Ostro 4/2022

SISÄLLYS

PÄÄKIRJOITUS

Iida Pulju

AJANKOHTAISTA

Toimitus

MATKALLA OSTROBOTNIAN MURTEISIIN

Topias Olkkonen

REISSUSSA RIIASSA Riku Kuusijärvi

BOTTALLA KUULTUA

Toimitus

POHJALAISTEN YSTÄVÄT MUILTA OSAKUNNILTA

Topias Olkkonen

POHJALAISET MAAILMALLA Iida Pulju

UAPS:IN SUURI GLÖGIVERTAILU 2022 Jarkko Kienokoski

PORTHAN CLXXXIII Toimitus

PORTHAN JUHLAT: YHTEISPOHJALAISUUTTA JUHLISTAMASSA Casper Enckell

Pohjalaisten Osakuntien (PPO, EPO ja VN) yhteinen jäsenlehti

Päätoimittaja - Chefredaktör: Toimittajat - Redäktörs: Taitto ja ulkoasu - Grafisk-omgivning Kannen kuva/Omslagsbild: Takakannen kuva/Bakre omslagsbild: Paino:

Iida Pulju

Casper Enckell, Riku Kuusijärvi, Topias Olkkonen & Jarkko Kienokoski Casper Enckell & Iida Pulju Casper Enckel (Akseli Gallen-Kallela: Kullervon sotaanlähtö, 1901) anon. SatOlainen Picaset Oy

PÄÄKIRJOITUS

Tervehdys pohjalaiset! Vuosi on jälleen lopuillaan ja käsissänne on nyt Ostro-lehden vuoden viimeinen numero. Ostron toimitus on paiskinut kuluneena vuonna töitä hiki hatussa, sillä toimitimme pitkästä aikaa neljä numeroa vuoden sisällä. Uudistuksia on luvassa myös ensivuodelle, kun Ostron pääsee tilamaan suoraan kotiovelle toimitettuna! Tilausohjeet löydätte viimeiseltä sivulta.

Lehden kantavaksi teemaksi valikoitui tällä kertaa yhteisöllisyys. Itse olen kuluneena syksynä pohtinut yhteisön merkitystä kaunana kotoa suorittaessani opiskelijavaihtoa Italiassa. Ajattelin etukäteen vaihdon olevan helppo homma, enkä juurikaan uskonut kokevani kovaa koti-ikävää. On kuitenkin myönnettävä, että upeista vaihtokokemuksista huolimatta on pinnan alla usein kaipuu Suomeen. Erityisesti kotoa kaipaa ystäviään ja kuuluvuudentunnetta.

Muiden kansainvälisten opiskelijoiden kanssa keskustellessani olen saanut huomata kuinka omalaatuinen ja vahva opiskelijakulttuuri Suomessa vallitseekaan. Monista maista vastaavia perinteitä ei löydy ollenkaan. Suomalainen opiskelijakulttuuri tarjoaa mahdollisuuksia luoda vahvoja yhteisöjä ainejärjestöjen, osakuntien ja erilaisten kerhojen kautta. Yhteisöllisyys ulottuu myös oman pienen piirin ulkopuolelle ja Bottan yhteispohjalaisuuden lisäksi osakunnat ovat aktiivisesti yhteistyössä muiden järjestöjen kanssa. Siinä missä pohjalaiset vierailevat ahkerasti muilla osakuntataloilla myös Botta houkuttelee kävijöitä muilta kanta-alueilta. Tästä numerosta pääsetkin lukemaan, mikä Bottassa oikein muihin vetoaa. Osakunnilta löytyy ystävyysjärjestöjä myös Suomen rajojen ulkopuolelta ja suhteita niihin hoidetaan stipendiaattivaihdoilla ja vierailuilla. Tänäkin syksynä pohjalaiset ovat edustaneet esimerkiksi Riiassa ja Tartossa. Yhteisöllisyyteen liittyvät vahvasti myös yhteiset perinteet, joita osakunnilta löytyykin paljon. Yksi esimerkki tästä ovat Porthan-juhlat, joiden historiaan syvennytään lehdessä myöhemmin. Suomalaisen opiskelijakulttuurin perinteet ovat vahvoja, mutta on hienoa, että perinteitä osataan tarvittaessa myös uudistaa niin, että tapahtumista tehdään kaikille turvallisia ja avoimia. Suomalaiset opiskelijat tiedostavat ongelmia hyvin ja tekevät aktiivisesti töitä sen eteen,

että opiskelijakulttuuri heijastaa aikansa arvoja. Hieman järkyttyneenä olen vaihdon aikana kuunnellut tarinoita joissain maissa vieläkin vallitsevista perinteistä, joissa uusia opiskelijoita nöyryytetään hauskuuden nimissä.

Erityisesti joulunaikaan yhteisöllisyyden ja läheisten merkitys korostuu. Joulua halutaan juhlistaa ystävien, kurssikavereiden, kollegoiden ja harrastusporukoiden kesken. Loman alkaessa suurin osa osakuntalaisista pakkaa kuitenkin laukkunsa ja matkaa joulunviettoon kohti pohjoista. Itsellänikin on tätä kirjoittaessani enää muutama päivä jäljellä Italiassa, ennen joululomaa Suomessa. Ostro toivottaa kaikille lukijoileen mukavaa joulun aikaa!

Hyviä lukuhetkiä! Iida

AJANKOHTAISTA

HYY:n Edustajistovaalit ja hallitus

Vuosi 2022 oli jälleen edustajistovaalivuosi. Osakunnat ja SNÄf olivat jälleen vaaliliitossa keskenään. Vaalien lopputulos oli näiden kahden kannalta torjuntavoitto, paikkamäärien pysyessä samoina. Pohjalaisia ehdokkaita oli lukuisalta listalta, ja vaalimenestystä saavuttivat erityisesti PPO:n ehdokkaat.

Edustajistovaaleja seuranneessa edustajiston kokouksessa valittiin HYY:lle uusi hallitus, jonka kokoonpanoon Ostro-lehti on tutustunut hyvin tarkasti. Vuodelle 2023 valituista hallituksen jäsenistä peräti kolme on pohjalaisten osakuntien jäseniä. Osakuntaedustus hallituksessa on vahvaa.

Lähetä tekstiviestejä toimitukselle tai ilmianna Bottalla kuulemasi hassu lausahdus tai sitaatti!

Matkalla OstrObOtnian Murteisiin

Osa 2: kainuun Ja Oulun Murteet

TEKSTI: TOPIAS OLKKONEN

Pohjalaisten osakuntien laaja kanta-alue käsittää valtavan määrän maata, ihmisiä ja puhetapoja. Helsingin alueella puhekieli kääntyy joillakin yleissuomeen tai Helsingin puhekieleen, mutta onneksi osakunnilla asetelma on toinen ja omien murteiden säilyttäminen onnistuu helpommin. Pohjalaisia murteita on useita ja niiden piirteiden tunnistaminen auttaa paitsi ymmärtämään murteita kokonaisuutena, myös kommunikoimaan pohjalaisessa ympäristössä. Lähtekäämme siis tutustumaan pohjalaisten osakuntien laajaan murretarjontaan!

Edellisessä osassa tutustuimme pohjalaismurteiden yleisiin piirteisiin ja Lapin seudun murteisiin, tässä osassa vuoronsa saavat savolaismurteisiin luettava Kainuun seudun murre ja Oulun murre erikoisine sanastoineen.

Kainuun alueen murrepiirteitä

Savolaismurteiden laaja alue käsittää paitsi Savon, myös palasen Etelä-Pohjanmaata, koko Kainuun sekä Koillismaankin. Alueen murteista savolaisimpia tietenkin puhutaan Savon maakunnan alueella, mutta Kainuuseen ja Koillismaalle ulottuvat murteet ovat erikoinen synteesi savolaisia ja pohjalaisia piirteitä.

Pohjalaispiirteistä Kainuun murre sisältää svaavokaalin (kahavia), yleisgeminaatio (mennee) ja yleiskielen tsyhtymän muutokset (mehtä – metän). Toisaalta Kainuussa mehtä taipuu muodossa metän eikä mehtän. Pohjalaisille murteille tuttu yleiskielen d:n kato on myös havaittavissa ja se korvataan usein muulla äänteellä, kuten muodoissa köyen, käjen.

Savolaisia piirteitä Kainuun murteissa on huomattavimpana lievä viäntäminen eli savolaismurteille leimallinen diftongien avautuminen. Kaenuun murteissa tätä tosin esiintyy vähemmän kuin muissa ”peri-savolaisissa” murteissa. Savolaisista murteista omaksuttu yleinen piirre on myös kieltosana elä. Savolaista on myös verbimuotojen -nna -pääte, kuten käynynnä, ollunna, antanunna.

Kainuun murre sisältää myös yleisiä itämurteiden piirteitä, joita ei muualla pohjanmaalla esiinny. Näitä piirteitä kainuulaisissa murteissa on muiden muassa lyhentymätön inessiivin pääte eli -ssa -pääte. Kainuussa ollaan tässä talossa eikä täsä talosa. Persoonapronomineihin kuuluvat

myö, työ ja hyö sekä myös Lapin murteista tutut mie ja sie. Myös pohjalaisittain tuttu nopia on Kainuussa yleisemmin muodossa noppee. Samoin sanojen pitkät vokaalit myös muuttuvat: tulee – tulloo ja menee – mennöö toisin kuin yleisesti läntisissä (ja myös pohjalaisissa) piirteissä edustetut tullee ja mennee. Sananalkuisia konsonanttiyhtymiä ei esiinny myöskään kainuulaisessa puhetavassa, kruunu on kainuulaisittain ruunu, joskin tämäkin piirre ei ole käytössä kaikkialla.

Esimerkkilause Kainuun murteilla puhuttuna voisikin kuulua: Mie olin antanunna teijän lehemille ruokkoo, ne näöttivät nii kovin näläkäsiltä toessapäevänä.

Kainuun murteen moninaisuus tekee siitä varsin vaikeasti puhuttavaa ulkopuolisille, varsinkin perinteisempiin pohjalaisiin murteisiin tottuneille. Savolainen viäntäminen ei ala heti luonnistumaan, puhumattakaan muista itämurteiden piirteistä. Kokkele toki Kaenuuta, joskin se suattaapi olla aeka vaikkeeta.

Oulun murre

Ookko nää Oulusta? Pelekääkkö nää polliisia? Kainuun seudun murteisiin verrattuna Oulun murre edustaa toista ääripäätä, huomattavan pohjalaista murretta, johon on sekoittunut lukuisten eri kielien sanoja ja ilmaisuja. Oulun asema satamakaupunkina on edesauttanut erikoisen sanaston kehityksessä, vaikka Oulun oma murre onkin muuten varsin pohjalaista.

Oulu jakaa kaikkien pohjalaisten murteiden kanssa samat yhteispiirteet: yleisgeminaation, ts- yhtymän muutokset, svaavokaalin, yleiskielen d:n muutokset tai katoamisen sekä jälkitavun -oa -ea muutokset (korkia, nopia).

Leimallisesti Oulun murteessa on kuitenkin enemmän läntisiä piirteitä kuin itäisiä. Näihin lukeutuvat sanojen tk-konsonanttiyhtymän muutokset annakko, jokka, mikkä sekä imperfektimuoto tekkiin, lukkiin, jotka ovat myös Oulun murteille erittäin ominaisia, muualla PPO:n kantaalueella ne ovat harvinaisempia. Vieläkin oululaisempi piirre on persoonapronomini nää. Oulun seudulla yleistä on myös -ssa -päätteen lyhentäminen, kuten muodossa koulusa.

Oulun murteesta omalaatuisen tekeekin sen sanasto, joka on ruotsalaisten lainasanojen puolesta suhteellisen sama kuin muuallakin Pohjanmaalla. Toisaalta se sisältää paljon omia sanoja ja ilmaisuja, joiden merkityksiä ei heti arvaisi. Esimerkiksi Oulun murteella huolimattomasti puettu lapsi on renttahelekku, pullaletti on leeta ja veden liika juoksuttaminen on holovausta. (Toimittaja suosittelee tutustumaan Bottalta löytyvään Oulun murresanakirjaan, erittäin mielenkiintoista ja hupaisaa sisältöä.)

Esimerkkilause Oulun murteella voisi olla: Piti tosa hakia leetaa kahavileiväks, mutta köröttelin Potnapekkaan pahki, joten hakkiinki torilta pelekät nilikkakahavit.

Oulun murretta kuulee oululaisten suuresta määrästä huolimatta pohjalaisilla osakunnilla varsin vähän, sillä se vaihtuu tarttuvuudestaan huolimatta usein joko yleiskieleen tai yleisempään pohjalaiseen murteeseen. Silti sen hauska sanasto on tutustumisen arvoinen eikä sen puhuminenkaan ole kovin vaikeaa.

Seuraavaksi haastattelussa yksi Kainuun seudun murteiden puhuja ja yksi Oulun seudun murteen puhuja, molemmat osakunnan virkailijoita ja yleisiä Bottalla kävijöitä.

Kysymykset:

1. Mitä oman seutusi murrepiirteitä/sanastoa huomaat omassa puheessasi?

2. Mitä murrepiirteitä/sanastoa tiedät olevan oman seutusi puheessa, muttet niitä itse käytä?

3. Miten muut ovat kommentoineet murrettasi, jos ovat?

4. Miten paljon olet havainnut Ostrobotnialla oman alueesi murteiden käyttöä?

Civis Jenni Valtanen, PPO, emäntä, Paltamo

1. Persoonapronomini työ, muodot kahavetta ja tuutta/ meettä. Pääte -hän eri muodoissa, kuten mitäpähän. Lappilaisista murteista on peräisin mie-pronomini. Lisäksi -nnä, -nna päätteet verbeissä: käynynnä, ollunna. Kainuun murre on sekoitus eri piirteitä, joskus käytän myös savolaista diftongien avautumista, esimeriksi Kaenussa. Myös yleisgeminaatio, kuten Kajjaani ja puhuttelumuoto ookko nä/nää.

