-talo: Raamattu- ja rukouspiiri to klo 18. • Varttuneen väen kerhot: ma 7.4. klo 13 Vaskion srk-kodissa, ke 9.4. klo 14 Angelniemen seurojentalossa ja to 10.4. klo 13 Halikon srktalossa; Angelniemen ja Halikon kyydit kyydit: p. 0400 225 633 (5 €). Kiikala & Suomusjärvi: Kiikalan srk-talo: Kohtaamispaikka Onnela ma 7.4. klo 12–15. – Seurakuntapiiri to 10.4. klo 10. – Eloisaa arkea -ryhmä pe 11.4. klo 13. • Suomusjärven srk-keskus: Laulutuokio SuLaT ke 9.4. klo 13.30; Sirén. – Eloisaa arkea -ryhmä pe 11.4. klo 10. • Rekijoki, Reväntie 181: Rukouspiiri ti 8.4. klo 18.30, Koivunen. Kisko & Muurla: Toijan Valopilkku: Valopilkkuilta ti 8.4. klo 18. Koski & Marttila: Kosken srk-talo: Tutun tupa ke 9.4. klo 9–11. • Liparimaja: Miesten saunailta ke 9.4. klo 16. • Marttilan srk-talo: Laulutupa ke 9.4. klo 13. • Seurakunta mukana Koti Marttilaan -tapahtumassa la 5.4. klo 10–14, paikalla Tero Vaarna. Kuusjoki & Pertteli: Kuusjoen srk-talo: Raamattu- ja rukouspiiri ke 9.4. klo 18. • Perttelin srk-talo: Naistenilta ma 7.4. klo 18 Yhteiskammarissa. – Ystäväpiiri ti 8.4. klo 11.30. • Yhteissyntymäpäiväjuhla Perttelissä (70, 75, 80, 85, 90 v. tai yli täyttäville) su 13.4. klo 10 messun jälkeen srk-talossa. Ilm. 7.4. mennessä viestillä tai puh. 044 774 5331 (myös mahd. allergiat sekä tuletko yksin vai seuralaisen kanssa).

Perniö & Särkisalo: Perniön srk-talo: Aamulenkki ke 9.4. klo 8.30. – Kässäkerho ke 9.4. klo 12–15.

Salo-Uskela: Salon srk-talo: Porinapiiri ma 7.4. klo 10. – Naisten raamattupiiri ma 7.4. klo 18. – Naisten tuolijumppa ti 8.4. klo 10 ja miesten jumppa ke 9.4. klo 9. – Lähetyskahvio Kaffemuki ti 8.4. klo 13, ks. puffi. • Diakoniakeskus: Juttukammari mielenterveyskuntoutujille ke 9.4. klo 15. • Ollikan srk-koti: Tuolijumppa ti 8.4. klo 10. – Keskusteluja askartelupiiri Siskon Kamari ke 9.4. klo 12. – Raamattupiiri ke 9.4. klo 13. – Raamattupäivä ke 9.4. klo 17; Tomi Stenvall. • Salon kirkon sivusali: Toivoa naisille -piiri ti 8.4. klo 16. – Sukkapiiri ke 9.4. klo 10. • Naarilan rantasauna: Avantosauna ti 8.4. klo 19–21, saunominen ja uiminen omalla vastuulla.

Kahvila Manna avoinna Salon srk-talossa ti–to klo 10–15. – Keittolounas ke klo 11–13. • Kanttorin kahvipaussi parittomien viikkojen torstaisin klo 13; to 10.4. Kaisa Suutela-Kuisma ja Aija Haapalainen. • Näyttelyt Galleriasalissa Mannan aukioloaikoina sekä tilaisuuksien yhteydessä: Ritva Nurminen 6.4. asti, Seppo Hovila; ”Raiteilla” ti 8.4. lähtien.

LAPSET JA PERHEET

www.salonseurakunta.fi/lapsillejalapsiperheille

Perhekerhot: Halikon Pikkupappila ke klo 9–13. • Kiikalan srk-talo to klo 9–11. • Kosken srk-talo ma klo 9.30–11.30. • Kuusjoen srktalo to klo 9–11. • Marttilan srk-talo ke klo 10–12. • Perttelin srktalo ke klo 9–11.

Iltaperhekerhot: Salon srk-talo ke klo 17–19. • Suomusjärven srkkeskus ke (parittomat viikot) klo 17–19. • Särkisalon srk-koti to klo 17–19.

Perhepyhäkoulu su 6.4. klo 15–17 Salon srk-talon Poukamassa; virpomisoksapaja. Mannan musiikkihetket ti klo 9.30 ja 10.30 Salon srk-talossa. Vapaata oleilua klo 9–12.

Mariat-kerho to 10.4. klo 17 Halikon Pikkupappilassa.

Vauvaperheiden leiri 26.–27.4. Naarilassa. Lisätiedot ja ilm. viim. 13.4. netissä.

Päiväkerhot 2025–2026 : Ilmoittautuminen 4.5. saakka netissä.

KOULULAISET www.salonseurakunta.fi/koululaisille

Valkaman avoimet ovet ke klo 13.30–18 Salon srk-talossa.

Kesäleirit: Osa leireistä on täynnä, ilmoittaudu varasijoille netissä. Retki Särkänniemeen kouluikäisten lasten perheille la 17.5. Lisätiedot ja ilm. (viim. 27.4.) netissä.

Seurakuntatoimisto puh. 02 774 5206 Taloustoimisto puh. 02 774 5200 Hauta-asiat puh. 02 774 5209 www.salonseurakunta.fi salonseurakunta@evl.fi

Aamukaste -tapahtuma

Lämmin ja mutkaton juhla su 6.4. klo 11–16 Salon srk-talossa, Kirkkokatu 6. Pienen tai vähän isommankin lapsen voi tuoda kastettavaksi ilman ennakkovarausta. Samasta perheestä voidaan kastaa useampi lapsi. Kasteeseen tarvitaan molempien huoltajien suostumus sekä yksi Suomen evankelis-luterilaiseen kirkkoon kuuluva kummi. Seurakunta tarjoaa kahvit ja pillimehut pienelle juhlaväelle. Lisätietoa: www.salonseurakunta.fi.

Konsertteja

• Kosken kolme kuoroa -konsertti pe 4.4. klo 18 Kosken srktalossa. Kahvitarjoilu, vapaaehtoinen maksu. Järj. Somero-opisto, Salon ja Loimaan seurakunnat.

• Kitarakonsertti su 6.4. klo 16 Halikon kirkossa. Kitarataiteilija Patrik Kleemola soittaa monipuolisen läpileikkauksen klassisen kitaran ohjelmistosta 1800-luvulta nykypäivään. Vapaa pääsy, ohjelma 10 €.

Siioninvirsiseurat Kaffemukissa

Ti 8.4. klo 13 lähetyskahvio Kaffemukissa Salon seurakuntatalossa on ohjelmassa Siionin virsiä ja lyhyitä seurapuheita. Mukana ovat Leena Väyrynen-Si Herättäjä-Yhdistyksestä, Päivi PulkkinenWatson, Annukka Saarinen ja Terhi Lehtovaara. Kahviraha Pipliaseuran lukutaitotyölle.

Pääsiäisaskartelua perheille

• Ti 8.4. klo 17–19 Halikon srk-talossa askarrellaan erilaisia pääsiäiskoristeita. Ennen askartelua mahdollisuus kokea matka pääsiäisen salaisuuteen.

• Ti 8.4. klo 17–19 Kosken srk-talossa askarrellaan yhdessä pääsiäiskortteja, virpomaoksia, pääsiäiskoristeita ym. Ohjelmassa myös hartaushetki ja tarjolla iltapalaa.

Töppöstanssit Yhteisvastuun hyväksi

Töppöstanssit 50-luvun teemalla ti 8.4. klo 18 Salon seurakuntatalossa. Musiikista vastaa Timo Rautala, mukana tanssittamassa Salon Seuratanssiklubilaisia. Liput 10 € ja käsityöpiiriläisten tekemät töppöset 5 €. Tilaisuudessa buffetti ja arpajaiset, tuotto ohjataan 75 vuotta täyttävän Yhteisvastuukeräyksen hyväksi.

Yhteisöruokailut

Järj. diakoniatyö. Vapaaehtoinen maksu Yhteisvastuulle. Kaiken kansan aamupala:

• Kiikalan srk-talossa to 10.4. klo 9.30.

• Salon srk-talossa to 10.4. klo 9. Yhteinen pöytä:

• Perniön srk-talossa to 3.4. klo 12.

• Salon srk-talossa to 3.4. klo 12.

• Marttilan srk-talossa to 10.4. klo 13.

• Perttelin srk-talossa pe 11.4. klo 12.

NUORET

www.salonseurakunta/nuorille Nuorten messu pe 11.4. klo 18 Salon kirkossa.

NUORET AIKUISET www.salonseurakunta.fi/nuorilleaikuisille

KASTETUT

Iines Loviisa Erjala

Jami Into Matias Himmelä

Eden Milena Hirvensalo

Ahti Arvo Ilmari Launiainen

Viena Sofia Leino

Linnea Helmi Eveliina Nummenmaa

Tuure Otto Artur Ratia

Vihkiyö

Pe 2.5. klo 17–23 Uskelan kirkossa voi solmia avioliiton, pyytää siunausta maistraatissa solmitulle tai juhlistaa vihkimisen vuosipäivää tai liiton täysiä kymmeniä. Kirkkoon voi tulla kahdestaan tai ottaa mukaan sukua ja ystäviä. Avioliiton esteiden tutkinta tulee hoitaa vähintään seitsemän päivää ennen vihkimistä. Kirkollinen vihkiminen edellyttää myös, että rippikoulu on käytynä. Vihkiyöhön ei tarvitse ilmoittautua etukäteen. – Jos toiveena tietty kellonaika, tiedustelut srk-toimistosta p. 02 774 5206, salonseurakunta@ evl.fi. Lisätietoa: www.salonseurakunta.fi.

Hiljaisuudesta voimaa

Hiljaisuuden päivä la 12.4. klo 10–18 Perniön leirikeskus Reilassa; yhteisiä rukoushetkiä, saunomista, ulkoilua ja lepoa. Hinta 20 € sis. aamukahvin, lounaan sekä iltapalan. Mukana Anne Kössi ja Hanna Hannula. Ilm. viim. 4.4. www.salonseurakunta.fi/aikuisille/retriitit.

Retkiä ja matkoja

• Retki lähetysjuhlille Loimaalle la 17.5. Juhlien teemana ”Yhdessä, Rauhassa”. Luvassa mm. musiikkia ja lähettivieraita. Bussi 10 €/hlö, alle kouluikäiset ilmaiseksi: Salon srk-talo – Halikon srk-talo – Vaskion Sale – Marttila – Koski Tl – Loimaa. Ilm. viim. 25.4. netissä tai p. 044 774 5214, henna.seppala@evl.fi. • Retki Tampereelle su 8.6. Ohjelmassa tutustuminen Tampereen tuomiokirkkoon sekä tuomasmessu Aleksanterin kirkossa. Lounas Vaihmalan Hovissa. Hinta 55 €. Sitovat ilmoittautumiset 7.4.–20.5. netissä tai p. 044 292 6884. Paikkoja rajoitetusti.

• Matka Glow-festivaaleille pe 22.8. Suomen suurimpaan gospel-tapahtumaan Tampereen Nokia-areenalle. Lähtö klo 13 Salon srk-talolta (myös reitin varrelta voi tulla kyytiin), paluu noin 01.00. Konsertteja klo 16–23. Tarkemmat tiedot esiintyjistä: glowfestival. fi. Hinta 115 € sis. lipun ja bussimatkan. Mukaan otetaan 48 ilmoittautumisjärjestyksessä. Ilm. viim. 31.5.

• Pyhiinvaellusmatka 3.–11.10. Patmokselle ja Rodokselle. Matkalle otetaan 40 nopeinta. Tiedustelut: p. 044 774 5251, erkki.kiiski@evl.fi.

• Ilmoittautumiset ja lisätiedot: salonseurakunta.fi/matkatjaretket

Ulkoiluystäväksi iäkkäälle -koulutus

To 24.4. klo 9–12 Salon Sytyssä, Helsingintie 6. Koulutus tarkoitettu kaikille, jotka haluavat ulkoilla yhdessä iäkkään kanssa, kouluttajina Veera Hälli Salon Sytystä ja Sanna Saramo Salon seurakunnasta. Ilm. viim. 15.4. www.salonsyty.fi/ilmoittautumiset. Lisätietoa: veera.halli@salonsyty.fi p. 0400 752 611.

