






























Yksi käsite toistuu useam paan otteeseen Perniön ke babin pöydässä juteltaessa Johannes Alarannan kanssa.
Se käsite on vahinko.
- Elämässäni on tapahtunut aika paljon asioita vahingos sa, Alaranta naurahtaa.
Johannes Alaranta (44) on perniöläistynyt rempseä pohjoisen poika. Päätyök seen hän toimii Salon seura kunnan Perniön aluekappa laisena, mutta on täyttänyt ka lenteriaan ties millä kaikella. Heikompaa saattaa hirvittää, kun mustaan nahkaan varus tautunut Alaranta alkaa luet telemaan tekemisiään.
- Olen julkaissut tänä vuon na jo kaksi kirjaa. Keväällä jul kaisin yhdessä Ritva Uhingin kanssa kirjoittaman kirjan ”Herkästi särkyvää”. Sen jäl keen tuli julkaistua Perniön kirkon historiikki. Lisäksi täs sä kuussa julkaisen ensim mäisen oman romaanin, Ala ranta kertaa.
Romaani on ollut pitkään haaveena paljon lukevalla Alarannalla.
- Kirja tulee tässä kuussa painosta ja sen nimi on Mart ta ja Maria. Kirja sijoittuu so
dan jälkeiseen ja kertoo kah desta naisesta sekä miehestä. Vaikka sota on tarinassa läs nä, niin sen on pohjimmil taan rakkaustarina, Alaranta avaa romaaniaan.
Usein ensimmäiset romaa nit voivat olla lähtöisin omas ta elämästä, mutta Alarannan esikoisromaanissa näin ei ole.
- Luettuaan romaanini tyt täreni Aino kysyi, mistä nämä tarinat kumpuavat. Vastasin, että omasta sairaasta mieli kuvituksesta. Jotain toki on voinut tulla alitajuntaisesti mukaan, mutta muuten täy sin keksittyä. Ainoa, mitä olen “varastanut” omasta elämäs tä, on hauskat vanhat sanon nat pohjoisesta. Esimerkiksi kuolevasta ihmisestä saate taan sanoa, että “sillä jo kor vat roikkuu”.
- Joskus joku on tullut kysy mään, että mistä romaanini kertoo. Olen vastannut, että seksistä ja väkivallasta, koska se on ainoa asia mikä myy. Alarannan esikoisromaani julkaistaan tässä kuussa pie nen Väyläkirjat-kustantamon kautta.
Kolme kirjaa vuoteen on ai ka tiukka tahti, mutta lisääkin on tulossa. Syyskuun lopus sa mies oli viimeistelemässä
Torstai: 13.10. Hernekeitto M, G Kespan pannupihvit ja sipulihöystö L, G Ylikypsää possunniskaa BBQ glaseerauksella L,G Pannukakku L, hillo M, G ja kermavaahto L, G Päivän leike: Juustoleike
Ranskassa ystävänsä Ari Va tasen tulevaa elämänkertaa. Parhaiten Vatanen tunnetaan niin ralliautoilijana kuin euro
Perjantai: 14.10. Kana-kookoskeitto M, G Paistetut silakat L Kermaviilikastike L,G Jauhelihakastike L, G Ananasrahka L, G Päivän leike: Wieninleike
Lauantai: 15.10. Bataattisosekeitto L, G Pekoniin käärityt broilerin leet punaviinikastik keessa M, G Porsaan ulko le hoisinkastikkeessa L Raparperikiisseli M, G Päivän leike: Tomaattileike
Maanantai: 17.10. Tiistai: 18.10.
Sunnuntai: 16.10. Herkkusienikeitto L, G Porsaanleike L Sienikastike L, G Riistakäristys M,G Puolukkahillo Omena-kaurapaistos L, vaniljakastike L, G Päivän leike: Sipulileike
Keskiviikko: 19.10.
Jauhelihakeitto
Omenapiirakka, vaniljakastike
Lounaaseen kuuluu
tee
kansanedustajana. - Tutustuin Vataseen Brys selin aikanani. Asuin seitse män vuotta Brysselissä teh
den töitä Paavo Väyrysen avustajana. Ensimmäisen kerran tapasimme Suomen suurlähettilään lounaalla, kun
istuimme vierekkäin. Seuraa vana päivänä isäni, joka toimi siihen aikaan kristillisen opis ton rehtorina, pyysi minua pi
tämään puhetta opiston kan sainvälisyysviikoille. Olin itse juuri ollut pitämässä puhetta siellä, mutta ehdotin isälleni, jospa kysyn silloin eurokan sanedustajana, eli meppinä toiminutta Vatasta.
Alaranta käveli Ari Vatasen huoneelle ja teki tarjouksen.
- Sanoin Arille, että “minulla on sinulle elämäsi paras tar jous: lähde Ranualle lestadi olaisten opistolle puhumaan. Parasta koko tarjouksessa on se, että joudut itse maksa maan koko matkan”, Alaranta kertoo naurahtaen.
- Ari sanoi, että tämä on niin käsittämätön kuvio, että hän lähtee. Ehtona hänellä oli, et tä minä lähden mukaan. Siitä lähtien meillä on ollut yhteis työtä ja hyvä ystävyyssuhde.
Naapurit Perniössä tietääkin, että jos helikopteri pörrää lä histöllä, niin se on Vatanen, joka tulee meille kylään.
- Elämänkertaa päädyin hieman vahingossa kirjoitta maan. Parin kirjailijan kanssa oli tullut hieman “kemiaon gelmaa”, ja WSOY:n pyynnös tä lupasin saattaa sen kirja projektin loppuun.
Moni voi ajatella, että miten kaikkeen tähän riittää aika.
Leipätyö pappina, kunta- ja
aluepolitiikassa mukana olo, sekä nyttemmin kirjailijan työ täyttää Alarannan kalenterin.
- Olen pohjimmiltani kui tenkin mukavuudenhaluinen ja laiska, mutta hätäinen. Esi merkiksi kirjojen suhteen toi min niin, että herään viideltä, kirjoitan kaksi tuntia ja seitse mältä menen punttisalille. En kirjoita muulloin, kun silloin kun muut nukkuvat.
- Hätäisyydestä taas kertoo se, että olen molemmat yli opistotutkinnot suorittanut kahdessa vuodessa, ja väitös kirjan kahdeksassa kuukau dessa. En koe olevani älykäs tai lahjakas. En ole koulussa ollut koskaan mitenkään hy vä.
Ensimmäinen yliopistotut kinnosta, hallintotieteiden maisterin tutkinnosta tuli eri koisjuristin paperit. Sitä kaut ta Alaranta päätyi Martti Ah tisaaren Crisis Management Initiative ry:n eli CMI:n palk kalistoille.
- CMI:llä tein kansainväli sen oikeuden pohjaa erilaisiin sopimuksiin. Ruandan neu votteluiden yhteydessä kehi tettiin niin kutsutut totuus komissiot. Ahtisaari eräässä vaiheessa sanoi, että muka na pitäisi olla yksi juristi, joka
tuntee teologiaa. Nostin kä den ylös, ja hain teologiseen opiskelemaan. Se asia sitten kuitenkin hieman unohtui sii tä, kunnes 2005 Helsingin yli opistosta oltiin minuun yhte ydessä. Olin ollut kaksi vuotta kirjoilla, mutten ollut suoritta nut mitään opintoja. Minulla ei ole tapana yleensä jättää asioita kesken, joten suoritin opinnot kahdessa vuodessa töiden ohella.
- Ei minulla ole ikinä ollut mikään tarkoitus lähteä papin hommiin. Teologian tohtorin tutkintonikin tuli hieman sat tumalta edeltävän tutkinnon graduohjaajan kautta. Hänel tä kuulin, että valtakunnalli nen tutkijakoulun teologian tutkijan paikka oli auki. Hain sinne, sain paikan ja tein väi töskirjan siinä samalla kah deksassa kuukaudessa. Sekin vain tapahtui, Alaranta ker too.
Näihin aikoihin kuvioon astui myös politiikka vahvas ti, kun Paavo Väyrynen soit ti hänelle ja tarjosi avustajan tehtäviä. Näin siis Bryssel as tui Alarannan elämään, jo hon perhe muutti asumaan useammaksi vuodeksi.
- Brysselin aikaan sattui ja tapahtui vaikka mitä. Olen
tehnyt tarkat muistiinpa not tuosta ajasta, johon osui muun muassa Anneli Jäät teenmäen ero pääministeriy destä ja muusta. Ehkä senkin vuoksi, minuun on oltu yhte ydessä kustantamojen puo lesta, että koska julkaistaan kirja näistä ajoista. En ole tä hän mennessä lähtenyt sii hen, mutta nyt kun Väyrysen toimintaa nykypäivänä kat soo, voisin melkein jopa nyt julkaista jotain siihen aikaan liittyen.
Brysselin aika tuli päätök seen, kun lasten koulunkäyn ti alkoi lähestyä. Tietoinen valinta oli, että lapset käyvät suomalaisen koulun.
- Brysselissä olisi mahdollis ta ollut laittaa lapset Euroop pa-kouluun. Se on europar lamentin työntekijöille ilmai nen, mutta muille lukukausi maksut ovat älyttömän isot. Se ajatus vierastutti.
- Vaimoni Marian isä vink kasi, että Perniössä olisi Ma rialle töitä tarjolla. Meistä ei kumpikaan ollut edes aiem min kuullut kyseisestä paik kakunnasta, mutta niin me sitten muutimme sinne vuon
Jatkuu
Lukija otti yhteyttä.
kurpitsaa. Paitsi jos tilaa kurpitsapihviä.
Salo, Pahkavuori rt 80,5 m2 Supinkuja 3C as 13. 3h,k,kph/s,erill.wc, lämmin autotalli ja varasto. Ei lain ed. e-tod. Valoisa, rivitalon päätyhuoneisto hyvällä alueella. Yhtiö on kaukolämmössä. Vuokraan sisältyy valokuitu ja lämmin autotalli, jonka yhteydessä varasto. Huoneisto on heti vapaa! Vesi ja sähkö kulutuksen mukaan. Vuokra 910 €. Vakuus 1820 €. 541370
Tähän tulee markkinointitekstiä kohteesta.
Oli huomannut saman kuin itsekin jo parissa tutussa kaupassa – joulu on tulossa.
Joulukalenterit odottelevat ostajiaan samoin monenlai set joulusuklaat ja muut kausiherkut. Niitä on kuulemma hyvä maistella etukäteen, niin saa hankittua jouluksi mie luisan rasian.
Maankuulujen iltatorien lisäksi meillä on nyt myös Kur pitsaviikot.
Halikon museosillan kupeesta ne ovat levinneet ilmei sesti Uskelanjokea pitkin jo Salonjokeen ja sieltä edelleen merelle ainakin Mathildedaliin.
Salo, Halikko paritalo 80 m² Puotilantie 1 as 1. 4h,k,kph/s,erill.wc. E2013*. Siistikuntoinen koti 2008 valmistuneesta neljän talon ja 8 huoneiston asunto-osakeyhtiöstä. Autolle katospaikka ja lisäksi erillinen irtaimistovarasto. Ala-aste ja päiväkoti turvallisen kävelymatkan etäisyydellä noin 1,5 km. Vesi ja sähkö kulutuksen mukaan.
Salo, Salo kt 29 m2 Turuntie 26 A 9. 1h,kk,alkovi,kph,vh. D2013*. Keskustakoti kivenheiton etäisyydellä Salon ydinkeskustan palveluista. Siistikuntoinen ja valoisa ylimmän kerroksen huoneisto. Kaakeloitu kylpyhuone, jossa liitäntä pesukoneelle. Taloyhtiössä on myös pesutupa. Huoneisto on heti vapaa! Vedestä ja sähköstä maksetaan kulutuksen mukaan.
Tähän tulee markkinointitekstiä kohteesta.
Vuokra 875€ Vakuus 1750€ 666705
Vuokra 485 €. Vakuus 970 €. 540861
Yksi kaverini tekee saman joulukinkun kanssa; aattoon mennessä on pari jo paistettu ja syöty.
Luulen ettei joulunkaan tulosta kannata hermostua. Joka vuosi se tulla jollottaa ja yhden toisen kaverini mukaan ai na suht samaan aikaan myös kauppoihin – täällä etelässä ennen lumien tuloa kuten ennenkin.