2. Sananalkuiset konsonanttiyhtymät eivät aina ole käytössä, kuten muodossa ruunu.

3. Esimies on kehunut Kainuun murretta, pikkuveli sanonut, että puhun kuin eteläinen. Kun kerron helsinkiläisille Kainuun murteen kuuluvat savolaismurteisiin, minulle esitetään savolaisia sanoja, joita en tiedä.

Civis Suvi , PPO, varapuheenjohtaja, Oulu

1. ”Oulun murre on kuin terva, näkyy kauas, tuoksuu/ haisee joka paikkaan ja tarttuu tiukasti.” Pohjalaisten murteiden yleisiä piirteitä, kuten yleisgeminaatio (kannaa) ja svaavokaali (kahavia). Nää- pronomini ja muoto tää ei ala mua (jokin laite ei toimi). Lisäksi ruotsin kielen lainasanoja, kuten tyyris, mööpeli, pahki, ruukata ja huusholli. Oulussa myös e muuttuu i:ksi, kuten järkiä, kerkiä. Käytän myös imperfektimuotoa tekkiin, lukkiin. Oulun murrepiirteet myös tarttuvat helposti muihin.

2. Vanhemmat oululaiset käyttävät muotoa Oulusa, koulusa. Oulussa väki myös puhuu paikannimillä, ei katujen nimillä tapaamista sovittaessa.

3. Helsinkiläiset ovat luulleet lappilaiseksi murteen perusteella. Kassahenkilöstö ei myöskään tunnista svaavokaaleja tai yleisgeminaatiota.

4. Palijo. Oululaisia on Bottalla monia ja Oulun murre tarttuu helposti.

4.On jonkin verran, koska kainuulaisiakin on Bottalla. Oulun ja Kainuun vaakunat

Kainuun ja Oulun murteiden jälkeen siirrymme etelämmäksi. Oman sisäisen häjynsä tai pelimanninsa esille kaivaminen lienee paikallaan, sillä tarkastelemme seuraavassa numerossa KeskiPohjanmaan laajalle levinnyttä ja lukuisia piirteitä käsittävää murreperhettä sekä Etelä-Pohojammaan kuuluusaa puhheenpartta.

TEKSTI: RIKU KUUSIJÄRVI KUVAT: CASPER ENCKELL

REISSUSSA RIIASSA

Syyskuussa

Pohjois-Pohjalainen Osakunta kutsuttiin vierailulle latvialaisen ystävyysjärjestömme Studenšu korporācija Imerian luokse. Kyseessä oli historiallinen visiitti: PPO matkasi Riikaan ensimmäistä kertaa yli kymmeneen vuoteen.

Ajoitus oli myös varsin osuva, sillä PPO:n ja Imerian välisen ystävyyssopimuksen allekirjoittamisesta tuli tänä vuonna täyteen 20 vuotta. Huomattavaa oli, että vierailulla oli mukana niin virkailijoita, riviosakuntalaisia kuin senioreitakin.

Kaksikymmenhenkinen seurue aloitti matkan kohti Baltiaa varhain eräänä syksyisenä perjantaiaamuna. Latvian pääkaupunkiin päästyämme vastassa lentokentällä odottikin jo eräs Imerian edustaja, joka johdatti joukkiomme kohti keskustaa. Kävimme viemässä matkatavaramme Imerian tiloihin, jotka sijaitsevat varsin lähellä Riian vanhaa kaupunkia. Tämän jälkeen pääsimme turistikierrokselle vanhaan kaupunkiin ja siitä syömään erääseen paikallisten suosimaan lounasbuffetravintolaan, jonka hintataso miellytti myös matkalaisia. Lounaan jälkeen palasimme hakemaan laukkujamme ja lähdimme viemään niitä hotellillemme.

Tässä vaiheessa iltapäivää oli myös hieman aikaa levähtää ennen iltaohjelman alkamista. Iltakuudeksi meille oli valmisteltu maittava illallinen Imerian tiloissa, mutta sitä ennen päätimme pyörähtää Suomiteemaisessa Karjala-baarissa, josta ikävä kyllä ei saanut Karjala-olutta tilattua. Onneksi sentään iskäjaffaa oli tarjolla.

Imerialla söimme hyvin ja pääsimme puolin ja toisin tutustumaan järjestöjemme jäseniin ja perinteisiin. Sekä PPO että Imeria pitivät toisilleen Powerpoint-esitelmät, ja keskustelimme järjestöjemme yhteneväisyyksistä ja eriäväisyyksistä. Vaihdoimme lopuksi lahjoja, ja suuntasimme kohti Riian yöelämää imerialaisten johdolla.

Meidät vietiin erääseen folk-tyyliseen ravintolaan, joka on etenkin paikallisten opiskelijoiden suosiossa. Ilta jatkui pitkään, ja kävimme kokeilemassa myös muita paikkoja yön aikana. Kaiken kaikkiaan Riian yöelämä oli varsin mukaansatempaava: legendojen mukaan viimeiset suomalaiset ja latvialaiset jatkoivat aivan aamutuimaan asti. Kenties kyseessä oli väsytystaistelu, jossa kumpikaan osapuoli ei halunnut näyttää toista heikommalta...

Lauantaiaamuun herättyämme oli vuorossa vierailu Latvian miehitysmuseoon, jonne saimme opastetun kierroksen. Tämän jälkeen päädyimme paikallisille katuruokafestareille, jossa oli tarjolla herkullista ruokaa joka makuun. Iltapäivällä innokkaimmat museoidenkiertelijät lähtivät käymään taidemuseossa tai sotamuseossa, toiset taas palasivat hotellille ja osa lähti pyörähtämään Imerialla. Myöhemmin kiertelimme vielä kaupungilla ja kokoonnuimme syömään samaiseen folk-ravintolaan, jossa edellisenä iltana olimme olleet nestepainotteisella linjalla. Ennen iltaa sieltä saa nimittäin erinomaisia perinneruokia huokeaan hintaan. Kuinka ollakaan, päädyimme jäämään sinne pidemmäksikin aikaa ja vietimme siellä loppuillan paikallisiin tutustuen.

Sunnuntaina oli kotiin palaamisen aika. Ennen sitä ennätimme kuitenkin käymään vielä Latvian tiedeakatemian rakennuksen näkötasanteella ihastelemassa sunnuntaisen Riian seesteistä kauneutta. Matka oli kaikin puolin onnistunut ja toivommekin, että voisimme lähitulevaisuudessa puolestamme järjestää jotain vastaavaa Imerian jäsenistölle. Meillä on selvästi paljon annettavaa toisillemme ja voimme puolin ja toisin oppia mielenkiintoisia asioita maistamme ja järjestöistämme, joten lämpimämmät Latvia-Suomi -suhteet ovat molempien osapuolten etu.

Studenšu korporācija Imeria

Perustettu: 19. marraskuuta 1924 Latvian yliopistossa.

Ystävyyssopimus Pohjois-Pohjalaisen Osakunnan kanssa solmittiin 9.2.2002.

Värit:

• Ruskea: Isänmaanrakkaus

• Sininen: Koulutus ja tiede

• Kultainen: Naisten velvollisuustietoisuus

BOTTALLA KUULTUA

”Minusta on tullut laiska ja vanha. Tai siis, ainahan minä olen laiska ollut, mutta nyt minusta on tullut vanha” Anon. pohjoispohjalainen isäntä

”Siel on niin paljon fukseja et ihmiset pitää räjäyttää” Muuan pj selittämässä fuksipäivällisten plassista

”Mä kestän kyllä. Mä oon luja kuin kallio” Anon. inspehtori yleiskokouksessa

MIKÄ BOTTASSA JA POHJALAISISSA VETOAA MUIHIN

OSAKUNTALAISIIN?

Bottalla näkyy ja kuuluu jos jonkinlaista sakkia myös muista osakunnista ja pohjalaisseurassa hengaa muidenkin osakuntien väkeä, mutta mikä heidät on tänne tuonut ja mikä heitä Bottalle ja pohjalaisseuraan vetää? Mikä saa muiden osakuntien jäsenet kiinnostumaan Töölönkatu 3A.n 5. kerroksesta tai kenties Apukeittiön antimista? Ja mikä tärkeintä: kuinka he ovat tänne tiensä löytäneet? Tämä haastattelu valaisee kolmen osakunnan jäsenten kokemusten kautta, miten monilla eri tavoilla Bottalle voikaan eksyä ja myös ihastua siihen ja sen asukkeihin.

Haastateltavana pohjalaisten kanssa tai osakuntatalollamme paljon henganneita muiden osakuntien edustajia. (Huom. olen laittanut lainausmerkkeihin myös ihmisten lempinimiä, SavOlaisten kohdalla heidän SOSSuorkesterinimensä [Savolaisen Osakunnan Soitannollinen Seura]. SavOlaiset vastaavat puhuteltaessa joko orkesterinimeen tai passinimeensä.)

Kappaleet olivat vieraita ja tulimme vain säestämään, hirveän sekava ja hauska kokemus. Kaiken lisäksi siitä vielä maksettiin. 2. Murresukulaisuus pohjoispohjalaisten kanssa ja Kainuu osuu lähelle Savoa. Asiat hoidetaan kunnolla, mutta pilke silmäkulmassa. Itseä ei oteta liian vakavasti.

3. Aina on ollut tervetullut olo Bottalle. Ikinä ei ole ollut Bottalla ikävää.

Artturi ”Sukkis” Vuorinen, isäntä, SavO

1. En tarkalleen muista, miten ole tutustunut pohjalaisiin, mutta hyvin muistamiani kertoja Bottalla olivat 2021 SOSSun vuosijuhlien jatkot. Apukeittiö oli auki klo 7 mutta isäntää ei näkynyt missään. Isäntä löytyi puolikuolleena ikkunalaudalta ja taustalla soi savolaisen laulu.

2. Olen LoLan kanssa samaa mieltä, pohjalaiset osaavat hullutella. Esimerkiksi pohjalaisten läsnäolon silliksellä huomaa siitä, että Osakunnat-chattiin ilmestyy Oulun Toivon laulun sanat.

3. Kaikki kokemukset pohjalaisista ja Bottasta ovat hyviä. Hyviä muistoja, hataria muistikuvia. Pohjalaiset ovat todella suloisia ja ystävällisiä.

Kommenttina kaikilta yhteisesti: SavOlaiset toivottavat kaikki pohjalaiset lämpimästi tervetulleiksi tapahtumiimme!

Wiipurilainen Osakunta:

Heta ”Sirpa-neiti” Ikonen, emäntä, SavO

1. Pohjalaisiin tutustuin OYV:n kautta ja yhteisosakuntalaisissa piireissä. Ensimmäinen kokemukseni Bottasta oli Terviksen1 2021 roskasitsit Bottalla, samalla tuli osakuntatalon spa-osasto tutuksi. Kokemus oli tyhjentävä.

2. Pohjalaiset ovat vähän samanlaisia kuin savolaiset, mutta vähän enemmän vakavasti otettavia. Pohjalaisilla on myös huonoja ideoita, kuten Alepan tyhjennys. He osaavat olla sopivan splöröjä.2

3. Vuosijuhlat, kaikki ex tempore- ”lähdetäänkö käymään Bottalla” -tapaukset. Aina tervetullut olo ja kotimatkalla on erinomainen grilli. Suosittelen kaikille ranskalaisia aurajuustolla ilman ananasmurskaa. Suosittelen myös kaikille suohautaa puolikkaana jäillä.

(Toim. huom. jutun kirjoittaja ei suosittele kyseistä juomaa.)

Susanna ”LoLa III” Rantakylä, laulunjohtaja, SavO

1. Ensimmäinen kosketukseni pohjalaisiin oli Terviksellä, yksi vanha amirualj on epolainen. Ensimmäinen käyntini Bottalla jonka muistan on laulukirjailta, jossa säestin. Nykyinen kuraattori (silloinen vuosijuhlamestari) Anni oli yhteyshenkilönä.

Olli-Aaron Kaskinen, isäntä, WiO

1. Alun perin ajattelin, että mielelläni tutustuisin pohjalaisiin, koska heillä on hieno talo ja itselläni on sukujuuriakin Pohjanmaalla. Siihen aikaan pohjalaisiin tutustuminen oli kuitenkin vaikeaa, varsinkin omana fuksisyksynäni pohjalaiset viihtyivät lähinnä omalla talollaan omassa porukassaan. OYV:n kautta tutustuin nykyiseen puheenjohtaja Casper Enckelliin ja hänen kauttaan useampiin pohjalaisiin. Nykyään Bottaa on lähes mahdoton välttää, kun kaikki kyselevät: ”Olethan tulossa Bottalle?”

2. Tykkään pohjalaisilla sitseillä ja pöytäjuhlissa etiketin ja hyvän käytöksen arvostamisesta. Wiipurilaiseen tapaan pohjalaisetkin arvostavat laulua. Bottalla myös hengaa aina porukkaa, toisin kuin DGO:lla. Bottalle voi myös tulla vapaasti hengaamaan tai vaikka saunomaankin. Pohjalaisuudessa hienoa on samaan aikaan jämpti sekä rento fiilis.

3. Vaikeaa keksiä, aina on ollut kivaa kaikilla pöytäjuhlilla. Molempien suomenkielisten pohjalaisten osakuntien (PPO:n ja EPO:n) nauhan saaminen on ollut huippuhetkiä. Lisäksi saunakerho LIMAn perustaminen on ehdottomia suosikkejani.

Savolainen Osakunta:

TEKSTI: TOPIAS OLKKONEN

Satakuntalainen Osakunta:

Mikaela ”Miksu” Lindberg, isäntä, SatO 1. Tutustuin pohjalaisiin muiden satolaisten lajitoverieni kautta heidän pyöriessään SatO:n tapahtumissa esimerkiksi apuemännistössä. Ensimmäisen pohjalaisen ystäväni sain Täffän 150-vuotisvuosijuhlilla, istuimme samassa pöydässä. 2. Bottalla eivät käy poliisit :D. Paljon esteettistä tilaa, eikä kuitenkaan liian iso. Pohjalaiset ovat olleet aina myös ystävällisiä ja ottavat ilolla vastaan ihmiset myös muista osakunnista. Bottalle on aina tervetullut olo. Pohjalaisilla on hyvä ja lämmin energia ja hauskat sillikset. Bottalla on myös turvallinen olo. Jaskan grilli antaa elämänhalua aamuyöllä.

