









noutotilausten keräilymaksu 1 €



N:o

Torstaina 24. lokakuuta 2024 www.salonjokilaakso.net

(Koskee vain Halikon Prisman noutolokeroihin tehtyjä









Toimisto ja toimitilaa, sokeritilat. , 20-300 neliö. 0445602996 tai 0443616136 OLEMME

noutotilausten keräilymaksu 1 €
N:o
Torstaina 24. lokakuuta 2024 www.salonjokilaakso.net
(Koskee vain Halikon Prisman noutolokeroihin tehtyjä
Toimisto ja toimitilaa, sokeritilat. , 20-300 neliö. 0445602996 tai 0443616136 OLEMME
Pekka Mäenpää
Salolainen Frida Niinistö (21) kävelee koiransa Pixyn kanssa tottuneesti Pariisin
kaduilla ja kujilla. Kolmas lukuvuosi saksalaisessa yksityisessä yliopistossa on juuri alkanut; vielä muutama viikko sitten Frida
teki kesätöitä Wiurilan golfkentän kahviossa ja nautti Suomen kesän viimeisistä auringonsäteistä.
- Opiskelen täällä kansainvälistä liiketoimintaa ja johtamista. Asun ihan Eiffelin tornin kulmilla, täällä on hiukan erilaiset lenkkeilymaastot koiran kanssa, Frida naurahtaa.
Fridan tie Pariisiin opintojen pariin oli omalla tavallaan sattumaa, vaikkakin harkinnan tulos.
- Olen ollut kansainvälisessä ympäristössä melkein koko elämäni. Asuimme perheen kanssa kolme vuotta Kööpenhaminassa: siellä opin englannin taidon. Sen jälkeen vietin kolme vuotta Turun kansainvälisessä koulussa, mikä kehitti kielitaitoa entisestään.
Frida kertoo ajatuksen opiskelusta ulkomailla lähteneen osin isosiskon esimerkistä ja toisaalta siksi, että yliopistoon hakeminen voi olla Suomessa todella haastava
prosessi. Nyt opinnot pääsivät varmuudella alkuun heti ylioppilaskirjoitusten jälkeen.
- Vanhempani kannustivat lähtemään ja toisaalta tiesin, että pärjään ulkomailla yksin jo 19-vuotiaana. Kohde ei ollut minulle niinkään tärkeä, mutta olen erittäin tyytyväinen päätymisestäni Pariisiin. Tämä tuntuu oikealta kaupungilta ja ympäristöltä. Opinnot Pariisissa saksalaisessa yliopistossa ovat täysin englanninkielisiä, mutta yhteistyö ranskalaisen yliopiston kanssa tuo oman mausteensa opiskelijaelämään.
- Opiskelemme samalla kampuksella ranskalaisten opiskelijoiden kanssa, vaikka luennot ovat erikseen.
Pariisiin asettuminen tuntui Fridalle luontevalta, eikä kansainvälinen ympäristö ole tuottanut haasteita.
- Oli helppo lähteä ulkomaille, varsinkin kun isosiskoni oli muuttanut Prahaan jo kaksi vuotta aiemmin yli-
opisto-opintojensa perässä. Pariisi on täynnä elämää ja toimintaa, mutta pieni Pixykoira on Fridalle tärkein osa arkea. Naapurin koira tuli osaksi Fridan elämää, kunnes erilaisten sattumusten jälkeen Pixy muutti adoption kautta virallisestikin Fridan luokse.
- Minulla oli ikävä kotona olevia koiria. Nyt Pixy tuo paljon iloa ja seuraa. Se on kulkenut mukanani Pariisissa, Suomessa ja monessa muussa kaupungissa.
Fridan talvet opintojen parissa ovat työtäyteisiä, mutta niin ovat myös kesät Suomessa. Pitkillä työpäivillä rahoitetaan opiskelua ja elämistä Pariisissa.
- Olen ollut kesätöissä enimmäkseen ravintoloissa ja terasseilla. Sanon aina työnantajille, että haluan tehdä mahdollisimman paljon tunteja. En pyydä festariviikonloppuja vapaaksi, vaan kerään rahaa seuraavaa lukuvuotta varten, Frida nauraa.
Viime kesä ei ollut poikkeus. Alkukesän Frida työskenteli tarjoilijana salolaisessa ravintolassa ja samaan aikaan vei opintojaan eteenpäin.
- Olimme olympialaisten takia etänä, joten pystyin opiskelemaan Suomesta käsin. Se oli raskasta, kun tein täysiä työpäiviä ja samaan aikaan koulutehtäviä, mutta onneksi professorit olivat ymmärtäväisiä.
Kesän lopulla Frida siirtyi töihin Wiurilan golfkentälle, jossa pikkusisko oli työskennellyt aiempina kesinä.
- Nautin kovasti ajasta Wiurilassa. Oli mukavaa tehdä fyysistä työtä ja olla ulkona, varsinkin kun koulutehtävät eivät enää painaneet päälle. Pariisissa uusi lukuvuosi lähtee liikkeelle jo totutusti. Vaikka kaupunki on suuri ja kiireinen, Frida on löytänyt paikkansa sieltä. Pieni asunto koirineen ja lähellä sijaitsevat kauniit puistot ja kahvilat ovat juuri sopivia opiske-
Firma Vahlberg
Osallistuneiden kesken arvotaan mm. 65” TCL QLED 4K TV
• Hae leimakortti yrityksestä, joka osallistuu Kimbaloihin.
• Kerää kortiin 10 leimaa mukana olevista eri yrityksistä.
• Jätä täyteen leimattu kortti Kimbalot -laatikkoon, joka löytyy seuraavista paikoista: Hurrikaani, MacDaniels Grilli, S-market ja K-supermarket Kompass.
• Myös Osuuspankki, Paperipuoti ja Apteekki ottavat vastaan leimakortteja.
• Leimajahtiin voi osallistua koko päivän 25.10., tarkista kauppojen aukiolot ja tarjoukset Ilmoituslehdestä 24.10, ilmaislinkki lehteen www.facebook.com/annonsbladet
TOIMISTOMME ON AVOINNA
MA-TI klo 9.00-16.00
Ke-To-Pe sopimuksen mukaan
luun ja rentoutumiseen.
- Opinnoissa olen nyt kandidaattivaiheessa ja seuraavaksi haen maisteriopintoihin. Kaksi vuotta menee vielä ainakin, mitään isoa kiirettä ei ole, Frida kertoo.
Frida kertoo vaihtaneensa asuntoa täksi syksyksi.
- Muutin noin kilometrin päähän entisestä kodistani. Asun ja olen asunut täällä koko ajan pienissä asunnoissa, koska haluan asua keskustassa. Edellinen asuntoni oli seitsemännessä kerroksessa, nyt tämä uusi on ykköskerroksessa, Frida kertoo.
Kesät Suomessa opiskelija asuu luonnollisesti vanhempiensa luona. Pariisissa elämä sujuu tuttuja reittejä: koulussa ja ulkoillen koiran kanssa.
- Käyn myös salilla, tapaan ystäviä ja kaupungin museot ovat maksuttomia minun ikäiselleni.
Salossa Frida kävi ala-astetta Keskustan koulussa, yläastetta Armfeltissa ja lukion Salon lukiossa.
- Haen ensi kesäksi taas töihin Wiurilaan. Silloin pitää yrittää löytää aikaa myös golfin pelaamiseen.
Frida Niinistön koti on Pariisin keskustassa.
Torstai: 24.10. Kespan Pannupihvit L, G, sipulikastiketta L, G Meksikon pikajuna (uunimakkara) L, G Hernekeitto L, G Pannukakku L, hillo M, G ja kermavaahto L, G Päivän leike: Sipulileike
Perjantai: 24.10. Kievinkana VL Pulled pork L, G kermaperunoita L, G Kermainen lohikeitto L, G Puolukkapiirakka L, vaniljakastike G Päivän leike: Pippurileike
Maanantai: 28.10. Paneroitu Porsaanleike L, pippurikastike L, G Janssoninkiusaus L, G
klo 12 00
Esteri ja Papufantti räppikeikka
klo 13 00
Papufantti maskotti k erte ee myymälässä
Lauantai: 25.10. Pekoniin kääritty broilerinrinta lee L, G Murea porsaanlihakastike L, G Lihakeitto L, G Marjakiiseli M, G Päivän leike: Metsästäjänleike
Tiistai: 29.10. Ylikypsää porsaanniskaa BBQ-glaseerauksella L, G Naudanlihakastike L, G
Lounaaseen kuuluu Talon leivät, juomat, runsas
Sunnuntai: 26.10. Kaalikääryleet L, G puolukkahillo M, G Tomaattinen naudanlihakastike L, G Myskikurpitsakeitto L, G Mutakakku L ja kermavaahto L, G Päivän leike: Hawaijinleike
Keskiviikko: 30.10. Uunilohi L, G Jauhelihaperunasose-vuoka L, G
Nakkikeitto L, G
Marja-kaurapaistos L, vaniljakastike G Päivän leike: Sipulileike
-Vuonna 1990 olin ItäHelsingissä perimässä huumevelkoja asunnossa, jossa myös silloin asuin. Paikalla oli kolme narkomaania, joista yksi oli velkaa. Tilanne päättyi rankkaan pahoinpitelyyn, ja havahduin omasta verilammikostani parvekkeelta henkitoreissani.
