





























Espoolainen diplomi-in sinööri Atte Köykkä aloit ti vuosi sitten marraskuussa työt Salo IoT Parkin toimitus johtajana.
Meriniittyyn helsinkiläi sen perheyhtiön Conficapin kiinteistöjohtajan tehtäväs tä siirtynyt Köykkä on tehnyt ennen IoT Campukselle tu loaan menestyksekkään uran kiinteistökehityksen parissa. Takana on vetovastuu niin helsinkiläisessä kauppakes kus Itiksessä kuin Spondassa ja Skanssissa sen rakennus vaiheessa.
- Ennen Toivasten kiinteis tösijoituksia tein töitä maail man suurimman kiinteistön haltijan CBRE:n palvelukses sa. Siellä oppi, kuinka rapor toidaan ja hallitaan isoja pro sesseja, Köykkä naurahtaa.
Tulo Saloon ja Salo IoT Campukselle oli omanlaisen sa mutta myös samanlainen haaste kuin aiemmat johtoja kehitystehtävät.
- Salo IoT Campus on hieno mahdollisuus Salolle. Minun ja meidän kampuslaisten teh tävänä on luoda yhteisö, joka antaa olemassa oleville yri
tyksille mahdollisuuden kas vaa ja uusille löytää paikkansa täältä.
Köykkä kehuu Nokian ra kentamia kampuksen tiloja ja niiden laatua ja muunnel tavuutta.
- Meillä on edelleen 40 000 neliötä tilaa uusille toimijoil le. Tänne voi muuttaa no peastikin, mutta tiloja voi daan myös räätälöidä yrityk sen tarpeisiin, Köykkä sanoo ja viittaa esimerkiksi Valmet Automotiveen ja vasta val mistuneisiin vanhusten asu mispalveluihin.
Kuluneen vuoden aika na kampukselta onkin kuul tu monia positiivisia uutisia. Campuskoti Merihelmi ava si vastikään ovensa uusille asukkaille ja Tyks Psykiatria aloitti aiemmin syksyllä vas taanoton entisissä Nokian ti loissa. Vahvistettu kaava mah dollistaa uusien toimintojen suunnittelun kampukselle, joka tuottaa osan käyttämäs tään energiasta omalla yli tu hannesta aurinkopaneelista koostuvalla aurinkovoima lallaan.
- Suuri osa uutisoiduis ta hankkeista oli liikkeellä jo, kun tulin taloon, Köykkä
muistuttaa.
Tyksin palvelut toimivat en si maaliskuuhun saakka väis tötilatarpeeseen järjestetyissä
väliaikaisissa tiloissa.
- Kampukselle rakennetaan parhaillaan moderneja pysy viä tiloja kolmen yksikön vas
taanottoa varten.
Salon vetovoimasta ja no peasta muuttamisesta Köykkä antaa myös itse perheineen
- Salo IoT Campus on hieno mahdollisuus Salolle. Minun ja meidän kampuslaisten tehtävänä on luoda yhteisö, joka antaa olemassa oleville yrityksille mahdollisuuden kasvaa ja uusille löytää paikkansa täältä, toimitus johtaja Atte Köykkä sanoo.
mainion esimerkin.
- Ostimme keväällä van han koulun Mathildedalista ja olemme käytännössä asu neet siellä kesästä alkaen. Puolisoni on tehnyt etätöitä ja minä olen ajellut tänne kam pukselle.
Uusperheen viidestä lapses ta neljä opiskelee jo omillaan, nuorin käy lukionsa loppuun Espoossa.
- Edellinen omistaja oli re montoinut tyhjillään olleen koulun parikymmentä vuot ta sitten kodikseen, mutta kyllä siellä riittää tekemistä edelleen kuten myös Espoon omakotitalossamme.
Tehtävää riittää myös kam puksella, jota operoiva kiin teistöyhtiö Salo IoT Park Oy on kasvattanut tasaisesti lii
kevaihtoaan ja tehnyt jo kol me peräkkäistä positiivista tulosta.
Vastikään valmistunut kaa va antaa mahdollisuuksia monenlaiseen. Köykkä ker too, että kampuksen tiloja voivat varata myös talon ul kopuoliset moneen tarkoituk seen. Kokouksia ja koulutuk sia varten löytyy auditorioita ja muita tiloja lyhyeksikin ai kaa. Myös aulapalvelut ja tar joilut ovat tarvittaessa vierai lijoiden käytössä.
- Meillä toimivien it-yritys ten haaste on samanlainen kuin esimerkiksi pääkaupun kiseudulla. Osaavasta työvoi masta kuten koodareista on pulaa.
Rennosti tennareihin ja huppariin pukeutuva Köykkä näkee Salo IoT Campuksen nimen osuvan edelleen koh dalleen, vaikka yhä useampi kampukselle sijoittunut yri tys toimii palvelualalla.
- Kampuksen kasvu perus tuu myös siihen, että IoT-rat kaisuja tekevien yritysten li säksi samassa kiinteistökoko naisuudessa toimii myös nii den käyttäjiä. Täällä voidaan hyödyntää uusimpia ratkai suja ja käyttää moderneinta
tekniikkaa.
Viimeisen reilun kahden vuoden poikkeuksellinen ai ka koetteli kampuksen arkea ja sen dynamiikkaa. Ihmiset eivät käyneet työpaikoillaan kuin satunnaisesti ja töitä teh tiin suurelta osin etänä.
- Tällainen jatkuu osin myös tulevaisuudessa; kaikki eivät tule fyysisesti paikan päälle joka päivä. Oletan, että työn tekijöillä on tulevaisuudessa yhtä suurempia vaatimuksia ja työpaikalle saapumiseen vaikuttaa enemmän ehkä yh teisö kuin itse työpiste. Köykkä näkee yritysten hen kilöstön ja opiskelijoiden ti lanteen osin samanlaisena. Etäopiskelu ja samaan aikaan vapaa-ajan kokoontumisra joitukset vaikuttivat moneen nuoreen; toisaalta poikkeus olot pakottivat ottamaan vas tuuta ja itsenäistymään ehkä liiankin aikaisin.
Köykkä näkee Salo IoT Campuksella monia mah dollisuuksia. Uutiset ammat tikorkeakoulun kansainväli sen insinöörikoulutuksen siir tymisestä Salosta Turkuun ei vät vie kokonaan opiskelijoita salolaisyritysten ulottumat
tomiin; erikoistumisopintoja järjestetään edelleen esimer kiksi kampuksen hyberlabo ratoriossa.
Muutakin liikennettä Cam pukselle halutaan. Nokian aikaiset portit on poistettu ja alueen yritykset ja ravintola kutsuvat käymään, jos tarvet ta ilmenee.
- Kun kääntyy Joensuunka dulta, tänne johtaa ikään kuin bulevardi. Tämä puisto on ai ka ainutlaatuinen ja nyt myös kaavalla suojeltu, Köykkä sa noo.
Hän uskoo, että Nokian ta rina kiinnostaa edelleen mui takin kuin salolaisia. Kunhan ihmiset ovat nähneet Nokias ta tehdyn elokuvan ja sarjan, monia voi kiinnostaa tulla katsomaan autenttisia tapah tumapaikkoja.
- Voisiko ajatuksen tuotteis taa, Köykkä heittää.
Hän pohtii hetken vielä tu levaisuuden työelämää ja nuorten haasteita löytää oma paikkansa ja tehtävänsä yh teiskunnassa.
- Tarvitaan sopivaa uteliai suutta ja halua oppia uutta. Opiskelu auttaa mukautu maan uuteen. Täällä kampuk sella opitaan uutta joka päivä.
Torstai: 08.12.
Hernekeitto M, G Kespan pannupihvit ja sipulihöystö L, G Ylikypsää possunniskaa BBQ glaseerauksella L,G Pannukakku L, hillo M, G ja kermavaahto L, G Päivän leike: Wieninleike
Maanantai: 12.12.
Perjantai: 09.12. Kinkku, laatikot, jouluiset salaatit, sillit, graavilohta +lisukkeet Luumukiisseli, kermavaahto, piparia sekä torttua Päivän leike: Tomaattileike
Nakkikeitto L, G Uunimakkara L, G Broilerin paistileike tuorejuustokastikkeessa L,G Mangorahka L,G Päivän leike: Grillileike
Lauantai: 10.12. Kinkku, laatikot, jouluiset salaatit, sillit, graavilohta +lisukkeet Luumukiisseli, kermavaahto, piparia sekä torttua Päivän leike: Sipulileike
Tiistai: 13.12. Myskikurpitsakeitto L, G Jauhemaksapihvit, puolukkahillo L,G Ylikypsää possunniskaa pippurikastikkeella L, G Omenapiirakka, vaniljakastike L Päivän leike: Juustoleike
Sunnuntai: 11.12.
Herkkusienikeitto L, G Porsaan ulko ee Kermakastikkeessa L, G Riistakäristys M,G Puolukkahillo Omena-kaurapaistos L, vaniljakastike L, G Päivän leike: Metsästäjänleike
Keskiviikko: 14.12. Jauhelihakeitto M, G Lohikiusaus L, G Porsaan ulko le BBQ kastikkeessa L, G Suklaamousse L, G Päivän leike: Wieninleike
Salon Seudun Eläinsuojelu yhdistyksen tämänvuotinen Joulutassu-keräys on hyvässä vauhdissa.
Joulutassun tarkoituksena on tukea vähävaraisten koti en lemmikkieläinten hyvin vointia Salon alueella.
- Keräämme konkreettisia joululahjoja eläimille; ruokaa ja erilaisia eläinten hoitoon sekä harrastamiseen liittyviä tarvikkeita.
Päivi Sinervo ja Tiina Hiito la olivat sunnuntaina K-City marketissa Eläinsuojeluyh distyksen pisteellä vastaan ottamassa Joulutassu-lahjoja ja myymässä yhdistyksen va paaehtoisten tekemiä joului sia töitä.
- Meillä on myynnissä myös yhdistyksen uusi ensi vuoden
Hei vaan taas.
Kolumnipalstani oli hetken tauolla, koska seurakuntavaalit.
Edellisen karanteenin sain viime talvena puhelimitse ja varmistuksen kirjeitse, koska olin käynyt samaan ai kaan kuntosalilla kuin yksi toinen. Tä män päätöksen tein sen sijaan ihan it se keneltäkään kysymättä.