3. Pelkästään hyviä kokemuksia! Hasardein kokemukseni oli ehkä EPO:n silliksen jälkeinen eksyminen Kansallismuseossa, mutta siitäkin selvittiin. Kaikki juhlat on olleet kivoja, ravintolassa on hyvää ruokaa. Suosikkini on se, että SatO:n emäntä on ollut usein Bottan keittiössä ja EPO:n isäntä on ollut usein SatO:n keittiössä. Lisäksi apuisännistöt sulautuvat keskenään mutkattomasti, yhteistyö pohjalaisten kanssa on kivaa. Ihmisten kanssa on helppoa ja hauskaa, eikä kivojen juttujen tekeminen vaadi suurta suunnittelua ja säätämistä.

Eero Hakala, Haronmäen isäntä, Karhunkierroksen päätoimittaja, SatO

1. Kävin ensimmäistä kertaa Bottalla 2019 alkuvuodesta ja jo 2019 syksyllä osasin tien DGO:lta Bottalle. Enemmän aloin hengaamaan Bottalla syksyllä 2021 osin Tuomas Pajunpään ja muiden ansiosta.

2. Ihmiset ovat parasta ja tilat ovat loistavat enkä usko, että se liittyy mitenkään erityisesti pohjalaiseen kansanluonteeseen. Sen sijaan olen sitä mieltä, että pohjalaisilla on fasiliteetit, joissa pohjalaisten on hyvä järjestää tapahtumia missä he viihtyvät ja missä heihin on luontevaa tutustua.

3. Muistan sen, kun yritimme erään wiipurilaisen kanssa saunoa viikon verran joka päivä Bottalla, mikä ikävästi katkesi

kuudentena päivänä Kokoomuksen saunavuoroon. Hauskaa oli myös 2021 Porthan-juhlien jatkot, joissa valvottiin jatkoilta sillispäivään klo 18 asti. Aikaa käytimme mm. porilaisen laatuelokuvan katsomiseen PPO:n toimiston koneella. Pohjalaiset ihmiset sen sijaan ovat esimerkiksi raahanneet minut mukanaan Tarttoon Eetun (EPO:n isännän) vanhempien paloautolla. Pohjalaiset ovat myös mielellään käyneet biologisella tutkimusasemallamme Sipillä3 ja Satakuntatalolla. Olen löytänyt Bottalta ihmisiä, joihin voisin uskoa pitäväni yhteyttä koko elämäni.

Kommenttina SatOlaisilta: Viisin ovet ovat aina auki kaikille pohjalaisille joka päivä! Tervetuloa hengaamaan! <3 Myös Sipin ovet ovat pohjalaisille auki!

Haastateltavina olleiden kolmen osakunnan lisäksi Bottalla on käynyt lukuisten muidenkin osakuntien väkeä ja pohjalaisia (tämän jutun toimittaja mukaan lukien) on vieraillut lukuisissa muidenkin osakuntien tapahtumissa ja saanut niistä loistavia ystäviä ja monia uusia tuttavuuksia. Yhteisosakuntalaisuutta kannattaakin lähteä kokeilemaan ensiksi vaikka pohjalaisseurassa tai miksei rohkeampana yksinkin. Vastaanottavaista, mukavaa ja lämmintä väkeä ja tunnelmaa löytää varmasti monilta eri osakuntataloilta ja monista eri porukoista.

Toimittajana voin itse myös suositella yhteisosakuntalaisuutta ja muiden osakuntien porukoihin tutustumista! Rohkeasti vaan kokeilemaan eri excuja, osakuntailtoja, pöytäjuhlia tai bileitä!

Sanastoa:

1. Tervis tarkoittaa SavO:n perinteistä kesäretkeä tervahöyrylaivalla eri puolilla Savoa risteillen. Yleisesti Tervis kestää torstaista sunnuntaihin. (Toimittaja voi suositella kyseistä retkeä, on ollut hauskaa.)

2. Splörö: Savolaisten termi hieman epäsovinnaiselle hassuttelulle ja hulluttelulle

3. Sipin mökki eli Haronmäki on SatOlaisten piilopirtti/biologinen tutkimusasema Kauvatsalla. Toimintaa on muista osakuntamökeistä poiketen siellä ympäri vuoden.

Kommenttina Wiipurilaiselta: Toivon, että keväällä saataisiin järjestettyä yhteiset PoWi -sitsit ja että yhteistyömme jatkuu ja syvenee jatkossa!

POHJALAISET MAAILMALLA

TEKSTI: IIDA PULJU

Syksyllä lähdin suorittamaan kauan odotettua opiskelijavaihtoani Italiaan. Myös muut pohjalaiset ovat syksyn aikana päässeet tututstumaan eri maiden opiskelijaelämään ja niinpä päätimme Ostron toimituksessa kerätä osakuntalaisten kokemuksia ja mietteitä kuluneelta vaihtosyksyltä.

KUVA: IIDA PULJU

Asuntojahdissa Italiassa

Oma vaihtoni alkoi melko vaikeissa merkeissä, ja onkin mahdotonta jakaa vaihtokokemuksiani aloittamatta kertomusta kaupungin asuntokriisistä. Monen muun yliopistokaupungin tavoin Padova kärsii pahasta asuntopulasta, ja jouduin lähtemään vaihtoon käytännössä kodittomana. Olin varautunut yöpymään ensimmäisen viikon hotellissa ja etsimään asuntoa paikan päällä.

Suuret kimppakämpät ja jaetut makuuhuoneet ovat yleisin asumismuoto opiskelijoiden keskuudessa ja yksittäisiä huoneita oli alkusyksystä tarjolla vähän. Olinkin sopinut etsiväni majapaikkaa yhdessä erään toisen asunnottoman suomalaistytön kanssa, sillä ajattelimme sen tuottavan tulosta helpommin. Ensimmäinen viikkoni Padovassa kului siis asuntotoimistoja kierrellen ja Facebook-ilmoituksia päivystäen. Jokainen käynti, viesti ja soitto päättyi nopeasti umpikujaan. Välittäjillä ei ollut yhtään asuntoa vapaana ja netti-ilmoitusten kohdalla ongelmaksi koitui joko opiskelijastatuksemme tai vain puoli vuotta kestävä vaihto. Usein emme saaneet minkäänlaista vastausta.

”No Erasmus”, ”No studenti”, ”Solo italiani”, ”Solo ragazze”, komeili tikkukirjaimilla lähes jokaisen asuntoilmoituksen alussa. Kaupungin asuntotilanne on erittäin vaikea ja monet muualta tulleet opiskelijat joutuivat todella taistelemaan saadakseen katon päänsä päälle. Asuntojahdissa opiskelijat ja erityisesti ulkomaalaiset kokivat paljon syrjintää ja rasismia. Pohjoismaalaisena italiaa puhuvana tyttönä olin etuoikeutetussa asemassa ja lopulta sainkin asunnon lähinnä suomalaisen syntyperäni ansioista. Liikkeellä oli myös valtava määrä huijareita ja monet vaihtarit menettivät jopa tuhansia euroja olemattomiin asuntoihin.

Suuren kysynnän vuoksi myös hotellien ja Airbnb-asuntojen hinnat olivat taivaissa. Alkusyksystä opiskelijaryhmissä kiersikin video, jossa joukko espanjalaisia vaihto-opiskelijoita nukkui juna-asemalla, sillä heillä ei ollut paikkaa, minne mennä ja rahat olivat käyneet vähiin. Monet ihmiset joutuivat palaamaan koteihinsa ja siirtämään tai perumaan opintonsa.

Ensimmäisen viikon lopulla asuntoa ei ollut vielä löytynyt ja epätoivo alkoi iskeä toden teolla myös minuun. Aloin jo pohtimaan, onko paluu Suomeen todella edessä. Joutuessaan tällaiseen stressiin ja epätietoisuuteen vieraassa paikassa, alkavat kaikki muutkin vastoinkäymiset tuntua kokoaan suuremmilta. Hotellini oli kaukana keskustasta eivätkä bussit kulkeneet ikinä aikataulun mukaan. Joka päivä odottelin bussia 40 minuuttia mennen tulen. Tuntui, että kaikki mahdollinen mikä saattoi mennä vikaan, todellakin meni vikaan. Italialainen tapa hoitaa asioita ärsytti suunnattomasti ja muiden vaihtareiden seura lähinnä masensi. Tuntui epäreilulta, että itse joutui käyttämään kaikki päivät toivottomaan asunnon metsästämiseen, kun muut tutustuivat kaupunkiin ja sopeutuivat uuteen elämäänsä.

Onneksi tuleva kämppikseni oli kohtalontoverinani, eikä kokemusta tarvinnut kärsiä täysin yksin. Yhdessä absurdeille tilanteille pystyi myös nauramaan. Kävimme muun muassa katsomassa huonetta erään perheen luona, jossa vuokra olisi pitänyt maksaa pimeänä ja asunnon omistaja piti meille kiihkeän puheen siitä, miksi taloon olisi ehdottomasti kiellettyä tuoda kinkkua. Väittelin kauan myös erään rouvan kanssa siitä, voiko meillä opiskelijoina olla varaa maksaa hänelle vuokraa. Hän vakuuttui vasta, kun kuuli että olemme suomalaisia.

Padovan huono asuntotilanne johtuu monesta tekijästä ja tänä vuonna se oli entistä vaikeampi. Kaupungin asukkaista reilu neljäsosa on opiskelijoita, ja korona-ajan etäopinnot jättivät suuren osan asuntoja tyhjilleen. Vastaavan tilanteen välttääkseen asuntojen omistajat haluavat nyt vuokrata asuntoja pitkillä vuokrasopimuksilla ja ensisijaisesti perheille. Osa omistajista taas laittoi koronan aikaan asuntonsa remonttiin ja työt ovat edelleen käynnissä. Myös Airbnb-toiminnan suosio vaikeuttaa pysyvien asuntojen löytymistä. Tänä vuonna asuntojen hinnat ovat kaiken lisäksi pompanneet pilviin, mikä vaikeuttaa opiskelijoiden tilannetta entisestään. Kodittomien opiskelijoiden keskuudessa suuttumusta aiheutti yliopiston passiivinen asenne ja haluttomuus ottaa vastuuta ongelmasta. Opiskelijat ovat syksyn aikana järjestäneet kampanjoita ja mielenosoituksia, joissa sekä yliopistolta että kunnalta vaaditaan konkreettisia tekoja ongelman ratkaisemiseksi. On vastuutonta hyväksyä kaupunkiin niin paljon opiskelijoita, kun tiedetään, että ihmisille ei riitä asuntoja.

Pari viikkoa kestäneen asuntosekoilun jälkeen vaihtoni pääsi vihdoin kunnolla käyntiin. Pienen juonittelun, hyvän tuurin ja suomalaisen passini takia olin saanut katon pääni päälle. Asunto on hintaansa nähden vanha ja huonokuntoinen, mutta vain muutaman minuutin matkan päästä kampukseltani ja keskustasta. Plussaa ovat myös mukavat kämppikset ja suuri parveke, joka avautuu suoraan joen päälle.

Suomeen verrattuna opiskelijat asuvat Padovassa melko kehnoissa oloissa. Tyypillisesti suurissa kimppakämpissä myös makuuhuoneet jaetaan usein useamman hengen kanssa, mikä tuntui aluksi suomalaiseen yksiökulttuuriin tottuneelle erikoiselta. Itse olen aina asunut kämppiksen kanssa, mutta huonettani en kuitenkaan aiemmin ollut jakanut. Se on osoittautunut yllättävän toimivaksi ja mukavaksi ratkaisuksi! Toisen läsnäoloon tottuu jopa siinä määrin, että yksin nukkuminen tuntuu oudolta. Toki itselläni oli myös tuuria huonetoverin kanssa.

Yksi Italian erikoisuus ovat katoliset collegiot, jotka myös majoittavat opiskelijoita. Pari kurssikaveriani asuu nunnien pitämässä majoituksessa kampuksen vieressä. Heidän kokemuksensa on kuulemani mukaan ollut oikein positiivinen eivätkä asuntolan säännöt tunnu liian tiukilta. Jos kotiin haluaa tulla kotiintuloaikojen ulkopuolella, siitä on ilmoitettava ennen lähtöään eikä ketään pakoteta jumalanpalveluksiin.

Vaihtokohteena Padova tarjoaa pienen opiskelijakaupungin lämmintä tunnelmaa. Padovan yliopisto on perustettu vuonna 1222 ja se onkin Italian toiseksi vanhin yliopisto. Kaupungin asukkaista yli neljäsosa on opiskelijoita ja täällä pääseekin todellakin vetäytymään opiskelijakuplaan! Pidän siitä, että kaikki on lähellä ja kaupunkiin ehtii lyhyessäkin ajassa tutustua kunnolla. Pienet piirit ja vähäiset vapaa-ajanviettopaikat luovat erilaista yhteisöllisyyttä, kun opiskelijat kerääntyvät pakostakin aina samoihin paikkoihin tiettyinä aikoina.

Padova on suosittu opiskelukaupunki ja kohtuuttoman suuret opiskelijamäärät aiheuttavat väistämättä myös ongelmia pienessä kaupungissa. Usein Padovassa tuntuukin sieltä, että kaupunki ja yliopisto ovat rakenteellisesti kykenemättömiä vastaanottamaan näin suurta opiskelijoiden tulvaa. Yliopiston kirjastoista on vaikea saada paikkoja, ja jonot vessoihin ja ruokaloihin ovat aina pitkiä. Erityisesti kurssien alussa luentosalit olivat niin

täynnä, että ihmiset joutuivat istumaan lattialla. Kaupungissa on noin parituhatta kansainvälistä opiskelijaa, mitä ei myöskään Erasmus-tapahtumien järjestämisessä ole huomioitu. Tilat tuntuvat yksinkertaisesti olevan kaikkialla liian pienet.