Saas nähdä mistä asti ja mihin kurpitsaviikkoja tullaan vielä Salossa katsomaan.
***
Kohtasin toisenkin lukijan.
Salo, Mököinen kt 77,5 m² Mököistenkatu 7 as 23. 3h,k,kph. C2007*. Tilava kolmio Mököisissä. Avara pohjaratkaisu, valoisa kulmahuoneisto. Hissitalon ylin kerros. Keskustan palvelut kävelyetäisyydellä. Vesiennakko 15e/hlö/kk ja sähköennakkoa 15,50e/kk, tasaukset mittareiden mukaan. Valokuitu 10e/kk.
Vuokra 750€ Vakuus 1500€ 666134
Salo, Salo kt 23 m2 Horninkatu 9 B 36. 1h,avokeittiö,kph,lasitettu parveke. A2018*. Vuonna 2019 valmistuneesta kerrostalosta näppärä yksiö. Tilava kylpyhuone ja iso lasitettu parveke sisäpihan puolella. Sijainti aivan ydinkeskustassa palveluiden vieressä. Vesi ja sähkö kulutuksen mukaan. Vesiennakko 20e/hlö/kk. Vuokra 540 €. Vakuus 540 €. 541591
Tähän tulee markkinointitekstiä kohteesta.
Salo, Pahkavuori kt 61 m Kontionkuja 4 A 3. 2h,k,kph. G2013*. Siistikuntoinen kerrostalokaksio ensimmäisessä asuinkerroksesta. Valoisa läpitalon huoneisto. Lasitettu parveke länteen. Vesi ja sähkö kulutuksen mukaan.
Tarvitsetko apua asuntosi vuokraukseen? Hoidamme asuntosi markkinoinnin, esittelyn, hakijoiden haastattelut sekä luottotietojen tarkistuksen. Välityspalkkio 1kk vuokra + alv 24% sekä asiakirjakulut.
Vuokra 560€ Vakuus 1120€ 667493
OP Koti Lounaismaa Oy LKV Turuntie 7, Salo
Jenni Betancourt
040 648 7300
Sitä paitsi olen minä nähnyt kaupan hyllyillä simaa ja mämmiä ihan omituisina vuodenaikoina.
Lisäksi jotkut syövät perunasalaattia uuden vuoden aa ton sijasta myös kesällä ja munkkeja muulloinkin kuin vap puna.
Ja Lapissa laittavat kuulemma poroja kahviinsakin.
***
Kuulin eli luin toisenkin asian, jonka ovat siellä Lapissa tehneet.
Ovat rakentaneet Levillä ladun golfkentän viereen. Että voi valita välineet ja lajin, kumpaa syyslomallaan harrastaa.
Ja kuulemma kaikki itikat ovat jo hävinneet, joten kyllä on alueen matkailumarkkinoinnilla helppoa.
Sen kun kutsuu ihmisiä kylään.
Vähän samanlainen mutta kuitenkin erilainen tilanne on Salossa, jossa pihvin tai pizzan sijaan saa syödä lähiviikot
Kertoi yllättäen ja pyytämättä saunan lauteilla, kuinka tykkää Salonjokilaakson positiivisesta asenteesta.
Kiitin ja ihmettelin samalla taas kerran, kuinka sitä voi tehdä joka talvi ainakin kerran töitä kulkemalla puolipu keissa kylmästä lämpimään ja päinvastoin.
Toimittajan työn parhaita puolia on se, että aina välillä saa mahdollisuuden kohdata jotain ihan muuta.
Tämän vuoden Reumavii kolla kampanjoidaan teemal la ”Sairaan hyvä hoitopolku”.
Kampanja muistuttaa alue valtuutettuja ja muita uusien hyvinvointialueiden päättäjiä siitä, että reumasairaudet tar vitsevat selkeät hoitopolut.
Salon Reumayhdistyksen puheenjohtaja Margit Laine kertoo, että Reumaliitto on huolissaan tilanteesta, jossa reumasairauden hoitovas tuu siirretään reumatologian poliklinikalta terveyskeskuk seen.
- Moni tuntee olevansa ek syksissä. Uusilla hyvinvointi alueilla nämä siirtymät pitää tehdä aiempaa sujuvammik si.
Tulehduksellisten reuma sairauksien lääkehoito mak
saa vuosittain noin 200 mil joonaa euroa. Laadukas hoi to säästää yhteiskunnan kus tannuksia, jos reumasairaus saadaan nopeasti remissioon eikä niveliin ehdi syntyä pysy viä muutoksia.
- Sujuva hoitopolku on tär keä reumaa sairastaville. Se nousi kärkiteemaksi Reu maliiton jäsentutkimuksessa keväällä 2022, Reumaliiton toiminnanjohtaja Anu Uhtio kertoo.
Reuman hoito aloitetaan erikoissairaanhoidossa, mut ta myöhemmin vastuu hoi dosta siirtyy yleensä perus terveydenhuoltoon. Reu masairaudet ovat kuitenkin pitkäaikaissairauksia, joissa lääkehoito voi jatkua pitkään, usein loppuelämän.
Hoitoa pitää seurata sään nöllisesti laboratoriokokeilla.
- Ensimmäiset kaksi vuotta oli luottavainen olo ja jatkuva seuranta. Sitten seuranta siir tyi terveyskeskuksiin ja hoito riippuu täysin omasta aktiivi suudesta, yksi jäsentutkimuk
seen vastannut Reumaliiton jäsen kommentoi.
- Terveyskeskuksessa lää kärit vaihtuvat usein ja tieto usein vähäistä”, toinen vas taaja kommentoi.
Perusterveydenhuoltoon tarvitaan nykyistä enemmän tietoa reumasairauksista. Reuman hoito vaatii erikois osaamista ja siksi hoitoa kan nattaa keskittää, myös terve yskeskuksissa. Perinteisesti reumahoitajilla on ollut tär keä rooli potilaiden ohjaami sessa. Heitä tarvitaan yhä.
Kun sosiaali- ja terveyden huoltojärjestelmä muuttuu, on tärkeää lisätä sairastavi en omaa hallinnan tunnetta. Varmuutta siitä, ettei joudu pompoteltavaksi, vaan että joku ottaa huolista kopin.
Toivottaa Putki-Make Oy:n Markku Gerdström Iloisesti. Koronan syystä, vaiko halusta kokeilla jotain uutta, kouluttauduin työn ohessa hierojaksi ja lopetin putkihommat vähän yli vuodeksi. Nyt tulen takaisin. Alan jälleen tekemään LVI- sekä ilmalämpöpumppuasennuksia. Minulla tuli tuossa tauon aikana ikävä näitä töitä, siihen liittyviä työkavereita ja yhteistyökumppaneita sekä tätä kulttuuria. Joskus vaan pitää mennä tarpeeksi kauas, nähdäkseen lähelle. Markku toteaa hymyssä suin. Hierontatyön ammattitaitoa en kuitenkaan halua hukata kokonaan, vaan teen sitä siinä sivussa. Toimipisteeni sijaitsee Salon Hyvinvointikeitaalla. Sitten kun, noin sadan vuoden päästä siirryn eläkkeelle, saattaa hierontatyöstä saada lisäansioita, vaikka Espanjan lämmössä. Markku Gerdström naurahtaa lopuksi.
PS. Ilmalämpöpumpuista on kova kysyntä ja asennusajat saattavat mennä kuukausien päähän. Putki-Makelta saat Fujitsu ilmalämpöpumpun jo ensi tai sitä seuraavalla viikolla.
Perniön keskustaan Lesken kujan ja Tammitien välille ra kennettavat kuntoportaat val mistuvat lähiviikkoina.
Kaikille avoin kuntoilupor ras rakennetaan osana Salon kaupungin osallistuvaa bud jetointia.
Kaiteilla rajattujen noin kak si metriä leveiden portaiden kokonaispituus välitasantei neen tulee olemaan noin 90 metriä ja portaita on yhteen sä 160.
Välitasanteita rakennetaan kaksi ja näille tasanteille tu lee penkit.
Portaat alkavat olla viimeis telyä vaille valmiit.
Pirjo ja Tapsa Oksanen aje livat polkupyörillä Leskenku jaa pitkin katsomaan portait ten alapäähän, joko alkaa olla valmista.
- Hyvältä näyttää. Pyörien kanssa tuonne ei ole asiaa,
kaksikko naurahti.
Perniön kuntoporrashank keen taustalla ovat Perniön Urheilijat, Perniön Sisu sekä paikalliset yrittäjät.
Salon kaupunki tukee han ketta 10 000 eurolla ja toinen noin 10 000 euroa kerätään lahjoituksina yrityksiltä sekä yksityisiltä henkilöiltä. Myös työpanosta rakennustöihin kerätään lahjoituksina.
- Työt aloitettiin elokuun alussa vanhojen portaiden purkutöillä, jonka jälkeen on jatkettu pohjatöillä sekä itse portaiden rakentamisella.
Hanketta vetävä Lassi Rok ka kertoo, että alkuperäinen tavoite oli saada portaat val miiksi lokakuun loppuun mennessä.
- Toistaiseksi mennään edelleen samalla tavoitteella. Portaiden runko on valmis ja tällä viikolla valmistuu por taiden ”kansi”. Tämän jälkeen jatketaan kaiteiden rakenta
misella, valaistuksella sekä portaiden ylä- ja alaosan vii meistelyllä.
Rokka kertoo, että varainke räys on sujunut hyvin; yrityk set ja yksityiset henkilöt ovat lähteneet hienosti mukaan. Portaiden rakentamista on voinut tukea ostamalla sadan euron hintaisen nimikkoas kelman.
- Alkuperäinen keräystavoi te on ylitetty ja budjetin puo lesta projekti on turvattu. Por taat on nyt myyty, mutta edel leen pystyy ostamaan laatan, joka laitetaan välitasanteen penkkiin.
Talkoita on järjestetty pitkin matkaa, mutta työn vaiheis tuksen takia on ollut haasta vaa järjestää niin sanottuja yleisiä talkoita. Isommat kan tourakat sun muut on teh ty urheiluseurojen väellä ja muuten rakennettu vakiotal kooporukan voimin.
Kuntoportaitten pysäköinti
alue on suunniteltu kaupun gin kanssa yhteistyössä.
- Alustavasti pysäköintiä on kaavailtu sillan toiselle puo lelle kaupungin varikon alu eelle.
Joen ruoppauksen edistyes sä uusitaan myös joen ylittävä silta.
- Siinä yhteydessä on mah dollisuus tehdä parkkitilaa joen taakse lähemmäs siltaa. Myöskään liikuntahallilta ei ole mahdoton matka portail le.
Leskenkuja on asuntokatu, joten sinne ei liikennettä ha luta lisätä.
Rokka sanoo, että porras hanke on otettu paikallisesti todella hyvin vastaan ja por rastyömaalla käy tasaiseen tahtiin lenkkeilijöitä katso massa, että missä mennään.
- Mukava ollut tehdä pro jektia kun palaute on pääosin positiivista ja kannustavaa. Talkoilla kun tehdään.
Sunnuntaina 16.10.
• Halikon kirkossa messu klo 10; Pulkkinen-Watson, Rantata lo. Messu kuultavissa Järviradion taajuudella 102,9 MHz.
• Kiikalan kirkossa messu klo 10; Joutsiniemi, Sirén.
• Muurlan kirkossa messu klo 10. Kehitysvammaisten kirkko pyhä. Pertti Arola, Huhtasalo, Virtanen, Nietosvaara. Ohjel mallinen kirkkokahvitilaisuus seurakuntakodissa.
• Perniön kirkossa messu klo 10; Alaranta, Lahti.
• Perttelin kirkossa messu klo 10; Laaksonen, Laakkonen. Ruo kailu seurakuntatalossa.
• Salon kirkossa messu klo 17. Eläkkeensaajien kirkkopyhä. Ai raksinen, Rantatalo, Lotta Ylimaula Lähetysseurasta.
• Särkisalon kirkossa messu klo 13; Hekkala, Lahti. Avustaa Lotta Ylimaula Lähetysseurasta. Seurakuntakodissa kirkko kahvit ja kuvaterveiset Thaimaasta. Myynnissä kalentereita, kortteja ja kynttilöitä lähetyksen hyväksi.
• Avoimet ovet tiistaisin klo 12–13.30. Vietä hetki arkipäivän retriitissä musiikin hoivassa.
• Päiväehtoollinen to 13.10. klo 13; Viitanen.
• Nuorten messu pe 14.10. klo 18.