Yritin käyttää käyttämättä jääneen ajan asiatekstin luomiseksi – mutta lumenluonniksi meni, koska tuli talvi.
Siihen liittyen kävin sunnuntaina iltasalin jälkeen tekemässä tutkivaa journalismia Tupurissa. Olin saanut tietooni, että siellä oli kuntoiltu jo sukset jalassa ja löysin asiasta pitävät todisteet.
Kiellettyä se ei liene kuten Turussa jalkapallon pelaaminen itse kolatulla tekonurmella.
Mutta vastuu lienee hiihtäjän, jos suksi tökkää lumen alta pilkottavaan juoksualustaan.
***
Salon ensi vuoden talousarvio hy väksytään valtuustossa ensi maanan
taina.
Toivottavasti siihen mennessä lumi tykit jo laulavat ja koulujen kentät al kavat yksi toisensa jälkeen jäätyä las ten ja aikuisten iloksi. Ja se latukone on saatu parsittua kuntoon, ettei hom ma mene tuhlailuksi eli uuden hank kimiseksi.
Pian on muuten taas alkamassa vuosi, jonka aikana Salossa puhutaan rahasta, urheilusta, kulttuurista ja kouluista yhtä aikaa ja erikseen.
Jossakin vaiheessa - mieluummin aika pikaisesti - pitäisi ratkaista en simmäisenä se, missä Salon keskus ta-alueen tenavat käyvät alakoulua tulevina vuosina.
Vetovoimaa ja pitovoimaa toivotaan joka puolelle kaupunkia eivätkä asiat oikein odottamalla parane. Eivät edes koulurakennukset.
***
Käytiin rouvan kanssa viikonvaih teessa useammissa joulumyyjäisissä. Sunnuntaina Hajalassa ihmettelin arpajaistiskillä ääneen, että ulkona on pakkanen eikä kaukalossa tapah
du mitään. Hajalalaisrouva naurahti siihen, että aluetta tarvittiin myyjäis vieraiden parkkipaikaksi.
Kentän jäädytys alkoi kuulemma kahdelta.
Käytiin myös Halikon kirkon Kau neimmissa joululauluissa. Siellä oli satoja muitakin ja osasimme kaikki nousta sopivasti viimeisen kappa leen viimeisen säkeistön aikana sei somaan.
Kuten tapana on.
Kotiseutulehti Hakastaro laisen uusi numero on ilmes tynyt.
Salo-Uskelan seura kertoo tiedotteessa, että tämän vuo den lehdestä voi lukea muun muassa Salon ja Uskelan rau takautisista rahalöydöistä, Sa lon markkinoista 1800-luvun lopulla sekä puhelimella soit tamisesta entisaikaan.
- Tuore Hakastarolainen sisältää 13 mielenkiintoista tekstiä Salon seudun histori asta. Mukana on sekä tiedol lisia tekstejä että huumorijut tuja, ja osa kirjoittajista muis telee paikallishistoriaa omiin kokemuksiinsa perustuen.
Myös Salo-Uskelan Seuran
toiminnasta kerrotaan muu tamassa artikkelissa.
Juhani Suomi valottaa teks tissään puhelimella soittami sen hienouksia 1900-luvun puolivälissä. Kauko Laakso sen kirjoittamassa tekstissä muistellaan sodan aikaista tapahtumaa, johon liittyivät niin mummon makkarat kuin venäläiset desantitkin.
Timo Lähteenmäki kertoo tekstissään Lukkarinmäki vaarassa -dokumenttieloku vasta, joka kuvaa talvisodan tunnelmia kaupunginosassa.
- Kaupungin keskusta-alu eesta kerrotaan myös Rei jo Hinkan artikkelissa, jossa hän kuvaa Salon markkinoita 1800-luvun lopulla tuon ajan sanomalehtiteksteihin perus
tuen. Tapio Saarimäen laajas sa artikkelissa puolestaan esi tellään Mäenalan historiaa sen ensimmäisistä asukkais ta tähän päivään.
Juha Ruohosen artikkeli kertoo Salon ja Uskelan rau takautisista rahalöydöistä ja Hanna Hakamäen artikkeli Salon Nakolinnalla tehdystä perinnebiotooppien inven toinnista.
- Vihtatalkoot kuuluvat tär keänä osana Salo-Uskelan seuran kesään, ja talkoiden perinnettä valottaa Kati Haa pala. Helmi Salminen puoles taan kertoo, mitä nuoret kesä työläiset ovat seuran toimiti lassa Nakolinnassa tehneet kesän aikana.
Hakastarolaisen tuoreen
numeron voi ostaa itselleen Salon taidemuseo Veturital lin museokaupasta, Salon Suomalaisesta Kirjakaupasta sekä suoraan Salo-Uskelan Seuralta.
Salo-Uskelan Seuran tavoit teena on edistää kotiseudun tuntemusta ja paikallishen keä. Julkaisutoiminnan lisäk si yhdistys hoitaa kotiseutuar kistoa, jossa on mm. yli 16 000 digitoitua vanhaa valokuvaa Salon seudulta sekä runsaat 2 500 digitoitua videonauhaa, joista suurin osa on vuonna 2005 lakkautetun Salon pai kalliskanavan nauhoituksia. Salo-Uskelan Seuralla on 158 jäsentä vuonna 2022.
sa ja Mirrissä tämän osaston kanssa.
Joulutassu-keräykseen-
lahjoittaja voi valita keräys pisteenä toimivasta liikkees tä jonkin eläinten tarvikkeen
tai ruokapakkauksen ja mak saa se kassalle. Mukana olevia liikkeitä on eri puolilla Saloa.
- Tuotteen voi jättää kassan läheisyydessä sijaitsevaan ke räyslaatikkoon. Osallistumal la keräykseen olet tuomassa jouluiloa eläimille.
Saadut lahjoitukset jaetaan Salon Seudun Eläinsuojelu yhdistyksen tilojen edustalta sunnuntaina 18. joulukuuta klo 11-14.
- Tulethan hakemaan avus tuksia matalalla kynnyksellä – tahdomme että apu löytää perille jokaiselle sitä tarvitse valle.
Mukana olevat liikkeet ovat Eläinklinikka Ehyt Oy, Salo vet, Hankkija, K-Citymarket, K-Market Pahkavuori, K-Mar ket Pirkkatori, Musti ja Mirri, PetMart: Salon Akvaarioliike, Puuilo, Tokmanni ja Voima eläin.
Kolmantena adventtisunnuntaina 11.12.
• Halikon kirkossa iltaehtoollinen klo 18; Saarinen, Nietos vaara. Ennen iltaehtoollista mahdollisuus osallistua Joulu vaelluksen yleisönäytökseen seurakuntatalossa klo 17.
• Kuusjoen kirkossa messu klo 10; Laaksonen, Laakkonen; Hanna-Maija Siimesvaara, laulu.
• Särkisalon kirkossa messu klo 13; Hekkala, Nietosvaara.
• Uskelan kirkossa Kauneimmat joululaulut -messu klo 10; Pulkkinen-Watson, Hukka, Suutela-Kuisma, Sirén. Uusien työntekijöiden tehtäväänsiunaaminen. Messu kuultavissa Järviradion taajuudella 102,9 MHz ja nähtävillä seurakunnan YouTube-kanavalla.
Tolpan metsässä Perttelissä la 10.12. klo 16; Laaksonen, Toivoniemi, Laakkonen. Autot jätetään Lemmenpolun alku päähän Kuusjoentien puolelle, tulet johdattavat perille. Järj. Perttelin pohjoinen pienviljelijäyhdistys.
Selkokielinen Kauneimmat joululaulut -hartaus Uskelan kirkossa ke 14.12. klo 13; kehitysvammatyön pappi Pertti Arola, seurakunnan diakoniatyöntekijöitä sekä Salon ja Halikon kehitysvammaisia ohjaajineen.
• Avoimet ovet tiistaisin klo 12–13.30. Hetki arkipäivän ret riitissä musiikin hoivassa.
• Päiväehtoollinen to 8.12. klo 13; Viitanen.
• Halikko: Työikäisten miesten ja miesten piirien ehtool lishartaus to (8.12.) klo 18 Vaskion kirkossa. Joulupuuro ja kahvit srk-kodissa. Kimppakyydit Halikon srk-talolta klo 17.30. – Raamattu- ja rukouspiiri to klo 18 srk-talossa. –Lähetyksen kohtaamispaikka la klo 11–14, Kirkkorinne 5. – Äitien illassa ti osallistutaan jouluvaellukseen klo 17 srktalossa, glögitarjoilu.
• Kiikala & Suomusjärvi: Kiikalan srk-talossa: Seurakun tapiiri to (8.12.) klo 10, Joulukuoro to klo 17, Olohuone ja kahvila Onnela ma klo 12–15, Jouluinen varttikirkko lapsille ja perheille to (15.12.) klo 10 ja Raamattupiiri to (15.12.) klo 13. – Suomusjärven srk-keskuksessa: Käsityöpiiri ma klo 12 ja Seurakuntaväen joulujuhla to (15.12.) klo 13. Kuljetus juhlaan Rekijoki klo 12.30 ja Kiikalan srk-talo klo 12.40. Ilmoitt. kuljetukseen viim. 8.12. p. 050 381 1717 tai laura. masih@evl.fi.
• Kisko & Muurla: Raamattupiiri ma klo 18.30 Muurlan srk-kodissa. – Varttuneen väen iltapäiväkerhon puurojuhla ti klo 13 Kiskon srk-talossa.
• Kuusjoki & Pertteli: Seurakuntaväen joulujuhla pe klo 12 Kuusjoen srk-talossa. – Joulujuhla Eläkeliiton Perttelin yhdistyksen kanssa ke klo 12 Perttelin srk-talossa.
• Perniö: Naisten joulupuuroilta ti klo 17 srk-talossa; Pirk ko Koivunen.
• Salo-Uskela: Raamattupiiri to klo 18 Teamsissa; Pekka Airaksinen. – Miesten jumppa pe klo 9 ja naisten jumppa ma klo 10 työväentalossa; kaikkien jumpparyhmien joulu kahvit to (15.12.) klo 10 srk-talossa. – Porinapiiri ma klo 10 diakoniakeskuksessa, aiheena: Paras jouluni. – Arvon kam mari ikäihmisille ma klo 13 Ollikan srk-kodissa. – Naisten raamattupiiri ma klo 18.30 srk-talossa. – Yhteiskristillinen ilta ti klo 18.30 Ollikan srk-kodissa. – Kansainvälinen kä sityöpiiri ke klo 11–14 srk-talossa. – Raamattupiiri ke klo 13 Ollikan srk-kodissa. – Kirkkokadun opintopiiri ke klo 13 srk-talossa. – Juttukammari mielenterveyskuntoutujille ke klo 15 diakoniakeskuksessa.
