Lenni on työkoira ja samalla sydänystävä

Teksti: Sari Salovaara

Kuvat: Kari Kinnunen, Sari Salovaara ja Jenni Kekkonen

”TUTUIKSI OVAT TULLEET MINISTERIÖT, EDUSKUNTA, ATENEUM, KIASMA JA MUUT KULTTUURIPAIKAT”

Kun pieni ja avuton labradorinnoutajan pentu Lenni syntyi avustajakoirakoululle, sen elämää varten oli jo suunnitelma valmiina. Lennistä piti isona tulla aputassu jonkun vammaisen ihmisen arkeen - ja niihin saappaisiin Lenni kasvoi komeasti. Nyt Lennillä ja minulla on yhteisiä vuosia takana runsaasti. Lenni on jo seniori työkoira ja samalla suloinen ystäväni, jonka arki vaihtelee sen mukaan, mitä sen omalla ihmisellä eli minulla on ohjelmassa.

Aamuisin Lenni pitää huolen omista tarpeistaan, ulos pitää päästä ja ruokaa pitää saada. Kun menen suihkuun, on kärsimätön apuri valmiina jouduttamaan asioiden sujumista. Se kiskoo pois jaloista housuja ja sukkia, siivoaa lattialta vaatekappaleet ja suihkun jälkeen lattialta pesuharjan. Ensimmäisen pissareissunsa pihalle Lenni pääsee tekemään meillä maalla yksin. Odotan että se nopeasti palaa sisälle ja aloittaa ravaamisen keittiön suuntaan huomio omassa ruokakupissaan. Kun sekä kissa Muru että Lenni ovat saaneet aamiaisensa, rauhoittuu Lennilläkin tekemisen tahti. Se lepäilee ja tarkkailee tilannetta.

Päivästä riippuen lähdemme Lennin kanssa työasioissa kotoa Nurmijärveltä Helsinkiin tai jään tekemään etätyöpäivää kotiin. Tai jos on vapaata, lähdemme ehkä tallille heppahommiin. Helsingissä työpaikkani on Kulttuurikeskus Kaapelilla, vanhassa tehdasrakennuksessa. Lenni on valjaissa kävelyn tukena, kiipeämme rappusia kuntoilun merkeissä, Lenni nostelee ja kantaa tavaroita ja ulkoiluttaa minua toimistotyöntekijää, ettei pöydän ääreen unohduta ihan liikaa. Toimistolla Lennin elämä on kyllä leppoisaa. Peti pöydän alla on yhtä pehmoinen kuin peti kotona ja päivän rutiinit ovat hallussa. Jos oma ihminen menee kokoustilaan, ääni melkein kuuluu ja lepoa voi jatkaa rauhallisin mielin. Ihaninta on, jos jonkun muun työntekijän koira käy paikalla, ja voi pyöräyttää iloiset leikit aulassa. Aputassukalenteri on tietenkin toimistossa näkyvällä paikalla, että kaikki näkevät ilman erehdyksiä, mikä päivä milloinkin on.

Joskus töissä mennään kokouksiin tai kouluttamaan tai seminaareihin kaupungille. Tutuiksi ovat tulleet ministeriöt, eduskunta, Ateneum, Kiasma ja muut kulttuuripaikat sekä tietenkin ruoholäntit kaikkien näiden hienojen instituutioiden edustalla. Julkisilla kulkuvälineillä Lenni kulkee valjaissaan sujuvasti linja-autolla, ratikassa tai metrossa. Metro taitaa olla helpoin kummallekin kun ei ole rappusia. Taksit ovat tietenkin mukavia. Kulkiessani eri paikoissa pidän Lennille mukana omaa makuualustaa. Sen ei tarvitse joskus tuntien ajan odotella makuulla kylmillä lattioilla vaan mukava alusta on oma paikka, johon sen voi myös tarvittaessa jättää odottamaan ja se tietää, että palaan pian.

Vapaa-ajalla Lennin elämään kuuluvat monet eläinkaverit. Muru-kissa on Lennin mielestä vähän rasittava. Välillä se vaanii ja tekee leikkisiä yllätyshyökkäyksiä, joista Lenni ei innostu. Lenni ei uskalla myöskään ajaa kissaa pois omalta pediltään, mutta jos kissa änkeää viereen nukkumaan niin olkoon sitten. Tallilla Lennillä on omia askareita. Se nostaa sielläkin pudonneet tavarat ja muutenkin lattian tasolla on yhtä ja toista, johon en ylety. Se myös mielellään kuljettaa rasiassa hevosen ruoka-annokset karsinan eteen valmiiksi odottamaan. Ainu-hevonen on Lennin kaveri. Harmillista Lennin mielestä on, että Ainu ei kuitenkaan ymmärrä innokkaita leikkiinkutsuja eikä lähde painimatseihin. Kun kärryreissuja tehdään, Lenni juoksee hevosen rinnalla tai tulee kärryjen kyytiin. Kotona on myös kanoja, joita Lenni joutuu kesäisin suojelemaan haukoilta ja muilta pedoilta. Se ei tosin vaadi Lenniltä muuta kuin hengailua pitkin pihoja siellä, missä kanatkin kuopsuttelevat. Pelkkä uljaan koiran olemassaolo on riittävä pelote, eivätkä pedot silloin uskalla saalistaa kanapaistia.

Avustajakoirani Lenni on ihana luottoystävä, josta tiedän, ettei se jätä minua pulaan. Sen luonne on uskollinen, se ei ikinä karkaa, haasta riitaa muiden koirien kanssa tai vaikka varasta ruokaa. Iän myötä vanhenevalla koiralla ei ole liikaa energiaa, joten se on tarkka, että työtehtävistä täytyy aina saada palkka. Tämä tarkistetaan välillä etukäteenkin: ”Nostan tämän, jos sinulla on varmasti palkkanami valmiina.”

Koira on ollut itselleni arvokas turvan tuoja myös silloin, kun sairauden takia liikkuminen on ollut erityisen vaikeaa. Uskallan jäädä yksin kotiin kun tiedän, että Lenni voi nostaa kaatuneet kävelykepit, tuoda kännykän ja se omalla vakaalla läsnäolollaan lievittää pelkoja ja murheita. Me aputassujen käyttäjät osaamme arvostaa koiriamme ja sitä, että monet ammattilaiset ja vapaaehtoiset tekevät töitä avustajakoirien eteen. On vaikea edes kuvitella elämää ja arkea ilman koiran antamaa tukea ja turvaa.

Teksti: Nina Jäntti

Kuvat: Sandra Lund