1 minute read

Joulupukki valmiina suururakkaansa

Joulupukki

valmiina suururakkaansa

Advertisement

Lapissa asuu yksi maailman tunnetuimmista henkilöistä: Joulupukki. Joulun aikaan hän vierailee ympäri maailmaa lahjoja ja hyvää mieltä jakamassa. Joulupukin tapaaminen on aina jännittävää. Mutta kun kiltteystiedot on tarkistettu ja hyviksi havaittu, kelpaa yhdessäoloa jatkaa kuulumisia vaihtamalla tai vaikkapa omista toiveista ja unelmista kertomalla.

Teksti: Riitta Niskanen

Miten, Joulupukki, valmistaudut tämän joulun lahjaurakkaan?

-Mitä lähempänä joulua ollaan, sitä kiireisemmäksi päivät muuttuvat. Pyrin kuitenkin joka päivä ottamaan pienet päiväunet. Niiden avulla pystyn rentoutumaan ja keskittymään edessä oleviin tärkeisiin tehtäviin. Montako tonttua pukilla on apunaan? -Samoin kuin ikäni kanssa, olen tipahtanut laskuista myös tonttujen kohdalla. Täällä Joulupukin kammarilla ja kotona Korvatunturilla heitä on kymmenittäin, mutta heidän lisäkseen tonttuja on joka puolella ympäri maailmaa. Tontut ovat korvaamattomia pikkuapureita, jotka helpottavat minun tehtävääni jouluna merkittävästi.

Ovatko lapset tänä jouluna olleet kilttejä?

-Kyllä ovat ja tilanne näyttää erittäin lupaavalta. Tontut ovat joutuneet Korvatunturilla tekemään tuntuvia laajennuksia kirjahyllyyn kilttien kohdalle, mutta tästä minä olen vain mielissäni. Mikään ei tee minua iloisemmaksi kuin se, että ihmiset ovat ympäri maailmaa kilttejä itselleen, mutta ennen kaikkea myös muille. Mitkä ovat yleisimpiä joululahjatoiveita? -Edelleen suosituimpia lahjatoiveita ovat erilaiset nuket ja leluautot. Lisäksi toivotaan myös paljon onnellisuutta ja terveyttä. -Teknologia on vuosien saatossa noussut merkittäväksi osaksi lahjatoivelistoja. Minun on pakko myöntää, että tietokoneisiin, älypuhelimiin ja robotti-imureihin sun muihin liittyvät toiveet olen ohjannut suoraan teknologiatontuille, koska itse en niistä juurikaan ymmärrä. -Tontut juuri kertoivat minulle, että tällä kaikkien hehkuttamalla somettamisella ei ole mitään tekemistä huovuttamisen kanssa. Huovuttamisesta puheenollen, villasukathan on yksi toivotuin joululahja, etenkin täällä Suomessa.

Joulupukin lempiruoka?

-Olisikos se nyt sitten se Joulumuorin tekemä uskomaton riisipuuro… vai kuitenkin lanttulaatikko. Eräs kokenut tonttuni vastasi kerran tuon kaltaiseen kysymykseen: jos kahdesta pitää valita, otan molemmat. Minun vastaukseni on: sekä että.

Mitä pukki rentoutuu aattoiltana lahjojen jakamisen jälkeen?

-Olen etuoikeutettu päästessäni juhlimaan joulua niin useiden perheiden ja lasten kesken. Kun selviydyn kotiin mahtavalta matkaltani, meillä on omia joulutraditioita tonttujen ja Joulumuorin kesken. Nautimme joulupöydän antimista ja rauhoitumme. Istun takan ääreen höyryävä yrttitee muki kädessäni ja kuuntelen kuinka onnellinen ja iloinen olen.

Mikä pukin itsensä mielestä joulussa on parasta?

-Joulussa parasta on se että, se sisältää niin paljon rakkautta, välittämistä, hymyä, valoa, lämpöä, antamisen iloa, sekä lahjan saamisen riemua.

This article is from: