
2 minute read
Karvakuonojen joulu
Karvakuonon
Teksti: Riitta Niskanen
Advertisement
Joulu on hämmentävää aikaa lemmikille. Tuttu koti muuttuu jännittävän erilaiseksi. Pöytä notkuu jouluherkkuja, lattialla rapisevat lahjanarut ja paperit, joulukuusen koristeet ja kynttilöiden liekit houkuttelevat lähempään tutkimukseen.


Karvakuonon luonne ratkaisee, kuinka paljon se innostuu joulusta. Moni haluaa vetäytyä koko tohinasta omaan rauhaansa. Toiset taas haluavat osallistua kaikkeen. Kuono pitää työntää jokaiseen kynttilään ja joulukoristetta täytyy käydä kokeilemassa tassulla.
Monessa lemmikkiperheessä on tullut tavaksi jättää alimmat kuusenoksat koristelematta ja kiinnittää kuusen latva tukevasti kiinni kattoon. Kynttilät sijoitetaan niin korkealle, että karvakuonojen viiksikarvat eivät korvennu.
Oma lukunsa on joulupukin vierailu.
Etenkin koirat aistivat perheen jännittyneen odotuksen. Joskus joulupukki ei ole uskaltanut tulla eteistä pidemmälle, kun vastassa on ollut laumaansa vartioiva lemmikki. Tai koira on tarttunut ranteeseen joka kerta kun pukki on yrittänyt ottaa paketin lahjasäkistä.


Kestosuosikkeja ja hittilahjoja
Jouluna on mukava muistaa lemmikkiä omalla paketilla. Karvakuono viis veisaa paketin komeasta ulkonäöstä, joten lahjan voi piilottaa vaikka pahvilaatikkoon tai keittiöpaperirullaan, ja avaamisen riemu on taattu.
Joulupakettiin voi laittaa lemmikille mieluisia namuja, kunhan muistaa ottaa huomioon mahdolliset allergiat.
Varma valinta on lelulahja, joita on alan liikkeissä ja marketeissa isot valikoimat. Lelua valitessa kannattaa ottaa huomioon lemmikin koko, ikä ja luonne.
Pehmolelut ovat kestosuosikkeja. Kovaakin käsittelyä kestävä koiran raatolelu on saanut täksi jouluksi uusia kuoseja. Taattuja klassikkoleluja ovat pehmeä pupu ja pieni röhkivä possu.
Joulun koiramainen hittituote on konepestävä vinkematto. Sen suikaleiden sekaan voi piilottaa namuja ja koira viihtyy penkoessaan niitä maton uumenista. Aktivoivassa matossa on tänä jouluna uusia värejä. Toinen supersuosikki on viime vuonna markkinoille tullut unicorn hoodie eli yksisarvinen puku koiralle. Monet tykkäävät ikuistaa karvakuononsa hauskassa haalarissa joulu- tai synttärikuvaan. Haalari myös lämmittää mukavasti ulkoillessa. Kokoja löytyy keskikokoon asti.
Kissojen hittilahja on kankainen lelu, jonka sisällä on houkuttelevan hajuinen kissanminttu- tai matatabiyrttitäyte. Viime vuonna valikoimiin tullut tuoksulelu on saanut tänä jouluna uusia hahmoja.
Kissan iloksi voi hankkia myös kokonaisen mättään kissanruohoa. Iloinen ruohomätäs joulukuusen vieressä tuo kesän tuulahduksen talven keskelle.
Paras lahja perheen karvakuonolle on kuitenkin aineeton. Kiireetön aika kissan kanssa leikkien tai pitkä tassuttelu koiran kanssa ulkona, joulun iltahämärästä ja jouluvaloista nauttien.