Iltaisin myös opiskelijoiden suosimat baarit ja muut illanviettopaikat tulvivat ihmisistä. Yksi yllättävä keino puuttua ongelmiin oli perisuomalaiselta tuntuva tapa rajoittaa alkoholin myyntiä. Lokakuussa Padovan kaupunki kielsi alkoholin myynnin mukaan sekä kaupoilta että ravintoloita ilta kahdeksan ja aamu seitsemän välillä. Keskustan aluetta koskeva kielto jatkuu maaliskuuhun asti ja sen tarkoituksena on rajoittaa meluhaittoja, joita aukioille kerääntyvät opiskelijat aiheuttavat läheisten kerrostalojen asukkaille.

Opiskelu on Padovassa melko samanlaista kuin Helsingissä. Suurin ero maiden välillä löytyy mielestäni opiskelurytmistä. Luentoja on viikossa paljon enemmän kuin Suomessa ja koulupäivät ovat pitkiä. Itse opiskelen vaihdossa kielitiedettä ja taidehistoriaa ja suoritan lähes kaikki opintoni italiaksi. Luennot ovat usein hyvin intensiivisiä ja opiskelijoiden oletetaan tekevän tarkat muistiinpanot. Suomeen verrattuna humanististen alojen opintotarjonta on laaja ja kurssikoot ovat suurempia. Humanististen alojen opiskelijoille Italia onkin oiva vaihtokohde, ainakin silloin, jos opintoja pystyy suorittamaan myös italiaksi. Opetus on laadukasta ja erilaisia kokonaisuuksia on tarjolla paljon.

Vaikka viikonpäivät ovat raskaita luentoputkien takia, pidän paljon italialaisesta opiskelurytmistä. Kurssien aikana palautettavia tehtäviä tai etukäteislukemistoja ei ole juuri ollenkaan. Opiskelu ei ole niin stressaavaa, kun kalenteri ei ole täynnä deadlineja ja opiskeluun käytettävän ajan voi oikeasti

Vaihdon aikana ehtii tutusta myös muihin Italian kaupunkeihin. Kuva Pietarinaukiolta Vatikaanista.

käyttää luennolla käytyjen asioiden sisäistämiseen. Myös itse lukuvuosi on Italiassa jaettu hyvin eri tavalla kuin Suomessa ja syyslukukauden kokeet järjestetään vasta tammi- ja helmikuussa. Aikaa pänttäämiseen jää siis reilusti enemmän ja se tulee myös tarpeeseen, sillä tenttilukemisto on laaja jokaiselle kurssille. Yksi Italian erikoisuus ovat suulliset kokeet, mikä jännittää monia vaihtareita jo nyt.

Päivittäiset asiat hoituvat Italiassa melko helposti ainakin, jos puhuu italiaa, mutta minkään ei voi olettaa tapahtuvan nopeasti. Asiat hoituvat omalla painollaan sitten kun hoituvat. Ongelmia tuottaa toisinaan Italian ruokakulttuuri, sillä ruokailutottumukset ja -ajat ovat hyvin erilaiset kuin Suomessa. Vaikka ajatus pitsan ja pastan maassa elämisestä tuntuu houkuttelevalta, todellisuudessa ruokaan kyllästyy melko nopeasti.

Kouluruokalassa lounas maksaa 5,70 ja siihen kuuluu alkuruokapasta, pääruoka, jälkiruoka, leipä sekä rajaton määrä limsaa. Ruokaa on paljon, joten seuraavan kerran tarvitsee syödä vasta iltamyöhään, mutta kovin paljoa ravintoaineita ateriasta ei saa. Suomalaisen silmin ruoka vaikuttaa melko epäterveelliseltä ja lihapainotteiselta.

Padova on oiva vaihtokohde myös sijaintinsa puolesta, sillä täältä pääse helposti matkustamaan moniin mielenkiintoisiin kaupunkeihin. Esimerkiksi Venetsia, Bologna, Verona ja Firenze ovat kaikki vain lyhyen junamatkan päässä. Päiväretket viikonloppuisin ovatkin vaihtarien keskuudessa suosittua puuhaa. Mielestäni yksi parhaista puolista Italiassa onkin se, että täällä pääsee helposti tutustumaan maan uskomattomaan taideja kulttuuriperintöön. Monissa museoissa ja nähtävyyksissä liput ovat opiskelijoille halpoja ja Padovassa lähes kaikki museot ovat olleet tänä vuonna yliopiston opiskelijoille ilmaisia. Kyseessä on kampanja, jolla juhlistetaan Padovan yliopiston 800-vuotista taivalta. Se on ollut mainio etu erityisesti vaihtareille, ja houkuttelee tutustumaan kaupungin kulttuuritarjontaan.

Asuntolaelämää Tokiossa

Eerik-Juhana Siitonen viettää koko lukuvuoden Wasedan yliopistossa Japanissa, ja on jo syksyn aikana ehtinyt sopeutua japanilaiseen opiskelijaelämään. Hakemusprosessit Euroopan ulkopuolisiin vaihtokohteisiin alkavat vuotta ennen tulevaa lähtöpäivää ja hakukriteerit ovat usein tiukemmat kuin Erasmusvaihdossa. Esimerkiksi keskiarvorajat voivat olla korkeampia . Kriteerit tulee täyttää sekä oman että kohdeyliopiston puolelta. ”Jostain syystä omassa ohjelmassani Wasedan yliopistolla ei ollut juuri mitään vaatimuksia maisterivaiheen opiskelijoille. Kandia suorittavilta vaaditaan paljon enemmän.” Hakemusprosessi ei Siitosen mielestä ollut erityisen vaikea. Ainoa hermostuneisuutta herättänyt asia oli viisumi, jonka saamisessa kesti niin kauan, että Siitonen joutui siirtämään lähtöään viikolla. Viisumiongelmat ovat yleisiä kansainvälisillä opiskelijoilla.

Siitosen pääaine Helsingissä on japanin kieli ja myös vaihdossa hän suorittaa japanin kielen kursseja muiden kansainvälisten opiskelijoiden kanssa. ”Itse suoritan korkeamman tason kursseja, mutta niitä järjestetään myös nollatasolta lähteville, eli ei ole pakollista osata japania, kun tulee tänne.” Japanin kurssien lisäksi Siitonen opiskelee kiinaa muiden japanilaisten kanssa.

Siitonen sai huoneen paikallisesta asuntolasta melko läheltä yliopistoa, joten asunnon hakeminen ei tuottanut suurempia ongelmia. ”Hakemuskirjeessä kysyttiin hyvin mielenkiintoisia

kysymyksiä. Minun piti esimerkiksi listata mitä japanilaista kirjallisuutta olen lukenut sekä mainita henkilö, jota kunnioitan ja kertoa miksi.” Siitosella on asuntolassa oma huone, mutta suihkut ja ruokala jaetaan muiden kanssa. ” Täällä on myös aika kiva saunan korvike. Kylpylät ovat Japanissa suosittuja ja meilläkin on täällä iso kylpy, johon mahtuu 15 ihmistä kerralla. Sinne voi sitten mennä kylpemään.”

Asuntola on tärkeässä roolissa Siitosen vaihtokokemuksissa ja koko japanilainen opiskelijaelämä kietoutuukin vahvasti asuntoloiden ympärille.”1800- ja 1900-lukujen vaihteessa japanilainen opiskelijakulttuuri oli elossa ja se keskittyi nimenomaan asuntoloihin. Ne vastasivat vähän kuin veljeskuntia ja jokaisella asuntolalla on omat perinteensä. Japanilaisia ylioppilaslauluja kutsutaankin asuntolalauluiksi. ” Vanhat perinteiset asuntolat lakkautettiin Japanissa sodan aikana, mutta sen jälkeen on perustettu uusia. Siitosen asuntolan juuret yltävät 50-luvulle.

Asuntolassa asutaan yleensä koko opiskeluaika eli neljä vuotta. Asuntolaan muuttaessaan fuksien on käytävä läpi nasujaisia muistuttava aloitusprosessi, jonka aikana heidän tulee esimerkiksi käydä esittäytymässä jokaisen vanhemman opiskelijan ovella.

Siitosen asuntola on jaettu neljään siipeen, joista jokaisella on omat perinteensä. Siivet on jaettu erikseen omiin osioihinsa kerrosten perusteella. Jokaisessa siivessä on 4 kerrosta, jotka ovat edelleen jaettu kahteen käytävän. Käytävät ovat oma yksikkönsä, ja niihin laitetaankin tietty määrä jokaisen vuoden opiskelijoita. Vanhempien opiskelijoiden odotetaan opettavan fuksit talon tavoille. ”Asun itse neljännessä kerroksessa ja me olemme vähän erillään muista täällä. Tänne majoitetaan yleensä maisteri- ja jatko-opiskelijat sekä vaihtarit. Vain ihan muutama vaihtari asuu alemmissa kerroksissa ja pääsee mukaan ihan perinteiseen asuntolaelämään. Meidän ei esimerkiksi tarvinnut käydä esittäytymässä vanhemmille opiskelijoille. ”

Opiskelijat järjestävät asuntoloissa erilaisia aktiviteetteja ja juhlia. ”Kerran kuussa käymme esimerkiksi siivoamassa

Siitonen ja paikallisen Edo-Rhenanian veljeskunnan vanamees, eli paikallisin termen senior, Fumito Yano yhdessä Yokohaman Oktoberfesteillä.

naapurustoa roskista. Yksi perinteinen tapahtuma on päivän kestävä patikointi Tokion keskustan kiertävän junalinjan ympäri.” Opiskelijat itse suunnittelevat ja järjestävät tapahtumat. Suunnittelu tapahtuu kahdesti vuodessa pidettävissä siipikohtaisissa yleiskokouksissa. ”Minulle kerrottiin, että kokous perustuu perinteisen japanilaisen kyläkokouksen malliin. Se aloitetaan tahallaan joskus 10 illalla ja se kestää aamuun asti. Ideana on kuulemma saada kaikkien rehelliset mielipiteet esiin.” Siitonen on ollut vasta syksyn yleiskokouksessa, mutta kuvailee sitä erittäin mielenkiintoiseksi kokemukseksi.

Kokoukset järjestetään asuntolan juhlasalissa, jolloin kolme vastuuhenkilöä nousevat lavalle muiden tentattaviksi. Vastuuhenkilöt valitaan vuodeksi kerrallaan ja he vastaavat tapahtumien ja toiminnan järjestämisestä. Aluksi vastuuhenkilöt esittelevät omat osa-alueensa ja kertovat vuoden aikana järjestetystä toiminnasta ja budjetistaan. Sen jälkeen heitä tentataan kahdeksan tuntia, tai niin kauan kuin kokous nyt kestääkään. ”Muut opiskelijat kysyvät heiltä kysymyksiä ja heille saatetaan myös huutaa ihan kurkku suorana. Kysyin kaveriltani, että onko tämä normaalia, ja ilmeisesti tämän vuoden vastuuhenkilöt olivat oikeastikin hoitaneet hommansa aika huonosti.”

Vastuuhenkilöt valitaan yleensä toisen ja kolmannen vuoden opiskelijoista, sillä fukseja vasta koulutetaan asuntolan tavoille ja viimeisen vuoden opiskelijat keskittyvät suurelta osin työpaikan etsimiseen sekä kandin kirjoittamiseen. Yleiskokouksissa he ovat pääosin huutajia.

Japanissa maisterin tutkinnon suorittaminen on harvinaista ja viimeisenä kandivuotena monet käyvät läpi pitkän ja standardisoidun työnhakuprosessin, joka kestää yleensä koko vuoden. ”Japanilainen tilivuosi alkaa huhtikuun alussa ja silloin järjestetään yritysten esittelytilaisuuksia työnhakijoille, mihin

tulee kirjoittaa CV ja alustava hakemuskirje. Sen jälkeen on hirveä määrä haastatteluja, aluksi ryhmissä ja lopulta yksin." Siitonen kertoo, että jos Japanissa haluaa toimistotyön on oltava kandin paperit, mutta sillä ei ole niin väliä mitä on opiskellut, sillä yritykset eivät palkkaa ihmisiä täyttämään tiettyjä virkoja, vaan etsivät joka vuosi ennemminkin hyviä työntekijöitä, jotka sitten kouluttavat tarvittavaan tehtävään. Japanissa on ihan tavallista työskennellä samassa työpaikassa eläkeikään asti. ”Japanilaisessa työelämässä sitoudutaan vahvasti yritykseen, jossa työskennellään. Alussa tehdään usein paljon ylitöitä, mutta toisaalta uralla eteneminen on varmaa ja potkujen saaminen hyvin harvinaista. Myös esimiehet valitaan aina firman sisältä.” Tästä työnhakumallista poikkeavat lähinnä ulkomaiset yritykset ja startupit.

Opiskelu on Japanilaisessa yliopistossa rankkaa. ”Laskeskelin että käyn täällä tuntimäärällisesti kaksi kertaa enemmän luennoilla kuin Suomessa ja myös kotitehtävien määrä on noin kaksinkertainen. Kurssit ovat vain 2 op:n kursseja, joten niitä on enemmän. Kun kaikilta kursseilta tulee tehtäviä, myös läksyjen määrä kaksinkertaistuu.” Siitonen on pitänyt opiskelusta Japanissa, mutta harmittelee sitä, että joskus opetussuunnitelmat tai -menetelmät eivät tunnu kovin koordinoiduilta. Opettajat eivät välttämättä kirjoita tehtävänantoja mihinkään, vaan ne annetaan vaan tunnilla suullisesti, mikä on suomalaiseen yliopistomaailmaan tottuneelle hämmentävää.