Hiljaisuuden polulle

Kävelyä hiljaa muiden kanssa järven ympäri, hiljaisia mielen harjoituksia ohjatusti, eväitä kodalla… Koe hiljaisuuden polku Teijon kansallispuistossa la 17.5. Kokoontuminen klo 13 Teijon luontotalolla, Matildanjärventie 84. Kimppakyyti klo 12 Salon srk-talolta, Kirkkokatu 6. Reitti 5,5 km, vaelluksen kesto noin 4 tuntia. Omat eväät mukaan, kodalla mahdollisuus paistaa makkaraa. Jos sinulla on kyytitarve tai voit tarjota kyydin muillekin, ota yhteyttä Liisi Kärkkäiseen p. 044 774 5266.

Seurakuntasanomat tulossa

Seurakuntasanomat 1/2025 jaetaan 5.–6.4. varhaisjakelun mukana koteihin, joissa ei ole mainoskieltoa. Lehden voi lukea myös verkossa: www.salonseurakunta.fi. Mahdolliset jakeluhäiriöt: tiedotus.salo@evl.fi.

HAUTAAN SIUNATUT

Sylvi Maria Ekman-Järvinen 100 v Maire Annikki Parviainen 93 v Mirjam Kaarina Pekola 88 v Matti Kalevi Pukki 82 v Airi Kyllikki Mether 81 v

Kyllikki Kaarina Simola 81 v Marja-Liisa Rauhalinna 80 v Olavi Juhani Lahti 78 v Seppo Sakari Leino 76 v Nils Erik Kärkkäinen 74 v Mikko Kalevi Kustaa Kylänpää 48 v

”Olemme sillanrakentajia romaniyhteisön

Jonna Hellberg-Pitkänen

Romanien kansallispäivää vietetään ensi tiistaina 8. huhtikuuta. Ensimmäistä kertaa kansainvälistä romanipäivää vietettiin Lontoossa noin 50 vuotta sitten. Suomessa päivä ilmestyi kalentereihin vasta vuonna 2012 ja Salossa päivää on juhlistettu näkyvämmin vasta viime vuosina.

Syyksi Salon Seudun Romanit ry:ssä arvellaan, että romanit eivät ole halunneet erottautua valtaväestöstä. Kansallispäivän korvalla keskusteluaiheet kiertyvät romanien koulutus- ja työllistymismahdollisuuksien ympärille. Taustalla kuuluu paitsi huoli vähemmistöjen asemasta Suomessa, myös nuorista.

- Nykyään kansallispäivän merkitys on noussut erityisesti yhdistystoiminnassa, toiminnanjohtaja Tuula Lindgren kertoo. Salossa kansallispäivä näkyy kutsuvierastilaisuutena, muualla Suomessa muun muassa avointen ovien päivinä, konsertteina ja seminaareina.

- Ajattelen, että tunnustamalla kansallispäivämme yhteiskunta haluaa osoittaa, että olemme tärkeitä suomalaisia – vaikka ennakkoluulo-

ja valtaväestön välillä”

jakin yhä on olemassa, Katja Grönstrand pohtii.

- Nuorille kansallispäivän merkitys on suurempi. Täällä teinit ovat suunnitelleet, että pukeutuvat kansallispäivänä parhaimpiinsa ja menevät yhdessä Plazaan, Lindgren ihastelee.

Romaniväestö kohtaa toisiaan myös matalan kynnyksen perhekahvilassa, jossa jaetaan ilot ja surut sekä avustetaan arjessa.

- Tänä päivänä ihmisen kohtaamista tarvitaan. Ja on jo paljon, jos voidaan sanoa, että toimintamme kautta ihmisten yksinäisyys on vähentynyt, Nadja Friman iloitsee.

- Toimintamme keskiössä on ihmisten tuentarpeen havaitseminen, oli se sitten digiapua tai keskustelun tarvetta. Täällä me etsimme vastauksia yhdessä, Lindgren tiivistää.

- Paljon apua tarvitaan työllistymisessä. Salolaisilla romaninuorilla olisi intoa tehdä työtä. Mutta vaikka he pääsisivätkin koulutukseen, työpaikan saaminen ei ole helppoa. Ei kenellekään tietenkään, näinä aikoina, Grönstrand miettii. Lindgrenin mukaan on tärkeää, että mahdolliset syrjintäkokemukset eivät jäisi määrittämään henkilön kokemusta yhteiskunnasta,

vaan esimerkiksi uudelleenkouluttamalla itseään olisi tämän mahdollista löytää oma paikkansa maailmassa. Grönstrand on itse opiskellut ensin kokiksi, mutta nyt hän tähtää kasvatus- ja ohjausalalle.

- Opiskelin Keuruulla, mutta kaipasin ystäviäni ja tuttujani. Tulin Saloon niin usein kuin mahdollista, Grönstrand muistelee.

Arjen keskelle tarvitaan juhlapäiviä

Yhteisön merkitys syntyy perinteistä, turvallisuuden tunteesta ja omien piirien antamasta tuesta. Samalla tasapainoileminen valtaväestön ja romaniyhteisön välillä voi olla sekä rikkaus että haaste.

- Salossa ihmisillä on suuri halu mennä eteenpäin. Koen, että me olemme sillanrakentajia romaniyhteisön ja valtaväestön välillä, Friman pohtii.

- Toivoisin nuorille vahvoja juuria, joista kasvaa ja voimakkaita siipiä, joilla tavoitella unelmiaan, Lindgren haaveilee runollisesti ja tarkentaa:

- Nuorilta odotetaan niin paljon, ei ole ihme, jos nuoret väsyvät. Jos perheillä ei ole voimavaroja tukea nuor-

ta opiskelijaa, niin kyllä koulumaailma heidät aika yksin jättää, Lindgren toteaa ja toivoo, että vanhemmat ottaisivat suuremman roolin koulutietään kulkevan nuoren tukijoina.

- Turvalliset aikuiset tukevat nuorten selustaa. Epäonnistuakin saa, mutta sitten yhdessä noustaan taas, Friman lupaa.

Arjen keskelle tarvitaan juhlapäiviä, joissa tiivistyvät hengellisyys ja vieraanvaraisuus.

- Juhlimme kaikkia tavallisia suomalaisjuhlia, mutta tyypillistä niissä on, että perheet ja ystävät kerääntyvät yhteen, Lindgren huomauttaa.

- Juhlat auttavat meidät muistamaan, että Salossa romaniyhteisössä on paljon hyvää. Ehkä unohdamme sen joskus itsekin, Friman miettii.

Hän korostaa, miten tärkeää on näyttää toisesta välittäminen:

- Meillä perheessä ilmaistaan kaikki tunteet, mutta erityisesti sanotaan, että ”hei, sinä oot minulle tärkeä”, Friman sanoo.

Sekä Grönstrand että Lindgren nyökyttelevät vieressä. Tämän pöydän ääressä välitetään.

Rummunlyöjänkatu 13 pelastusarmeija.fi

· Sunnuntai 6.4. klo 15

Jumalanpalvelus

· Tiistai 8.4. klo 14

Raamattu- ja rukouspiiri

· Lauantai 12.4. klo 17

Pääsiäisjuhla

seder-ateria, hinta 25€ / hlö

Sitovat ilmoittautumiset 7.4. mennessä puh. 045 139 4069

Maksimissaan 20 hlö mahtuu mukaan

† HENÓTÊS-seurakunta

Rummunlyöjänkatu 7, Salo Su 6.4 klo 18 Ehtoolliskokous laulaja-evankelista Tenho Nyman, Mika Pesonen. Tervetuloa! www.Henotes.com

Apostoli Johanneksen luterilainen seurakunta

Messu Salossa su 6.4.2025 klo 10

Os. Helsingintie 14

Pastori Sakari Korpinen

www.lhpk.fi/seurakunnat/salo

Salon helluntaiseurakunta, Mököistenkatu 18 salonhelluntaisrk.fi

To 3.4. klo 15 Ruokakassijakotilaisuus

Pe 4.4. klo 19 Nuortenilta

Su 6.4. klo 11 Ehtoollisjumalanpalvelus: Tommi Suonpää, musiikissa House Band, pyhis, yhteyskahvio, klo 13 Farsinkielinen tilaisuus

Ma 7.4. klo 14 Nykypäivän ompeluseura: Tehdään käsitöitä samalla kun vetäjä lukee hengellistä kirjallisuutta

Ti 8.4. klo 18.30 Rukousilta

Ke 9.4. klo 14 Kirjoitettu on – avoin raamattupiiri, kahvitarjoilua

Olet lämpimästi tervetullut tilaisuuksiimme!

Nadja Friman, Tuula Lindgren ja Katja Grönstrand Salon Seudun Romanit ry:n perhekahvilassa. Iloiseen ja nauravaiseen porukkaan toivotetaan kaikki tervetulleiksi.

Ennakkoäänestys alkaa keskiviikkona - Salo kannustaa myös vieraskielisiä äänestämään

Salonjokilaakso

Alue- ja kuntavaalien ennakkoäänestys alkaa tämän viikon keskiviikkona ja jatkuu ensi viikon tiistaihin 8. huhtikuuta saakka.

Alue- ja kuntavaalien varsinainen vaalipäivä on sunnuntaina 13. huhtikuuta.

Ennakkoon voi äänestää missä tahansa yleisessä ennakkoäänestyspaikassa joko kotimaassa tai ulkomailla.

Ennakkoäänestyspaikalla tarvitaan poliisin myöntämä henkilökortti tai passi taikka ajokortti tai vastaava kuvallinen asiakirja. Ennakkoon Suomessa äänestävä voi hakea lähimmältä poliisilaitokselta myös äänestämistä varten annettavan maksuttoman väliaikaisen henkilökortin.

Salon torilla on riittänyt vilskettä lauantaisin puolueiden tavatessa ehdokkaita. Salon SDP:n ALUEVAALIEHDOKKAAT 2025 ENNAKKOÄÄNESTYS 2.–8.4. | VARSINAINEN ÄÄNESTYS 13.4.

Salossa yleiset ennakkoäänestyspaikat ovat Salon kaupungintalo, Kauppakeskus Plaza, Halikon virastotalo, Perniön yhtenäiskoulu, Perttelin virasto (nuorisotila), Kiskola, Kiikalan Komisuon koulu, Kuusjoen koulu ja Suomusjärven koulu. Liikkuva ennakkoäänestyspaikka kiertää ennakkoon il-

Myös muut kuin Suomen kansalaiset voivat äänestää alue- ja kuntavaaleissa

Salon kaupunki kannustaa verkkosivuillaan myös vieraskielisiä käyttämään äänioikeuttaan.

”Äänestämällä vaikutat siihen, ketkä päättävät tärkeistä, jokaisen arkea koskevista asioista seuraavat neljä vuotta.”

Salon maahanmuuttajaneuvosto toivoo, että myös vieraskieliset salolaiset käyttäisivät äänioikeuttaan.

- Maahanmuuttaja, jos haluat vaikuttaa kaupungin elämään ja myös omaan elämääsi, niin äänestä. Tutki ehdokkaiden näkemyksiä ja lupauksia, valitse ihminen, joka on valmis puolustamaan maahanmuuttajien etuja. Valitse oikein ja äänestä viisaasti. Vaalien jälkeen on turhaan kritisoida kaupunginvaltuuston tai aluevaltuuston päätöksiä. Nyt on oikea aika toimia – vaikutat, jos äänestät, muistattaa Salon kaupungin maahanmuuttajaneuvoston varapuheenjohtaja Irma Iho.

Oikeusministeriön Vaalit.fi -sivustolta löytyy tietoja alueja kuntavaaleista 29 eri kielellä – tutustu sivustoon.

Lisätietoja äänestämisestä voi myös kysyä eri kielillä ottamalla yhteyttä maahanmuuttajaneuvostoon maahanmuuttajaneuvosto@salo.fi

Aluevaaleissa äänioikeutettuja ovat hyvinvointialueella asuvat Suomen, muiden EUjäsenvaltioiden sekä Islannin ja Norjan kansalaiset, jotka ovat täyttäneet 18 vuotta viimeistään vaalipäivänä.

Lisäksi äänioikeutettu-

ja ovat hyvinvointialueella asuvat 18 vuotta täyttäneet muut ulkomaalaiset, jos he ovat asuneet Suomessa yhtäjaksoisesti vähintään kaksi vuotta.

