SOLUASUMISEN KIROT (JA ILOT

Kuvassa esiintyvät judistit Erika Virtanen (vas.) ja Anni Kaarre (oik.)

Kolumni: Soluasumisen kirot (ja ilot?)

Ennen kaksi toisilleen tuntematonta opiskelijaa saattoi jakaa opiskelija-asunnossa saman makuuhuoneen keskenään, mutta nykyään edes omalla huoneella varustetut solut eivät enää tee kauppaansa opiskelija-asuntomarkkinoilla. Ne harvat opiskelijat, jotka soluasunnoissa asuvat, tuntuvat sinne päätyneen pikemminkin pakon sanalemana kuin vapaaehtoisen valinnan perusteella. ”Soluvankilasta” paetaan yksiöön heti kun on mahdollista.

Olen itsekin päässyt (tai joutunut) maistamaan soluelämää noin vuoden verran. Soluasunnossa asuminen ei minullekaan ollut ykkösvalinta, vaan johtui pikemminkin siitä, että erinäisitä syistä tulin jättäneeksi asuntohakemuksen Joensuun Ellille aivan liian myöhään, vasta noin heinäkuun puolivälissä. Muistan asuntohakemuksen täyttämisestä erityisesti sen, että menin ikuisena optimistina vielä tässäkin vaiheessa laittamaan asuntohakemuksen lisätiedot-kohtaan vielä tekstin ”Toivon yksiötä keskustan alueelta”. Tämä toive ei ihan täysin toteutunut: sain lopulta pari päivää ennen syyskuun alkua tietää, että pääsisin asumaan soluasuntoon Noljakkaan. Kun yliopiston lukukausi oli jo melkein alkamassa ja parempaakaan asuntoa ei ollut tiedossa, minun ei enää auttanut muuta kuin haudata haaveeni keskustayksiöstä ja suunnata askeleet kohti Noljakkaa.

Ennakkoluuloista huolimatta sopeuduin soluasuntoelämään yllättävänkin nopeasti. Tätä helpotti se, että kämppikseni osoittautuivat loppujen lopuksi ihan normaaleiksi tyypeiksi: päivittäisistä kotibileistä taikka aamukahteen jatkuvasta popituksesta ei tarvinnut huolehtia. Yhteiselon rauhanomaisuudesta huolimatta oli kuitenkin ihmeellistä, kuinka pienet asiat tuntemattomien ihmisten kanssa asumisessa alkavat ajan myötä käymään uskomattomasti hermoille. Heräät aikaisin aamulla kämppiksen lähtöön etkä saa enää nukutuksi. Keittiössä astiat joutuu laittamaan kätevimpien paikkojen sijasta sinne, missä niille sattuu olemaan tilaa. Aamulla kahvia ei kehtaa keittää ennen kuin tukan on saanut kunnolla harjattua siinä pelossa, että törmää kämppikseen. Suihkuun pääsyä voi ajoittain joutua odottamaan pitempääkin.

Reilun vuoden odotuksen jälkeen pääsin muuttamaan toivomaani keskustayksiöön. En epäröinyt hetkeäkään muuttoa, vaikka se merkitsikin sitä, että joutuisin maksamaan reilusti enemmän vuokraa kuin mitä aiemmin. Tässä vaiheessa kuitenkin yksityisyyden ja itsenäisen päätäntävallan tarve painoivat vaakakupissa jo paljon rahanmenon lisääntymistä enemmän.

Voin siis omasta kokemuksestani sanoa, että soluasunto ei todellakaan ole joka opiskelijan asunto. Kokemuksen syvällä rintaäänellä voin sanoa ainakin sen, että kontrollifriikkien, yksinäisten susien tai siivousintoilijoiden ei kyseistä asumismuotoa kannata harkita. Taloudellisessa mielessä solussa on toki halpaa asua, ja sähkö kuuluu yleensä vuokraan toisin kuin yksiöissä. Lisäksi monen opiskelijan kärsiessä nykyään yksinäisyydestä voitaisiin miettiä sitä, tulisiko soluasumista lisätä. Tietystikään automaattisesti solukämppiksistä ei ystäviä tule, vaan henkilökemiat vaikuttavat asiaan voimakkaasti.

Soluasuntojen profiilia voitaisiin myös nostaa sillä, että opiskelijalla olisi nykyistä paremmat mahdollisuudet valita, kenen kanssa hän solussa asuu. Esimerkiksi Helsingin HOAS:illa on käytössä ”kämppis-Tinderiksi” kuvattu Hoasmatch-palvelu, jossa opiskelija voi persoonallisuustestinomaisen kysymyspatteristoon vastaamalla selvittää, kenen kanssa hän soveltuu parhaiten asumaan. Vink vink Joensuun Elli, meille samanlainen! Toistaiseksi soluasuja joutuu kuitenkin lottoamaan siitä, millaisen kämppiksen saa.