Siitosen mielestä Tokio on oiva vaihtokohde. ”Rakastan Tokiota! Minulla ei ole ollut mitään ongelmaa asua täällä. Tokio on vielä tällä hetkellä maailman suurin urbaani alue, mutta mielestäni se on oikein asuttava.” Päivittäiset asiat hoituvat Siitosen mukaan helposti, kunhan paikallisiin tapoihin tottuu. Junaverkosto on monimutkainen, mutta sitäkin oppii käyttämään ja alussa voi hyvin luottaa Google Mapsiin. Asiakaspalvelu on Tokiossa ystävällistä. Esimerkiksi kauppaan mennessä myyjät toistavat

Norrlands Nationin paita sopii ruskan väreihin Kiotossa.

automaattisesti litanian, jossa tervehditään ja kerrotaan päivän tarjouksista. ”Se on hauska, kun monesti kaikki myyjät saattavat olla hyllyttämässä ja sama tervetulolitania tulee kaikilta ilman, että he lopettavat hyllyttämistä tai edes katsovat sinua kohti.”

Ongelmallinen ketjureaktio on syntynyt luottokortin ja puhelinliittymän tarpeesta. ”Minulla ei ole luottokorttia ja suomalaisella pankkikortilla voi täällä vain nostaa rahaa automaateista. Minun pitää siis avata japanilainen pankkitili, mutta sen avaamiseen ja verkkopankin käyttämiseen tarvitsee japanilaisen puhelinliittymän. Puhelinliittymää sen sijaan ei saa ilman luottokorttia.”

Siitonen ei ole vielä ehtinyt matkustaa Japanissa paljoa, mutta lukuvuoden aikana on muutama pitkä lomajakso, jolloin hän on ajatellut matkustaa tai etsiä osa-aikatöitä. ”Tokion urbaania aluetta on tullut tutkittua aika paljon. Olen käynyt Kamakurassa, joka oli aikoinaan Japanin pääkaupunki sekä Hamamatsussa, missä olin vapaaehtoistöissä vuonna 2019.” Haastattelua seuranneena päivänä Siitonen oli lähdössä päiväreissulle Kiotoon, jonne pääsee luotijunalla 2 tunnissa. Nopeat yhteydet tekevätkin matkustamisen Japanissa helpoksi.

Japanissa vaihtari ei pääse osaksi esimerkiksi Erasmus-järjestöä vastaava yhteisöä, mutta kavereita on silti löytynyt. Pääosin Siitonen on tutustunut ihmisiin luennoillaan sekä asuntolassaan. Hän on tavannut myös muiden Helsingin yliopistosta tulleiden vaihtareiden kanssa sekä Aalto-yliopiston japanikerhon Nippolin kanssa. Värejä hän on päässyt ulkoiluttamaan saksalaiskatolisen veljeskunnan tapahtumissa. Myös Wasedan yliopisto järjestää erilaisia tapahtumia kansainvälisille opiskelijoille sekä japanilaisille opiskelijoille, jotka haluavat tavata ulkomaalaisia. ”Syyskuussa kävimme esimerkiksi korjaamassa yhden riisipellon. Se oli aika hauska tapahtuma. Kerho on käynyt myös valtaamassa yhden vuoren tässä Tokion lähellä. Itse en päässyt sinne mukaan, sillä tapahtumiin on niin paljon halukkaita, että he arpovat ketkä pääsevät osallistumaan.”

Varsinaisia osakuntia tai ainejärjestöjä vastaavia tahoja ei Japanissa ole, mutta erilaiset kerhot ovat suuressa osassa opiskelijakulttuuria. Kerhot voivat olla enemmän tai vähemmän vakavia ja joskus urheilukerho onkin vain julkisivu yhdessä hengailemiselle. ”Jotkut kerhot voivat olla myös tärkeä verkostoitumistapa. Niihin ei liitytä niinkään siksi että juuri se laji kiinnostaa, vaan siksi että kaikki muutkin oman alan osaajat kuuluvat siihen. Sitä kautta voi löytää vaikka työpaikan.”

Virolaisen opiskelijakulttuurin pitkät perinteet tutuiksi

Iida Siukonen on viettänyt kuluneen syksyn ystävyysjärjestömme EÜS:in hoteissa Tartossa. Päätös lähteä vaihtoon oli spontaani, mutta Siukosen mukaan varmastikin yksi opiskeluajan parhaista päätöksistä. Hakemusprosessi stipendiaatiksi oli melko nopeasti hoidettu. Siukonen kirjoitti hakemuksen motivaatiokirjeen osakunnalle ja valinnan osuttua kohdalle hän oli suoraan yhteydessä Tarton yliopistoon. Prosessi oli siis helpompi kuin esimerkiksi Erasmus-vaihtoon lähtiessä.

Siukonen opiskelee Helsingissä sairaanhoitajaksi, mutta hänellä on opiskeluoikeus myös Helsingin yliopiston ympäristötieteiden kandiohjelmaa, mikä mahdollisti vaihdon Tartossa. Tartossa Siukonen on keskittynyt täysin viron kielen ja historian opiskeluun. ”Käyn viron kielen intensiivikurssilla neljä kertaa viikossa ja lisäksi olen tehnyt joitain verkkokursseja HY:lle”

Sopeutuminen Viroon sujui mutkattomasti ja stipendiaatti on otettu lämpimästi vastaan. ”Kaikissa ongelmatilanteissa on tarjottu apua ja on huolehdittu siitä, etten jää ulkopuoliseksi kutsumalla minua kaikkiin tapahtumiin”. Stipendiaattivaihtoon lähtevä saa Seltsiltä rahallista tukea ja lisäksi hänelle hankitaan asunto vaihdon ajaksi. ”Minulle järjestettiin erään Seltsin vilistlasen omistama asunto. Minun tarvitsi vain solmia vuokrasopimus ja avaimet toimitettiin heti kun saavuin Tarttoon. Asunnossa oli valmiina kaikki, mitä elämiseen tarvitsee.” Asuntoa voisi kuvailla jopa luksukseksi. Se on suurempi kuin Siukosen oma asunto Helsingissä ja vain viiden minuutin kävelymatkan päässä Seltsistä ja yliopistolta. Siukonen oli opiskellut viroa jo ennen vaihtoaan osakunnan kielikerhossa, mikä auttoi soputumista paljon. ”Aika äkkiä vanamees varoitti, että seuraavasta viikosta alkaen hän puhuu minulle vain viroa ja jossain vaiheessa hän alkoi myös aina huomauttaa, jos puhuin joskus englantia. Se on kyllä auttanut siinä, että oppii kommunikoimaan arkipäivän asioissa viroksi, kun ei oikeastaan ole muuta mahdollisuutta.” Joskus pieni kielimuuri aiheuttaa kuitenkin ulkopuolisuuden tunnetta. ”Vaikka normaalia puhetta ymmärtääkin, esimerkiksi vitsit menevät usein ohi, mikä harmittaa. Siihenkin kyllä tottuu ja toisaalta koko ajan ymmärtää enemmän ja enemmän.”

Päivittäiset asiat hoituvat Virossa helposti ja koti-ikävän iskiessä stipendiaatti voi kävellä Prismaan, josta löytyy kaikki samat tuotteet, kuin Suomessakin. Siukonen sai pienen tapaturman jälkeen kokea myös viron terveydenhuollon, jonka kertoo toimineen sujuvasti jopa ilman viron ID-korttia.

Tarton yliopisto on perustettu vuonna 1632 ja kyseessä onkin maineikas pieni yliopistokaupunki. Siukosen mukaan tämä näkyy selvästi katukuvassa. ”Itse olen tietysti myös vahvasti mukana akateemisten järjestöjen toiminnassa, mikä tuntuu sellaiselta laajemmalta yhteisöltä. Se on ihan oma maailmansa ja huomaa, että sillä on pitkät perinteet”

Virolainen järjestökulttuuri on hierarkkisempaa kuin suomalainen ja siihen liittyy enemmän sääntöjä. Esimerkiksi akateeminen ikä eli coetus on tärkeässä roolissa toiminnassa ja vaikuttaa jäsenen statukseen. Toinen selkeä ero löytyy

Kuvassa Siukonen yhdessä akateemisen isänsä Oliver Seppin kanssa.

KUVA: KASPAR KLISS

tietysti järjestöjen sukupuolijaosta. ”Se tuntuu suomi- ja osakuntakontekstista erikoiselta ja on vaatinut minulta vähän sulattelua.” EÜS on miesjärjestö, mutta osakuntien kanssa solmitun ystävyyssopimuksen kautta pohjalaiset naiset voivat poikkeuksellisesti päästä mukaan Seltsin toimintaan. Siukonen joutuu usein vastaamaan kyselyihin siitä, miten pärjää yksin miesten keskellä. Ajatus hämmästyttää erityisesti virolaisia naisia. ”Minulla ei ole ollut mitään ongelmaa olla Seltsissä. Päivittäisissä kohtaamisissa sukupuoli ei tule mitenkään esiin eikä sitä korosteta. Ehkä sitten, kun ollaan muiden miesjärjestöjen kanssa tekemisissä, se saatetaan kokea enemmän ongelmalliseksi.”

Stipendiaatti otetaan mukaan järjestön toimintaan fuksin eli noorliigen roolissa, mikä on Seltsissä melko aikaa vievää puuhaa. Fuksit osallistuvat viikoittain vanameehen tunneille sekä laulutunneille, missä järjestön historiaa ja perinteitä opetetaan uusille tulokkaille. Lisäksi fuksit hoitavat erilaisia tehtäviä talolla ja joutuvat esimerkiksi siivoamaan kaksi kertaa viikossa. Vaikka stipendiaatin läsnäoloa ei valvota yhtä tarkasti kuin Seltsin omien fuksien, joiden on ilmoitettava virallinen syy poissaololle, on Siukonen pyrkinyt osallistumaan toimintaan siinä missä muutkin. ”Kyllä siinä tulee enemmän osaksi porukkaa, kun on yhtä lailla pesemässä vessan lattioita kuin muutkin.” Fuksivuosi on Seltsissä paljon kuormittavampi kuin osakunnalla, mutta Siukosen mielestä on hienoa, että kaikki oppivat tuntemaan järjestön historiaa ja perinteitä.

Hän pitää myös ajatusmaailmasta, missä kaikki tekevät jotain järjestön eteen. ”Ajatellaan vahvasti, että mitä yksilö voi tehdä Seltsin hyväksi, eikä niinkään, että mitä järjestö voi tehdä sinun hyväksesi. Se on toki vahvasti kirjattu myös sääntöihin ja näkyy

esimerkiksi fuksien velvollisuuksissa. Sellaista ideaa voisi kuitenkin tuoda enemmän myös Suomeen.” Toisaalta Siukonen näkee suomalaiset osakunnat helpommin lähestyttävinä ja avoimempina. ”En tiedä olisinko itse virolaisena opiskelijana liittynyt Seltsiin tai korporaatioon.”

Perinne, jota Siukonen uskoo kaipaavansa Virosta, on oma akateeminen perhe, johon fuksi pääsee akateemisen isän valinnan jälkeen. ”Vaikka fuksi valitseekin vain isän, siinä otetaan vastaan sellaiseen pienempään yhteisöön. Isän mukana tulevat isän isä, veljet ja sedät.” Suomalaisesta opiskelijakulttuurista Siukonen taas kaipaa sitsejä ja laulukulttuuria.

Itse opiskelu yliopistolla on melko samanlaista kuin Suomessa. ”Omat kurssini ovat noin kymmenestä kahteen, kuten Helsingissäkin, mutta monilla kavereilla luennot jatkuvat kuuteen asti, mikä on Helsingissä harvinaisempaa.” Maailmantilanne heijastuu opintoihin siten, että puolet kielikurssin opiskelijoista ovat ukrainalaisia pakolaisia.

Opiskelijaruokailua ei Tartossa järjestetä, mutta joistain kampusrakennuksista löytyy kahviloita. ”Täällä on kyllä ollut halua järjestää samanlaista edullista ruokailua kuin Suomessa ja pari viikkoa täällä olikin käynnissä kokeilujakso, jonka aikana erään lukion ruokalassa järjestettiin iltapäivisin opiskelijoille Unicafe-tyyppistä ruokailua.”

Opiskelun ja Seltsisn ohjelman ohella aikaa ei jää paljon muulle ja muita kansainvälisiä opiskelijoita Siukonen onkin tavannut lähinnä viron kielikurssilla. ”Jonkin verran olen käynyt Fraternitas Fennican tapahtumissa, joka on suomalaisten opiskelijoiden akateeminen järjestö. “Vaikka sekin on lähemmäs

Stipendiaatti yhdessä Seltsin vanameehen Karl Kaskin kanssa.

sata vuotta vanha järjestö, siellä huomaa heti, että kyseessä on nimenomaan suomalaisjärjestö eikä virolaisjärjestö. Säännöt ovat paljon rennommat ja se on sekajärjestö.”

Siukonen ei ole vaihtonsa aika ehtinyt suuremmin matkustaa muualla Virossa, mutta on käynyt Riikassa sekä PPO:n että Seltsin kanssa. ”Pääsin Seltsin edustajana heidän latvialaisen ystävyysjärjestönsä vuosijuhlille, mikä oli huikea kokemus. On aika harvinaista, että stipendiaatti lähtee edustamaan varsinkaan ulkomaille. Tämäkin osoittaa, että stipendiaatti nähdään vain yhtenä noorliigenä muiden joukossa.”

Siukoselta kysytään usein, miksi hän opiskelee viroa, kun kielellä on niin vähän puhujiakin. Hän kokee sen antaneen kuitenkin paljon. ”Melko lyhyessä ajassa olen oppinut kommunikoimaan toisella kielellä ja se on antanut itsevarmuutta ja intoa tarttua myös johonkin toiseen kieleen, vaikka viro toki onkin lähellä suomea. Aiemmin olen ajatellut, etten osaa kieliä, mutta nyt tuntuu siltä, että kyllä se onnistuisi.”