Näin karusti alkaa Salon Vapaaseurakunnan pastorin Veijo Heikkilän kertomus elämästään. On vaikea kuvitella, mitä kaikkea rauhallisen ja seesteisen oloinen mies on joutunut kokemaan.
- Olin käyttänyt huumausaineita jo toistakymmentä vuotta ja olin vaipunut syvälle huumerikollisuuden syövereihin. Olin myös istunut tuomioita vankiloissa ja siinäkin vaiheessa pakoilin vankilatuomiota. Olimme muuttaneet 60- ja 70-luvun vaihteessa Pohjanmaalta Espooseen. Nuorilla ei lähiössämme ollut oikein harrastuksia ja jäin ensimmäisestä hasis-kokeilustani koukkuun. 1990-luvulle tultaessa
olin luurangonlaiha ja minulla oli monia suonensisäisten käyttäjien sairauksia. Maatessaan parvekkeella hänet valtasi voimakas kuolemanpelko ja ymmärrys siitä, että näin ei voinut enää jatkua. Oli vain yksi tie. - Pysäytin ulkona taksin ja ajoin vanhempieni kodin kautta sairaalaan. Liisa Tallgren ja hänen perustamansa Vapaaksi huumeista ry oli ainoa paikka, joka siihen aikaan otti vastaan missä tahansa kunnossa olevan ihmisen. Pääsin sinne muutamaksi päiväksi ja sieltä minut ohjattiin Toivola-kotiin, joka oli tarkoitettu muun muassa päihdekuntoutujille ja vapautuville vangeille. Olin siellä kuusi kuukautta, mutta halusin myös selvittää asiani yhteiskunnan kanssa: edessäni oli kolmen vuoden tuomio, jota lähdin suorittamaan Köyliön varavankilaan. Alkoi vaikea ja haasteellinen aika, sillä vankilassa en ollut koskaan ollut ilman päihteitä, selvin päin. Yllättävä apu oli kuitenkin lähellä.
- Presidentin myöntämät armahdukset ovat harvinaisia ja niitä on erittäin vaikea saada. Vesa Laukkanen, yhden kauden kansanedustajanakin toiminut mies, teki armahdusanomukseni. Vankilanjohtaja kutsui minut marraskuussa 1991 luokseen ja ilmoitti, että presidentti Koivisto on matkustanut tyttärensä kanssa Malediiveille, mutta lähtöaamuna hän on allekirjoittanut armahdukseni.
Vankilasta vapauduttuaan Veijo teki huumeidenvastaista työtä ja vuonna 1995 hänet valittiin pappiskoulutukseen Suomen teologiseen opistoon, jonka taustayhteisönä on Suomen Vapaakirkko. - Olen työskennellyt pappina yhdessätoista eri seurakunnassa Suomessa, Kanadassa ja Espanjassa. Toimin Nokialla osa-aikaisena pastorina ja syyskuun alusta alkaen osa-aikaisena myös Salossa. Täällä olen jo nyt havainnut poikkeuksellista ja positiivista yhteistyötä eri seurakuntien välillä.
Veijolla ja hänen elämän-
tarinallaan on painava ja tärkeä viesti ihmisille.
- Elämä voi oikeasti muuttua, ja se ajatus antaa toivoa.
Salon Vapaaseurakunnan pastori Veijo Heikkilä on kokenut elämässään ylä- ja alamäet.
Mervi Heino käy joka perjantai pelaamassa bingoa Palvelukeskus Ilolansalossa.
-Bingo on mukava harrastus ja täällä on mukavia ihmisiä.
Mervi ei itse asu Ilolansalossa, mutta kuten kaikki harrastustoiminta talossa, myös bingoon voivat osallistua talon ulkopuoliset. Viikoittain Palvelukeskus Ilolansalossa järjestetään toistakymmentä erilaista tapahtumaa, joihin jokainen saa osallistua. Ei siis tarvitse asua talossa, osallistuakseen.
Tarjolla on muun muassa pelikerhoa, tuolijumppaa, ja aivotreeniä.
Lisäksi kuukausiohjelmassa on verenpaineen ja verensokerin mittaus, luentoja terveydestä sekä monipuolisia teemapäiviä.
Näihin kaikkiin voi jokainen osallistua, sillä ne ovat osa kaikille avointa, Salon kaupungin tukemaa Ikäkeskus-toimintaa.
IKÄKESKUS ON MATALAN KYNNYKSEN HYVINVOINTIA
Tutkitusti harrastukset ja osallistuminen erilaisiin tilaisuuksiin ovat tärkeä osa meidän kaikkien hyvinvointia.
Keskusteleminen ja pelkkä toisten seurassa olo luo tärkeän pohjan henkiselle hyvinvoinnille.
Ikäihmisille yksinäisyys on vakava kansansairaus. Moni jää helposti yksin ja kanssakäynti toisten ihmisten kanssa vähenee merkittävästi. Ikäkeskus on osa matalan kynnyksen hyvinvointia. Tarkoitus on tarjota kaikille helposti mahdollisuus osallistua tilaisuuksiin ja löytää itselleen mielekästä tekemistä sekä ennen kaikkea seuraa, ettei kenenkään tarvitse olla yksin. Palvelukeskus Ilolansalossa on tarjolla monipuolisesti Ikäkeskus-toimintaa, johon jokainen voi osallistua.
Mummodisco toi iloa Ilolansalon menoon arkiseen. Osallistuminen tilaisuuksiin on tutkitusti tärkeä osa hyvinvointia.
KULTTUURIVIIKKO ILOLANSALOSSA
Marraskuun ensimmäin viikko on perinteiseen tapaan Kulttuuriviikko Palvelukeskus Ilolansalossa. Silloin tarjolla on tavallistakin enemmän kulttuuria sen eri muodoissa. Tänä vuonna ohjelmassa on muun muassa runon lausuntaa ja klassista musiikkia. Ravintola Ilolansalo järjestää torstaina perinneruokapäivän.
Myös kulttuuriviikon tilaisuudet ovat kaikille avoimia. Lisätietoa Kulttuuriviikon tarjonnasta sekä Ikäkeskustoiminnasta Ilolansalossa saat lehtien menovinkkipalstoilta, Ilolansalon infosta sekä www.salva.fi.
Tutustu SALVA ry:n tarjoamaan toimintaan ja tule mukaan. Lisätietoa www.salva.fi, Palvelukeskus Ilolansalon info, ja menovinkitlehtien
Maanantai 4.11. 8.30 Kulttuuriviikon avaus 14.00 Kuvia kirkoista Ilpo Määttänen esittelee Suomen kirkkoja Tiistai 5.11. 13.00 Pelikerho 14.00 Ilolansalo soi: Sari & Antti Saarinen Keskiviikko 6.11. 11.00 Ruotsalaisuuden päivän lounas lihapullat, perunamuusi ja 14.00 Naistrio Kirmaajat Syksyn tunnelmia sanoin ja sävelin 16.00 Ruotsalaisuuden päivän päivällinen janssoninkiusaus 18.00 Ilolansalo soi: Bluesduo Jouni ”Jay Kay” Kallenautio & Hannu ”Vito” Laurinen Torstai 7.11. 11.00 Perinneruokapäivä 14.00 Halikon nuorisoseuran senioritanssijat Kauniita lauluja - ylistys vanhemmuudelle 17.30 Mamia-Kuusinen-Toivoniemi Runon ja suven jatkot Perjantai 8.11. 14.00 Ilolansalo soi: Evergreen Lauantai 9.11. 14.00 Lauantain toivotut Sunnuntai 10.11.
Isänpäivälounas
Palvelukeskus Ilolansalon tapahtumiin voi osallistua jokainen. Tapahtumat ovat osa Ikäkeskus-toimintaa. Lue lisää www.salva.fi tai hae ohjelma Ilolansalosta.
Runsas noutopöytä. Kaksi kattausta, klo 11.00-12.30 ja 13.00-14.30. Hinta 30 €, Salva ry:n jäsenet 26 €, lapset 15 €. Pöytävaraukset 4.11.2024
Lähetä viesti “Näköislehti” sähköpostilla digi@salonjokilaakso.net
Tiedät ensimmäisten joukossa, miten aloittaa keskustelut kahvipöydässä...
Ensi viikolla teemasivuna
Me toimittajat ja lehdentekijät haluamme usein muistuttaa siitä, jos olemme kirjoittaneet jostain asiasta julkisuuteen ensimmäisenä.
Vaikka ei se niin taida oikeasti olla, lähes aina joku on jollain sivustolla kertonut asian jo ennen uutismediaa.
Isoissa medioissa on nykyään aika säännöllisestikin uutisaiheita, joista kirjoitetaan päiväkausia, jotta saadaan liikennettä omille sivuille. Iltapäivälehdet nostavat kanteensa viikonvaihteen numeroon yleensä viehättävän ihmisen, muutoin sivut on vallannut itänaapurimme ikääntyvä päämies, joka näkyi viime vuonna Ylen tekemän laskutoimituksen mukaan Iltalehden kannessa 259 kertaa ja Ilta-Sanomissa 145 kertaa.