• Halikko: Raamattu- ja rukouspiiri torstaisin klo 18 seu rakuntatalossa. – Lähetyksen kohtaamispaikka la klo 11–14, Kirkkorinne 5. – Varttuneen väen kerho Vaskion seurakunta kodissa ma klo 13 ja Angelniemen seurojentalossa ke klo 14; Angelniemen kyydeistä yhteys viimeistään ma Tomi Pelkoseen, p. 0400 225 633. – Kontaktipiiri näkövammaisille ja heidän lä heisilleen ke klo 13.30 seurakuntatalossa.
• Kiikala & Suomusjärvi: Seurakuntapiiri to (13.10.) klo 10 Kiikalan seurakuntatalossa. – Olohuone ja kahvila Onnela ma klo 12–15 Kiikalan seurakuntatalossa. – Käsityöpiiri ma klo 12 Kitulan seurakuntakeskuksessa. – Kitulan seurakuntakeskuk selta ke klo 9 aamulenkki, aamupala ja aamun Sana. – Raamat tupiiri to (20.10.) klo 13 Kiikalan seurakuntatalossa.
• Kisko & Muurla: Kiskon omaishoitajat ma klo 16 Valopil kussa, Kuusitie 8. Mukana proviisori Riitta Vuori. – Raamat tupiiri ma klo 18.30 Muurlan seurakuntakodissa. – Käsityöja keskustelukerho ti klo 13 Valopilkussa. – Käsityöpiiri to (20.10.) klo 13 Muurlan seurakuntakodissa.
• Kuusjoki & Pertteli: Kaiken kansan aamupala pe klo 10 Kuusjoen seurakuntatalossa. Ohjelmassa yhteislaulua. Ruokaasioissa yhteys Raisaan, p. 044 774 5331. – Ystäväpiiri ti klo 11.30 Perttelin seurakuntatalossa. Kuljetuksissa yhteys Sariin, p. 040 849 6720. – Raamattu- ja rukouspiiri ke klo 18 Kuus joen seurakuntatalossa.
• Perniö: Seurakuntatalolta ti klo 8.30 aamulenkki, aamukah vit ja päivän sana.
• Salo-Uskela: Raamattupiiri to (13.10.) klo 18 seurakun tatalossa tai Teamsissä, tiedustelut: 044 774 5374/Pekka. –Porinapiiri ma klo 10 Diakoniakeskuksessa, aiheena Minulle tärkeät asiat. – Arvon kammari ma klo 13 Ollikan seurakun takodissa, Hämeenojankatu 19. – Lähetyskahvio Kaffemuki ma klo 13–15 seurakuntatalossa, klo 14 Siionin Kannel -seu rat. – Naisten raamattupiiri ma klo 18.30 seurakuntatalossa.
– Yhteiskristillinen ilta ti klo 18.30 Ollikan seurakuntakodis sa. – Diakonian sukkapiiri ke klo 10 Salon kirkon sivusalissa.
– Kansainvälinen käsityöpiiri ke klo 11–14 seurakuntatalossa.
– Raamattupiiri ke klo 13 Ollikan seurakuntakodissa. – Kirk kokadun opintopiiri ke klo 13 Salo-Uskelan seurakuntatalossa. Maailman uskonnot: juutalaisuus. Timo Viitanen. – Juttukam mari mielenterveyskuntoutujille ke klo 15 Diakoniakeskuk sessa.
• Perhe- ja iltaperhekerhot, vauvakerho, äitien ker hot: www.salonseurakunta.fi > Tule mukaan > Lapsille ja lap siperheille.
Taloudellisen avun ajanvaraus suljettu syyslomaviikolla 17.–23.10. Tänä aikana muissa asioissa yhteydenotot Sirkku Ni valalle, p. 044 774 5297 tai sirkku.nivala@evl.fi. Ajanvaraus avoinna jälleen 24.10. lähtien ma–to klo 10–12, p. 044 774 5216. Yhteydenotot myös tekstiviestillä, WhatsAppilla tai säh köpostilla diakoniatoimisto.salo@evl.fi.
Seurakuntatoimisto p. 02 774 5206
Taloustoimisto p. 02 774 5209 www.salonseurakunta.fi salonseurakunta@evl.fi
Laulaja-säveltäjä Petri Laaksonen täytti elokuussa 60 vuotta ja juh listaa synttäreitään ja pitkää laulajan- ja musiikintekijän uraansa kon serteilla eri puolilla maata, lauantaina 15.10. klo 19 Halikon kirkossa. Juhlakonsertin ohjelmisto on tuhti kattaus Laaksosen monipuoli sesta ja rakastetusta tuotannosta ”maan ja taivaan väliltä”. Lauluja kuullaan myös hänen uudelta Timanttia-nimiseltä levyltään. Edelli nen Laaksosen pitkäsoitto In Memoriam käsitteli kuolemaa ja jäähy väisten kipeyttä, nyt on aika laulaa elämästä: ”Elämä, toivo rakkaus, niistä on uuden levyn laulut tehty.” Konserttiin on vapaa pääsy, ohjelma 25 €.
Torstaina 13.10. klo 18 kysytään Vaskion seurakuntako dissa, Puutaivaantie 23, millä tavalla rippi voi auttaa ih mistä, joka havahtuu elämänsä kipupisteisiin ja on ehkä jo kadottanut ilon. Aiheesta kertomassa ja keskustelua virittämässä Perniön aluekappalainen, TT Johannes Ala ranta. Illassa myös arpajaiset.
• Perheiden puuhapäivä tiistaina 18.10. klo 10–17 Kesä-Angelassa, Angelantie 77. Tekemistä ulkona ja sisällä.
• Lautapelipäivä kaikenikäisille ke 19.10. klo 10–18 Paunalan seurakuntakodissa yhteistyössä Sumppi ry:n kanssa. Lisäksi voi tutustua erilaisiin miniatyyripeleihin.
Yhteisessä pöydässä -lounaat Diakoniatyön järjestämistä lounaista voit antaa vapaa ehtoisen maksun Yhteisvastuukeräykselle:
• Mahlakankareen seurakuntakodissa, Koivulankuja 2, to 20.10. klo 12. Maksuton bussi Salon kirkon edestä klo 11.30.
• Perttelin seurakuntatalossa, Mikolantie 5, pe 21.10. klo 12. Ruokavaliokyselyt p. 044 774 5331/Raisa.
• Raamattupäiviä Ollikan seurakunta kodissa (Hämeenojankatu 19) on kuusi. Kokoontumiset ovat klo 18 torstaisin 20. ja 27.10. sekä 10.11.– 1.12. Teema na on ”Kuka on Jeesus? Johanneksen evankeliumi kaikelle kansalle”. Jokainen päivä on oma kokonaisuutensa ja sisältää keskustelua, kommentointia ja rukouspalvelua.
• Missiokirjapiirit kokoontuvat kuudesti. Piiri Halikon seurakuntatalossa (Vaskiontie 31) alkaa ma 17.10. klo 19. Piiri Mahlakankareen seurakuntakodissa (Koivulan kuja 2) alkaa ke 26.10. klo 18. Käydään läpi jokaiseen talouteen jaettua missiokirjaa. Ota oma kirjasi mukaan!
Lähetyksen ja rukouksen lauantai Teemalla ”Tässä ajassa” kokoonnutaan la 29.10. klo 10–18 Bergvikiiin, Bergvikintie 43. Päivän ohjelma: www. rukous2025.fi/tapahtumat. Ilmoittautumiset viimeistään 21.10. yrjorossi47@gmail.com tai p. 045 324 3290.
• Salo-Uskelan juhla 85- ja 90-vuotiaille la 22.10. klo 13 Mahlakankareen seurakuntakodissa. Ilmoittautuminen. viim. 17.10.
• Halikon juhla 70- ja 75-vuotiaille su 6.11. klo 10 mes sussa ja sen jälkeen seurakuntatalossa. llmoittautumi nen. viim. 30.10.
• Ilmoittautumiset verkkosivulla www.salonseurakunta. fi tai srk-toimistoon, p. 02 774 5206 (ma–to klo 9–13). Kutsu on kahdelle.
Syysmarkkinoiden talkoolaiset voivat vielä 14.10. ilmoit tautua kiitosaterialle, joka tarjotaan ti 18.10. klo 18. Halikon seurakuntatalossa. Ilmoittautuminen Hennalle, p. 044 774 5214, henna.seppala@evl.fi.
• Pastanttipuuroaterialle voi saapua la 15.10. klo 11-13 Kitulan seurakuntakeskukseen. Aterian saa 6 eurolla ja puuroa – myös gluteenitonta – myydään mukaankin. Tarjolla myös kahvia ja kääretorttua (3 €), käsityöpii rin ja Puupäiden tuotteita sekä onnenpyöräarpajaiset.
Tuotto lähetystyölle.
• Seuraava puuroateria tarjotaan Salo-Uskelan seu rakuntatalossa to 3.11. klo 11–13. Sieltä saa myös en nakkoon tilattua puuroa. Halukkaille on perunankuo rimistalkoot Naarilassa ke 2.11. klo 9–13. Kirkkokadun seurakuntatalolta järjestetään kimppakytejä. Talkoisiin ilmoittautumiset ja puurotilaukset viimeistään to 27.10. Hennalle, p. 044 774 5214, henna.seppala@evl.fi.
Salon Citymarketin ja seurakunnan diakoniatyön hygie niatuotekeräyksessä 3.–31.10. voit ostaa ja lahjoittaa esim. pyykinpesuaineita ja shampoita viemällä ne os toskärryyn CM:n infotiskin eteen. Diakoniatyö jakaa lahjoitukset vähävaraisille salonseutulaisille. Tietoa on myös sivulla diakoniatoimisto.salo@evl.fi. Kiitos lah joituksestasi!
Perinteinen joululahjakeräys tuo iloa vähävaraisille lapsiperheille. Perheiden huoltajat voivat 30.10. asti esittää jou lulahjatoiveita ja antaa yhteystietonsa. Lahjoittajat saavat tiedot toiveista 7.11. alkaen. Ks. myös: www.salo.fi/joulu-salon-lapsille. Ke räyksen järjestävät seurakunnan diakoniatyö, Vilpas Koripallo ry, Mannerheimin lastensuojeluliiton V-S:n piiri, Perniönseudun Lehti, Salonjokilaakso sekä Salon kaupunki.
Muistathan seurakuntavaalit! Ennakkoon voi äänestää ti 8. – la 12.11. Varsinainen vaalipäivä on su 20.11.
Urho Tapani Alm
Lilja Lydia Hautala
Seela Ester Rebekka Koivunen
Aava-Justiina Sävy Elisabet Leppikallio
Sakarias Pauli Yrjänä Partanen
Olivia Martta Matilda Sandholm
Aarre Kalevi Heinonen 92 v
Kaj Oulais Ludvig Berglund 87 v
Eeva Kaarina Vesterinen 81 v
Toivo Armas Amnell 77 v
Heimo Olavi Luukkainen 77 v
Heikki Tapani Vuorio 64 v
Tommi Olavi Pöllänen 40 v
Emil Kai Olavi Laine 3 kk
Valtakunnallista Asunnot tomien yö- tapahtumaa vie tetään ensi viikon maanan taina eri puolilla Suomessa.
Salossa iltaa vietetään Vaih toehto 90 ry:n tiloissa ja pihal la osoitteessa Kaivokatu 4. Ky seessä on YK:n köyhyyden ja syrjäytymisen vastainen päi vä, jota Suomessa vietetään Asunnottomien yö -tapahtu man merkeissä.
Illan ohjelma alkaa klo 17 kulkueella Salon torilta ta pahtumapaikalle. Ohjelmas sa on muun muassa musiik kiesityksiä, puheita ja runoja. Tarjolla on maksutta keittoa, makkaraa, lettuja, kahvia.
Iltayhdeksään kestävän ti laisuuden juontavat Marja Ruokonen ja Otso Lapila.
Livemusiikkia tarjoavat Ryt minvaihdos, Toyotan Takava lot duo, Mikko & Sankarit sekä Wounded Silence.
- Vietämme Salossa 15. ker taa Asunnottomien yötä, val takunnallisesti tapahtumaa on vietetty 20 vuotta, järjestä jät kertovat.
Salossa mukana järjeste
lyissä ja tapahtumassa ovat A-klinikkasäätiö, A-klinikka Salo, Vaihtoehto 90 ry, RinneSumppu ry, Anna Tukesi ry, Salon seurakunta, Salmi ry, SPR ja Autoliitto Salon osas to ja Waltti työpajat sekä yk sityiset vapaaehtoiset ja lah joittajat.
