Page 1

yhteiskunnallinen aikakauslehti

#4/2015

Energia­politiikka Euroopassa

ENERGIAN VERTAISTUOTANTO

KAPITALISMI JA ENERGIASIIRTYMÄ

EU:N ENERGIA­ UNIONI

ENERGIA­ KAMPPAILUT


“Nykypäivänä vastassamme on jälleen kerran kysymys siitä, millainen energiajärjestelmästämme ja yhteiskuntarakenteestamme muodostuu aikamme yhteis­ kunnallisten kamppailujen seurauksena.” tadzio müller

Peruste on voittoa tavoittele­ maton neljä kertaa vuodessa ilmestyvä yhteiskunnallinen aikakauslehti. Julkaisun voi tilata maksutta osoitteesta www.vasemmistofoorumi.fi. Päätoimittaja: Veera Nuutinen

Toimituskunta: Elina Aaltio, Teppo Eskelinen, Jouko Kajano­ ja, Antti Kurko, Patrizio Lainà, Sakari Laurila, Olivia Maury, Jukka Peltokoski, Johanna Perkiö & Elina Vainikainen Graafinen suunnittelu ja taitto: Anna Kalso Kannen kuva: Aino Jääske­läinen: Kaupungin valot Julkaisija: Vasemmistofoorumi

Osoite: Peruste / Vasemmistofoorumi, Lintulahdenkatu 10, 00500 Helsinki Paino: Miktor/Vammalan Kirjapaino Oy ISSN 1798-985X

Ulkoasiainministeriö ja Osuuskunta Tradeka-yhtymä ovat tukeneet tämän julkaisun tuottamista.

Peruste on Kulttuuri-, mielipide- ja tiedelehtien liitto Kultti ry:n jäsen.

TUETTU ULKOMINISTERIÖN EUROOPPATIEDOTUSVAROIN

2015


002 pääkirjoitus

Veera Nuutinen Lääkkeitä kyynisyyteen

ENERGIAPOLITIIKKA EUROOPASSA

006

Janne M. Korhonen / Juha Aromaa Selviydymmekö ilmastonmuutoksesta ilman ydinvoimaa?

018

Tadzio Müller Kansalaisliikkeiden energiakamppailut, energiajärjestelmän muutos ja energiademokratia

034

Fiona Harvey EU:n energiaunionin tiellä on poliittisia erimielisyyksiä

040 kolumni

Karoliina Auvinen Asukkaat ovat Suomen energiapolitiikan hyödyntämätön voimavara

042

Minna Sumelius Kapitalismi hidastaa energiasiirtymää - haastattelussa Rikard Warlenius

050

Rebecca Willis Yhteisöllinen energiavallankumous

058

Ben Schiller Sähkön vertaistuotanto tekee energiayhtiöistä tarpeettomia

debatti

haastattelu

PERUSTELUJA

064

Jiri Nieminen Teekutsuliike ja perussuomalaiset kansanliikkeinä Miksi talouskriisi kanavoitui oikeistopopulismin kasvuksi?

KIRJAT

071

Halme, Hukkinen, Korppi-Tommola, Linnanen, Liski, Lovio, Lund, Luukkanen, Nokso-Koivisto, Partanen & Wilenius: Maamme energia. (Riina Simonen)

074 077

Ville Iivarinen: Raha. Mitä se todella on ja mitä sen tulisi olla? (Joonas Laine)

Antti Kaihovaara (toim.): Jakolinjojen Suomi. (Elina Vainikainen)

TAITEILIJA

080

Taiteilijan esittely: Aino Jääskeläinen


002 PÄÄKIRJOITUS

Peruste #4 2015

lääkkeitä kyynisyyteen uomen hallitus kävi syksyn aikana lähellä hajoamista. Julkinen riita syttyi sote-uudistuksesta eli tavasta järjestää ja hallinnoida suomalaisten sosiaali- ja terveyspalveluita. Hallitus pysyi lopulta pystyssä, mutta kriisin syy kuvaa täsmällisesti sitä, miksi ihmiset ovat kyllästyneet puolueisiin ja suhtautuvat kyynisesti politiikkaan. Kiistakapulana eivät olleet sosiaaliturvan leikkaukset, työntekijöiden oikeuksia heikentävät lakimuutokset tai veronkiertoa helpottavat lakihankkeet. Hallitus ajautui hajoamispisteeseen vasta, kun puolueiden olisi pitänyt sopia vallanjaosta sote-alueilla. Kärjistäen kriisi viestitti kansalaisille, että ainoa asia, jonka voimasta hallitus uhkaa tänä päivänä kaatua, on taistelu vallasta. Oman elinikäni ajan hallituksissa on toiminut kaikenlaisia puolueita. Ko-

ALLE VUODEN KULUTTUA SSS-HALLITUKSEN MUODOSTAMISESTA PERUSSUOMALAISTEN KANNATUKSESTA ON HUVENNUT VALTAVA OSA.

koonpanosta riippumatta politiikka on ollut uusliberalistista hyvinvointivaltion alasajoa. Puolueet kykenevät hallituksessa ollessaan joustamaan itselleen hyvinkin tärkeistä kysymyksistä. Seurauksena on ollut kansalaisten syvää epäluottamusta poliitikkoja kohtaan. Luottamuksen katoamisesta seuraa kyynistymistä ja tunnetta siitä, että äänestämällä ei voi vaikuttaa mihinkään. Hallituskriisin aikana kyyninen suhtautuminen politiikkaan näkyi esimerkiksi siinä, kuinka jotkut kyseenalaistivat sen, oliko mitään hallituskriisiä olemassakaan. Arveltiin, että kyse oli mediatempusta, jonka tarkoitus oli vain puolueiden kannatuksen kasvattaminen: kriisin ratkaistuaan Sipilä, Stubb ja Soini saisivat paistatella valtiomiesmäisinä myönteisessä julkisuudessa. Uskon, että yleisesti tunnettu epäluottamus puolueita kohtaan on suurin yksittäinen syy perussuomalaisten menestykseen. Vielä ennen hallitukseen lähtöään perussuomalaiset kasvatti kannatustaan. Puolue ei ollut muiden tavoin ryvettynyt osallistumalla päätöksiin, joita sen kannattajat eivät voineet hyväksyä. Nyt alle vuoden kuluttua SSS-hallituksen muodostamisesta perussuomalaisten kannatuksesta on huvennut valtava osa. Kannattajat kääntyivät puoluetta vastaan leikkausten ja työelämän pakkolakien vuoksi.


003

Sdp ja vasemmistoliitto voivat yhtä lailla etsiä syitä jatkuvasti kärsimiinsä vaalitappioihin peilistä. Millaiseen politiikkaan on tullut sorruttua? Millaisia ideologisia kompromisseja tehtiin? Kannattiko? Poliittisen valtataistelun korostuminen mediassa ja puolueiden opportunismi lisäävät ihmisten kyynistä suhtautumista politiikkaan. Kyynisyyden karkoittaminen vaatii siis vallankumousta. Uusien poliittisten liikkeiden syntyminen tarkoittaa sitä, että vastarinta ei kuihdu vaan kanavoituu toiminnaksi. On terveen yhteiskunnan merkki, että vanha valta kyseenalaistetaan. Niin kauan, kun on vastarintaa, on toivoa. Esimerkiksi Euroopassa on 2000-luvun aikana syntynyt myös vasemmistopopulistisia poliittisia liikkeitä. Kun Kreikan vasemmistopuolue Syriza epäonnistui vastarinnassaan, vasemmistolaiset ovat kohdistaneet paljon odotuksia varsinkin Espanjan Podemosiin. Voidaanko uusien poliittisten liikkeiden syntymistä helpottaa? Varmasti. Puoluepolitiikan kentällä on hylättävä vaalien äänikynnykset, epädemokraattiset vaalipiirijaot ja muut olemassa olevien puolueiden asemaa pönkittävät käytännöt. Tärkeämpää on kuitenkin muuttaa kaikkea muuta kuin puoluepolitiikkaa. Politiikka ja yhteiskunnallinen vaikut-

taminen on pidetty liian kauan etäällä kasvatuksesta ja koulutuksesta. Kansalaisvaikuttaminen ja emansipoivat opetusmenetelmät, kuten freireläinen problematisoiva kasvatus, tulee ottaa olennaisiksi osiksi opetussuunnitelmia. Ihmiset ja yhteisöt voivat ajaa itse omia asioitaan, jos heille annetaan siihen mahdollisuuksia. Yhtä merkittäviä aseita kyynisyyden torjumisessa ovat itse tekemiseen pohjautuva kulttuuri, sensuurista ja rahoittajien ohjauksesta vapaa taide sekä erilaiset ihmisten yhteiskunnallista osallisuutta lisäävät projektit. Omaehtoinen ja itseohjautuva toiminta torjuu vaihtoehdottomuutta, opettaa uutta ja lisää osallistujien vaikuttamisen mahdollisuuksia. Veera Nuutinen Päätoimittaja

POLITIIKKA JA YHTEISKUNNALLINEN VAIKUTTAMINEN ON PIDETTY LIIAN KAUAN ETÄÄLLÄ KASVATUKSESTA JA KOULUTUKSESTA.


004

Peruste #4 2015

energia­ politiikka euroopassa


005

Debatti

Aino Jääskeläinen hoHOI. Monotypia 2008. 80 x 110 cm


energia­politiikka euroopassa

006 DEBATTI

Peruste #4 2015

SELVIYDYMMEKÖ ILMASTONMUUTOKSESTA ILMAN YDIN­ VOIMAA? Suhtautuminen ydinvoimaan jakaa ilmastoliikettä. Kaikki kotimaiset ympäristöjärjestöt liputtavat uusiutuvan energian puolesta ja muistuttavat ydinvoiman vakavista riskeistä. Osa ilmastoaktivisteista kuitenkin kannattaa ydinvoimaa päästöttömän energian lähteenä. Esimerkiksi ympäristöaktivisti ja toimittaja George Monbiot on siirtynyt ydinvoiman vastustajasta sen puolustajaksi. Onnistuuko fossiilisten polttoaineiden korvaaminen ilman yhtään uutta ydinvoimalaa? Kumpi painaa vaakakupissa enemmän, ilmaston pelastaminen vai ydinvoiman riskit? Peruste kutsui tietokirjailija Janne M. Korhosen ja Greenpeacen viestintäpäällikkö Juha Aromaan debatoimaan aiheesta.


007

Debatti

janne m. korhonen

ydinvoiman vastustaminen on uhkapeliä ilmastolla

uvitellaan, että merkittävä poliitikko esittäisi kaiken ympäristö- ja ilmastopolitiikan lähtökohdaksi Kansainvälisen ilmastopaneelin IPCC:n kaikkein toiveikkainta ennustetta. Poliitikon mukaan muita ennusteita ei tarvitsisi huomioida mitenkään. Hänen mukaansa ympäristöongelmat voitaisiin siis ratkaista yhtä helposti kuin tiedeyhteisön optimistisin arvio uskaltaa toivoa. Jos poliitikko toimisi näin missä tahansa muussa ympäristökysymyksessä, ympäristöliikkeen tuomio olisi ansaitusti varma ja välitön. Mutta kun ympäristöliike ja sitä lähellä toimivat puolueet toimivat itse kaikkein optimistisimman arvion pohjalta, toimintaa kutsutaan “kestäväksi” energiapolitiikaksi. Nämä IPCC:n kokoamat toiveikkaat arviot ennustavat maailman käyttävän vuonna 2050 noin 450–800 eksajoulea energiaa (IPCC 2014a, 561). Vuonna 2012 maailman energiankulutus oli IEA:n arvion mukaan noin 560 eksajoulea. Arviot, joiden mukaan maailma kuluttaa tulevaisuudessa verrattain vähän energiaa, luottavat tyypillisesti energiatehokkuuteen ja vähäiseen kulutuk-

sen kasvuun erityisesti köyhissä maissa. Esimerkiksi Greenpeace olettaa afrikkalaisen tarvitsevan vuonna 2050 vain alle neljänneksen siitä energiamäärästä, jonka keskimääräinen kiinalainen kuluttaa nykyään (GWEC et al. 2015, 124, 174). Toisin sanoen optimistiset laskelmat eivät luultavasti kestä maailman köyhien vaurastumista. Lisäksi energiansäästöön vahvasti luottavat arviot todennäköisesti aliarvioivat niinsanotun kimmahdus- eli rebound-ilmiön vaikutuksen. Kimmahduksella tarkoitetaan hieman yksinkertaistaen sitä, että vähän energiaa tarvitsevia laitteita käytetään usein enemmän. Kimmahdusilmiö aiheuttaa

OPTIMISTISET LASKELMAT MAAILMAN TULEVASTA ENERGIANKULUTUKSESTA EIVÄT LUULTAVASTI KESTÄ MAAILMAN KÖYHIEN VAURASTUMISTA.

Janne M. Korhonen on jatkoopiskelija Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa, tietokirjailija ja Suomen Ekomodernistit Ry:n hallituksen jäsen.

Ilmastonmuutoksen pysäyttämisessä ei voida luottaa pelkkään uusiutuvaan energiaan ja energiansäästöön.


008

Peruste #4 2015

ENERGIANSÄÄSTÖ JA UUSIUTUVAT EIVÄT LUULTAVASTI YHDESSÄKÄÄN RIITÄ ILMASTON PELASTAMISEEN TARVITTAVIIN PÄÄSTÖ­ VÄHENNYKSIIN.

siis sen, että energiaa säästävillä laitteilla ei saavutetakaan kovin suuria säästöjä. Myös IPCC vaatii ilmiön tarkempaa huomioimista jatkossa (IPCC 2014b, 390). Suomen Greenpeace kiittelee IPCC:n ns. SRREN-raporttia “toistaiseksi parhaaksi yhteenvedoksi” uusiutuvan energian potentiaalista. Raportti käy läpi 164 uusiutuvan energian tuotantoennustetta. Niiden keskiarvon mukaan uusiutuvan energian tuotanto olisi vuonna 2050 vain noin 186 eksajoulea (IPCC 2011), ja jopa kaikkein toiveikkaimman yksittäisen ennusteen mukaan vain noin 428 eksajoulea. Optimistisin laskelma uusiutuvan energian potentiaalista on lähtöisin Greenpeacelta, joka avoimesti myöntää saaneensa oleellisen lähtödatan suoraan uusiutuvan energian teollisuudelta (Teske 2011). Kun verrataan arvioita maailman energiankulutuksesta, energiansäästöstä ja uusiutuvan energian potentiaalista vuonna 2050, näyttää siis parhaan saatavissa olevan tiedon valossa siltä, että energiansäästö ja uusiutuvat eivät luultavasti yhdessäkään riitä ilmaston pelastamiseen tarvittaviin päästövähennyksiin. Eräässä äskettäisessä tutkimukses-

sa selvitettiin, millaista tuotantokapasiteetin lisäystä vaatisivat ne päästövähennyssuunnitelmat, joissa ydinvoima hylätään energianlähteenä (Loftus ym. 2015). Tulokset olivat kylmääviä: uusiutuvaa energiantuotantoa tulisi kyetä lisäämään vuosikymmenien ajan joka vuosi noin 3−11 kertaa nopeammin kuin maailman energiantuotantoa on koskaan, edes lyhyellä aikavälillä, kyetty lisäämään kaikilla keinoilla yhteensä. Samaan aikaan maailmantalouden energiatehokkuuden pitäisi parantua vuosikymmenten ajan joka vuosi vähintään puolet enemmän kuin mihin ennätysvuosina on parhaimmillaankaan kyetty. Vertailun vuoksi: suunnitelmat, joissa ydinvoima sai olla osana ratkaisua, vaativat “vain” näiden historiallisten ennätysten toistamista. IPCC:n uusimmat raportit tekevät selväksi, että ilmastonmuutoksen pysäyttäminen vaatii nyt käytännössä kaikkia keinoja, ja ydinvoiman on oltava niiden joukossa. Yksin uusiutuviin ja energiansäästöön perustuva ilmastonmuutoksen torjunta on edelleen teoriassa mahdollista, mutta käytännössä kaiken täytyisi onnistua liki täydellisesti. Virhemarginaalia tai aikaa uuteen yritykseen ei yksinkertaisesti ole – varsinkaan, jos edelleen vahvasti kokeellinen ja ympäristöjärjestöjen laajalti vastustama mutta IPCC:n mielestä olennaisen tärkeä hiilen talteenotto ei tule laajaan käyttöön. Kysymys on pohjimmiltaan siitä, onko ympäristöongelmien ratkaisemisen kannalta olennaisen ydinvoiman vastustaminen enää nykytilanteessa vastuullista toimintaa – vai 1980-luvun vääriin uhkakuviin jumittunutta uhkapeliä ainoan elinkelpoisen planeettamme ilmastolla ja tulevaisuudella.


009

Debatti

lähteet: ✕✕

GWEC (Global Wind Energy Council), Solar Energy Europe, Greenpeace (2015) Energy [r]evolution 2015.


✕✕

IPCC (2011) IPCC Special Report on Renewable Energy Sources and Climate Change Mitigation.

✕✕

IPCC (2014a) “Energy Systems”. IPCC AR5 Working Group III: Mitigation of Climate Change.

✕✕

IPCC (2014b) “Drivers, Trends and Mitigation”. IPCC AR5 Working Group III: Mitigation of Climate Change.

✕✕

IPCC (2011) IPCC Special Report on Renewable Energy Sources and Climate Change Mitigation. Prepared by Working Group III of the Intergovernmental Panel on Climate Change.

✕✕

Loftus, P. J., Cohen, A. M., Long, J. C. S., & Jenkins, J. D. (2015) A critical review of global decarbonization scenarios: what do they tell us about feasibility? Wiley Interdisciplinary Reviews: Climate Change, 6(1), 93–112.

✕✕

Teske, S. (2011) “The IPCC’s renewables report finds a clean energy future is possible – so why be so upset?” Greenpeace International 16.6.2011. [http://www.greenpeace.org/international/en/ campaigns/climate-change/the-ipccs-renewables-report-finds-a-clean-ene/blog/35322/]

juha aromaa

ydinvoima on tehoton ja kallis tapa korvata fossiilisia polttoaineita dinvoiman siirtyminen historiaan on jo alkanut, ja historian pyörää on aina ollut hankala kääntää taaksepäin. Tällä hetkellä maailmassa on toiminnassa 391 ydinreaktoria. Se on 47 reaktoria vähemmän kuin vuonna 2002, jolloin toiminnassa olevien reaktorien määrä oli suurimmillaan. Ydinsähkön tuotanto on laskenut 9,4 prosenttia huippuvuodesta 2006 (Schneider, Froggatt ym. 2015, 12). Vuonna 2014 ydinvoimalla tuotettiin 2 410 terawattituntia sähköä, mikä vastaa 10,8

prosenttia maailman sähköntuotannosta. Täytyy näet muistaa, että ydinvoimalla voi tuottaa vain sähköä. Maailman energiantuotannosta ydinvoiman osuus on noin viisi prosenttia (International energy agency 2014). Ydinvoima on tehoton tapa lisätä energiantuotantoa. Jotta ydinvoimalla voisi olla merkitystä maailman energiantuotannossa, sen kapasiteetti pitäisi moninkertaistaa samaan aikaan, kun ikääntyviä reaktoreita poistuu käytöstä.

Kirjoittaja on ekonomi, joka on toiminut Greenpeacen viestintäpäällikkönä Suomessa vuodesta 2007.

Uusiutuvalla energialla pääsemme öljystä ja hiilestä eroon nopeasti.


010

Peruste #4 2015

ISO OSA MAAILMAN SUURIMMISTA SÄHKÖNTUOTTAJISTA ON ILMOITTANUT, ETTEI YDINVOIMA KUULU ENÄÄ YHTIÖIDEN STRATEGIAAN NIISSÄKÄÄN MAISSA, JOISSA SILLE ON POLIITTINEN TUKI.

Tämä on osoittautunut teknisesti mahdottomaksi. Ydinreaktorien keskimääräinen ikä on tällä hetkellä 28,8 vuotta. Maailman ydinreaktoreista 54 on ollut käytössä jo yli 40 vuotta. Reaktorien iän kasvaessa lisääntyvät sekä riskit että huoltokustannukset, mikä heikentää ydinvoiman kannattavuutta. Vuoden 2005 jälkeen aloitettujen reaktorityömaiden rakennusaika on keskimäärin kymmenen vuotta. Lisäksi Olkiluoto 3:n tapaisten hankkeiden valmistumisesta ei ole vielä edes tietoa. Suurimmaksi ydinvoiman esteeksi on kuitenkin muodostunut sen hinta. Esimerkiksi Britanniassa Hinkley Pointin voimalahanke on voimakkaasti valtion tukema. Britannian konservatiivihallitus on sopinut 128,76 euron/MWh takuuhinnasta ranskalais-kiinalaisen konsortion rakentaman voimalan sähkölle (BBC 2013). Tätä voi verrata sähkön 34,86 euron/MWh markkinahintaan pohjoismaisilla sähkömarkkinoilla (Nord Pool Spot 2015). Iso osa maailman suurimmista sähköntuottajista, esimerkiksi saksalainen E.ON ja italialainen Enel, ovatkin ilmoittaneet, ettei ydinvoima kuulu enää yhtiöiden strategiaan niissäkään maissa,

joissa sille on poliittinen tuki. Ydinvoiman kapasiteetin lisäämistä rajoittavat myös monet muut tekijät. IPCC toteaa raportissaan (2014, 69–70), että vaikka ydinvoiman avulla voitaisiin tuottaa entistä enemmän matalapäästöistä energiaa, sen käytön lisäämistä haittaavat muun muassa toiminnalliset ja taloudelliset riskit, uraaninlouhinnan riskit, ratkaisemattomat ydinjätteen käsittelyongelmat, huoli ydinaseiden leviämisestä ja ydinvoiman vastainen yleinen mielipide. Ilmastonmuutoksen torjumisessa ei siis voida laskea ydinvoiman varaan. Sen sijaan uusiutuvan energian tulo energiamarkkinoille on yllättänyt jopa Greenpeacen, vaikka se onnistuikin muutoksen ennustamisessa muita paremmin. Yhdysvaltalainen Meister Consultants Group (2015) on todennut, että Greenpeacen Energy [R]evolution -ennusteet uusiutuvan energian tuotantokapasiteetista osuivat paremmin oikeaan kuin kansainvälisen energiajärjestö IEA:n, Goldman Sachsin ja Yhdysvaltain energiaministeriön ennusteet. Investoinnit uusiutuvaan energiaan on saatu käyntiin tukijärjestelyin, mutta tuen tarve on poistumassa. Yhdysvaltojen energiaministeriön mukaan sähköntuotantokapasiteetin lisääminen il-


011

Debatti

man tukia tulee edullisimmaksi kasvattamalla maatuulivoiman ja maakaasun tuotantoa (US Energy Information Administration, 2015, 6). Jopa uutta ydinvoimaa rakentavassa Kiinassa suurempi osuus sähköstä tuotetaan uusiutuvalla energialla kuin ydinvoimalla (World Nuclear Association 2015). Myös investointitahti uusiutuvaan energiaan on jatkunut voimakkaana (Frankfurt School - FS-UNEP Collaborating Centre, 2015, 20). Sähköä tarvitaan tulevaisuudessakin, mutta eri tavalla kuin ennen. Perinteisen raskaan teollisuuden sähköntarpeen merkitys vähenee, ja kotitalouksien ja muiden pienten ja keskisuurten käyttäjien vaihtelevien sähköntarpeiden merkitys kasvaa. Uudet sähkön suurkuluttajat, kuten konesalejaan pyörittävät Apple, Google ja Facebook, panostavat

JOPA UUTTA YDINVOIMAA RAKENTAVASSA KIINASSA SUUREMPI OSUUS SÄHKÖSTÄ TUOTETAAN UUSIUTUVALLA ENERGIALLA KUIN YDINVOIMALLA.

uusiutuvaan energiaan ja energiatehokkuuteen. Näille yhtiöille on tärkeää, että sähkönsaanti ei ole riippuvaista fossiilisten polttoaineiden hinnoista tai ydinvoimayhtiön hinnoittelusta. Uusiutuvalla energialla pääsemme öljystä ja hiilestä eroon nopeasti, eikä meidän tarvitse tuottaa lisää vaarallisena säteilevää ydinjätettä meitä seuraaville ihmispolville.

lähteet: ✕✕

Frankfurt School - FS-UNEP Collaboration Centre (2015) Global Trends in Renewable Energy Investment.

✕✕

International energy agency (2014) Key World Energy Statistics. [http://www.iea.org/publications/ freepublications/publication/keyworld2014.pdf]

✕✕

Meister Consultants Group (2015) Renewable Energy Revolution.16.3.2015. [http://www.mc-group. com/wp-content/uploads/2015/03/MCG-Renewable-Energy-Revolution-Infographic.pdf]

✕✕

Nord Pool Spot (2015) [http://www.nordpoolspot.com/]

✕✕

Schneider, Mycle; Froggatt, Antony ym. (2015) World Nuclear Industry Status Report.

