





























Valkoisen lumipeitteen saaneet maalaismaisemat ympäröivät Halikossa sijaitsevaa Karhuvaaran tilaa. Keltainen omakotitalo, navettarakennus ja punainen pihasauna muodostavat suojaisan pihapiirin. Laura ja Robin Saarinen avaavat ulko-oven ja kutsuvat sisälle kotiinsa. Tulijaa tervehtivät iloisesti haukahtaen viisivuotias suomenlapinkoira Koda ja kuuden kuukauden ikäinen samojedinkoira Dosti. Saaristen kodissa on joulutunnelmaa, jota tuovat kynttilöiden lisäksi kauniit asetelmat ja olohuoneessa tuikkiva joulukuusi.
- Aloitan laittamaan jouluisia somistuksia marraskuun lopulla, ne tuovat tunnelmaa. Kynttilät ja niiden luoma valo ovat tärkeä juttu. Joulukuusi on aito ja se on koristeltu jo hyvissä ajoin, Laura sanoo.
Robin kertoo Lauran olevan esteettistä silmää omaava ja taitava sisustaja, joka pitää erityisesti valkoisesta ja hillityistä väreistä.
- Minä haluaisin, että jouluna olisi punaista ja tonttuja. Joulukuusessa on nyt kyllä
kolme jääkiekkojoukkue Ilveksen joulupalloa, jotka olen saanut laittaa koristeeksi, Robin vitsailee.
Tammikuussa naimisiin mennyt pariskunta kertoo Karhuvaaran tilan olevan heille unelmien täyttymys. He tekivät talokaupat viime syksynä.
- Olimme pitkään etsineet maalaismaisemissa olevaa taloa. Tämä talo on vuonna 1946 rakennettu ja asuinpinta-alaa on 160 neliötä. Edelliset omistajat olivat purkaneet talon runkoon asti ja rakentaneet sen uudelleen, sekä tehneet paljon remonttia. Me laitoimme pihavalot ja rakensimme terassit ja piha-aidan, Laura ja Robin kertovat.
Karhuvaaran tila on 1,4 hehtaarin kokoinen ja siihen kuuluu peltoa. Laura kertoo, että tilan hankkimisen myötä heille tuli myös yhdeksän kanaa ja kukko, sekä neljä kultafasaania ja kaksi riikinkukkoa.
- Kysyin välittäjältä puolittain vitsinä, kuuluuko linnut kauppaan. Sovimme lopulta myyjän kanssa, että linnut voivat jäädä. Remontoimme navetan päädyssä olevan kesäkanalan talvikanalaksi,
Laura kertoo.
Laura on opiskellut Haaga Heliassa matkailualan restonomiksi. Hän toimii Hanhivaarassa klubimanagerina.
- Minulla on lisäksi toiminimi, jonka kautta teen parille yritykselle sisällöntuotantoa sosiaaliseen mediaan.
Toiminimeen kuuluu myös valokuvaus. Innostuin valokuvauksesta 15-vuotiaana, kun sain ensimmäisen järkkärin. Kuvaan mieluiten eläimiä ja luontoa. Olen opiskellut Muurlan Opistossa Master Class -valokuvauslinjalla, Laura sanoo.
Robin on ammatiltaan merkonomi ja hän työskentelee tuotekehityksen parissa paloturvallisuuteen keskittyvässä Tulisuoja Suomi -yrityksessä.
Robin toimii myös hierojana oman toiminimen kautta. Molemmilla on taipumusta kädentaitoihin ja he kertovatkin olleensa myymässä itse tehtyjä tuotteita Teijon joulumarkkinoilla. Myyntipöydältä kävivät hyvin kaupaksi niin Lauran valmistamat sytykeruusut ja -lastut, koiranherkut ja kylpysuolat kuin Robinin leipomat saaristolaisleivät.
Robin myöntää ruoanlaiton
Torstai: 15.12. Hernekeitto M, G Kespan mureke L, G, kermakastike L, G Broilerin koivet, currykastiketta L, G Letut L, hillo M, G ja kermavaahto L, G Päivän leike: Tomaattileike
Perjantai: 16.12. Siskonmakkaraborssikeitto L, G Porsaanleike L, sitruunalohko M, G Broileri-pastavuoka L Mansikkakiisseli M, G Päivän leike: Sipulileike
Maanantai: 19.12. Kanakeitto M, G Savuporokiusaus L, G Nakkistogano L, G Mustikkapiirakka L Päivän leike: Juustoleike
Lauantai: 17.12. Pinaattikeitto, kananmunat L, G Karjalanpaisti M, G Paistettu kampela le, remoulade L Jäätelö, hillo L, G Päivän leike: Metsästäjänleike
Tiistai: 20.12. Purjo-perunasosekeitto L, G Chili con carne L, G Pulled pork kermaperunalla L, G Porkkanakakku L Päivän leike: Wieninleike
Sunnuntai: 18.12. Kukkakaalikeitto L, G Kaalikääryleet, puolukkahillo L,G Riistakäristys L, G Kespan pannacotta L,G Päivän leike: Hawaijinleike
Keskiviikko: 21.12. Lihakeitto M, G Paistetut silakat L kermaviilikastike L,G Meksikon pikajuna (uunimakkara) L, G Appelsiinirahka L, G Päivän leike: Tomaattileike
Laura ja Robin Saarinen ovat asuneet Karhuvaaran tilalla Halikossa viime vuoden syksystä saakka. Pariskunnan koirat, viisivuotias suomenlapinkoira Koda ja kuuden kuukauden ikäinen samojedinkoira Dosti, nauttivat myös elämästä maaseudulla.
- Leivomme joulupipareita isot kasat, kun vietämme pikkujoulua sukulaisten kanssa, Laura kertoo.
Ennen varsinaisia joulunpyhiä Laura ja Robin menevät joululounaalle Robinin perheen luo Helsinkiin. Lauran perhe tulee puolestaan jouluaattona vierailulle Karhuvaraan. Rauhallista joulua vietetään lämpimiin villapaitoihin ja -sukkiin pukeutuneena, lautapelejä pelaten ja yhteisestä ajasta nauttien.
koita
- Jouluaattoon kuuluu ehdottomasti saunominen puusaunassa. Se muistuttaa saunomisesta mökillä ja mummolassa. Joulu on juhlapyhistä ainoa, jolloin on helppo rauhoittua ja ladata akkuja. Perheen kanssa vietetty aika hyvän ruuan äärellä on tervetullut lepotauko kiireiseen arkeen, Laura toteaa.
Perjantaina 16.12.
• Salon kirkossa nuorten messu klo 18; mukana nuoria sekä tuttuja työntekijöitä. Jatkot nuortentila Telakalla.
Neljäntenä adventtisunnuntaina 18.12.
• Halikon kirkossa messu klo 10; Kiiski, Hurtig. Kuultavissa Järviradion taajuudella 102,9 MHz.
• Perttelin kirkossa Kauneimmat joululaulut -messu klo 10; Laaksonen, Toivoniemi, Laakkonen.
• Salon kirkossa messu klo 17; Airaksinen, Lahti.
Metsäkirkko
Kuusjoen metsästysmajalla la 17.12. klo 16, Hongistontie 421; Toivoniemi, Laaksonen, Laakkonen. Oman lyhdyn voi ottaa mukaan. Järj. Kuusjoen metsästysseura ja Maa- ja kotitalousnaiset. Kehitysvammaisten joulukirkko
Ke 21.12. klo 13 Perniön kirkossa; Pertti Arola, Alaranta, Rainio-Alaranta, Perniön toimintakeskuksen väki.
To 22.12. klo 17 mahdollisuus ihailla Perttelin kirkon tapulin seimiasetelmaa ja juoda glögiä. Paikalla Niina-suntio ja Suvi-pappi.
Avoimet ovet Salon kirkossa
Ti 20.12. klo 12–13.30. Tule kirkkoon hiljentymään.
• Halikko: Raamattu- ja rukouspiiri to klo 18 srk-talossa. – Lähetyksen kohtaamispaikka la klo 11–14, Kirkkorinne 5. Syyskauden viimeinen kerta. – Joulupolku ke klo 18 Pikkupappilan pihalla, MLL:n elävän joulukalenterin luukku aukeaa. Tarjolla glögiä ja pipareita.
• Kiikala & Suomusjärvi: Kiikalan srk-talossa: Jouluinen varttikirkko lapsille ja perheille to (15.12.) klo 10, Raamattupiiri to (15.12.) klo 13, Joulukuoro to (15.12.) klo 17. – Seurakuntaväen joulujuhla to (15.12.) klo 13 Suomusjärven srkkeskuksessa. – Rukouspiiri ti klo 18.30 Koivusilla Rekijoella.
• Kisko & Muurla: Valopilkkuilta ti klo 18 Toijan kerhotilassa.
• Salo-Uskela: Kaikkien jumpparyhmien joulukahvit to (15.12.) klo 10 srk-talossa. – Raamattupiiri to (15.12.) klo 18 Teamsissa; Pekka Airaksinen. – Ennakkoon tilattujen myyjäistuotteiden nouto pe klo 14-17 srk-talon keskisalista. Maksu: käteinen, pankkikortti, MobilePay. – Yhteiskristillinen ilta ti klo 18.30 Ollikan srk-kodissa. – Kansainvälinen käsityöpiiri ke klo 11–14 srk-talossa.
Alicia Aurora Manninen
HAUTAAN
Pentti Severi Salmi 97 v
Saara Ester Helena Erkkilä 92 v
Olli Kalervo Lintuvuori 92 v
Aila Helinä Peura 88 v
Rauno Juhani Kaanela 85 v Heikki Mikael Åberg 85 v Seija Marjatta Kivisaari 84 v
Antti Paavo Juhani Järvinen 81 v
Aarno Johannes Laakso 76 v Raimo Antero Karhu 72 v Hannu Olavi Manninen 63 v
Seurakuntatoimisto p. 02 774 5206 Taloustoimisto p. 02 774 5209 www.salonseurakunta.fi salonseurakunta@evl.fi
Tilaisuuksissa kerätään kolehti Suomen Lähetysseuran työlle.
Kauneimmat joululaulut
• Alikulman rukoushuoneessa to 22.12. klo 18 (Ylönkyläntie 25); Anne Nietosvaara, Juha Hekkala.
• Kuusjoen kirkossa su 18.12. klo 17; Kirsi Laakkonen, Kuusjoen kirkkokuoro, Suvi Laaksonen, Aki Toivoniemi.
• Muurlan kirkossa su 18.12. klo 18; Hanna-Leena Suominen, Muurlan kirkkokuoro, Marika Huhtasalo. Glögitarjoilu laulujen jälkeen seurakuntakodissa.
• Perniön kirkossa su 18.12. klo 18; Maria Rainio-Alaranta, Perniön Laulukuoro, Alexi ja Mika Särkijärvi, Johannes Alaranta.
• Ravintola Musinessa la 17.12. klo 18 (Horninkatu 17); Lauriina Hurtig, Matti Rantatalo, Aki Toivoniemi, Suvi Laaksonen.
• Ravintola Terhossa la 17.12. klo 20 (Matildan puistotie 4); Maria Rainio-Alaranta, Pirjo Lahti, Johannes Alaranta.
• Suomusjärven kirkossa su 18.12. klo 18; Maria Sirén, Suomusjärven kirkkokuoro, Liisi Kärkkäinen.
• Särkisalon kirkossa su 18.12. klo 18; Vesa-Matti Tastula, Juha Hekkala.
• Uskelan kirkossa su 18.12. klo 15; Kaisa Suutela-Kuisma, Salon musiikkiopiston orkesteri ja kuoro. Nähtävillä seurakunnan YouTube-kanavalla.
• Ylikulman rukoushuoneessa to 15.12. klo 18 (Aaljoentie 41); Maria Rainio-Alaranta, Johannes Alaranta.
• Kuusjoen kirkossa to 15.12. klo 18; Jaana Alijoki, Aki Toivoniemi, Suvi Laaksonen.
• Muurlan kirkossa su 18.12. klo 16; Hanna-Leena Suominen, Kristiina Luoma, Marika Huhtasalo, päiväkerholaiset. Mehu- ja piparitarjoilu.
• Särkisalon kirkossa la 17.12. klo 17; Maria Rainio-Alaranta, Pirjo Lahti, Juha Hekkala.
