Väinämöisen veljeskunta lukunäyte

Väijytys alkoi voimakkaalla pommituksella. Neuvostoliiton jalkaväkikolonna eteni pahaa aavistamatta metsätiellä, kun kymmeniä ammuksia sinkoutui heitä kohti puiden takaa. Näytös, jota Oblediev todisti, oli kaikilta osin aivan erilainen kuin Neuvostoliiton tykistön hyök­käys Suomen rajalla miehityksen alussa.

Suomalaisten ammukset olivat täysin äänettömiä. Lisäksi ne olivat niin suuria, etteivät Neuvostoliiton tykkien ampumat kranaatit olleet mitään niihin verrattuna. Ammukset, jotka syöstiin neuvostoliittolaisten niskaan, olivat halkaisijaltaan yli metrin suuruisia tulipalloja. Ällistys, joka aluksi valtasi kuudennen rykmentin miehet, vaihtui pian paniikkiin, kun tulipalot iskeytyivät kolonnaan. Karmea meteli täytti metsän. Elävältä palavien miesten huutoihin sekoittui upseerien hätääntyneitä karjaisuja ja autojen räjähtelyä.

Neuvostoliittolaiset kokosivat joukkonsa jotenkuten ja yrittivät vastata hyökkäykseen. He suuntasivat tykit metsään päin. Tulitus niitti puustoa parinkymmenen metrin säteellä, mutta sillä ei ollut mitään vaikutusta suomalaisiin. Liekkipallot putoilivat neljännestunnin ajan hellittämättömällä säännöllisyydellä. Onnekkaimmat uhrit kuolivat kertaiskulla. Muut kuolivat liekkien nieluun tovereiden seuratessa voimattomina ja kauhistuneina vieressä.

Lopulta pommitus loppui aivan yhtä äkisti kuin oli alkanutkin.

Upseerit uskoivat saaneensa mahdollisuuden vastaiskuun ja komensivat henkiin jääneet sotilaat hyökkäykseen. Juuri sillä hetkellä tapahtui jotain tulipallojakin kauhistuttavampaa ja selittämättömämpää.

Oblediev oli ajautunut hyökkäysaallossa takariviin ja näki, kuinka etujoukoissa olevat miehet leimahtivat tuleen yhtäkkiä ja selittämättömästi. Vihollinen ei ollut ampunut ainuttakaan ammusta. Missään ei näkynyt yhtäkään valonvälähdystä, joka olisi paljastanut liekinheittimellä varustetun suomalaisen sotilaan. Ja kuitenkin ensimmäisen hyökkäysrivin taistelijat muuttuivat yksi 11