Valmiit avustajakoirat

”PIENENÄ OLI VÄHÄN VAIKEAA OPPIA KUISKIMAAN”

Pienenä olikin vähän vaikeaa oppia kuiskimaan, kun asiaa oli niin kovin paljon. Nenääni tulvivien tuoksujen vastustaminen vaati myös harjoittelua. Teimme treenejä erilaisissa, jännittävissä paikoissa. Kävimme treenaamassa Maria-kouluttajan kanssa esimerkiksi irti olemista. Olen aina pitänyt kovasti nameista, sanovat sen auttaneen minun opettamisessa. Tärkeintä on kuitenkin yhdessä tekeminen, keskinäinen luottamus ja hyvä mieli, se on jutun juju.

Tykkään auttaa ihmistäni monissa arjen askareissa. Nostan ja kuljetan tavaroita sekä nuuskin kadonneet esineet esiin. Autan riisumisessa, kulkemisessa, suljen ja avaan ovia sekä laatikoita, tyhjennän tiski- ja pyykkikonetta ja paljon muuta. Kaivan tarvittaessa kuopan vaikka pensaan taimelle. Keksin välillä puuhaa ihan itsekin.

Käydessämme kaupassa ja kaupungilla tarkkailen tiukasti, ettei ihmiseni PTSD ala oireilla pahasti. Jos niin kuitenkin käy, pysyn ihmiseni vierellä ja kuuntelen, että muun muassa pulssi laskee. Se on vähän kuin älypeli: mistä narusta pitää vetää milloinkin. Ihan huippua! Riennän ihmiseni apuun aina tarvittaessa.

Matkustaminen Uusiin reissuihin on mukavaa. Kivaa on myös tavata eläinlääkärini, sillä on aina herkkuja reippaille kavereille.

Metsälenkit ovat mahtavia! Minun tuellani ihmiseni pääsee sinne aina kun haluamme. Kun olin vielä pieni pallero, kaupassa ja kotona oli paljon useammin avustaja, kuin nykyään. Minun avullani itsenäisempi ja parempi laatuinen elämä onnistuu, teemme sen yhdessä. Kukapa ei haluaisi asua ja pärjätä kotonaan iloinen (ja suloinen) aputassu-aarre rinnallaan?

Aputassu Hehku