Kuntavaaleissa äänioikeutettuja ovat kunnassa asuvat Suomen, muiden EU-jäsenvaltioiden sekä Islannin ja Norjan kansalaiset, jotka ovat täyttäneet 18 vuotta viimeistään vaalipäivänä. Äänioikeutettuja ovat myös Suomessa kaksi vuotta yhtäjaksoisesti asuneet 18 vuotta täyttäneet muut ulkomaalaiset.

moitetusti Salon eri alueilla.

Kun kotikunta elää ja kukoistaa, olemme

OIKEALLA ASIALLA.

ARI AALTO yrittäjä, eläkeläinen 156 ANU AALTONEN kehitysjohtaja 157

KOKOOMUKSEN KUNTAVAALIEHDOKKAAT SALOSSA

TEIJA AARTOLAJALONEN nuorisosihteeri, matkaopas 158

MIKA AHLQVIST agrologi, myyntijohtaja 159

JUKKA HUTTUNEN teknologiajohtaja 166 MARJATTA HYTTINEN lastenlääkäri 167 MIKKO JAAKKOLA yrittäjä 168 NIILO JOKINEN varasto- ja logistiikkatyöntekijä 169

MIKA KORTELAINEN opettaja, insinööri 176

PIRJO KOSKI sisäisen valvonnan päällikkö 177

TOMMI LAAMANEN IT-suunnittelija, yrittäjä 178

LAINE myyjä 179

valt. yo 187 NOOR NOORI tuotantotyöntekijä 188

SIIKONEN yrittäjä

JUHANI NUMMENTALO mth. yo 189

ANNA AHONEN tuotepäällikkö, terveydenhoitaja 160

MATTI FONTELL maanviljelijä, yrittäjä 161

PAULIINA HALLIVUORI ympäristösuunnittelija, tradenomi 162

RALF HELLSBERG yrittäjä 163 RAILI HILAKARI varatuomari 164

ANNA-MAIJA HONKANEN opinto-ohjaaja 165

ILKKA JUVA KTM 170

LAMSIJÄRVI koulunkäynninohjaaja 180

MARKETTA POHJANHEIMO THM 190

ANNE JÄRVINEN kirjastonhoitaja, eläkeläinen 171

LUUKKA eläkeläinen, lehtori 181

IIRO POUKE projektipäällikkö 191

TARU JÄRVINEN yrittäjä, parturi-kampaaja 172

MALIN

MIKO KAKKO metsätalousinsinööriopiskelija AMK, kaivinkoneenkuljettaja 173

KASPER KINNUNEN rakennusyrittäjä 174 TAINA KIRVES-JÄRVINEN yo-merkonomi 175

ROUHIAINEN linjaautonkuljettaja 193

RUSI KTM, kaupallisten aineiden opettaja 194 KALLE RÄIKE DI, palvelujohtaja 195

ARKI RATKAISEE

TEEMU AALTONEN 44 Yrittäjä

OUTI HOIKKALA 65 Eläkeläinen

HENRIK ALM 43 Sisustusmyyjä

HENNA ANTTILA 38 Sisällöntuottaja digit markkinointi

ANNE HURVE 47 Liiketoiminnan kehityspäällikkö Lähihoitaja

MIKA HÄNNINEN 54 Asiantuntija

Vihreät

HEIDI EKHOLM 42 Yrittäjä

ANNA HÄRRI 40 Tutkija Filosofian tohtori

ANNIKA ELONEN 38 Ruokapalvelutyöntekijä

PETTERI KALLONEN 30 Näyttelijä

Kuntavaalit Kommunalvalet 13.4.2025

Ennakkoäänestys Suomessa 2 –8 4 2025 Förhandsröstning i Finland den 2 april–8 april 2025

TEEMU HANNILA 49 Eläkeläinen

JUHANI KARHUMÄKI 75 Professori Emeritus Luonnonsuojelija

JONNA HELLBERGPITKÄNEN 41 FM Yrittäjä MARIA KARP

paripsykoterapeutti

LEEVI LEPISTÖ 25 Opiskelija

LAURA MÄNKI

57 Kirjailija Viestintäyrittäjä

HENRIIKKA PUNTTI 46 Lähihoitaja

MERLE TIKS

38 Ryhmäliikunnanohjaaja Vegaani

SAMULI LINDGREN 41 Ohjelmistokehittäjä

SIIRI NORDIN 44 Muusikko Suunnitteluassistentti

SAIJA-REETTA PUOPOLO 49 Kulttuurituottaja Teatteri-ilmaisun ohjaaja

JERINA WALLIUS 47 Eläinlääkäri Maatalousyrittäjä

SANNA LINDHOLM 60 Laatuinsinööri

MIKA NUMMENPALO 56 Yrittäjä Eläkeläinen

KARI SAARINEN 64 FM Musiikkiterapeutti

BIRGITTA WULF 70 Mielenterveyshoitaja Eläkeläinen

SARITA LINTULA

40 Rakennusmestari AMK Yrittäjä

MIKA NUMMILA

57 Projektipäällikkö

LAURA LOPONEN

36 Myyjä Henkilökohtainen avustaja

JENNI SALAKARI 52 Toiminnanjohtaja Sosiaaliohjaaja

NATALIA MATCHENKOVA 45 Laboratorioanalyytikko

SATU PAANANEN

47 Erityisluokanopettaja Vararehtori

HEIDI SANDBERG 42 Verhoilija

TARJA PALOMÄKI 40 Hoitaja Kasvatusalan ohjaaja KAI SCHNEIDER 65 Yrittäjä Melontaopas

Eläinsuojeluasiantuntija

Maksaja Salon seudun vihreät

Puheenjohtajat Minja Koskela ja Riikka Purra Salon torilla

Kunta- ja aluevaalien ennakkoäänestystä edeltävä lauantai tarjoili aurinkoisen toripäivän puolue-ehdokkaille ja puolueiden teltoilla aktiivisesti käyneille kuntalaisille. Torille ehtivät myös Vasemmiston puheenjohtaja Minja Koskela ja valtiovarainministeri, Perussuomalaisten puolueen puheenjohtaja Riikka Purra. Vasemmiston vaaliteemoihin kuuluu vahvat julkiset palvelut.

- Haluamme ajaa vahvoja julkisia palveluja, niin hyvinvointialueilla kuin kunnissa. Hyvinvointialueilla meidän teemana on ollut, että viikossa pitäisi päästä omalle lääkärille, Koskela kertoo.

Hän kritisoi hallituksen 100 miljoonan euron rahoitusta kelakorvauksiin, jotka hänen mukaansa menevät käytännössä yksityisten terveysfirmojen katteisiin.

- Jos ne (rahat) siirtäisi hyvinvointialueille, sillä voitaisiin saada hoitotakuu lyhennettyä viikkoon ja pystyttäisiin varmistamaan, että pystytään rakentamaan omalääkäri, -hoitaja ja -tiimi malleja, Koskela kertoo.

Työntekijöiden saatavuuden takaamiseksi, jos Vasemmisto olisi hallitusvastuussa, se peruisi koulutukseen tehtyjä leikkauksia ja palauttaisi esimerkiksi aikuiskoulutustuen. Kouluihin näissä vaaleissa puolue kannattaa kohtuullisia ryhmäkokoja.

- OAJ (Opetusalan Ammattijärjestö) on puhunut 20 opiskelijan ryhmistä. Me emme ole tehneet tästä näissä vaaleissa linjausta, mutta minusta se kuulostaa järkevältä. Se on sekä opettajien että opiskelijoiden jaksamisen ja hyvinvoinnin näkökulmasta erittäin tärkeä asia. Koskela näkee hyvinvointialueiden tämänhetkisen tilanteen huolestuttavana. Esimerkiksi Varhassa käydään nyt lyhyen ajan sisällä toiset YT-neuvottelut.

- Salon sairaalan tilanne sairaalaverkon karsimisessa on ollut meillä sellainen asia, jota ollaan ihan valtakunnallisestikin pidetty esillä. Varhan antama lausunto sairaalan tilanteesta toi esiin sen, miten sairaaloiden lakkautukset tulevat aiheuttamaan henkilöstöpulaa, jonka estämisellä hallitus perusteli näitä lakkautuksia.

Koskelaa tuli tapaamaan Heli Elovaara, joka tuli paikalle työnsä puolesta.

- Olen puheterapeuttiliiton paikallisosaston puheenjohtaja. Liiton strategiassa on tänä vuonna yhteiskunnallinen vaikuttaminen ja sen lisääminen alue- ja kuntavaaleissa. Sitä varten tulin tänne, hän kertoo.

Elovaara ehti päivän aikana kiertämään jokaisen puolueen teltalla.

Hyvä sää ja politiikka houkuttelivat torille

Riikka Purra puhui paikalle

tulleille ihmisille torin lavalla mikrofonin kanssa. Myös hänen puheessaan nousi esiin koulujen tilanne.

- Koulut ovat yksi kuntien tärkeimmistä tehtävistä. Me haluamme kouluihin sitä, että opettaja opettaa ja oppilaat oppivat. Opitaan olemaan ihmisiksi, jos sitä ei ole opittu kotona. Valitettavasti tällä hetkellä kouluissa on valtavia ongelmia, Purra puhuu. Ongelmiksi hän nimittää eriytymisen kiihtymistä koulujen välillä. Opettajan monet roolit: vartija, sosiaalityöntekijänä ja ajoittain poliisi, eivät jätä aikaa itse opettajan työlle.

- Kouluihin tarvitaan oppimis- ja osaamisen takuu. Luokalta toiselle ei päästetä, ei suomalaista tai sen paremmin maahanmuuttajataustaistakaan, mikäli hän ei ole saavuttanut sitä osaamista. Purra peräänkuuluttaa puolueen vaalikampanjan Sekoilu pois -ideaa. Sotemenojen kasvua hän pitää luonnollisena. Hyvinvointialueet saavat tänä vuonna kaksituhatta kaksisataa miljoonaa euroa eli 2,2 miljardia enemmän rahaa kuin viime vuonna.

- Lähes kolmannes valtion budjetista menee hyvinvointialueille. Se selittyy väestön ikääntymisellä. Hoivan tarve kasvaa, se on luonnollista. Samaan aikaan tämä 21 hyvinvointialueen plus Helsingin malli, jonka nämä puolueet viime kaudella rakensivat, ei ole optimaalinen. Se sisäl-

tää sellaisia ominaisuuksia, joihin meidän pitäisi pystyä puuttumaan, Purra kuvaa. 20 vuoden talouden kasvun ongelmien hän sanoo nyt olevan oikealla suunnalla, mutta tarvittavan tarkkuutta valtion rahankäytössä. Hyvinvointialueille hän kaipaa vähemmän hallintoa ja enemmän työntekijöitä.

164

164 2272

- Rahoitus alueilla ei ole sellainen, mikä sen pitäisi olla. Me korjaamme asian ja samalla lisäämme rahaa hyvinvointialueille, Purra lupaa. Puheen jälkeen Purra ehti lyhyesti tavata kuuntelemaan tulleita ihmisiä, joista monet kyselivät hänen jaksamisensa perään. Nainen vakuutti teräksistä jaksamista, joka on tullut tottumisen kautta, ennen kuin jatkoi matkaa seuraavaan kohteeseen.

Matti ja Aino Saariaho tulivat hyvän sään ja politiikan houkuttelemina kuuntelemaan Purran puhetta.

- Purra puhui täyttä asiaa, Matti toteaa.

Pariskunta on muuttanut Oulusta Saloon 13 vuotta sitten ja ehdokkaat ovat heille vieraampia.

- Nyt on hyvä aika tutustua heihin ja keskitämme äänemme, he sanovat.

Torille tuli aistimaan tunnelmaa myös 14-vuotias Niko Holmström. Hän on kiinnostunut politiikasta ja taloudesta.

- Olen kierrellyt eri teltoilla ja Kokoomus kiinnostaa eniten, hän sanoo.