• Särkisalo: Keskiviikkokaffet ke klo 13 srk-kodissa.
• Kirkkovaltuuston kokous ke klo 17 Salo-Uskelan seu rakuntatalossa.
Väinö Sulo Santeri Heikurinen
Oona Eeva Inkeri Rask
Vivian Maria Elisabeth Terho
Hilla Helmi Emilia Teuri
AVIOLIITTOON VIHITYT
Janne Tapio Iivonen ja
Laura Eveliina Jalonen
Seurakuntatoimisto p. 02 774 5206 Taloustoimisto p. 02 774 5209 www.salonseurakunta.fi salonseurakunta@evl.fi
Tilaisuuksissa kerätään kolehti Suomen Lähetysseuran työlle.
Kauneimmat joululaulut
• Angelniemen kirkossa la 10.12. klo 18; Kaisa Suutela-Kuisma, Erkki Kiiski; Seidi Bergroth, laulu.
• Kiikalan kirkossa su 11.12. klo 18; Maria Sirén, Joulukuoro, Elina Joutsiniemi.
• Kiskon kirkossa su 11.12. klo 18; Hanna-Leena Suominen, Marika Huhtasalo, partiolaisia Kiskon Kuparisista. Glögitarjoilu.
• Märynummen paloasemalla ke 14.12. klo 18; Kaisa Suutela-Kuisma, Mari Vihinen.
• Perttelin kirkossa su 11.12. klo 17; Kirsi Laakkonen, Perttelin kirkkokuoro, Iltapäiväkuoro, Suvi Laaksonen, Aki Toivoniemi, Lea Pistemaa.
• Salon kirkossa su 11.12. klo 14; Kaisa Suutela-Kuisma, Henna Seppälä.
• Salon kirkossa su 11.12. klo 16; Kaisa Suutela-Kuisma, GospelSalo-kuoro, Henna Seppälä.
• Salon kirkossa su 11.12. klo 18; Matti Rantatalo, Lauriina Hurtig, Allegro-lapsikuorolaisia, Henna Seppälä.
• Vaskion kirkossa su 11.12. klo 15; Lauriina Hurtig, Mari Vihinen.
• Ylikulman rukoushuoneessa to 15.12. klo 18 (Aaljoentie 41, Knaapila); Maria Rainio-Alaranta, Johannes Alaranta. Lasten joululaulut
• Kiskon kirkossa su 11.12. klo 16; Hanna-Leena Suominen, lapsikuoro Crescendo, Marika Huhtasalo. Mehu- ja piparitarjoilu.
• Kuusjoen kirkossa to 15.12. klo 18; Jaana Alijoki, Aki Toivoniemi, Suvi Laaksonen.
• Perttelin kirkossa to 8.12. klo 17; Kirsi Laakkonen, Suvi Laaksonen, Aki Toivoniemi, Lea Pistemaa.
• Salon kirkossa ke 14.12. klo 18; Pirjo Lahti, Hanna-Leena Suominen, Annukka Saarinen sekä muskarilaisia.
De vackraste Julsångerna
• I Finby kyrka tisdag 13.12. kl. 18; Maria Rainio-Alaranta, Timo Viitanen.
Kaikenikäisille sopiva jouluvaellus su 11.12. klo 17 Halikon seurakuntatalossa. Jouluvaelluksessa kuljetaan musiikin siivittämänä sisätiloissa kohti joulun suurta salaisuutta. Kierros kestää noin 25 min. Jouluvaelluksen jälkeen kynttiläkulkue Halikon kirkkoon klo 18 alkavaan iltaehtoolliseen. Oman lyhdyn voi ottaa mukaan.
Elävän joulukalenterin luukku 13 aukeaa pyhäkoulussa ti 13.12. klo 17.30 Angelniemen seurojentalossa, Kokkilantie 775. Lu vassa on puuhailua joulukertomuksen äärellä, piparien lei pomista ja riisipuuroa iltapalaksi. Tervetuloa koko perheen voimin tai 4-vuotiaasta ylöspäin itsekseen. Järj. yhteistyössä Halikon MLL:n kanssa. Ei etukäteisilmoittautumista. Lisätie toja: 044 774 5544/Johanna.
Ti 13.12. pääsee saunomaan ja avantoon Naarilan leirikeskuk sessa. Ensin on lapsiperheiden vuoro klo 17–19, jolloin men nään lasten ehdoilla. Sen jälkeen sauna on lämmin kaikille ja avantoon voi pulahtaa klo 19–21.
Diakonian ruokailu to 15.12. klo 12 Mahlakankareen seura kuntakodissa. Maksuton bussikuljetus Salon kirkon edestä klo 11.30 (Kirkkokatu 7). Vapaaehtoinen ruokailumaksu Yh teisvastuulle.
• Vesa-Matti Loirin kauneimmat laulut suo malaisen musiikin päivänä to 8.12. klo 18 Perniön kirkossa. Tulkitsijana harmonikka taiteilija ja diplomilaulaja Pekka Laakso. Va paa pääsy, ohjelma 15 €.
• Viulisti Linda Lampenius ja sellisti Perttu Kivilaakso to 8.12. klo 19 Halikon kirkossa. Liput Lippu.fi.
• Halikon musiikkiyhdistyksen Lucia-juhla pe 9.12. klo 17.30 Halikon kirkossa. Juhlassa esiintyvät muskarilaiset, Helinäiset ja Peppi Laine.
• Joulukonsertti su 11.12. klo 18 Särkisalon kirkossa; Jaana Viitamäki, Kai Niemelä ja Kimmo Lindegren, laulu. Säestys Eetu Sadeharju.
• Katri Helena su 11.12. klo 18.30 Uskelan kirkossa. Säestys Tessa Virta -orkesteri. Liput Lippu.fi ja ovelta. Jo aiemmin ostetut liput käyvät normaalisti konserttiin.
• Uskelan koulun Lucia-konsertti ti 13.12. klo 18 Uskelan kir kossa. Esiintymässä 3.–6. musiikkiluokkien oppilaat ja 1.–2. musakylpyluokat. Lucia-kulkueen muodostavat 5. musiikki luokan oppilaat. Vapaa pääsy, ohjelma 12 €.
HAUTAAN SIUNATUT
Siiri Kyllikki Kallio 99 v
Saima Maria Suominen 96 v
Salme Linnea Perttunen 92 v
Aune Unelma Rannikko 91 v
Jorma Aarre Aleksanteri Sandell 90 v
Sirkka Helena Laaksonen 88 v
Heikki Alarik Oksa 81 v
Jukka Pekka Jääskeläinen 74 v
Anita Anneli Hiittola 67 v
Leena Marianne Lumme 63 v
Jyrki Veli Pekka Liehu 56 v Hannu Juhani Martti 56 v
• Saara Aalto – Enkeleitä ke 14.12. klo 19 Uskelan kirkossa. Mukana seurakunnan lapsikuoro Allegro joht. Lauriina Hur tig, säestys Matti Rantatalo. Liput Ticketmaster ja ovelta. Jokaisesta lipusta lahjoitetaan 50 senttiä Pelastakaa Lapset ry:lle tukemaan sodista kärsiviä lapsia ympäri maailmaa.
• Rakkaimmat joululauluni to 15.12. klo 18 Perttelin kirkossa; Emilia Peikola, laulu ja Jenni Laine, piano. Vapaa pääsy.
• Laulajien joulu – Salon musiikkiopiston laulajat to 15.12. klo 19 Salon kirkossa. Lauluopettajana Maarita Luojus, pianistina Leena Tammisto. Vapaa pääsy.
• Käsityöpiirin tuotteita myytävänä to 8.12. klo 13–15 diako niatalolla, Kirkkokatu 5. Käteismaksu.
• Myyjäiset Vaskion seurakuntakodissa su 11.12. klo 16–17. Tarjolla myös joulupuuroa ja kahvit. Tuotto lähetystyön hy väksi. Myytävää ja arpavoittoja otetaan vastaan ennen klo 15 alkavia Vaskion kirkon Kauneimpia joululauluja.
• Joulumyyjäiset la 17.12. klo 10–14 Suomusjärven seurakun takeskuksessa. Mukana yhdistyksiä ja yksityisiä myyjiä. Myyn tipaikka 10 € Salon seurakunnan diakoniatyölle. Paikkavara ukset p. 040 869 7284/Erja Mäki.
• Myyjäistuotteita ennakkotilauksesta: lista tilattavista tuot teista Seurakuntasanomissa ja seurakunnan nettisivuilla. Ti lausten nouto Salo-Uskelan seurakuntatalon keskisalista pe 16.12. klo 14–17. Tilaukset tehtävä viim. 9.12. p. 044 774 5214 tai henna.seppala@evl.fi. Tilaus on sitova. Tuotto lähe tystyölle. Paikan päällä myynnissä myös puutuotteita, räsy mattoja, kynttilöitä, joulukortteja ja Kirkon Ulkomaanavun Toisenlaisia Lahjoja.
Kesytä joulukiireesi ja tuo lapset hoitoon salaisimpien jou luvalmisteluiden ajaksi la 17.12. klo 10–13 Salo-Uskelan seu rakuntatalon päiväkerhotiloihin. Hoitajina lastenohjaajia ja isosia. Lapsille riisipuurotarjoilu. Ilmoittautumiset viim. 14.12. www.salonseurakunta.fi -> Tule mukaan -> Lapsille ja lapsi perheille -> Perheiden leirit, retket ja tapahtumat.
Jouluaattona 24.12. Halikon seurakunta talossa, Vaskiontie 31. Tilaisuus alkaa jou lurauhan julistuksen seuraamisella klo 12. Glögitarjoilu klo 11.30 alkaen. Ohjelmassa joululounas, yhteislaulua, jouluevankeliumi ja hartaus. Ruokailun takia ilmoittautumiset ja erityisruoka valiot viim. 16.12. seurakunnan nettisivujen kautta tai seura kuntatoimistoon ma–to klo 9–13 p. 02 774 5206.