Innostus stipendiaattivaihtoon on kasvanut osakunnalla viime vuosina ja myös Siukonen joutui jännittämään sitä, tuleeko valituksi. Haku järjestettiin keväällä heti Seltsin vuosijuhlien jälkeen. Siukonen oli mukana vierailemassa kyseisillä juhlilla, joten kun ilmoitus hausta tuli sähköpostiin, ei vastausta tarvinnut miettiä paria minuuttia kauempaa. ”Halusin kokea erilaisen yhteisön ja erilaisia perinteitä. Tämä tuntui myös hyvältä mahdollisuudelta ottaa pieni irtiotto.” Siukonen toivoisi, että myös Seltsissä innostuttaisiin hakemaan vaihtoon enemmän, varsinkin kun Helsingissä pystyy opiskelemaan niin montaa alaa englanniksi.

Mutta millainen vaihtokohde meidän oma opiskelukaupunkimme Helsinki on? Ostro kysyi Seltsistä saapuneen stipendiaatin näkemyksiä vaihtokohteestaan.

Suomalaisen opiskelijakulttuurin avoimuus viehtättää

Erko Olumets on matematiikan opiskelija Tarton yliopistosta. Hänet houkuttelivat Suomeen viime kevään stipendiaatti Reneé Piik, suomalaiset meemit sekä formulakuskit. Myös halu oppia suomea painoi vaakakupissa hakemusta jätettäessä.

Hakemusprosessi itsessään oli Olumetsin mukaan helppo ja nopea. Erasmus haun paperityöt hoituivat sujuvasti tiedekunnan ohjaajien avustuksella. ”Käsittääkseni tämä oli ensimmäinen vuosi, kun paperityöt pystyi hoitamaan lähes kokonaan sähköisenä ja se helpotti prosessia huomattavasti.” Olumetsin tuli läpäistä myös Seltsin hakemusprosessi saadakseen stipendiaatin edut. Se kävi yllättävän helposti, sillä Olumets oli ainoa hakija. ”Kun Selts kerran tarjoaa tällaisen hienon mahdollisuuden, tuntui hyvältä käyttää se ja päästä oppimaan lisää Suomalaisesta kulttuurista.”

Myös saapuminen vaihtokohteeseen Helsinkiin sujui näppärästi, sillä stipendiaatti saa osakunnan kautta ilmaisen asunnon. Olumets on EPO:n stipendiaatti ja häntä odottikin Vallilassa asunto valmiina. Asunnon lisäksi stipendiaatti saa rahallista avustusta vaihtonsa suorittamiseen. ”Virallisen tuen lisäksi olen saanut paljon henkilökohtaista apua osakuntalaisilta. Minut on otettu hyvin vastaan ja ihmiset ovat olleet todella avuliaita. Sain myös tervetuliaispaketin asuntooni.”

Suomessa opiskelu eroaa jonkin verran siitä, mihin Olumets on tottunut Tartossa. Lukukausi on Helsingissä jaettu kahtia ja se vaikuttaa opiskelurytmiin ja työmäärään. Suomessa opiskellaan kerralla vähemmän aineita, joten niihin pystyy keskittymään paremmin. Toisaalta opinnot etenevät rivakasti ja koska kokeet järjestetään jo ennen joulua tammikuun sijaan, on opiskeluaikaa vähemmän. ”Täällä on vaikeampaa olla poissa luennoilta, koska on haastavaa ottaa kiinni menetettyjä tunteja myöhemmin”

Päivärytmi on opintojen suhteen melko samanlainen kuin Virossa. Tehtäviä ei matematiikan opiskelijoilla ole kovin paljoa, mutta ne ovat vaativia ja vievät aikaa. ”En ole vielä valmistunut kandiksi, mutta täällä suoritan maisteritason kursseja, sillä kanditasolla kaikki opinnot ovat suomeksi. Kurssit ovat siis vaikeampia ja myös kotitehtävät vievät paljon aikaa.” Myös englanniksi opiskeleminen itsessään oli Olumetsille uusi haaste, jonka hän kokee kuitenkin jo selättäneensä. Vaihdossa suoritetut kurssit myös arvostellaan vain hyväksytty-hylätty asteikolla, joten paineet eivät ole niin kovat.

Suomalaisen yliopiston opiskelijalounas on yksi Olumetsin suosikkiasioista vaihdossa. Viimeaikaisesta hinnankorotuksesta

Olumets Helsingin yliopiston Kaisa-kirjastossa.

huolimatta Olumets kokee saavansa rahoilleen vastinetta. Kolmen euron ateria on iso plussa opiskelukaupungille. ”Olen vegaani, joten pidän myös siitä, että Helsingissä on tarjolla enemmän vegaanivaihtoehtoja. Virossa niitä on vähemmän ja ne ovat yleensä kalliita. Unicafessa vegaanivaihtoehto taitaa olla jopa halvempi kuin ns. normiruoka”

Millainen yliopistokaupunki Helsinki sitten on vaihtarin silmiin? ”Helsinki on vaihtokaupunkina tosi vaivaton, ainakin jos asuu Vallilassa. Pidän siitä paljon.” Helsinki tuntuu Olumetsin mielestä suurelta kaupungilta ja toisinaan hän kaipaa Tarton kodikasta yliopistokaupungin tunnelmaa.

Olumetsin havaintojen mukaan suomalaiset opiskelijat ovat enemmän osallisia akateemiseen järjestötoimintaan ja yliopistokulttuuriin kuin virolaiset toverinsa. Tartossa ainejärjestökulttuuri on hyvin vähäistä verrattuna Suomeen ja myös muut järjestöt, kuten Selts tai korporaatiot vetävät puoleensa vähemmän jäseniä.

Yksi selkeä ero suomalaisen ja virolaisen opiskelijakulttuurin välillä ovat sukupuolittuneet järjestöt. Virossa erilliset miesja naisjärjestöt ovat edelleen yleisiä ja osa normia. ”En näe tilanteen muuttuvan Virossa lähiaikoina.” Olumets pitää myös Virolaisesta järjestötoiminnasta, eikä näe erillisiä järjestöjä suurena ongelmana, mutta on henkilökohtaisesti sitä mieltä, että niillä on myös negatiivisia vaikutuksia organisaatioille. Hän pitää Suomessa siitä, että tapahtumien ilmapiiri on aina suvaitseva ja inklusiivinen. ”Tällaista avoimuutta tarvittaisiin lisää myös Tartossa sekä Virossa yleisesti. Meillä on paljon opittavaa suomalaisesta opiskelijakulttuurista.”

Olumets pitää myös Bottalla yleisistä teemajuhlista, joita ei Seltsissä pääse kokemaan. ”Viime viikolla meillä oli eskarisitsit. Tykkäsin paljon myös portsuista ja partteenkoliaisista. Seltsissä meillä on erikoistapahtumien kunniaksi olutpöytä, mutta se ei oikeastaan poikkea normaalista olutpöydästä.” Myös osakuntien tarjoamat edulliset asunnot ovat Olumetsin mielestä luksusta, jonka hän mieluusti siirtäisi asunto-ongelmista kärsivään Tarttoon.

Entä mitä asioita Olumets siirtäisi virolaisesta opiskelijakulttuurista osakunnille? ”Seltsistä kaipaan

jatkuvuutta, jota viikoittaiset tapaamiset toivat. Siellä tietää aina mitä järjestössä tapahtuu ja samalla tapaamiset ovat hyvä tekosyy tavata ihmisiä.” Seltsissä jäsenen velvollisuudet ovat suuremmat, mutta Suomessa aktiivisuus pohjautuu enemmän vapaaehtoisuuteen ja usein suurempi osallisuus osakunnan toimintaan tapahtuukin vasta viran myötä. Bottalla fuksit lähinnä tulevat tapahtumiin, mutta Seltsissä heidän odotetaan heti alusta alkaen osallistuvan järjestön toimintaan ja esimerkiksi siivoavan ja kokkaavan. Olumetsin mielestä se luo kuuluvuuden tunnetta enemmän, vaikka saattaakin fuksina ärsyttää. ”Täällä olen toiminut joskus apuisäntänä. Pidän siitä, että voin siten olla edes vähän hyödyksi ja antaa jotain takaisin järjestölle.”

Olumets viettää vapaa-aikaansa lähinnä Bottalla, eikä ole juuri kokenut tavallista Erasmus-elämää Helsingissä. ”Olen tavannut muutamia muita matematiikan laitoksen vaihtareita, mutta yleisesti Erasmus-juhlat eivät ole minulle niin houkuttelevia. Olen nähnyt niitä myös Tartossa.” Bottalla vaihtari pääseekin tutustumaan helpommin paikallisiin opiskelijoihin ja perinteisiin sekä harjoittamaan suomen kieltä.

Suomen kielen kanssa Olumets kertoo olevansa vielä ”fake it until you make it” -vaiheessa. ”Ymmärrän aika hyvin hidasta yleiskielistä puhetta, mutta Bottalla monet puhuvat todella nopeasti ja vahvalla murteella, mikä on ulkomaalaiselle hämmentävää.” Olumets on kuullut, että suomalaiseen korvaan viro kuulostaa humalaiselta suomelta ja vahvistaa, että anekdootti toimii myös toisin päin.

Asia, mikä yllätti Olumetsin on suomalaisten vahva kotiseuturakkaus, joka näkyy ainakin Helsinkiin muuttaneilla opiskelijoilla. ”En tiennyt, että suomalaiset tuntevat niin suurta ylpeyttä juuristaan. Se on ollut sydäntä lämmittävää nähdä” Olumets näkee ilmiön luontevana näin suurelle maalle. Virossa ajomatka suuremmista kaupungeista kotipaikkakunnille on yleensä noin parin tunnin mittainen ja sen voi helposti tehdä joka viikonloppu.

Myös stereotypia kylmistä suomalaisista on tullut kumottua vaihdon aikana. ”Totta kai, jos menet puhumaan tuntemattomalle, ei vastaanotto välttämättä ole erityisen lämmin, mutta jos puhut jollekin, jolle sinulla on oikeasti syytä puhua, ei stereotypia pidä yhtään paikkaansa. En näe suurta eroa virolaisiin. ”

Helsingin nähtävyyksiä tutkimassa. Kuva Sibelius-monumentilta.

UAPSin Suuri Glögivertailu 2022

Joulukuu on jälleen koittanut ja samoin jo perinteeksi vakiintunut Urkin Altaan Purjehdusseuran glögivertailu. Itsenäisyyspäivän juhlallisuuksista selvittyään, UAPSin kunnianarvoisa raati vetäytyi 7.12.2022 Möykkään maistelemaan kahdeksaa eri glögivaihtoehtoa ja valitsemaan niistä parhaat.

Tänä vuonna UAPSin rommivastaava Eetu oli hankkinut vertailuun seuraavat glögit: Lidlin Deluxe suklaanmakuinen glögi (2.2%) Perinteinen punaviiniglögi luomu (11%) Alkoholiton Ystävän glögi puolukka & punaherukka Blossa 22 New Orleans -glögi (15%) Marli perinteinen punainen glögi Vana Tallinn Glögi (15%) Rainbow Glögi Rocky Salted Caramel Glögg (8%)

Raati maisteli lämmitettyjä glögejä suolaisen ja makean naposteltavan kera ja antoi arvionsa sekä lyhyet kommentit jokaisesta glögistä. Glögit arvioitiin asteikolla 1-10 ja arvioinnissa otettiin huomioon erityisesti glögien mausteisuus, marjaisuus, viinaisuus sekä yleinen jouluisuus.

Voittajaglögiksi valikoitui tänä vuonna jo toista vuotta peräkkäin Marlin perinteinen punainen glögi keskiarvosanalle 7.4. Raati kommentoi voittajaglögiä seuraavasti: “homeopaattinen glögikokemus”, “helposti juotava” ja “ihan kiva perussetti”. Voittajaglögi sai toki osakseen myös kritiikkiä kuten “ei innostava” ja “vesipitoinen kuin Titanic uppoamisen jälkeen”. Tämä kenties kertoo jotain raatimme laatutietoisuudesta sekä muiden arvioitujen glögien tasosta.

Kakkossijalle nousi trendikäs yllättäjäglögi eli Rocky Salted Caramel Glögg keskiarvosanalla 6.45. Raadin kommenteissa esiin nousi muun muassa seuraavat seikat: “kevyen viinaisa”, “outo mutta tavallaan miellyttävä” ja “juo ennemmin ku selekähänsä ottaa”.

Kolmanneksi raadin vertailussa kohosi Alkoholiton Ystävän glögi puolukka & punaherukka arvosanalla 6.3, jota kommentoitiin muun muassa sanomalla “ei haasta makuaistia, hyvä marjamehuna mutta heikko glöginä”, “tasainen”, “perus mehuisa” sekä “oikeestaan ei ehkä ees glögiä”.

Neljäntenä vertailussa arvosanalla 5.88 oli Perinteinen punaviiniglögi luomu, jota raati kommentoi näin: “laimeahko alkomahoolin tuntu”, “aikuiseen makuun”, “TYMÄKKÄÄ!!!” ja “viinakatku laskee pisteitä”. Raati oli siis hieman erimielinen glögin viinaisuudesta.

Viidennelle sijalle tuli Lidlin Deluxe suklaanmakuinen glögi tasa-arvosanalla 5. Raati luonnehti glögiä: “ei maistu ihan paskalta”, “paskaa”, “viinaa voisi olla hitusen enemmän”, “yllättävän ok” ja “melko mauton ja sekin maku mitä oli ei ollut fresh”.

Kuudes vertailussamme oli Rainbow Glögi pisteillä 4.8. Tätä glögiä kommentoitiin sanoilla “melkein mehua”, “laimea” ja “tämäki verellä jatkettu”.

Seitsemänneksi vertailussa jäi Blossa 22 New Orleans -glögi pisteillä 4.5. Kommenteissa raati nosti esiin: “iski päin näköä”, “SOS”, “viina painaa”, “kossua, kanelia ja elintarvikeväriä”, “joulujallu” ja “hyi saatana”. Tämä glögi siis yllätti raadin viinaisuudellaan. EMME SUOSITTELE OSTAMAAN KYSEISTÄ TUOTETTA.