✕✕

BBC News (2013) UK nuclear power plant gets go-ahead, 21.10.2013. [http://www.bbc.com/news/ business-24604218]

✕✕

US Energy Information Administration (2015) Levelized Cost and Levelized Avoided Cost of New Generation Resources in the Annual Energy Outlook. [http://www.eia.gov/forecasts/aeo/electricity_ generation.cfm]

✕✕

World Nuclear Association (2015) Nuclear Power in China. [http://www.world-nuclear.org/info/ Country-Profiles/Countries-A-F/China--Nuclear-Power/


012

Peruste #4 2015

Aino Jääskeläinen Maisema (aamu). Monotypia 2010. 15 x 15 cm


013

Debatti

janne m. korhonen

ydinvoiman vastustajat suosivat osatotuuksia reenpeace on ansioitunut niin ilmastonmuutoksen vaarojen esiin nostamisessa kuin monessa muussakin ympäristönsuojeluasiassa. On sääli, että järjestö tuhlaa edelleen voimiaan tärkeimmän vähähiilisen energianlähteemme, ydinvoiman, vastustamiseen niin kevein perustein. Juha Aromaan teksti on niin mallikelpoinen esimerkki ydinvoiman vastaisesta retoriikasta, että sen yksityiskohtainen purkaminen kannattaa. Aromaa aloittaa vihjaamalla, että ydinvoiman merkitys maailman energiantuotantokapasiteetille on vähäinen. Vertailun vuoksi: vuonna 2014 tuulivoimalla tuotettiin vain 706,2 ja aurinkosähköllä 185,9 terawattituntia sähköä (BP Statistical Review of World Energy 2015). Jos ydinvoiman 2410 TWh sähköä vuodessa on tähän verrattuna “vähän”, samalla logiikalla voisi vihjailla, että vaikka tuuli- ja aurinkosähkön tuotanto kasvaa, myös nämä vaihtoehdot ovat maailman energiantarpeen kannalta merkityksettömiä vielä useiden vuosien ajan. Ilmastokriisi ei salli meidän odottaa niin kauan. Todellisuudessa kaikki vähähiilinen energia on nyt tarpeen. On vain fossiilisen energian tuottajien etu, että uusiutuvien ja ydinvoiman kannattajat keskittyvät kiistelemään keskenään.

Aromaa ei jätä näpäyttämättä siitäkään, että ydinvoimalla tuotetaan (yleensä) vain sähköä. Muun muassa Bulgariassa, Slovakiassa, Sveitsissä, Unkarissa, Ukrainassa ja Venäjällä kuitenkin tuotetaan ydinkaukolämpöä ja sitä on ehdotettu myös Helsinkiin (Bergroth 2010). Miksi Greenpeace sitä paitsi kampanjoi niin voimakkaasti tuulivoimaloiden ja aurinkopaneelien puolesta, kun niillä voidaan tuottaa ainoastaan sähköä? Maalitolppien siirtely jatkuu, kun Aromaa vertaa Ison-Britannian ydinvoimalle lupaamia takuuhintoja aivan toisen alueen markkinahintoihin. Muuten retoriikka ei toimisikaan. Tiheään rakennetussa saarivaltakunnassa ainoa potentiaaliltaan ydinvoimaan verrattava vaihtoehto on merituulivoima, joka vaatii selvästi korkeampaa takuuhintaa kuin ydinvoima.1 Ydinvoiman vastustajilla on tapana valikoida argumenteikseen vain ydin-

ON VAIN FOSSIILISEN ENERGIAN TUOTTAJIEN ETU, ETTÄ UUSIUTUVIEN JA YDINVOIMAN KANNATTAJAT KESKITTYVÄT KIISTELEMÄÄN KESKENÄÄN.

1 Maatuulivoimaa on Isossa-Britanniassa hyvin vaikea lisätä merkittävästi paikallisen vastustuksen vuoksi. Merituulivoiman takuuhinta on vielä toistaiseksi noin 216,86 euroa megawattitunnilta. Ks. esim. Utility Week 12.4.2013, “Offshore wind boost as government reveals final strike prices”. [http://tinyurl.com/strikeprices]


014

Peruste #4 2015

ON VAIKEA YMMÄRTÄÄ, MITEN YDINVOIMAN VASTUSTAMINEN AUTTAISI MEITÄ PÄÄSEMÄÄN FOSSIILISISTA POLTTOAINEISTA EROON NOPEAMMIN.

voimaan liittyviin ennakkoluuloihin sopivia osatotuuksia ja vertailukohtia. Esimerkiksi IPCC, johon Aromaa viittaa, toki nostaa esille ydinvoiman ongelmia, mutta se varoittaa, että myös uusiutuvien tiellä on monenlaisia haasteita.2 Toinen esimerkki valikoivasta argumentaatiosta on Greenpeacen omien ennusteiden kehuminen. Greenpeace on arvannut uusiutuvien kehityksen tähän asti hyvin, mutta siltäkin jäi ennustamatta, että viime vuosina nopeimmin kasvanut energiantuotantomuoto on kivihiilen polttaminen.

On myös syytä huomata, että Greenpeace ei tietääkseni ole koskaan välittänyt tarkentaa, miten vaarallista ydinvoima tai ydinjäte on. Ei kai vain sen vuoksi, että puolueettomien asiantuntijoiden tarkastamien laskelmien mukaan loppusijoitetun ydinjätteen vuodon haittoja ei käytännössä voisi edes havaita?3 Tai siksi, että Maailman terveysjärjestön mukaan Fukushimasta karanneiden radioaktiivisten aineiden terveyshaitat tulevat luultavasti olemaan niin vähäisiä, että niiden havaitseminen on vaikeaa (WHO 2013)? Tilanpuute valitettavasti estää muiden osatotuuksien ja väitteiden käsittelemisen sekä ydinvoiman todellisten riskien erottelemisen mielikuviin perustuvista riskeistä. On kuitenkin vaikea ymmärtää, miten ydinvoiman vastustaminen auttaisi meitä pääsemään fossiilisista polttoaineista eroon nopeammin. Ydinvoima on edelleen tärkein yksittäinen osa ratkaisua ilmastonmuutoksen pysäyttämisessä.

lähteet: ✕✕

(2015) BP Statistical Review of World Energy.

✕✕

Bergroth, N. (2010) Carbon-free nuclear district heating for the Helsinki area? Cogeneration and Onsite Power Production magazine, 1.5.2010.

✕✕

WHO (2013) Health risk assessment from the nuclear accident after the 2011 Great East Japan earthquake and tsunami, based on a preliminary dose estimation. [http://www.who.int/ionizing_ radiation/pub_meet/fukushima_risk_assessment_2013/en/]

2 IPCC käsittelee erilaisten energiamuotojen haasteita yksityiskohtaisesti luvussa Bruckner et al., (2014) Chapter 7: Energy Systems. In Climate Change 2014: Mitigation of Climate Change. Contribution of Working Group III to the Fifth Assessment Report of the Intergovernmental Panel on Climate Change. 3 Erittäin vakavaa ydinjätevuotoa tarkasteleva skenaario, PD-BC, tuottaisi hyvin pessimistisillä oletuksilla enintäänkin noin 0,00018 millisievertin vuotuisen lisäannoksen säteilyä eniten altistuneelle henkilölle. Samansuuruisen vuotuisen lisäannoksen säteilyä saa esimerkiksi syömällä noin tertullisen banaaneja. Suomessa asuminen aiheuttaa maailman keskiarvoon verrattuna noin yhden millisievertin vuotuisen lisäannoksen. Skenaariossa on jo huomioitu yleisin loppusijoitusta kohtaan esitetty kritiikki ydinjätteen kuparikapselin ennakoitua nopeammasta syöpymisestä ja bentoniittisavikerroksen poishuuhtoutumisesta (Posiva Biosphere Assessment Report 2009, 137).


015

Debatti

juha aromaa

ratkaisevaa on, miten nopeasti fossiilienergia kyetään korvaamaan äymämme keskustelu kiteytyy kysymykseen: miten saamme nopeasti uutta energiantuotantoa, joka korvaa fossiilisten polttoaineiden käytön? Uusiutuvan energian tuotannon ennustetaan yli kaksinkertaistuvan vuoteen 2030 mennessä maailman kahdeksassa suurimmassa taloudessa (Chestney 2015). Se tarkoittaa yli 10 000 terawattituntia lisää tuotantoa vuodessa. Saman uuden tuotannon aikaansaamiseksi maailmaan tarvittaisiin yli 700 Olkiluoto 3:n kokoista uutta ydinreaktoria. Jotta ne valmistuisivat vuoteen 2030 mennessä, niistä kaikista olisi tehtävä päätös tänään, ja ne olisi rakennettava yhtä aikaa. Se on mahdotonta. Isossa-Britanniassa sähkön tukkuhinta on tosiaan korkeampi kuin pohjoismaisilla sähkömarkkinoilla, noin 64 EUR/MWh, mikä vaikuttaa lopulliseen tukien määrään. Myös Britanniassa uusiutuvan energian investoinnit kasvavat nopeasti. Yksin maatuulisähkön tuotanto kasvoi Britanniassa 1,8 terawattituntia vuoden 2014 toisen neljänneksen ja vuoden 2015 toisen neljänneksen välisellä tarkastelukaudella. Merituulisähkön tuotanto kasvoi 1,5 terawattituntia (Department of Energy & Climate Change 2015). Tällä tahdilla Britanniassa syntyy neljässä vuodessa yhden Olkiluoto 3 -ydinvoimalan verran uutta sähköntuotan-

toa. Olkiluoto 3:a taas on rakennettu kymmenen vuotta, ja sähköä sieltä saattaa tulla kolmen vuoden päästä. Niin Britanniassa kuin muuallakin näyttää siltä, että nykyisillä sähkön markkinahinnoilla valtion tuki on edellytys kaiken uuden energiantuotantokapasiteetin rakentamiselle. Maatuulivoiman takuuhinta – siis tuki – laskee alle ydinvoiman takuuhinnan vuonna 2017 (Department of Energy & Climate Change, 2013). On totta, että myös tuulella tehdään vain sähköä. Greenpeacen Energy [R] evolution -skenaario (Greenpeace 2015) käsittelee toki myös lämmöntuotantoa. Tällä hetkellä ydinkaukolämmön tuotanto maailman lämmöntuotannosta ei ole edes promilleluokkaa. Sen sijaan suoran sähkölämmityksen osuus – josta toki pieni osa on myös ydinvoimaa – on seitsemän prosenttia.

UUSIUTUVAN ENERGIAN TUOTANNON ENNUSTETAAN YLI KAKSINKERTAISTUVAN VUOTEEN 2030 MENNESSÄ MAAILMAN KAHDEKSASSA SUURIMMASSA TALOUDESSA.


016

Peruste #4 2015

YDINVOIMAN VAARAT OVAT KIISTATTOMIA. WHO:N MUKAAN TŠERNOBYLIN ONNETTOMUUS AIHEUTTI SELVÄN KASVUN KILPIRAUHASSYÖVISSÄ UKRAINASSA, VALKOVENÄJÄLLÄ JA VENÄJÄLLÄ.