- Paikan päälle voi tulla ja lahjoittaa vaikka kymmenen euroa vähäosaiselle, Voitto Suominen sanoo.
Tilaisuutta järjestävät yh distyksen ja niiden edustajat suunnittelivat alkuviikosta paikallisen Asunnottomien yö -tapahtuman kulkua.
- Teltat pitää saada sujuvasti alueelle ja ruoan jakelu toimi maan.
Valtakunnallinen päätapah tuma järjestetään Helsingin Kansalaistorilla kello 16–22. Juontajana on ihmisoikeus aktivisti, yhteiskunnallinen vaikuttaja ja kirjailija Ujuni Ahmed.
20 vuotta täyttävän Asun nottomien yön teemana on ”Tulevaisuus ilman asunnot tomuutta”.
Asunnottomuus on ko
din puutetta materiaalisessa mielessä, mutta myös ihmis ten oikeuksien toteutumatto muutta.
- Katson asunnottomuutta kodin kautta. Koti on minul le turvasatama, jossa mieli ja keho ovat turvassa. Olen ol lut vailla vakinaista asuntoa nuorempana ja se sai minut kokemaan itseni henkisesti alastomaksi ja fyysisesti tur vattomaksi. Asunnottomuu den yhteiskunnallisen merki tyksen ymmärtää, kun omaa kotia ei ole, Asunnottomien yön 20-vuotispäätapahtuman juontaja Ujuni Ahmed sanoo.
Puoluepoliittisesti ja uskon nollisesti sitoutumattoman Asunnottomien yön kansa laisliikkeen tavoitteena on yl läpitää yhteiskunnallista kes kustelua asunnottomuudesta ja sen lieveilmiöistä ja muis tuttaa, että asunto on perus oikeus.
Valtakunnallisen tapahtu man avaa presidentti Sauli Niinistö.
Ujuni Ahmed juontaa pa neelikeskustelun, joissa po liittiset päättäjät haastetaan esittämään keinoja poista
maan asunnottomuus halli tusohjelman mukaisesti vuo teen 2027 mennessä. Helsin gissä tavoite on vielä kunnian himoisempi: vuoteen 2025 mennessä.
- Haluan nähdä suomalai sen yhteiskunnan, jossa jokai sen ihmisarvoiseen elämään kuuluu oma asunto. Sellaisen yhteiskunnan eteen haluan tehdä töitä, ja siksi koen mer kitykselliseksi, että saan kun nian juontaa tänä merkityk sellisenä vuonna Helsingin Asunnottomien yötä, Ujuni Ahmed toteaa.
Asunnottomien yötä viete tään 17.10. eri puolilla Suo mea. Asunnottomien yö on järjestö, jossa on mukana eri sosiaali- ja terveysalan järjes töjä ja muita toimijoita. Asun nottomuuden keskeisin syy on kasvukeskuksissa korkeat vuokrat ja pula kohtuuhintai sista vuokra-asunnoista.
Asunnottomien yö -tapah tuma Salossa alkaa ma 17.10. klo 17 kulkueella Salon torilta tapahtumapaikalleVaihtoeh to90ry:ntiloihin.
Kiinnostaako sinua toimia vapaaehtoisena?
Haluatko �etoa työskentelystä henk.kohtaisena avustajana?
31.10. - 3.11.2022 klo 10-15.30 Halikossa
Aiheina mm. liikunta-, näkö- ja kehitysvammat, muis�-
17.10.2022 on YK:n köyhyyden ja syrjäytymisen vastainen päivä, jota Suomessa vietetään Asunnottomien yö -tapahtuman merkeissä.
KLO. 17.00 Kulkue Salon torilta tapahtuma paikalle, Vaihtoehto 90 ry. (Kaivokatu 4).
Ohjelmaa klo. 21.00 asti, musiikkiesityksiä, puheita, runoja. Tarjolla maksutta keittoa, makkaraa, lettuja ja kahvia.
KLO 19.00 TULET SYTTYVÄT, Illan juontaa Marja Ruokonen ja Otso Lapila. Livemusiikkia: Rytminvaihdos, Toyotan Takavalot (duo), Mikko & Sankarit, Wounded Silence KLO. 21.00 Tilaisuus päättyy
Yhteistyössä: A-klinikka Salo, Vaihtoehto 90 ry, Rinnesumppu ry, Anna Tukesi ry, A-klinikkasäätiö, Salon SRK, SSKKY, Etsivä nuorisotyö, Terveyspalvelut ja Waltti / Salon kaupunki, SPR ja Autoliitto, Salon osastot, Kat-Salo sekä yksityiset vapaaehtoiset.
Lisätietoja tapahtumasta: 044 324 8808
† HENÓTÊS-seurakunta
Rummunlyöjänkatu 7, Salo Su16.10 klo 18 evank. Aimo Piirainen, laulava-evankelista Tenho Nyman, Mika Pesonen. Tervetuloa! www.Henotes.com
Apostoli Johanneksen
luterilainen seurakunta
Helsingintie 14
Su 16.10. klo 10.00 Past. Eero Kaumi
www.lhpk. /seurakunnat/salo
Rummunlyöjänkatu 13 pelastusarmeija.fi
• Torstaina 13.10. klo 12-13 Avoimet ovet, tarjolla hernekeittoa ja pannukakkua
• Sunnuntaina 16.10. klo 15
Jumalanpalvelus
• Tiistaina 18.10. klo 14 Miestenpiiri
14,
Se löytyi -Missio 2022 kahvila
Avoinna vielä ma - pe ja su 16.10. asti klo 15-19. Keskiviikkona myös ”Leipäkirkko” samaan aikaan.
Lauantaina klo 11.00 alkaen, jossa esiintyy Turun Betel-kirkon kuoro (Huom. Lauantaina ei ole Missiokahvilaa.)
Vanhoillislestadiolaistaus tan omaava Johannes Ala ranta osaa myös ravisuttaa vanhoja instituutioita. Räväk känä persoonana Alaranta on tunnettu lestadiolaisliikkeen kritisoijana. Ensimmäinen gradu ja samaan aiheeseen liittyen, rippisalaisuutta ja le stadiolaista liikettä kritisoiva blogi, ajoi Alarannan ja lesta diolaisliikkeen yhteentörmä ykseen, jonka myötä Alaran ta erotettiin liikkeestä. Tästä elämänvaiheesta on myös julkaistu kirja “Erään proses sin tarina”. Elämänvaiheen rankkuutta kuvastaa hyvin se, että ajasta puhuttaessa Ala ranta käyttää termiä sota-ajat.
- Se oli monella tapaa ras kasta aikaa. On sanottu, että uskonnon uhreilla on kaksi vaihtoehtoa: joko se hajot taa ihmisen psyykeen täysin tai sitten se vahvistaa ihmistä niin, että mikään ei enää tun nu missään. Omalla kohdalla tämä jälkimmäinen on osu nut, hän kertoo.
Tausta on johtanut siihen, että Alaranta on valmis ole maan auktoriteetteja vastaan heikompien puolella.
- Kun on elänyt hyvin sul jetussa yhteisössä ison osan elämästä, josta on päässyt irti, tulee hyvin allergiseksi mää räilylle. Vaikea minua on saa da vaihtamaan mielipidettä asiasta, josta olen eri mieltä, Alaranta toteaa.
Omaa nykyistä työnanta jaansa, tai pikemminkin seu rakuntaa, Johannes ei päästä myöskään helpolla. Tai aina kin on valmis kritisoimaan si tä tarpeen tullen.
- Monia saattaa ärsyttää
mielipiteeni ja herättää jopa kateutta. Saan kuulla näistä kritiikeistä kollegoilta kaut ta rantain. Mielestäni se on varma merkki siitä, että olen oikealla tiellä. Jos joku kon servatiivi änkyrä alkaa kitise mään jotakin, niin tiedän sil loin tehneeni jotain oikein.
- En oikeastaan evankelis luterilaisesta laitoksesta hir veästi tykkää, olisi paljon sa nomista.
- Pakko kuitenkin nostaa hattua kirkkoherra Timo Hu kalle. Hän antaa seurakunnan työntekijöiden olla vapaasti
Salo HT aloittaa tytöille suunnatut peli- ja jääleikki kerhot tämän viikon torstai na Salon jäähallissa.
Salo HT:n naisjoukkueen pelaajat Anna-Kaisa Lemberg ja Tiia Blomqvist kertovat, et tä pelikerhossa pelataan eri laisia pelejä jäällä, luistellaan
ja leikitään. - Se on tarkoitettu kaiken ikäisille luistelutaitoisille ty töille. Jääleikkikerhossa taas opetellaan luistelun perus taitoja leikkien avulla. Luiste lutaitoa ei vaadita, mutta suo situksena on, että lapsi pysyy luistimilla jäällä pystyssä.
Pakollinen varustus ovat luistimet, kypärä sekä jäähal
omanlaisiaan. Jollei häntä oli si, minä lähtisin kävelemään.
- Naureskelin aikoinaan, kun olin EU:ssa töissä, että mitään kankeampaa laitos ta ei voi olla olemassa. Noh, mielipide muuttui, kun tu lin kirkkoon töihin, Alaranta naurahtaa.
Miten asiaa voidaan muut taa?
- Kirkkolaki toki määrää pohjimmiltaan, mutta sen pitäisi olla paljon joustavam paa. Kirkossa, kuten mones sa muussakin laitoksessa, on valloillaan ajatus, että kaikki
liin soveltuva vaatetus toppa hanskoja unohtamatta.
Ansku ja Tiia kannustavat lähtemään kokeilemaan ja oppimaan uusia taitoja.
- Kerhossa on kivoja kave reita ja liikutaan iloisella mie lellä. Siellä voi kokea onnistu misen elämyksiä.
pitäisi sulloa samaan muot tiin. Salossa se voisi tarkoittaa sitä, että kaikkien alueiden vanhat seurakunnat tekisivät asiat samalla tavalla. Minusta se pitäisi olla päinvastoin.
Siirryttäessä keskustele maan naispappeudesta tai samaa sukupuolta olevien vihkimisestä, ja evankelislute rilaisessa kirkossa käytävästä keskustelusta niiden hyväk symisestä, on Alarannalla asi aan aika tyhjentävä mielipide.
- Mielestäni tällainen kon servatiivinen keskustelu on täyttä paskaa. Minä olen aina vihkinyt samaa sukupuolta ja tulen niin tekemään. Jos saan sen takia potkut, niin ei hait taa.
- Kirkollisvaaleissahan näi hin muutoksia saataisiin, mutta valitettavaa on se, että vaaleissa on paljon konser vatiiveja ehdolla, joita äänes tävät konservatiivit. Näin se muutos ei tapahdu, tai jos ta pahtuu niin hitaasti.
- Usein olen nuorille sano nut, että kävisivät äänestä mässä myös seurakuntavaa leissa, koska se tulos vaikuttaa myös suoraan minun töihini, Alaranta sanoo.
Ja jos vaikka kävisikin niin, että Alaranta ei enää olisi seu rakunnalla töissä, ei hän silti papin hommia jätä kokonaan.
- Joillekin ihmisille on tärke ää, että vihkiminen, hautaan siunaaminen tai kasteen suo rittaa itselleen tuttu tai tärkeä pastori. Niin kauan kuin ih misillä on tarve palveluilleni, olen käytettävissä.
Psykoterapiaa henkisen työn ohella
Syksyllä aloitetut opinnot psykoterapian parissa Helsin gissä täydentää omaa työn
kuvaa. Opinnon järjestäjänä toimii Itä-Suomen yliopisto ja Therapeia-säätiö.
- Olin pitkään miettinyt, et tä haluaisin auttaa ihmisiä enemmän kuin nyt osaan. Papin työssä törmää ihmis ten isoihin kriiseihin. Tyttä reni Aino oli aikoinaan kiin nostunut psykoterapiasta ja lupasin auttaa häntä etsi mään sopivaa tutkintoa, mut ta se alkoikin itseäni kiinnos tamaan. Samoihin aikoihin Ritva Uhinki soitti minulle, ja ehdotti että kirjoitamme yhdessä kirjan, eli ”Herkästi särkyvää”. Kirjan teon yhtey dessä kerroin, että minua on alkanut kiinnostamaan psy koterapian opiskelu.
