SALONJOKILAAKSO
14
Ruoka Heli Koivuniemi
MAKEINEN Karkin valmistus on ammattikondiittorin mukaan helppoa. Parasta on, että kotikarkit eivät sisällä turhia lisä- ja väriaineita.
Torstaina 9. kesäkuuta 2011
Tee iki-ihanat vaahtokarkit, marmeladit ja fudget itse ja ihan vain jouluhern jouluh h erkuiksi kotiin. Juhliin Katajala valmistaa jopa 100–150 kappaletta karkkeja, mutta kotikäyttöön riittää pienempi, 50 – 60 kappaleen erä.
Heli Koivuniemi
kien makuun. - Vaahtokarkit kuivatetaan pöydällä ja ne kieritellään tomusokeri-maissijauheseoksessa. Maissi sitoo kosteuden, eikä vaahtokarkeista tule löllöjä. Työvaiheet saattavat kuulostaa monimutkaisilta, mutta Katajala lupaa, että työn tuoksinassa ne tuntuvat yksiselitteisiltä ja helpoilta.
Karkin valmistus on Kun Katajalan perheen lapset jäivät yksin kotiin, he ot- ammattikon d i it t o r i n mu k a a n tivat kaapista esiin kattilat ja ryhtyivät keittelemään toffee- helppoa myös kotikeittiöissä. ta. - Moni arkailee kark- Sotku oli melkoinen, eikä Konvehtien valmistus lupaa olisi herunut, jos van- kien tekoa, mutta oikeilon jo taitolaji. Katajala hemmilta olisi kysytty, Anne- la nikseillä onnistut varon kuvannut valmistusli Katajala muistelee lapsuut- masti. vaiheet tarkasti blogisKun peruspohja on taan. saan. Menemättä tarNyt pari vuosikymmentä oikea, voi fudgen makempiin yksityiskohtiin, myöhemmin, Katajala pitää kua vaihdella esimerhän nostaa esille kaksi omaa blogiaan Kermaruusu, kiksi makusiirapeilla, tärkeää työvaihetta. jossa hän kertoo yksityiskoh- suklaalla, pähkinöillä, Suklaan temperointaisesti, miten konvehtit val- manteleilla, kuivatuilla ti parantaa konvehtin mistetaan oikeaoppisesti tai hedelmillä tai karkkirakennetta. Temperoimikä on vaahtokarkkimassan rouheella. Helpoin tapa Anneli Katajala valmistaa tuttavilleen vaahtokarkkeja, toffeita ja konvehteja. Suositussa Kermatu suklaa ei esimerkiksi testata keitoksen ruusu-blogissaan hän kertoo omista kokeiluistaan ja vastaa viikoittain lukijoiden esittämiin kysysalaisuus. sula herkästi kädessä tai k y p s y y t t ä on myksiin. Työ kondiittorina ja pa huoneenlämmössä. vesitippakoe. suurtalousesip i t i ien ään - Kunnolliset muotit Laita piemiehenä p ita kylm a a L ovat myös tärkeitä, konvehtien liivatteen joukkoon, ja lopuksi keja rohkeasti kokeilemaan tuovat marjat, mehut ja soni tippa seosta kylon k e h itp ” tip sta tä ny t kokseo n. Jos ge on mään veteen. Jos keri. Jähmettynyt marmeladi myös vaahtokarkkien tekoa. seok seen lisätään valku- valmistaja muistuttaa. d ee tippa jähmettyy, leikataan palasiksi ja pinnan Niiden valmistuksessa Katak austa itovet ttyy, fu s aisvaahto. .” istu e Anneli Katajalan blogi Massa purjala suosittelee käyttämään annetaan kuivahtaa ennen sofudge on valmis. ja, joten fuds i m m l h va ” valm n www.kermaruusu.com sotetaan tyllämpötilamittaria. Va la sen jä l keen kerointia. gen, toffeen tai jä . ie eht itolaji v lalla tai purTä smä lleen - Marmeladi säilyy kuivassa massa laakeaan astiaan tai v a a ht o k a r k i n n ta o sotinpussilla pellille. silikonivuokaan ja anna sen ja viileässä. Yleispätevä sääntö oikea lämpötila ”K on jo valmistus sujuu Vaahtokarkeista voi pursotitse tehtyjen karkkien säilytys- on varmistettava häneltä nopeasti ja vaivatto- jähmettyä yön yli kylmässä. taa vaikkapa sydämenmuotoiajaksi on viikko. Ja kyllähän siksi, että massa ei masti. M a r mela d i i n t a r v it a a n ne on jo yleensä popsittu en- leviä pursotettaessa. Oikean sia karkkeja. Erilaisilla marjaKatajalan ystävät ja tutut tilämpöinen sokeriliemi sekoite- soseilla tai suklaalla saa halulaavat usein itse tehtyjä kark- agar-agaria, jota saa aptee- nen sitä, Katajala naurahtaa. Katajala suosittelee kotikok- taan marjasoseen kanssa ensin tessaan vaihtelua vaahtokarkkeja omiin juhliinsa, häihinsä kista. Makua marmeladeihin