Viimeiseksi eli kahdeksanneksi vertailussamme jäi kenties ennalta-arvattavasti pullollinen virolaista joulumieltä eli Vana Tallinn Glögi arvosanalla 3.33. Raati kommentoi inhokkiaan sanoilla “voisi olla hyvää jos ei olisi pahaa”, “haju: kammottava”, “huhheijaa”, “hyi helvetti”, “karsee haju, jälkimaku myös”, “myrkkyä”, “ei kovin esteettistä” ja “pehmeä viinapommi”. EMME SUOSITTELE OSTAMAAN MYÖSKÄÄN TÄTÄ TUOTETTA!

Tässä siis vuoden 2022 vakuuttavin glögivertailu. Kiitos glögiraadille tämän vuoden glögivertailusta. Urkin Altaan Purjehdusseura toivottaa kaikille pohjalaisille hyvää joulua ja toivottaa kaikki uudet ja vanhat osakuntalaiset tervetulleeksi Seuran toimintaan jälleen seuraavalla purjehduskaudella!

PORTHAN CLXXXIII

KUVAT: MARKUS SILTAMÄKI

OSTROBOTNIA CX

PORTHAN-JUHLAT YHTEISPOHJALAISUUTTA JUHLISTAMASSA

Porthan-juhlien traditio on kirjoitettu kansiin jo monia kertoja niin testamenttityön pohjalta kuin lukuisin kertomuksin. Yksi esimerkki tästä on opus Pohjalaisen Valtuuskunnan julkaisema “Porthanin-juhla traditiona” vuodelta 1949. Varhaisemman katsauksen tuo Vilho Helasen vuonna 1940 kirjoittama artikkeli ”Porthanin-juhlat vv. 1839-1866”.

Pohjalaisilla on yli vuosikymmenten ollut halu kirjoittaa ylös juhlan etiketistä, tarkoituksista ja kulusta myöhemmille osakuntalaisille. Siitä huolimatta jokainen Porthan-juhla on omanlaisensa, ja juhla on muuttunut huomattavasti lähes kaksivuosisataisen historiansa aikana.

Yhteispohjalaisuuden ilmentymä Porthan-juhla on ollut alkuajoistaan lähtien. Pohjalainen osakunta oli jaettu kahtia marraskuussa 1837. Päätös ei ollut kuitenkaan pohjalaisten mieliin, mutta jako tuli kestämään peräti seitsemän vuotta. Henrik Gabriel Porthan oli Zachris Topeliuksen muistelmien mukaan unohtunut niminä ja tekoina monien huulilta, mutta 1830-luvun nationalistinen kehitys nosti Porthanin hahmon uusiin ulottuvuuksiin kansallisen identiteetin nousun myötä.

De facto jatkavan Pohjalaisen Osakunnan vuosijuhlana toimi lukukausijuhla, jonka yhteydessä vuonna 1834 kuultiin maisteri L.I. Ahlstubben esitelmä Porthanista, joka jätti Porthanin nimen juuri pohjalaisten huulille. Vuonna 1838 päädyttiin järjestämään suurta kaikille osakunnille yhteistä ylioppilasjuhlaa Porthanin syntymän 100-vuotisjuhlien kunniaksi. Hankkeen taustalla oli Eteläpohjalaisen Osakunnan kuraattori Fredrik Cygnaeus Osakuntien asemaa voi kuvastaa myös se, että Cygnaeus toimi myöhemmin myös Pohjoispohjalaisen Osakunnan kuraattorina.

Täysin ongelmaton hanke ei ollut, sillä yliopisto vastusti sitä. Yliopiston varakansleri kenraaliluutnantti A. A. Thesleff vastusti yhteisosakuntalaista ideaa vedoten keisariin ja Porthanin kuvaan ruotsalaisena hahmona. Muistotilaisuutta henkilölle, jota pohjalaiset eivät itse henkilökohtaisesti tunteneet ei suotu.

Myös ylioppilaiden yhteiset kevätjuhlat oli kielletty. Pohjalaiset eivät kuitenkaan hellittäneet, vaan tekivät kauaskantoisen päätöksen ja lukuvuosijuhla siirrettiin marraskuun yhdeksännelle päivälle. Näin voitiin juhlistaa Porthania kuitenkaan juhlistamatta häntä suoraan, samaten juhlan omisivat ”vain” pohjalaiset.

Legendaariseen ravintola Kaisaniemeen kokoontui yli sataviisikymmenpäinen joukko osakuntalaista, muiden osakuntien edustajia ja yliopiston johtoa. Juhla oli tunnelmaltaan hyvin arvokas ja kunnioitusta sai Porthanin lisäksi myös Runeberg ja Martti Luther.

Jälkimmäiseen liittyy hauska kuriositeetti. Lutherille puheen omistanut, myöhempänä kirkollisena vaikuttajana tunnettu Lars Stenbäck oli kohottamassa maljaansa, mutta tulikin kesken puheensa aivan toisiin aatoksiin: ”Ei, ei maljaa Lutherille” ja Stenbäck tiputti lasinsa lattialle rikkoen sen. Juhlaväki teki kohteliaisuudesta samoin ja lattia täyttyi lasinsirpaleista, jotka siivottiin vähitellen pois.

Erikoisen maljan jälkeen tunnustusta saivat ylistyspuheenvuoroilla myös Elias Lönnrot ja Frans Mikael Franzén, joten juhlista muodostui tietyllä tavalla aikansa ja aikaa edeltäneiden suurmiehien, korkeakoulutuksen ja kulttuurin kiitostilaisuus.

Malja toisensa jälkeen oli noussut aikansa merkkihenkilöiden kunniaksi. Tunnelma oli ollut juhlallinen ja juhlaa seuranneissa osakuntien kokouksissa päätettiinkin lukukausijuhlan järjestäminen perua jatkossa ja sen sijaan vieettää yhteispohjalaista vuosijuhlaa Porthanin kunniaksi 9. marraskuuta.

Porthan-juhlien alkutaipaleita varjostivat rahalliset huolet sekä myöhempi osakuntien lakkauttamista seurannut ”illegaali” kausi. Juhla vakiinnutti asemansa pohjalaisten sydämissä ja edes valtiovaltakaan ei onnistunut estämään juhlahumua.

Keksitty traditio

Porthan-juhla on, kuten PPO:n kunniajäsen, inspehtori emeritus Seppo Hentilä huomautti Porthanjuhlapuheessaan vuonna 2012, täysin keksitty traditio, ”Invention of Tradition”. Arvostettu historioitsija Eric Hobsbawm oli kuvannut vuonna 1983 traditioiden olevan usein keksittyjä, niiden usein vain vaikuttavan vanhoilta tai ikiaikaisilta.

Thesleffin uuden tradition vastustamisen voidaan nähdä myös lähtevän tradition keksimisen vastustamisesta, vaikka huomio on lähtökohdiltaan hieman anakronistinen.

Porthan-juhlat luotiin käytännöstä tyhjästä ja se haki muotoaan useampien vuosien, ellei peräti yli vuosisadan ajan. Juhlaa ja sen historiaa voi kuvata myös ehkä monipolvisena, uusien keksittyjen traditioiden syntyketjuna.

Porthan-juhlassa koetut monet ikiaikaisetkin perinteet saattavat olla hyvinkin tuoreita, eikä aina ”perinteikäs” traditiokaan ole ollut prioriteettilistalla korkeana. Juhlat kuvastavat aina omaa aikaansa omin painotuksin. Nimi ja taustatarinamuodostavat jatkumon.

Juhlan ajankohtaan liittyy myös hieman epäselvyyttä. Viitasaaren kirkonkirjoissa Henrik Gabriel Porthanin syntymäpäiväksi on merkattu 8. marraskuuta. Vastaava syntymäpäivämerkintä löytyy myös Pohjalaisen Osakunnan matrikkelista.

Asian laita oli selvinnyt osakuntalaisille jo vuonna 1848 ja Pohjalaisen Osakunnan kokouksessa oli väitelty Porthanin syntymäpäivän oikeasta päivämäärästä, mutta asia pöydättiin. Tähän liittyi myös kannanotto: Osakunta ei voinut olla väärässä, vaan kirkonkirjoissa saattoi olla epämääräisyyksiä. Asiaan ei ole myöhemminkään palattu.

Juhlan keksitty traditio kytkeytyi 1800-luvun suureen fennomaanishenkiseen Porthan-kiinnostukseen. Yhtenä tämän innostuksen innoittamista projekteista oli Carl Eneas Sjöstrandin suunnitteleman Porthanin patsaan pystyttäminen Turun keskustaan. Pohjalaiset ja erityisesti ”Porthan-aktivistina” toiminut Cygnaeus olivat häärimässä projektin taustajoukkona keskeisessä roolissa.

Patsas oli maamme ensimmäinen julkinen henkilömonumentti. Patsas paljastettiin Turussa syyskuussa 1864 näyttävin menoin kaksipäiväisten juhlallisuuksien siivittämänä. Tilaisuuden menoissa oli aistittavissa niin orastavaa kielipolitiikkaa kuin kansallisen heräämistä ja historiallisten esikuvien hakemista. Pohjalaiset olivat tässäkin edelläkävijöitä.

H. G. Porthanin muotokuva, Pohjalainen Galleria. Kuva: Jan Lindroth.

Symboliikkaa

Juhlan synnyn taustahahmona toiminut Cygnaeus sai osakunnaltaan suuren kunnianosoituksen, kun hänelle omistettiin Porthan-juhlien yhteydessä vuonna 1840 peräti 350 ruplaa maksanut kiertomalja, Cygnaeuksen kannu. Malja oli jo ensi hetkistään lähtien kiertänyt osakuntalaisten keskuudessa, aamuhämäriin asti. Ensimmäisillä juhlillaan, vielä aamuneljältä Cygnaeuksen kotipihalla kannu tarjosi huurteista janoisille pohjalaisille. Tämä oli myöhemmin myös Cygnaeuksen tahto, sillä hän testamenttasi kannun pohjalaisille käytettäväksi yhteisissä tilaisuuksissa vuonna 1881.

Kannu oli pitkään Helsingin yliopistomuseon kokoelmissa, joka aiheutti harmaita hiuksia useammallekin Porthan-juhlamestarille. Perintötieto kertoo, että Cygnaeuksen kannua paikkasi usein PPO:n entiselle kuraattorille kiertopalkintona myönnetty Ankkuriniemen malja, joka oli käytännössä kopio Cygnauksen kannusta. Haasteista siis selvittiin perin omaperäisesti kiireen ja paniikin iskiessä. Nykyisin kannu on palautunut Pohjalaiselle Valtuuskunnalle.

Porthan-juhlaan ja sen järjestelyihin kätkeytyykin monenlaista symboliikkaa. Juhlasalin etualalla on Porthanin rintakuva laakariseppeleineen ja sen vieressä on vanha Pohjalaisen Osakunnan inspehtorin tuoli, jonka päällä lepää 1700-luvulta peräisin oleva ylioppilasmiekka. Inspehtorin tuoli oli historiatietojen mukaan päätynyt Ylioppilastalon remontin seurauksena kuraattori Artturi H. Virkkusen omistukseen ja palautui Pohjalaiselle Valtuuskunnalle uudelleenverhoiltuna.

Akateemisten saavutusten muistaminen onkin yksi Porthan-juhlien virstanpylväistä. Porthan juhlien yhteydessä hyvin ansioituneille pohjalaismielisille on myönnetty muistomitalit. Samoin taideteosten paljastaminen ja kirjaprojektien julkistaminen on yleensä yhteensovitettu Porthan-juhlien kanssa. Viimeisin esimerkki tästä on rakkaan talomme historiikki, joka julkaistiin juhlaviikolla vuonna 2020.

Muistaminen kattoi erityisesti aiemmin myös edesmenneet Pohjalaisen Osakunnan jäsenet. Juhlasalin etualalle teetettiin hautakiveä muistuttava muistotaulu, johon oli kaiverrettu edellisen juhlan jälkeen edesmenneiden osakuntalaisten nimet ja muut tiedot. Edesmenneille omistettiin myös puhe, jonka aikana liput, mukaanlukien osakuntien omat tekivät tervehdyksen. Tämän ohessa kuunneltiin ”Integer vitae” esityksenä. Ensimmäisenä vuosisatanaan juhlat olivat hyvin formaalit ja asiapitoiset. Virallinen osuus lippuineen oli myös nykyistä keskeisemmässä osassa. Puhe isänmaalle kuultiin vasta virallisen ohjelman lopussa.

”Me tulemme voimalla kotoisan tarmon”

Vuonna 1907 vanha ja suuri osakunta jakautui kahtia, ja vuotta myöhemmin Etelä-Pohjalainen Osakunta jakautui myös kahtia. Jakautumisen jälkeen Porthanjuhlien ja PO:n perinteiden vaalimisen otti manttelinsa alle Pohjalainen Valtuuskunta, joka toimii vanhan osakunnan jatkumona ja pohjalaisten ”kattojärjestönä”: Myös yhteinen omaisuus ja Galleria siirtyivät tämän tahon alle.

Muistamisen ja juhlittavien saavutukisen ketju jatkui monumentaalisella tavalla vuonna 1912 kun pohjalaisten osakuntien yhteinen taloprojekti valmistui. Ostrobotnia-talon avajaisia vietettiin juuri Porthanjuhlissa tuonna vuonna. Juhla oli myös tyyliltään hyvin yhteispohjalainen, kieliristiriidoista huolimatta. Ohjelmaan oli nähty runsaasti vaivaa ja talon avajaisiin oli sävelletty oma laulu, Nuijamiesten marssi, Toivo Kuulan toimesta V.A. Koskenniemen sanoitukseen. Talon vihkimisjuhlassa kuoroesityksiä oli johtamassa myös Leevi Madetoja. Paikalla oli niin yliopiston korkeinta johtoa kuin talohankkeen tukijoita, osakuntalaisia unohtamatta.