Lämmöntuotantoon onkin löydettävä ratkaisu. Greenpeacen Energy [R]evolution -skenaariossa sähkölämmityksen osuus jopa kasvaa 17 prosenttiin nykyisestä seitsemästä prosentista, ja lämmitykseen käytettävä sähkö on tietysti uusiutuvaa. Neljännes maailman lämmöstä tulee biomassasta ja viidennes aurinkokeräimillä. Loppu lämpö tuotetaan maalämmöllä ja ilmalämpöpumpuilla. Ydinvoiman vaarat ovat kiistattomia. WHO:n mukaan Tšernobylin onnettomuus aiheutti selvän kasvun kilpirau-

hassyövissä Ukrainassa, Valkovenäjällä ja Venäjällä. Suuret säteilyannokset ovat vaarallisia, ja noin prosentti rakennetuista ydinreaktoreista (Three Miles Island, Tšernobyl ja Fukushima) on tuhoutunut ydinonnettomuudessa. Onneksi ydinvoimaa vastaan tai sen puolesta ei tarvitse kampanjoida enää pitkään. Ydinvoimaa tuskin enää rakennetaan kaupallisin ehdoin, eikä sitä tarvita. Uusiutuva energia on nopein tie hiilidioksidipäästöjen pysäyttämiseksi.

lähteet: ✕✕

Chestney, Nina (2015) Renewable energy supply to double in major economies by 2030. Reuters 5.11.2015. [http://www.reuters.com/article/2015/11/05/climatechange-renewables-idUSL8N13020 220151105#yFfVZ4kB52sraMdo.97]

✕✕

Department of Energy & Climate Change (2013) Investing in renewable technologies – CfD contract terms and strike prices. [https://www.gov.uk/government/uploads/system/uploads/attachment_ data/file/263937/Final_Document_-_Investing_in_renewable_technologies_-_CfD_contract_terms_ and_strike_prices_UPDATED_6_DEC.pdf]

✕✕

Department of Energy & Climate Change (2015) Renewables Statistics, Energy Trends Section 6: Renewables. https://www.gov.uk/government/uploads/system/uploads/attachment_data/ file/466478/Renewables.pdf

✕✕

Greenpeace (2015) Energy [R]evolution. [https://www.gov.uk/government/uploads/system/uploads/ attachment_data/file/263937/Final_Document_-_Investing_in_renewable_technologies_-_CfD_ contract_terms_and_strike_prices_UPDATED_6_DEC.pdf]


017

Debatti

Aino Jääskeläinen Varhain. Monotypia 2010


energia­politiikka euroopassa

018

Peruste #4 2015

KANSALAIS­LIIKKEIDEN ENERGIAKAMPPAILUT, ENERGIAJÄRJESTELMÄN MUUTOS JA ENERGIA­DEMOKRATIA Tutkija Tadzio Müllerin artikkeli tarkastelee energiajärjestelmän muutosta ja eri puolilla maailmaa käynnissä olevia energiakamppailuja. Missä määrin ruohonjuuritason yhteiskunnallisten kamppailujen on mahdollista yhdistyä laajemmaksi taisteluksi energiademokratian puolesta? tadzio müller käännös: eeva talvikallio

Alkuperäinen saksankielinen artikkeli on julkaistu Luxemburg-lehden numerossa 01/2012. Käännös ”Of Energy Struggles, Energy Transitions and Energy Democracy” on julkaistu Luxemburglehdessä huhtikuussa 2013. Sen voi lukea osoitteessa http://www.zeitschrift-luxemburg.de/ of-energy-struggles-energy-transitions-and-energy-democracy1. Suomenkielinen käännös on julkaistu kirjoittajan luvalla.


Kansalais­liikkeiden energiakamppailut, energiajärjestelmän muutos ja energiademokratia

ilannekatsaus1: Nigerian öljy- ja kaasuteollisuuden toimihenkilöiden ammattiliitto Pengassan uhkaa pysäyttää öljyntuotannon Nigeriassa. Nigeria on Afrikan suurin raakaöljyn tuottaja ja toimittaa öljyä muun muassa Yhdysvaltoihin, Brasiliaan ja Intiaan. Liitto vaatii maan hallitusta palauttamaan öljyn tuotantotuet, joiden lakkauttaminen kaksinkertaisti polttoaineen hinnan yhdessä yössä. Hetki vaikuttaa työntekijöiden kannalta otolliselta: vain muutamaa kuukautta aiemmin Bolivian hallitus joutui kansalaisten painostuksen vuoksi perumaan vastaavan korotuksen polttoaineiden hintoihin. Saksan ”energiakäänne” (Energiewende) – maan verrattain nopea ja moniulotteinen energiapoliittinen siirtymä kohti enemmän uusiutuviin energiamuotoihin perustuvaa energiajärjestelmää – on noussut vilkkaan kansainvälisen keskustelun ja tarkastelun kohteeksi. Saksassa on käynyt selväksi, että uusiutuvien energiamuotojen osuutta maan energiantuotannossa voidaan kasvattaa kahta vaihtoehtoista reittiä. Ensimmäinen vie kohti suuren mittakaavan laitoshankkeita (kuten Desertec-aurinkoenergiahanke tai merituulipuistot) ja säilyttää suurten energiayhtiöiden kontrollin energiasektorilla. Toisen reitin päässä häämöttää hajautetumpi, demokraattisempi ja yhteiskunnallises1 The Financial Times, 12. tammikuuta 2012.

ti vastuullisempi energiasektori. Tässä artikkelissa yritän analysoida, kuinka ruohonjuuritason yhteiskunnalliset kamppailut voivat vaikuttaa tähän kehitykseen ja missä määrin niiden on mahdollista yhdistyä laajemmaksi taisteluksi ”energiademokratian” puolesta. Samaan aikaan Iranin ydinohjelmaa koskeva kiista eskaloituu: ydinfyysikko saa surmansa autopommi-iskussa Teheranissa, ja Japani uhkaa vähentää öljyntuontiaan Iranista. Brasilian hallitus kasvattaa sokeriruo’osta tehdyn polttoaineen (jota kutsutaan usein virheellisesti biopolttoaineeksi) tuotantotukea vain päiviä sen jälkeen, kun Yhdysvallat on poistanut sitä koskevat tullitariffit. Saksassa, jossa asteittaisen ydinvoimasta luopumisen väitetään heikentävän alan yritysten katetta, maan neljä tärkeintä energiayhtiötä (E.ON, RWE, Vattenfall ja EnBW) laajentavat toimintaansa yhä voimakkaammin kansainvälisille markkinoille. Niiden tarkoitus on tuottaa yhä suurempi osa sähköstään Brasiliassa ja Chilessä. energiakamppailut

Energiakysymykset ovat jo vuosien ajan siirtyneet kohti poliittisen asialistan kärkeä, oli kyse sitten geopolitiikasta (Yhdysvaltain ”terrorismin vastainen sota” ymmärrettynä ”sodaksi energiasta” [Klare 2008]), Saksan kansallisesta politiikasta (”energiakään-

019


020

Peruste #4 2015

KOKO TÄHÄNASTISTEN YHTEISKUNTIEN HISTORIA ON MYÖS ENERGIAKAMPPAILUJEN HISTORIAA.

ne”), tai ihmisten arjesta, jossa Tupperware-kutsut ovat vaihtuneet juhliin, joissa markkinoidaan sähköntoimittajan vaihtoa. Energiakamppailut, eli kaikki yhteiskunnalliset taistelut, joita käydään energian hallinnasta, saatavuudesta ja hinnoittelusta – kuten Meksikonlahden öljyvuoto, ydinvoimasta luopuminen Saksassa, Etelä-Afrikan ilmastokokous ja Keski-Aasian kansannousut – ovat aina olleet ja ovat nykyisin yhä selvemmin vaurauden jakautumiseen, ympäristöön, tuotantomuotoihin ja elämäntapoihin liittyvien sosiaalisten konfliktien ytimessä. Koko tähänastisten yhteiskuntien historia on myös energiakamppailujen historiaa, sillä ”jokainen energian muoto edellyttää tietynlaista työn järjestämisen tapaa” ja tiettyä yhteiskunnallista työnjakoa (Abramsky 2010, 8). On helposti selitettävissä, miksi energiakamppailut ovat keskeisiä yhteiskunnallisen vallan jakautumisen kannalta. Energia on äärimmäisen tuottoisa hyödyke, koska kaikki tuotanto ja uusintaminen on siitä riippuvaista. Energia on mahdollisuus. Jokapäiväisessä elämässä se merkitsee mahdollisuutta siirtyä paikasta A paikkaan

B, lämmittää asunto tai keittää kahvit. Kapitalistisille yrityksille energia tarkoittaa mahdollisuutta saada ihmistyövoimasta enemmän tehoa irti tai jopa mahdollisuutta korvata se. Hallituksille energia merkitsee mahdollisuutta lähettää sotajoukkoja rajojen yli tai muovata yhteiskunnallista kompromissia kohdennetuilla lämmityskustannusten alennuksilla tai korotuksilla. Energialla on luokkataisteluissa keskeinen rooli. Koska energialla voidaan tehdä ihmistyöstä tehokkaampaa, se on korvaamatonta, kun halutaan kasvattaa työn suhteellista lisäarvoa (verrattuna absoluuttisen lisäarvon kasvattamiseen työpäivää pidentämällä). Energian hallinta on siten ratkaiseva valtaresurssi työ- ja luokkataisteluissa. Hiili- ja öljyteollisuuden työntekijöiden työtaistelut voivat saada aikaan merkittäviä yhteiskunnallisia häiriöitä, ja juuri sen vuoksi niiden tukemiseen – tai tukahduttamiseen – valjastetaan valtavasti resursseja kaikkialla maailmassa. Energiakamppailuilla on moninaisia muotoja, ja niihin osallistuu toimijoita kaikilla yhteiskunnan tasoilla: hallitukset myöntävät tuotantotukia uusiutuville tai fossiilisille polttoaineille ja energiayhtiöt tekevät vihamielisiä ostotarjouksia toisten yhtiöiden valtaamiseksi. energiakamppailut ja energiajärjestelmän muutos

Energiakamppailujen paraikaa käynnissä oleva kasautuminen, voimistuminen ja yhteensulautuminen kielii siitä, että olemme siirtymässä fossiilisiin polttoaineisiin perustuvasta energiajärjestelmästä kohti jälkifossiilista aikaa, jossa uusiutuvan energian merkitys kasvaa. Perinteiset energianlähteet ei-


Kansalais­liikkeiden energiakamppailut, energiajärjestelmän muutos ja energiademokratia

vät varmastikaan tyystin katoa käytöstä, ne vain sisällytetään osaksi uudenlaista energiajärjestelmää. Energiajärjestelmän muodonmuutos kytkeytyy tiiviisti perinpohjaisiin muutoksiin globaalin kapitalismin rakenteissa ja sosiaalisten kamppailujen olosuhteissa. Varhainen merkantilistinen kapitalismi, joka levisi 1500-luvulta alkaen Euroopasta koko maailmaan, rakentui alun perin uusiutuvien energialähteiden, kuten tuulen, veden ja biomassan varaan (Caffentzis 2009). Britannian teollistuminen näytti saavuttaneen tämän energiajärjestelmän rajat 1700-luvun puoliväliin mennessä. Tuolloin maaperää käytettiin sekä maataloustuotantoon että polttoainetuotantoon, ja verrattain pienten Brittein saarten maaperä ei yksinkertaisesti riittänyt täyttämään molempia tarpeita. 1780-luvulla ongelma ratkesi, kun kivihiilen louhinta mahdollisti energiansaannin maanpinnan alta. Toisin sanoen teollisen kapitalismin nousu, kapitalististen luokkasuhteiden kehittyminen ja Britannian hegemonia osuivat yksiin ensimmäisen fossiilienergiaan perustuvan energiajärjestelmän synnyn kanssa. Myöhempi fordistinen massatuotantojärjestelmä levisi Yhdysvaltain hegemonian alaisuudessa maailmaan samaan aikaan, kun raakaöljy nousi ensisijaiseksi energialähteeksi. Ei suinkaan ollut sattumaa, että Lenin määritteli: ”kommunismi on neuvostovalta plus koko maan sähköistäminen”. Nykypäivänä vastassamme on jälleen kerran kysymys siitä, millainen energiajärjestelmästämme ja yhteiskuntarakenteestamme muodostuu aikamme yhteiskunnallisten kamppailujen seurauksena.

tuleva energiajärjestelmän muutos

On olemassa kolme maailmanlaajuista kriisitaipumusta, jotka saattavat joko viitata siihen, että fossiilikapitalismi lähestyy loppuaan tai johtaa sen päättymiseen: 1. Globaali energiakriisi, jonka olemassaolon on jo myöntänyt jopa Kansainvälinen energiajärjestö IEA. Kriisi johtuu ensinnäkin energian kasvavasta kysynnästä, jonka on saanut aikaan nopea teollistuminen erityisesti Kiinassa ja muissa kapitalismin uusissa veturimaissa kuten Intiassa ja Brasiliassa. Energian tarjonta kuitenkin vähenee, koska maailma on saavuttanut (tai kenties jo ylittänyt) fossiilisten polttoaineiden tuotantohuipun. Toistaiseksi öljyhuipun julistajien äärimmäisimpiä ennusteita ei tosin ole voitu osoittaa todeksi. Tämä johtuu osittain siitä, että öljyä porataan yhä suuremmalla riskillä yhä syrjäisemmistä maailmankolkista. Absoluuttisen tuotantohuipun ajankohdasta ei sen vuoksi ole varmuutta, mutta öljyn hupenemista ja sen vaikutusta hintojen nousuun ei voida kuitenkaan kiistää. 2. Kärjistyvä ilmastokriisi, joka johtuu ennen kaikkea massiivisesta hiilidioksidimäärästä, jonka sekä yksityisomisteiseen että valtiokapitalistiseen tuotantotapaan perustuvat yhteiskunnat ovat syytäneet ilmakehään viimeisten 250 vuoden aikana. Ilmastokriisi johtaa mullistuksiin, kuten levottomuuksiin, massiivisiin muuttoliikkeisiin, globaalien tuotantoketjujen häiriöihin, kustannusten nousuun, kiihtyvään kilpailuun ja niin edelleen. Kaikki tämä kasvat-