Raili Hilakari

Raili Hilakari

Raili Hilakari

Omaishoitajien asemaa parannettava Omalääkärimalli otettava käyttöön heti Hoitoon pääsyä helpotettava Talous kuntoon Salossa ja Varhassa Hallintohimmeleitä purettava ja niiden kustannuksia laskettava Teiden kuntoon satsattava

Perniön Papu-kahvilaan keskustelemaan päivänpolttavista asioista 22.3. klo 13-15 ja 5.4. klo 13-15 osaava tyyppi, varatuomari

Tervetuloa vaalikahveille

Tervetuloa vaalikahveille

Perniön Papu-kahvilaan keskustelemaan päivänpolttavista asioista 22.3. klo 13-15 ja 5.4. klo 13-15 osaava tyyppi, varatuomari

Äänestä uutta verta valtuustoon!

Halikon Prisman edustalla lauantaina 5.4. klo 13-15

Lämpimästi tervetuloa!

Ennakkoäänestys 2.-8.4. Varsinainen äänestyspäivä

• Salon tori klo 10-12, grilli kuumana

• Pertteli, Lindholmin K-Market klo 12.30-13.15

• Halikon Prisma klo 13-15, 200 annosta lohisoppaa

VAALITUPA avoinna päivittäin klo 11-19 10.4. saakka. Tuvan löydät Salon Työväentalolta, Vilhonkatu 9. Käynti pääovesta.

Poikkea kahville!

Lauantaina 5.4 vaalitupa on suljettu.

Minja Koskela viihtyi Salon torilla tunnin.
Riikka Purra sai kannattajalta kukkakimpun.

Nina

Backman-Stenholm sairaanhoitaja

Minna Elo osastonsihteeri

Janne

Nina Backman-Stenholm sairaanhoitaja 2 2083

Jouni Eskola agrologi, maanviljelijä

Jenni Grandjacques ohjaaja

Mika Haarala insinööri, eläkeläinen

2093

Järvinen yrittäjä Kanerva eläkeläinen

Paula Achrén insinööri, puutarhayrittäjä

Janne Järvinen yrittäjä

Jore

Tauno Kanerva eläkeläinen

Minna Elo osastonsihteeri 3

Seppo Kuisma yrittäjä

Seppo Kuisma yrittäjä

Jouni Eskola agrologi, maanviljelijä

Maija Kymäläinen maatalousyrittäjä, agrologiopiskelija

Jenni Grandjacques ohjaaja 5

Arttu Laaksonen YTK, pääsihteeri

Maija Kymäläinen maatalousyrittäjä, agrologiopiskelija

Lunden opiskelija ohjelmistosuunnittelija tuotantopäällikkö

Toni Majuri ohjelmistosuunnittelija Kalervo Mäkinen tuotantopäällikkö, eläkeläinen Marjaana Mänkäri maatilayrittäjä

2 32 3 4 5 6

Jaakko

Halkilahti maatalousyrittäjä

Arttu Laaksonen YTK, pääsihteeri

Marjaana Mänkäri maatilayrittäjä

Asko Määttänen maatalousyrittäjä

Johanna Riski maatalousyrittäjä Raimo Rönkkö eläkeläinen eläkeläinen ismosaari.kotisivukone.com

Elina Seitz sosiaalityöntekijä, YTM 28 27 26 25 24 23 17 16 15 14 13 12 6

Ismo Saari eläkeläinen

Juulia Saario kampaaja, visualisti

Päivi Laine eläkeläinen,

2132

Päivi Laine sairaanhoitaja, eläkeläinen

Tuula Niemelä tilastohaastattelija, eläkeläinen

Asko Määttänen maatalousyrittäjä

Jukka Nieminen maanviljelijä

Juulia Saario kampaaja, visualisti

Pekka Salomaa varatuomari, agronomi

Niemelä eläkeläinen, tilastohaastattelija sosiaalityöntekijä,

Pekka Salomaa varatuomari, agronomi www.pekkasalomaa.net

Mika Haarala insinööri, eläkeläinen

Jaakko Halkilahti maatalousyrittäjä

Salossa

Ulla Huittinen yrittäjä

Jaakko Halkilahti maatalousyrittäjä

Sari Jaakola emäntä, maatalousyrittäjä

Ulla Huittinen yrittäjä

Eija Järvelä eläkeläinen, sair.hoit.

Ari Järvinen LKV Laine eläkeläinen, sair.hoit.

Timo Lehti ylikonstaapeli evp.

Timo Lehti ylikonstaapeli evp

Tarja Lehtovirta elintarviketeknikko

Tarja Lehtovirta elintarviketeknikko

Sari Jaakola emäntä, maatalousyrittäjä

Eija Järvelä eläkeläinen, sairaanhoitaja

Marja Leppähaara lähihoitaja, geronomiopiskelija AMK

Marja Leppähaara lähihoitaja, geronomiopiskelija AMK

Järvinen LKV

Nadja Lindgren-Blomerus sosionomi, suunnittelija

Nadja Lindgren-Blomerus sosionomi, suunnittelija

Jore Lunden opiskelija

Tuula

Niemelä eläkeläinen, tilastohaastattelija

Sanna Nokka agronomi, kehityspäällikkö

Anniina Orrenmaa sairaanhoitaja Ari-Heikki Riihikankare turvallisuuskonsultti

YTM

Marita Tuominen eläkeläinen Vilma Vainio opiskelija

Nieminen maanviljelijä Ari-Heikki Riihikankare turvallisuuskonsultti

Johanna Riski maatalousyrittäjä Raimo Rönkkö eläkeläinen

Tuominen eläkeläinen opiskelija Vierjoki-Väätäinen KM, varhaiskasvatuksen erityisopettaja

Karoliina VierjokiVäätäinen KM, varhaiskasvatuksen erityisopettaja

Aimo Vähä-Pietilä eläkeläinen, koneasentaja

Aimo Vähä-Pietilä eläkeläinen, koneasentaja

Henri Aalto tuotantotyöntekijä

Martti Halme isännöitsijä

Marko Aaltonen insinööri Kaarlo Alanko pienyrittäjä, paloesimies evp.

Anneli Jalonen eläkeläinen, päivähoitaja, kuvataiteilija

hankinta-ketjun asiantuntija, LM/TSV

Kirsi-Maria Jokinen järjestökoordinaattori, insinööri

Jukka Alestalo eläkeläinen

Jarkko Anttila pelaajaedustaja, yrittäjä

Piia Keto-oja kehitysvammaistenhoitaja

insinööri

Marjut Kivelä psykiatrinen sairaanhoitaja, seksuaalineuvoja

Pekka Lintunen mielenterveyshoitaja, eläkeläinen

Markku Oksanen aluepäällikkö, eläkeläinen

Sofia MaleikeRuohola erikoislääkäri

Sari Meisola tarjoilija

Juha Mäkilä sairaanhoitaja

Anne Nenonen KTM, viestinnän asiantuntija

Tapani Oksanen kiinteistönhoitaja, eläkeläinen

Simo Paassilta kunnallisneuvos, kaupunginhallituksen puheenjohtaja

Kaisa Palohonka aluetoiminnan asiantuntija

Jari Arffman sähköasentaja

Mia Blomqvist eläkeläinen, psykiatrinen sairaanhoitaja

Koli ruokapalveluvastaava

Mikko Breilin järjestelmäasiantuntija

henkilökohtainen avustaja

Jaana
Jyrki Komulainen varhaisjakaja Teija-Liisi Kontkanen sairaanhoitaja, eläkeläinen
Petri Kuisma
Nina Lamnaouer hammashoitaja, lähihoitaja
Arja Lautiala eläkeläinen
Kari Lehti eläkeläinen,
Kimmo Lehto AD/graafinen suunnittelija
Anneli Leiponen johdon assistentti, tradenomi
Juha Leppävuori sähköasentaja
Sari Levonmäki opiskelija,
Saku Nikkanen kansanedustaja
Olli Nikkilä lähihoitaja
Asmo Ojanperä koneasentaja
Satu Parttimaa dieettikokki
Aimo Peltonen herastuomari, eläkeläinen
Marko Poikela lähihoitaja
Tapani Rajala keittiömestari
Gezim Rrustemi Senior purchaser, ostaja
Esko Rönkkö eläkeläinen Eetu Sadeharju muusikko, opettaja Katri Salminen hitsaaja, varapääluottamusmies Anita SjöholmNikkanen asiantuntija
Kiisa Uusitalo lähihoitaja Tanja Valkonen apulaisosastonhoitaja (TtK, YAMK)

Sanna Leivonen Mika Sarhola

Anna-Leena Yli-Jama

Vastuuta tulevaisuudesta.

Maatalousyrittäjä, agrologi (AMK) Kaupunginvaltuutettu Kaupunginhallituksen jäsen Varsinais-Suomen Kokoomuksen puheenjohtaja

Ehdokkaasi jatkokaudelle Salon kaupunginvaltuustoon ja Varsinais-Suomen aluevaltuustoon. annaleenaylijama.fi

Spelmän Ohoj! elvyttää saarten pelimannikulttuuria Taalintehtaalla

Jonna Hellberg-Pitkänen

Aluksi voisi ajatella, että barokkimusiikki ja kansanmusiikki olisivat täysin eri asioita, mutta Taalintehtaalla asuvalla Veera Hirvaskerolla on toinen näkemys.

- Niissä on yllättävän paljon samaa. Hoveissa on usein soitettu ja tanssittu hyvin samanlaista musiikkia kuin kansan parissa, eikä aina ole ollut varmaa, mihin suuntaan vaikutteet ovat valuneet. Tietyt sävelmät ovat kuitenkin läpäisseet kaikki kansankerrokset. Oma musiikillinen taustani on klassisessa musiikissa, mutta voisi sanoa, että olen vahvassa sivuluisussa kansanmusiikin puolelle. Kansanmusiikissa tekemisen kulttuuri on lempeää ja sallivaa. Soitamme paljon myös korvakuulolta, koen sen vapauttavana, Hirvaskero pohtii.

Taalintehtaalle on muotoutunut ainutlaatuinen kansanmusiikkiin keskittynyt pelimanniyhdistys nimeltään Spelmän Ohoj!. Yhdistys pyrkii elvyttämään pelimannikulttuuria ja taltioimaan saarten omaa, erityistä musiikkiperinnettä. Yhdistys sai alkunsa kansanmusiikin parissa työskennelleen Jimmy Träskelinin aloitteesta. Spelmän Ohoj! -hanke muotoutui vuoden toiminnan jälkeen musiikkiyhdistykseksi, jonka ydin tiivistyy filosofiaan, jonka mukaan jokainen osaa laulaa ja soittaa, ja yhdessä tekeminen on tärkeää.

- Mielestäni Taalintehtaalla oli tilausta yhteisölliselle musiikkiperinteelle. Erilaisin tapahtumin yhdistyksemme nostaa esiin tämän alueen erityistä kansanmusiikkiperinnettä, Träskelin kertoo.

- Järjestämme harrastustoimintaa ja esiinnymme erilaisin kokoonpanoin. Toimintamme keskiössä on pelimanniryhmä, jossa on mukana kaikenlaisia pelimanneja alakoululaisista eläkeläisiin. Joku soittaa ammatillisesti, toinen taas ottaa musiikillisia ensiaskeliaan. Kokoonpanoon kuuluu myös erilaisia instrumentteja matkaharmoonista viuluun ja pyykkilaudasta kutovaan

mummoon. Osallistujien ei tarvitse siis edes soittaa, kutimien kilkuttelukin riittää. Ja laulaminen, Hirvaskero ja Träskelin iloitsevat.

- Kansanmusiikki-sanalla usein viitataan kokonaiseen kansakuntaan, vaikka se, mitä tarkoitetaan, on paikallisuutta. Tämän alueen kansanmusiikki on pitkälti saaristovalsseja, toisaalta Hiittisten saaristosta on taltioitu Pohjoismaiden vanhimpiin kuuluvia balladeja. Kansanmusiikki on yhteisöllistä musiikkia, joka lähtökohtaisesti kuuluu kaikille, Träskelin pohtii.

- Saaristossa on laulettu paljon lauluja ja myös rallateltu pelimannisävelmiä. Ehkä siksi, että syrjäisillä saarilla

ei välttämättä ollut soittimia, Hirvaskero huomauttaa.

Saariston laulut kertovat elämästä merellä ja esimerkiksi siitä, miltä tuntuu kun itse jää odottamaan merille lähtenyttä kumppania. Meri on aina läsnä ja ehkä se näkyy myös valssien keinuvassa rytmissä. Träskelin ja Hirvaskero ovat molemmat muuttaneet Taalintehtaalle muualta Suomesta, mutta he ovat rakentaneet paikkakunnalle omanlaisensa elämän.