Pe 30.12. klo 16–22 vihkiyö, jossa voi solmia avioliiton, pyy tää siunausta maistraatissa solmitulle tai juhlistaa kiitos- ja rukoushetkellä vihkimisen vuosipäivää. Kirkkoon voi tulla kahdestaan tai sukulaisten ja ystävien kanssa. Kaksi todista jaa järjestyy myös henkilökunnasta. Pappi käy parin kanssa lyhyen keskustelun ennen vihkimistä. Kanttorit soittavat ur kuparvelta häämarsseja, virsiä ja lauluja toiveiden mukaan. Avioliiton esteiden tutkinta tulee hoitaa vähintään seitsemän päivää ennen vihkimistä. Rippikoulu tulee olla käytynä. Ei il moittautumista, mutta jos vihkimisen haluaa tiettyyn kellon aikaan, vapaita aikoja voi tiedustella: salonseurakunta@evl.fi
•
Halikon kirkossa virittäydyt tiin toisena adventtisunnun taina joulun tunnelmaan.
Kauneimpiin joululauluihin saapui lähes 400 seurakunta laista, jotka saivat laulaa tuttu ja joululauluja kanttori Laurii na Hurtigin säestyksellä.
Halikkolainen Vilma Ka ri viihtyi kirkossa kummityt tönsä ja läheistensä kanssa. Paikalla oli laulajia perheestä neljästä sukupolvesta.
- Kauneimmat joululau lut on ollut perheessämme perinteenä jo vuosia. Tänä
vuonna olimme ensimmäistä kertaa liikkeellä näinkin isol la porukalla. Mummi ja äitini ovat käyneet aktiivisesti lau lamassa jo ties kuinka kauan.
Vilman mukaan tänä joulu na olisi tarkoitus mennä vielä Uskelan kirkon kauneimpiin joululauluihin ja lasten joulu lauluihin pienempien kanssa.
- Lapset odottavat joulua jo innolla. Peppi on kova kuun telemaan joululauluja, tätä reissua hän odotti koko vii konlopun.
Jouluvalmistelut on jo aloi tettu, sillä Peppi järjesti lau antaina koko porukalle pik
kujoulut kotonaan Paimiossa.
- Koristeltiin pieni kuusi ja leivottiin pipareita, sekä mais teltiin jo vähän jouluruokaa.
Kauneimmat Joululaulut kajahtavat tänä vuonna ym päri Suomen jo 50. kerran. Suomen suurimmasta vuosit taisesta musiikkitapahtumas ta on muodostunut joulupe rinne, joka kerää vuosittain noin miljoona suomalaista kirkkoihin laulamaan.
Salon seurakunnan eri kir koissa järjestetään ennen jou lua vielä kolmisenkymmentä Kauneimmat joululaulut -ta pahtumaa. Jouluisten laulu
jen pariin pääsee lauantaina 17. joulukuuta myös ravinto loissa, kun seurakunta vie lau luvihot ja laulattajat Terhoon ja Musineen. Sunnuntaina 18. joulukuuta Uskelan kirkos sa pääsee laulamaan Salon musiikkiopiston orkesterin ja kuoron mukana.
Seuraavan viikon tapahtu mat löytyvät seurakunnan il moituksesta.
Kauneimpia Joululauluja kokoontuvat laulamaan myös ulkosuomalaiset eri puolilla maailmaa.
Kauneimmissa Joululau luissa kerätään vuosittain lahjoituksia Suomen Lähetys seuran työhön heikoimmassa asemassa olevien lasten ase man parantamiseksi. Työtä tehdään uskontoon, kieleen tai etnisyyteen katsomatta, jotta jokaisella lapsella olisi toivoa ja oikeus parempaan tulevaisuuteen.
Kauneimpien Joululaulujen suojelijana toimii tänä vuon na tasavallan presidentti Sauli Niinistö.
Juhlavuosi huipentuu Yle TV1:ssä joulupäivänä ja ta paninpäivänä lähetettävään konserttiin, joka taltioidaan Temppeliaukion kirkossa.
Konsertissa ovat mukana muun muassa Rajaton, Su vi Teräsniska, Jore Marjaran ta, Jukka Kuoppamäki, Laura Voutilainen, Diandra, Robin ja Ida Elina.
Suomalaisten rakastama si nivalkoinen ääni Katri Helena lähtee neljän konsertin joulu kiertueelle ensi viikolla.
Salossa Katri Helenaa kuul laan sunnuntaina Uskelan kirkossa.
– On ihanaa päästä laula maan taas joulumusiikkia!
Matkaan lähdetään sillä aja tuksella, että Tulkoon joulu! Konserteissa kuullaan sekä jouluklassikoita että uudem pia, koskettavia joulutarinoi ta. Omasta, vanhemmasta jouluohjelmistostani kuul laan ainakin Joulumaa ja Aa vistus, jotka ovat yleisön toi vomuslistalla joka vuosi, Katri Helena kertoo.
Säestyksestä huolehtii Tessa Virta -orkesteri.
Ohjelmatoimisto Magnum Live Oy on ottanut toteutet tavakseen RH Entertainment -konkurssipesältä Katri He lenan neljä joulukuun kon serttia. Lippufirma jäädytti hetkeksi kaikki konkurssin tehneen RH Entertainmentin tapahtumat. Nyt näiden Katri
Helenan joulukiertueen nel jän kirkkokonsertin myynti on avautunut uudelleen.
Näihin konsertteihin aiem min ostetut liput kelpaavat suoraan kyseisiin tapahtu miin.
Katri Helena Uskelan kir kossa sunnuntaina 11. joulu kuuta klo 18.30.
Kiuru
s. 12.6.1941 k. 17.11.2022
Mummia kaivaten lapset perheineen sukulaiset ja ystävät
•
Rummunlyöjänkatu
Liikekeskus Valurin välittö mässä läheisyydessä sijaitse vassa Öbergin vihannestu kussa on heti aamusta alkaen asiakkaita. Isossa hallissa on esillä peruna- ja juuressäkke jä, ja myyntipöydillä kasviksia ja hedelmiä.
Omenalaarin läheisyydes sä havaitsee vääjäämättä ko timaisten omenien hyvän tuoksun. Merikulmalla asu vat Arja ja Esko Kaarto teke vät yhteistuumin ostoksia ja myöntävät niiden lomassa kuuluvansa vakiasiakkaisiin, jotka tulevat vihannestuk kuun ostoksille melko sään nöllisin väliajoin.
- Maustekurkku on sellai nen, jota tullaan ostamaan
heti uudelleen, kun edellinen purkki loppuu. Tänään ostet tiin lisäksi pieni säkillinen pe runaa ja pussillinen kotimai sia omenoita. Täällä on ystä vällinen palvelu, henkilökun ta auttaa painavien ostosten kantamisessa autoon, Arja ja Esko kertovat.
Arja kertoo hankkivan sa Öbergin vihannestukusta usein myös kananmunia.
- Ennen joulua tulemme varmasti vielä uudelleen. Os tamme ainakin juureksia, sillä jouluksi valmistan perinteiset lanttu- ja porkkanalaatikot, sekä imellettyä perunalaatik koa, Arja sanoo.
Myyjänä työskentelevä Piia Selenius arvelee vihannestuk ku-nimityksen antavan hie man harhaanjohtavan kuvan
paikan toimintamuodosta.
- Olen työntekijänä melko uusi, mutta olen tavannut jo monia uusia asiakkaita, jot ka eivät ole ennen käyneet meillä. Tämähän on kuin to rimyyntiä, mutta sisätiloissa. Olemme avoinna kaikkina muina päivinä, paitsi emme sunnuntaisin. Poikkeuksen tekee tänä vuonna jouluaat toa edeltävä sunnuntai, Piia kertoo.
Piia kertoo vihannestukun kaikkien tuotteiden kotimai suusasteen olevan erittäin korkea.
- Myynnissä mennään kau situotteiden mukaan ja nyt tarjolla on esimerkiksi koti maisia juureksia ja omenoita. Kesällä myyntiin tulevat tie tysti marjat. Perunaa myym me ympäri vuoden, samoin sipuleita ja kaaleja. Meiltä löytyy yhteensä kahdeksaa eri perunalajiketta. Myös säi lykkeet, kuten hillot, mauste kurkku- ja kurpitsasäilykkeet, pakastemarjat ja hapankaali ovat kotimaisia, Piia esittelee.
Toimitusjohtaja Kalle Öberg toteaa monen mieltävän yri tyksensä edelleen pelkästään tukkukaupaksi.
- Isäni Kai aloitti yritystoi minnan 70-luvun loppupuo lella. Ennen tukkukauppa si jaitsi Turuntien ja Hämeenka dun risteyksessä, jossa sijait see nykyään Osuuspankki. Vuonna 1986 yritys muutti tä hän Raitalankadun osoittee seen, jossa isäni aloitti maus tekurkkujen valmistuksen ja tukkumyynnin. Pienimuotoi nen vähittäismyynti kulutta jille alkoi 90-luvun puolessa välissä. Sukupolvenvaihdos tapahtui vuonna 2010. Me nemme kaikessa myynnissä satokauden mukaan ja viem me tuotteita myös lähialueen kauppoihin ja marketteihin, Kalle kertoo.
Kalle sanoo perunan olevan vihannestukun pääasiallinen myyntituote. Se on myös hä nen oma henkilökohtainen suosikkinsa kasvis- ja juures valikoimista.
- Perunakausi alkaa alku kesällä Nauvosta. Talviperuna
tulee meille kokonaisuudes saan Pohjanmaalta. Varhais peruna on tietysti ihan oma juttunsa, mutta tykkään eri tyisesti Annabelle-lajikkeesta, Kalle sanoo.
Kalle on tyytyväinen myös kotimaisen omenan hyvään laatuun ja saatavuuteen.
- Omenaa on tullut hyvin lähituottajilta sekä Ahvenen maalta. Meillä on myynnissä lisäksi kotimaisia päärynöitä.
Lähestyvä joulu on tuonut mukanaan myös joulukuusi myynnin.
- Moni on jo ostanut jou lukuusen parvekkeelle tai verannalle. Myymme joulu kuusia vihannestukun piha maalla.
Puskaradio on Kallen mu kaan ollut vaikuttamassa eni ten Öbergin vihannestukun hiljalleen kasvamassa ole vaan suosioon.
- Kyseessä on kuitenkin ruo anlaitossa tarvittavat perus raaka-aineet, joiden kierto on lisäksi nopeaa. Asiakasmäärät ovat kasvaneet myös koronan myötä, sillä kotona tehtävä ruoanlaitto on selvästi lisään tynyt. Myös kotimaisuus on tärkeä asia kuluttajille. Mei dän sijainti on mielestäni erit täin hyvä ja parkkitilaa on ai na tarjolla, Kalle sanoo.