021


022

Peruste #4 2015

ON OLEMASSA NELJÄSKIN TEKIJÄ, JOKA SAATTAA EDISTÄÄ MAAILMANLAAJUISTA SIIRTYMÄÄ UUDENLAISEEN ENERGIAJÄRJESTELMÄÄN: UUSI DEMOKRATIAKAMPPAILUJEN AALTO, JOKA NOUSEE UUSLIBERAALIN JÄLKIDEMOKRATIAN RAUNIOISTA.

taa poliittista painetta kriisin ratkaisemiseen muuttamalla maailmanlaajuista energiajärjestelmää. 3. Talouskriisi, jonka ratkaisuesityksistä suosituin on kapitalismin vihreä modernisaatio (Kaufmann & Müller 2009). Vihreän modernisaation kannattajien mukaan hallitusten tulee luoda tarvittavat puitteet ja tehdä tarpeelliset investoinnit uusiutuvaan energiaan perustuvan kapitalistisen talouskasvun stimuloimiseksi. Saksassa oligopolistisesti markkinoita hallitsevat energiayhtiöt ja rahoitusala pyrkivät yksissä tuumin nielaisemaan uusiutuvat energialähteet osaksi keskitettyä energiajärjestelmäänsä. Blackstonen kaltaiset yksityiset pääomasijoitusrahastot sijoittavat useita miljardeja euroja E.ONin, Vattenfallin ja RWE:n merituulivoimapuistoihin Saksan rannikoilla. Yhtiöiden korkeat voitot pyritään turvaamaan 150 euron syöttötariffilla per megawattitunti (tämän tason on arvioitu riittävän niiden kulujen kattamiseen, joita energiaverkon laajentamisesta koituu verkon ylläpitäjälle), valtion suorilla tuotantotuilla sekä valtio-omisteisen kehityspankin myöntämillä halvoilla lainoilla.2

On olemassa neljäskin tekijä, joka saattaa edistää maailmanlaajuista siirtymää uudenlaiseen energiajärjestelmään: uusi demokratiakamppailujen aalto, joka nousee uusliberaalin jälkidemokratian raunioista. Demokratisaation ja energiajärjestelmän mahdollisen muodonmuutoksen välinen yhteys ilmenee siinä, mitä edesmennyt saksalainen sosiaalidemokraattinen intellektuelli Hermann Scheer kutsui energialähteiden ”teknologiikaksi”: kun fossiiliseen ja ydinenergiaan perustuvalla järjestelmällä on voimakas taipumus keskittyä, on huomattavasti helpompaa kuvitella uusiutuviin energialähteisiin perustuva energiajärjestelmä, joka on demokratisoitu, sosialisoitu ja hajautettu. Energiakamppailujen yhdistäminen tähän demokratialiikehdinnän aaltoon vahvistaisi pyrkimyksiä kohti hajautettuja, demokraattisia ja uusiutuviin perustuvia energiajärjestelmiä. On selvästi käytännöllisempää rakentaa takapihoille tuulimyllyjä kuin ydinvoimaloita. Kuten Caffentzis (2009) kuitenkin muistuttaa, uusiutuviin perustuva energiajärjestelmä ei suinkaan johda automaattisesti rauhanomaiseen tai kapitalismin jälkeiseen maailmaan: ”Kapi-

2 Mario Candeias, Szenarien grüner Transformation, osa 1. Transformationskonferenz des IfG, Berlin 2011.


Kansalais­liikkeiden energiakamppailut, energiajärjestelmän muutos ja energiademokratia

talismi perustui uusiutuviin energialähteisiin viimeksi 1500-luvun ja 1700-luvun lopun välisellä ajanjaksolla.” Tuota aikaa leimasivat sodat, alkuperäiskansojen kansanmurhat, afrikkalaisten orjakauppa ja väkivaltaiset maa-alueiden pakkolunastukset, jotka ajoivat eurooppalaisia maanviljelijöitä kaupunkeihin. Sosiaaliset vastakkainasettelut vaihtavat paikkaa, mutta eivät katoa mihinkään. vasemmisto ja energiajärjestelmän muutos

Katsaus Saksan poliittiseen maisemaan vahvistaa sen, että energiajärjestelmän muutos on keskeinen yhteiskunnallisten kamppailujen tiivistymisen kenttä. Olosuhteet näyttävät suhteellisen otollisilta energiasektorin edistyksellisille uudistuksille, sillä emansipatorisissa energiakamppailuissa on mukana monipuolisesti toimijoita. Ydinvoiman vastainen liikehdintä on juurtunut laajalti niin paikallisiin maanviljelijäjärjestöihin, autonomien jälkeisiin alakulttuureihin, parlamenttiin kuin ihmisten ”terveeseen järkeen”. Liikehdintää voi pitää poikkeuksellisen tehokkaana, sillä se on onnistunut pakottamaan jo kaksi vastahankaista hallitusta asteittaisen ydinvoimasta luopumisen puolelle, etenipä prosessi käytännössä kuinka nopeasti tai hitaasti hyvänsä.3 Myös hiilivoimaa vastaan on kamppailtu menestyksekkäästi. Viime vuosien aikana 34:sta suunnitteilla olleista

uudesta hiilivoimalahankkeesta seitsemäntoista on onnistuttu pysäyttämään. Tämä johtuu tosin osittain myös hiilivoiman heikkenevästä kannattavuudesta.4 Lisäksi Saksan liittopäivillä on ainakin kaksi puoluetta, jotka voisivat olla halukkaita ajamaan emansipatorista energiajärjestelmän muutosta: vihreät ja vasemmisto. Ay-kamppailujen kenttä on hieman monimutkaisempi. Yhtäältä ammattiliitot edustavat ennen kaikkea jäseniään, joista monet työskentelevät ydinvoima- ja hiiliteollisuudessa. Kuvaava osoitus tästä on palvelualan ammattiliitto Verdin ja useiden teollisuusliittojen liittojen pomojen vuonna 2006 Saksan hallitukselle osoittama avoin kirje, jossa torjuttiin hallituksen kaavailema ilmastonmuutokseen liittyvän sääntelyn kiristäminen. Liittojohtajat vaativat, että hallituksen tulisi sen sijaan huolehtia siitä, että ”Saksa säilyy jatkossakin maana, jossa voimalaitokset voivat jatkaa toimintaansa ja työllistää ihmisiä”.5 Toisaalta jotkut ammattiliitot, erityisesti palvelualan liitto Verdi ja metallityöläisten liitto IG Metall, yrittävät parhaillaan saada nopeasti laajenevan uusiutuvan energian sektorin työntekijöitä järjestäytymään. Tämä saattaa johtaa valtatasapainon muuttumiseen. IG Metall kannattaa uusiutuvien käyttöä ja ydinvoimasta luopumista6. Verdi on puolestaan ryhtynyt ajamaan ”kattavammin säänneltyä hajautettua energiantuotantoa” skenaariossa,

3 Ks. Schöneberger Luxemburg-lehden numerossa 01/2012. 4 Ks. [http://kohle-protest.de] 5 [www.campact.de/img/sprit/docs/2006-12-12-merkel-zuteilungsgesetz-2012.pdf] 6 [www.igmetall.de/cps/rde/xchg/internet/style.xsl/das-energiepolitische-konzept-der-ig-metall-7935.htm]

023


024

Peruste #4 2015

Aino Jääskeläinen Oli kerran jossain. Monotypia 2007. 120 x 70 cm


Kansalais­liikkeiden energiakamppailut, energiajärjestelmän muutos ja energiademokratia

Aino Jääskeläinen Siellä kuljimme. Monotypia 2007. 120 x 160 cm

025


026

Peruste #4 2015

KATSAUS SAKSAN POLIITTISEEN MAISEMAAN VAHVISTAA SEN, ETTÄ ENERGIAJÄRJESTELMÄN MUUTOS ON KESKEINEN YHTEISKUNNALLISTEN KAMPPAILUJEN TIIVISTYMISEN KENTTÄ.

jonka se laati energiayhtiö E.ONin Strategia 2.0:n vaihtoehdoksi. Verdin vaihtoehdossa E.ON tulisi järjestellä uusiksi siten, että siitä tulisi ”kokonaisvaltainen järjestelmäpalveluiden tarjoaja hajautetuille, asiakkaita lähellä sijaitseville energiantuotantoyksiköille”. Samaan aikaan liitto kuitenkin vaatii, että parhaillaan suunnitteilla olevien uusien hiilivoimaloiden ”välttämätöntä rakentamista ei tule kyseenalaistaa”. Energiasiirtymän poliittisesti vaikutusvaltaisin toimija on todennäköisesti ”vihreää” pääomaa edustava joukko, joka kykenee muokkaamaan energiasektorilla vallitsevaa poliittista valtatasapainoa yhä paremmin. Tämä ryhmä sai alkunsa vaihtoehtoisesta ympäristöliikkeestä ja luovi itsensä sisään valtiokoneistoon vihreän puolueen avulla. Sittemmin se on myös onnistunut edistämään vihreän pääoman kasvua uusiutuvaa energiaa koskevan lain avulla. Lain myötä voimaan tulleet syöttötariffit lähestulkoon takaavat, että uusiutuvan energian myynti on voitollista. Jos energiasektorille muodostuu jonkinlainen progressiivinen blokki, ”vihreän” pääoman on oltava siinä mukana,

sillä energiajärjestelmä ei tule muuttumaan ilman uusiutuvaa energiaa. Vasemmistolaisesta näkökulmasta suhde teollisuudenalaan, jota leimaavat äärimmäisen huonot työolot ja riiston yleisyys, tulee väistämättä olemaan vaikea – puhumattakaan siitä, että kyseessä on yksityisomisteinen kapitalistinen bisnes. Lisäksi on olemassa runsas joukko paikallisia kansalaisryhmiä, jotka vastustavat muun muassa sähköverkon laajentamista, uusien tuulivoimaloiden asentamista tai niin kutsuttuja pumppuvoimalaitoksia, joiden tehtävänä on tasoittaa uusiutuvan energian tarjonnan väistämätöntä vaihtelua. Pumppuvoimalaitokset säilövät energiaa niitä hetkiä varten, jolloin kysyntä on kovempi. Empiirisesti voidaan todeta, että ihmisillä on monia syitä osallistua tämänkaltaiseen vastarintaan. Joitakin motivoi lähinnä ”nimbyismi”: heidän puolestaan energiajärjestelmä saa muuttua ja tuulivoimaloita voidaan rakentaa, kunhan ei heidän takapihallaan. Toiset taas kannattavat energiajärjestelmän muutosta mutta suhtautuvat epäilevästi uusien voimalinjojen rakentamiseen, koska uskovat, että tosiasiassa niillä pyritään vain varmistamaan suurten energiayhtiöiden harvainvallan jatkuminen. Kolmannet vastustavat ylhäältäpäin saneltua pumppuvoimalaitosten rakentamista samoista syistä, joiden vuoksi ihmiset hiljattain jalkautuivat Stuttgartin kaduille vastustamaan vanhan rautatieaseman purkamista ja uuden rakentamista sen tilalle. Kolmekymmentä vuotta kestänyt uusliberalistinen demokratian purkamisen kausi on saanut laajat ihmisjoukot kokemaan, että heillä on


Kansalais­liikkeiden energiakamppailut, energiajärjestelmän muutos ja energiademokratia

ENERGIAYHTIÖIDEN JA NIIDEN KANSSA LIITTOUTUNEIDEN HALLITUSTEN LYHYEN TÄHTÄIMEN TAVOITTEENA ON HIDASTAA ENERGIASIIRTYMÄÄ, KUNNES YHTIÖT OVAT EHTINEET SAADA RIITTÄVÄN TUKEVAN JALANSIJAN UUSIUTUVAN ENERGIAN SEKTORILLA. TÄTEN VARMISTETAAN, ETTÄ NIIDEN DOMINOIVA ASEMA SÄILYY UUDESSA JÄRJESTELMÄSSÄ YHTÄ VAHVANA KUIN VANHASSA.