Mekin Salonjokilaaksossa seuraamme, kuinka paljon juttujamme luetaan verkossa, digilehdessä ja somessa. Paperilehden lukijamäärä reilut 31 000 joka viikko selvisi jokin aika sitten julkaistussa valtakunnallisessa KMT-tutkimuksessa.
Nyt myös kaupunkilehdet, Salonjokilaakso muiden mukana, joutuvat keskittymään yhä enemmän digilehden ja somessa jaettavien juttujen saaman huomion seuraamiseen. Toki printti säilyy vahvana edelleen.
Salonjokilaaksoa voin lukea maksutta maalla, merellä ja ilmassa, kuten joskus keksin kirjoittaa.
Toki tuollekin lausahdukselle löytynee ihan toinen ensikirjoittaja. ***
Luin Seurasta tuoreen kurpitsaviikkojutun. Monessa muussakin mediassa nuo salolaisen syksyn ensimmäiset kausivalot ovat saaneet ihastusta osakseen.
Mekin ostimme yhden kauniisti kaiverretun kurpitsan espoolaisen rivitaloasunnon portinpieleen.
Kerroin totuutena väitteen, että kurpitsa ei kestä elävää tulta, vaan vaatii ledikynttilän sisuksiinsa.
Aidoilta nekin näyttävät; tai ainakin kauniilta. Ja ovat siis turvallisia.
Salon alueen yrittäjien viestijät kertoivat tiistaina, että kurpitsaviikkoja tai puistoa olisi tägätty, hästägöity tai nähty somekanavien fiideissä viimeisen 30 päivän aikana yli 800 000 kertaa. Jokaisessa kuvassa lienee ollut kurpitsa.
Seuraajia kurpitsantekijöillä on noin 5000 sekä instassa että facessa.
Salonjokilaaksolta tuo vajaan miljoonan määrä olisi onnistunut, jos Sauli olisi vielä virassa ollessa tehnyt kolmoissalkovin rullaluistimillaan joka päivä kesä-elokuun aikana.
Puoli vuotta kotia ilman kellaria ja autotallin varastotiloja on ollut kokemus.
Remontin valmistumisen dead line on vasta 23. joulukuuta, eli jokainen matkan varrella tupaan tullut ja tuleva tavara tekee elämän pykälää haastavammaksi.
Jokainen legopalikan tai pikkuauton päälle paljain jaloin aamutokkurassa astunut tietää, mitä tarkoitan. Ja jokainen sanoittaa tunteen sillä hetkellä omalla äänenpainollaan. Käydään sitten ruokakaupassa Cittarissa tai Prismassa, niin aika usein samalla reissulla löytyy halvennuksessa oleva tarpeellinen lastenvaate ja joskus lelukin mukaan ostettavaksi.
Rouva on onneksi säästänyt myös ison joukon omien lastemme leluja juuri näitä hetkiä varten. Ja joitakin rakkaita vaatteitakin.
Ja täällä lehdessä päätoimittajan kulmakopin nurkassa on evakossa viitisenkymmentä Aku Ankan taskukirjaa.
TERVETULOA KIRKKOON
Sunnuntaina 27.10.
• Kiskon kirkossa messu klo 10; Huhtasalo, Hyvönen, Hannula. Kiskon ja Muurlan yhteissyntymäpäivät jatkuvat srk-talossa.
• Kosken kirkossa messu klo 10; Vaarna, Haapalainen, mukana kirkkokuoro. Sadonkorjuun juhlajumalanpalvelus yhteistyössä paikallisen MTK Koski Tl ry:n kanssa.
• Perttelin kirkossa iskelmämessu klo 14; Laaksonen, Sippola, Salon Laulu-Sepot. (Ks. puffi)
• Salon kirkossa iltamessu klo 17; Koivunen, Rantatalo.
• Suomusjärven kirkossa messu klo 10; Hietalahti, Suominen.
• Uskelan kirkossa messu klo 10; Kiiski, Suutela-Kuisma, GospelSalo. Kuultavissa Järviradion taajuudella 102,9 MHz.
Mass in English, Salo Church Holy Communion in English in Salo Church, Kirkkokatu 7, at 1 p.m. (13:00); Timo Viitanen, Kaisa Suutela-Kuisma.
Salon kirkossa
• Arkipäivän hiljainen ehtoollinen to 24.10. klo 11; Viitanen.
• Nuorten messu pe 25.10. klo 18. (Ks. nuoret!)
• Avoimet ovet ti 29.10. klo 12–13.30. Arkipäivän retriitti musiikin hoivassa.
• Huumeisiin kuolleiden muistotilaisuus ma 4.11. klo 17. Tilaisuudessa mukana Sirkku Nivala, Heidi Matinlassi, Elina Hyvönen.
Halikko: Srk-talossa: Raamattu- ja rukouspiiri to klo 18. – Ikäihmisten Hyvinvointi-iltapäivä to (24.10.) klo 13–15. Kyydeistä viim. 21.10. yhteys Tomi Pelkoseen, puh. 0400 225 633. – Miesten piiri to (24.10.) klo 18, Kiiski. • Kirkkorinne 5: Lähetyksen kohtaamispaikka la klo 11–14. • Vaskion srk-kodissa: Käsityöpiiri ti klo 17.30–19.30.
Kiikala & Suomusjärvi: Kiikalan srk-talossa: Seurakuntapiiri to (24.10.) klo 10, kuljetustoiveet os. saloterttu1@gmail.com. – Eloisaa arkea -ryhmä pe klo 13. – Kohtaamispaikka Onnela ma klo 12–15. – Raamattupiiri to (31.10.) klo 13. • Suomusjärven srk-keskuksessa: Eloisaa arkea -ryhmä pe klo 10. – Käsityöpiiri ma klo 12. – Aamulenkki ke klo 9, kahvit ja aamun Sana. – Uskon aakkoset -piiri to (31.10.) klo 13.
Kisko & Muurla: Kiskon Valopilkussa: Käsityökerho ti klo 13. • Muurlan srk-kodissa: Raamattupiiri ma klo 17. – Käsityöpiiri to (31.10.) klo 13.
Koski & Marttila: Kosken srk-talossa: Raamattu-uteliaat ti klo 18. – Tutun Tupa ke klo 9. • Marttilan srk-talossa: Torstaituokio (24.10.) klo 13. Mukana diakoniatyöntekijä.
Kuusjoki & Pertteli: Kuusjoen srk-talossa: Raamattu- ja rukouspiiri ke klo 18. • Perttelin srk-talossa: Ystäväpiiri ti klo 11.30. – Ikäihmisten hyvinvointi-iltapäivä to (31.10.) klo 13, tilaisuudessa arvonta. Järj. Välittämisen verkosto.
Perniö: Srk-talossa: Aamulenkki ke klo 8.30, aamun sana ja kahvit.
Salo-Uskela: Salon srk-talossa: Naisten raamattupiiri ma klo 18. – Naisten tuolijumppa ti klo 10 ja miesten jumppa ke klo 9. – Inkeriläisten ryhmä ti klo 10. – Lähetyskahvio Kaffemuki ti klo 13; Perttu Laaksonen Operaatio Mobilisaatiosta (OM) kertoo järjestön toiminnasta yli 140 maassa vähiten tavoitettujen parissa. – Kansainvälinen käsityöpiiri ke klo 11–13.30. • Diakoniakeskuksessa: Saloton käsityöpiiri ti klo 10. – Juttukammari mielenterveyskuntoutujille ke klo 15. • Ollikan srkkodissa: Naisten tuolijumppa ti klo 10. – Arvonkammari ti klo 13, ota oma muki mukaan! • Salon kirkon sivusalissa: Sukkapiiri ke klo 10–12.
Kahvila Manna avoinna ti–to klo 10–15 Salon srk-talossa. Keittolounas ke klo 11–13. Hinta 7/8 €.
Galleriasalissa Salon srk-talossa Mannan aukioloaikoina esillä 27.10. asti Saara Sarparannan Lappi-aiheisia tauluja ja ke 30.10. alkaen Perttelin Taideseuran näyttely.
Partio: Perttelin Piketit ry:n syyskokous Kololla, Kaivolantie 154, ke 30.10. klo 18.
Seurakuntatoimisto puh. 02 774 5206 Taloustoimisto puh. 02 774 5200 Hauta-asiat puh. 02 774 5209 www.salonseurakunta.fi salonseurakunta@evl.fi
Iskelmämessua vietetään sunnuntaina 27.10. Perttelin kirkossa klo 14. Rakastetut iskelmät saavat siinä ihan uusia ulottuvuuksia. Laulu-Seppojen tulkinnat kajahtavat komeasti Joonas Pyölin johdolla, ja yhteislauluista löytyy tuttuja Juicen ja Kirkan lauluja.
Yö Kuusjoella
”Satujen yössä” lauantaina 26.10. Kuusjoen kirkonmäki ja viljamakasiini ovat täynnä toimintaa. Kirkossa on avoimet ovet klo 18–20. Ilta huipentuu klo 20, kun Notre Damen kellonsoittaja kiipeää tapuliin.
Kurpitsaviikkojen avoimet ovet
Halikon kirkko on auki la 26. – su 27.10. klo 16–20. Kirkossa voi seikkailla omaan tahtiin, rauhoittua Elämän valo -rastien äärellä tai etsiä oman lempipaikkansa ja levähtää.
