Pohjanpoika 2/2018

Page 43

Reilut kolme vuotta kestänyt Ylikiimingin Reserviläisten lippuprojekti huipentui 2.6. paikallisen metsästysseuran majalla Horsmassa juhlalliseen lipun naulaus- ja vihkimistilasisuuteen. Oma lippu on saatava Ajatus omasta lipusta syntyi Puolustusvoimien lippujuhlan päivän valtakunnallisessa paraatissa Oulussa jo vuonna 2015. Tuumasta toimeen. Viralliseen lippuun tarvittavat luvat

Kiimingin reserviläisten lippu

hankittiin ja varapuheenjohtaja Helge Kähkönen sai mieluisan tehtävä suunnitella Kiimingin Reserviläisille oma lippu. Helgehän oli jo entuudestaan tunnettu monitaitaja ja taiteilija, joten arpa lankesi hänelle kuin itsestä. Juhlallinen seremonia

Pohjois-Pohjanmaan Reservipiirien ansiomitalin saivat (vas.) puheenjohtaja Lauri Meskus, varapuheenjohtaja Helge Kähkönen, sihteeri Markku Kauppinen ja johtokunnan jäsen Sirkka Koskenniska

Oulun kaupunginvaltuuston jäsenen Antti Huttu-Hiltusen lämminhenkisen ja isänmaallisen juhlapuheen jälkeen lipun naulasivat Pohjois-Pohjanmaan Reserviläispiirin viralliset edustajat sekä lipun hankintaa tukeneiden yritysten nimeämät henkilöt. Rovasti Jouni Riipinen vihki ja siunasi lipun. Saatesanoissaan hän kannusti Ylikiimingin Reserviläisiä jatkamaan

ansiokasta ja tuloksellista työtään vapaaehtoisen maanpuolustuksen ja oman itsenäisen Suomemme hyväksi. Tilaisuuden musiikista vastasivat yhdistyksen puheenjohtaja Lauri Meskus ja perustajajäseniin kuuluva Esko Holappa. Kiitos kuuluu tukijoille Lipun hankintaa ovat kiitettävästi tukeneen Pohjois-Suomen Hirsitalokeskus oy Mammuttihirsi, Gonlog oy, Ylikiimingin apteekki, Parturi-kampaamo Tiitukka, Koneurakointi Holtinkoski oy, Kivaharjun Sora oy, Kaskipuu oy ja MTK Kiiminki sekä Pohjois-Pohjanmaan Reserviläispiiri.


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.