Pohjanpoika 4/2018.

Page 15

Lippulinna ja seppelepartiot marssivat Sankarimuistomerkin edustalle. Ohjelman aloitti Oulun Sotaveteraanikuoro esittämällä Hymnin sankarivainajille. Hartauspuheen piti pastori Pekka Mustakallio . Tämän jälkeen seppelepartiot siirtyivät Vakaumuksensa puolesta kaatuneiden ja Karjalaan jääneiden muistomerkeille. Samalla sankarimuistomerkille aloitettiin seppeleiden laskeminen järjestyksessä veteraanijärjestöt, Oulun kaupunki, Oulun evankelisluterilaiset seurakunnat, maanpuolustusjärjestöt ja puolustusvoimat. Seppeleiden laskun jälkeen laulettiin virren 577

säkeistöt 1-4. Tapahtuman lopuksi Oulun Sotaveteraanikuoro lauloi Oi kallis Suomenmaa. Lippuvartiot, lippulinna ja seppelepartiot poistuivat sankarimuistomerkiltä. Itsenäisyyspäivän säätila oli suotuisa, aurinko paistoi ja lämpötila oli 0°C. Yli 200 oululaista oli saapunut paikalle seuraamaan perinteistä seppeleenlaskutapahtumaa. Tilaisuus oli harras ja juhlallinen. Esitämme kiitokset kaikille tapahtumaan osallistuneille sekä kunniavartiossa, lippuvartiossa, lippulinnassa, seppelepartioissa ja kuorossa olleille.

Oulun kaupunki on luopunut aikaisimpina vuosina järjestetystä itsenäisyyspäivän yleisestä kansalaisjuhlasta Madetoja-salilla. Noissa tilaisuuksissa sali tuli täyteen juhlaan osallistuneista oululaisista. Tilalle oli tullut maksullinen konsertti. Itsenäisyyspäivänä oli lukuisia erilaisia tapahtumia eripuolilla kaupunkia, niistä tiedotettiin aktiivisesti. Jotenkin on jääty kaipaamaan tuota juhlavaa yleistä kansalaisjuhlaa ja harmiteltu sen loppumista. Se kokosi aikanaan oululaisia sankoin joukoin juhlimaan itsenäistä isänmaata.


Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.