- Pieni paikkakunta sopii minulle. En ole koskaan ahdistunut siitä, että ihmiset tuntevat minut ruokakaupassa, Träskelin miettii hyväntuulisesti.

- En minäkään, Hirvaskero vahvistaa.

Träskelin on kasvanut lapsuutensa Hangossa, meren äärellä. Meri jakaa kuitenkin pariskunnan kahteen leiriin:

- Ihailen merta, mutta se ei ole minulle kotoisa elementti. Ehkä, koska olen kotoisin Itä-Suomesta, tarvitsen järven läheisyyttä. Kun menemme kesäisin uimaan, Jimmy haluaisi mereen, mutta yleensä menemme järveen, Hirvaskero nauraa.

- Uimiseen ja soittamiseen tiivistyy paljon meidän elämää, Träskelin yhtyy nauruun.

- Tietysti tulevaisuudessa meillä on joukossamme myös pieni pelimannioletettu, Hirvaskero vinkkaa ja viittaa sillä tulevaan perheenlisäykseen.

Karnisto-Toivonen

VTM, yhteyspäällikkö

Ihmisille tärkeimmät sotepalvelut tulee löytyä läheltä, ja niitä tulee saada nopeasti

Taina Kirves-Järvinen

Tunnollisuudella.

Taina Kirves-Järvinen Tunnollisuudella.

kuunnellen,

Maaseudun puolella – aina. JOHANNA RISKI

maatalousyrittäjä - Puolustan aina maaseutua, sen elinkeinoja ja lähipalveluita - Jatkan tarkan talouden politiikkaa: maltillinen velka turvaa tulevaisuuden palvelut

Aluevaalit

Sari Uutela on ollut Somerniemen Marttojen toiminnassa mukana parikym-

- Naapurin emäntä pyysi minua mukaan ja ensimmäisessä vuosikokouksessa minusta tehtiin sihteeri. Nykyisin toimin puheenjohtajana. Siinä täytyy olla paljon näytillä ja osata delegoida työt muille, hän nauraa, mutta jatkaa: kaikki tehdään talkoilla ja kuka milloinkin toiMonenlaista toimintaa mahtuukin Sarin Martta-

niin tarkka valvonta, että paljon menee aikaa myös tietokoneella. Minä hoidan tilan kirjanpidon, omavalvonnan ja tilastoinnin, Sari kertoo. Marttailusta on tullut Sarille elämäntapa.

- Meidän 21-vuotias poika Juho toteaa usein, että ”tää on taas joku Martta-juttu”, kun häntä koulutan ruuanlaitossa, pyykinpesussa ja siivoamisessa, Sari nauraa.

Viihdyn kotona ja kotoilukin kuuluu marttailuun. Ei aina tarvitse lähteä mihinkään kotoa pois harrastamaan. Teen koko ajan käsitöitä, hoidan puutarhaa, kasvatan ruokaa ja perennoita. Lisäksi leivon paljon. Nyt olen innostunut hapanjuurileivonnasta.

Sari kertoo perheensä olevan melko omavarainen. Marjat, perunat ja munat, sekä kasvihuonekurkut ja tomaatit kesällä tulevat omalta tilalta.

detään läheiselle kesämökille. Joskus voidaan olla siellä yötäkin. Loma koostuu aika pienistä palasista, koska luomutilalla lomitus on aika hankala järjestää. Kesäisin kanat ulkoilevat vapaana tarhassa, eivätkä malttaisi mennä illalla sisään nukkumaan ja ne täytyy ohjata sisään. Nyt kun Juho on aikuinen, hän voi kyllä meitä joskus sijaistaa, Sari tuumii.

- Lapsille on pidetty äitien- ja isänpäiväkakkukursseja. On tehty makkaraa ja vaihdettu perennoja ja viherkasvien pistokkaita. Käsityöilloissa on opeteltu esimerkiksi kutomaan sukkaa eri tavoilla ja pidetty Somerniemen maa- ja kotitalousseuran kanssa juureskurssi. Seurakunnan kanssa on tehty yhteistyötä järjestämällä kahvituksia eri tilaisuuksiin. Torilla on pidetty sienineuvontaa ja Martanpäivän saunailta on perinteisesti pidetty meidän mökillä, Sari luettelee.

- Kerran pidettiin miehille karjalanpiirakkakurssi ja oli tosi hauskaa.

Sari kertoo edustavansa katoavaa kansanperinnettä ja olevansa kokopäiväinen emäntä, joka ei käy muualla töissä.

- Mutta eihän ne lapset ja nuoret muuten opi, kuin opastamalla ja laittamalla itse tekemään. Kaikilla on nykyään niin kova kiire. Mietin, onko äiditkin niin kiireisiä, ettei sukupolvien perintöä ehditä siirtää lapsille, kun uusavuttomia ihmisiä on niin paljon, Sari pohtii.

- Martat opastavat myös talouden hallinnassa ja hävikin vähentämisessä ja Marttojen sivuilta netistä saa paljon vinkkejä moniin arkisiin asioihin. Lapsiperheet, joilla talous on tiukalla, pystyvät säästämään Marttojen ruuanlaittoneuvoilla.

- Googlaan itsekin aika paljon Marttojen ruoka- ja siivousvinkkejä. Taidan olla aika perinteinen Martta.

- Lihat, jauhot ja ryynit ostan niihin erikoistuneilta tiloilta. Marttaliiton lihattomuuden suosimisesta nousi kyllä äläkkä. Martta-liike on kuitenkin lähtenyt maaseudun naisten ja perheenäitien kouluttamisesta, että osaisivat tehdä ravitsevaa ruokaa perheelleen. Allekirjoitan sen, että kasvisten käyttöä täytyy lisätä, mutta ihmettelen, että suljetaan pois suomalainen liha. Itse en esimerkiksi tofua käytä, koska soija ei kasva Suomessa. Suosin suomalaisia vaihtoehtoja. Milloin näin aktiivisella tilalla sitten lomaillaan?

- Kesäisin on lomaa, kun kuuden aikaan iltaisin läh-

- Marttojen kanssa tavataan kerran, pari kuussa ja kodin arjen vastapainoksi on kiva tavata samanhenkisiä ystäviä. Tapaamisiin kuuluu aina kahvittelu nyyttikestiperiaatteella. Marttailuun liittyvä talkootyö ja yhteiskunnallinen puoli on myös minulle tärkeä. Marttoihin voi tulla matalalla kynnyksellä mukaan, myös miehet. Ei tarvitse olla mitään erityistä osaamista. Innostus riittää, Sari vakuuttaa.

Pyydän Sarilta vielä lopuksi Martta-vinkin.

- Omasta kodista kannattaa tehdä paikka, jossa koko perheellä on hyvä olla ja että hommat jaetaan, ettei vain yhden jäsenen tarvitse väsyä kotitöihin.

Oy)

• Rikosylikonstaapeli, evp

• Salon kaupunginhallituksen jäsen

• Ps-valtuustoryhmän pj

• Neljän mission kriisinhallintaveteraani

• Vabalt ka eesti keeles

• Kuntataajamien varhaiskasvatus ja ala-asteet säilytettävä

• Kyllä investoinneilleEi tunnin junalle

• Perniön lukio säilytettävä

- Puolison ja pojan kanssa pyöritetään luomukananmunatuotantoa. Tultiin asumaan tähän miehen kotipaikalle 2002. Kanoja on yhteensä 12 000 kahdessa eri tilakeskuksessa. Aamulla seitsemän jälkeen menen kanalaan. Vaikka vesi ja rehu tulevat kanoille automaateista, täytyy aamuin-illoin kiertää kanalassa valvomassa, että kaikki on hyvin. Samalla kerään munat pesän nauhalta ja lattiamunat, Sari kuvaa. - Arkeeni kuuluu myös paljon miesten ruokkimista joko kotona tai pellon laidalla. Juuri laitoin pojan mukana isännälle aamukahvirepun. Mielelläni lähden itsekin traktorilla pellolle, jos ehdin. Viljelemme kanojen rehun itse. Lisäksi luomutiloilla on

Uutelan työ on olla kokopäiväinen emäntä.

SALON KULTTUURIDEMARIT

Koko Salon kulttuurin puolesta

Lista 81-133

Kulttuuriluotsitoiminta ottanut ensimmäisiä askeleitaan Salossa

Henna Sundholm ja Outi

Yrttivaara toimivat kulttuuri luotseina Salossa. He hakivat toimintaan mukaan, sillä ovat kiinnostuneita kulttuurista.

- Itse olen innokas kulttuurin kuluttaja ja pääsen toiminnan kautta itsekin oppimaan uutta, Sundholm iloitsee.

Kulttuuriluotsi on henkilö, jonka voi tilata itselleen seuraksi kulttuuritapahtumiin. Toiminnan on tarkoitus tarjota vastavuoroista kulttuurin kokemista, madaltaa kulttuurin kokemuksen kynnystä ja lisätä kulttuurin tuomaa hyvinvointia.

Salon kulttuuriluotsitoiminta on edennyt siihen vaiheeseen, että luotsit ovat päässeet aloittamaan toimintaansa.

- Salon kulttuuripalveluissa tehtiin kolme vuotta sitten kulttuurikysely, jossa tu-

tuuriluotstitoiminta herätti kiinnostusta. Kaksivuotinen kulttuuriluotsiprojekti käynnistyi Salossa vuosi sitten. Tavoitteena on saada toiminta käyntiin ja löytää omia, Saloon sopivia tapoja toimia, kertoo kulttuurisuunnittelija, kulttuuriluotseista vastaava Satu Pasio.

Kun luotsia tilaa itselleen, Pasio voi tarvittaessa auttaa miettimään, mitä kulttuuritarjontaa Salossa Luotsitoiminnan yhteistyökumppaneina toimivat jo Salon Taidemuseo Veturitalli ja Salon kirjastopalvelut.

- Kirjastossa luotsi ei kuitenkaan korvaa kirjaston työntekijöitä ja tiedä kaikkea. Tarkoitus on olla enemmän seurana ja ohjata toiminnan pariin. Ollaan enemmän kaverina, ei oppaina, Pasio

rin kokeminen voi tapahtua aivan tutussa ympäristössä esimerkiksi yhdessä lukien tai maalaten. Toiminnan kautta voi siis itsekin olla aktiivinen kulttuurin tekijä.

- Mahdollisuuksia on loputtomasti, Yrttiranta innostuu. Kulttuuriluotsit ovat käyneet muun muassa Kotisatama hoivakodissa ja suunnitteilla on myös yhteistyötä Varhan kanssa.

Toukokuussa Kulttuuriluotsit järjestävät Salon pääkirjastossa ensimmäisen avoimen lukupiirin.

- Sinne voi tulla myös ihan vaan kuuntelemaan ja seuraamaan, millaista toiminta on, Pasio kertoo.

Kulttuuriluotsien kirjaston päivystyspisteelle on löytänyt asiakkaaksi Leila Sainio.

- Kuulin toiminnasta ja näin

lehdestä ilmoituksen tästälä on luotsina myös tuttuja,rantaan.

Kulttuuriluotsitoiminnan kohderyhmäksi on tarkoitettu kaikki yli 18-vuotiaat. Tällä hetkellä toimintaa on eniten keskusta-alueella, mutta tarkoitus on levittäytyä ympäri Saloa mahdollisuuksien mukaan.

512545

- Täytyy miettiä tapoja toteuttaa kulttuuria muualla kuin ydinkeskustassa, jossa tarjontaa on. Olemme menossa kahden luotsin kanssa Suomusjärven kulttuurisunnuntaihin esittäytymään ja pitämään pienen taidehetken, Pasio paljastaa.

Luotseja on tällä hetkellä 17 ikähaarukaltaan 26-vuotiaasta eläkeikäisiin.

- Katsotaan, miten toiminta lähtee käyntiin, että tarvitaanko lisää porukkaa, Pasio päättää.

Holhoustoimen asiantuntija Elinvoimajaoston jäsen

Elinvoimainen Salo

Kestäviä päätöksiä, asukkaat ja luonto huomioon ottaen.

ULLA HUITTINEN

17.3.2025

Ralf Hellsberg tulostetut vaalimainokset 2025 vedoksen mukaisesti vedoksen mukaisesti heikkoliimatarra 785 x 1000 mm: 6 kpl

Vielä on virtaa, joten “Wanhassa vara parempi!”

Salon kaupungin tärkein tehtävä on asukkaiden viihtyvyys ja elinvoima. Minun vaaliteemani ovat: Vanhustyö, päihdetyö, työttömyys ja asunnottomuus, elikkä ELINVOIMA!