- Hänen kauttaan sain vin kin tästä koulutuksesta, mis sä nyt olen. Uhinki kertoi, et tä kyseisellä linjalla on hyvät opettajat, joten hain ja onnek si minut valittiin sinne.
Paikan päällä pitää käydä joka toinen maanantai. Kou lutukseen liittyy myös kou lutuspsykoanalyytikon luona käynti kahdesti viikossa.
- Helsingissä tulee ravattua tiiviisti, koska psykoanalyytik koja ei ole lähiseudulla.
Samaan kuvioon pitää mah tua myös politiikka. Keskus tan edustajana viime kunta vaaleissa isolla äänimäärällä läpipäässyt Alaranta kiiruhtaa usein koulunpenkillä suoraan kaupunginhallituksen koko uksiin.
- Olen sanonut kaupungin hallituksen puheenjohtaja Saku Nikkaselle, että venyttää kokouksen aloitusta sen ver ran, että ehdin kokouksen al kuun mukaan.
Alarannan isä rovasti Ju hani Alaranta toimi pitkään kansanedustajana. Politiikka on ollut hänen elämässään
läsnä pienestä pitäen.
- Siihenkin tuli nyt lähdettyä kuitenkin hieman vahingos sa. Suostuin, kun pyydettiin. En lähtenyt tekemään yhtään sen isompaa kampanjaa, jot ten ärsyttäisi minut seurakun nan töistä tuntevia liiaksi.
- Aivan nollabudjetilla tuli kin aika hyvä tulos, 319 ääntä kuntavaaleissa saanut Alaran ta toteaa. Myös aluevaaleissa kertyi kunnioitettava ääni määrä, 663 joka riitti alueval tuuston varasijalle.
Kiireisen arjen vastapaino na toimii urheilu.
- Jääkiekossa olin tosi lahja kas, mutta lestadiolaistaustan takia en tehnyt uraa urheilus sa. Kamppailulajit, nyrkkeily ja vapaaottelu, oli perua lap suuden nyrkkipaineista ka vereiden kanssa. Helsingissä asuessani tein Ateneumissa vartijan töitä ja Japanin suur lähettilään henkivartijan töi tä. Nyrkkeilysalilla sain opas tusta eräältä henkilöltä, joka loppuviimein paljastui en simmäiseksi suomalaiseksi ammattinyrkkeilijäksi, Harri Piitulaiseksi.
- Harrastin myös purjehti mista, mutta poikani Aaron myi veneeni. Vietin veneellä paljon aikaa, jopa yli 80 päi vää vuodessa.
Juuri alkanut hirvestyskausi toimii myös terapiana.
- Raitisilmamyrkytys on henkistä terapiaa itselleen. Viikonloput menevät hirves tysaikana Sudenkulmanmet sästäjien kanssa metsässä.
Raamikas olomuoto selittyy punttisaliharrastuksesta.
- Top-Sali Perniössä on käy tössä sen viisi kertaa viikossa.
Lempinimeltään ”Perniön isä Camillon” kalenteri pysyy kuitenkin silti kasassa, hänen omien sanojensa mukaan.
Löytääköhän emäntä minut täältä.
A Y
T
Y
O P E A T O I M I T U
On lokakuu ja perinteinen kylmäuintikausi on alkanut Salon kaupungin omistamil la uimarannoilla ja saunoilla. Yhdistykset ja kaupunki te kivät syksyllä kaksivuotiset so pimukset saunatilojen vuok raamisesta ja talviuinnin jär jestämisestä. Esimerkiksi Kokkilassa uidaan ja sauno taan viitenä päivänä viikossa Salon Seudun Avantouima reiden ja Salon Kylmäuima reiden toimesta.
Sähkön hintamuutokset ei vät ole vaikuttaneet sauno jen lämmittämiseen; ainakin loppuvuosi mennään kuten ennenkin.
Naarjärven avantouimarei den yhdyshenkilö Kari Sulo nen kertoo, että sauna lämpi ää torstai-iltaisin ja sunnun taiaamuisin.
- Täällä korjattiin keväällä saunaa ja pesutiloja ja ne ovat nyt hyvässä kunnossa. Väkeä on alkanut käydä mukavas ti. Saunamaksu on käteisellä viisi euroa aiempien vuosien tapaan. Uusia uimareita mah tuu mukaan.
Kokkilassa nautittiin maa nantaina kylmän veden ja lämpimän saunan yhdistel mästä ilman ruuhkaa.
Pertteliläinen Juha Siikar la ja kesäsalolainen Hannu Alanen vilvoittelivat saunan
edustalla ja katselivat edessä olevaa maisemaa.
- Olen käynyt avannossa tal visin monta kymmentä vuot ta. Täällä Kokkilassa käyn lä hes aina kun mahdollista. En ole minkään seuran jäsen, tu len kun pääsee.
Salon Seudun Avantouima rit lämmittää saunaa maa nantaisin, keskiviikkoisin ja lauantaisin. Saunamajuri grillaa muun muassa makka raa ostettavaksi.
Juha Siikarla kertoo ennen
vilvoittelemaan menoaan olevansa uudestaan aloitta nut talviuimari.
- Välissä oli 10 vuoden tau ko, kolmisen vuotta sitten aloitin uudestaan elämänti lanteen muuttuessa, tyyty väinen mies myhäilee.
Salolainen Marja Toivonen kertoo aloittaneensa talviuin nin parikymmentä vuotta sit ten Merivihanneksessa.
- Käyn talvisin enimmäk seen täällä Kokkilassa. Tähän jää kiinni kuin koukkuun. Kun
pääsee alkuun, ei pystyt lopet tamaan.
Liisa Tunnela kertoo, että Salon Kylmäuimarit toivottaa tervetulleeksi Kokkilaan per jantaisin ja sunnuntaisin. Jä senyyttä ei tarvita, vaan kaikki ovat tervetulleita ja sopu sijaa antaa.
Kioskista saa tehtyä kah viostoksia, myös grilli on kuu mana.
- Kylmässä uiminen paran taa henkistä hyvinvointia ja stressinsietokykyä ja rentout
Salossa vietetään jo viidet tä kertaa suureen suosioon nousseita Kurpitsaviikkoja.
Maanantai-iltana avattu Kurpitsapuisto Halikon mu seosillan kupeessa keräsi tä näkin vuonna heti ensimmäi senä iltana satoja kävelijöitä alueelle.
Kurpitsapuiston ideoinut yrittäjä Esa Rannikko kertoi, että maanantai-iltana pellol le oli tuotu noin 3000 kaiver rettua kurpitsaa, joista 1400 oli saanut sisälleen kynttilän tunnelmaa luomaan.
- Viime vuonna henkilökun tamme kaiversi parhaimpa na päivänä myyntiin yli 5000 kurpitsaa. Tänä vuonna kur pitsaviikkojen aikana myym me ehkä noin 60 000 erilaista kurpitsaa.
Rannikon tilalla on viljelty nä kurpitsaa noin 28 hehtaa ria, joista 13 hehtaaria on tu tunväristä ”halloweenia”.
- Meillä on kaikkiaan 36 eri laista lajiketta. Osaa viljellään koemielessä, joitakin tuottei ta on vain meidän brändillä kaupoissa, Esa Rannikko ker too.
Hänen mukaansa ihmiset eivät vielä kovin paljon käyt tä kurpitsaa, mutta koko ajan osaaminen kehittyy. Esimer
kiksi myskikurpitsan kulutus on kasvanut 10 vuodessa val tavasti eikä se ole enää siksi mikään trendipiikki.
- Ilmiö ruokkii itseään. Mys kikurpitsa on yksi helpoimpia tehdä ruokaa, sillä sen maku on miellyttävä myös lapsille.
Esa Rannikko sanoo, että kurpitsan käyttö kotien keitti öissä lisääntyy muun muassa maa- ja kotitalousnaisten ja kaupparyhmien reseptiikan innoittamana.
Rannikon mukaan Kurpit sapuisto työllistää tänä vuon
na jopa 180 ihmistä ja varsin kin kaivertajilla riittää teke mistä.
- Silloin ensimmäisenä vuonna aloitimme hiukan sattumalta, kun kurpitsoja tuli liikaa. Henkilökunta in nostui kaivertamaan niitä ja
- Tämä kurpitsapuisto on meidän suurin vuosittainen markkinointitempauksem me. Samalla rakennamme omaa brändiämme. Kurpit sapuiston tarkoitus on alusta saakka ollut se, että se pys tyisi maksamaan itse itsensä. Viime vuonna ei siihen ihan päästy, Rannikko kertoo Kurpitsapuistosta on käyty hakemassa ideoita eri puo lille Suomea teiden varsille, kyliin ja kauppoihin. Ne toi mivat hyvin somisteina ja ko risteina.
Kurpitsaviikoilla käytiin vii me vuonna eri puolilta ete läistä Suomea ja ylempääkin.
Esa Rannikko ja Halikon Yrittäjät iloitsevat siitä, että myös Salon kaupunki ja yrit täjät eri puolilla ovat innostu neet tapahtuman mahdolli suuksista.
taa, ihan äkkipäiten ei tule mieleen mitään negatiivisia vaikutuksia.
Tunnela kertoo syksyn oh jelmaan kuuluvan perinteisen marraskuisen kuutamouin nin lisäksi itsenäisyyspäivän yhdistyksen kymmenvuotis saunan.
- Varvojärven vuokrasopi muksemme on päättynyt, jo ten toimintamme on keskitty nyt nyt kokonaan Kokkilaan. Kaupungilta kerrotaan, et tä Varvojärven saunalle ei ole
nyt vakituista käyttäjää; kiin nostuneet voivat olla yhtey dessä.
Märynummella saunotaan perjantai-iltaisin kuten myös Kuusjoen Nummijärvellä ja Kiikalan Härjänvatsasssa.
- Täällä on kaikki ennallaan. Pitkä aukioloaika tasaa ruuh kia. Nummijärven vesi on kir kasta ja puhdasta, Martti Hie tanen kertoo.
Härjänvatsassa mennään samoilla kuin ennenkin.
- Mukaan mahtuu vielä jon kin verran uutta väkeä. Mak su käteisellä ja miellään ta sarahalla, Tapio Nietosvaara sanoo.
Särkisalon Niksaaren sauna lämpiää talvikaudella sun nuntaisin. Lippuja yhteissau naan voit ostaa Tiirannasta.
Teijon Kyläsaunassa hikoil laan kolmena iltana viikossa, aamun saunattomat avanto vuorot ovat tiistaisin ja tors taisin.
- Aamun avantovuoron hin taan sisältyy mahdollisuus käydä suihkussa; saunaa ei lämmitetä avantouintiaamu na.
Kiskon Lainerannassa läm piää puulämmitteinen sauna kyläyhdistyksen toimesta lau antaisin klo 15-18.
osa vietiin Mahtimiehen tien varteen. Sitten huomasimme, kuinka ihmiset pysähtyivät ot tamaan kuvia ja jakamaan nii tä somessa.
Alkuun kynttilät hankittiin naapurista Kynttilätuotteelta, mutta iso tulipalo vei jatko mahdollisuudet, vaikka sam mutustöissä tehtiin kaikki voi tava.
- Viime vuonna maatila matkailuyritykset saivat osin myös kurpitsaviikkojen vuok si syyslomanviettäjiä Saloon. Tämäntapaista kehitystä toi von edelleen.
Halikon yrittäjät lähti viime syksynä kehittämään kurpit satapahtumaa yhteistyössä
Esa Rannikon kanssa.
Puheenjohtaja Päivi Isopu ro sanoo, että mahdollisuuk sia kasvattaa hyvän mielen ta
pahtumaa on edelleen.
- Saimme tänä vuonna mu kaan entistä useamman ha likkolaisen yrittäjän. Lähetim me kutsun myös muille Salon yrittäjäyhdistyksille; tästä voi kehittyä vielä koko Salon kat tava tapahtuma.
Salon kaupunki on osallis tunut kurpitsaviikkojen mark kinointiin ja esimerkiksi SuurSeudun Osuuskauppa järjes tää viikonloppuisin ilmaisen bussikuljetuksen Prisman pihalta kurpitsapellon lähei syyteen.
- Pysäköinti ja liikkuminen alueella pimeässä on voita va tehdä turvallisesti, Salon Urheiluautoilijat ry huolehtii liikenteenohjauksesta päivit täin. Prisman bussikuljetus helpottaa valtavasti liiken nettä ja parkkipaikkojen saa tavuutta. Me Halikon Yrittäjät toimimme osaltamme näin liikenteenturvallisuuden ta kaamiseksi, Isopuro sanoo.