Nuorten ja partiolaisten joululaulut
• Uskelan kirkossa su 18.12. klo 18; Matti Rantatalo, Kaisa Suutela-Kuisma, nuorisokuoro Diskantti ja bändi, Vilho Routasalo, Aki Toivoniemi. Tilaisuudessa Betlehemin rauhantuli, ota halutessasi oma kynttilälyhty mukaasi.
Diakonian ruokailu, vapaaehtoinen maksu Yhteisvastuulle.
• To 15.12. klo 12 Mahlakankareen seurakuntakodissa. Maksuton bussikuljetus Salon kirkon edestä klo 11.30 (Kirkkokatu 7).
• Pe 16.12. klo 12 Perttelin seurakuntatalossa. Erityisruokavaliot ja kyselyt p. 044 774 5331/Raisa.
Johannes Alarannan kirjan ”Martta ja Maria” julkaisutilaisuus pidetään la 17.12. klo 18 Perniön kirkossa. Tilaisuudessa on paljon musiikkia, mukana mm. Siiri Nordin. Kirja kertoo sodan särkemästä miehestä Juhosta, kahdesta naisesta Martasta ja Mariasta ja pienestä pojasta. Sodan varjo on langennut kaiken ylle, mutta toisaalta on halua katsoa eteenpäin. Rankoista muistoista ei silti pääse helpolla eroon. Romaani on ennen muuta tarina rakkaudesta ja sen voimasta.
Illanvietto nuorille aikuisille Naarilan leirikeskuksessa on tarjolla avantoa, saunaa, lettuja /makkaraa ja mukavaa yhdessäoloa nuorille aikuisille su 18.12. klo 19–22. Tiedustelut: vilho.routasalo@evl.fi tai 044 774 5290.
• Rakkaimmat joululauluni to 15.12. klo 18 Perttelin kirkossa; Emilia Peikola, laulu ja Jenni Laine, piano. Vapaa pääsy.
• Laulajien joulu – Salon musiikkiopiston laulajat to 15.12. klo 19 Salon kirkossa. Lauluopettajana Maarita Luojus, pianistina Leena Tammisto. Vapaa pääsy.
• Kaunein joulu pe 16.12. klo 18 Perniön kirkossa; laulajat Jyrki Anttila ja Anette Raukola, pianisti Maija Anttila. Liput Lippu.fi.
• Halikon joulu la 17.12. klo 19 Halikon kirkossa. Halikon Musiikkiyhdistyksen opettajia ja oppilaita, nykyisiä sekä aikaisemmilta vuosilta. Vapaa pääsy, ohjelma 20 €.
• Joulukonsertti su 18.12. klo 18 Kiikalan kirkossa; Jaana Viitamäki, Kai Niemelä, Kimmo Lindegren. Säestys Eetu Sadeharju.
• Diandra – Kerran joulukuun aikaan ma 19.12. klo 19 Uskelan kirkossa. Liput Ticketmaster.
• Osuuspankin asiakkailleen järjestämä joulukonsertti ti 20.12. klo 18 Uskelan kirkossa; laulaja Maria Lund ja pianisti Jouni Somero.
• Joululaulajaiset ke 21.12. klo 18 Suomusjärven seurakuntakeskuksessa; yhteislauluja laulattaa Maria Sirén, Suomusjärven kirkkokuoro ja Kiikalan Joulukuoro. Vapaa pääsy.
• Suomusjärven seurakuntakeskuksessa la 17.12. klo 10–14. Mukana yhdistyksiä ja yksityisiä myyjiä. Myyntipaikka 10 € seurakunnan diakoniatyölle. Paikkavaraukset p. 040 869 7284/Erja Mäki.
• Särkisalon seurakuntakodissa la 17.12. klo 15–17.
Jouluaattona 24.12. Halikon seurakuntatalossa, Vaskiontie 31. Tilaisuus alkaa joulurauhan julistuksen seuraamisella klo 12. Glögitarjoilu klo 11.30 alkaen. Ohjelmassa joululounas, yhteislaulua, jouluevankeliumi ja hartaus. Ruokailun takia ilmoittautumiset ja erityisruokavaliot viim. 16.12. seurakunnan nettisivujen kautta tai seurakuntatoimistoon p. 02 774 5206 (avoinna ma–to klo 9–13).
Pe 30.12. klo 16–22 Halikon kirkossa. Avioliiton esteiden tutkinta tulee hoitaa vähintään seitsemän päivää ennen vihkimistä. Rippikoulu tulee olla käytynä. Ei ilmoittautumista, mutta jos vihkimisen haluaa tiettyyn kellonaikaan, vapaita aikoja voi tiedustella: salonseurakunta@evl.fi tai p. 02 774 5206. Lisätietoa seurakunnan nettisivuilla.
Kaipaatko hetken hiljaisuutta arjen keskellä, elämän kysymysten jakamista toisten kanssa, rohkaisua kristittynä elämiseen? Hengellisen matkakumppanuuden ryhmä kokoontuu seitsemän kertaa sopimuksen mukaan 12.1. alkaen torstaisin klo 17.30–19.30 Salo-Uskelan seurakuntatalon kappelissa. Ohjaajana pastori Tarja Laurila, vierailijana Matleena Pinola. Lisätiedot ja ilmoittautuminen: p. 044 335 9165/Tarja tai laurila.tarja2@gmail.com. Ryhmän enimmäiskoko 8 henkilöä.
Vuoden vapaaehtoinen Eila Sipponen haluaa pysyä aktiivisena
elämäänsä niin olennaisesti, että se on osa häntä.
Muutoksia Saktan rokotuspisteen toimintaan
- Sakta avoinna jouluun asti ma klo 10-19, ti-to klo 8-15.30
- Sakta suljettu kokonaan viikolla 52 eli 26.–30.12.2022
- Tammikuusta 2023 alkaen Sakta on avoinna ainoastaan ma klo 10-19
Salon Syty valitsi viime keskiviikkona vuoden 2022 vapaaehtoiseksi Eila Sipposen. Valintaperusteena oli Sipposen pitkä ja monipuolinen ura vapaaehtoisena Salon näkövammaiset ry:ssä. Syty on valinnut aiemmin vuoden vapaaehtoisen kymmenisen kertaa.- Valinta vuoden vapaaehtoiseksi tuntuu ihan uskomattomalta. Kun toiminnanjohtaja Veera Hälli luetteli valintaperusteita, tuntui että voivatko ne olla tottakaan, huokaa Sipponen.
Sipponen on nuoresta pitäen harrastanut ompelemista, niinpä hän on vetänyt askartelupiiriä näkövammaisissa. Hän kertoo pyrkivänsä siihen että jokainen piiriin osallistuva pystyisi tekemään jotain.
- Askartelutöiden suunnittelu ei ole aivan yksinkertaista, kun osallistujilla on erilaisia näkövammoja, hän toteaa.
Näkövammaisyhdistykseen Sipponen löysi tiensä 25 vuotta sitten menetettyään näön oikeasta silmästään. Hän kertoo kuitenkin tehneensä jonkinlaista vapaaehtoistyötä koko ikänsä.
- Nuorempana autoin isoäitejäni ja myöhemmin vielä tätiäni. Minulla oli aikaa ja hyvät välit sukulaisten kanssa. Olin sellainen mummon tyttö.
Sipponen pitää huolta omasta jaksamisestaan tekemällä vapaaehtoistyötä vointinsa mukaan.
- Ommellessa ja neuloessa minulla on hyvät apuvälineet. Ja onhan niitä monenlaisia rajoituksia ja ohjeita mitä ei saa tehdä. Joskus tuntuu että ei saisi tehdä muuta kuin istua
kotona ja itkeä tihrustaa, pohtii Sipponen.
Vapaaehtoistyön merkitys on Sipposelle suuri, hänestä tuntuu hyvältä kun saa jotain näkyvää aikaan. Lisäksi Sipponen yrittää välttää kotona nyhjöttämistä.
- Olen aina valmis keksimään ja tekemään jotain uutta. Jo äitini opetti minulle että jos ihminen ei osaa tehdä jotain, niin sitten täytyy opetella, muistuttaa Sipponen.
Vapaaehtoistyö on Sipposen mukaan tärkeää, sillä on
paljon ihmisiä joilla ei olisi mitään mielekästä tekemistä päivisin ilman vapaaehtoistyötä.
- Ja nykyajan meininki on sellainen, että ihmiset ovat yksinään omassa tuvassaan, eikä tunneta edes saman talon asukkaita, hän sanoo.
Vapaaehtoistyötä harkitseville Sipponen haluaa sanoa, että alkuun voi päästä esimerkiksi erilaisten vapaaehtoistyöhön liittyen kurssien kautta. Itse hän kokee vapaaehtoistyön kuuluvan omaan
Salossa pääsee jo hiihtämään ja luistelemaan
Liikuntapalveluista kerrotaan, että latuja ajetaan lumitilanteen mukaan kymmenelle kuntoradalle. Tykkilumilatua tehdään Märynummen ja Melassuon kuntoradoilla, kun olosuhteet sen mahdollistavat.
Liikunnanohjaaja Jani Virtanen muistuttaa, että hiihtoväylillä on muu liikkuminen kuin hiihto kielletty hiihtokauden aikana.
- Kun kuntoradalle on ajettu
- Jos jostain olen joutunut luopumaan, niin paljon enemmän olen saanut takaisin. Meillä on todella hyvä porukka näkövammaisten yhdistyksessä ja martoissa myös, summaa Sipponen.
Syty ry:n toiminnanjohtaja Veera Hälli kertoo, että Syty on Salon seudulla toimivien potilasjärjestöjen yhteinen yhdistys. Sytyn jäseninä toimii 36 potilasjärjestöä. – Yhdistysten jäsenet voivat käyttää Sytyn tiloja ja lisäksi tarjoamme jäsenillemme koulutusta, luentoja ja erilaisia vapaaehtoisten virkistystapahtumia.
Hällin mukaan Syty ajaa yhteisesti jäsenjärjestöjensä etua ja asioita laajemmaltikin - Muistuttelemme kaupungin päättäjiä ja hyvinvointialueen hallintoa näistä pienistä paikallisyhdistyksistä ja niiden tärkeydestä, etteivät ne pääse unohtumaan esimerkiksi tällä hetkellä ajankohtaisen Sote-uudistuksen tiimellyksessä, hän kertoo.
Hällin mukaan vapaaehtoistyöllä on yhteiskunnallinen ja taloudellinen merkitys, kun mietitään kuinka paljon työtunteja vapaaehtoiset tekevät.
- Ja kuinka paljon se maksaisi yhteiskunnalle jos nyt vapaaehtoistyönä tehtävät tunnit tehtäisiinkin palkkatyönä, Hälli pohtii.
Vapaaehtoistyö on Hällin mukaan suomalaisiin sisäänrakennettu tapa toimia, että halutaan olla avuksi.
- Ja halutaan itsekin kuulua johonkin, osallistua ja kantaa oma kortemme kekoon. Vapaaehtoistyön tekeminen antaa paljon ihmiselle, Hälli toteaa.
Saktasta voit hakea ilman ajanvarausta:
- koronarokotteen
- influenssarokotteen
- kansalliseen rokotusohjelmaan kuuluvia maksuttomia rokotteita (jäykkäkouristus, tuhkarokko-vihurirokkosikotauti, polio)
- matkailijoitten rokotteita (oma rokote mukana)
Koronarokotteiden ajanvarauspuhelin ja sähköinen ajanvaraus sulkeutuvat 22.12.2022, jonka jälkeen kaikki rokotteet haetaan Saktasta ilman ajanvarausta.
Jos et ole vielä hakenut influenssarokotusta, tee se nyt.
Salon kaupunki | Tehdaskatu 2, 24100 SALO www.salo.fi | kirjaamo@salo.fi
Salontie
2, 25500
Kaikki hautajaisiin ja muistotilaisuuteen liittyvät palvelut samasta paikasta, samalta henkilöltä aina hautakiveen ja perunkirjoitukseen saakka.
† HENÓTÊS-seurakunta Rummunlyöjänkatu 7, Salo Su 18.12. klo 18 Joulujuhla! pastori
koneella latu tai luisteluhiihtobaana siellä saa liikkua vain suksilla.
Mustamäen, Pahkavuoren ja Kärävuoren kuntoradoille ei ajeta latuja, joten niissä voi liikkua talvisin kävellen.
Latuja tehdään lisää heti kun lunta on riittävästi.
Luistelemaan pääsee jo ainakin Melassuolla ja Hajalassa.