yhä vähemmän valtaa vaikuttaa arkeaan koskeviin asioihin. Nyt he tavoittelevat tuota valtaa takaisin itselleen. Minkälainen rooli kaikilla näillä toimijoilla tulee olemaan uudenlaiseen energiajärjestelmään siirtymisessä? Ja mitkä ovat ”vastapuolen” aikeet koko prosessissa – jos vastapuolen nimeäminen on edes mahdollista? Energiayhtiöiden ja niiden kanssa liittoutuneiden hallitusten lyhyen tähtäimen tavoitteena on hidastaa energia­ siirtymää, kunnes yhtiöt ovat ehtineet saada riittävän tukevan jalansijan uusiutuvan energian sektorilla. Täten varmistetaan, että niiden dominoiva asema säilyy uudessa järjestelmässä yhtä vahvana kuin vanhassa. Näin yhtiöt pyrkivät myös kompensoimaan aiempaa välinpitämättömyyttään uusiutuvia energialähteitä kohtaan. Tästä syystä hallitus tukee uusiutuvan energiantuotannon keskittämistä. Sähköverkon laajentamisen ja muiden investointien ehdot on suunniteltu siten, että lopulta voitollisia voivat olla lähinnä vain suuren mittaluokan laitokset kuten Desertec (tuhansia aurinkopaneeleja Saharan aavikolla) tai jätti-

mäiset merituulivoimapuistot. Pidemmällä aikavälillä tämä viherkapitalistinen energiakäänne voi tarjota otollisen alustan konservatiivisen vihreän hegemonian muodostumiselle (ks. Rilling 2011; IfG 2011). Mahdollista on niin ikään, että ”vihreät” tavoitteet ja uusmerkantilistiset strategiat limittyvät – Saksa ”maailman johtavana uusiutuvan energian vientimaana”? Energiajärjestelmän muutos on aiheuttamassa politiikan kentällä siirtymiä, jotka vaikuttavat myös vasemmiston perinteisesti käsittelemiin kysymyksiin kuten yksityisomistukseen. Vaatimukset energiayhtiöiden sosialisoinnista ovat jälleen voimistumassa (tulivatpa ne sitten vasemmistopuolueen, Attacin tai Interventionist Leftin kaltaisten aktivistiryhmien suusta), ja päätöksentekovallan hajauttaminen on nostettu esiin. Ei myöskään ole enää mahdollista tukahduttaa pääoman kasautumisen ja suhteellisen vakaissa ekososiaalisissa oloissa elettävän ihmisarvoisen elämän välillä vallitsevaa ristiriitaa ja sen politisoitumista. Tällaisena hetkenä sosiaalisesti ja ekologisesti toteuttamiskelpoisen ener-

027


028

Peruste #4 2015

Aino Jääskeläinen Herääjä. Monotypia 2013. 80 x 110 cm


029

Aino Jääskeläinen Vuosirenkaat. Monotypia 2014. 80 x 110 cm

Kansalais­liikkeiden energiakamppailut, energiajärjestelmän muutos ja energiademokratia


030

Peruste #4 2015

SOSIAALISESTI JA EKOLOGISESTI TOTEUTTAMIS­ KELPOISEN ENERGIAPOLIITTISEN VAIHTOEHDON ESITTÄMINEN ON RATKAISEVA HAASTE VASEMMISTOTOIMIJOILLE.

giapoliittisen vaihtoehdon esittäminen on ratkaiseva haaste vasemmistotoimijoille. Tarjolla olevien useiden mahdollisten liittolaisten luulisi helpottavan haasteesta selviämistä. Lisäksi on tuskin mahdollista löytää toista aluetta, jolla näkymät radikaalin demokraattiselle siirtymälle olisivat yhtä lupaavat. Tämä vahvistaa jälleen kerran Scheerin näkemystä uusiutuvien energialähteiden ”tekno-logiikasta”. energiademokratia

Mutta kuinka kaikki nämä energiakamppailijat erilaisine tavoitteineen voidaan yhdistää saman katon alle? Oltiinpa Brandenburgissa tai Boliviassa, vasemmistopainotteiset hallitukset kohtaavat usein saman pulman: kannattajille olisi luotava työtä ja sosiaalisia ohjelmia pitäisi rahoittaa. Samalla pitäisi kuitenkin hyväksyä, että toiminnasta aiheutuu ekologista vahinkoa, joka tuhoaa juuri niiden samojen ihmisryhmien elannon, joita vasemmisto väittää puolustavansa. Jos otamme huomioon kasvukritiikin, tämä ongelma on ratkaistava si-

ten, että meidän on samaan aikaan vähennettävä sekä energiantuotantoa että sen kulutusta. Mutta miten vähäisempi energiankulutus voidaan muuntaa lisääntyneeksi ja nykyistä tasaisemmin jakautuneeksi ajassa mitatuksi vauraudeksi, kun vastassa on yhteiskunnallisen epätasa-arvoisuuden kasvu ja jo olemassa olevien tuotantomuotojen ja elämäntapojen valta? Mikä olisi energialle reilu hintataso? Vihreiden lähtökohtana on vaatia, että ympäristölle koituvien ”ulkoisvaikutusten” kustannukset tulisi sisällyttää energian hintaan, mikä johtaisi käytännössä hintojen nousuun. Vasemmistolaisen vastauksen olisi sen sijaan keskityttävä energiaköyhyyden torjumiseen. Näin nähtynä energiankulutuksen sääntely yksin energian hinnan avulla johtaisi epäoikeudenmukaiseen ”näennäisratkaisuun”. Yksi mahdollinen ratkaisu olisi säädellä sähkön hintoja sosiaalisin perustein siten, että perustariffit asetettaisiin mataliksi ja hinnat nousisivat jyrkästi ylimääräisen kulutuksen osalta. Kuinka saada kansalaiset hyväksymään pumppuvoimalaitoksen tai voi-


Kansalais­liikkeiden energiakamppailut, energiajärjestelmän muutos ja energiademokratia

malinjan rakentaminen ympäristöönsä? Kuinka vihreä kapitalisti suostutellaan olemaan rakentamatta samalle alueelle? Kuinka ammattiliitto tai työläinen voidaan vakuuttaa siitä, että joistain työpaikoista on pakko luopua? Tai saadaan ympäristöaktivisti ymmärtämään, että jokaista kaivausta ei voida sulkea niin nopeasti kuin kampanjoiden iskulauseissa (”Leave the Coal in the Hole”, ”jätä kivihiili kuoppaan”) vaaditaan? Menneisyydessä vasemmisto on tavannut jättää hegemonisen vallankäytön – tiettyjen etujen yleistämisen ja samalla tapahtuvan toisten intressien alistamisen – joko porvarilliselle valtiolle (sosiaalidemokratia) tai puolueelle (klassinen leninismi), mutta pluralistisen ”mosaiikkivasemmiston” aikana se ei voi toimia näin. Onkin syytä kysyä, miten on mahdollista koota laaja-alainen edistyksellinen rintama ajamaan sosiaalista ja ekologista energiajärjestelmän muutosta, kun eri toimijoiden edut ovat ristiriidassa keskenään, eivätkä ne useimmiten ole määritelleet asemiaan. Vastaus piilee siinä yhdistävässä voimassa, joka energiademokratian puolesta käytävällä kamppailulla on. Attacin muutaman vuoden takaisen Power to the People (”valta kansalle”) -kampanjan ydinsanoma oli energiademokratian vaatiminen. Se sijoitti energiakamppailun jälleen aikamme globaalien liikehdintöjen kontekstiin. Siitä, mitä energiademokratialla tarkalleen ottaen tarkoitetaan, käydään vielä keskustelua. On kuitenkin selvää, että ainakin seuraavien asioiden on oltava sen kulmakiviä (ks. Gegenstromberlin 2011): Ekologisuus: koko energiasektorin

KOKO ENERGIASEKTORI ON SOSIALISOITAVA JA LISÄKSI HAJAUTETTAVA NIIN PITKÄLTI KUIN MAHDOLLISTA.

(sähkö, lämmitys, liikenne) on siirryttävä hallitusten tukemana sataprosenttisesti uusiutuvaan energiaan. Vielä ei vallitse yksimielisyyttä siitä, milloin tämä voisi olla mahdollista. On kuitenkin kiistämätöntä, että asioiden on edettävä nopeammin kuin tähän asti. Vuoteen 2050 mennessä ennen kaikkea globaalin pohjoisen on vähennettävä kasvihuonekaasupäästöjään vähintään 90 prosenttia vuoden 1990 tasoon verrattuna. Demokratisaatio: koko energiasektori on sosialisoitava ja lisäksi hajautettava niin pitkälti kuin mahdollista7, mikä tarkoittaa ennen kaikkea sen hajauttamista kuntatasolle. Tämä edellyttää suurten energiakonsernien pakkolunastamista ja paloittelemista sekä energia-asioita koskevan poliittisen päätöksentekovallan palauttamista kunnallisille elimille. Julkisten liikelaitosten toiminta ei aina kerää kiitoksia, koska niissä vaikuttavat vahvasti managerialismi ja voitontavoittelu. Ne kuitenkin tarjoavat institutionaaliset puitteet demokratisaatiolle. Kalifornian Sacramentossa toimivat kunnalliset laitokset ovat hyvä esimerk-

7 Ks. Hänggin ja Wittin debatti Luxemburg-lehden numerossa 01/2012.

031


032

Peruste #4 2015

KAIKISSA KANSALAISTEN ENERGIAKAMPPAILUISSA IHMISTEN PERIMMÄISENÄ PYRKIMYKSENÄ ON OLLUT PALAUTTAA ITSELLEEN OSA VALLASTA OMAA ELÄMÄÄNSÄ KOSKEVIIN ASIOIHIN.

ki demokraattisesti johdetuista julkisista liikelaitoksista.8 Energian kulutuksen ja tuotannon vähentäminen: ei riitä, että vaaditaan siirtymistä uusiutuviin energianlähteisiin, jos energiantuotannon jatkuvalle kasvulle ei tehdä mitään. Kasvukritiikin on johdettava siihen, että vaaditaan sekä energian kulutuksen että sen tuotannon vähentämistä – siitä huolimatta, että tällaiset vähennykset ovat väistämättä ristiriidassa kapitalismin vaatiman loputtoman kasvun ja arvonlisäyksen kanssa. Energiademokratian vaatiminen on erityisen kiinnostavaa siksi, että se avaa strategisia mahdollisuuksia moniarvoisen ”mosaiikkivasemmiston” luomiselle (ks. Luxemburg 1/2010) ja emansipatorisen blokin muodostumiselle energiasektorilla. Edellä nimeämäni progressiivisen energiajärjestelmän muutoksen mahdolliset keskeiset toimijat osallistuvat energiasta käytäviin kamppailuihin monenlaisten syiden vuoksi. Joskus toimijoiden edut ovat kerta kaikkiaan toisilleen vastakkaisia. Esimerkiksi paikallisen hiilivoimalaa vastustavan liikkeen tavoitteet ja ammattiliiton pyrkimys luoda lisää työpaikkoja ovat auttamat8 Ks. Latza Luxemburg-lehden numerossa 01/2012.

ta ristiriidassa. Ja ne, jotka haluavat laajentaa tuulienergian tuotantoa mahdollisimman nopeasti, voivat joutua napit vastakkain maanomistajien kanssa, jotka eivät hyväksy alueelleen ylhäältä päin tulevilla määräyksillä rakennettavia tuulimyllyjä. Yhteinen kamppailu energiademokratian puolesta lähentäisi niitä vaatimuksia, joita erilaisissa energiasta käytävissä taisteluissa on nostettu esiin. Tämä johtuu siitä, että huolimatta kamppailujen objektiivisista eroavaisuuksista ne ovat strategisesti samankaltaisia. Kaikissa kansalaisten energiakamppailuissa ihmisten perimmäisenä pyrkimyksenä on ollut palauttaa itselleen osa vallasta omaa elämäänsä koskeviin asioihin. Voimaloiden ja tuulipuistojen vastustajia motivoi ymmärrettävä toive saada äänensä kuuluville oman elinympäristönsä muokkaamista ja energiantuotantoa koskevassa päätöksenteossa. Kun ammattijärjestöt taas taistelevat taloudellisen demokratian puolesta energiasektorilla tai vaativat reilua kohtelua tietyiltä teollisuudenaloilta irtisanotuille työntekijöille, ne käyvät niin ikään demokratisoivia energiakamppailuja.


