L23-11

Page 10

SALONJOKILAAKSO

10

Torstaina 9. kesäkuuta 2011

Kauneus ja trendit Kesämuotia salolaisittain Suvi Lehtinen

sesti, trendikkäästi ja rennosti. Vaikutteita tyyliinsä mies poimii jenkeistä, sekä suosikkimerkkiensä Niken ja Benchin mallistoista. - En varsinaisesti ihaile kenenkään tietyn henkilÜn tyyliä, rento tyyli ihan yleisesti inspiroi pukeutumistani, hän sanoo. Kesätyylisuosikeikseen Seppo nimeää farkkushortsit ja värikkäät kauluspaidat, sekä Niken tämän kevään erikoismalliston kenkäuutuudet. - Toivoisin salolaisilta enemmän rohkeutta ja väriä pukeutumiseen, Seppo vinkkaa.

Tämän kesän hallitsevia trendejä ovat kirkkaat värit, rohkeat kuviot, 70-luku liehuvine helmoineen ja leveine lahkeineen sekä tietysti joka kesä palaavat raita- ja pilkkukuosit. Päähän laitetaan ehdottomasti olki- tai lierihattu ja jalkoihin korkkipohjakengät. Mutta millaista kesämuoti ja oma tyyli todellisuudessa ovat Salon kaduilla? Asiaa kysyttiin muutamalta vastaan tulleelta tyyliniekalta.

Irina Mänkäri, opiskelija Irina kuvailee tyyliään trendikkääksi ja vaihtelevaksi, ainoastaan jotain pinkkiä lÜytyy lähes asusta kuin asusta. Vaikutteita pukeutumiseensa hän poimii katukuvasta, enimmäkseen ulkomailta sekä muotiblogeista. - On aina kivaa, jos lÜytää jotain erilaista. Saan inspiraatiota usein myÜs kavereideni pukeutumisesta, ja myÜs omista vanhoista tyylimokista voi ottaa opikseen asukokonaisuuksia luodessa, hän

Kesäinen ter tervehdys Kauneuspiste Kauneusp Sarista Sarista! Lämpimä i tervetuloa Lämpimästi uuteen hoitolaani u torin laidalla! Uutuushoitona Kollageeniinduktioterapia eli aito alkuperäinen Dermaroller-neulaushoito: sĂĽ-ATALILLEĂĽAKNE JAĂĽVESIROKKOARVILLEĂĽ sĂĽ )SOISTAĂĽIHOHUOKOSISTAĂĽKĂ›RSIVILLE sĂĽ %PĂ›PUHTAALLEĂĽJAĂĽTUKKOISELLEĂĽIHOLLE sĂĽ4UPAKOITSIJANĂĽIHOLLE sĂĽ *UONTEIDENĂĽJAĂĽVELTOSTUNEEN ĂĽ IHONĂĽHOITOON sĂĽ+IRKASTAMAANĂĽIHOA sĂĽ-AKSALĂ›ISKIENĂĽHOITOON

Kampaajana tyĂśskentelevä Kati Tuisk pukeutuu aina naisellisesti. – Huoliteltu olemus on myĂśs kunnioitusta muita ihmisiä kohtaan.

- Iloisuus ja kokonaisvaltainen hyvinvointi sopivat kaikkiin tyyleihin, Irina Mänkäri hymyilee. kertoo. Tämän kesän suosikkivaatteikseen Irina mainitsee korkeavyÜtärÜisen hameen ja pitsipaidat, sekä vaaleansävyiset asusteet. - Mielestäni naiset voisivat panostaa myÜs arkipukeutumiseensa, eikä ainoastaan juhliin. Kauniilla vaatteilla on helppo parantaa mielialaansa, iloisuus on aina paras asuste asuun kuin asuun, Irina hymyilee.

Kati Tuisk, parturi-kampaaja Sari Engblom-Yliluoma Yliluoma Horninkatu 7A3 3 (2.krs) p. 0500 400 023

- Minun tyylini on aina naisellinen, se on kaiken pukeu-

tumiseni perusta. Mekot ja korkokengät ovat suosikkejani, Kati kertoo. - Olen kotoisin Virosta, jossa meille opetettiin jo lapsena, että aina pitää pukeutua huolellisesti ja toisia kunnioittavasti. Virossa on tärkeää, että naiset näyttävät naisilta ja miehet miehiltä. Tämän kesän suosikkivaatteikseen Kati mainitsee etenkin kirkkaan keltaisen rÜyhelÜmekon ja itse virkkaamansa pitsimekon. - Tykkään myÜs tuunata vaatteita juuri minulle sopiviksi. Tyyli-idolikseen Kati nimeää Sinkkuelämää sarjan Carri-

Irina Mänkärille kengät ovat tärkeä asuste: -Värikkäillä kengillä saa asusta kuin asusta pirteämmän. -Mustat korkkarit ovat nähneet monia reissuja ja ovat edelleen aina hyvä valinta juhliin lähtiessä.