Salon kaupunki tekee kur pitsaviikkojen kanssa yhteis työtä osallistumalla järjes telyjen ja muun muassa lii kenteenvalvonnan kuluihin maksimissaan 10 000 euron summalla.
Salon kaupungin infokont ti palvelee ulkopaikkakunta laisia kurpitsapuistoa vasta päätä.
Vaskion ja Kuusjoen rajalla sijaitsee vanha muistomerkki. Se jää helposti huomaamatta autoilijalta, joka ei tiedä mitä etsiä, vaikka muistomerkin kivi seisoo aivan tien laidassa koivujen alla. Se on pystytetty yli sata vuotta sitten murha tun Mariana Jokelan muis toksi.
Traagisen murhan ja sitä seuranneen itsemurhan tari na innoitti ystävykset Sofian, Tiinan ja Taijan kaivamaan esille retkeilyvarusteet, teltan ja aimo annoksen seikkailu mieltä. He päättivät leiriytyä Marianan muistomerkin lä helle ja viettää yön metsäs sä. Mukaan lyöttäytyi tietysti myös Tiinan omistama Tors ti-koira.
- Keksimme idean näihin ”murhamysteeri-telttailui hin” noin vuosi sitten. Tämä Vaskion retki on ensimmäi nen, jonka toteutamme, ker too Tiina.
Kolmikko on tuntenut toi sensa jo pidemmän aikaa. He tutustuivat työn kautta kolle goina, ja siinä missä Tiina ja Taija ovat alkujaan kotoisin Salosta, Sofia puolestaan Lai tilasta. He huomasivat nope asti omaavansa yhteisiä mie lenkiinnonkohteita.
- Minä ja Taija olemme kun non true crime-intoilijoita. Usein tulee kuunneltua jota kin tapaustutkimusta samalla kun tekee arjen askareita, esi merkiksi ruuanlaiton tausta äänenä. Sofia taas on retkei lijätyyppiä. Siitä keksimme yhdistää nämä kaksi aihetta yhteen.
Retki-ideoita on tähän men
nessä ollut monia. Suunnitel mia ei kuitenkaan ole viety vielä ajatusta pidemmälle, sillä kaikki kolme ovat usein kiireisiä tahoillaan, ja Taija kin on muuttanut tätä nykyä Turusta Helsinkiin.
- Meillä on yhteinen Insta
gram-tili, johon julkaisemme sisältöä murhamysteeri-ret kiimme liittyen. Olemme saa neet vinkkejä ja myös toiveita paikoista, joissa käydä. Bodo minjärveä on tietysti toivottu useammin kuin kerran, mut ta siellähän telttailu on kiellet
tyä. Sen vuoksi olemme miet tineet, että menisimme Bodo min kartanoon yöksi ja sitten päiväsaikaan tutkisimme maastoa, ystävykset kertovat.
Vaskion tragediapaikan luo na vierailu oli Tiinan keksintö.
- Salolaisena olen kierrellyt
Salossa järjestetään syyslo malla monipuolista ohjelmaa koululaisille.
Ensi viikolla järjestettävä ”Syyskiekka” pitää sisällään muun muassa hallikiertuetta ja ulkoilua Vuohensaaressa.
Järjestäjät kertovat tiedot teessa, että viime vuonna aloitettu syysloman liikunta hallikiertue saa jatkoa ja mo nipuolista tekemistä sisältäviä puuhapäiviä järjestetään Ha likossa, Kuusjoella, Kiskossa ja Perniössä.
Keskustan tapahtuma on tänä vuonna ulkotapahtuma Vuohensaaressa.
- Liikuntahallikiertueilla nuorisopalveluiden pop-up nuokkarit järjestävät taitoa ja tietoa vaativia aktiviteetteja. Luvassa on myös viime vuon na suureen suosioon noussei ta bingohetkiä.
Kirjan talon sanataiteen pis teellä paja-aiheina kiertueen aikana ovat muun muassa
pelikirjoittaminen, lavaruno us ja videokäsikirjoittaminen.
Kulttuuripalvelut pitää halli kiertueella pinssipajaa kierrä tysmateriaaleja hyödyntäen ja
liikunnanohjaajat liikuttavat monipuolisesti.
Luvassa on esimerkiksi temppurataa ja kaupunkiso taa.
seudulla aika paljon ja tiesin Marianan tarinan ennestään. Olen käynytkin täällä paikan päällä jo aikaisemmin. Pys tytimme teltan pienen mat kan päähän muistomerkistä puitten lomaan ja veimme hämärän tultua kiven luokse kynttilöitä palamaan. Lisäk si löysimme metsästä kivasti sieniä ja puolukoita, yhä hie man mustikoitakin. Mutta ei
hän siitä nukkumisesta sitten paljon mitään tullut, Tiina naurahtaa.
Syyskuun loppuun tyypil lisesti kuuluvana hiljattain alkaneen metsästyskauden äänenä ystävykset kuulivat joitain kauempaa ammuttuja laukauksia. Myös linnuilla oli yöllä vauhti päällä.
- Aikamoinen rääkyminen kuului välillä. Onneksi hirvis tä tai peuroista ei kuitenkaan tarvinnut kantaa huolta, vaan saimme nukkua aamuyön ly hyet tunnit rauhassa ilman et
Vuohensaaren kahvila pal velee koko tapahtuman ajan. Grillikatoksessa pääsee myös grillailemaan eväitä.
Hallikiertueen pop-up nuokkarin lisäksi Steissi sekä kylien nuorisotilat ovat avoin na syyslomalla. Tarkat aukio lopäivät ja kellonajat löytyvät sivulta www.nuortensalo.fi
Liikuntapalveluiden tarjon taa on syyslomaviikon lisäksi myös sitä edeltävänä viikon loppuna. Tarjolla on jäähallis sa maksuttomia yleisöluiste luita joka päivä, lukuun otta matta lauantaita. Uimahallis sa pääsee lauantaina ja sun nuntaina vesipeuhaamaan ja lasten vesipeuhun aikana hyppytorni on avoinna sekä vesileluja on käytössä hyppy altaassa ja lastenaltaassa.
Lisäksi maanantaina 17. lo kakuuta uimahallissa järjeste tään 9-13 -vuotiaille vesidisko. Keskiviikkona ja torstaina ui mahallissa pääsee myös Wi bit-radalle.
Elektroniikkamuseolla päästetään luovuus valloil leen robottikuvataidetyöpa jassa sekä juotospajassa, jossa tehdään liikkuvia ”ötököitä”.
Taidemuseo Veturitallilla saa ihailla Überhund - Taiteen kiehtovat koirat -näyttelyä se kä Pilvi Takalan videoteosta The Stroker.
Lukukoira Likka kuuntelee lasten lukemista taidemu seolla torstaina. Lukukoiraa pääsee tapaamaan ajanava rauksella, taidemuseo ilmoit taa myöhemmin sometileil lään, kun aikoja pääsee va raamaan. Perniön museoon on vapaa pääsy sunnuntaisin kummassakin päässä syyslo maa.
Kansalaisopisto järjestää Piritassa kaksi kuvataidekou lun leiriä sekä Ylhäistentiellä käsityökoulun leirin. Leireille on ennakkoilmoittautumiset osoitteessa opistopalvelut.fi/ salo.
Pääkirjastossa on satuhetki perheen pienimmille. Lisäk
tä mikään tepastelee telttaan.
- Nukkumisongelmaa tosin edesauttoi myös se, että kat soimme yhdessä – minkäpä muunkaan – kuin Bodomin järven murhista kertovan kauhuelokuvan. Siinä sitä sit ten kuunneltiin korvat tark koina jokaista metsästä kuu luvaa rapinaa!
Seuraavaksi reissuksi kol mikko on alustavasti suunni tellut Raisiota. Siellä 1970-lu vulla tapahtuneet selvittämät tömäksi jääneet murhat kieh tovat heitä.
- Mitään ei tosin ole vielä lukkoon lyöty, aika fiilispoh jalta sitten kumminkin men nään. Mutta tähän reissuun meillä kävi tosi hyvä tuuri, sillä oli kuivaa ja aurinkois ta, mikä tähän vuodenaikaan mietityttää jokaista retkeilijää. Myöskään yöllä ei ollut kylmä vaan yhä pärjäsi ohuemman makuupussin kanssa. Jatkos sa kylläkin tarvitsee harkita lämpimämpiä varusteita, jos myöhempänä ajankohtana aiomme telttailemaan, pohtii puolestaan Sofia.
Ystävät ovat tyytyväisiä on nistuneeseen retkeen ja sa maa voi sanoa myös Torstikoirasta. Syysmetsään orans sin turkkinsa kanssa osuvasti sointuvan novascotiannouta jan valkoiset ”sukat” ovat ihan mustikassa, ja koiran autuaan huolellisesti järsimiä keppejä löytyy teltan luota useampia.
Ja kun aika on pakata kamp peet kasaan lähtöä varten, myös Torsti on siinä innolla mukana auttamassa.
Sofian, Tiinan ja Taijan yh teinen Instagram-tili löytyy nimellä @mirjanmurhamys teeri.
si pääkirjaston lastenosastol la on lokakuussa kampanja “Vinkkaa kaverille syysloma lukemista”, missä voi täyttää kirjasuosituslapun ja kiinnit tää sen syksyiseen kirjavink kimetsään.
Seurakunta järjestää kaikille avoimia tapahtumia: perhei den puuhapäivän Kesä-Ange lassa syyslomaviikon tiistaina ja lautapelipäivän Paunalas sa keskiviikkona yhteistyössä Sumppi ry:n kanssa.
Lisäksi seurakunnalla on syyslomalla Naarilassa ja Rei lassa lapsille ja nuorille leire jä, jotka ovat tunnustuksellista toimintaa. Merisalossa pide tään nuorten leiri 14-19 -vuo tiaille.
Leiri-ilmoittautuminen seu rakunnan kotisivuilla.
Syylomaviikon tapahtumis ta vastaavat Salon vapaa-aikaja nuorisopalvelut yhteistyös sä Salon seurakunnan ja Kir jan talon kanssa.
Elina Koskinen
- Kiikalan Ritva Valkama. Se on paras palaute, mitä olem me saaneet.
Niin että kumpi teistä?
- Molemmat. Ritva Valkama oli sen verran kova tyyppi, että tarvitaan kaksi henkeä täyttä mään ne saappaat, naura vat Simone Koivisto ja Tuula Tielinen, alias teatteriryhmä Hassut haahkat.
Tuula muutti Kiikalaan vuonna 1996.
- Miehen perässä. Ensin seurusteltiin 26 vuotta ja mentiin sitten naimisiin, ih misenhän pitää harkita teke misiään. Olimme aamun en simmäinen pari maistraatissa kello 9 ja sen jälkeen mentiin ABC:lle kahville. ”Häävie raita” oli paljon, tosin emme tunteneet heistä ketään. Pa luumatkalla ajettiin VähäHiiden kautta kotiin, tuli sit ten häämatkakin tehtyä.
Tuula on lausunut runoja lapsesta asti ja toiminut Kii kalaan muuttaessaan kan santanssin opettajana.
- Vuonna 1998 olin perus tamassa Kiikalan Kipinöitä ja vuonna 2011 aloitimme esitykset Simonen kanssa. Ensin esiinnyimme Tuula ja Simone -nimellä, mutta nyt olemme muutaman vuoden olleet Hassut haahkat. Tämä vuosi on ollut erityisen hieno, sillä osallistuimme Somerolla Teatterifestivaaliin ja saimme raadilta erittäin hyvän arvion. Siinä mielessä tämä on vaati vaa, että meidän pitää täyttää näyttämö kahdestaan.
- Sen takia mä olen syönyt niin paljon, että täyttäisin näyttämön paremmin, lisää
Simone naama perusluke milla.
Simone on kotoisin Hel singistä ja muutti Kiikalaan vuonna 2002.
- Työskentelen kirkon nuo risotyön ohjaajana ja olen sen lisäksi opiskellut draamape dagogiikkaa, jota on voinut hyödyntää leipätyössäkin. Ohjasin aikoinaan muutaman
näytelmän myös Salon Näyt tämölle. Tapasimme Tuulan kanssa Rekijoen myllyllä, jos sa Tuula oli juontamassa ja ja koi jotakin mainoksia. Kysäi sin häneltä paikkakunnan te atteritouhuista ja siitä se lähti. Olen näytellyt, ohjannut ja kä sikirjoittanut näytelmiä Kiika lassa. Mieleenpainuvin kom mentti lehtiarvosteluissa on
SaloJazz-klubi tarjoilee per jantai-iltana ravintola Musi nessa bluesia, kun lavalle as telee Ilkka Rantamäki $ The Bluesbrokers.