Lisätietoa avoimista jäistä ja hiihtomahdollisuuksista löytyy kaupungin sivuilta.
www.hautauspalveluaava.fi
Rummunlyöjänkatu 13 pelastusarmeija.fi • 15.-23.12. Joulupata on ulkona kauppakeskus Plazan edessä, sekä Salon Citymarketissa
•
Ti 20.12.
18 www.salonhelluntaisrk.fi
Lumitykit ovat tehneet lunta Teijon laskettelukeskuksessa jo useamman päivän ja yön ajan.
Teijon Matkailu Oy:n toimitusjohtaja Tapani Kakko kertoo, että täysipainoinen lumetus aloitettiin torstaiiltana.
- Haasteita on ollut, mutta saimme kahden tykin tekniikan rikkouduttua hankittua kaksi aivan uutta tykkiä nopealla toimituksella. Nyt lumetus jatkuu vastuullisesti,
Kakko kertoo.
Sähkön hinnan voimakas nousu vaikuttaa lumetuksen kustannuksiin, mutta Teijolla rinteet halutaan kuntoon.
- Nyt mennään periaatteella asiakas tyytyväiseksi hinnalla millä hyvänsä, Kakko naurahtaa hyvin valvotun yön jälkeen.
Lumetusta jatketaan 9-10 tykillä, kunhan pakkanen pysyy yli viiden asteen.
Teijolla on suunnitelmissa avata lauantaina sompahissija mattohissirinteet ja isommat ankkurihissit jouluksi.
- Seuraamme säätä myös ”meteorologien ennusteita kuunnellen ja pitkällä periodilla. Lunta tehdään nyt isoihin kasoihin osittain reserviin.
Kakon mukaan ”luontoäitikin” on ollut mukavasti hiihtokeskuksien tukena tykittämällä taivaalta lunta tupaan ja kylmää porstuaan.
- Siitä suuri kiitos. Ja kun maa on valkoinen niin mitä muuta suomalainen ihminen voi ajatella kuin hiihtoa ja mäenlaskua, Kakko sanailee.
Salon rautatieasemalle saapui maanantai-illan lumimyräkässä parisenkymmentä matkustajaa.
Naiselle hemmottelevat henkilökohtaiset Lahjat ja lahjakortit
Palveleva erikoisliike Turuntie 3, Salo, puh. 02 731 3281
Junamatkustuksen joulusesonki lähestyy, ja junalippujen varaustahti on ollut vilkkaampaa verrattuna viime vuoteen.
Tänä vuonna eniten matkoja on varattu Helsingistä Tampereelle, Ouluun, Rovaniemelle ja Joensuuhun. Suosituimmat matkapäivät ovat perinteiseen tapaan joulunaluspäivät 22.–23. joulukuuta.
Jouluviikko on yksi junamatkustuksen vilkkaimmista sesongeista. Suosituimmat junavuorot alkavat hiljalleen täyttyä, mutta vasta yksittäiset junat ovat loppuunmyy-
tyjä ja erityisesti päiväjunissa on pääsääntöisesti vielä hyvin tilaa. Jouluksi liikenne rauhoittuu niin, että jouluaattona 24.12. liikenne alkaa harventua puolenpäivän jälkeen ja päättyy kokonaan noin klo 18. Joulupäivänä 25.12. liikenne alkaa vähitellen käynnistyä noin klo 8.
- Erityisesti lemmikin kanssa matkustavien kannattaa olla ripeästi liikkeellä, sillä lemmikkipaikat ovat jouluna kysyttyjä ja ne alkavat olla suosituimmissa junissa jo loppuunmyyty.
Suosituimpina matkapäivinä ruuhkapiikki ajoittuu menoliikenteessä iltapäivään
kello 12–16 välille ja paluuliikenteessä aamuun, kello 9–12 välille.
- Tässä näkyy varmasti jossain määrin etätyökäytäntöjen yleistyminen, kun matkaan on helpompi lähteä myös kesken työpäivän, kuvailee kaukoliikennejohtaja Piia Tyynilä.
Normaalin vuorotarjonnan lisäksi yöjunaliikenteessä kulkee 8.1.2023 saakka joka toinen päivä sesonkiyöjunia Helsingin ja Rovaniemen sekä Helsingin ja Kolarin välillä. Pohjoiseen suuntaavissa yöjunissa suosituimmat matkustuspäivät 21.–23.12. alkavat olla jo lähes loppuunmyy-
ty. Toiseen suuntaan matkustaville on puolestaan tarjolla hyvin edullisiakin matkoja, sillä pohjoisesta etelään matkaavissa junissa on joulun alla yhä runsaasti tilaa.
Välipäivät ovat yöjunissa suosittuja matkustuspäiviä kumpaankin suuntaan. Lomasesongin paluupäivät jakautuvat menoliikennettä pidemmälle ajanjaksolle, ja vain yksittäiset junat ovat loppuunmyytyjä. Yöjunaliikenteessä suosituimmat paluupäivät ajoittuvat loppiaisen ympärille, mutta pääsääntöisesti lähes kaikissa paluujunissa on edelleen hyvin tilaa.
Astiat Kankaat Pyyhkeet Kylpytakit Yöpaidat Pussilakanat Laukut · Trikoopaidat Neuleet · Yrityslahjat Lahjakortti, ym. ym.
Meiltä kauniit lahjapaketit jouluun. Tasaraita-tuotteita -40%
Horninkatu 9, Salo, P 731 7083
ma-pe 10.00-17.30 la 10.00-14.00 su 12.00-16.00 Verkkokauppa: www.maripuoti.fi
Hanki itsellesi joululahja, joka tuottaa sinulle iloa pitkäksi aikaa. Hanki laadukkaat silmälasit, niin näet tulevana vuonna hyvin ja näytät hyvältä. Voit suoda tämän ilon myös lähimmäisellesi ja hankkia hänelle lahjakortilla hyvää näköä.
Suuri kiitos asiakkaillemme kuluneesta 50v -juhlavuodesta.
Hyvää joulunaikaa ja hyvin näkyvää vuotta 2023 kaikille!
Katselin maanantaina toisella korvalla monta tuntia suoraa lähetystä Salon kaupunginvaltuuston kokouksesta.
Oman toimen ohella siksi, koska ihan koko päivää pienen lehden toimittajalla ei olisi ollut aikaa istua lehdistöjakkaralla valtuustosalissa edes näön vuoksi.
Tai olisi, mutta hölmöähän se olisi ollut tulla tekemään puffia joulukonsertista kokoustilaan, jossa päätetään miljoonista euroista.
Näin päin oli ehkä parempi kaikkien kannalta.
Viime viikolla olin muuten neljän paikallislehden journalistin kanssa juttukeikalla aamupalapöydässä, jossa päätettiin ehkä vielä isommista miljoonista.
Toki niiden määrää ei kerrottu julki, koska kaavaa, lopullista suunnitelmaa tai taloudellista arviota ei vielä ole.
Isojen paikallisten toimijoiden yhteistyökyky ja tahtotila uuden rakentamisesta tuli sen sijaan selväksi; pallo on
nyt kaupungin päättäjien hallussa. Vinkiksi vaan, että omaa maalia ei ainakaan kannata tehdä.
***
Salon kaupunginvaltuusto teki muuten maanantaina sen, mikä oli sen tehtävä: hyväksyi kaupungin ensi vuoden talousarvion.
Tuo arvio oli tehty virkamiestyönä ja sitä oli käsitelty jo lautakunnissa ja kaupunginhallituksessa. Hyvä siitä tuli, vaikka arvio se on samalla tavalla kuin allekirjoittaneen tekemä lehtiyhtiön ensi vuoden budjetti.
Epävarmuus kohdistuu lähinnä kuluihin ja tuloihin.
***
Olen yksi monista Salossa asuvista kulttuurin ja urheilun suurkuluttajista; osin toki myös työni puolesta. Kaveeraan mielestäni sujuvasti urheiluväen ja kulttuuriväen kanssa, mutta en ole varma saanko laskea itseni kumpaan-
kaan joukkoon vai jopa molempiin. Ainakaan en suostu valitsemaan puoltani tai olemaan eri mieltä, koska tässä kylässä kaikki vapaaehtoiset toimijat tekevät kykyjensä ja taitojensa mukaan voitavansa yhteiseksi hyväksemme.
Myös luottamushenkilöt eli päättäjät.
Taisi muuten mennä taas kerran selvittelyyn se lasten, nuorten aikuisten ja ikäihmisten iloksi kovasti toivomani uusi latukonekin.
Kauppakeskus Plazan ympäristö muuttuu kokonaisuudessaan tulevien vuosien aikana.
Turuntien, Asemakadun, Vilhonkadun ja Annankadun keskiöön jäävän keskustakorttelin kiinteistönomistajat Suur-Seudun Osuuskauppa, OP Lounaismaa ja LähiTapiola Etelä ovat käynnistäneet suunnitelman, joka toisi aivan ydinkeskustaan jopa 200 uutta asuntoa.
Osa uudistuotannosta olisi perheasuntoja.
Toimitusjohtaja Tapio Finér kertoo SSO:n olleen asiassa aloitteellinen. Yhteisymmärrys muiden kiinteistönomistajien kanssa löytyi melko nopeasti ja yritykset julkistivat perjantaina alustavia suunnitelmia ja visionsa korttelisuunnitelmasta keskustan elinvoimaisuuden kehittämiseksi.
- Muutaman tapaamiskerran jälkeen otimme mukaan kaupunkisuunnitteluun erikoistuneen arkkitehtitoimiston pohtimaan asiaa kansamme.
OP Lounaismaan toimitusjohtaja Jouni Hautala sanoo, että rakennettava alue on ehjä ja ehyt kokonaisuus keskeisellä paikalla.
- Se on olennainen osa kaupunkia ja myös tulevaa kaupunkikuvaa. Tämä on erinomainen hanke ja ymmärrettävästi pitkäkestoinen.
Aikanaan puhuttiin Salon Työväentalon kohdalle mahdollisesti rakennettavasta Plazan ns. kolmososasta. Aika on nyt toinen ja liitetilojen tarpeet ovat muuttuneet niistä pohdinnoista.
LähiTapiola Etelän toimitusjohtaja Ari Lagerström uskoo, että myös toimistotilo-
jen tarve on tulevaisuudessa aiempaa pienempi.
- Etätyö on tullut jäädäkseen ja se tulee vähentämään toimistotilojen tarvetta. Meillä määrätyt toiminnot vaativat fyysistä paikallaoloa, mutta etätyö lisääntyy.
LähiTapiola Etelä tarvitsee rakentamisen ajaksi tiloja, myös Sokos pysyy avoinna tulevien purku- ja rakennustöiden ajan.
Ajatuksena on purkaa nykyiset rakennukset vaiheittain. Mahdollisia aloituspaikkoja voisivat olla nykyinen Sokoksen kiinteistö tai vaihtoehtoisesti SSO:n omistama Työväentalon kulma, johon on visioitu jopa kymmenkerrosta asuintornia.
Muutoin rakennukset pysyisivät 5-6 kerroksisina noin Plazan korkeudessa. Pysäköinti järjestyisi Plazan pysäköintihallin tasossa, alimpiin
kerroksiin tulisi liiketiloja ja toimistoja ja asunnot niiden yläpuolelle.
Keskustakorttelin kehittämisestä ja kiinteistönomistajien tahtotilasta on keskusteltu alustavasti kaupungin johdon kanssa. Yritykset toivovat korttelin kaavaprosessin alkavan mahdollisimman pian, jopa niin, että ensimmäistä rakennusta päästäisiin purkamaan ja kaivamaan kuoppaa uudelle 3-5 vuoden sisällä.
Arkkitehtitoimisto B&M:n Ossi Konttinen kuvasti tiedotustilaisuudessa tonttia tasaiseksi ja suhteellisen helpoksi sijoittaa uusia massoja.
Konttinen esitteli kaksi hahmotelmaa, jotka jättäisivät tilaa oleskelulle ja läpikululle kauppakeskukseen.
Korttelin tulevaisuus riippuu paljolti siitä, kuinka nopeasti ja jouhevasti kaavaprosessi etenee. Kolmen paikal-
lisen ison yrityksen yhteinen kehittämisajatus sopii Finerin, Hautalan ja Lagerströmin mukaan hyvin Salon uuden strategian ajatteluun.
Hankkeen taloudellinen kannattavuus vaatii tietyn määrän kerrosneliöitä. Tällä hetkellä SSO; OP Lounaismaa ja LähiTapiola Etelä omistavat kukin osan korttelin kiinteistöistä. Miten omistus rakennetaan tulevaisuudessa ja mistä löytyy rahoitus ja tekijät isoon ja monivuotiseen hakkeeseen selviää aikanaan, kun kaava etenee.