Saara Kemppaisen vuonna 2003 perustama Leticia on innostanut satoja salolaisia lapsia ja aikuisia kuorolaulun pariin.
Kemppainen kertoo, että heti alkuun mukaan lähti pa risenkymmentä lasta, muun muassa oma tytär Maria. Vuo sien varrella kaikki kuusi lasta ovat laulaneet äidin vetämäs sä kuorossa.
- Ennen kokoontumisrajoi tuksia kuorolaisia oli useam massa ryhmässä noin 120. Aikuisille piti perustaa oma kuoro, koska heidän mieles tään oli epäreilua, että lapsil la oli niin kivaa, Kemppainen naurahtaa.
Parin vuoden tauko teki sen, että kuorolaisten määrä vähe ni reilusti. Myös Kemppaisen oma jaksaminen on ollut koe tuksella, sillä pitkittynyt koro na vie edelleen voimia. Päivä
työ musiikinopettajana Raa seporissa vaatii sekin paljon.
- Mukaan on lähtenyt sel laisia lapsia ja aikuisia, jotka eivät ole koskaan laulaneet. He ovat voineet löytää jotain ihan uutta elämäänsä, Kemp painen sanoo
Myös aikuisten Leticia Anti que on kuoro, johon voi tulla halutessaan mukaan. Testejä ei pidetä, mutta laulamaan opetetaan ja opetellaan yh dessä muiden kanssa.
- Ei jalkapallossakaan laite ta lasta ensin pujottelemaan ja katsota otetaanko mukaan. Lapsilla ei ole traumoja laulu taidoistaan, valitettavasti mo nella aikuisella voi olla.
Kemppainen vieraili Uske lan Rotaryklubin kokoukses sa vastaanottamassa huomi onosoituksen ansiokkaasta työstään lasten ja nuorten parissa. Innostavana ja kan nustavana persoonana tutuk
si tullut kuoronjohtaja opasti tapaamisen aikana kuin ohi mennen myös reilusti keskiikäistyneitä rotareita ryhdik kääseen seisomisasentoon.
Ja käsillekin löytyi paikka muualta kuin taskusta.
Kemppainen sanoo, että parin vuoden tauko kuoro toiminnasta on tarkoittanut sitä, että osa lapsista on kasva nut teini-ikään ja osa teineistä nuoriksi aikuisiksi.
- Leticiaan mahtuu nyt uu sia laulajia, tervetuloa kokei lemaan kaikenikäiset. Laula minen tekee hyvää myös ter veydelle, ja kuorosta saa uusia kavereita.
Kun ennen taukoa Leticia harjoitteli kuudessa ryhmäs sä, täällä hetkellä Salon luki olla kokoontuu yksi lasten ja yksi aikuisten ryhmä.
Leticia on tullut monelle kuulijalle tutuksi isojen kon serttien kautta; myös kuoron
menestystä kilpailuissa on uutisoitu paikallisesti.
- Olemme halunneet antaa laulajille sen kokemuksen, kun konsertissa on koreogra fia, savukoneet, valot ja hyvät bändit. Se on toki aiheuttanut kustannuksia, samoin kuin te kemämme konserttimatkat, joihin on kerätty varoja muun muassa sukkia, vessapaperia ha lakritsia myymällä.
Kemppainen kertoo opetta vansa musiikkia tavallisessa yläkoulussa, jossa ei ole erik seen musiikkiluokkia. Siellä kin kuoroinnostus on nous sut oppilaiden keskuudessa niin, että ensi syksyksi suun nitellaan jo reissua Espanjaan esiintymään.
- Kaikki halukkaat pääsevät mukaan. Olemme jo aloitta neet kisabiisien harjoittelun.
Kaikki eivät osaa vielä lau laa, mutta sitä opetellaan, Kemppainen hymyilee.
Letician kuoronjohtaja Saa ra Kemppainen on valittu Us kelan Rotaryklubin toimesta Vuoden siskoksi.
Musiikin maisteri Kemppai nen sai tunnustuksen lasten ja nuorten musiikkikasvatus työn hyväksi tehdystä työstä. Klubin tuleva presidentti Päi vi Räike kertoo halunneensa kiinnittää huomion musiik kikasvatuksen merkitykseen lasten ja nuorten kehitykses sä.
- Musiikilla ja musiikin har rastamisella on todettu ole van runsaasti positiivisia vai kutuksia lasten ja nuorten ke hitykseen.
Kemppainen on tehnyt jo kohta 20 vuoden ajan tärkeää musiikkikasvatustyötä Salos sa Leticia -kuoron kuoronjoh tajana.
- Toiminnallaan Saara tar joaa lapsille ja nuorille ma
talalla kynnyksellä mahdol lisuuden musiikkiharrastuk seen, sillä Leticia -kuoro on tarkoitettu ihan jokaiselle tai totasosta riippumatta, Räike sanoo.
Kuorolla ei ole pääsykokei ta, joten jokaisella halukkaal la on oikeus päästä mukaan kokemaan yhdessä laulami sen iloa ja mukanaolon myö tä oppimaan ja kehittymään.
Vaikka kynnys musiikkihar rastuksen aloittamiseen on matala, kuoron toiminnassa rima ei ole ollut matalalla.
Innostavalla otteellaan Kemppainen on saanut kuo rolaisensa kehittymään mo nipuolisesti niin laulajina kuin esiintyjinäkin, menes tymään kansainvälisissä kil pailuissa sekä osallistumaan muun muassa televisiossa suosittuun Talent-kilpailuun, Uskelan Rotaryklubi peruste lee valintaansa.
sarjataulukossa sijalla seitse män.
Vilpas Vikings ei pystynyt kotivoittoon, kun Korisliigan kärkijoukkue Karhubasket saapui kannattajineen lauan taina Saloon.
Kauhajokisten 78-93 (4255) vierasvoitto vei joukku een sarjan kärkipaikalle, jota se tuskin enää suosiolla luo vuttaa ennen kevättä.
Vilpas jatkaa taistelua pai kasta ylempään jatkosarjaan keskiviikkona Pyrinnön vie raana. Ensi viikolla Salohalliin saapuu ensin Lapuan Kobrat ja pian sen jälkeen Kataja Basket Joensuusta. Pisteitä eli voittoja tarvitaan kipeästi; tällä hetkellä Vilpas majailee
Karhubasket oli odotetun hyvä ja isolla rotaatiolla pe lanneesta ryhmästä peräti vii si kotimaista peluria ylsi kak sinumeroiseen pistelukuun.
Vilppaan Riku Laineen ja päävalmentaja Jussi Savolai sen kommentit joukkueen otteluraportista.
- Tänään kentällä oli sellais ta intensiteettiä, mitä pitäi si olla jokaisessa liigapelissä. Neljännellä jaksolla hajosi kellotaulu ja samalla meidän peli. Karhu on tosi kurinalai nen joukkue. Se on hyvin öl jytty koneisto, mikä rullaa, Ri ku Laine totesi.
Jussi Savolaisen mukaan
joukkueen peli aaltoilee edel leen liikaa, mutta parempaan suuntaan mennään koko ajan.
- Annettiin ensimmäisellä puoliajalla aika paljon siimaa kaverille. Sudittiin korin alta paljon ohi, siirtymäpuolus tus oli heikkoa ja Karhu pisti kolmoset sisään kovalla pro sentilla. Meidän momentum ja energiat katosivat jostain syystä kellon korjaustauolla. Karhubasket on sitoutunut omaan tekemiseen ja siinä on suurin ero joukkueiden välil lä, pohti Savolainen.
Vilppaan parhaana ottelui säntä Someron Säästöpank ki palkitsi reilut 32 minuut tia urakoineen Perttu Blom
grenin (12/6). Kymppirajan rikkoivat myös toisella puo liajalla piristynyt KeyShawn Feazell (12/12), pallovar ma Quentin Goodin (10/5/5 syöttöä) sekä Isaiah Crawley (10/6). Jalon Pipkinsille osui heikompi päivä (7/2), sillä yhdeksästä heitosta upposi vain kaksi ja ”Pip” jäi 26 pin naa miinukselle. Länsirannan hammaslääkärien syömä hammas Riku Laine (8/0) toi energiaa kentälle ja muut te hot kirjattiin Mikko Koivistolle (9/1), Juho Nenoselle (8/1) ja Niilo Kärkkäiselle (2/1). Roo pe Ahonen oli sivussa alaraa javamman vuoksi.
Lentopallon Mestaruus liigan syyskausi päättyy LP Viestin osalta lauantaina, kun joukkue saa Salohalliin vie raakseen Pölkky Kuusamon.
Salolaiset majailevat tällä hetkellä sarjataulukossa vii dentenä; Pölkky pitää hal lussaan kolmatta sijaa ennen kakkosena olevaa Puijo Vol leytä ja sarjakärki Kangasalaa.
LP Viesti pelasi lauantaina vaihteeksi viisieräisen otte lun, tällä kertaa vieraskentäl lä LiigaPlokia vastaan. Voitto tuli Saloon, vaikka takana oli reissu Israeliin.
Päävalmentaja Tomi Lem minkäinen kertoo LP Viestin otteluraportissa, että ennen peliä jännitti, kuinka nuori joukkue selviytyy matkarasi
- Kaksi ensimmäistä erää olivat meidän kauden parasta peliämme, kolmaskin oli ta sokasta tekemistä. Neljännen erän olimme unisia. Viides erä oli koko ottelun tasokkain.
Saana Lindgren kertoi jouk
kueen päättäneen jo matkalla ottaa ilon irti pelistä.
- Kahdessa ensimmäises sä erässä pelasimme kauden
parasta peliämme. Neljän nessä erässä olimme unessa, viidennen voitimme rutiinilla.
Suomen itsenäisyyttä juhlit tiin Salossa tiistaina perintei sin menoin.
Jumalanpalvelukset seu rakunnan kirkoissa, seppe leenlaskut sankarihaudoille ja juhlatilaisuudet eri alueil la kokosivat ihmiset yhteen iloitsemaan itsenäisyydestä ja muistamaan sen eteen tehtyjä uhrauksia.
Uskelan kirkkomaan seppe leenlaskun yhteydessä puhu nut Sotien 1939-1945 Salon Perinneyhdistyksen puheen johtaja Ari Aalto muistutti kuulijoita siitä, että Suomen itsenäisyys on sataviisivuoti
as; luku on sama kuin talviso dan päivien lukumäärä.