Kitaristi Ilkka Rantamäki oli vuonna 2012 perustamassa SaloJazz Festivalia ja esiintyi ensimmäisessä tapahtumas sa saman vuoden lokakuussa.
Tuolloinkin taustabändi nä toimi The Bluesbrokerskokoonpano, jonka kanssa Rantamäki saapuu keikalle Musineen.
SaloJazz kertoo tiedotteessa, että perjantain blueskonser tissa viedään kuulijat 60-lu vun sumuisen Lontoon psy kedeelisille klubeille.
’Musiikkina kuullaan aika kauden ikonisten bluesbän dien kuten John Mayall`s Bluesbreaker`s, Peter Green`s Fleetwood Mac ja Juicy Lucyn tuotantoa autenttisella soun dilla ja otteella.
Rantamäen kitaroiden lisäk si konsertissa kuullaan koske tinsoittaja Hannu Sorsan, ba sisti Harri Vainikan ja rumpa li Teemu Sarjamon soittoa ja laulua.
Blueskitaristina tutuksi tul
lut pitkän linjan muusikko on julkaissut neljä sooloalbumia. Levyillä kuullaan muun mu assa basisti Pekka Pohjolan, kosketinsoittaja Jukka Gus tavssonin sekä rumpali Anssi Nykäsen soittoa.
ollut ”paljasjalkainen, suuri kokoinen naisnäyttelijä”.
Hassuilla haahkoilla on re pertuaarissaan kaksitoista näytelmää, joista jokainen voidaan tarpeen tullen läm mittää. Esitysten kesto on suurimmaksi osaksi noin 45 minuuttia, uusin eli Pysäkki kestää puolitoista tuntia. Nai silla on selkeä työnjako: Simo ne käsikirjoittaa ja Tuula hoi taa markkinoinnin.
- Kun on keikkaa tarjolla, on nopeasti tarkistettavissa, so piiko kummallekin. Autoon mahtuu sopivasti kaksi hen keä vaateitten ynnä muun rekvisiitan kanssa. Roolivaat teita on jonkin verran, sil lä vaatteet ja roolit vaihtuvat lennossa.
Kiikalan kahvila-ravintola Helarinne on Hassujen haah kojen kotinäyttämö ja kaikki en näytelmien ensi-illat on pyritty järjestämään siellä.
- Pysäkin maailman ensiilta tosin oli kesällä Jokioi silla, mutta tulevana viikon loppuna 15.10. se esitetään Helarinteessä. Ulapalla tuu lee -näytelmämme on vähän kuin pikkujoulu-show, ja sen esitys on Helarinteessä 4.11. Lisäksi vierailemme vielä Sa lon Teatterissa 25.11. Pulssi tuntuu -näytelmällä, jonka kaikilla tarinoilla on todelli suuspohjaa.
Tuulan ja Simonen keski näinen naljailu kertoo hyväs tä henkilökemiasta ja pitkäai kaisesta ystävyydestä.
- Rupea katselemaan nuo rempaa kumppania vaan, sa noo Tuula
- Täällä on varmaan jotain outoa akustiikassa, kuuluu huonosti, vastaa Simone.
Tuoreimmalla Letters from Dark Country -albumilla (2015) vierailee myös kan sainvälisiä jazzmuusikkoja, joista mainittakoon amerik kalaiset rumpalit Ari Hoenig sekä Clarence Penn sekä sak sofonisti Will Vinson.
Salo International Jazz Fes tival perustettiin Rantamäen toimiessa Varsinais-Suomen jazzmusiikin läänintaiteilija na.
Kulttuuritalo Villissä esittäy tyy lokakuussa turkulainen kuvataiteilija ja taidegraafik ko Lotta Leka.
Näyttely Sininen puutarha yhdistää kahden aiemman näyttelykokonaisuuden teok sia, ja kertoo erilaisten kasvu kausien tarinaa.
Pro Rantakivet kertoo tie dotteessa, että teokset on to teutettu keramiikalla ja yhdis tämällä akvarellimaalausta ja ompelua taidegrafiikan tek niikoihin.
Kesän mittaisesta kasvu kaudesta kertoo teoskokoel ma, joka pohjautuu kotipi han kartoitettuun 159 kasvin lajistoon. Siellä rinnan elävät istutetut ja itse levinneet.
”Teokset ovat ylistystä villiy delle, monimuotoisuudelle ja rikkaruohojen kauneudelle. Suomessa on satojatuhansia pihoja, joilla voi suosia myös luonnonkasveja”.
Teoksissa kuvataan luonnon tuomaa rauhaa, joka tasoittaa mielen ja tuo keskittymisen olennaiseen. Osa teoksista nähtiin kesällä Wiurilassa.
Nuoruuden kasvukausi
Toisenlainen kasvukausi kertoo nuoruudesta, ja siihen liittyvistä teemoista, kuten yh teys, muutos ja vapaus, jouk koon kuuluminen ja kuulu mattomuus. Nuoren aivoissa tapahtuu yhteydettömyyksiä
ja yhteyksien muodostumista, ihminen kasvaa ja muuttuu. Näyttelyn keraamiset sie net symboloivat nopeaa kas vua, muutosta ja henkisten prosessien hyppäysmäistä kehitystä. Jotkin sienet voi vat muokata aivojen toimin nallisia yhteyksiä, ja muuttaa ajattelu- ja tunneprosesseja. Niiden hyödyntämistä esim.
PeU-Basket avasi koripallon Divari B:n voitokkaasti sun nuntaina kotisalissaan, kun espoolainen EBT kaatui eri koisen toisen jakson ansiosta
lukemin 79-59 (48-46).
PeU-Basket pysäytti vierai den korinteon tauolla nautit tujen pullakahvien ja yönak kien jälkeen niin hyvin, että espoolaiset tekivät toisella 20-minuuttisella vain 13 pis
mielenterveystyössä tutkitaan yhä enemmän. Syanotypialla, collagrafialla ja ompelulla syntyneet tanssi jateokset kuvaavat porukkaan kuulumista ja yhteyden koke mista. Uskomukset ja tunteet itsestämme ja toisista voivat olla vangitsevia tai vapautta via. Entä miten syntyy yhteys elinympäristöömme, luon
toon ja kasveihin?
Sienirihmastot hakeutuvat puiden juurien yhteyteen, ja niillä on kiinteä yhteiselämä puiden kanssa. Ne viestivät toisilleen kemiallisesti, ja kär sivät, jos joutuvat olemaan toisistaan erossa. Samoin on ihmisen laita - kärsimme, jos jäämme ulkopuolisiksi.
tettä.
Perniössä nähdään tälläkin kaudella tehokas amerikka laispelaaja, sillä lyhyt mutta nopea Tyrell Carroll oli jouk kueen tehokkain 28 pisteel lään.
Come backin lajin pariin tehnyt Tommi Huolila ei saa nut kolmella yrityksellään palloa vielä koriin, mutta levy palloja tarttui kouriin useam pia ja puolustuksessa iso mies on usein vastustajan tiellä.
Osa Peu-Basketin pelaa jista edustaa Salon Vilpasta 19-vuotiaiden SM-sarjassa, mikä tarkoittaa poissaoloja divaripeleistä.
Tuukka Jun tunen (5/5), Onni Mäkynen (6/4) ja Wiljami Vihiniemi (4/0), Emil Huttunen (5/1) ja Kalle Määttänen saavat nyt vastuuta kummassakin jouk kueessa, mikä tarkoittaa mah dollisuuksia kehittyä ja oppia uutta.
Nykykoriksen hienoja puo lia on se, että urheilijoita pe luutetaan joukkueessa suh teellisen tasaisesti tai ainakin kaikki pääsevät yleensä pelaa maan.
Muut tilastot menivät seu raavasti: Patrik Poutainen (9/7), Niko Huoponen (7/3), Alex Mäkikokko (2/2), Taneli Lindström (2/0), Timo Niityn perä (6/1) ja Tuukka Aaltonen (5/1).
Aineistopäivä
Jakelun yhteystiedot
Niina Valkosella ei ollut vie lä vuoden alussa minkään laista tietoa aromaterapiasta tai eteeristen öljyjen vaiku tuksista. Hän kuuli ystäväl tään mielenkiintoisesta hoi tomuodosta ja päätti lähteä tutustumaan asiaan. Ensim mäisellä käyntikerralla huhti kuussa aromaterapeutti Han namaija eli Hansu Siimesvaa ra teki Niinalle aromahieron nan hoitohuoneellaan Salon Ollikkalassa. Hoitoa ennen Hansu kartoitti useampia öl jyjä tuoksuttelemalla, minkä tyyppisistä tuoksuista Niina tykkäsi. - Olen sittemmin käynyt aromaterapiassa kerran kuu kaudessa. Kokovartalohoi to kestää puolitoista tuntia. Hansu kysyy jokaisen hoito kerran aluksi kuulumiset ja mihin asiaan toivon apua. Jos minulla on ollut esimerkiksi kiirettä ja väsymystä, niihin haetaan rentoutusta. Teen istumatyötä päätteen edes sä. Tänään sain apua takarei dessä tuntuvaan kipuun, se kä nesteen- ja verenkiertoon. Hansu käyttää pehmeitä, lempeämpiä otteita. Hieronta on rentouttavaa ja työpäivän kiireet on helppo unohtaa. Hoidon aikana olen lähellä nukahtamista. Eteeristen öl jyjen tuoksu ja rauhoittava musiikki tuovat omanlaisensa viihtyvyyden. Hoidon jälkeen nukun aina yöni paremmin, Niina kertoo.
Ensimmäisellä tapaamis kerralla Hansu antaa täytet täväksi alkuhaastattelulo
Niina Valkonen käy Hannamaija eli Hansu Siimesvaaran luona aromaterapiassa kerran kuukau dessa. - Hieronta on rentouttavaa ja työpäivän kiireet on helppo unohtaa. Eteeristen öljyjen tuoksu ja rauhoittava musiikki tuovat omanlaisensa viihtyvyyden. Hoidon jälkeen nukun aina yöni paremmin, Niina kertoo.
makkeen, jossa asiakkaan terveyteen liittyvät asiat tu levat esiin. Hansu ehdottaa öljyt asiakkaan kertoman tä mänhetkisen elämäntilan teen ja voinnin mukaan, sekä mahdollisten käytössä ole vien lääkkeiden aiheuttamat vasta-aiheet huomioiden. - Kyselen, mitä kuuluu ja mi tä asioita on mielen tai kehon päällä. Huomioin stressin ai na ja lisäksi tiedustelen, onko kipuja. Näiden tietojen perus teella lähden valitsemaan 2-4 samaan asiaan vaikuttavaa, toisiaan tukevaa eteeristä öl jyä. Joskus tuoksu, joka on ol
lut aiemmin hyvä, ei välttä mättä ole toisella kertaa sopi va. Aikuiselle riittää 6-8 tippaa öljyä yhtä hoitokertaa varten.
Hansu tuo eteeriset öljyt asi akkaan haisteltaviksi ja kom mentoitaviksi yksi kerrallaan.
- Valinta tapahtuu juu, ei, ehkä -kommenttien perus teella. Niinan tämänkertai seen tuoksukomboon kuu luivat meirami, katajanmarja ja laventeli. Mukana oli myös pieni määrä rentouttavaa pi parminttua. Sekoitan etee riset öljyt pohjaöljyyn, jois ta yleisimmät ovat mantelitai viinirypäleensiemenöljy.
Saatan lisätä seokseen myös soija-, jojoba-, mäkikuisma tai ruusunmarjasiemenöljyä. Kokovartalohoidon aikana asiakas on pyyheliinojen alla. En puhu hoidon aikana, aino astaan rentoutusmusiikki soi sopivalla volyymillä. Pidän kättäni kaiken aikaa kontak tissa hoidettavaan, jotta hän tietää missä olen. Monet asi akkaat ovat unen rajamailla tai nukahtaneet hoidon aika na. Kokovartalohoidon lisäk si voin tehdä myös osahie rontaa. Käsihieronnan lisäksi on tarjolla kasvoille tehtävä hoito, johon kuuluu savinaa
Päätoimittaja
Ilmoitus-
Ilmoitusmyynti
Sähköposti
Kuntoiluvälineitä: kuntopyörä, step peri ja restoraattori P. 0400 738 241.