Yritysten edustajat kommentoivat hanketta perjantaina julkaistussa tiedotteessa.
– Meille kaikille paikallisille, paikallisten ihmisten omistamille yrityksille Salon keskustan positiivinen kehittyminen on suunnattoman tärkeää. Olemme innoissamme, että olemme onnistuneet
yhdistämään voimavaramme ja voimme yhdessä olla kehittämässä Salon keskustaa yhä houkuttelevammaksi nykyisille ja tuleville asukkaille sekä liike-elämälle, SSO:n toimitusjohtaja Tapio Finér. – Keskustakorttelin suunnittelu on erittäin kiinnostava ja mieluisa tehtävä. Korttelin nykyinen rakennuskanta Plazan laajennusosaa lukuun ottamatta on elinkaarensa päässä. Nykyisissä rakennuksissa on rakenteellisia haasteita, suunnitelman vastaava arkkitehti Jussi Murole Arkkitehtuuritoimisto B&M Oy:stä sanoo.
Kortteliin suunnitellaan pääosin asumista. Alimpiin kerroksiin suunnitellaan asuntojen yhteistilojen lisäksi palvelu- ja toimistotilaa, sekä kaupunkitilan aktiivisuuteen ja elävyyteen positiivisella tavalla vaikuttavia liiketiloja.
Osayleiskaavan mukaan kortteliin on mahdollista sijoittaa viisikerroksisia rakennuksia. Uuden asemakaavan myötä pyritään lisäämään korttelitehokkuutta ja kortteliin tutkitaan myös korkeampaa rakentamista. Tavoitteena on muodostaa korttelille kokonaissuunnitelma, jossa pysäköinti saadaan ratkaistua toimivalla tavalla ja korttelin mittakaava ja julkisivut sopivat ympäröivään uudistuvaan kaupunkirakenteeseen. – Salon keskustan kehittäminen on tärkeää, jotta saamme kasvatettua vetovoimaa niin asumisen kuin sen tuoman ostovoiman muodossa. Asuntojen tarve keskustassa kasvaa entisestään suhteessa toimistotiloihin, kun etätyö on siirtänyt työpaikkoja ydinkeskustan ulkopuolelle. Meillä on laaja maaseutu ympärillä ja sieltä muuttavat vanhemmat ihmiset hakeutuvat palveluiden läheisyyteen. Käsillä oleva tilaisuus on hieno esimerkki yhteistyön voimasta, sillä myös kaupunkikuvaan haetaan uutta ilmettä ja tämänkaltaisen kokonaisuuden kautta se olisi mahdollista. Toivoisin näkeväni nosturit työmaalla vielä lähivuosina, vaikkakin monta haastetta on vielä voitettavana, LähiTapiola Etelän toimitusjohtaja Ari Lagerström pohtii.
OP Lounaismaan toimitusjohtaja Jouni Hautala sanoo pankin uskovan vahvasti Salon tulevaisuuteen.
- Tuomalla keskeiselle paikalle, keskeisten liikenneyhteyksien äärelle nykyaikaisia ratkaisuja, elävyyttä ja viihtyvyyttä lisääviä tekijöitä, Salon kaupunki vetää puoleensa uutta elinvoimaa pitkälle tulevaisuuteen, Hautala sanoo.
Porilaisen NEUfraun ravitsevat ja terveelliset koirien pakasteruoat ovat lähiruokaa parhaimmillaan.
NEUfrau, tuttavallisemmin Neu on tekemässä vuoden vaihteessa brändiuudistusta. Yrittäjä Tytti Takanen kertoo, että uudet kotisivut, logo, pakkaukset ja sanoma viestivät jo tutuksi tullutta tarinaa.
- Haluamme olla helposti lähestyttävä toimija. Valmistamme tuorepakasteruokaa laadukkaista ja kotimaisista raaka-aineista. NEUfrau on saanut Avainlippu-merkin, joka voidaan myöntää Suomessa valmistetulle tuotteelle tai Suomessa tuotetulle palvelulle.
NEUn ajatuksena on tuottaa puhdasta ja luonnollista ravintoa, johon ei tarvitse lisätä mitään.
- Haluamme parantaa koirien hyvinvointia lajinomaisella ruualla.
NEUfrau on vuonna 2005 perustettu perheyritys, joka valmistaa ruoat huolellisesti käsin pienissä tuotantotiloissaan. Yrityksen juuret ulottuvat pitkälle viime vuosituhannen puolelle. Takasen isä on kasvattanut saksanpaimenkoiria vuodesta 1975, joten koirat ovat olleet toimitusjohtaja Tytti Takasen elämässä lapsesta saakka.Tällä hetkellä meitä on 11 työntekijää, mutta edelleen toimimme vanhempieni kotipihan vanhassa navetassa, jonne asiakkaamme ovat tervetulleita vierailulle.
Takanen sanoo, että inflaatio ja nousevat raaka-aineiden ja sähkön hinnat ovat haaste, johon jokainen yrittäjä joutuu etsimään vastausta.
- Katsomme luottavaisesti tulevaisuuteen. Haluamme olla jatkossakin helposti lähestyttävä perheyritys, sellainen rento ja lämminhenkinen.
Rakkaus koiriin on kaiken perustana.
- Omistajillakin on hyvä olla, kun koira voi hyvin. Terveellinen ravinto on kaiken perusta, mutta jokaisen koiranomistajan on hyvä itse tuntea koiransa tarpeet.
Salon Voimaeläin on NEUfraulle tärkeä paikallinen jälleenmyyjä ja yhteistyökumppani. Tyytyväisyys yhteistyöhön on molemminpuolista.
- Koirasta kyllä näkee, onko se lihava vai laiha, Takanen selventää ajatteluaan.
- Eläimen hyvinvointi lähtee suolistosta, joten koira kaipaa kunnolla imeytyvää ravintoa, hyviä bakteereja ja hieman hiilihydraatteja. Vähähiilihydraattinen karppiruokamme on ollut hyvänä apuna monia koirien vaivoja hoidettaessa, Takanen kertoo.
- Myös jääkaappiin sulatettuina tuotteet säilyvät vielä pitkään hyvänä. Kypsille tuotteille lupaamme avattuina viiden vuorokauden säilyvyyden, mutta raakatuotteet pitäisi käyttää muutamassa päivässä.
Tuotteille myönnetty kotimaisuudesta kertova Avainlippu- merkki tarkoittaa sitä, että raaka-aineet tilataan kotimaasta mahdollisimman läheltä tehdasta niin usein kuin mahdollista.
- Tiedämme tarkkaan mistä raaka-aineet tulevat ja olemme harkinneet tarkkaan, mitä tuotteisiin laitetaan. Iho-oireet, allergiat, hiivatulehdukset ja muut sairaudet ovat koirienkin keskuudessa valitettavan yleisiä. Toiselle koiralle sopii riisipohjaiset ruoat, toiselle perunapohjaiset ja jollekin tattari. Jotkut koirat ovat allergisia naudalle, toiset vehnälle. Monenlaisista iho-ongelmista kärsiville koirille ratkaisu on puolestaan löytynyt maitohappobakteeripitoisesta ja vähähiilihydraattisesta raakaravinnosta.
Voimaeläimessä on runsaasti tilaa ja meidän pakasteillemme on varattu hyvät säilytystilat keskeiseltä paikalta.
Takanen kannustaa koiranomistajia luottamaan omaan kokemukseensa, maalaisjärkeä saa ja kannattaa käyttää. Erilaiset laskelmat ja ruoan punnitseminen voivat olla hyvä apu, mutta koirat ovat erilaisia kuten ihmisetkin. Yksi on sohvaperuna ja toinen liikkuu ja kuluttaa energiaa huomattavasti enemmän. Koiran koolla ja painolla on vaikutusta sen energian tarpeeseen, myös eri-ikäiset koirat kuluttavat eri tavalla.
Salon Voimaeläin on NEUfraulle tärkeä paikallinen jälleenmyyjä ja yhteistyökumppani.
- Voimaeläimessä on runsaasti tilaa ja meidän pakasteillemme on varattu hyvät säilytystilat keskeiseltä paikalta. Jälleenmyyjiä NEUfraulla on Espanjaa ja Tallinnaa myöden. Asiakaspalaute on ollut hyvää.
- Aina kun koira toimii ja voi hyvin, se on paras kiitos työlle. Kehitystyö on jatkuvaa ja tässä on isälläni edelleen suuri rooli jatkuvan opiskelun ja vankan kokemuksen myötä.
Neufrau pakasteateriat ja lihat
Pomppa-
Kaupanpäällisiä rajoitettu erä. Pomppa -koiranvaatteiden motto, ”JOKA ILMA ON KOIRANILMA”,
Yli vuosikymmen sitten syntynyt Pomppa-brändi on suunnitellut takkeja kaikkien suomalaisten koirien arkija harrastuskäyttöön. Kaikki alkoi vuodesta 2007, jolloin yrityksen omistaja ja perustaja Meri Alku totesi, ettei senhetkinen koirien vaatetarjonta markkinoilla vastannut agility-harrastajien toiveita.
Pompan kehitys- ja markkinointipäällikkö Noora Eerikäinen kertoo, mikä tekee Pompasta erityisen hyvän valinnan suomalaiseen talvikeliin – satoi taivaalta sitten lunta, vettä tai räntää, tai mitä vain niiden väliltä. Voimaeläimessä tämä on huomioitu, ja valikoimasta löytyykin kattavasti Pompan vaatemallit monessa eri koossa.
- Takkien muotoilu on suunniteltu nimenomaisesti koirien fysiologian mukaan. Pompan takeissa ei ole kuminauhoja tai säätöhihnoja, jotka voisivat hiertää koiran ihoa tai jäädä kiinni esimerkiksi metsäreissuilla. Materiaalit ovat kestäviä ja laadukkaita ja vaihtoehtoja on useita eri sää- ja kylmyysoloihin. Nooran mukaan Pomppa-takit sopivatkin koiralle kuin koiralle aktiivisesta harrastuskaverista ihmisen kainalossa viihtyvään seuralemmikkiin. Tuotteet suunnitellut Meri Alku on taustaltaan paitsi tavoitteellinen agility-harrastaja, myös tekstiili- ja vaatetustekniikan
pitää paikkansa. Oikeilla varusteilla ja säänmukaisesti puettuna ulkoilu on aina hauskaa!
insinööri. Ensimmäinen Pomppa-takki, PerusPomppa, oli hänen opinnäytetyönsä.
Sittemmin brändi on kasvanut ja kehittynyt. Itsekin aikoinaan muutin Salosta Pompan perässä pääkaupunkiseudulle, kehitys- ja markkinointipäällikkö Noora naurahtaa.
- Pomppa-brändissä ei uskota pikamuotiin, vaan päinvastoin kestävään, pitkäikäiseen ja mahdollisimman hyvin istuvaan tuotteeseen. Tavoitteenamme on ollut kehittää vaatteita, jotka kestäisivät käytössä koko koiran eliniän – ja jopa pitempään. Tästä inspiroituneina ja asiakkaiden käyttökokemuksia kuulostelemalla lanseerasimme vain muutama viikko sitten kiertotalouden periaatteita kun-
nioittavan RePomppa-palvelun, joka on Pomppa-takkien second hand-myyntiä. Eli ostamme ja myymme asiakkaidemme vanhoja Pomppa-takkeja. Palvelu on otettu hyvin vastaan.
Noora kertookin, että vastuullisuus on myös muutoin tärkeä osa brändin nykyisiä ja tulevia tavoitteita - Olemme lisänneet kierrätetyn materiaalin osuutta vaatteissa. Esimerkiksi tällä kaudella tuotettujen ulkoilutakkien, PerusPomppa, ToppaPomppa, KevytPomppa ja SadePomppa, pintamateriaalit ovat kierrätettyjä. Olemme myös laskeneet hiilijalanjälkeä, ja tavoitteenamme on hiilineutraalius vuoteen 2035 mennessä.
Uusia värejä ja kuoseja tuodaan markkinoille säännöllisesti, mutta tuotteiden perusmalli on säilynyt läpi vuosien. Kuosit ovat suomalaisten alan ammattilaisten suunnittelemia.
- Mukavuus, kestävyys, kotimaisuus ja vastuullisuus – ja se, että jokainen koira voisi nauttia liikkeitä rajoittamattomasta ulkoilusta kaikissa sääoloissa. Sitä ovat Pomppa-koiranvaatteet, Noora kiteyttää tyytyväisenä edustamansa brändin arvomaailman.