Asiakas vastaa Oy Pertinax Ab:lle lähettämästään alkuperäisestä sähköisestä ja fyysisestä paino- ja muusta materiaalista jälkeen asiakkaan tilaamia tuotteita. Asiakas vastaa myös siitä, ettei materiaali taikka sen hyödyntäminen sopimuksen oikeuksia (esim. tavaramerkki, tekijänoikeus tai liikesalaisuuden suoja). Jos kolmas osapuoli esittää näitä loukkaamisväitteitä,

Suhtaudun kriittisesti Länsiratahankkeen rahoitusmalliin.

Maksaja: Rönkkö Anna äänesi aloitteelliselle RAIMO RÖNKÖLLE kevään kuntavaaleissa

Nelli Spännäri
Anneli Jalonen 90
Anne Nenonen Sofia Maleike-Ruohola 106
Eetu Sadeharju 123
Martti Halme 89
Leila Sainio, kulttuuriluotsi Outi Yrttiranta, kirjaston Sanna Heinonen, kulttuurisuunnittelija Satu Pasio ja kulttuuriluotsi Henna Sundholm keskustelivat kulttuurista kirjaston ensimmäisellä kulttuuriluotsin pisteellä.

SALONJOKILAAKSO SÄHKÖPOSTIIN JOKA KESKIVIIKKO

Lähetä viesti “Näköislehti” sähköpostilla digi@salonjokilaakso.net

Tiedät ensimmäisten joukossa, miten aloittaa keskustelut kahvipöydässä...

Jonna Saarnilla on missio: täyttää

Jonna Hellberg-Pitkänen

Hampun ja kutterinpurun seoksessa liikahtelee, kun Jonna Saarnin arosopulit vipeltävät kuivikkeen sekaan kaivamassaan tunneliverkostossa. Kun terraarion kansi avataan, pilkistää pian laumanjohtajan pieni viiksekäs pää tunnelin suulta.

- Nämä ovat hirmuisen uteliaita eläimiä. Kun terraariota siivotaan ja jyrsijät viettävät hetken tilapäisasunnossaan, koiramme Kollaa tulee silloin paikalle. Koira vahtii arosopuleita, ja sopulit killittävät takaisin. Kahden lajin kohtaaminen sujuu ongelmitta, sillä Saarnin lauma on tottunut toisiinsa. Samassa asunnossa asuu 22 arosopulia, 5 gerbiiliä, 3 koiraa, 2 kissaa ja yksi hamsteri. Eläimet ovat Saarnille tärkeitä, mutta samalla ne myös rajoittavat suunnitelmia:

- Lauma vaatii oman aikansa. Tämä on minun perheeni: eläimet ja Hannu, mieheni tietysti myös. Kaikki, mikä ei tapahdu kotona, pitää suunnitella niin, että eläimet eivät jää yksin pitkäksi aikaa. Jo työpäivän kahdeksan tuntia on koirille pitkä aika olla ilman ihmistä. Saarni ei vaihtaisi eläimenomistajan arkeaan pois:

- Uskon, että eläimistä saa

Kuntavaalit 2025

Valmis jatkamaan työtä teidän tuellanne salolaisten parhaaksi

Satu

Parttimaa

PÄÄLUOTTAMUSMIES DIEETTIKOKKI, Salo

- Kaikille saavutettavat palvelut ja mahdollisuudet

- Kestävä ja kasvua tukeva talouspolitiikka - Inhimillinen ja oikeudenmukainen päätöksenteko

- Hyvinvointialueen palveluiden sujuvuus ja saatavuus

energiaa. Eläin maadoittaa ihmisen ja erottaa hänet arjen hullunmyllystä. Työpäiväänsä Saarni tasapainottaa paitsi huolehtimalla eläimistä, myös kasvattamalla orkideoita, kokoamalla 1000 palan palapelejä ja kävelemällä pitkiä metsälenkkejä. Sopulit ovat hauskalla tavalla työllistäneet myös Hannua, joka on päässyt nikkaroimaan terraarioihin kansia, Saarni hihittää.

- Ei minulla lapsuudessani, tai aikuisenakaan, ollut kuin kissoja ja koiria. Vasta täytettyäni neljäkymmentä tulin ajatelleeksi, että ”hetkinen – maailma on vapaa paikka, kyllä minulla voi olla jyrsijöitä, jos haluan”. Onhan se aika hauska yhdistelmä: koirat, kissat ja jyrsijät yhdessä, mutta kaikki eläimet ovat löytäneet oman rytminsä täällä. Kun koirat nukkuvat öisin, kissat valvovat. Hamsterit ovat hämäräeläimiä, arosopulit puolestaan touhuavat myös päiväsaikaan. Kissat mielellään seurailevat, mitä arosopulit tekevät, mutta eivät ne välitä kissasta mitään, Saarni naurahtaa. Mutta miksi hän halusi kasvattaa juuri arosopuleita?

- Arosopuli on aivan äärettömän söpö eläin, Saarni huudahtaa.

- Arosopuleita on paljon

lemmikkinä USA:ssa ja Japanissa, mutta Suomessa laji on harvinainen. Ihmettelen, miksi, sillä ne ovat hyvin seurallisia ja tulevat mielellään kädelle. Ne tarvitsevat lauman voidakseen hyvin, mutta ehkä juuri sen vuoksi niitä onkin niin mukava seurata. Terraariossa sirputtaa ja piiputtaa koko ajan, kun nämä kommunikoivat keskenään. Ja kun yksi yksilö tulee juomaan, kaikki tulevat jonossa perässä. Kun yksi oppii jonkin jutun, pian kaikki tekevät samaa, Saarni hihittää. Koska arosopulit ovat Suomessa niin harvinaisia, eläinten löytäminen ei ollut helppoa.

- Minun oli löydettävä itses-

Kalervo Mäkinen

tänikin aivan uusia puolia, Saarni huomauttaa, ja jatkaa: - Viestittelin tuntemattomille etsien vihjeitä arosopuleista. Yksi tiesi jonkun, joka taas tunsi toisen… Lopulta löysin Turun seudulta itselleni pienen naaraslauman. Jatkoin urosten etsintää. Sain vihjeen hollantilaisista jyrsijämessuista, mutta sieltäkään en saanut ostettua itselleni yksilöitä. Viimein kuulin belgialaisesta arosopulinkasvattajasta, ja silloin minua onnisti: sain häneltä 4 urosta ja 4 naarasta. Mutta miten saisin eläimet Belgiasta Suomeen? Lopulta arosopulit saapuivat eläinten kuljetukseen erikoistuneen yrityk-

“Maalaisjärki päätöksiin”

Tony Hellström

Yrittäjä, perheenisä

Yrityksiä, työpaikkoja sekä asuntoja tarvitsevat Salo ja salolaiset. Eli kehitystä ja elinvoimaa.

kunnallisneuvos, kaupunginhallituksen puheenjohtaja

Kokenut

Sari Sagulin
Marju Vidberg
Anna-Maija Honkanen
Pirjo Koski
Saila Rouhiainen
Tuula Valkonen
Maksaja: Ehdokas
Kuntavaalit
Jonna Saarnin kämmenelle mahtuu helposti neljä pikkuista arosopulivauvaa.

Suomi arosopuleilla!

sen mukana, joka nouti arosopulit puolestani Belgiasta ja kuljetti ne maateitse ABC Piihoville. Vihdoinkin jokin oli helppoa ja yksinkertaista, Saarni taivastelee. Sitten hän vakavoituu:

- Kyllä kaikista lemmikeistä on aina työtä. Eläimet tarvitsisivat mahdollisimman

terraariota.

lajityypilliset elinolosuhteet, mutta se ei tarkoita samaa, kuin että eläin kulkisi vapaana. Joskus turvallisuus menee kaiken edelle: meidän kissamme eivät pääse ulos, sillä melkein pihapiirissa asuu huuhkaja ja asumme vilkkaan tien varrella. Mutta mielestäni ihmisten tulisi

hakeutua enemmän luontoyhteyteen tavalla tai toisella, Saarni miettii. - Elämään pitää suhtautua positiivisesti. Oppia otan eläimistä: heille jokainen hetki on mahdollinen herkkuhetki tai rapsutus! Ja on minulla myös missio: täyttää Suomi arosopuleilla, Saarni hihittää.

Passeliauto palkittiin Suomen parhaana

Salonjokilaakso

Salossa Meriniityssä toimiva Passeliauto on palkittu yhtenä Toyotan Euroopan parhaista jälleenmyyjistä.

Toimitusjohtaja Antero Jokinen kertoo, että Salon Passeliauto Oy huomioitiin Ichiban 2025 -palkinnolla erinomaisesta asiakaspalvelutyöstä ja odotusten ylittämisestä.

- Passeliauto palkittiin Suomen parhaana Toyota-jäl-

leenmyyjänä nyt neljännen kerran, Jokinen sanoo.

Vuosittain yli 2 500 Toyotajälleenmyyjää kisaa Euroopassa keskinäisestä paremmuudestaan.

Palkintoperusteiden mukaan valitut jälleenmyyjät ovat esimerkkejä sekä uniikista tavasta palvella asiakkaita että sitoumuksestaan olla “Best Retailer in Town” eli alueensa parhaita jälleenmyyjiä.

Palkitut ovat ylittäneet odo-

OLEMME MYÖS SOMESSA

tukset mitä moninaisimmilla osa-alueilla, kuten kestävässä kehityksessä, liikkuvuuspalveluiden tarjoamisessa ja tarjoamalla aitoa lisäarvoa omalle yhteisölleen.

”Toyota Auto Finland Oy onnittelee voittajaa ja kiittää yhtiötä jatkuvista panostuksista niin henkilöstön tyytyväisyyteen, taloudellisiin tunnuslukuihin kuin ennen kaikkea upeaan asiakastyytyväisyyteen.”

HAUSKA LIIKUNTATAPAHTUMA

Miehille Salossa LA 17.5.2025

Lähtö klo 13. Kuntoiltava matka 3 km. (Valittavissa myös lyhyempi, esteetön reitti.)

Lähtö ja maali: Maran Baari Rummunlyöjänkatu 16, 24100 Salo.

Osallistumismaksu 30 € Sisältää mm. T-paidan, ruoan ja juoman maalipaikalla sekä arpajaislipun. Ilmoittaudu 17.5.2025 mennessä maksamalla 30 € tilille FI63 5410 0220 6004 59 (mainitse nimesi ja sähköposti- osoitteesi) tai menemällä osoitteeseen:

www.kohtuudenkolmonen.fi

Ilmoittautuminen musiikkiopiston oppilasvalintaan

Salon musiikkiopistoon otetaan uusia oppilaita oppiaineittain vapautuville paikoille. Lukuvuoden 2025-2026 oppilasvalinnat tehdään videohaun perusteella. Yksinlauluun hakeutuville järjestetään erillinen valintatilaisuus musiikkiopistolla. Musiikkiopistoon voi pyrkiä salolainen henkilö.

Ilmoittautuminen oppilasvalintaan tapahtuu 1.4.-28.4.2025 välisenä aikana osoitteessa https://salo.eepos.fi.

Salon kaupunki, Tehdaskatu 2, 24100 SALO www.salo.fi, kirjaamo@salo.fi

Ilmoittautumisen yhteydessä esitetään soitintoive ja varavaihtoehto. Videotehtävässä hakija esittelee itsensä ja soitintoiveensa sekä esittää yksinkertaisen laulun. Tarkemmat ohjeet ilmoittautumiseen ja videon toimittamiseen löytyvät osoitteesta www.salo.fi/musiikkiopisto Tervetuloa aloittamaan innostava ja tavoitteellinen musiikkiharrastus!

Rehtori

Ylijäämäruuan jakelu on alkanut Hermannin ja Armfeltin kouluilla

Punaisen Ristin vapaaehtoiset jakavat koulujen ylijäämäruokaa hakijoiden astioihin Armfeltin ja Hermannin kouluilla koulupäivisin klo 13-13.15. Astioita kannattaa ottaa mukaan useampia esim. pääruokaa ja salaattia varten. Erityisesti keittoja ja kastikkeita varten astioiden tulee olla tiiviitä. Saattaa olla päiviä, jolloin ruokaa ei jää. Tällöin ovella ilmoitetaan, että jaettavaa ei ole.