Nykyään siis nautin yksiön rauhasta. Korona-ajan karanteenit ovat kuitenkin saaneet minut haikailemaan ajoittain vielä soluaikojen perään: olisi kiva, jos etätyö- taikka tenttiinlukutauolla olisi joku, jonka kanssa voisi jutella ja vaihtaa kuulumisia ihan naamatustenkin. Kotia olisi myös helpompi pitää siistinä, kun siihen olisi ulkoista painetta. Pitäisikö sittenkin palata soluelämään? Kämppislottoon osallistuminen ei kuitenkaan huvita, ja toisaalta oman tuvan ja oman luvan edut vetoavat edelleenkin liikaa. Toistaiseksi jatkan siis erakkoelämää omassa pikku yksiössäni – ainakin, kunnes sopiva kämppis-match putkahtaa elämääni.

Tiina Pohjolainen Oikeusnotaari

VALENCIA

Hola hola!

Olen Simo, pian valmistuva OTM. Vaihtoon lähteminen oli minulle selvä juttu heti opintojen alusta asti sillä samanlainen reissu ei valmistumisen jälkeen ole yhtä helppoa. Olin kuullut monesta suusta että pelkkä puolikas vuosi on usein melko lyhyt aika viettää ulkomailla. Siispä päätin viettää notaaritutkinnon jälkeen kokonaisen lukuvuoden 2019-2020 Espanjan rannikolla Valenciassa. Valencia valikoitui vaihtokohteeksi niin kielen ja lämpimän ilmaston, kuin myöskin rennon Espanjalaisen kulttuurin takia. Myös laaja englanniksi opiskelemisen mahdollisuus oli tärkeä tekijä. Siispä syyskuussa 2019 oli aika jättää Suomen sateet ja vaihtaa Valencian ilmastoon, jossa keskimääräinen lämpötila ei laske alle 20 asteen kovin usein.

Opiskelu University of Valenciassa oli hyvin erilaista kuin suomessa: lukujärjestys rakentuu kurssien mukaan siten, että yhdellä kurssilla on viikottain n. 2-3 oppituntia, joille oli osallistumispakko. Oppituntien lisäksi tarvitsi kuitenkin vain harvoin tehdä kotitehtäviä. Itsenäiset kirjoitustehtävät (joihin meillä Suomessa on totuttu) eivät olleet kovin yleisiä ja/tai olivat melko lyhyitä. Opetuksen taso vaihteli hurjasti ja metodit tuntuivat joskus melko kivikautisilta (tehtävät tuli palauttaa paperisena yms..), mutta koen, että opin luennoilla paljon. Positiivista oli myös se, että puolet kursseista sai valita muilta aloilta, joten luin lisäksi taloustieteitä (myös mm. tenniksen ja turismin kursseja oli valittavissa).

Lukujärjestys oli luonnollisesti suunniteltu siten, että vapaa-aikaa jäi runsaasti ja Valencia onkin aivan mahtava kaupunki kokea kulttuuria paikan päällä. Valenciassa yhdistyy ainutlaatuisesti ison kaupungin ja rantakohteen parhaat puolet, eikä turismi näy samalla tavalla katukuvassa kuin vaikka Madridissa tai Barcelonassa. Noin 800.000 ihmistä asuttava Valencia tuntui itselleni sopivan kokoiselta kaupungilta jossa mm. julkiset toimii ja pyörällä liikkuminen sujuu vaivattomasti. Vaihto-opiskelijoita on Valenciassa runsaasti ja mm. yöelämä on vilkasta. Tekemistä ja ystäviä löytyikin helposti opiskelijaporukoista. Valenciasta oli hyvät lentoyhteydet muualle eurooppaan

ja reissasimmekin porukalla useana viikonloppuna. Opiskelijakulttuurin takia myös asumisen järjestäminen kimppakämpästä oli helppoa ja asumiskustannukset saa helposti pidettyä maltillisina (200-350e/kk omista vaatimuksista riippuen).

Olisi rikollista kirjoittaa Valenciasta mainitsematta jalkapalloa, joka on tietenkin iso osa elämää joka puolella Espanjaa. Keskustan tuntumassa sijaitseva perinteikäs Mestalla-stadion ja sen jyrkät katsomot tulivatkin tutuksi LaLiga- ja Championsliiga otteluita seuratessa. Huikeana kokemuksena pääsin paikallisen erotuomarikerhon kurssille ja myöskin viheltämään muutaman virallisen ottelun vaihdon aikana. Jalkapalloa kannattaa käydä seuraamassa kulttuurielämyksenä, vaikka ei edes lajista erityisesti pitäisi.

Vaikka vaihto-aika piti lopettaa pari kuukautta etuajassa ja monet suunnitelmat jäi toteuttamatta, oli kokemus ehdottomasti opiskelujen parasta antia! Suosittelen ehdottomasti että jos/kun opintoaikataulut sen vain sallii, niin kannattaa vaihtoon varata kokonainen lukuvuosi, jotta siitä saa kaiken irti!

PS. Jos joku vaan on kiinnostunut Espanjasta/Valenciasta vaihtokohteena, niin saa rohkeasti kysyä kokemuksista somen kautta yms.

Simo Kahelin Oikeusnotaari