Kansalais­liikkeiden energiakamppailut, energiajärjestelmän muutos ja energiademokratia

Uudet yhteiskunnalliset toimijat ja liikkeet muodostuvat, kun niiden (mahdolliset) jäsenet ja ainekset keskittyvät siihen, mikä niitä yhdistää eivätkä siihen, mikä niitä erottaa. Paitsi että energiademokratian vaatiminen avaa yhteyden erilaisten energiakamppailujen välille, se tarkoittaa myös noissa kamppailuissa esiin nostettujen, joskus keskenään ristiriidassa olevien etujen tunnistamista ja legitimoimista. Toimijoiden on tarpeen kommunikoida keskenään sen sijaan, että ne yrittäisivät suostutella muut oman kantansa tukijoiksi. Tarvitaan poliittisesti rakentavia toimia: ei vain olemassa olevien intressien empiiristä analysointia, vaan niiden jäsentämistä ja kanavoimista uudelleen edistykselliseen rintamaan. Jälkisanat (tilannekatsaus, osa 2): Tammikuun 18. päivänä vuonna 2012 Financial Times raportoi Nigerian polttoaine-

protestien päättyneen mielenosoittajien voittoon. Presidentti Goodluck Jonathan lupaa laskea polttoaineen hintaa yli kolmanneksen ja taistella öljyteollisuuden korruptiota vastaan. Monet nigerialaiset pitävät korruptiota syynä öljyn korkeaan hintaan ja huonoon saatavuuteen maassa, joka itse on suuri öljyntuottaja. Samana iltapäivänä brittiläinen sanomalehti The Guardian raportoi Chevron-ryhmälle kuuluvan, uusia öljyesiintymiä etsivän porauslautan räjähtäneen Nigerian rannikolla keskipäivän tienoilla. Kaksi työntekijää on kateissa, ja hallitus varoittaa todennäköisesti pahimmasta öljyvuodosta yli vuosikymmeneen. Tervetuloa energiakamppailujen maailmaan. Kirjoittaja on ilmasto-oikeudenmukaisuuden ja energiademokratian asiantuntija ja toimii tutkijana Rosa-Luxemburg-Stiftungin Institut für Gesellschaftsanalysessa.

lähteet: ✕✕

Abramsky, Kolya (2010) “Introduction”. Teoksessa Kolya, Abramsky (toim.), Sparking a Worldwide Energy Revolution: Social struggles in the transition to a post-petrol world. Oakland.

✕✕

Caffentzis, George (2009) Notes on Obama’s Energy Plan. Turbulence, nro. 5.

✕✕

Gegenstromberlin (2011) Energiepolitische Thesen. www.gegen-stromberlin.net/2011/05/15/ energiepolitische-thesen-gegen-den-fossil-nuklearen-wahn-energiedemokratie-jetzt/

✕✕

IfG (Institut für Gesellschaftsanalyse) (2011) Organische Krise des Finanzmarkt-Kapitalismus: Szenarien, Konflikte, konkurrierende Projekte. www.rosalux.de/fileadmin/rls_uploads/pdfs/rls_ papers/Papers_Organische_Krise_web.pdf

✕✕

Kaufmann, Stefan & Müller, Tadzio (2009) Grüner Kapitalismus: Krise, Klima und kein Ende des Wachstums. Berlin.

✕✕

Klare, Michael (2008) Rising Powers, Shrinking Planet: The new geopolitics of energy. New York.

✕✕

Rilling, Rainer (2011) Wenn die Hütte brennt... Luxemburg, 3/2011, alk. s. 134.

033


energia­politiikka euroopassa

034

Peruste #4 2015

EU:N ENERGIA­ UNIONIN TIELLÄ ON POLIITTISIA ERIMIELISYYKSIÄ Euroopan komissio suunnittelee unionin jäsenmaiden energiajärjestelmien harmonisointia. Energiaunionin mahdollisista hyödyistä huolimatta sen toteutumisen tiellä on vielä monia esteitä. fiona harvey käännös: niina oisalo

Alkuperäinen englanninkielinen artikkeli ”EU’s energy union must overcome serious obstacles” on julkaistu The Guardianissa 25.2.2015 ja sen voi lukea osoitteessa: http://www.theguardian.com/ environment/2015/feb/25/eu-energy-union-must-overcome-serious-obstacles. Suomenkielinen käännös on julkaistu oikeudenhaltijan luvalla.


035

EU:n energia­unionin tiellä on poliittisia erimielisyyksiä

uroopan komissio julkisti vuoden 2015 alussa esityksensä, joka tähtää unionin jäsenmaiden energiajärjestelmien yhdistämiseen, ”energiaunioniin”. Kyseessä on tähän mennessä kunnianhimoisin yritys harmonisoida energiaverkostoja yli valtioiden rajojen. Ennen suunnitelmien toteutumista on kuitenkin ratkaistava vielä monia poliittisia ja käytännön ongelmia. Varsinainen energiaunioni saattaa toteutua vasta usean vuosikymmenen päästä. Energiaunioni tarjoaa houkuttelevia näkymiä. Se toisi mukanaan kustannussäästöjä, lisäisi energiatehokkuutta, laskisi hiilidioksidipäästöjä ja parantaisi EU-maiden kestävyyttä energiantoimituksen häiriöiden varalta. Energiantoimitusta voivat uhata paitsi sääolot ja teknologian pettäminen, myös geopolitiikka silloin, kun toimitaan epävakaiden tai jopa vihamielisten energiantoimittajamaiden tai -alueiden kanssa. Jo yli kymmenen vuoden ajan vaihtuvat kansalliset hallitukset ja Euroopan komissaarit ovat käyneet keskusteluja energiaunionin käytännön toteutusmahdollisuuksista. Tällä hetkellä tilanne vaikuttaa lupaavalta. Unionin toteuttamiseen vaadittava teknologia on pääosin jo olemassa, vaikka sitä ei olekaan vielä otettu käyttöön. Tällaiseen teknologiaan kuuluvat muun muassa suuren mittakaavan yhdysverkostot ja putkistot, joiden avulla sähköä ja polttoaineita olisi mahdollista kuljettaa pitkiä matkoja, aiempaa paremmin energiaa varastoivat järjestelmät se-

kä tietokoneohjelmistot, jotka tekevät sähköverkoista ”älykkäitä” ja hallinnoivat energiantarvetta kuluttajapuolella. Useimmat yritysmaailman eturyhmät, kuluttajien edustajat ja poliittiset puolueet ovat osoittaneet virallisen tukensa suunnitelmille. Suunnitelman yksityiskohdista käydään kuitenkin kovaa kamppailua. Rajut erimielisyydet uhkaavat upottaa kunnianhimoisen projektin byrokraattiseen hetteikköön. Energiaunionin toteutuminen muuttaisi merkittävästi energiajärjestelmien nykyisiä toimintatapoja. Euroopan energiavarat jakautuvat alueellisesti epätasaisesti. Öljyä ja kaasua on pääasiassa Pohjanmerellä, jota voivat hyödyntää vain Iso-Britannia ja unionin ulkopuolella oleva Norja. Hiili on jakautunut tasaisemmin: hiilikenttiä löytyy Saksan lisäksi koko itäisestä Euroopasta, mutta niiden laatu vaihtelee. Vesivoimalat tarjoavat puhdasta ja

ENERGIAUNIONIN TOTEUTUMINEN MUUTTAISI MERKITTÄVÄSTI ENERGIAJÄRJESTELMIEN NYKYISIÄ TOIMINTATAPOJA.


036

Peruste #4 2015

”SUURET TEOLLISUUDENALAT OVAT PIDÄTTYVÄISIÄ TÄLLAISTEN MUUTOSTEN SUHTEEN. NE PELKÄÄVÄT SITÄ.”

halpaa energiaa Pohjoismaissa, mutta energiansaanti vaihtelee vuodenaikojen mukaan. Uusiutuvaa energiaa on saatavilla ympäri Eurooppaa. Suuri osa aurinkoenergiasta tulee Saksasta ja suuri osa tuulienergiasta Espanjasta. Ranska saa ylivoimaisesti eniten energiaa ydinreaktoreistaan. Energiajärjestelmät toimivat edelleen erillään toisistaan. Energian – joko sähkön tai polttoaineiden – kuljettaminen pitkien välimatkojen päähän on vaikeaa ja kallista. Euroopassa ei ole yhteistä sähköverkkoa, ja siirtoputkia ja -käytäviä, jotka kuljettavat energiaa tuottajamaista kuluttajille, on vähän. Uusia putkistoja tarvitaan todennäköisesti myös tuomaan energiaa Venäjältä, Lähi-idästä ja muilta alueilta. Kaasun kuljetukseen tarkoitettu alikehittynyt infrastruktuuri ei pysty tyydyttämään roimasti noussutta kysyntää. Energiaunioni ratkaisisi monet näistä ongelmista tuomalla merkittäviä rakenteellisia parannuksia, kuten uusia siirtokäytäviä ja yhdysputkia sekä uutta sähköverkkoteknologiaa. Jos energiaa voitaisiin kuljettaa vapaammin yli valtiorajojen ja pitkien matkojen päähän, tehokkuus ja mittakaavasäästöt lisääntyisivät merkittävästi. Rakenteelliset uudistukset mahdollistaisivat myös

kuluttajahintojen harmonisoinnin. Tällä hetkellä energian hinta vaihtelee suuresti eri jäsenmaissa. ”Energiaunioni olisi suuri mahdollisuus EU:lle – se voisi olla yhtä merkittävä kuin Marshall-apu”, sanoo Prince of Wales’s Corporate Leaders Groupin johtaja Sandrine Dixson-Declève. Ryhmä kokoaa yhteen yrityksiä, jotka ajavat ilmastonmuutoksen pysäyttämistä. ”Se voisi vapauttaa investointeja ympäri Eurooppaa, vähentää päästöjä ja lisätä energiatehokkuutta.” Yritysten myönteinen suhtautuminen energiaunioniin heijastuu myös sijoittajiin. Ilmastonmuutoksen pysäyttämiseen tähtäävä kansainvälinen sijoittajaryhmä The International Investors Group on Climate Change on lausunut: “Energiaunionin perustaminen on tervetullut uudistus, ja sen avulla Euroopan komissio voisi tavoitella strategisempaa lähestymistapaa ilmastoon ja energiapolitiikkaan. Energiaunionin varajohtajan tulisi edistää infrastruktuuriin kohdistuvia toimia. Kehitystä voidaan vauhdittaa pitkän aikavälin politiikalla, joka mahdollistaa investointien kasvun.” Energiaunioni ei kuitenkaan ole pelkästään käytännöllinen ja teknologinen projekti, vaan sillä on lisäksi valtava po-


037

EU:n energia­unionin tiellä on poliittisia erimielisyyksiä

liittinen ulottuvuus. Jäsenmailla on kiinteät suhteet energiayhtiöihinsä, joista suurin osa on ollut ja on edelleen valtion omistamia. Energiansaannin ja jossain määrin myös energian hintojen kontrolli ovat jäsenmaille merkittäviä kansallisen politiikan tukipilareita. Ne ovat vastahakoisia luovuttamaan valtaansa ylikansallisille elimille, joten komission esitysten tekijöiden on tunnettava tarkasti kunkin jäsenvaltion kansalliset kipupisteet. Komissio ei esimerkiksi saa antaa jäsenmaille vaikutelmaa, että maiden energiapalettia ja sen järjestelyä pyrittäisiin jollain tavalla sanelemaan. Energiayhtiöille sopisi hyvin järjestely, jossa ne voisivat tarjota erilaisia palveluita eri maiden kansallisille markkinoille ja hinnoitella niitä monin eri tavoin maksimoidakseen voittonsa. “Suuret teollisuudenalat ovat pidättyväisiä tällaisten muutosten suhteen”, Dixson-Declève sanoo. “Ne pelkäävät sitä.” Kansainvälisen lakiasiaintoimiston Link­ latersin energiapartneri John Pickett lisää: “Nämä ehdotukset näyttävät lisäävän energiamarkkinoiden keskittymistä aikana, jolloin eurooppalainen projekti ei ole kovin suosittu. Jotta suunnitelmat voisivat toteutua, on niiden taakse kerättävä merkittävä määrä poliittista pääomaa. Monista mainituista asioista on keskusteltu jo aiemmin (kuten yhteyksien ja liitettävyyden lisäämisen tarpeesta), eikä uudessa suunnitelmassa ole vielä ratkaistu, miten aiemmin havaitut ongelmat voitaisiin poistaa.” “Suunnitelmassa on kuitenkin kohtia, jotka kiinnittävät huomion. Nämä ehdotukset ovat enemmän kuin van-

han idean uudelleenpaketointia. Niihin kuuluu muun muassa ehdotus, jonka mukaan EU:n Energiaregulaattoreiden yhteistyövirasto ACER:ille (Agency for the Cooperation of Energy Regulators) annettaisiin todellisia valtuuksia, jotka ohittaisivat kansallisten energia-alan sääntelyviranomaisten toimivallan. Lisäksi suunniteltu ‘uutta eurooppalaista sähkömarkkinoiden mallia’ koskeva ehdotus ja lainsäädäntö voisivat vähentää jännitteitä markkinoiden sekä uusiutuvien energiamuotojen kannustimien ja kapasiteetin kehittämisen välillä. Vaikka monet näistä ehdotuksista vaikuttavat suotavilta, ne saattavat silti vahingoittaa vakavasti teollisuudenalaa, jolla on jo nyt suuria ongelmia sääntelyn aiheuttamien riskien kanssa.” Myös ympäristön puolustajat ovat vastustaneet suunnitelmaa. Britannian vihreä puolue (Green Party) ja ympäristöjärjestöt ovat huolestuneita siitä, että fossiiliset polttoaineet ovat edelleen mukana ehdotuksissa, vaikka puheissa painotetaan mielellään puhdasta energiaa.