Ruokajako on aloitettu tiistaina 1.4. Kevätkauden jakelu jatkuu 30.5. asti. Ajantasaiset tiedot ruokajakeluista: www.ruoka-apu.fi. Koulujen ruokalistat ovat luettavissa: www.salo.fi/kouluruoka

Armfeltin koululla (Kuruntie 5–7, Halikko) käynti ja jakelu Ravintokeskus Kimaran sisäänkäynnin yhteydestä.

Salon kaupunki, Tehdaskatu 2, 24100 SALO www.salo.fi, kirjaamo@salo.fi

Hermannin koululla (Torikatu 5–7, Salo) käynti ja jakelu keittiön lastauslaiturin sisäänkäynniltä, joka on Raatihuoneenkadun ja Rummunlyöjänkadun kulmassa, koulun päädyssä.

Auto tulee jättää merkitylle parkkialueelle. Koulujen alueilla nikotiinituotteiden ja päihteiden käyttö ja päihtyneenä esiintyminen on kielletty.

Ruokajako on kaikille avoin arjen ekoteko, tervetuloa!

Lisätiedot: Miika Norro, Suomen Punainen Risti miika.norro@redcross.fi 040 4895754

Hilpi Tanska, Salon kaupunki hilpi.tanska@salo.fi 050 344 5463

Jonna Saarni huoltaa arosopuleiden

Salon Vasemmisto torilla

lauantaina 5.4. klo 10-12

Suolaista, makeaa, kahvetta ja puheen pulinaa! Ämpäreitä jaossa rajoitettu määrä - tule ajoissa! TERVETULOA!

ANNA ÄÄNESI KUULUA!

Ennakkoäänestys

Kohtuuden kolmonen ehtii tänä vuonna

Selvä kevään merkki on se, että perinteinen Kohtuuden kolmonen -ulkoilutapahtuma tulee taas. Tänä vuonna tapahtuma viettää 18-vuotisjuhlaansa, joka on vallan sopivaa tämän henkiselle tapahtumalle. Kolmatta vuotta peräkkäin tapahtuman tukikohtana toimii Maran baari.

- Tämä on hyvä tapahtuma, jossa porukka on hymyssä suin, joten mielellään jatkamme isännöintiä, kertoo Maran baarin tuore toinen omistaja Jasmin Mäkelä. Miehille ja miehenmielisille suunnattu Kohtuuden Kolmosen järjestää Ilmari Kiannon Perinneyhdistys, K.H.P.V. Lounainen Suomi r.y. Yhdistyksen puheenjohtaja Jesse Vahala iloitsee yhteistyön jatkumisesta Maran baarin kanssa.

- Sijainti keskellä kaupunkia on oivallinen ja takapihan terassi sopii esiintymiseen. Itse kierros starttaa tapahtumapäivänä 17. toukokuuta kello 13 aikaan, mutta sitä ennen Maran baarin terassilla toimii trubaduurina tangoprinssi Rami Rafael. Illalla musiikista vastaa Maran baa-

rin housebändi. Reitti kulkee Maran baarista Vähäojaa mukaillen Sinisen talon kautta torille ja takaisin Maran baariin. Matkalla reippailijat saavat energiajuo-

Varastossa oleviin uusiin Suzuki-moottoripyöriin

Janne Vahala ja Maran baarin toinen omistaja Markus Mäkelä ovat valmiita tapahtumaan.

vuonna täysi-ikäiseksi

Kohtuuden kolmosen yhdistysporukka on iloista ja rentoa, niinkuin tapahtumakin.

man, jonka tölkin palauttaessa baaritiskille se vaihdetaan virvoittavaan juomaan.

- Näin pidetään kilpailijat nesteytettyinä ja vähennetään roskaamista, yhdistys-

porukka toteaa. Pääsylipun hintaan kuuluu lounas Maran baarissa, ja ennakkolipun ostaneet saavat tapahtuman t-paidat. Sääksi on tilattu aurinkoinen +25

asteen tuuleton ilma.

Reitin kulkemiseen on varattu aikaa pari tuntia, mutta vuosien varrella on nähty erilaisia suorituksia.

- Jotkut tulevat taksilla maa-

Sähköposti. vainiorengas@gmail com

Ma-pe- 9-20

La-su 10-20

Lähetä sähköpostiosoitteesi meille digi@ salonjokilaakso.net

liin ja joillakin reissu kestää kaksi viikkoa, porukka nauraa.

Tapahtumaan sopii siis osallistua melko löysin rantein.

Onni Orava -maskotti vierailee Apsilla!

RATKAISUT

KESKIVAIKEA VAIKEA

Pyykin silitysnuija

Perinteisestä talonpoikaisesta arkielämästä Salon seudulla kertoo Perniön museon kokoelmiin kuuluva yksinkertainen pyykin silitysnuija. Siitä on kirjoitettu jo vuonna 1930 talteen tieto, jonka mukaan tällä suoravartisella, luonnonmuodostamalla pahkanuijalla on ”entisaikana sileäksi hakattu pestyjä pyykkivaatteita”.

Kyseinen esine liittyy vahvasti Perniön museon perustamiseen. Vuonna 1930 avautuneessa museossa maisteri M.A. Knaapinen (1863-1954) numeroi paikkakunnal-

Perniön museon kokoelmiin ensimmäisenä luetteloitu esine on Skoilasta Kavanderien torpasta peräisin oleva pyykin silitysnuija

la jo pitkään museota varten kerättyjä esineitä ja kirjoitti mustekynällä paksuun kirjaan kauniilla käsialalla talteen tietoja niistä. Tämä pyykin silitysnuija on Perniön museon aivan ensimmäinen luetteloitu esine ja siihen on maalattu merkiksi kokoelmanumero 1. Nuijan ”Löytö- tai entiseksi olinpaikaksi” Knaapinen on merkinnyt kirjaan Joakim Kavanderin torpan Skoilassa. Nuijan tietojen yhteydessä kerrotaan kuinka Kavanderin puolisot elivät hyvin yksinkertaisissa oloissa. Heillä ei ollut esimerkiksi

lainkaan almanakkaa, joten he vetivät joka päivä parruun viivan. Yhden kerran oli jäänyt ”yks kriip vetämält” ja sen seurauksena Kavanderit olivat sunnuntaina työssä – suureksi mielipahakseen.

Tässäsarjassanostammeesiinkokoelmienaarteitajaesittelemmemitäkaikkeamuseoidenvarastotpitävätsisällään.TervetuloamukaanSalontarinanäärelle!

Anna Väänänen, Salon historiallinen museo

MENOVINKIT Aineisto edeltävän viikon perjantaina klo 10 mennessä: ilmoitus@salonjokilaakso.net

• Salva ry / Palvelukeskus Ilolansalo, Pe 4.4. klo 14 Pepe Enroth esiintyy. Ma 7.4. klo 10 Korttibingo. Ti 8.4. klo 8-10 Verensokerin mittaus. Ti 8.4. klo 13 Pelikerho. Ti 8.4. klo 15.30 Ikämiesten kuntosaliryhmä. Ke 9.4. klo 13 Aivotreenit. Ke 9.4. klo 17.30 Iltapäivän klassista. Pe 11.4. klo 10.30 Bingo. Pe 11.4. klo 14 Merja Lehtinen & Juha Leppänen esiintyy. Tilaisuudet ovat kaikille avoimia.

• SaloJazz Live, kevät 2025: pe 9.5. Piirpauke 50. Konsertit järjestetään Musinessa ja alkavat kello 19. Liput: lippu.fi/salojazz ja Musine

• Salon elektroniikkamuseon Made in Salo -näyttely esittelee huikean esinekokoelman kautta salolaisten viestintä- ja viihdelaitteiden historiaa sekä niitä valmistaneiden yritysten tarinaa. Aukioloajat: ke–pe klo 11–17, la–su klo 11–16. Joka kuukauden ensimmäisenä perjantaina sisäänpääsy on maksuton. Astrum-keskus, Salorankatu 5–7, ovi 3, www.elektroniikkamuseo.fi.

• Salon Taiteilijaseura: Galleria Joutsen (Salon Taiteilijaseuran Galleria), Tehdaskatu 18, Avoinna ma–to 12-17, pe 12-15, la 10-14. Käynti Kehystämö Frizin ovesta. Vapaa pääsy. Pirjo Heino Kuvasarjoja 28.3. – 23.4. Galleria Joutsenessa. Monotypioita ja kollaaseja valokuvista, grafiikan koevedoksista ja kierrätysmateriaaleista. Salon Taiteilijaseuran ikkunanäyttelyssä Satu-Maaria Mäkipuron hevosaiheisia maalauksia, Tehdaskatu 18. IoT Campus Valon kosketus -näyttely 30.5.2025 asti. Salon taiteilijaseuran jäsenet Ritva Kokkonen-Lemarchand, Anne Turkulainen, Tea Tikka ja Keanne van de Kreeke Salon IoT Campuksella. Salon Taiteilijaseuran ja IoT Campuksen taideyhteistyö. Joensuunkatu 7. Avoinna ma-pe 8-16. HymyDent Huhtikuussa Sauli Leskinen. Avoinna

hammaslääkärikeskuksen aukioloaikoina, Turuntie 1., 3. krs. TeatteriProvinssin taideseinä 1.3.-31.5.2025 Sauli Leskinen. Salon Taiteilijaseuran yhteistyö TeatteriProvinssin kanssa. Avoinna teatteriesitysten aikana ja lipunmyynnin aukioloaikoina. Salorankatu 5-7, ovi 3, Astrum keskus.

• Teatteri PROvinssi, Päänäyttämö, Salorankatu 5-7, ovi 3, Astrum Keskus, LOMASOLMU Farssikomedia su 6.4. klo 15, la 12.4. klo 18, to 24.4. klo 18, su 27.4. klo 15, la 3.5. klo 15. • Salon taidemuseo Veturitalli Yleisöopastus Salon taidemuseon näyttelyihin su 13.4. klo 14. Opastus sisältyy pääsylipun hintaan eikä vaadi erillistä ilmoittautumista. Maksuton museoperjantai ja Metka-kahvila perjantaina 4.4. Utopiaa etsimässä – Lilli Haapalan taiteilijatapaaminen ja keskustelutilaisuus Veturitallilla sunnuntaina 6.4. klo 14 alkaen. Miksi ja mihin tarvitsemme utopioita? Mikä on utopian merkitys taiteessa ja yhteiskunnassa? Salon taidemuseo Veturitalli järjestää yhdessä kuvataiteilija Lilli Haapalan, sosiologi Suvi Salmenniemen sekä sukututkimuksen harrastaja Anne Haapalan kanssa keskustelutilaisuuden, jossa lähestytään utopioita niin taiteen, sukututkimuksen kuin yhteiskuntatieteiden näkökulmasta. Kakkubuffet Veturitallilla keskiviikkona 9.4. klo 13-18 • Salon Teatteri, Turuntie 5 (Jännän kauppakäytävä): 12.4. klo 15 & 18 Myötä-ja vastahäpeässä -Paimiolainen teatteritiimi Komeljanttari 3.5. klo 18 Matka mahdottomaan Show- Taikuri Marcus Alexander 24.5. klo 14 Dario Fo: Mysterio Buffo-Lavalla Eeva Rantinoja.

Toimituksen käynti/postiosoite

Turuntie 15, 24240 SALO Puh. 050 472 4717

Avoinna ma-ti 9.00-16.00 Muina aikoina sovittaessa

Aineistopäivä ilmestymisviikon maanantai Menovinkki-palstalle edeltävä perjantai klo 12. Asiavirheiden korjauspyynnöt: toimitus@salonjokilaakso.net

Ilmoitusaineistot osoitteeseen ilmoitus@salonjokilaakso.net

Päätoimittaja

Pekka Mäenpää 050 342 3963

Ilmoitus- ja sivunvalmistus Kimmo Lehto 040 518 2597

Toimitusharjoittelija

Nelli Spännäri 050 472 4717

Ilmestymispäivä torstai Jakelupäivä keskiviikko Sivunvalmistus Salonjokilaakso Painopaikka Sanoma Manu Oy

Jakelu SSM OY | Varsinais-Suomi

Jakelun yhteystiedot SSM Oy Varsinais-Suomi Jäitkö ilman kaupunkilehteä? Voit ilmoittaa asiasta palautelomakkeella jakelupalaute. tai puhelimitse 029 001 0040 (to 9–16, ma, pe 9–14)

Ilmoitusmyynti Katja Pölönen 040 527 1624

Sähköposti toimitus@salonjokilaakso.net ilmoitus@salonjokilaakso.net etunimi.sukunimi@salonjokilaakso.net

HUUTOKAUPAT

OSTETAAN

OSTAMME Veneet, trailerit, ajettavat ja lykättävät ruohonleikkurit, mönkijät, autot, mopot, mopoautot, moottoripyörät, Traktorin ja auton peräkärryt, moottorisahat jne.