Kestäviä sekä käytännöllisiä lemmikkieläintarvikkeita suunnitteleva ja valmistava Finnero on ollut Voimaeläimen yhteistyökumppani jo pitkään. Finneron pehmeät ja värikkäät tuotteet ovat Suomessa suunniteltua uniikkia designia ja tehty aina sopivaan tarkoitukseen.
Voimaeläimestä löytyvät Finneron suunnittelemat taluttimet, valjaat, pannat, narttusuojat, urosvyöt sekä monet muut koirien tarvikkeet.
- Olemme tehneet yhteistyötä Voimaeläimen kanssa yrityksemme alkumetreistä alkaen. Antin ja Susannan kanssa kaikki sujuu aina hyvässä hengessä, perustaja Tarja Keen ja markkinointivastaava Satu Jaakkola kiittelevät. Finnero on eteläpohjalainen menestystarina, jonka kasvua ruokkii ihmisten lisääntynyt kiinnostus lemmikkieläimiin ja myös niiden tarvikkeisiin, kuten vaatteisiin, tossuihin ja hihnoihin. Finneron hittituote on jo vuosia ollut ballerinapöksyt, jotka puetaan narttukoirille niiden juoksuaikana.
- Ballerina-juoksuhousut ovat narttukoiran juoksuajan "pelastus". Ne suojaavat kodin pintoja ja sisustustekstiileitä juoksuajan tahroilta niin kotona kuin kyläillessäkin. Juoksuhousut sopivat myös virtsankarkailun avuksi leikatuilla tai vanhemmilla nartuilla - Kaikki meidän tuotteemme valmistetaan aina tiettyä tarkoitusta varten. Plussana on se, että olemme suunnitelleet niistä hauskan näköisiä.
Esimerkiksi tyttömäisissä Ballerina-juoksuhousuissa on vyötäisillä soma rypytetty helma, joka tekee housuista hamemaisen. Leveä vyötärökaitale ja siinä oleva tarrakiinnitys pitävät housut tukevasti jalassa. Ballerina-juoksuhousuissa suositellaan käytettäväksi kertakäyttöistä
sidettä tai esimerkiksi talouspaperia housun sisäpuolella olevaan verkkokankaiseen taskuun.
Voimaeläin on Salossa tärkeä paikallinen Finneron jälleenmyyjä. Parhaillaan Finneron ovet ovat aukeamassa USA:n markkinoille Leijonan luolasta tutun sijoittajan
SALON VALJAAT - Käytännölliset, todella suositut säätövaljaat, nyt uusissa raikkaissa väreissä keltainen ja metsänvihreä.
Kevin Harringtonin kiinnostuttua juuri koirien ballerinapöksyistä. Seinäjoella toimiva kolmen naisen pyörittämän yrityksen mainosvideo pyörii amerikkalaisilla tv-kanavilla marras- ja joulukuun ajan.
- Olemme tehneet todella paljon töitä ja meille avautui tällainen mielettömän suuri mahdollisuus. Nyt on ovi entistä isommin auki Amerikkaan. Amerikassa myydään Salon Voimaeläimen tavoin myös Finneron toista suosikkituotetta eli tossuja.
Uutuutena juuri markkinoille tulleet Finneron SULO-suojatossut ovat kevyet ja helposti puettavat sekä mukautuvat koiran tassujen liikkeisiin. Alas asti avautuva tossu helpottaa huomattavasti pukemista ja kaksiosainen, napakasti kiinnitettävä joustava tarrakiinnitys auttaa tossua pysymään paikallaan. Tossujen kotimainen pohjamateriaali kestää kulutusta ja liukastumista estävä rouhepohja auttaa suojaamaan tassuongelmissa ja estämään bakteerien leviämistä.
Voimaeläimestä löytyy myös Finneron valmistamat Salon-valjaat, jotka voidaan säätää helposti sopivaksi kasvavalle pennulle. Salon-valjas on ergonominen, Y-mallinen valjas, joka on varustettu näkyvillä heijastimilla.
- Salon-valjas on ihan huippu. Siinä on runsaasti säätövaraa olkaimissa sekä vyötäisillä, vedonestorengas valjaan edessä rintapehmusteessa. Sen avulla voi ohjastaa pienellä nykäisyllä koiraa pois vetämisestä. Koska valjas on normaaliin talutukseen käytettävä valjas, voidaan sitä siirtyä käyttämään opetuksen jälkeen perinteisellä tavalla. Tiesitkö, että Salon-valjaan nimi tulee juuri siitä, että sen suunnittelija on Salosta, Tarja Keen hymyilee.
Sievät FinNero Ballerina juoksupöksyt kauniissa kuoseissa röyhelöineen
Voimaeläimestä pitkäaikaisen yhteistyökumppanin Finneron suosittuja
Kotimaiset RAUH! -puruluut ja koirien herkut valmistuvat vuosien kokemuksella yrityksen omalla tehtaalla, Loimaalla.
Brändiä myyvä ja markkinoiva Aristo Oy tuntee alansa.
- Vuodesta 2003 asti olemme toimineet tällä nimellä, mutta varsinainen osaamisemme periytyy jo kauempaa vuosien takaa, kertoo yksikön päällikkö Markus Anttila.
RAUH! -brändillä on laaja valikoima erilaisia tuotteita kaikenkokoisille koirille ja hammasrivistöille. On hirven- ja naudannahkapuruluita, sekä monenlaisia herkkuja alkaen kuivatuista maksa- ja keuhkopaloista perinteisiin kanankauloihin. Eikä valikoima pääty tähänkään.
Voimaeläimessä Aristo Oy:n tuotteita on jälleenmyyty jo yrityksen
- Tuotteistamme tekee erinomaisen valinnan se, että jokainen puruluu tehdään yhdestä nahan palasta käyttämättä liimoja tai väri- ja lisäaineita. Se tekee RAUH! -puruluista taatusti turvallisia koirille eikä irtopalojen nielemisen riskiä ole. Hirvennahkaiset luumme ovat myös erityisen sopivia herkille tai allergisille koirille, sillä riistatuotteena hirvennahka aito ja puhdas luonnontuote, jonka ruokavalioon ihminen ei ole vaikuttanut. Lisäksi hirvennahkaiset luut ovat koirille kestävämpiä järsiä, sillä niihin käytämme vuodasta myös sen lujimman ja laadukkaimman pintanahan, Markus selventää.
- Hankimme nahat metsästysseuroilta ympäri Suomen Hangosta Inariin, ja myös pohjois-Ruotsista. Naudannahat tulevat vastuullisilta jälleenmyyjiltä, joiden nahat ovat alkuperältään suomalaisia, ruotsalaisia ja tanskalaisia. Vastaavasti RAUH! -herkkujen ainesosat ovat kaikki 100 % kotimaisia ja ne saamme suoraan teurastamoilta. RAUH! -tuotteissa hienoa on myös niiden valmistuminen alusta loppuun aidosti käsityönä – jo vuosien kokemuksella.
- Siinä kohtaa nahka alkaa muuttua puruluuksi, kun leikkaaja mittaa nahasta oikean kokoisen palan, ja käärijä puolestaan antaa tälle palalle sen halutun puruluumuodon. Eli käytännössä ”joka tuotteella on oma tarinansa”, Markus naurahtaa.
RAUH! -tuotteita jälleenmyydään ympäri pohjoismaita. Päämarkkina-alueita ovat Suomi, Ruotsi ja Norja. Jonkin verran herkkuja matkustaa Loimaalta myös Tanskaan ja Viroon.
- Tyytyväinen asiakas on tavoitteemme ja menestystekijämme. Haluamme olla alan paras toimija ja yrityksenä luotettava, eli ”sanojemme mittainen”. Painotamme erityisesti ihmisläheiseen ja sujuvaan asiakasyhteistyöhön, koirien parhaaksi, Markus vakuuttaa.
Jokainen käytetty hirvennahka on pohjoismaista alkuperää.
Suomalainen 3ffe Balance Oy lanseerasi kissoille, koirille ja hevosille kehitetyn Effektri Omega-3 kalaöljyvalmisteen vuonna 2015 yhteistyönä Hollantilaisen Bioactri B.V. :n kanssa. Effektrissä käytetyn toimintamekanismin tutkimus sekä kehitystyö on saanut alkunsa 90-luvun alussa, ja pääarkkitehtina hankkeessa on häärinyt uransa rasvahapoille omistanut entinen EFSA:n ( Euroopan elintarviketurvallisuusjärjestö ) pääsihteeri Harmen Hofstra. Hän on toiminut myös Hollantilaisen TNO: n ravitsemus- ja elintarviketutkimusyksikössä.
Omega-3-sarjan EPA-ja DHA-rasvahappojen tiedetään olevan tärkeitä monille lemmikkiemme fysiologisille toiminnoille. Riittävä päivittäinen omega-3 rasvahappojen saanti antaa edellytykset rakentaa elimistöön antioksidanttinen ja tulehduksenvastainen ympäristö. Tavoitteena pitkäkestoiselle hankkeelle on ollut löytää oikeat raaka-aineet sekä komponentit omega-3 tuotteelle, jonka avulla EPA ja DHA-rasvahappojen määrää saadaan lisättyä veressä riittävästi. Syntyi Effektri Omega-3, jossa yhdistyy arktisten ja Välimeren ruokavalioiden parhaat puolet. Tuoteperheeseen kuuluu myös Effektri Gold yhdistelmätuote, jossa Effektrin laadukkaaseen kalaöljyyn on lisätty nivelravinteet; MSM, glukosaamiini ja kondroitiini.
Tavoitteemme Effe Balancella on auttaa niitä, jotka haluavat palauttaa lemmikin rasvahappotasapainon ilman suurempia muutoksia ruokinnassa. Effektri Omega-3 tuotesarjat tarjoavat ratkaisun, joka tukee suosituksia tarjota ravinnoksi enemmän monityydyttymättömiä rasvahappoja (omega-6 ja omega-3), vähentäen samalla tyydyttyneiden rasvahappojen osuutta ruokinnassa. Effektrin toimintamekanismi perustuu erikoislaatuisen extra-neitsytoliiviöljyn vahvoihin polyfenoleihin, joiden yksi tehtävistä on toimia tuotteen ”hapettumisenestoaineena”. Tämän lisäksi tällä antioksidantilla ja sen vaikuttavilla aineilla on roolinsa solua suojaavan kalvon rasvahappoprofiilin optimoimisessa. Hapettumisen estäminen ja imeytyvyys on siis varmistettu parhaalla mahdollisella tavalla. Tämä on huomioitu myös Euroopan ruokaturvallisuusviraston ( EFSA ) myöntämällä terveysväittämällä: EFSA (European Food Safety Authority) on hyväksynyt seuraavan terveysväittämän oliiviöljyn bioaktiivisille polyfenoleille (Commission Regulation (EU) 432/2012)����
+ Oliivin polyfenolit (5mg/vrk) suojaavat veren rasvahappoja hapettumiselta.
Effektri Omega-3 ei ole yksin täydennysrehumarkkinoilla, mutta vankan tieteen kannalta se on ylivoimainen tuote. Effektri perustuu vuosien tieteellisiin tutkimuksiin Pohjoismaissa, Alankomaissa ja muissa Euroopan Unionin maissa. Tuotteen valmistaja BioActri on osallistunut EU:n rahoittamiin eurooppalaisiin tieteellisiin tutkimushankkeisiin sen tieteellisissä puiteohjelmissa ja tehnyt yhteistyötä tällä alalla kiistatonta mainetta niittäneiden instituutioiden kanssa, kuten Hollannin TNO, Islannin Matís, Suomen VTT ja muiden, kuten Milanon yliopiston kanssa.
Tuotteen laadusta, turvallisuudesta ja vakaudesta ei ole koskaan käyty keskustelua, eikä siitä ole saatu kritiikkiä. Eurofins (www.eurofins.com) testaa säännöllisesti tuotteen ainesosien, kuten omega-3-kalaöljyn ja extra-neitsytoliiviöljyn turvallisuuteen liittyviä näkökohtia, joissa on runsaasti öljyhappoa (OA, omega-9) ja vahvoja antioksidantteja (polyfenoleja). Sintef (www.sintef.no) on testannut Norjassa Effektrin tasapainon ja suojan hapettumista (härskiintyminen) vastaan. Effektrin päivittäinen käyttö ei aiheuta koskaan eläimelle riskejä ei toivotuista ympäristöä haittaavista epäpuhtauksista, kuten dioksiineista ja dioksiinin kaltaisista PCB-yhdisteistä.