Santeri Tikka, opiskelija Santeri kuvailee tyyliään erilaiseksi ja aina hiukan massasta erottuvaksi. - Pukeutumiseeni on vaikuttanut etenkin Etelä-Koreassa vietetty vaihto-oppilasvuosi. Poimin mielelläni ideoita pukeutumiseeni eri tyyleistä. Musiikkivideot, elokuvat ja katumuoti ulkomailla inspiroivat minua, Santeri kertoo. - Hy viä ideoita t y yliini lÜydän myÜs netin muotisivustoilta, etenkin korealaiset pikkumerkit miellyttävät minua. Haluan pukeutua yksilÜllisesti, enkä siksi osta vaatteitani perus ketjuliikkeistä, koska silloin joka toisella vas-

taantulijalla olisi samanlaiset. Toivoisin muidenkin antavan oman persoonansa näkyä pukeutumisessaan. Ei aina tarvitse tyytyä tuttuun ja turvalliseen, Santeri vinkkaa. - Tämän kesän tyyliini kuuluvat ainakin pillifarkut, räikeät värit, Conversen tossut sekä haaremishortsit, jotka ovat uskomattoman mukavat ja monikäyttÜiset.

Erika Tatti, rakennustyÜntekijä - Minun ty ylini on aina erottunut massasta. En seuraa muotia, enkä juurikaan toisten pukeutumista vaan muokkaan tyylini itse, Erika sanoo. - Pukeudun aina rennosti ja melko poikamaisesti ja saankin enemmän inspiraatiota miesten muodista kuin naisten, Erika nauraa. - Esimerkiksi korkokenkiä en käytä koskaan, enkä mitään muutakaan, missä on vaikea olla. Tyyliini tänä kesänä kuuluvat ainakin lÜysät t-paidat, flip-flopit ja suuret laukut. Asujen ilmettä vaihtelen myÜs erilaisilla laseilla. Erika toivoisi kaikkien uskaltavan pukeutua niin kuin itse haluaa ja osaavan ottaa rennosti: - Ei aina ole pakko mennä valtavirran mukana, jos ei siltä tunnu.

en, eli Sarah Jessica Parkerin. - Hänen t y ylik ky ytensä tasolle tulen tuskin koskaan pääsemään, mutta hän on aina näyttävä ja tyylikäs, Kati naurahtaa.

Seppo Elander, opiskelija Seppo kertoo pukeutuvansa mieluiten katumuodin mukai-

Kauneushuone Ametisti Hoitolastani saat:

sü-ARYü#OHRüERIKOISKASVOHOIDOTüIHONüTARPEIDENüMUKAANüRÛÛTÛLšITYNÛ sü-ARYü#OHRüVARTALOHOIDOTüJAüHOITOPAKETIT sü"AREü-INERALSüMINERAALIMEIKIT sü!LEXANDRIAü"ODYü3UGARINGüVARTALOSOKEROINTIMENETELMÛ üMYšSüBRASILIALAINEN sü,ADYü,ASHü%XTENSIONSüRIPSIENPIDENNYKSET sü$ERMAROLLERüMIKRONEULAUSüIHONüKIINTEYTTÛMISEEN üJUONTEISIINüJAüARPIIN sü$R ü#HRISTINEü3CHRAMMEKüYRTTISYVÛKUORINTAüVOIMAKKAASEENüIHONüUUDISTAMISEEN ü -M üAKNENüHOITOON üAKNEARPIIN üIHONüKIINTEYTYKSEEN ü-YšSüUUDISTUNEET ü KEVYEMMÛTüKUORINNAT sü(EMMOTTELEVATüJALKAHOIDOTü0EDIXüTUOTTEILLA sü5UTUUTENAü!LESSANDROüVARPAANKYNSIENüGEELAUKSET sü9KSILšLLISETüLAHJAKORTIT sü-ARYü#OHRüHOITOTUOTTEETüIHOSIüHYVINVOINTIIN

Olet lä m tervetullpuimästi t!

Kauneushuone Ametisti, Sky-Kosmetologi Miia Asikainen ü(ÛMEENTIEü ü3ALOüsüP ü ü ü üsüWWW KAUNEUSHUONEAMETISTI l

Seppo Elanderin tyyliin kuuluu rento meininki. – Toivoisin salolaisilta enemmän rohkeutta pukeutumiseen, hän sanoo.

Erika Tatti ei piittaa muiden mielipiteistä, vaan on uskollinen vain omalle tyylitajulleen. – Miesten muotia, mutta naisen silmällä, hän kuvailee omaa pukeutumistaan.


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.
L23-11 by Salonjokilaakso lehti - Issuu