Musiikkia kahvitellen ja kilpaillen
• Kahvikonsertti Kiikalan srk-talossa la 26.10. klo 18. Vastikään syntymäpäiväänsä viettänyt Maria Sirén laulaa klassista ja kevyempää Kaisa Suutela-Kuisman ja Matti Rantatalon säestyksellä. Vapaaehtoinen kahvimaksu.
• Kanttorin kahvipaussilla Salon srk-talon Mannassa livemusiikkia to 31.10. klo 13 tarjoilevat Elina Hyvönen ja Kirsi Laakkonen.
• Musiikkikilpailu ”Laulu jonka valitsin” su 3.11. klo 15 Salon srk-talossa Yhteisvastuun hyväksi – vapaa pääsy, arvailulipuke 10 €. Osallistujina Anna-Kristiina Korhonen, Anna Knuutila, Mikko Lundén ja Saku Nikkanen. Musiikista vastaa Houseband, juonnoista Niina Jyllilä.
Vaskion kirkossa
Ilon ja Valon ilta su 27.10. klo 19 Vaskiolla on musiikkipitoinen, täynnä sykettä ja tunnetta: vieraana on folk-pop-yhtye Maksetut Viulut.
Yhteisöruokailut
Vapaaehtoinen maksu Yhteisvastuulle. Järj. diakoniatyö. Kaiken kansan aamupala:
• to 24.10. ja to 31.10. Salon srk-talossa klo 9.
• to 31.10. Kiikalan srk-talossa klo 9.30. Yhteinen pöytä -lounas:
• ke 30.10. Suomusjärven srk-keskuksessa klo 12.
Gospeltanssia
Gospeltanssi yhdistää tanssitreeniin alku- ja loppurukouksen sekä kristillisen musiikin. Tärkeä osa sitä on vahvistaa naisten itsetuntoa ja itsensä hyväksymistä. Aikaisempaa kokemusta liikunnasta, tanssista tai kristinuskosta ei vaadita.
• Gospeltanssia naisille (5/3 €) tiistaisin klo 18 Salon srk-talossa Yhteisvastuun hyväksi.
• Gospel-lattarit ja pieni iltapala Perniön srk-talossa to (31.10.) klo 18. Ohjaajajana Niina Jyllilä. Järj. Kaik naise föli.
LAPSET JA PERHEET
www.salonseurakunta.fi/lapsillejalapsiperheille
Perhekerhot: Halikon Pikkupappila ke klo 9–13. • Kiikalan srk-talo to klo 9–11. • Kosken srk-talo ma klo 9.30–11.30. • Kuusjoen srk-talo to klo 9–11. • Marttilan srk-talo ke klo 10–12. • Perttelin srk-talo ke klo 9–11. Iltaperhekerhot: Salon srk-talo ke klo 17–19. • Särkisalon srk-koti to klo 17–19.
Lapsiparkit: Kosken srk-talossa ti klo 14–17 ja Marttilan srk-talossa ke klo 14–17: ilmoittautuminen edellisenä päivänä viim. klo 17 viestillä Katille, p. 044 744 3220. Musiikkihetket pikkulapsiperheille ti klo 9.30 ja 10.30 Salon srk-talon Mannassa; oleilua klo 9–12. Äitien hyvinvointi-ilta pe 25.10. klo 17.30 (huom. aika!) Halikon Pikkupappilassa. Ilmoittautuminen ohi.
KOULULAISET
www.salonseurakunta.fi/koululaisille
Reppuretki
Lauantaina 26.10. tehdään reppuretki Someron Iso-Valkeelle alkaen klo 10. Reitille pääsee Someron Murjuntien parkkipaikalta, jonne kannattaa saapua pohjoisen suunnasta. Yhteislähtö Salosta, Kirkkokatu 6, klo 9.15. Siinä voidaan sopia myös kimppakyytejä. Reitti on 4,2 km:n mittainen, ja aluksi on jonkin verran nousuja. Tulipaikkoja on yhteensä kolme. Jos tuntuu, ettei halua kiertää koko järveä, voi tehdä edestakaisen matkan laavulle ja takaisin. Tiedustelut Anne-Maarit 044 774 5341.
Kirkkokadun opintopiiri
Kirkkokadun opintopiiri ke 30.10. Salon srk-talon Galleriasalissa klo 13: Timo Viitanen tuo terveisiä seurakunnan tuoreelta Unkarin matkalta. Minkälainen on Unkarin kirkollinen tilanne?
Joulu Salon lapsille 2024
Perinteinen joululahjakeräys tuo iloa vähävaraisille lapsiperheille.
* Perheet voivat esittää toiveita 3–15-vuotiaille eli vuosina 2009–2021 syntyneille lapsille ajalla 10.–29.10. sivustolla Joulu Salon lapsille - Salo. Hinta voi olla korkeintaan 50 euroa. – Perheiden henkilötietoja käsitellään luottamuksella.
* Lahjoittajille jaetaan toivekortteja 6.–22.11.:
– Salon kaupungintalon infosta ma–to klo 8–16 ja pe klo 8–14.45.
– Perniönseudun Lehden toimituksesta (os. Haarlantie 4) ma–to klo 9–16.
– Kaupungintalon infosta myös puhelimitse (02 778 2060).
* Lahja tulee toimittaa paketoimattomana viimeistään ma 25.11.:
– Kaupungintalon infoon sen aukioloaikoina.
– Perniönseudun Lehden toimitukseen (viim. 21.11.2024).
* Lisätietoa keräyksen sivuilta, Kaupungintalon infosta sekä lehden toimituksesta.
* Järjestäjät: Salon kaupunki, Salon seurakunnan diakoniatyö, Salon Vilpas koripallo ry, Mannerheimin lastensuojeluliiton Varsinais-Suomen piiri sekä Perniönseudun Lehti.
Sururyhmä on vertaistukiryhmä sinulle, joka olet toipumassa läheisen ihmisen kuolemasta. Ryhmä kokoontuu Salon srk-talossa klo 17.30–19 keskiviikkoina 20.11., 4.12., 15.1., 29.1., 12.2., 26.2. ja 12.3. Ryhmä on maksuton. Vetäjinä ovat aluekappalainen Marika Huhtasalo ja diakoniatyöntekijä Anne Kössi. Lisätietoja ja ilm. 6.11. mennessä Annelle, p. 044 774 5386.
NUORET
www.salonseurakunta/nuorille
Nuorten messu pe 25.10. klo 18 Salon kirkossa. Mukana nuorten bändi ja tuttuja työntekijöitä. Jatkot nuortentila Satamassa.
Maata Näkyvissä . Festariretket Turkuun 22.11. ja 23.11. Hinta (pe 20 €, la 30 €, yhteislippu 40 €) sisältää matkat, ruuan sekä festarilipun. Ilmoittautuminen viim. 27.10. Lisätietoja: Kai Ruha p. 044 774 5337
KASTETUT
Benjamin Gabriel Laineste
Ella Aino Tuulikki Levonen
Savanna Isla Amelia Luosujärvi Aamos Lauri Kaspian Poutanen Kaius Aaro Anselmi Poutanen
HAUTAAN SIUNATUT
Tenho Lääveri 102 v Irma Siviä Ranki 99 v Elli Maria Salminen 94 v Raili Helinä Selenius 94 v Antti Villiam Isotalo 94 v Anni Elisabet Lusa 90 v Oili Johanna Pirinen 90 v Sisko Orvokki Niutanen 89 v Vieno Kyllikki Palonen 86 v Jussi Antero Sorvari 83 v
Aila Lea Elina Hietanen 81 v Lilja Inkeri Laakso 81 v Leena Marja Suominen 79 v Reijo Kalevi Lindgren 77 v Tuomo Olavi Hotokka 77 v Leena Anneli Snabb 72 v Kari Ensio Taurén 70 v Eija Kaarina Heinonen 67 v Jan Erland Eklöf 67 v Pasi Artturi Grönberg 55 v
Nelli Spännäri
Swhiss, swhiss, swhiss, lämmittelevät Pasi Mäenpää, Rami Laaksonen ja Johanna Parkkinen puoli tuntia ennen ensiesitystä Märynummen koululla.
Sen jälkeen kerrataan nopeasti homman juju. Vaikka kyseessä on teatteri-improvisaatio, eli mitään ei ole ennalta harjoiteltu, niin esityksellä on kuitenkin oltava selkeä runko.
Kyseessä on Parkkisen, Mäenpään ja Laaksosen teatterihanke, johon he ovat saaneet kulttuuriavustuksen Salon kaupungilta.
- Siitä haluamme sanoa ison kiitoksen kaupungille. Meistä on niin tärkeä asia,
että lapset pääsevät tutustumaan teatteri-improvisaatioon tutussa ympäristössä, kaikki kolme lausuvat.
Tarkoituksena on kiertää Märynummen, Teijon, Suomusjärven, Hajalan ja Särkisalon koulut. Heidän mukaansa on hienoa, miten avoimesti koulut ovat ottaneet vastaan tarjouksen tulla esiintymään.
Kolmikko toteuttaa 45 minuutin kokonaisuuden, johon sisältyy lyhyt improvisaation esittely, noin puolen tunnin pituinen improvisoitu näytelmä ja lopuksi jätetään vielä aikaa yleisön kanssa keskustelulle.