Tämän lisäksi Effektrissä käytetyille raaka-aineille on myönnetty 17 muuta hyväksyttyä terveysväittämää. Effektri Omega-3 pitää päivittäin annosteltuna eläimen solukalvon joustavana ja läpäisevänä, jotta ravinteiden ”sisääntuonti” ja kuona-aineiden ”poisvienti” pysyy optimaalisena joka ikinen päivä.
Lisäämällä päivittäiseen ruokintaan oikean painonmukaisen suositellun annoksen koko elinajan, rakennat lemmikillesi vahvan anti-inflammatorisen ja antioksidanttisen puolustusjärjestelmän, joka edistää tasapainoista tulehdusvastetta. Tämä tarkoittaa käytännössä tulehdusperäisten sairauk-
Optimaalisen omega-3/6-rasvahappojen suhteen rakentaminen on ihmisille tarjolla olevilla elintarvikkeilla vähintäänkin haastava tavoite. Syynä tähän on tämän päivän kalatuotanto ja lisääntyvä elintarvikkeiden prosessointi. Tästä syystä olemme huomioineet myös lemmikin omistajien omat tarpeet. Balanstri Omega3+ on kehitetty ihmisille ja se sisältää vastaavan toimintamekanismin ja vaikuttavat-aineet kuten aiemmin Effektrissä on kuvattu. Balanstrin raaka-aineet, laatu ja seurattavat serfikaatit sekä asetukset luovat uuden tason omega-3 markkinoille. Balanstria on saatavilla Trooppisen Mangon ja Raikkaan Piparmintun makuisena ja niihin on lisätty D-vitamiinia.
Lisätietoja Balanstri Omega3 Plussasta: www.balanstri.fi
Talvella hevoset juovat huonosti, koska tarjolla oleva juomavesi on usein kylmää, alle 13 astetta.
Varmista hevosesi nestetasapaino tarjoamalla hevosellesi "lämpöistä vissyä" vapaasti eli fysiologista suolaliuosta (NaCl 0,9%) yli 13 asteisena. Fysiologisen suolaliuoksen juottoon saat valmistettua lisäämällä puhtaaseen veteen 1L+ 9g puhdasta suolaa (sis. vain NaCl). Voit pitää fysiologistasuolavettä myös vapaasti saatavilla esim. pihatossa, ulkotarhassa tai karsinassa, pidä myös aina puhdasta vettä tarjolla. Voimaeläin suosittelee!
Pese - käsittele karva Coat shine suihkeella - klippaaklipperi kiittää ja klippausjälki on erinomainen.
Coat Shinella suojaat myös karvaa hankaumilta loimen alla ja Extra Strenght shampoolla vahvistat klipattua karvaa + tuotteilla saat upean kiillon.
Helppo lisätä
Särkisalon suuren suosion viime vuonna saavuttanut koko perheen joulunavaus Tallbackan mäellä saa jatkoa tänä vuonna.
Meripirtin Kerho kertoo tiedotteessa, että Tallbackan mäelle sytytetään avotulia ja koko mäki muuttuu tunnelmalliseksi joulumaaksi.
- Tallbackan joulu on ennen
kaikkea lapsille kohdistettu tapahtuma. Joulupukin paja tonttuineen on avoinna koko tapahtuman ajan, kertoo Meripirtin Kerhon johtokuntaan kuuluva Pentti Palm.
Viime vuonna joulupukin pajassa oli kaiken aikaa melkoinen hyörinä, kun joulupukki keskusteli lasten kanssa ja tontut askartelivat joulukoristeita.
Ilta päättyy viime vuoden ta-
paan Saaren Rauha -julistukseen, jonka esittää Särkisalon oma pappi Juha Hekkala.
Saaren Rauha -julistuksella muistutetaan, että kiireisen joulunalusmenon jälkeen on aika rauhoittua ja nauttia saaristolaisuuden rauhallisesta ilmapiiristä, muistuttaa Pentti Palm.
Tapahtuma alkaa lauantaina klo 16.
Salon lukion abiturientin
Aada Tinellin kappale Helppo hengittää on palkittu Salon kaupungin strategiatyöhön ja Lapsiystävällinen kunta- malliin liittyneen Munsalo-kilpailun voittajana. Kilpailuun osallistui yhteensä 46 eriikäisten lasten ja nuorten tekemää teosta.
Kaupunki kertoo tiedotteessa, että kuluneen syksyn aikana salolaisilta lapsilta ja nuorilta tiedusteltiin minkä-
laisessa Salossa he nyt sekä tulevaisuudessa haluaisivat elää, asua ja kasvaa.
- Munsalo-kilpailuun sai osallistua valitsemallaan toteutustavalla eli esimerkiksi piirroksella, runolla, videolla tai musiikkiesityksellä.
Raatina toimi Salon kaupungin Unicefin Lapsiystävällinen kunta -koordinaatioryhmä. Raati antoi kaikista töistä kirjallisen palautteen ja valitsi voittajan, joka palkittiin noin 1000 euron arvoisella tuotepalkinnolla.
Voittaja julkistettiin ja voittajakappale kuultiin tekijänsä Aada Tinellin esittämänä ennen kaupunginvaltuuston talousarviokokouksen alkua.
Palkinnon jakoivat kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Heikki Tamminen, opetuslautakunnan puheenjohtaja Marjaana Mänkäri, kaupunginjohtaja Anna-Kristiina Korhonen sekä nuorisopalvelupäällikkö ja Lapsiystävällinen kunta -koordinaattori Johanna Paananen.
Salo, Ollikkala kt 75,5 m2
Tähän tulee markkinointitekstiä kohteesta.
Ketomäenkatu 3 A 10. 3h,k,kph,lasitettu parveke. E2013*. Siistikuntoinen, hyvin pidetty koti lähellä alueen palveluja. Ylimmän kerroksen läpitalon huoneisto. Lasitettu parveke. Onnistunut tilaratkaisu reiluilla neliöillä. Taloyhtiössä kaukolämpö ja valokuitu. Sähkö kulutuksen mukaan, vesimaksu 20e/hlö/kk. Vuokra 695 €. Vakuus 695 €. 540864
Salo, Halikko kt 46 m2
Salo, Halikko paritalo 80 m² Puotilantie 1 as 1. 4h,k,kph/s,erill.wc. E2013*. Siistikuntoinen koti 2008 valmistuneesta neljän talon ja 8 huoneiston asunto-osakeyhtiöstä. Autolle katospaikka ja lisäksi erillinen irtaimistovarasto. Ala-aste ja päiväkoti turvallisen kävelymatkan etäisyydellä noin 1,5 km. Vesi ja sähkö kulutuksen mukaan.
Vuokra 875€ Vakuus 1750€ 666705
Huitintie 2 A 2. 2h,kk,kph. F2007*. Siistikuntoinen, läpitalon huoneisto Vaskion keskustassa. Ensimmäinen asuinkerros. Olohuoneen jatkeena tilava parveke länteen. Makuuhuoneen ikkuna sisäpihalle itään. Yhtiössä hyvä, kunnostettu saunaosasto ja sen yhteydessä takkahuone. Sähkö kulutuksen mukaan, ennakko 10e/kk, tasaus kerran vuodessa. Vesimaksu 18e/hlö/kk. Vuokra 470 €. Vakuus 470 €. 542103
Tähän tulee markkinointitekstiä kohteesta.
Halikossa Ystävien käsityöpuotia pitävä Ida Ruohomaa on saanut innostuksen käsitöihin vanhemmiltaan.
tä kutakin kiinnostaa ja sillä budjetilla mikä kenelläkin on, toteaa hän.
Salo, Mököinen kt 77,5 m² Mököistenkatu 7 as 23. 3h,k,kph. C2007*. Tilava kolmio Mököisissä. Avara pohjaratkaisu, valoisa kulmahuoneisto. Hissitalon ylin kerros. Keskustan palvelut kävelyetäisyydellä. Vesiennakko 15e/hlö/kk ja sähköennakkoa 15,50e/kk, tasaukset mittareiden mukaan. Valokuitu 10e/kk.
Vuokra 750€ Vakuus 1500€ 666134
Salo, Salo kt 46 m2 Torikatu 3 A 2. 2h,kk,kph. D2007*. Siistikuntoinen kaksio aivan keskustassa. Ensimmäinen asuinkerros, hissitalo. Huoneiston levyinen parveke sisäpihan puolella. Kylpyhuoneremontti juuri valmistunut. Huoneisto on heti vapaa. Vesi ja sähkö kulutuksen mukaan, vesiennakko 20e/hlö/kk, oma sähkösopimus.
Tähän tulee markkinointitekstiä kohteesta.
- Erityisesti äitini, joka opettaa nykyään raku-keramiikkaa, on tutustuttanut minutkin keramiikan maailmaan, kertoo Ruohomaa.
Käsitöiden tekemisen ekologisuus riippuu siitä, mitä materiaaleja käsitöissä käyttää. Toisinaan ihmiset vievät Ruohomaalle materiaaleja uusiokäyttöön ja hän miettii sitten, mitä niistä saisi tehtyä.
Monenlaisten käsitöiden lisäksi myynnissä on myös hunajaa ja saaristolaisleipää.
Vuokra 540 €. Vakuus 1080 €. 545047
Tarvitsetko apua asuntosi vuokraukseen?
Hoidamme asuntosi markkinoinnin, esittelyn, hakijoiden haastattelut sekä luottotietojen tarkistuksen. Välityspalkkio 1kk vuokra + alv 24% sekä asiakirjakulut.
Pahkavuori kt 61 m Kontionkuja 4 A 3. 2h,k,kph. G2013*. Siistikuntoinen kerrostalokaksio ensimmäisessä asuinkerroksesta. Valoisa läpitalon huoneisto. Lasitettu parveke länteen. Vesi ja sähkö kulutuksen mukaan.
Vuokra 560€ Vakuus 1120€ 667493
OP Koti Lounaismaa Oy LKV Turuntie 7, Salo
Jenni Betancourt p. 040 648 7300 jenni.betancourt@op.fi
Ruohomaa on tehnyt käsitöitä noin 17 vuoden ajan. Tällä hetkellä hän tekee eniten keramiikkaa ja nahkaisia koruja.
- Silloin kun lapseni olivat pieniä, oli mukava tehdä käsitöitä, kun sain olla pienen hetken omissa oloissani. Nykyään teen käsitöitä ihan vain siksi että saan tehdä käsilläni jotain. Ja joskus tulee onnistumisiakin, se tuntuu tietenkin hyvältä, Ruohomaa kertoo.
Ruohomaa tekee käsitöitä omaksi ilokseen. Etenkin syksyisin hän innostuu tekemään, kun elämä rauhoittuu kesän jälkeen.
Käsitöiden tekemisen kalleus on Ruohomaan mukaan suhteellista riippuen materiaaleista ja tekniikasta.
- Mutta sitä tehdään mi-
- Olen saanut lahjoituksena esimerkiksi romurautaa ja tehnyt siitä kynttilänjalkoja. Myös kaikki nahka, jota käytän käsitöissäni, on kierrätettyä, kertoo hän.
Aikaisemmin Ruohomaa kiersi joulumyyjäisissä myymässä käsitöitään, mutta kun vuonna 2017 hän muutti perheineen nykyiseen taloonsa, ja taloon kuului pieni ulkovarasto, niin hän laittoi joulun alla sinne käsitöitään myytäväksi.
- Ihan sellaisella ajatuksella lähdin liikkeelle, että tulee kuka tulee ostoksille.
Kun Ruohomaa jutteli ystävilleen joulupuodista, niin moni alkoi kysellä, että voisivatko hekin tuoda omia käsitöitään myyntiin. Tänä vuonna puodissa on myytävänä kolmentoista tekijän töitä.
- Tänä vuonna uusia myytäviä ovat anoppini päreille maalaamat ikonit.
Jouluisimmat tuotteet myyvät tietenkin eniten.
- Tänä vuonna erityisen suosittuja ovat olleet betonitontut, kertoo Ruohomaa.
Ruohomaan rakkaus käsitöihin liittyy joulunviettoon lähinnä siten, että hän tekee monenlaisia töitä ja antaa niitä lahjaksi. Kotona Ruohomaan töitä ei juuri ole ollut esillä.
- Mutta äskettäin tein keraamisen kuumailmapallon ja sen laitoin esille. Kuumailmapallo ei varsinaisesti liity jouluun, mutta on jouluhenkinen kuitenkin, naurahtaa Ruohomaa.
Ruohomaa vinkkaa että netistä löytyy nykyään kaikenlaisia kuvia ja ohjeita käsitöihin.