- Suomen itsenäistymistä pohjusti voimakas kansalli nen herääminen. Suomen kieli, kulttuuri, musiikki, tai de ja kirjallisuus loivat vahvan pohjan sille, että suomalaiset haluavat itse päättää omista asioistaan, Aalto sanoi.
Hänen mukaansa talvi- ja jatkosodassa Neuvostoliitto yritti anastaa Suomen itse näisyyden. Venäjän aloittama hyökkäyssota Ukrainaan on tuonut mieliin raskaat muis tot mutta myös vahvistanut suomalaisten yhtenäisyyttä.
- Vahva henkinen perintö ja halu säilyttää kansakunnan
vapaus ja itsemääräämisoi keus yhdisti kansamme. Itse näisyyden perintö ja tarina on tallella.
Valma Heinä puhui Her mannin koulun ja Sotiemme veteraanien itsenäisyyspäi vän aaton juhlassa Sibelius puistossa.
- Itsenäisyyspäivän juhlas sa tärkein asia on kiittää vete raaneja ja heidän tekemäänsä työtä Suomen eteen. Tämän päivän hyvinvointi on raken nettu aiempien sukupolvien kovalla työllä, taistelulla ja
sitkeydellä.
Valman mukaan itsenäi syyspäivä muistuttaa myös siitä, miten vahvoja suomalai set ovat laittaessaan voimava rat yhteen.
- Kaikki juhlinta ja huomio, mitä itsenäinen Suomi tähän aikaan vuodesta saa, on täysin ansaittua.
Halikossa seppeleenlaskun yhteydessä puhunut abitu rientti abiturientti Kristo Her ranen kiitti menneestä ja loi uskoa tulevaisuuteen.
- On todella tärkeää, että kouluissa opetetaan Suomen historiaa. Sen tunteminen on tärkeää myös tulevaisuuden näkökulmasta, sillä useasti
sanotaan, että historia toistaa itseään.
Edellisiä sukupolvia ja vete raaneja kiittäneen Herrasen mukaan nyt on nuorempien sukupolvien aika ottaa vas tuuta itsenäisen Suomen ke hittämisestä ja suojelusta.
- Me olemme omalla taval lamme korvaamattomia ja me nykynuoret rakennamme Suomen tulevaisuuden.
Suomen kansalaisuuteen liittyy erilaisia velvollisuuksia ja oikeuksia.
- Minulle oikeus on mah dollisuus opiskella lukiossa sekä puhua omaa kieltä va paasti. Kansalaisuus tuo mu
kanaan myös velvollisuuksia, jotka meidän kaikkien tulee hoitaa, jotta pystymme tule vaisuudessakin juhlistamaan itsenäistä Suomea rauhallisis sa tunnelmissa. Minulle ensi kesänä alkava varusmiespal velus on suuri kunnia päästä kehittämään isänmaan tur vallisuutta.
Herranen sanoi, että erilai sista kriiseistä selvitään vain yhteistyön avulla.
- Haluan uskoa meidän tu levaisuuteemme. Nuorten on tärkeää pitää toivoa yllä, vaik ka elämmekin monella taval la haastavia aikoja, Herranen sanoi.
Salon lukiossa aloitti syksyllä 2021 opintonsa kaksi vietnamilaista nuorta osana kaupungin Vietnamyhteistyötä. Salon kaupunki etsii isäntäperhettä toiselle vaihto-oppilaalle 1.1.2023 alkaen. Vaihto-oppilas on poika.
Isäntäperheeksi sopii hyvin tavallinen perhe. Isäntäperheeksi ryhtymällä saa uusia kokemuksia, voi kehittää kielitaitoaan, oppia uudesta kulttuurista ja saa uuden ystävän maailmalta. Samalla vaihto-oppilas saa mahdollisuuden kokea jotain ainutlaatuista elämällä arkea suomalaisessa perheessä.
Isäntäperheeksi voi ryhtyä sovituksi ajaksi, mielellään kuitenkin koko lukukaudeksi.
Lisätietoja:
Terhikki Lehtonen Kansainvälisten asioiden erityisasiantuntija 0447782050 terhikki.lehtonen@salo.fi
Lähettäkää meille tiedot tulevista peleistänne osoitteeseen ilmoitus@salonjokilaakso.net viimeistään ilmestymisviikon maanantaina klo 10.00 mennessä
Salon musiikkiopisto osal listui viime viikolla Suomen musiikkioppilaitosten liiton (SML) koordinoimaan valta kunnalliseen Nuori soittaa! -tapahtumaan.
Kaksipäiväisen tapahtuman ensimmäinen ilta huipentui torstaina Finlandia-hymnin esittämiseen Hilkansalissa. Nuoret soittajat ympäri Suo men esittivät Jean Sibeliuk sen säveltämän teoksen sa malla kellonlyömällä klo 18. Tapahtuma kokosi yhteen 37 oppilaitosta, 145 kokoonpa noa ja 1429 soittavaa nuorta.
Alttoviulua soittavaa Vilma Tammistoa (15) ei jännittä nyt edessä oleva esiintyminen lainkaan saadessaan olla osa na isompaa ryhmää.
- Se on soittamisessa pa rasta, että pääsee soittamaan toisten kanssa. Viulunsoiton opiskelussa innostaa se, että huomaa oppivansa ja edis tyy. Tässä Finlandia-hymnis sä minulla on aika helppo stemma. Finlandia on hieno teos, mutta myös Sibeliuksen viulukonsertto tekee aina vai kutuksen, Vilma sanoi.
Vilma kertoi soittaneensa alttoviulua yhdeksän vuoden
- Kun aloitin soittamaan, minulla oli soittimissa kol me vaihtoehtoa, joita mie tin, alttoviulu, viulu tai sello. Valitsin alttoviulun, sillä se on vähän erilaisempi soitin. Siinä on yksi matalampi kie li, kuin viulussa ja siitä myös puuttuu viulun korkein kieli, Vilma kertoi.
Márton Kovács-Balogh (12) kertoi omaavansa unkarilai set sukujuuret, mutta asu neensa aina Suomessa. In nostus sellon soittamiseen syttyi Mártonin ollessa kol mevuotias.
- Olin konsertissa, jossa kuu lin sellon äänen ensimmäistä kertaa ja ihastuin siihen. En aio vaihtaa soitinta toiseen, vaan jatkossakin aion keskit tyä sellon soittamiseen. Soi
tan selloa kotona miltei joka päivä. Musiikkiopistolla käyn soittoharjoituksissa kaksi ker taa viikossa, Márton kertoi.
Sofia Rockas oli harjoitut tanut 15 lapsesta ja nuores ta koostuvan orkesterin illan esiintymistä varten. Finlan dia-hymniä olivat laulamas sa nuorimmista jousiorkeste rilaisista koostuva lapsiryhmä sekä laulua opiskelevia aikui sia. Rockas kertoi olleensa Salon musiikkiopistossa viu lunsoiton opettajana vuodes ta 2011 lähtien. Hän kertoi Nuori soittaa! -tapahtuman jatkuvan seuraavana päivänä konserttivierailun merkeissä.
- Huomenna lähdemme jousisoittajien kanssa vie railulle Porissa sijaitsevaan Palmgren-konservatorioon, jossa konsertoimme yhdessä Kankaanpään musiikkiopis ton nuorten soittajien kanssa. Oppilaitoksilla on omat ohjel
mistot, jotka esitämme toisil lemme, Rockas kertoi.
Salon musiikkiopistolla oli torstaina myös avointen ovi en päivä, jonka myötä oli mahdollista tutustua ope tustiloihin ja niiden tapah tumiin. Kierroksella mukana olleet pääsivät kurkkaamaan muun muassa Kärjensalissa käynnissä olleisiin orkesteri harjoituksiin ja pienten lasten jouluiseen muskarihetkeen.
Esittelykierrosta olivat oh jaamassa Salon musiikki opiston vs. rehtori Jenni Jäske ja toimistosihteeri Hannele Kilpeläinen.
Jäske kertoi musiikkiopiston kaikkien opiskelijapaikkojen täyttyneen.
- Meillä on ollut hyvä sisää nottomäärä opiskelijoissa. Jotkut musiikkiopistot ovat luopuneet pääsykokeista, mutta me järjestämme nii tä edelleen. Koronan myötä
aloitetut, videohakuna toteu tetut pääsykokeet ovat osoit tautuneet hyväksi tavaksi. Sen myötä hakijoiden jännittämi nen on vähentynyt, Jäske sa noi.
Jäske kertoi Salon musiik kiopiston haluavan pitää toi mintansa mahdollisimman avoimena ja olla helposti saa vutettavissa oleva opisto.
- Salon musiikkiopisto kerää aktiivisesti käyttäjäkokemuk sia ja palautetta opiskelijoil ta ja vanhemmilta, ja niihin myös reagoidaan. Toteutam me kolme eri palautekyselyä opiskelijoille vuoden aikana. Syksyn ensimmäinen kysely suunnataan uusien opiske lijoiden huoltajille ja ennen hiihtolomaa jokainen opet taja käy omien oppilaiden sa kanssa läpi palaute- kaa vakkeen, jonka tarkoitukse na oppilaspalautteen lisäksi mahdollistaa oppilaan itsear viointia ja tavoitteiden asetta mista tulevia opintoja ajatel len. Kolmas palautekysely jär jestetään loppukeväällä kaik kien oppilaiden huoltajille ja täysi-ikäisille oppilaille, ja sillä saadaan arvokasta palautetta ja kehitysehdotuksia opiston toimintaan liittyen Jäske sa noi.
Hannele Kilpeläinen arveli monen muskari-ikäisen lap sen jatkavan musiikkiopis tossa alkanutta musiikillista matkaansa.
- Meillä on mahdollista jär jestää lapsille soitinkokeiluja. Piano on soittimista kaikkein suosituin ja seuraavaksi tulee viulu. Seuraavilla sijoilla ovat kitara ja lyömäsoittimet, Kil peläinen kertoi.
Nuori soittaa! -tapahtuman suojelijoina toimivat kapelli mestari Atso Almila, opetus ministeri Li Andersson ja Kul ta ry:n pääsihteeri Rosa Meri läinen. Kaikki tapahtuman Finlandia-hymnin esitykset myös videokuvattiin ja niistä tullaan näkemään kooste ne tin kautta.
Uskelan koulun musiikki luokkien Lucia-konsertti to teutuu jälleen kahden vuoden tauon jälkeen.