- Improvisaatio on aikuisten leikkiä. Se on asia, jonka haluamme tuoda lapsille
esiin. Me tulemme tilanteeseen yhtä tietämättöminä kuin lapsetkin. Keksimme yhdessä sillä hetkellä, mihin tarina meidät vie, Mäenpää vakuuttaa.
Liikuntasalissa istuu noin parikymmentä viidesluokkalaista valmiina esitykseen.
Pienen esittelyn ja yleisön äänenavauksen jälkeen on vuoro kysyä yleisöltä, keitä tarinassa tulee seikkailemaan. “Gnome” ja “Therian” tulee lapsilta kuin yhdestä suusta.
Pitkin näytelmää lapsia kannustetaan osallistumaan ja heidän annetaan ehdottaa ideoitaan. Mitä pidemmälle tarinassa päästään, sitä uskaliaammaksi yleisö käy.
Tarkoitus on opettaa lap-
lokakuun ajan
Koskee pesulaamme tuotuja tai kuljetuspalvelumme kautta toimitettuja mattoja. Kysyedullistamyös kuljetuspalveluamme
040 527 1624 ilmoitus@salonjokilaakso.net
Salonjokilaakso
Salon Veteraanilaulajat ja Kiikalan KiPiNät järjestävät ”Kirje Isältä” -muistokonsertin Hermannin koulun juhlasalissa.
Konsertti pidetään kaksi kertaa, perjantaina klo 19 ja sunnuntaina klo 16.
- Jouduimme 2020 perumaan konsertin esityksen, silloin lunastetut pääsyliput
sille teatterista, improvisaatiosta ja tarinan rakenteesta. Yleensä improvisoitujen näytelmien tarinoihin tulee myös ajattelemattakin jokin opetus ja ne käsittelevät lapsia kiinnostavia aiheita.
- Ideathan tarinoihin tulevat lapsilta itseltään, Parkkinen kertoo.
Parkkinen ja Laaksonen ovat teatteri-ilmaisun ohjaa jia ja heillä on myös peda goginen pätevyys. Mäenpää tekee hanketta päivätyönsä lomassa.
- Onneksi on joustava työn antaja, hän kiittää.
Tämänkertaisessa näytel mässä syntyi kasvuliemi mai dosta, kakasta ja inkivääristä mustikoille, viljoille ja vähän yleisöllekin.
Näin voi käydä vain improvisaationäytelmässä.
“Respect, sigma moment” oli yleisön välitön kommentti esityksen jälkeen.
Luokanopettaja Satu Elg on hieman monisanaisempi.
- Hienoa, kun pääsitte tänne esiintymään ja otitte lasten ideat niin hyvin vastaan suodattamatta.
Lapset kehittävät teatterin avulla mielikuvitusta ja tarinallisuutta, tietävät Johanna Parkkinen, Rami Laaksonen ja Pasi Mäenpää.
voi nyt käyttää.
Lippuja myös ovelta alkaen tuntia ennen konsertin alkua, järjestäjät kertovat tiedotteessa.
Draamallisen muistokonsertin johtaa Sanna Räisänen.
”Mielikuvamatka sota-aikaan” valmistui neljä vuotta sitten Talvisodan päättymisen kunniaksi.
Saat meidät helposti kiinni myös WhatsAppissa P. 050 472 4717
VELJ. ALANDER OY
Uudet hautakivet, lisänimet, kultaukset ja kaikki kivialan työt.
TILAA HINNASTOLLINEN KIVIESITE Jätä yhteystietosi: kiviliikealander@gmail.com niin lähetämme esitteen postitse
Lähetä osoitteesi meille sähköpostilla digi@salonjokilaakso.net tai nettisivujemme kautta osoitteesta www.salonjokilaakso.net HENGELLISIÄ TILAISUUKSIA
† HENÓTÊS-seurakunta
Rummunlyöjänkatu 7, Salo
Jeesus on Herra konferenssi
La 26.10. klo 14, 15, 17 ja klo 18
Su 27.10. klo 14, 15, 17 ja klo 18
mm. Lassi, Oska, Tenho, Leukku, Kent, Taina, Väinö, Taisto, Soile, Mika, Hanna-Maaret ja Lauri.
Tervetuloa! www.Henotes.com
Rummunlyöjänkatu 13 pelastusarmeija.fi
· Keskiviikko 23.10. klo 17 Jäsenkokous, sotilaille ja jäsenille
· Sunnuntaina 27.10. klo 15 Jumalanpalvelus
· Tiistaina 29.10. klo 14 Naistenpiiri
Salon helluntaiseurakunta, Mököistenkatu 18 salonhelluntaisrk.fi
Huom! Rukousviikon tilaisuudet ma 28.10. -la 2.11. klo 10 ja 18.30
To 24.10. klo 15 Ruokakassijakotilaisuus
Pe 25.10. klo 19 Nuortenilta
Su 27.10. klo 11 Jumalanpalvelus: Niilo Närhi Avainmedialta, musiikissa United Praise, klo 15 International Fellowship, klo 15 Venäjänkielinen tilaisuus, klo 18 Uskon perusteet -kurssi, osa 8
Ma 28.10. klo 18 Nykypäivän ompeluseura: Tehdään käsitöitä samalla kun vetäjä lukee hengellistä kirjallisuutta
Ti 29.10. klo 18.30 Rukousilta
Olet lämpimästi tervetullut tilaisuuksiimme!
Pekka Mäenpää
Salon Teatteri avaa syksyn näytäntökautensa perjantaina uusissa teatteritiloissa.
Ihan pakko -näytelmän ensi-ilta haastaa pohtimaan ihmisten erilaisuutta ja elokuvateatteri Bio Jännä sen sopivuutta teatteritiloiksi.
Kun teatterilaiset tapasivat paikallista mediaa näytelmän ennakkoinfossa, ilmassa oli selvästi innostuneisuutta. Bio Jännä on siivottu teatteritilaksi ja Ihan pakko harjoiteltu toimivaksi näytelmäksi.
Tarinan jatko on kiinni salolaisista kulttuurin ja viihteen kuluttajista. Liput tai istumapaikat eivät lopu kesken 420-paikkaisessa katsomossa.
Ohjaaja Mikis Jaakkola sanoo näytelmässä olevan kaksi puolta. Toinen puoli on jopa farssimaisia piirteitä sisältävä komedia, ja toinen on syvällisempi puoli, joka haastaa katsojaa pohtimaan omia ennakkoluulojaan ja erilaisuutta.
- Teksti herättää paljon ajatuksia, sillä nyky-yhteiskunnassa nousee pinnalle sosiaalinen kanssakäyminen, hyväksyntä ja erilaisuus. Näytelmä herättää kysymyksen, jos ihminen on niin sanottu ”poikkeava yksilö”, löytyykö hänellekin paikka yhteiskunnasta.
Ihan pakko (alkup. Toc toc) on tekijöidensä mukaan
lämminhenkinen ja osin farssimainen komedia.
Ranskalainen näytelmäkirjailija Laurent Baffie on kirjoittanut kuuluisan lääkärin Sternin odotushuoneeseen joukon erilaisista pakko-oireista kärsiviä potilaita. Kun lääkärin lento on myöhässä, odotushuoneessa on aikaa tutustua ja myös auttaa kohtalotovereita. Spontaani ”ryhmäterapiaistunto” tuo erilaisuuksien joukon katsojan eteen.
Ohjaaja Jaakkolan mielestä ihmisillä ei ole hyviä ja huonoja puolia, on vain erilaisia ominaisuuksia.
- Halusimme antaa äänen erilaisuudelle ja normalisoida ihmisten totutusta poikkeavia ominaisuuksia.
Ihan pakko -näytelmää harjoiteltiin ensin tarkoituksena esittää se Annankadun 40 henkeä vetävän katsomon edessä. Näyttelijöitä on mukana seitsemän, ja heistä osalla on ollut myös muita tehtäviä näytelmän rakentamisessa.
Teatterilaiset totesivat moneen otteeseen ja useammalla suulla, kuinka näytelmä valittiin osin siksi, että sen kustannusrakenne sopii Salon Teatterin tähän elämänvaiheeseen.
- Lavastuksessa ja muussa rekvisiitassa on hyödynnetty paljon muun muassa lahjoitettuja kalusteita ja tarvikkeita. Näytelmässä on yksi tapahtumapaikka, yh-
testasivat ennen harjoitusten alkua Bio
LP Viesti Ry:n sääntömääräinen vuosikokous maanantaina 4.11.2024 klo 17.00 Salohallin yläkerran kokoustilassa.
Salon Sydänyhdistys ry:n sääntömääräinen
SYYSKOKOUS pidetään 6.11.2024 klo 18.00 Syty:n tiloissa Helsingintie 6. Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset asiat. Paikalla Nanette Huovinen tuomassa tervehdyksen V-S:n Sydänpiirin ry:stä. Kahvitarjoilu. Tervetuloa! Salon Sydänyhdistyksen Hallitus
det lavasteet, vain seitsemän näyttelijää ja kaikki lavalla lähes koko ajan, mikä tarkoittaa ettei puvustuskaan tullut kalliiksi.
Vaikka näytelmä on tuotettu kustannustehokkaasti, ei laadusta ole haluttu tinkiä.