”Ihan sellaisella ajatuksella lähdin liikkeelle, että tulee kuka tulee ostoksille”
- Omat työni aloitan katselemalla kuvia netistä tai lehdistä. En kuitenkaan kopioi suoraan mitään, vaan lähden inspiraatiokuvien kautta kehittelemään omia juttuja, hän kertoo.
Ruohomaa tekee käsitöitä lähinnä yksikseen tai äitinsä kanssa. Joku toinen saattaa kaivata ryhmää ympärilleen ja silloin kannattaa mennä esimerkiksi kansalaisopiston kursseille.
- Kannustan kaikkia tarttumaan käsitöihin, jos vain intoa löytyy. Vaikka vain ihan omaksi ilokseen jos ei muuten, kannustaa Ruohomaa.
Ystävien käsityöpuoti on avoinna 17.-18.12. klo 12-15. osoitteessa Pappilankuja 14, Halikko.
Ida Ruohomaa pitää jouluista käsityöpuotia Halikossa.
Salon kaupungissa kiinteistöllä 734-768-3-248 Rannikko ja 734-768-3-13 Soliseva tehdään vesijätön lunastustoimitus, jonka tarkoituksena on ratkaista kiinteistön omistajan vaatimus liittää yhteiseen vesialueeseen 734-768-876-4 Hirsjärven vesialue kuuluvaa vesijättöä kiinteistöönsä.
Toimituksessa ratkaistaan mm. lunastuksen edellytykset, lunastuksen kohde ja lunastushinta. Toimitus aloitetaan tiisaina 3.1.2023 klo 10.00 paikassa Neste Kisko Toija (Toijantie 1, Salo).
Asianosaisen poissaolo ei estä toimituksen käsittelyä. Toimitusinsinööri Janne Leinonen, 040 823 2196, janne.leinonen@ maanmittauslaitos.fi www.maanmittauslaitos.fi/TN2021-666312
- Halikon Joulu -konsertti järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 2008, jolloin konsertin pääroolissa oli Halikon Musiikkiyhdistyksen kasvateista koostunut Four Minds lauluyhtye, kaksikko
Siitä alkaen Halikon Joulua on järjestetty tutussa kirkossa lähes joka vuosi. Lauluyhtyeen nuorten miesten kasvaessa ja muuttaessa muualle heidän osuutensa ohjelmassa pieneni ja esiintymään pääsi monia muita paikallisia laulajia Susanna Mäkisen Jou-
luorkesterin sovitusten säestämänä.
- Vuonna 2015 Harri Vaimala ja Lauri Laaksonen halusivat luopua vetovastuusta ja ‘pallo heitettiin’ Halikon Musiikkiyhdistykselle, joka on jatkanut vuosittaisen joulukonsertin järjestämistä, Isojunno ja Laine kertovat.
Konserttien sisältö on vaihdellut kulloistenkin esiintyjien mukaan.
- Viime vuosina konsertissa on kuultu enemmän akustisesti jousikvartetilla säestettyjä perinteisiä joululauluja, mutta mukana on aina ollut myös nuoria solisteja ja kevy-
empää joulumusiikkia.
Tänä vuonna Halikon Joulu -konsertissa on mukana yhteensä 21 esiintyjää ja nuoret solistit ovat vahvasti mukana. Koko ohjelmaa ei paljasteta etukäteen, mutta luvassa on tuttuja joululauluja muun muassa Pia Ahosen, Roope Pelon ja Peppi Laineen sekä upean viulistin Marjatta Ilomäen johtaman jousiyhtyeen esittäminä.
- Konsertissa kuullaan myös Pekka Haahtin laulamana Heikki Haahtin säveltämät kaksi joululaulua Aleksis Kiven runoon Jouluilta. Näistä
toinen
samalla kantaesitys.
on haitariduo Polkkapartion jouluinen esitys. Pelon muusikkoperheen lisäksi lavalle nousee myös Amalia Väyrysen perhe.
- Nuoret muusikot Lotta Laine ja Aada Tinell sekä soittavat jousiyhtyeessä että laula-
vat konsertissa. Lisäksi konsertissa esiintyvät Emmi Raasumaan nuoret lauluoppilaat Hilda Heino, Jessica Isokangas, Liv Rinne ja Nea Sarlin. Emmi itse esittää upean kappaleen My Grown-Up Christmas List.
Konsertin pianosäestyksistä
ja sovituksista vastaavat Henni Isojunno ja Mikko Ilomäki.
Halikon Joulu -konserttiin on vapaa pääsyy, mutta ostamalla ohjelman voi tukea Halikon Musiikkiyhdistyksen työtä lasten ja nuorten musiikkikasvatuksen parissa.
- Tänä vuonna osa konsertin
tuotosta käytetään joulumusiikin viemiseen vanhuksille, jotka eivät itse enää pääsee konsertteihin. Musiikkiyhdistys on tilannut Heikki Laaksosen Soivakoti -palvelun kautta musiikilliset vierailut Halikon hoivakoteihin vielä ennen joulua.
Kolmikymppinen muusikko Heikki Laaksonen on tullut tutuksi monelle ikäihmiselle viimeisen puolen vuoden aikana.
Heikin yritys Soivakoti tarjoaa musiikkihetkiä hoivakodeissa asuville vanhuksille, mutta hänet voi kutsua myös ikäihmisen kotiin tuomaan iloa päivään ja muistoja mieleen.
- Ihmisten kiinnostus Soivakodin toimintaa kohtaan on ollut positiivisesti yllättävän suurta. Erityisesti yksityiset hoivakodit ovat tilanneet minua aktiivisesti esiintymään, Heikki kertoo.
Hoivakotivierailuilla haitarimusiikki on ollut erityisen
toivottua. Sen ääni on monelle vanhukselle tuttu ja soittajan on helppo kuljettaa soitinta mukana hoivakodin huoneissa kierrellessä.
Musiikilla on valtava voima ja merkitys ihmisille iästä, sairauksista tai toimintakyvystä riippumatta.
- Halikon musiikkiyhdistyksen lisäksi myös alueen yrityksiä on lähtenyt mukaan kummeiksi tukemaan Soivakodin toimintaa ja mahdollistamaan musiikin viemistä sinne missä sitä eniten tarvitaan.
Joillakin keikoilla mukana on myös ollut 15-vuotias Polkkapartion haitaristi Onni Pelo.
- Esiintymiset ovat olleet pääosin vanhusten hoiva-
kodeissa ja asumisyksiköissä Salossa ja Turun seudulla. Lisäksi ihmiset ovat tilanneet vierailujani esimerkiksi omille vanhemmilleen tai isovanhemmilleen piristämään arkisia hetkiä.
Viime viikolla Laaksonen soitti hoivakodissa omaisen pyynnöstä saattohoidossa olevan ihmisen vierellä.
- Tällaiset hetket ovat erityisen koskettavia monellakin tapaa.
Kolmikymppinen Laaksonen sai ensikosketuksen musiikin maailmaan Halikon musiikkiyhdistyksen kautta Helinä Rinteen muskarissa.
- Kesän 2010 sain tehdä töitä Salon kaupungin kesämuusikkona ja varusmies-
palveluksen suoritin 2012 Puolustusvoimien varusmiessoittokunnassa.
Laaksonen on valmistunut 2018 Turun Pop & Jazz -konservatoriosta ja keikkaillut reilun 10 vuoden ajan erilaisissa kokoonpanoissa tanssi- ja hääkeikoilla.
- Olen tehnyt myös musiikkiterapian opintoja avoimessa yliopistossa sekä suorittanut Hoivamuusikon perusteet -kurssin Turun taideakatemialla.
Laaksonen on työskennellyt toistakymmentä vuotta päätoimisesti ensihoitajana ambulanssissa.
- Siviilielämässä olen vapaa-ajalla kulttuurin kuluttaja ja innokas rintamamiestalon remontoija.
FC Halikko pelaa Futsal-liigan syyskauden päätösottelunsa sunnuntaina, kun Salohalliin astelee vastustajaksi Tampereen Ilves.
FC Halikko on ennen sunnuntaita kolmen ottelun voittoputkessa; syyskauden loppu on sujunut mainiosti. Joukkueen kokeneeseen kaartiin kuluva Elli Laaksonen, maalivahti Pilvi Junnila ja valmentaja Ari Peltola ovat tyytyväisiä joukkueen tämänhetkiseen vireeseen.
- Neljäs peräkkäinen voitto liigassa olisi uusi ennätys. Siihen tähdätään sunnuntaina Ilvestä vastaan.
Sarjassa viime kaudella sijalle 10 sijoittunut FC Halikko majailee ennen sunnuntain ottelua sarjataulukossa sijalla 5.
- Minä uskon, että me voimme vielä nousta neljänneksi ja napata kotiedun pudotuspeleihin, Elli sanoo.
Valmentaja Ari Peltola komppaa ja sanoo, että joukkueen rutiinitaso on noussut edellisestä kaudesta.
- Viime vuonnakin tuli hyviä pelejä, mutta sitten oli myös tosi huonoja. Tänä vuonna on tullut yksi ohipeli, muuten tekemisen tasoa on saatu nostettua.
FC Halikko on nuori ja yhtenäinen joukkue, jonka pelaajat ovat tunteneet toisensa pikkutytöistä.
- Joukkue on salolainen ja käytännössä omia kasvatteja.
Elli Laaksonen kannustaa salolaisia saapumaan katsomoon; katsomaan ja kannustamaan.
- Liput eivät maksa kuin vis-
siin viisi euroa. Moni on innostunut, kun on kerran käynyt. Futsal on viihdyttävää katsottavaa.
FC Halikko harjoittelee normaalisti kolme kertaa viikossa pelien lisäksi. Salohallista löytyy tilaa, tosin Vilppaan ja LP Viestin arkipelit vievät joskus harjoitusvuoron. Silloin harjoitellaan Halikon liikuntahallilla.
- Täältä Salohallista haluaisimme saada oman pukukopin, kuten muillakin liigajoukkueilla on. Sitä on kysytty monta kertaa, Elli kertoo.
FC Halikon viimeisin voitto tuli Tampereen kupeesta Pirkkalasta, jossa salolaisryhmä voitti kotijoukkue PJK:n selvin lukemin 1-4 (1-2).
Joukkueen valmentaja Ari Peltola oli tyytyväinen syyskauden viimeiseen vierasotteluun.
- Todella tyytyväinen saa olla kokonaisuudessaan joukkueen suorittamiseen läpi ottelun. Pystyttiin pitämään PJK:n tilanteet tosi vähissä ja maalivahti Pilvi Junnila hoiteli sitten loput.
Peltolan mukaan joukkue on saanut pallolliseen pelaamiseensa tarvittavaa malttia ja pelaajat uskaltavat hakea niitä asioita, joita treenikentillä ollaan pyritty hiomaan.
Peltola on tyytyväinen siihen, miten kausi tähän asti mennyt.
- Päivittäisellä työllä pyritään askel askeleelta parempaan. Käännetään katseet kohti tulevaa viikonloppua ja Ilves-peliä ja koitetaan siinä olla taas piirun verran parempia.
Vilpas kohtasi tiistaina Salohallissa Lapuan Kobrat ja perjantaina vastaan asettuu viikonvaihteessa Viikingit Suomen cupista pudottanut Joensuun Kataja Basket.
Vilppaan takamieskaartin loukkaantumiset vaikeuttavat otteluun valmistautumista, mutta mahdollisuudet voittoon ovat, kunhan asenne on kohdallaan.
LP Viesti lähti joulutauolle voitokkaana, kun Pölkky Kuusamo taipui Salohallissa lauantaina suoraan erin 3-0 (25-21, 25-21, 25-22).
Maukkaaksi voiton tekee se, että vierasjoukkue johti kahta jälkimmäistä erää, mutta hyvän taistelun jälkeen ne kääntyivät kotijoukkueelle. Voit-
to nosti LP Viestin osakkeita myös sarjataulukossa; viidentenä majaileva salolaisryhmä on voiton jälkeen askeleen lähempänä OrPoa ja Pölkkyä.
Arita Ternava sanoi LP Viestin tiedotteessa, että 3-0-voitto maistuu aina, kun Salohallissa on totuttu pelaamaan viisieräisiä.
- Lähdettiin tähän peliin sillä mielellä, että kun Kuusamos-
sa otettiin aika pahasti pataan niin nyt maksetaan kalavelat.
Päävalmentaja Tomi Lemminkäinen oli tyytyväinen kolmeen pisteeseen, sillä niitä ei ole kauden aikana liikaa tullut.