Uskelan kirkossa tiistaina 13. joulukuuta järjestettävässä konsertissa esiintyvät Uskelan alakoulun musiikkiluokkien oppilaat sekä alkuopetuksen musakylpyluokat.
- Ohjelmassa kuullaan pe rinteisiä joululauluja sekä uudempaa joululaulutuotan toa. Lucian päivään kuuluvan Lucia-kulkueen muodostavat 5. musiikkiluokan oppilaat, opettaja Terhi Vesterinen ker too.
Lucia-kulkuetta johtaa kir kossa luokan oppilaiden va
litsema Lucia. Tänä vuonna Lucian kynttiläkruunua saa kantaa Stella Rautsalmi, joka kertoo hieman jännittävänsä isoa konserttia.
- Ihan kivalta tuntuu.
Yhteensä kirkossa esiintyy reilusti toistasataa lasta. Ves terisen opettamat oppilaat olivat viimeksi mukana Lu cia-konsertissa pieninä kak kosluokkalaisina musakylpy läisinä.
- Osa kappaleista lauletaan pianon säestyksellä, mutta ai ka monessa on mukana op pilasbändi, jossa on vaihtuva kokoonpano.
Mukana on perusbändi soittimia, mutta myös haita ria, viulua, saksofonia, huilut ja klarinettia.
Meritalon museon tunnel mallista joulua vietetään tu levana viikonloppuna.
Talo on puettuna lauantai na ja sunnuntaina jouluiseen asuun, työpajassa voi puu hailla koko perheen voimin ja tehdä vanhanajan lanka tontun, tonttuketjun tai tont tukortin.
Museovieraiden kestityk sestä huolehtii tuttuun ta paan Seitsemän sortin popup kahvila ja pukinkonttiin löytyy monenlaista kaunista,
herkullista ja ihanaa lahjaa. Tapahtuma on maksuton.
Sunnuntaina voi poiketa puurolle ja joulupuotiin Tuo hittuun.
Puolilta päivin alkavassa tapahtumassa on myynnissä kakkuja ja muita tuttuja tuot teita, paikalla on myös muita myyjiä. Lapsille on joulupipa rien koristelupaja.
Kuusjoen Ukkokerho/Lei dit ry järjestää sunnuntaina klo 15 alkaen Joulun avauksen kodallaan Raatalassa.
Ohjelmassa on jouluista yh teislaulua kitaran säestyksel lä. Tarjolla on myös riisipuu roa, glögiä ja pipareita.
Mathildedalin Joulukylä ja tonttupolku ovat avoinna aat toon asti.
Valitut elementit -kokonai suus on avoinna sunnun taihin saakka. Nähtävillä on muotoilija Taija Jokilehdon ja valotaiteilija Timo A. Aallon valo- ja tekstiilitaideteoksia Ruukinrannan alueella.
Mathildan Marinan Joulu jazzia pääsee kuuntelemaan
Koulun omat oppilaat pää sevät konserttiin koulupäivän aikana, illalla kirkkoon toivo tan runsaasti yleisöä, joka voi tukea toimintaa ostamalla oh jelman,
Lucian päivää vietetään pe rinteisesti 13. joulukuuta Py hän Lucian muistoksi.
Lucian legenda on peräi sin Italian Sisiliasta. Lucia tuo valoa ja iloa vuoden pimeim pään aikaan.
Lucian päivänä järjestetään kulkueita ja juhlia. Perintei sesti Lucia-neito on pukeu tunut valkoisiin vaatteisiin, punaiseen vyöhön ja kyntti läkruunuun ja pitää kädes sään kynttilää.
lauantai-iltana. Sanni Oras maa laulaa ja säestää itseään pianolla tunnelmallisessa il lassa.
Ensi viikon keskiviikko na 14. joulukuuta jouluiseen tunnelmaan pääsee myös So keritiloissa.
Ilta tuo mukanaan kaikkia aisteja kutkuttelevaa joulun tunnelmaa, pehmeitä joulun säveliä ja joulun mukanaan tuomien tunteiden tulkintaa.
Illan aikana pääsee nautti maan musiikista ja väliajalla herkuttelemaan sekä tutus tumaan Sokeritilojen muihin tiloihin.
Yllätys on neljästä ammat timuusikosta koostuva ko koonpano, joka tuo harmoni oiden ja melodioiden kautta tutumpia ja tuntemattomam pia joululauluja yleisön kuul tavaksi akustisesti. Kappaleet ovat sekä englannin, että suo men kielellä ja niissä päästään pysähtymään joulun erilaisiin tunnelmiin popahtavien ja kevyiden sovitusten tahdissa.
Kokoonpanoon kuuluu Noora Karppanen, Azra Top cu, Roosa Mikkola ja Robert Gheorghe.
Pääsymaksullinen tapahtu ma alkaa klo 18.
Salon K-Citymarket palkittiin
Salonjokilaakso
K-Citymarketien Vuoden kehittäjä -palkinto on myön netty K-Citymarket Salon kauppias Eemeli Aaltoselle. K-Citymarket-ketjun mu kaan Aaltonen on kehittänyt kauppaansa järjestelmällises ti heti siitä alkaen, kun aloitti K-Citymarket Salon kauppi aana kesällä 2021.
- Niin kaupan aukioloajat
Eemeli Aaltosen mukaan palkitseminen on upea kun nianosoitus ja jälleen posi tiivinen uutinen koko Salon kaupungille ja ihmisille.
- On ollut mahtava tutustua uusiin ihmisiin, ja kehittää kauppaamme yhdessä am mattitaitoisen henkilökun tamme kanssa. Meillä on kova tahtotila kehittää päivittäistä
Joulukassikampanja viimeisille veteraaneille
Salonjokilaakso
toimintaamme, ja olla merki tyksellisiä kaikille alueen asi akkuuksille. Suuret kiitokset koko henkilökunnalle ja yh teistyökumppaneillemme, Aaltonen sanoo.
K-Citymarket-ketju palkit see vuosittain parhaat kaup pansa. Suomessa on tällä het kellä 81 K-Citymarketia.
KESKIVAIKEA VAIKEA
Suomen veteraanijärjestöt järjestävät jouluna Joulukas si -kampanjan, jossa viedään joulupöydän antimia suo raan kotiovelle. Joulukasseja jaetaan viimeisille sotiemme veteraaneille sekä heidän les killeen ja sotaleskille.
Veteraaneja on joukossam me vielä noin 3000 henkilöä, veteraanien puolisoita ja les kiä noin 9000 ja sotaleskiä noin 20. Joulukampanjalla tuetaan sotiemme sankarei den ja sankarittarien arkea ja mahdollistetaan joulujuhlan viettäminen kotona. Joulukasseja jaetaan ympä
ri Suomen. Joulukassi -kam panjan toteuttavat veteraani piirit yhteistyössä paikallisten kauppojen tai kauppaketjujen kanssa.
Mikko Lempiäinen LähiTapiola Etelän toimitusjohtajaksi
Jaakko Halkilahti sanoo.
Toimituksen käynti/postiosoite Turuntie 15, 24240 SALO Puh. 050 472 4717
Avoinna ma-pe 9.00-16.00
Ilmestymispäivä torstai Jakelupäivä keskiviikko Sivunvalmistus Salonjokilaakso Painopaikka Salon Lehtitehdas Painos 32 000 kpl Jättijakelu 41 000 kpl 6-7 krt vuodessa
Yhtiö kertoo tiedotteessa, että Lempiäinen aloittaa teh tävässään helmikuussa.
Lempiäisellä on yli 15 vuo den kokemus vakuutusalasta ja yli 22 vuoden kokemus esi henkilötehtävistä. Fenniassa hän on toiminut omaisuusva kuutus- ja vahinkopalvelujen johtajan roolin lisäksi johta jana yritysasiakasliiketoimin nassa, sekä yritysmyynnin
Mikko Lempiäinen on LähiTapiola Etelän tuleva toimitusjohtaja.
Ennen Fenniaa Mikko toi mi Pohjola Vakuutus Oy:ssä ja Helsingin OP:ssa aluejoh tajan ja myyntijohtajan teh tävissä.
- Mikon valinnassa vaikutti
vat hänen hyvin laaja finans sialan ja vakuutusliiketoimin nan osaamisensa. Hän on henkilönä innostava ja joh tajana painottaa arvojen mu kaista toimintaa ja vahvaa si toutumista, LähiTapiola Ete län hallituksen puheenjohtaja
sähköpostitse os. ilmoitus@salonjokilaakso.net, PIKKULAARI Kauppa käy halvalla ja nopeasti. P. 050 472 4717
- Olen erittäin iloinen ja in nostunut valinnastani. On mahtavaa päästä mukaan toteuttamaan LähiTapiolan visiota, jossa perinteinen va kuutusyhtiö uudistuu elä mänturvayhtiöksi. LähiTa piola Etelä on tehnyt hyvää ja tuloksekasta työtä ja olen innoissani päästessäni jat kamaan ja edelleen kehittä mään tätä työtä yhdessä hen kilöstön kanssa.
- Odotan malttamattoma na, että pääsen tutustumaan ja perehtymään LähiTapiola Etelän toimintaan, henkilös töön ja asiakkaisiin.
Lempiäinen aloittaa vaiheit tain LähiTapiola Etelän palve luksessa, ensin perehtymällä yhtiöön ja sen toimintaan. Varsinaiset toimitusjohtajan tehtävät hänen suunnitellaan ottavan vastaan kesällä 2023. Lempiäisen valinta toimitus johtajaksi vaatii vielä Finans sivalvonnan hyväksynnän.
Päätoimittaja Pekka Mäenpää 050 342 3963
Ilmoitus- ja sivunvalmistus Kimmo Lehto 040 518 2597
VAIKEA Rivi-ilmoitus 10€ (max. 240 merkkiä) Työsuoritus pikkuilmoitus 25€ 40x20 mm Hinnat sis. alv. Merkkimäärä tilan mukaan. Työsuoritukset myös laskulla.
Jakelun yhteystiedot SSM Varsinais-Suomi Oy p. 0400 533 090 (ark. 9.00-16.00) ssmvarsinaissuomi. /jakelupalaute
Ilmoitusmyynti Katja Pölönen 040 527 1624
Sähköposti toimitus@salonjokilaakso.net ilmoitus@salonjokilaakso.net etunimi.sukunimi@salonjokilaakso.net
1456-5285 ”Onnittele häntä” 30€
paluupostina laskun. Ilmoitus julkaistaan kun lasku on suoritettu.