- Kaikki tehdään vapaaehtoispohjalta; ensin työpäivä ja sitten harjoitukset, puheenjohtaja Marjukka Paajo-
lahti-Halme kertoo. Näytelmän ohjaaja Mikis Jaakkola on teatterin hallituksen jäsen, samoin kuin näyttelijöistä Susanna Karhu ja Jerry Alajoki. Karhu vastaa myös näytelmän markkinoinnista ja Alajoki lavastuksesta. Näyttelijöistä Marika Hämäläinen ja Hannele Kivikoski ovat suunnitelleet esityksen puvustuksen; Lotta
ONNELLINEN SALOLAINEN
Ovi elämään
Vanha taloni Sinilintu rakentuu kerroksista ja palasista, hetki kerrallaan, omana aikanaan. Aivan kuten elämäkin.
Kesä toi mukanaan suojan, kun ovi sai yläpuolelleen katoksen, jonka sivuilla on kauniit kiehkurat. Käsintehdyn metallisen mustan katoksen asensi tekijä paikoilleen. Jälleen kerran voin vain ihailla ammattilaisen käden jälkeä. Katos tuo taloon ryhtiä ja sen käytännöllisestä kauneudesta iloitsen joka päivä.
Katos kaipasi rinnalleen tyyliin sopivat mustat seinävalaisimet (valkoiset menivät kiertoon). Sähköasentaja toteutti toiveeni liiketunnistimesta, josta olen kaiken aikaa tosi innoissani. Liikkeestä syttyvät valot tuovat turvallisuuden tunteen lisäksi syvän onnen läikähdyksen, kun talo ikään kuin tervehtii minua.
Myös elämässä tarvitsemme suojaa ja turvallisuutta, onnellisuutta ja kohtaamisia.
Ajatus talon tyyliin sopivasta ulkoovesta sai alkunsa ovenkahvan temppuilusta, ihan kuin siitä olisi joko
Kannisto ja kokeneet Mikko Polojärvi ja Timo Mäenpää ovat hekin kantaneet kortensa kekoon monin tavoin. Kannisto sanoo muuton Annankadulta Jännään vieneen osan jännityksestä.
- Siellä olisi ollut hyvin intiimi tila ja yleisö lähellä. Täällä ei näyttämöltä edes näen valaistuksen takia kuin eturivien hahmot, Kannisto sanoo.
puuttunut jokin osa tai ollut jotakin liikaa. Koko ajan on tuntunut siltä, etten luota kahvan toimivuuteen. Lopulta kahva putosi sisäpuolelta kokonaan ja piti kikkailla ovi kiinni ennen kuin väliaikaisena ratkaisuna ei-niin-kaunis, mutta toimiva ruuvi piti kahvan paikoillaan. Uusi kahva oli jo hankittuna ja uusi ovi suunnitteilla.
Mikäli elämässämme jokin osa-alue saa aikaan epäluottamusta, kannattaa pysähtyä pohtimaan, mitä asialle voi tehdä. Useimmiten on hyvä päästää irti, jättää kenties kokonaan taakse ja olla kiitollinen siitä, mitä tämä kokemus opetti.
Uutta alkua symboloi talon uusi ulko-ovi. Täyspuinen ovi on itse suunnittelemani, yhden puusepän piirtämä ja toisen puusepän rakentama sekä heidän yhdessä paikoilleen asentama. Sisäpuolelta vaneri tuo rauhoittavan tasaisen pinnan kuistin valeurapaneelisten seinien keskellä, ulkopuolelta neljän sormen sormipaneeli antaa ilmettä ja yläosassa ikkuna – suhteessa samalla kolmen jaotuksella kuin kuistin ikkunat – tuo valon lisäksi näkymän syreenipensaisiin. Vanhan ajan värikartasta valittu pu-
Susanna Karhu ja Jerry Alajoki näkevät Bio Jännässä monia hyviä ominaisuuksia, kuten Salon Teatterissakin. - Täällä on iso katsomo ja esimerkiksi omat pukutilat naisille ja miehille. Salon Teatterin aktiivit antavat ymmärtää, että tavoitteena on päästä mahdollisimman pian takaisin ammattijohtoiseksi teatteriksi.
nainen sävy tuo taloon iloa ja persoonaa. Miten voinkaan olla niin onnellinen oven kauneudesta! Ja elämän.
Uusi kahvakin on ihana. Uustuotantoa, vanhaa mallia tyyliin Kansallisteatteri (missähän siellä löytyy samaa kahvaa?), löytö Vanhan ajan rautakaupasta. Vankkaan, silti siroon ovenkahvaan on ilo tarttua ja avata ovi omaan kotiin, Sinilinnun huomaan.
Samalla avaan oven elämälle, jossa minulla on ilo ja onni toteuttaa haaveitani ja elää omaa elämääni arvojeni mukaisesti vapaana, kiitollisena ja onnellisena.
Nelli Spännäri
Vuonna 2025 Teatteri Provinssi juhlii 25-vuotisjuhlavuottaan.
- Silloin tullaan keväällä näkemään päänäyttämöllä taas suurmusikaali, lupaa teatterin toiminnanjohtaja Seppo Suominen. Farssikomedia Lomasolmu on ensi vuoden ensimmäinen ensi-ilta 14. helmikuuta. Käsikirjoitus on Mika Eirtovaaran ja ohjauksesta vastaa Joonas Suominen. Farssissa tullaan näkemään musiikkia, jonka sävellyksistä on vastannut Jussi Vahva-
selkä.
- Halusin tarttua tähän, sillä musiikin yhdistäminen farssiin tällä tavalla on harvinaista, Suominen paljastaa. Muuten on luvassa taattua farssihauskuutta: väärinkäsityksiä, suhdesolmuja ja väärin ajoitettuja sisääntuloja.
Provinssissa tullaan ensi vuonna näkemään kuusi omaa ensi-iltaa.
- Päästiin vihdoin takaisin kuuteen omaan ensi-iltaan, iloitsee Provinssin viestintävastaava Laura Kuisma.
Pikkujoulukautena ravintola Musinessa nähtävä Hei
me revytään 2.0 on veljespari Hannes ja Joonas Suomisen kynästä.
- Tässä koottiin ensimmäisestä revyystä ulos jääneet jutut yhteen. Aiheiden pohtiminen oli kuitenkin jokseenkin haastavaa, sillä huumorin tekemisen säännöt ovat muuttuneet, Joonas Suominen kertoo.
Hän sanoo heidän luottavan tulevassa revyyssä arkielämässä syntyvään huumoriin esimerkiksi kassajonosta. Tutusti mukana on myös suuria musikaalinumeroita.
- Samuli Jokinen vastaa musiikin sovituksesta ja hän
on livenä lavalla mukana. Meidän piti laittaa Helsingin kaupunginteatterin Moulin Rougea paremmaksi, niin meillä 72 musiikkinumeroa, Suominen lupaa.
Koreografiasta vastaa Kia Lehmuskoski.
Esitysmäärä tälle vuodel le on tuplattu ja luvassa on 23 näytöstä, sillä viime vuo den revyyssä oli 95 prosentin täyttöaste.
- Tämä on selkeästi halut tua pikkujouluviihdettä ja meillä oli mahdollisuus lisä tä näytöksiä niin tietysti sen teimme, avaa Kuisma.
Toimituksen käynti/postiosoite
Turuntie 15, 24240 SALO
Puh. 050 472 4717
Avoinna ma-ti 9.00-16.00 Muina aikoina sovittaessa
Aineistopäivä ilmestymisviikon maanantai Menovinkki- ja urheiluseurapalstoille edeltävä perjantai klo 12. Asiavirheiden korjauspyynnöt: toimitus@salonjokilaakso.net
Ilmoitusaineistot osoitteeseen ilmoitus@salonjokilaakso.net
Päätoimittaja
Pekka Mäenpää 050 342 3963
Ilmoitus- ja sivunvalmistus Kimmo Lehto 040 518 2597
Toimitusharjoittelija
Nelli Spännäri 050 472 4717
Toimitilaa, Helsingintie 32 60 neliötä, jäähdytys, lattialämmitys, katutaso. 0440533985
TYÖSUORITUKSET
YLI 29 VUODEN kokemuksella • parvekkeet • terassit
kaiteet
ovet
terassirungot
www.lasitus.com 0400 745 181
Kotiapu ja -siivoukset
050 911 9177 laura.zia@outlook.com
Ostamme kuolinpesät, muuttoirtaimet, huonekalut ja muita tavaroita.
www.kirppis-keidas.
p. 0401622880
Salonjokilaakso
Salon syksy on täynnä mielenkiintoisia kulttuuri- ja viihde-elämyksiä.
Teatteri Provinssi järjestää Salohallissa kolme suurkeikkaa, joista ensimmäinen on vuorossa tämän viikon perjantaina.
Monipuolinen rocktenori Jarkko Ahola ja rouheääninen baritoni JP Leppäluoto pysähtyvät Saloon Double Trouble -nimisellä yhteiskiertueellaan, jossa kuullaan molemmille miehille tärkeitä kappaleita heidän taipaleidensa varrelta.
- Luvassa on sekä isoja kansainvälisiä hittejä että kotimaisen musiikin helmiä - ja tietysti kahden huippusolistin duettoja, kiertueen tiedotteessa kerrotaan.