- Tasapainoinen esitys, toisessa ja kolmannessa erässä oli vaikeitakin hetkiä, mutta Kuusamo ei päässyt liikaa karkuun ja oltiin kovia erien lo-
pussa, vaikka oltiin muutama pinna perässä. Yleispelaajat pelasivat tänään molemmat hyvin ja silloin joukkue on yleensä vahvoilla. Vastaanottoon olen tyytyväinen, vain yksi ässäsyöttö ja sekin taisi tulla verkon kautta. Tärkeä voitto, noustiin Kuusamon ja OrPon kanssa suunnilleen samoille pisteille taistelemaan kolmannesta sijasta.
toimitus@salonjokilaakso.net
Turuntiellä perinteisesti kivijalassa toimiva Salon Silmälasikeskus on palvellut salolaisia jo 50 vuotta.
Yrittäjä Antti Koskinen kertoo, että juhlavuosi on mennyt nopeasti työn merkeissä eikä suurempia juhlallisuuksia ole pidetty.
Toisen polven yrittäjä jatkaa isänsä Raimon aloittamaa työtä yrittäjänä ja perheyrityksen johdossa.
- Valmistuin optometristiksi vuonna 2000 ja olen siitä lähtien toiminut liikkeemme johdossa. Valmistuessani isäni oli vielä tietysti aktiivisesti töissä ja oli hienoa, kun voimme yhdessä suunnitella yrityksen tulevaisuutta.
Ensimmäiset lähes 30 vuotta Silmälasikeskus toimi vuokratiloissa Turuntie 1:ssä. Vuonna 2001 oli aika muuttaa uuteen liikepaikkaan, Turuntie 14. Koskinen muistaa sanoneensa jo opiskeluaikanaan isälleen, että sitten kun valmistun, niin meidän pitää tehdä liikkeessä täysi remontti tai muuttaa liikepaikka toisaalle.
- Oli aika hankkia oma suurempi ja modernimpi liike-
huoneisto. Opiskelun loppupuolella huomasin Turuntiellä rakenteilla olevan talon ja vinkkasin siitä isälle. Sattumalta kulmahuoneisto oli vapaa ja pääsimme vielä suunnittelemaan sen juuri yrityksellemme sopivaksi. Tässä sitä edelleen ollaan yli kahdenkymmenen vuoden jälkeen samassa paikassa, emmekä ole lähdössä mihinkään.
Salon Silmälasikeskuksessa saa henkilökohtaista palvelua. Lasit tehdään nähtävillä oleviin kehyksiin ja kokonaisuus valmistuu yrityksen takahuoneen pajassa omin konein ja laittein.
Myös silmien terveyden varmistaminen on osa palvelukokonaisuutta. Optometristilla on tänä päivänä pätevyys suorittaa laajoja silmien terveystarkastuksia ja määrittää jokaiselle mahdollisimman hyvä lasiratkaisu tarpeen mukaan. Optometristi on terveydenhuollon ammattihenkilö ja tarpeen niin vaatiessa hän lähettää asiakkaan eteenpäin jatkotutkimuksiin, vaikka silmälääkärille.
- Katsomme aina asiakkaan kanssa yhdessä hänen tilanteensa ja lasien tarpeen. Haen aina asiakkaalle parasta
Aineistopäivä ilmestymisviikon maanantai Menovinkki- ja urheiluseurapalstoille edeltävä perjantai klo 12. Ilmoitusaineistot osoitteeseen ilmoitus@salonjokilaakso.net
Ilmoitus- ja sivunvalmistus Kimmo Lehto 040 518 2597
Pölönen 040 527 1624
Galleria, avoinna ma-to 12-17, pe 12-15, la 10-14, Tehdaskatu 18,
• Elävän mallin piirustusilta pe 16.12. klo 18-20 Salon Taiteilijaseuran Galleriassa, Tehdaskatu 18. Sopii kaikille piirustuksesta kiinnostuneille! Tarvitset mukaan piirustustarvikkeita: paperia, alusta, kyniä, tusseja tms. Käteismaksu 5€.
• Salon Teatterissa (Mariankatu 3, 24100 Salo) Katastrofiklubi pe 16.12. klo 19
Parhaimmat joululaulut la 17.12. klo 18, Nukketeatteri Taiga-Matto: Saunatonttu su 18.12. klo 15, Vuosi vaihtuu viihteen parissa la 31.12. klo 19
• Salon elektroniikkamuseon Made in Salo –näyttely, radiot, tv:t, puhelimet,
Joulukuusia Iiliken joulupuutarhasta 17.-23.12. klo 10-15. Maorlantie 32 P. 040 5374 791
Farmarisäiliö käsipumpulla 1350 L, Nikkasen konepaja H. 420 €, Joustopiikkiäes 2,5 m, 3-rivinen, edessä palkki ja takana varpajyrät H. 350 € P. 040 706 1448
Romuautoja. Kaikenkuntoiset ja merkkiset kelpaavat. Virallinen romutustodistus onnistuu. Jos pihallasi lojuu tarpeettomana niin ei muuta kun soitto ja sovitaan noudosta. P. 041 318 0846
ratkaisua.
Salon Silmälasikeskuksen tarina sai alkunsa, kun jo edesmennyt kelloseppä ja optikkomestari Raimo Koskinen perusti optikkoliikkeen juuri valmistuneeseen KOP:n liiketaloon. Aikaisemmin Raimo
Koskinen oli toiminut Salossa hyvin tunnetussa Kello ja Kulta Pesosen liikkeessä optikon ja kellosepän toimessa.
- Edelleen yli viidenkymmen vuoden jälkeen meillä käy ihmisiä, jotka ovat olleet isän asiakkaina ennen oman
pelattavat videopelit ym, on avoinna 1.9.-2.5. to-pe klo 11-17, la klo 11-15. Astrumkeskus, Salorankatu 5-7, ovi 3, www.salomus.fi/elektroniikkamuseo, p. info 02 778 4896. Joka kuukauden ensimmäinen perjantai on museoon vapaa pääsy. Museossa käy maksuvälineenä myös museokortti, epassi ja smartum.
• Teatteri PROvinssi Päänäyttämö, Salorankatu 5-7, ovi 3, Astrum keskus to 15.12. klo 19 Emma Salokoski & Ilmiliekki Quartet, pe 16.12. klo 19 ShoWhat-It´s a Party Osku Heiskanen ja Jarkko Valtee
• Valonpisaroita-Musiikkinäytelmä, Teatteri PROvinssi Päänäyttämö, Salorankatu 5-7, ovi 3, Astrum-Keskus. 2023: la 21.1. klo 18, la 28.1. klo 18, su 29.1. klo 15, pe 3.2. klo 18, ke 8.2. klo 18, to 16.2. klo 18, la 18.2. klo 18, la 25.2. klo 18, pe 3.3. klo 18, la 4.3. klo 18, ke 8.3. klo 18, pe 17.3. klo 18.
As. vaunu/-auto ym. sellainen. Viallisuus, katsastus yms. ei ole este, maksan hyvin! Soita! sami.kivi@ hotmail.com P. 040 817 2446
Henkilö- tai pakettiauto, asuntovaunu, -auto, mopo, mönkijä, mp, peräkärry ym. Kaikenkuntoiset. halikonvaihtoautot@gmail.com P. 040 5230 105
Ostan ha, pakettiauton, maasturin yms., maksan hyvin. Terveisin Jari P. 045 881 3223, jari.siironen92@ gmail.com
Autostasi tänään käteistä. Henkilö- tai pakettiauto, myös vähän ajetut kiinnostaa, soita ja tarjoa P. 045 245 7185 / Ari.
liikkeemme avaamista. He ovat todellisia kanta-asiakkaita ja heidän kanssaan on aina mukava jutella menneistä, Koskinen kertoo.
Vuosien varrelle on mahtunut monenlaista ylä- ja alamäkeä, mutta Koskisen mu-
Salon Silmälasikeskuksen yrittäjä Antti Koskinen on säilönyt liikkeessään monenlaisia vanhoja työvälineitä isänsä perustaman optikkoliikkeen historian ajalta.
kaan aina on pärjätty eteenpäin kovalla työnteolla.
Hän on seurannut yrittämistä ja optista alaa lapsesta asti.
- Lähtökohdat yrittämiselle olivat alussa meidän vähävaraisessa perheessä haastavat. Tuolloin ei tullut tukia tai starttirahoja, vaan kaikki investoinnit piti kattaa itse. Töitä tehtiin paljon ja koko perhe osallistui liikkeen pyörittämiseen kykynsä mukaan; milloin siivottiin, käytiin postiasioilla tai somistettiin liikkeen näyteikkunoita.
Koskisen mukaan Salo on todella mukava kaupunki pitää liikettä ja juuri sopivan kokoinen optisen alan kivijalkaliikkeelle.
- Salo on vielä sellainen paikka, että täällä ihmiset tuntevat toisensa ja yritys personoituu omistajansa mukaan. Asiakkaiden on helppo tulla tuttuun paikkaan ja tutun henkilökunnan palveltavik-
si. Asiakkaista tuleekin meille monesti paljon enemmän kuin vain asiakkaita, heidän kanssaan on mukava keskustella tietysti näkemiseen liittyvistä asioista, mutta yhtä tärkeää on myös rupatella muistakin päivänpolttavista asioista.
Koskinen toivottaa asiakkaita paitsi liikkeeseen myös ikkunaostoksille.
- Olen laittanut näyteikkunoille esille varaston säilössä olleita aurinkolaseja, joita on tarkoituksella pidetty tallessa erityistä hetkeä varten. Värikkäät kehykset ovat itävaltalaisen kehysten ja aurinkolasien valmistajan Silhouetten Futura mallisto vuodelta 1974. Nämä aurinkolasit ovat harvinaisuuksia ja keräilijöiden haluamia, Koskinen kertoo.
Tänä vuonna Silhouette suunnitteli samanhenkisen numeroidun erikoismalliston Futura Dotin, jota tehtiin koko maailmaan 1964 kappaletta.
- Näitä malleja on meidän lisäksemme vain yhdessä muussa liikkeessä Suomessa.
- Aurinkolasit tulevat olemaan ikkunassa tammikuun loppuun asti, joten tervetuloa kaikkia Salon keskustaan ikkunakävelylle!
Salon musiikkiopiston laulajat esittävät joululauluja kuorona, sooloina ja eri kokoonpanoissa.
Salon kirkossa torstaina klo 19 järjestettävässä konsertissa kuullaan perinteisiä joululauluja kuten muun muassa Otto Kotilaisen Varpunen jouluaamuna ja Erkki Melartinin Kristuslapsen kehtolaulu.
Uudemmasta laulutuotannosta kuullaan muun muas-
sa Mel Tormen Hiljaa leijuu maahan hiutaleet ja Pekka Simojoen Tulkoon joulu.
Kuoro esittää pianon ja viulutrion säestämänä sisilialaisen joululaulun O Sanctissima.
- Lopuksi laulamme yhteislauluna Maa on niin kaunis Oskar Merikannon sovittamana, laulunopettaja Maarita Luojus kertoo tiedotteessa. Konserttiin on vapaa pääsy.
Missä tontut asuvat, mitä he puuhaavat.
Sunnuntaina sen saa selville Salon teatterissa, kun raaseporilainen nukketeatteri Taiga-Matto avaa tonttujen salaisuuksia Saunatonttuesityksessään.
Teatteri kertoo tiedotteessa, että lämminhenkisessä esityksessä tutustutaan tonttujen tapoihin Mikael Agricolan kertomana.
”Kun Mikael oli pieni, hänen isänsä kertoi hänelle tontuista
ja heidän tavoistaan. Yhdessä he kulkivat tonttujen asuinpaikoilla ja ruokkivat heitä”.
Saunaa lämmittäessään Mikael kohtaa sattumalta lapsuudestaan tutun saunatontun ja siitä muodostuu lämmin jälleennäkeminen. Esityksessä päästään myös ihmettelemään tonttujen tanssia ja laulua ja halutessaan katsojat saavat leikkiä mukana.
Nukketeatteri Taiga-Maton Saunatonttu-esitys sunnuntaina klo 15 Salon Teatterissa.
kerralla, soita numeroon 050 472 4717. Toisto käytettävä kuukauden sisällä julkaisuajankohdasta.
Toistotarjous ei koske sekalaista- ja kirpputori-palstoja, liiketoimintaan rinnastettavaa toimintaa, eikä myöskään työsuoritus- ja kuvallisia pikkuilmoituksia.