Hyvä siisti valkoinen tietokone/ kirjoituspöytä, pituus 80 cm, H. 100 e. 2 kpl pölyimureita 20 e /kpl. Varsiimuri 20 e. P. 040 767 0675
Hei kampaamoalan yrittäjä. Löytyisi kö sinulta työtilaa/vuokratuolia 2-3 päivänä viikossa muutamaksi tunniksi. Otathan yhteyttä jos sellainen löytyy. 040 522 6889/ Aija
1h+alk.+kk+kph+s 32,5 m2, 1 krs, hissi, lasitettu parv. V. 490 e +s+v. 2 kk vakuus, luottotiedot ok. Inkerink. 10 . P. 040 594 1056 2h+k+wc 50 m2. V. 490 e +s+v. 2 kk vakuus, luottotiedot ok. Salonkatu 21. P. 040 594 1056
Autostasi tänään käteistä. Henkilötai pakettiauto, myös Toyota Hiace / Hilux. Soita ja tarjoa P. 045 245 7185
Maailman ympäri 80 päivässä, 29.10 klo 18 Pulkkinen Live 11, 30.10 klo 15 Amadeus Lundberg-Konsertti, pe 4.11 klo 19 Danny 80v.Kunniakierroksella, su 6.11 klo 16 Susanna Haavisto:Piaf-Pakko saada laulaa, la 12.11 klo 12 Tatu ja Patu, elämä ja teot, la 12.11 klo 18 Gimme Abba!-bileshow, ke 16.11 klo 19 Stand up Jape Grönroos, Tommi Mujunen, Jussi Simola, to 17.11 klo 18 Seela Sella-Kauan kukkineet omenapuut, la 19.11 klo 18 Syksyn Svengit Angelika Klas, Seppo Hovi, Hannu Lehtonen, su 20.11 klo 15 Saikkua, kiitos! Ville Keskilä, Kalle Pylvänäinen, Jukka Rasila, pe 25.11 klo 19 Club for Five-Pikkujoulukonsertti, su 27.11 klo 15 Juice Leskinen elää-Ollaan ihmisiksi:Aika jätti, ke 30.11 klo 19 Muska yhtyeineen feat Kai Jämsä-Kirka Tribute Valon pisaroita-Musiikkinäytelmä Tuure Kilpeläisen ja Kaihon Karavaanin musiikin siivittämä la 15.10. klo 18, su 16.10. klo 15, ke 19.10. klo 18, pe 21.10. klo 18, la 5.11. klo 15, ke 9.11. klo 18, pe 11.11. klo 18, pe 18.11. klo 18, ke 23.11. klo 18, la 26.11. klo 18, ma 5.12. klo 18, pe 9.12. klo 18, la 10.12. klo 15.
Romuautoja. Kaikenkuntoiset ja merkkiset kelpaavat. Virallinen ro mutustodistus onnistuu. Jos pihallasi lojuu tarpeettomana niin ei muuta kun soitto ja sovitaan noudosta. 041 318 0846
As. vaunu/-auto ym. sellainen. Viallisuus, katsastus yms. ei ole este, maksan hyvin! Soita! sami.kivi@ hotmail.com
040
Henkilö- tai pakettiauto, asunto vaunu, -auto, mopo, mönkijä, mp, peräkärry ym. Kaikenkuntoiset. halikonvaihtoautot@gmail.com P. 040 5230
Ostan ha, pakettiauton, maasturin yms., maksan hyvin. Terveisin Jari P. 045 881 3223, jari.siironen92@ gmail.com
Takapihan tavaratori Hankkaantie 17, 25190 Pertteli. Huom uusi aika la klo 12-15. Käyttötavaraa vanhaa/ käyttämätöntä, vaatteita, jalkimia ym. Käteismaksu, tervetuloa!
mio ja hieronta sekä tehotipat kasvoille. Jalkahoitoon sisäl tyy jalkakylpy, ihon kuorinta ja hieronta.
Hansu kertoo itse käyttä neensä eteerisiä öljyjä jo yh deksän vuoden ajan.
- Aloin hoitamaan omia ter veysharmejani eteeristen öl jyjen avulla. Luin paljon tie toa ja kävin useilla kursseilla. Halusin tietää enemmän ja päätin hakea opiskelemaan aromaterapeutiksi. Korona siirsi opiskelun aloittamista, mutta viime vuonna koulu tus pääsi alkamaan Pälkä neellä. Kolmetoista kuukaut ta kestäneeseen opiskeluun liittyi lääketieteen perusteet, tietopaketti muista vaihtoeh toisista ja täydentävistä hoi doista sekä ensiapukurssi. Opiskelimme lisäksi ravin toterapiaa ja luontaishoitajia koskevaa lainsäädäntöä. Kou lutukseen kuului sadan hoito kerran suorittaminen opiske lujen aikana. Opiskelun alet tua huomasin minulla olevan paljon opittavaa, muun mu assa eteeristen öljyjen kemi allisista koostumuksista ja öl jyjen tehokkuudesta. 1 tippa laventeliöljyä vastaa kottikär ryllistä laventeliyrttiä. - Tuoksumolekyylit kulkeu tuvat sisäänhengityksen mu kana nenäontelon takaosassa olevaan hajuepiteeliin, josta reseptorisolut tarttuvat mo lekyyliin ja lähettävät signaa lin aivoihin, muun muassa limbiseen järjestelmään, jo ka on muistojen ja tunteiden keskus. Siksi joku tuoksu saa hyvälle mielelle, joku toinen voi puolestaan puistattaa. Esi
merkiksi vastaleivotun pul lan tuoksu voi viedä ajatukset vaikkapa ihanaan mummo laan, tai ahomansikat lap suuden kesiin. Jos joku etee rinen öljy tuoksuu epämiel lyttävälle, se voi tarkoittaa si tä, että se nostaa mieleen sel laisia tunnemuistoja, joita ei ole vielä valmis kohtaamaan. Omaan nenään kannattaa luottaa. Rauhoittavia ja ren touttavia, unen tuloa helpot tavia tuoksuja ovat laventeli ja kamomilla. Piparminttu ja sitruuna ovat virkistäviä. Kes kittymiskykyä parantavia ovat sitruuna ja rosmariini, Hansu kertoo.
Eteerisiä öljyjä voi käyttää myös monille tutussa diffuu serissa, eli ultraäänilaitteessa, joka kosteuttaa huoneilmaa.
- Jos huonetilassa on lapsia, vanhuksia tai eläimiä, öljyn määrän täytyy olla pienem pi. Ennen eteeristen öljyjen käytön aloittamista kannat taa kysyä neuvoa aromatera peutilta.
Hansu on Luonnonlääketie teen Keskusliiton eli LKL:n re kisterissä ja Suomen Aroma terapeutit ry:n jäsen. AromaHansu -toiminimen myötä hänellä on mahdollista vas taanottaa asiakkaita viikon loppuisin ja iltaisin.
- Päätyöni on Ledil Oy:ssä, jossa työskentelen ostajana, eli istun tietokoneen ääres sä. Iltaisin ja viikonloppuisin työskentelen aromaterapeut tina ihmisten hyvinvoinnin parissa. Minulla on halu aut taa ja hoitaa muita, Hansu sa noo.
Salon Nuorkauppakamarin värityskirjassa on kuvattu salolaisia ammattilaisia työssään.
Salon Nuorkauppakamari on tehnyt värityskirjan yhteis työssä paikallisten yritysten ja yhdistysten kanssa.
Värityskirjassa on esillä mo nipuolisesti salolaisia ammat tilaisia työssään.
Salon Nuorkauppakamari kertoo tiedotteessa, että väri tyskirjan tavoitteena on esi tellä erilaisia Salon yritysten ja yhdistysten sisältä löytyviä ammatteja.
- Kirja tehtiin yhteistyössä paikallisten yritysten ja yhdis tysten kanssa. Siinä on muka na yhteensä 28 yritystä tai yh distystä.
Projekti onnistui yli odo tusten, sillä värityskirjan si vut myytiin loppuun. Lapset pääsevät kirjassa värittämään pääasiassa erilaisia ammatti laisia työssään. Sivuilla on vä
ritettävänä ammattilainen ja samalla kerrotaan ammatti nimike ja missä hän työsken telee.
- Olen todella tyytyväinen, että lähdimme rohkeasti to teuttamaan uutta projektia. Saimme myös paikalliset yri tykset ja yhdistykset innostu maan toden teolla tästä väri tyskirjasta. Kirjaa on jo pääs ty testaamaan kamarilaisten perheissä, ja vastaanotto las ten puolelta on ollut erin omaista. Nyt meillä on väri tyskirja, joka samalla yhdis tää salolaisia toimijoita yksiin kansiin, kertoo Salon Nuor kauppakamarin puheenjoh taja Anssi Ketonen Projektilla halutaan esitellä koulutiensä alkupuolella ole ville lapsille, millaisiin am matteihin Salossa voi työllis tyä. Samalla lapsi voi pohtia mikä haluaisi olla isona.
valmistaa akkulatureita sekä Li-Ion akkujärjestelmiä sähkötrukkeja ja sähköisiä työkoneita varten. Micropower Groupin liikevaihto on noin powerlaisia on Salossa n. 75 henkilöä ja koko konsernissa n. 450 henkilöä. Toimintamme on voimakkaassa kasvussa ja etsimme nyt joukkoomme
OPERATIIVISTA OSTAJAA Vastuulle ja saapumisvalvonta. Seuraat myös myöhässä olevia toimituksia ja mielellään kansainvälisessä ympäristössä sekä soveltuvaa koulutusta, esim. tradenomi tai muu kaupallinen/tekninen koulutus. Yhteistyö- ja itsenäiseen kuin ryhmätyöskentelyyn. Elektroniikkateollisuuden hankintatehtävien kokemus ja hankintaverkostojen tuntemus on eduksi, tärkeimmekaniikkaosat sekä kaapelit. tehtävässä olla hyötyä. Monitor ERP-järjestelmän kokemusta katsotaan Lähetä hakemuksesi sekä CV:si palkkatoivomuksineen 21.10.2022 mennessä ja liity joukkoomme sähköisen tulevaisuuden rakentajana!
ODOTAMME HENKILÖLTÄ:
Energiatalo Järvi Oy on salolainen perheyritys, joka tarjoaa kokonais valtaisia lämmitys- ja
ekologisiin
Toimintaamme kuuluvat
lämmitysjärjes telmien
asennus- ja huolto työt Turun
alueilla. Katso lisätietoja www.energiatalo.fi.
Työtehtäviin
Olemme
Tarjoamme
Lisätietoja tehtävästä
Mitä uutta heikentyneen kuulon ja muistin yhteydestä tiedetään?
Kutsumme sinua tutustumaan heikentyneen kuulon ja muistin yhteyksiin, saamaan tietoa ja tukea aiheesta sekä kuuntelemaan asiantuntijaluentoa. Tilaisuus on maksuton.
Aika: maanantai 17.10.2022 klo 16.30-18.30
Paikka: Salon SYTY, Helsingintie 6, Salo.
Tapahtumassa mukana Kuuloliiton Kuule ja muista-hanke, Salon Muistiyhdistys ry, sekä Salon Kuuloyhdistys ry.
Kahvitarjoilu klo 16.30. Olet lämpimästi tervetullut!
Halikon Marttojen ruoanvalmistusilta tiistaina 25.10 klo 17.30
Armfeltin koulun kotitalousluokassa.
Valmistetaan ruokia marttojen makukoulu-kurssin ohjeilla.
Osallistumismaksu 10€, sisältää raaka-aineet ja ohjevihkosen. Ilmoittautumiset 20.10. mennessä Tainalle, p. 050 3056784 tai taina.joronen@salo. .
SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS 26.10.2022 klo 17.00 Sytyssä, Helsingintie 6, Salo. TERVETULOA!
Perttelin maa- ja kotitalousseura ry VUOSIKOKOUS to 27.10. klo 18 Ravintola Kastu. Ohjelmassa kokous jossa sääntömääräiset asiat ja ruokailu. Ilmoittautuminen 21.10 mennessä. 044 752 1958/Minna
Kiikalan osaston sääntömääräinen
25.10. klo
luona, Nahvontie 5 b 7, Suomusjärvi.