- Kuullessani ehdotuksen minun ja JP:n yhteiskiertueesta ensimmäinen ajatukseni oli, että miksei se ollut minun ideani. Tämähän toimii. Yhdistetään voimamme, herkkyytemme, äänemme ja eroavaisuutemme. Mitäpä muuta siitä tulee kuin Double Trouble, Jarkko Ahola fiilistelee.
Kaksikon mukana on nelihenkinen bändi.
Syksyn toinen iso ponnistus on 23. marraskuuta, kun kotimaisen kevyen musiikin suursuosikki Kake Randelin saapuu esiintymään Saloon. Randelin on täyttänyt kiertueillaan konserttisaleja ym-
päri Suomen. Konsertin ohjelmisto koostuu suurimmista hiteistä, joihin lukeutuvat muun muassa Tarja, Avaa hakas, Jannu huoleton, Tilipäivä koittaa ja Kielletyt tunteet.
Kake Randelin on julkaissut tähän mennessä yli 20 albumia. Hän oli pop jo 1970-luvulla ja noussut muun muassa TikTokin ansiosta myös nuorten suosioon.
Heti itsenäisyyspäivän jälkeen 7. joulukuuta Salohallissa järjestetään Ysärifestarit teemalla Erittäin Hyvä Ellei Täydellinen. Keikka yhdistää neljä suomalaista
bändiä. Luvassa on hauskat bileet Movetronin, Aikakoneen, Mascaran ja Waldo’s Peoplen kanssa. Kaikki kolme tapahtumaa ovat osa esiintyjien isompaa kiertuetta.
Teatteri Provinssin tuottajat Seppo Suominen ja Laura Kuisma kertovat, että suurkeikkojen järjestäminen on aina riski, mutta samalla suuri mahdollisuus.
- Salohallissa järjestäjän peruskulut ovat jo kymppitonnin luokkaa. Illan tuotto kulujen jälkeen jaetaan sovitusti esiintyjän ja järjestäjän
MENOVINKIT Aineisto edeltävän viikon perjantaina klo 10 mennessä: ilmoitus@salonjokilaakso.net
• Salva ry / Palvelukeskus Ilolansalo, Ilolankatu 6. Pe 25.10. klo 14 Kielot esiintyy. Pe 1.11. klo 14 Pellat esiintyy. Tilaisuudet ovat kaikille avoimia.
• Maksuttomat avoimet ovet Salon biljardiklubilla osoitteessa Kirkkokatu 12 (sisäpiha). Marraskuun loppuun asti keskiviikkoisin klo 17-20 ovat pool-, snooker- ja kaisapöydät kaikkien käytössä ja paikalla olevat klubilaiset opastamassa innokkaita palloilun kuninkuuslajien hienouksiin.
• Salon elektroniikkamuseon Made in Salo -näyttelyssä näet kerralla huiman määrän vanhoja puhelimia, radioita ja televisioita. Olemme 1.9. alkaen avoinna ke–pe klo 11–17 ja la klo 11–16. Joka kuukauden ensimmäisenä perjantaina sisäänpääsy on maksuton. Astrum-keskus, Salorankatu 5–7, ovi 3, www.salomus.fi.
Ilmestymispäivä torstai Jakelupäivä keskiviikko Sivunvalmistus Salonjokilaakso Painopaikka Sanoma Manu Oy
Jakelu SSM Varsinais-Suomi Oy, MK Trans & Logistics Oy Lue näköislehteä:
• Salon Taiteilijaseura: Taidelainaamo ja Galleria, Tehdaskatu 18. Avoinna Kehystämö Frizin aukioloaikoina ma-to 12-17, pe 12-15 ja la 10-14. Vapaa pääsy. Galleriassa Maire Keinänen - Eila Lindfors: Pimeän jälkeen 1.-26.10.2024. Maalauksia. Taiteilijatapaaminen 26.10. klo 12-14.Elävän mallin piirustusilta Salon Taiteilijaseuran Galleriassa 25.10. klo 18–20. Kertamaksu 5 € käteisellä. Mukaan piirustusvälineet ja alusta. Tehdaskatu 18, käynti pihan ovesta. IoT Campus: Valon kosketus 2.10.2024–31.1.2025 Salon taiteilijaseuran jäsenet Ritva Kokkonen-Lemarchand, Anne Turkulainen, Tea Tikka ja Keanne van de Kreeke Salon IoT Campuksella. Salon Taiteilijaseuran ja IoT Campuksen taideyhteistyö. Joensuunkatu 7. Avoinna ma-pe 8-16. HymyDent: Kuukauden taiteilija HymyDentissä. Lokakuussa Sofia Maleike-Ruohola. Avoinna hammaslääkärikeskuksen aukioloaikoina, Turuntie 1., 3. krs.
lisen show, la 16.11. klo 12 Pippendorfin kirjavat kummitukset, la 16.11. klo 18 Jacke Björklund: Suomi-Finland Stand up, su 17.11. klo 15 Gösta Sundqvistin parhaat Minja Koski, Mikael Saari, Lumos-kvartetti, ke 20.11. klo 18 Show Sisters-Kassit kainalossa, pe 22.11. klo 19 Elämä on laiffii-Musiikkinäytelmä, la 23.11. klo 15 Kiviä taskussa Martti Suosalo, Mika Nuojua, su 24.11. klo 15 Show Sisters-Kassit kainalossa, to 28.11. klo 19 Niko Kivelä- Iso Riski 2, pe 29.11. klo 19 Tommi Soidinmäki/20vuotisjuhlakonsertti, RAVINTOLA MUSINE to 7.11. klo 19 Johanna Tohni-Huonosti käyttäytyvät äidit Teatteri Provinssi: HEI, ME REVYTÄÄN! 2.0, Ravintola Musine, Horninkatu 17. Näytökset: la 26.10. klo 17.00, pe 1.11. klo 19.00, la 2.11. klo 17.00, la 9.11. klo 19.00, ke 13.11. klo 19.00, la 16.11. klo 16.00, la 16.11. klo 19.30, ke 20.11. klo 19.00, la 23.11. klo 16.00, la 23.11. klo 19.30, ke 27.11. klo 19.00, pe 29.11. klo 19.00, la 30.11. klo 16.00, la 30.11. klo 19.30, ke 4.12. klo 19.00, to 5.12. klo 19.00, la 7.12. klo 16.00, la 7.12. klo 19.30, ke 11.12. klo 19.00, pe 13.12. klo 19.00, la 14.12. klo 16.00, la 14.12. klo 19.30
• Improklubi Iloton: • Ke 30.10. klo 18.30 Rinkeli & Improvisaationäytelmäpiiri Silmävode. Ravintola Musine. • To 28.11. klo 18.30 Musiikki-improvisaatioteatteri Sointi & Improvisaationäytelmäpiiri Silmävode. Ravintola Musine. • Pe 27.12. klo 18.30 Pahat Mahat & Improvisaationäytelmäpiiri Silmävode. Ravintola Musine.
Jakelun yhteystiedot SSM Varsinais-Suomi Oy p. 0400 533 090 (ark. 9.00-16.00) ssmvarsinaissuomi. /jakelupalaute
Ilmoitusmyynti Katja Pölönen 040 527 1624
Sähköposti toimitus@salonjokilaakso.net ilmoitus@salonjokilaakso.net etunimi.sukunimi@salonjokilaakso.net
• Lehmirannan Lomakeskus, Lehmirannantie 12, Salo. PE 25.10. klo 16-18 Syksyn säveliä- konsertti ja päivätanssit. Esiintyjänä Pepe Niilahti. TI 29.10. klo 17:30-18:15 Lavis lavatanssijumppa. Ohjaajana Salla-Maaria Lehmussaari.
• Teatteri PROvinssi, lokakuussa: Päänäyttämö pe 25.10. klo 19 Pete ParkkonenYksin. la 26.10. klo 18 Anne Mattila 40-vuotiskiertue. su 27.10. klo 15 Petri LaaksonenTäällä Pohjan Tähden alla. Salohalli: pe 25.10. klo 19 Double Trouble Jarkko Ahola ja JP Leppäluoto. Marraskuussa: Päänäyttämö la 2.11. klo 18 Kasarishow: Annica Milan ja Valtteri Lehtinen, pe 8.11. klo 19 Best of Saikkua, Ville Keskilä, Jukka Rasila ja Kalle Pylvänäinen, la 9.11. klo 18 Laila Kinnunen 85v, juhlakonsertti, Milana Misic, Milan (Miso) Misic ja Tapiola Big Band, pe 15.11. klo 19 Mentalisti Jose Ahonen/Yli luonnol-
• Ghoulish Gala - kauhukattaus musikaalisävelmiä Rikalanmäen Pajassa (Rikalantie 74, Halikko). Lauluensemble The Bloody Bunch tarjoilee Kurpitsaviikoilla ihastuttavia ja karmaisevia kappaleita kauhumusikaaleista. Esitys vielä pe 25.10. klo 19. Liput www.rikalankrouvi.fi
• Pahat Mahat -improvisaatioduo ja Perniön kotiseutuyhdistys: Mieletön Perniön historia, osa 2. -improvisaatioteatteria ja kotiseutuhistoriaa yhdessä. Joka esitys on erilainen, eri tarinoilla ja eri improvisoiduilla kohtauksilla. Esitykset Perniön Kunnantalon yläkerran teatteritilassa (Lupajantie 1, Perniö). Esitykset To 24.10.2024 klo 18.30, Pe 25.10.2024 klo 18.30, La 26.10.2024 klo 18.30. Liput 15 euroa. Ovella käteinen, korttimaksu tai Mobile Pay. Liput verkossa https://biletti.fi/e/mieleton-pernion-historiaosa-2-improvisaatioteatterilla-hoystettya-kotiseutuhistoriaa. Ennakkovaraukset myös sähköpostilla pahatmahat@gmail.com. Esityksen kesto väliajalla 1,5-2h.