OTAMME VASTAAN myös rikkinäisiä ja ehjiä tarpeettomaksi jääneitä pienkoneita

KONE KORPELA Pienkonekorjaamo Inkereentie 1021, 25190 Pertteli www.konekorpela.

Ma – pe klo: 9.00 – 17.00

Ostot ja noudot: 045 671 1119 tai 0400 438 971 Korjaukset: 044 982 4133

MATKA METSÄMÄEN PERHETAPAHTUMARAVEIHIN pe 18.4. Lähtö Perniö ABC klo 11, Piihovi klo 11.30 Sit. ilm. 11.4. mennessä Riitta Tiira 040 748 2161

Ostamme kuolinpesät, muuttoirtaimet, huonekalut ja muita tavaroita. www.kirppis-keidas. p. 0401622880

Toimitilaa, Helsingintie 32 60 neliötä, jäähdytys, lattialämmitys, katutaso. 0440533985

Vilppaan kausi katkolla Salohallissa

Salonjokilaakso

Salon Vilppaan Korisliigamiehistö pelaa kauden tärkeimmän ottelunsa keskiviikkona Salohallissa.

Puolivälieräsarjan viides kohtaaminen tarkoittaa sitä, että Vilpas tai Korihait jatkaa kautta välieriin Seagullsia vastaan.

Hävinnyt lähtee kesälomille.

Kevätkiertue saapuu Saloon! LOGO LA.12.4 klo 15 Salon Lukio tähän

Häjyt 2 Valitut Lumikki (dub)

Myrskyluodon Maija

Kevätkiertue saapuu Saloon! LA 12.4. klo 15, Salon lukio

Liput: 19,10€

lippu.

Fanituotemyynti! | Tervetuloa! | www.frobelinpalikat.

Ennakkoon Vilppaalla on yhtä hyvät mahdollisuudet kumpaankin. Jos kohdalle sattuu pöljä päivä, Korihail le voi toivottaa hyvää lomaa. Mutta tasapaksulla esityksel lä käy varmasti toisin päin.

Päävalmentaja Jussi Savo lainen toivoi ennen neljättä kohtaamista 40 minuuttia täyttä fokusta ja valmiutta kamppailla jokaisesta pal lonhallinnasta. Sama pätee edelleen.

KESÄRENKAAT

E D U LLI S E S T I

Esim sarja asennettuna vanteille

195/65 R15 Kumho H. 330€

205/55 R16

215/55 R17 Kumho H. 530€

195/70 R15 Kumho H. 430€ Kumho H. 340-360€

Fortune H. 280€

Fortune H. 290€

Fortune H. 340€

Fortune H. 350€

T:mi Ismo Niini 050 0 533 849 - Vaskio Vaskiontie 1528

Salon seniorit ry:n VUOSIKOKOUS Ke 16.4. klo 13 Astrum-Areenalla, Salorankatu 5-7, Salo. Käsitellään sääntömääräiset asiat.

PIKKULAARI O HJEET JA LISÄTIEDOT: www.salonjokilaakso.net/pikkulaari

OSTeTaan

Ajoneuvo, henkilö-, paketti-, maasto-, kuorma-auto ym. Tarjoa, kaikenhintaiset, myös pienivikainen, katsastamaton, nopeat käteiskaupat jari.siironen92@gmail.com P. 045 881 3223

Asuntoauto /-vaunu myös pienivikainen / kosteusongelmainen kari. lahti89@gmail.com p. 040 245 3323

Valmet, esim. 705 tai moottorivikainen Valmet 602. P. 0400 464 764

Romuautoja. Kaikenkuntoiset ja merkkiset kelpaavat. Virallinen romutustodistus onnistuu. Jos pihallasi lojuu tarpeettomana niin ei muuta, kun soitto ja sovitaan noudosta. P. 041 318 0846

Myydään

Nissan Primerat, vm. 05-06. Kuntotarkastetut, katsastus ok. P. 0400 464 764

HaluTaan vuOkraTa

2h+k, mielellään parveke, maksimivuokra 500 euroa, Salosta P. 045 340 8240 / Mari

Jätä ilmoitus: Turuntie 15, Salo ma-ti ilmoitus@salonjokilaakso.net P. 050 4724 717

YHDISTYKSET TIEDOTTAVAT

Nieminen. // Ke 23.4. klo 16–18

Somepaja: Säästä aikaa somekalenterilla. Vetäjänä Petra Heikkilä. Ennakkoilmoittautuminen. // To 24.4. klo 9–12 Ulkoiluystäväksi iäkkäälle -koulutus. Ennakkoilmoittautumiset ke 16.4. mennessä. // Ma 28.4. klo 16.30–17.30 Adobe Express Premium -info yhdistyksille. Kouluttajana Lauri Kivelä. Ennakkoilmoittautuminen. Keskiviikkoisin 8.1.–23.4. ja 7.5.–25.6.2025 klo 15.00–16.30 Kuntosalivuoro Ylhäisten kuntosalilla (Ylhäistentie 2, kulku takaoven kautta). Maksuton vuoro on tarkoitettu kaikille jäsenyhdistystemme jäsenille. Omatoimista harjoittelua, ei ohjausta.

• DIGI-pysäkki on avoinna ma-pe klo 9–15. Ajanvaraus maksuttomaan digitukeen digi-pysakki@salonsyty.fi tai 044 7811475. • Tilaisuudet ja tapahtumat ovat kaikille maksuttomia ja avoimia ellei toisin mainita.

• Käyntiosoite: Helsingintie 6, Salo. p. 040 356 2016, toimisto@salonsyty.fi // Toimisto avoinna ma, ke, pe klo 9–15 ja ti, to klo 9–18. Lisätietoja ja poikkeusaukioloajat löydät Sytyn kotisivuilta: www.salonsyty.fi ja Facebookista: www.facebook.com/ salonsyty. Ennakkoilmoittautumiset www.salonsyty.fi/ilmoittaudu/ Salon Eläkkeensaajien toimisto on auki asiointia varten torstaisin klo: 10:00 – 13:00 Raatihuoneenkatu 3 Puh: 050 331 5133 Suljettu: 17.4. ja 1.5. Lauluryhmä Jäkälät kokoontuu tiistaisin, klo: 11.00 - 13.00. Salon työväentalo Vilhonkatu 9 • Askarteluja käsityökerho kokoontuu tiistaisin, klo: 11.00 - 13.00 Salon Työväentalolla (yläkerta) Vilhonkatu 9 • Boccia- pelataan tiistaisin ja torstaisin, klo:13:00 – 14.30 Salon Urheilutalolla Perniöntie 5-7. • Seurapelikerho kokoontuu tiistaisin, klo: 13.00 - 16.00 Salon työväentalo / kahvilatila Vilhonkatu 9 • Keilakerho kokoontuu keskiviikkoisin, klo: 10.00 - 11.00 Salohalli / keilahalli Pormestarinkatu 5 • Kuukausikerho kokoontuu keskiviikkona, 9.4. Salon työväentalolla Vilhonkatu 9 klo: 13.00 Kahvitarjoilu alkaa klo: 12.00 • Tanssiryhmä kokoontuu torstaisin klo: 11.00 - 12.00 Salon Urheilutalo / Palloilusali alue 2 Perniöntie 5-7 • Lentopallokerho kokoontuu torstaisin, klo: 11.00 – 13.00 Urheilutalo / palloilusali, Perniöntie 5-7 Salo • Lukupiiri kokoontuu torstaina. 10.4. klo: 13.30 - 15.00 Salon Eläkkeensaajat Toimisto Raatihuoneenkatu 3 • Vesijumppa kokoontuu perjantaisin klo: 9.15 - 10.00 Salon uimahalli Anistenkatu 6 • Kuntopiiri kokoontuu perjantaina klo: 12.00 - 13.00 ”Näkkäri” / kuntosali Ylhäistentie 2 24130 Salo. • Tikkakerho kokoontuu perjantaisin, klo: 15.30 – 17.00 Näkkäri / luokkahuone Ylhäistentie 2 Salo. • Takkuileeko tietokone, Tökkiikö ”tapletti” Äksyileekö älypuhelin / kännykkä. Näissä asioissa teitä palvellaan Verkosta Virtaa ryhmässä, kk-kerhossa keskiviikkona 9.4.-25 klo: 12.00 - 12.50 työväentalolla Vilhonkatu 9 Salo. Yhteyttä voi ottaa myös muina-aikoina S-postilla verkostavrtaa.salo@gmail.com tai puh: 040 513 9061 Eläkeliitto Salon yhdistys: * 3.4. klo 13. Tarinatupa, Kult- tuuritalo Villi, Vähäsillankatu 9 * 9.4. klo 15. Yhteislaulut, Kahvila Kultainen Tuoksu, Inkerinkatu 22 *17.4. klo 13. Toimintatorstai, Kahvila Muffiina, Mariankatu 18 *23.4. klo 10. Kuukausitapaaminen, Salon VPK-talo, Asemakatu 3 *27.4. klo 13. Tanssit Vpk-talolla Asemakatu 3, Musiikista vastaa Pepe Niilahti Liput 12 € Buffet! * 1.5. klo 13. Tarinatupa, Kulttuuritalo Villi, Vähäsillankatu 9 * 10.4. Päiväristeily Tal- linnaan. Ilm. 1.4. mennessä ja lisätiedot 040 846 1250/Seija * 13.5. Kulttuuriretki Loi- maan seudulle. Ilm. 5.5. mennessä ja lisätiedot 040 846 1250/Seija * Boccia tiistaisin klo 10.15.-11.45 Salon urheilutalo, Perniöntie 9 (sisälle takapihan kautta) *Rallattaja lauluryhmä torstaisin klo 11.-12.30 Kulttuuritalo Villi, Vähäsillankatu 9.

pienten erien moo�oripol�oöljyn/ lämmitysöljyn toimitukset! PÖ 10-900 l /kerta Suoritamme sovitus� myös tankkauspalvelun! Meillä myös voiteluainemyyn�

Tiedustelut ja ilmoitusvaraukset: katja.polonen@salonjokilaakso.net P. 040 5271 624 To 10.4. LISÄJAKELU

MENOSSA MUKANA
Jos Vilpas jatkaa välieriin, vastaan tulee mestarisuosikki Seagulls, jonka salolaisryhmä voitti muutama viikko Salohallissa.

Halikon ja Marttilan Apteekin Tarjoukset Huhtikuu

1.4.-30.4.25

BEROCCA

Energy 45 poretbl

22,50€)

MINISUN MIES ja NAINEN 50+ Monivitamiinit

CE-merkitty lääkinnällinen laite, CE0504. Valmistaja Galena Pharma Oy

60 tbl RELA 30 kpl Maitohappobakteeri

CE-merkitty lääkinnällinen laite. Valmistaja Lifestream Pharma n.v.

15,5225,73€) (Ovh. 14,50€)

Wellnose Family nenäsuihke

CE-merkitty lääkinnällinen laite, CE0051. Valmistaja Pharmalink .

FEMISAN Intiimituotteet

7,9222,28€)

PROTEXIN Veterinaryn valikoidut tuotteet

(Ovh. 16,3029,62€)

Koirien ja kissojen Pro-Kolin Advance pastat ja Symbiotic D-C ravintolisä.

CE-merkitty lääkinnällinen laite, Valmistaja URSAPHARM.

BIORION Strong 60 tbl

60 tbl

CE-merkitty lääkinnällinen laite. Valmistaja Peptonic Medical AB tai Galena Pharma Oy -20%

Aukioloajat:

Halikko

Ma-Pe 8-20 La 9-18 Su 11-17

Marttila Ma-Ke ja Pe 9-17 To 10-17

Esitetyt ovh. hinnat ovat alimmat hinnat 30 pv ajalta. -15%

Multivita MAGNESIUMSitraatti +B6

Valikoiduista tuotteista Multivita SUPER PORE

tai 45 poretbl

Prismantie 2 24800 Halikko puh. 02 737 1502 apteekki.halikko@apteekit.net

salonverkkoapteekki.fi

@halikonapteekki

Koko Sarja

Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.