Talon avajaisten jälkeen lähes kaikki Porthan-juhlat ja pohjalaisten merkittävimmät tilaisuudet ovat keskittäytyneet juuri pohjalaisten omaan taloon ja sen toisen kerroksen juhlasaliin. Tästä johtuen Porthan-juhla on saavuttanut myös asemansa myös ”Bottan” omana vuosijuhlana. Tämän artikkelin kirjoittamisvuonna juhlittiin rakkaan talomme 110-vuotisjuhlia. Yhteistyötä on harjoitettu myös 1942 perustetun Pohjalaisten Talosäätiö Ostrobotnian kanssa.

F. Cygnaeuksen muotokuva, Pohjalainen Galleria. Kuva: Jan Lindroth.

Puheita ja lauluja

Suurin muutos kiinteän tapahtumapaikan lisäksi on kohdistunut juuri ohjelmaosuuteen, joka on nykyisin selkeästi viihteellisempi. Ensimmäisistä Porthan-juhlista lähtien puheilla ja erityisesti vapaalla sanalla on ollut keskeinen merkitys. Akateemisuus, merkkihenkilöiden muistaminen kauniilla maljapuheilla ja yhteishengen herättäminen muodostuivat keskeisiksi juhlan tunnuspiirteiksi.

Sen sijaan laulu ja tanssi tulivat suurempaan osaan vasta 1900-luvulla. Vuoden 1949 juhlaohjeistuksessa laulu koetaan osaksi vapaan sanan ohjelmaa. Vasta tässä vaiheessa kvartetti- ja yhteislaulut nousivat keskeisempään rooliin juhlatunnelman kohottamiseksi ennaltaan. Kehitys oli jatkumoa vähitellen vuodesta 1929 alkaen, jolloin laulunjohtokulttuuri ja baltilaissaksalaistyylinen laulunjohtotapa alkoi rantautua pohjalaisille ystävyysjärjestöstämme. Musiikilla oli kuitenkin ohjelmassa osuus, mutta lähinnä maakuntalaulujen säestämisessä, muistotilaisuudessa ja musiikkiesityksin.

Tanssit olivat erityisesti sodanjälkeisten sukupolvien luomus. Viihteellisyyttä ei välttämättä koettu osaksi vakavahenkisempää juhlallisuutta, mutta ilmapiiri vähitellen vapautui. Tanssi oli valtaamassa alaa ennen sotaa, mutta sodan aikainen ja jälkeinen tanssikielto hidasti suurempaa läpimurtoa. Sodan jälkeen tanssit vakiinnuttivat asemansa osaksi virallista ohjelmaa.

Juhlaetikettiä, villapaitoja ja frakkeja

Sodanjälkeisenä aikana perinteet alkoivat muuttua hiljalleen. Tanssien lisäksi pukukoodit puhuttivat laajalti myös pohjalaisessa osakunnassa. Frakkipakkoa arvosteltiin, mutta frakki säilytti asemansa juhlapukeutumisessa. 1950- ja 1960-lukuja kuvaillaan useassa lähteessä osakuntajuhlinnan kultaaikana suurien jäsenmäärien ja tapahtumamäärien myötä. Myös perinnetietoisuus säilyi korkeana,

mutta ylitse kumpuava vakavuus alkoi vähitellen väistyä hauskanpidon tieltä. 1960-luku toi tosin myös uudenlaista kulttuuria koko opiskelijaelämään ja sen perinteisiin.

Myyttistä vuotta 1968 on monesti muistettu niin Vanhan valtauksesta kuin ylioppilasliikkeestä, mutta kyse oli laajasta ilmiöstä joka vähitellen rantautui myös suurimpiin osakuntiin. Osakuntien keskeinen asema ylioppilasmaailmassa myös väistyi ylioppilaskentän politisoituessa. Vanhoja rakenteita ja perinteitä kyseenalaistettiin avoimesti.

Frakkipakko väistyi ja tumma puku sallittiin sen sijasta. Muutos oli nopeaa ja tummakin puku korvattiin vähitellen villapaidoiksi. Erityisesti EteläPohjalaisessa Osakunnassa vanhojen akateemisten merkkien ja nauhojen myöntäminen loppui ja ne eivät kuuluneet pukukoodiin. Vuosijuhliakaan ei järjestetty perinteisin menoin. Pohjalaisessa Valtuuskunnassa Porthan-juhlien jatko herätti keskustelua vuonna 1973, mutta juhlat päätettiin järjestää normaalissa formaatissa, tosin vapaammalla pukukoodilla. Myös juhlien puheenaiheet olivat entistä poliittisempia. Vainajien muistaminenkin poistui ohjelmistosta tänä aikana. Rapiirit hävisivät vähitellen käytöstä.

1970-luvun muutoksen tuulet herättivät myös omanlaista vastustusta. Eräässä Porthan-juhlassa Pohjois-Pohjalaisen Osakunnan pitkäaikainen tilintarkastaja Timo Mäki osallistui juhliin kutsussa ilmoitetusta pukukoodista huolimatta kahden eteläpohjalaisen kanssa frakit päällä. Kolmikko päätyikin pitämään omalaatuisen vapaan sanan, jossa he nostivat valkohanskaiset kätensä ylös omana kannan osoituksena perinteen puolesta koko juhlakansalle.

”Perinteen paluu?”

Muutokset olivat kuitenkin väliaikaisia ja traditio alkoi voittaa jo vuosikymmenen loppupuolella esimerkiksi formaalimman pukeutumisen myötä. Villapaidat vaihtuivat vähitellen frakkiin ja tummaan pukuun. Osa muutoksesta oli kuitenkin pysyvää ja juhlien viihteellisyyteen kiinnitettiin enemmän huomiota, erityisesti jatkojen osalta.

1980-lukua siivitti vahvasti vanhan tradition paluu sekä ylioppilaslaulukulttuurin muovaantuminen nykyiseen muotoonsa. Tämä kytkeytyi lopulta myös uudelleen aktivoituihin Viron-suhteisiin. Itse juhlissa laulu alkoi vallata puheilta ja vapaalta keskustelulta alaa osana ohjelmaa. Perinteistä ja uuden luomisesta kertoo se, että aiemmin poistuneen vainajien muistopuheen sijaksi luotiin Jääkärihuoneeseen kytkeytyvä muistotilaisuus ennen varsinaista juhlaosuutta.

Porthan-juhlaa sota-aikana vuonna 1943. Pohjois-Pohjalaisen Osakunnan poimio. Kansalliskirjasto.

Nykyiselle osakuntasukupolvelle Porthan-juhlat ilman lauluja, rapiireita, juhlavaa pukeutumista ja monipuolista ohjelmaa kuulostaisivat sangen oudoilta. Nykyisiin silmiin tämä 1980-luvulta kumpuava perinteisyys ja juhlinnan muoto vaikuttaa ikiaikaiselta, vaikka ne eivät sitä olisi.Kovinkaan suurta murrosta itse juhlaperinteissä ei ole ollut, mutta laulun ja eri illallisten yhteenliittymät eli pöytäjuhlat ovat 1990-luvulta lyöneet itsensä läpi myös vuosijuhlien ja Porthan-juhlien ulkopuolella. Näistä isoista juhlista on tullut myös viikon pituisia spektaakkeleita.

Merkittävin koko Porthan-juhlan kannalta tullut muutos koskee juuri puheita, joiden määrä on vähentynyt. Vapaa sana on eri juhlissa lyhentynyt merkittävästi kestoltaan tai peräti poistunut kokonaan. Aikataulutus on entistä tarkempaa ja ohjelmisto on hyvin monipuolinen sekä tiivis.

Tilanteen vaatiessa koko formaattia on jouduttu miettimään uusiksi. Esimerkiksi koronaviruspandemia esti perinteisen tyylisen Porthan-juhlan järjestämisen vuonna 2020. Juhlat toteutettiin etämuodossa niin, että esiintyjät, puhujat ja juhlavieraat olivat Ostrobotnian juhlakerroksessa ja tilaisuus striimattiin osallistujille. Osallistujien oli mahdollista tilata ravintolasta itselleen juhlamenu. Useat osakuntalaiset kaipasivat kuitenkin yhteiseloa ja pohjalaiset muodostivat erilaisia pöytäkuntia tietokoneiden ääreen.

Rajoituksista piittaamatta monet päättivät uhmata kokoontumiskieltoja ja osakuntatiloista saattoi löytää kymmeniä jatkoilijoita juhlan jälkeen. Tämä omalta osaltaan kertoo Porthan-juhlan merkityksestä sekä sen yhteisöllisestä asemasta jota pandemiakaan ei onnistunut selättämään. Juhlat järjestettiin perinteisin menoin jo seuraavana vuonna. Vuonna 2022 juhlat olivat osallistujamääriltään normaalia suuremmat ja juhlaan pystyi osallistumaan kabinetista käsin etäyhteyden avulla. Moderni tekniikka luo oman säväyksensä ja mahdollisuutensa tilaisuuteen.

Kirjoittajan omiin silmiin juuri hienostunut, mutta nykyaikainen perinteikkyys ja juhlan arvokkuus on erityislaatuista omana piirteenä Porthan-juhlissa. Perinteitä on viimeisinä vuosina uudistettu ja nykyaikaistettu, mutta nykyisestä ylioppilassukupolvesta erityisesti osakunnissa kumpuaa kiinnostus historiaa ja perinteitä kohtaan.

Merkkinä perinneinnostuksesta ovat esimerkiksi yhä yleistyvät talviylioppilaslakit ja kansallispuvut. Myös akateemiset pöytäjuhlat saavat laajaa kannatusta eri muodoissaan. Perinne on aikojen myötä muuttunut, mutta sen perusperiaate on kuitenkin samanlainen. Porthan-juhlassa vaalitaan akateemista kulttuuria, historiallista jatkumoa ja erityisesti yhteispohjalaista henkeä.

Kantava viesti vuodelta 1839

Niin vuoden 1949 juhlien järjestämisopas kuin Helasen artikkeli puhuvat yli vuosisataisesta traditiosta liittyen Porthan-juhliin. Perinteen ajatus on peräisin ensimmäisestä Porthan-juhlasta, jossa juhlien järjestäjä Cygnaeus enteili perinteen muuttumista tai unhoittumista seuraavanlaisesti:

“Sadan vuoden kuluttua tämä juhla on kenties elävä hämäränä perimätietona ja jälkeentulevat sanovat haudoilamme: se ei ole turhaan elänyt, jonka rinnan on - täyttänyt kaunein ja jaloin, mitä elämällä on tarjottavana.”

Viestiperinteen varsinainen herättäjä oli kuitenkin Zachris Topelius, joka nosti esiin Cygnaeuksen sanat 50-vuoden takaa Porthan-juhlassa vuonna 1889, Topelius välittikin terveisensä vuoteen 1939, jossa ne vastaanotettiin turbulenttisen maailmantilanteen keskellä talvisodan kynnyksellä isänmaallisessa hengessä. Perinne on siitäkin jatkunut, sillä Martti Salmi välitti terveiset vuodelta 1939 Porthanjuhlakansalle vuonna 1989. Perinteen mukaisesti viestiketju tulee luultavasti jatkumaan vuonna 2039. Silloin tulee kuluneeksi 200 vuotta Cygnaeuksen sanoista, ja voimme toivottavasti taata, että juhla ei ole vain hämärää perimätietoa.

Muut lähteet: Kansallisarkisto. Viitasaaren seurakunnan arkisto, Syntyneiden ja kastettujen luettelot 1731-1773

Åbo Underrättelsen. 8.9.1864.

Seppo Hentilä: Juhlapuhe Pohjalaisten osakuntien Porthan-juhlassa 9.11.2012 Ostrobotnialla talon täyttäessä 100 vuotta

Aalto, Sari, Seppo Hentilä, John Strömberg, ja Österbottniska Nationshusstiftelsen Ostrobotnia sr. Ostrobotnia: Pohjalaisten Paras Paikka. Helsinki: Edita, 2020.

Roiko-Jokela, Heikki. Ylioppilas - MaakuntaIsänmaa: Pohjois-Pohjalainen Osakunta 1907-2007. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2007.

TILAA OSTRO KOTIIN TOIMITETTUNA

Ensi vuodesta alkaen pohjalaisten osakuntien jäsenet ja kannatusjäsenet voivat tilata Ostro-lehden suoraan kotiin toimitettuna. Mikäli haluat saada seuraavat numerot postitettuna käy täyttämässä oheinen tilauslomake.

TULE MUKAAN OSTROON

OSTRO-TIDNINGEN REKRYTERAR!

Elääkö sisälläsi oman elämänsä tutkiva journalisti? Pursuavatko pöytälaatikkosi tarinoita? Onko valokuvaus intohimosi?

Ostro etsii toimitukseensa uusia innokkaita kirjoittajia, kuvaajia ja kuvittajia.

Aikaisempaa kokemusta lehtityöstä ei tarvitse löytyä. Riittää, että olet innokas kokeilemaan taitojasi journalismin saralla.

Ostroon ei myöskään tarvitse sitoutua täysipäiväisesti, vaan juttuja voi kirjoittaa oman aikataulun mukaan enemmän tai vähemmän.

Jos kiinnostuit, laita viestiä osoitteeseen pohjalaisten.ostro@gmail.com ja kerro juttuideoistasi.

Bor det inom dig en grävande journalist? Svämmar din skrivbordslåda över av historier? Eller är fotografering din passion?

Ostro-tidning söker nya, ivriga skribenter, fotografer och illustratörer till sin verksamhet! Ingen tidigare erfarenhet krävs, det räcker med en iver att pröva sina vingar inom journalistbranschen.

Till Ostro behöver man inte heller förbinda sig på heltid, utan man kan i stort sett producera innehåll enligt sin egen tidtabell.

Kontakta pohjalaisten.ostro@gmail.com och berätta om dina artikelidéer om du blev intresserad!