Lähetä osoitteesi meille sähköpostilla digi@salonjokilaakso.net tai nettisivujemme kautta osoitteesta www.salonjokilaakso.net
kesken.
Salohalli ei ole konserttisali, mutta se on osoittanut toimivuutensa jopa kahden tuhannen katsojan ja kuulijan nauttiessa musiikista ja lavashowsta Juha Tapion ensimmäisellä Salohallikeikalla 2018.
Seppo Suominen ja Laura Kuisma kertovat, että Salohalli on ainut sopiva tapahtumapaikka Salossa isoille konserteille.
- Ensimmäisestä kerrasta on nyt se kuusi vuotta aikaa. Täällä on erilaisia mahdollisuuksia esiintymislavan paikalle ja siten myös katsojille. Esimerkiksi Aholan ja Leppäluodon konsertissa istumapaikkoja tulee myös permannolle, kun taas muissa konserteissa alhaalla voi tanssia ja bilettää.
Seppo Suominen kertoo, että Provinssi on tehnyt ohjelmatoimistojen kanssa niin pitkään yhteistyötä, että niistä tulee runsaasti yhteistyöehdotuksia.
- Haluamme järjestää Saloon erilaisia tapahtumia ja teatteria, ettei ihmisten tarvitsisi lähteä aina Turkuun
ja pääkaupunkiseudulle keikoille.
Isot keikat tuovat vilskettä ja euroja kaupunkiin.
- Kun tänne tulee paljon ihmisiä, niin ihan varmasti nämä ravintolat, hotellit ja taksit hyötyvät siitä.
Kuisma ja Suominen kertovat, että tapahtumanjärjestäjän ja yhtä hyvin teatterin on mietittävä entistä tarkemmin, mitä kaupunkiin kannattaa tuottaa. Yleisö on saatava liikkeelle, että työ voi jatkua myös tulevaisuudessa.
Tapahtumat ovat onnistuneet mukavasti, mutta omat teatteriesitykset kesäteattereita lukuun ottamatta olisivat kaivanneet enemmänkin yleisöä.
Tulevan revyyn odotukset ovat tänäkin vuonna korkealla.
Laura Kuisma kertoo esimerkin myös taiteellisesti korkeatasoisen esiintyjäryhmän vapaista tuoleista.
- Viime viikolla päänäyttämöllämme esiintyi Emma Salokoski Voices ja The Spooky Men’s Chorale, joissa oli mukana yli 30 laulajaa. Tilaa olisi riittänyt paljon isommallekin katsojamäärälle.
Hyvinvointi-iltapäivät
Salonjokilaakso
Salon kaupungin ympäristönsuojelupalvelut järjestää keskiviikkona 23.10. Halikossa Siisti Biitsi -tapahtuman. Tapahtuma on avoin kaikille kuntalaisille ja lisäksi ainakin Halikon virastotalon henkilökuntaa on jo ilmoittautunut mukaan.
Mukana on myös Pidä Saaristo Siistinä Ry:stä viestintäpäällikkö Veera Säilä kertomassa Itämeriasioista.
- Tänä vuonna kerätään roskia Salitunojan varsilta
Halikossa. Kokoonnumme kello 13 Pirkkatorin taakse ja seuraavat kaksi tuntia kuljemme Salitunojan vartta ja kirjaamme kerätyt roskat. Paikan päältä saat roskapihdit ja -säkit sekä kirjaamisvälineet. Talkookierros päättyy kello 15. Talkoiden avulla edistetään Salon kaupungin ilmasto- ja ympäristöohjelman yhtä päätavoitetta eli lähivesistä huolehtimista. Yhtenä askeleena kohti vesien parempaa tilaa on roskaisuuden vähentäminen yhteistyössä Pidä Saaristo Siistinä ry:n kanssa.
VuokrattaVana
Asuntoauto 300 euroa / viikko p. 0500 227 126
Moneen tarkoitukseen sopiva halli, työ- ja varastotilaa, isot kaksoisovet + käyntiovi. Kirpputori ym. Lähellä Salon keskustaa, hyvät parkkipaikat. Soita ja sovi näyttö P. 0400 224 099
Vuokrataan/myydään KT kaksio 58 m2, siisti, hissitalo, palveluita lähellä, päätyhuoneisto, parveke V. 550 € +v+s. P. 0400 961 503
Myydään
SÄHKÖKIUAS, Harvia Vega BC 60, 6,0 kW, Steel, käyttämätön. 150€. Puh. 050 353 5500
Bridgestone kitkarenkaat 185/65R15. Kp 8mm, M+S-21. Hp. 230 € P. 0500 308 685
ostetaan
Henkilö tai pakettiauto, myös vähän ajetut autot kiinnostaa. Soita ja tarjoa. P. 040 368 1113
Henkilö/p-auto. Kaikenkuntoiset huomioidaan! Myös asuntovaunut ja -autot. Maksutapa tilinsiirto / käteinen. P. 045 189 6730
Autoja. Tarjoa autoasi, pikkuvikaiset ja katsastamattomat, myös paljon ajetut kiinnostaa. Myös asuntoautot/-vaunut. Soita ja tarjoa. Käteismaksu. P. 040 124 9485
Romuautoja. Kaikenkuntoiset ja merkkiset kelpaavat. Virallinen romutustodistus onnistuu. Jos pihallasi lojuu tarpeettomana niin ei muuta, kun soitto ja sovitaan noudosta. P. 041 318 0846
Henkilö- tai pakettiauto, asuntovaunu, -auto, mopo, mönkijä, mp, peräkärry ym. Kaikenkuntoiset. halikonvaihtoautot@gmail.com P. 040 5230 105
Henkilöauto, pakettiauto, ka-auto ym. sellaisen. Viallisuus, katsastus tms. ei ole este. Maksan hyvin. Soita jari.siironen92@gmail.com p. 045 881 3223
Asuntovaunu, -auto ym. sellainen, viallisuus, katsastus tms. ei ole este. Maksan hyvin. Soita. kari.lahti89@ gmail.com p. 040 245 3323
sekalaista
Kiinnostaako tulevaisuus? ENNUSTAN korteista vuosien kokemuksella. Soita 050 5642 393 / Leena
kirppikset
Takapihan tavaratori Hankkaantie 17, 25190 Pertteli. La-su klo 12-15. Käyttötavaraa vanhaa/käyttämätöntä, vaatteita, jalkimia ym. Käteismaksu, tervetuloa!
To 31.10. klo 13–15 Mikolantie 5, 25360 Pertteli
Ohjelmassa: Perttelin seurakuntatalo
Kulttuuriluotsitoiminnan esittely
Tasapainon merkitys ikääntyneelle
Ajankohtaista asiaa ikääntyneiden palveluista
Järjestävät tahot esittelevät toimintaansa infopisteillä
Digi-Pysäkki avoinna Kahvitarjoilu
Arvonta kaikkien osallistujien kesken
Lisätietoja: p 044 333 7853, Salon Muistiyhdistys
Tapahtuman järjestää Välittämisen Verkosto
-70% -70%
ma 28.10. - ti 29.10.
Meiltaseniori-myös kalusteet.
Myymme käytettyjä sohvakalustoja alkaen 50€ Hyvitämme vanhasta MYYMME VAIN SUOMESSA TEHTYJÄ SOHVAKALUSTOJA! saatavana nahka- tai kangasverhoiltuna!
KOTIINKULJETUS KAUPAN PÄÄLLE!
MEILTÄ SAA MYÖS LUOTOLLA ILMAN KÄSIRAHAA
Asemakatu 3 ma klo 11-17 ti klo 10-15
KANNATTAA TULLA KAUEMPAAKIN! Tiedustelut puh. 040 527 8237
KULTTUURITALO KIVA PE 22.11. KLO 19
www.musiikkiteatteri.fi / TICKETMASTER / HALIKON PRISMA
LIPUT 18€ / 14€ / 10€ Alle 12 vuotiaat ilmaiseksi kaikkiin otteluihin
Laaja valikoima silmälaseja ja tuttu henkilökunta sinua varten.
Tervetuloa tutustumaan Salon laajimpaan, yli 2000 kehyksen silmälasi-, aurinkolasi- ja urheilulasivalikoimaan. Synsamilla sinua palvelevat liikevastaava Elina Varvikko, optikot Elina, Maria ja Natalia sekä myyjät Susanna ja Heidi.
Liikkeessä kuulet lisää myös supersuositusta Synsam Lifestyle™ -silmälasien vuokrauspalvelusta (valitse 3 lasit alk. 5 €/kk).
Tarjoukset voimassa 16.11. asti.
Varaa aika ilmaiseen näöntarkastukseen Synsam.fi