Jakelu SSM Varsinais-Suomi Oy, MK Trans & Logistics Oy, Posti Lehden tilaus postitse kotiin 60€/vuosi. Kuvallinen pikkuilmoitus 40€ 40x40 mm
yksityishenkilöille veloituksetta mikäli ilmoitus ei tehoa kerralla, soita numeroon 050 472
Joulukuun Näkkärin Lasten lauantaissa nähdään lauan taina ”Prinsessa Pikkiriikki –kaikkien tuhmuroijien san kari” -nukketeatteriesitys.
Hannele Lampelan ja Nin ka Reitun rakastettuihin las tenkirjoihin pohjautuvan vä rikkään ja vauhdikkaan koko perheen nukketeatteriesityk sen tuovat Saloon nukketeat teri Kuuma Ankanpoikanen ja Tehdas Teatteri.
Kulttuurituottaja Sini Lund grén kuvailee tiedotteessa esi tyksen olevan täynnä arkea ja mielikuvitusta sekoittelevia tarinoita hurmaavan päähen kilönsä Pikkiriikin tärkeistä hetkistä.
Prinsessa Pikkiriikki ky seenalaistaa aikuisten (type riä) sääntöjä ja käy läpi pieniä suuria juttuja kotoakarkailus ta ja ystävän löytymisestä koi rankakkataikavääkylöihin.
Väntsi, musiikin säveltänyt Valtteri Lipasti, valosuunnit telusta vastaa Antton Kainu lainen ja graafisesta suunnit telusta Mia Kalenius.
Sankarimme taikoo aikui set Himpskattiin, närkästyy äidin mahaan muuttaneesta rasittavasta Urposta ja raken taa maailman hienoimman oman kodin - kuten vain it semääräämisoikeuttaan har joitteleva pikkiriikkinen prin sessa osaa.
Kokonaisuudesta koostuu tavallisen lapsen tavallinen
päivä, joka on mielikuvituk sen ja ajattelun vapauden kautta maaginen ja täynnä mahdollisuuksia!
Esityksen nukettavat Pia Kalenius ja Merja Pöyhönen, joka on myös dramatisoinut esityksen. Nuket, lavastus, tarpeisto ja puvut taas ovat Kaleniuksen käsialaa. Esityksen on ohjannut Timo
Prinsessa Pikkiriikki tarjoaa sekä lapsi- että aikuisyleisölle samaistuttavan, hersyvän ja itsepintaisen kunnianhimoi sen nukketeatterielämyksen. Esityksen kesto on 55 minuut tia ja sitä suositellaan lapsille noin viisivuotiaista ylöspäin. Lippuja on myynnissä Salon kaupungin verkkokaupassa sekä ovelta puoli tuntia en nen esitystä. Esityksen järjes tää Salon kaupungin Yleiset kulttuuripalvelut, joka on jär jestänyt Lasten lauantai -ta pahtumasarjaa Kulttuuritila Näkkärissä syyskuusta 2021 lähtien.
Joka kuun toinen lauantai järjestettävät Näkkärin Las ten lauantait jatkuvat taas ensi vuonna helmikuusta alkaen. Esitys alkaa klo 13.
Sirkkulan koulun oppilaiden van hemmat vetoavat lasten saaman tu en puolesta. Salonjokilaakso julkaisee vetoomuksen lyhennettynä.
- Meidän vanhempien tietoon on tullut huolestuttavia uutisia koulun käynninohjaajien vähentämisestä perustuen korona-avustuksen päät tymiseen.
Sirkkulan koulun 62 oppilasta ja kautuu kahdeksi yhdysluokaksi; 1.–2. -luokkalaiset ja 3.–4. -luokkalaiset, sekä kahdeksi erilliseksi luokaksi; 5.-luokkalaiset ja 6.-luokkalaiset.
Vanhemmat muistuttavat kirjel mässään, että yhdysluokkaopetus eroaa yhden ikätason opetuksesta suuresti.
- Opettajan opetus ja huomio kes kittyy aina yhteen luokkatasoon ker rallaan, jolloin toinen puolikas ohja taan tekemään annettuja tehtäviä it senäisesti.
Resurssien pienentyminen ja työ
määrän kasvattaminen verottaa niin opettajien jaksamista kuin lasten op pimista. Määrärahojen jakautuminen koulujen kesken tulisi olla tasapuolis ta eikä perustua ainoastaan oppilai den määrään. Yhdysluokkia ei voi verrata luokkiin, joilla opetettavana on vain yhden luokkatason oppilaita, oli oppilasmäärä sama tai ei.
- Lasten vanhempina vetoamme teihin Salon kaupungin päättäjät, että Sirkkulan koulussa molemmat ohjaa jat saavat jatkaa työtään niin lastem me kuin heidän opettajiensa apuna ja tukena. Vaadimme tuen jatkoa ai nakin kevätlukukaudeksi, mutta toi vomme vilpittömästi sen jatkuvan vuoden 2024 loppuun, jonne erityis avustus on myönnetty.
Varhaiskasvatus päiväkodeissa ja perusopetus kouluissa luo lapsil le turvallisen ja vakaan pohjan, jolle rakentaa tulevaisuutta. Tämän tuke minen resursseilla on pieni panostus
koko yhteiskunnan tulevaisuutta var ten. Ohjaajien tuoma tuki ja apu las ten arjessa auttaa opettajaa keskitty mään jokaiseen oppilaaseen yksilöl lisesti. Tuen antaminen varhaisessa vaiheessa auttaa suuresti lasta etene mään koulu-urallaan. Kun haasteisiin tai oppimisen vaikeuksiin puututaan varhaisessa vaiheessa, eivät ongelmat pääse tarpeettomasti kasvamaan.
Sirkkulan koulussa, jossa yhdys luokkia on peräti kaksi, ei yhden ohjaajan työtunnit riitä kahden yh dysluokan oppilaiden tukemiseen. Opetus tapahtuu päivittäin pääsään töisesti klo 8–14 välillä, eikä yksi oh jaaja pysty olemaan kahdessa pai kassa samanaikaisesti. Myös koulun erityisopettaja on koululla vain osan viikosta.
Yhteistyöterveisin
Sirkkulan koulun lasten vanhemmat
m, 3-rivinen, edessä palkki ja takana varpajyrät H. 350 € P. 040 706 1448 Wello 2 hengityslaite uusi, hp. 150 €. P. 045 170 6221
Matkailuvaunu 4-6 hengen, tarjoa rohkeasti. P. 045 127 5565
Romuautoja. Kaikenkuntoiset ja merkkiset kelpaavat. Virallinen romutustodistus onnistuu. Jos pihallasi lojuu tarpeettomana niin ei muuta kun soitto ja sovitaan noudosta. P. 041 318 0846
As. vaunu/-auto ym. sellainen. Viallisuus, katsastus yms. ei ole este, maksan hyvin! Soita! sami.kivi@ hotmail.com P. 040 817 2446
Henkilö- tai pakettiauto, asuntovaunu, -auto, mopo, mönkijä, mp, peräkärry ym. Kaikenkuntoi set. halikonvaihtoautot@gmail.com P. 040 5230 105
Ostan ha, pakettiauton, maasturin yms., maksan hyvin. Terveisin Jari P. 045 881 3223, jari.siiro nen92@gmail.com
Autostasi tänään käteistä. Henkilö- tai pakettiauto, myös vähän ajetut kiinnostaa, soita ja tarjoa P. 045 245 7185 / Ari.
Joulumyyjäisilmoitus 10 euroa / 240 merkkiä. Li sätiedot ilmoitus@salonjokilaakso.net tai 050 472 4717
Kullan hinta on noussut noin 450 %:lla, viimeisen 20 vuoden aikana. Kultakorut jotka olivat satasien arvoisia 2000-luvun alussa, ovat nyt jopa tuhansien arvoisia.
"Tänä päivänä tienaat yli 1000 €, 50 grammalla kultakoruja. Tämä tulee yllätyksenä suurimmalle osalle asiakkaistamme.”
Kullan hinta on noussut n. 450 %:lla viimeisen 20 vuoden aikana? Tämä pitää paikkansa. Kullan hinta on niin korkealla, että jo muuta malla vanhalla vihkisormuksella hinta nousee satasiin. Meillä käy päivittäin asiakkaita jotka kuvittelevat saavansa muu taman satasen vanhoista kultakoruistaan, mutta todellisuudessa lähtevätkin kotiin lähemmäs tuhannella eurolla. Esimerkiksi yksi asiakkaistamme ei ottanut mainos-bonusta mukaan, sillä ei kuvitellut saavansa yli 100 € koruistaan. Hän olikin tippua tuoliltaan kun kuuli, että tienaa näistä 1500 €. Tämä on hyvä esimerkki kullan hinnan huikeasta noususta.
KESKIVIIKKO 14.12.
Sokos Hotel Rikala. Asemakatu 15. Palvelemme klo: 10 - 17.
Ostamme kultaa kaikissa muodoissa ja pitoisuuksissa. Koruja, kelloja, hammaskultaa, jne. Maksun ja kuitin saatte aina heti paikan päällä. Arviointi on täysin ilmainen, joten voitte tulla paikan päälle ainoastaan tar kistamaan kultanne arvon tai halutessanne vaihtaa kultanne rahaksi. Tällä mainoksella 10 € bonus yli 100 € myynnistä. Tarjoamme kuitin lisäksi kahvit, tervetuloa!
Astrumista nyt erä autoja nopeaan toimitukseen tuhansien eurojen edulla.
Uusi Kia XCeed yhdistää crossoverin monipuolisuuden, coupén urheilullisuuden ja Ceed-malli perheen käytännöllisyyden. Voimanlähteiksi on tarjolla mm. kevythybridejä ja vakuuttava ladattava hybridi, jolla liikut jopa 48 km* pelkän sähkön turvin. Tarjoamme nyt uuteen XCeed-mallistoon talvi renkaat kevytmetallivantein, kumimatot sekä tavaratilan kaukalomaton yhteishintaan 390 € ja huolettoman autoilun vuosiksi eteenpäin saat nyt valitsemalla Kia-huolenpitosopimuksen, nyt 50 % alennuksella. Etusi yhteensä jopa 3 000 €! Tule tutustumaan uuteen Kia XCeed -mallistoon ja kohota autoiluelämyksesi uudelle tasolle.
Kia XCeed alk. autoveroton hinta 21 905,03 € + arvioitu autovero 2 974,97 € + toimituskulut 600 € =
Tervetuloa tutustumaan ja koeajamaan.