”FOSSIILISISTA PYRITÄÄN EROON TEORIASSA, MUTTA KÄYTÄNNÖSSÄ NIIDEN SAANTIA HELPOTETAAN.”


038

Aino Jääskeläinen Aikojen alusta. Monotypia 2011

Peruste #4 2015

WWF:n Jason Anderson sanoo: “Energiaunioni on kelpo suunnitelma, jossa on kuitenkin suuria sokeita pisteitä. Suunnittelijat pyrkivät eksplisiittisesti eroon fossiilisista polttoaineista ja puhuvat painokkaasti energiamarkkinoiden uudelleen järjestämisestä energiatehokkuuden ja uusiutuvien ener-

giamuotojen ympärille. Suunnitelman toteuttamiseksi tarvitaan lujiakin keinoja. Kun puhe kääntyy energiaturvallisuuteen, keskitytään kuitenkin fossiilisiin polttoaineisiin. Tämä on epäjohdonmukaista, sillä fossiilisista pyritään eroon teoriassa, mutta käytännössä niiden saantia helpotetaan. Tämä voi ai-


039

Aino Jääskeläinen Siellä minäkin. Monotypia 2010.

EU:n energia­unionin tiellä on poliittisia erimielisyyksiä

heuttaa ongelmia tulevaisuudessa esimerkiksi arvoaan menettäneiden pääomien muodossa.” Anderson jatkaa: “Oli kyse sitten harhauttavasta retoriikasta tai suunnitelman ristiriitaisuudesta, komissio ei voi ajaa yhtä aikaa molempia linjauksia. Sen on ase-

tettava puhdas energia likaisen edelle vielä selkeämmin ja johdonmukaisemmin.” Vie vielä kauan, ennen kuin suunnitelmista päästään yhteisymmärrykseen. Kirjoittaja on The Guardianin ympäristötoimittaja.


040

KOLUMNI

Peruste #4 2015

asukkaat ovat suomen energiapolitiikan hyödyntämätön voimavara karoliina auvinen

urinkoenergian markkinat ovat kääntyneet Suomessa nopeaan kasvuun. Aurinkovoiman määrä on vuodessa yli kaksinkertaistunut noin kahdeksan megawatin tasolle. Teho vastaa yhteensä noin kolmen tuulivoimalan kapasiteettia, ja kasvuvauhti on lupaava. Lappeenrannan teknillisen yliopiston mukaan aurinkoenergialla voitaisiin kattaa 10 prosenttia Suomen energiantuotannosta vuoteen 2050 mennessä.

LAPPEENRANNAN TEKNILLISEN YLIOPISTON MUKAAN AURINKOENERGIALLA VOITAISIIN KATTAA 10 PROSENTTIA SUOMEN ENERGIANTUOTANNOSTA VUOTEEN 2050 MENNESSÄ.

Aurinkoenergiajärjestelmien hinnat ovat laskeneet nopeasti, ja vuodesta 2014 alkaen aurinkoenergiasta on tullut Suomessa monin paikoin taloudellisesti kannattavaa. Kunnille ja yrityksille aurinkoenergian tuotanto on kannattavaa silloin, kun ne saavat investointiinsa työ- ja elinkeinoministeriön (TEM) energiatukea, ja kun energia käytetään siellä, missä se tuotetaan, eikä sitä myydä verkkoon. Suomessa on jo yli parikymmentä yritystä, jotka asentavat aurinkopaneeleja asiakkailleen osamaksu- tai energianmyyntisopimuksilla. Näin aurinkoenergiainvestointia ei tarvitse maksaa kerralla, vaan osamaksuina samaan tapaan, kuin maksaisi sähkölaskua. Yritykset ovat tarjonneet aurinkoenergialaitteita rahoitus- ja palvelu­ sopimuksella myös taloyhtiöille ja asukasosuuskunnille. TEM ei kuitenkaan myönnä yrityksille energiatukea näihin kohteisiin. Aalto-yliopiston FinSolar-hankkeessa selvitettiin, mistä tämä johtuu. Syy-


041

Kolumni

nä ovat ministeriöiden hallinnolliset siilot. Vain yritysten ja kuntien energia-asiat kuuluvat työ- ja elinkeinoministeriön hallinnon alaisuuteen. Maatalouden harjoittajien energia-asiat kuuluvat maa- ja metsätalousministeriölle, ja asukassektorin energia-asiat ympäristöministeriölle (YM). TEM ei siis voi myöntää yrityksille energiatukea silloin, kun uusiutuva energia tulee taloyhtiöiden tai asukasosuuskuntien käyttöön. Tällaisiin hankkeisiin yritysten olisi mahdollista saada tukea vain YM:n alaisen asumisen rahoitus- ja kehityskeskuksen ARA:n kautta. ARA taas ei tarjoa mitään avustuksia energiatehokkuutta parantaviin tai uusiutuvan energian investointeihin. Ongelma voitaisiin ratkaista siten, että asukassektorin energia-asiat siirrettäisiin ympäristöministeriöstä työ- ja elinkeinoministeriölle. Monissa rakennuksissa on yritysten liiketiloja, asuntoja ja kuntien toimistotiloja yhtä aikaa. Lisäksi valtion kannattaisi aktivoida kuluttajat mukaan energia- ja ilmastoinvestointeihin. Energiaremonttien tukeminen kannustaisi talon- ja asunnonomistajia vähentämään asumisen aiheuttamia päästöjä, alentamaan asumisen energiakustannuksia ja parantamaan kiinteistönsä arvoa. Esimerkkejä energiaremonteista ovat öljy- tai vesikiertoisen sähkölämmityksen vaihtaminen maalämpöön tai energiatehokkaiden ikkunoiden tai aurinkoenergiajärjestelmien hankkiminen. Jos asunnonomistajien energiainves-

tointeja vauhditettaisiin esimerkiksi 20 prosentin tuella, valtio saisi investoinneista kuitenkin arvonlisäverotuloja. Samalla syntyisi työpaikkoja: aurinkoenergian investointeihin liittyy merkittävästi kotimaista myynti-, suunnitteluja asennustyötä. Niiden kotimaisuusaste on Aalto-yliopiston FinSolar-hankkeen tutkimuksen mukaan 48–70 prosentin välillä. Energiademokratian ja uuden energialiiketoiminnan edistäminen ovat olleet tärkeä osa esimerkiksi Tanskan ja Saksan energiapolitiikkaa. Suomenkin olisi syytä seurata aikaansa ja ottaa kuluttajat mukaan luomaan markkinoita uusille lähienergian palvelu- ja rahoitusmalleille. Kirjoittaja on ympäristötekniikan diplomi-insinööri, joka vetää Aaltoyliopiston kauppakorkeakoulussa aurinkoenergialiiketoimintaa edistävää FinSolar-hanketta ja toimii Suomen Lähienergialiitto ry:n toiminnanjohtajana.

AURINKOENERGIAN INVESTOINTEIHIN LIITTYY MERKITTÄVÄSTI KOTIMAISTA MYYNTI- SUUNNITTELU- JA ASENNUSTYÖTÄ.


energia­politiikka euroopassa

042 HAASTATTELU

Peruste #4 2015

kapitalismi hidastaa energiasiirtymää EU:n päästökauppajärjestelmän epäonnistuminen ja suunnitelmat energiaunionista osoittavat, että Euroopan pyrkimys siirtyä fossiilisesta puhtaaseen energiaan on vasta puolitiessä. Kapitalismi vastustaa energiasiirtymää, koska sillä on oma lehmä ojassa, sanoo tutkija ja ilmastoaktivisti Rikard Warlenius.   minna sumelius


043

Kapitalismi hidastaa energiasiirtymää

uotsalainen vasemmistopoliitikko, ilmastoaktivisti ja ihmisekologian tutkija Rikard Warlenius vieraili lokakuussa 2015 Helsingissä Vasemmistofoorumin Climate challenge and left politics -seminaarissa. Samassa tilaisuudessa julkaistiin Warleniuksen, Kajsa Borgnäsin, Teppo Eskelisen ja Johanna Perkiön toimittama kirja The Politics of Ecosocialism – transforming welfare (Routledge 2015). Warleniuksen kirjaan kirjoittaman artikkelin ja seminaaripuheenvuoron avainsana on siirtymä – transition. Warlenius käsittelee ilmastonmuutosta jättiläismäisenä haasteena, joka vaatii nopean siirtymän fossiilikapitalismista kohti uusiutuvalla energialla pyörivää, hiilineutraalia yhteiskuntaa. Kapitalismi asettaa kuitenkin energiasiirtymän tielle suuria esteitä.

uusiutuva energia ja kapitalismin mekanismit

Kapitalismin tuottamista esteistä Warlenius nimeää ensimmäisenä ”oma lehmä ojassa” -ilmiön. Koska vaikutusvaltaiset suuryritykset ovat sitoutuneet voimakkaasti fossiilisten polttoaineiden käyttöön, fossiilituotannon alasajo ei ole niiden intresseissä. Esimerkkinä hän mainitsee öljy-yhtiö Exxon Mobilin. “Yhtiö on jatkanut fossiilisten polttoaineiden tuotannon kasvattamista. Se on jättänyt huomiotta sekä riippumattoman tieteen tulokset että itse 1980-luvulla teettämänsä tutkimuksen, jossa todetaan, että ilmastonmuutoksen ovat

aiheuttaneet fossiiliset polttoaineet.” Toinen energiasiirtymää vaikeuttava ilmiö on nimeltään Lauderdalen paradoksi. Warleniuksen kirjassaan esittelemän teorian mukaan yleinen yltäkylläisyys on yksityisen rikkauden pahin vihollinen. Kapitalismissa tehdään suuria voittoja yksityistämällä ja myymällä harvinaisia luonnonvaroja, kuten öljyä. Tuuli, vesi ja aurinko taas ovat uusiutuvia energianlähteitä, joista ei synny pulaa. Ne eivät toimi kapitalismin pelisääntöjen mukaan, vaan ovat luontevasti ihmiskunnan yhteistä omaisuutta. Teknologiaan positiivisesti suhtautuvan ilmastotieteen mukaan uusiutuva energia olisi luontevaa myös tuottaa ja hallinnoida yhteisesti. Kapitalismille tämä näyttäytyy uhkana. Myös aika ja tila ovat kapitalismin näkökulmasta ongelmia uusiutuvaan energiatuotantoon siirryttäessä. Fossiiliset polttoaineet öljy, hiili ja kaasu on helppo varastoida, ja niiden tuotan-

UUSIUTUVA ENERGIA OLISI LUONTEVAA MYÖS TUOTTAA JA HALLINNOIDA YHTEISESTI. KAPITALISMILLE TÄMÄ NÄYTTÄYTYY UHKANA.


044

Peruste #4 2015

”KAPITALISMI ON FOSSIILISIA POLTTOAINEITA PALJON VANHEMPI. SEN ALKUMETRIT 1700-LUVULLA OLIVAT TUULIMYLLYJEN JA PURJELAIVOJEN AIKAA.”

tolaitoksia voidaan siirtää sinne, mikä sopii pääomalle parhaiten. Uusiutuva energian­tuotanto on taas Warleniuksen sanojen mukaan riippuvainen ”luonnon oikuista, jotka eivät kumartele pääoman edessä”. Hän pitää todennäköisenä, että kapitalismin on mahdotonta ylittää tätä estettä.

energiasiirtymä vaatii taakseen kansalaisliikkeen

Warlenius tunnustautuu puhdasveriseksi marxilaiseksi. Hän ei silti pidä ilmastoystävällistä kapitalismia mahdottomuutena. ”Vastustan vain kapitalismin nykyistä muotoa, uusliberalismia. Kapitalismi on fossiilisia polttoaineita paljon vanhempi. Sen alkumetrit 1700-luvulla olivat tuulimyllyjen ja purjelaivojen aikaa.” Warlenius kannattaa ”sosiaalista kapitalismia”, kasvulle perustuvaa hyvin-

ILMASTONMUUTOKSEN PYSÄYTTÄMINEN JA ENERGIAJÄRJESTELMÄN MUUTTAMINEN VAATIVAT TAAKSEEN VAHVAN KANSALAISLIIKKEEN.

vointiyhteiskuntaa. Hänen mukaansa uusliberalismin keinot kuten hiilivero ja päästökauppa voivat hidastaa ilmastonmuutosta, mutta ne eivät voi vähentää päästöjä tarpeeksi ja riittävän nopeasti. Energiasiirtymä vaatii järeämpiä keinoja eli lisää sääntelyä. Aktivistikirjailija Naomi Kleinin toivottoman näkemyksen mukaan uusliberalismi on heikentänyt valtioita ja ylikansallisia instituutioita niin voimakkaasti, että ilmastokriisin hallintaan saaminen on lähes mahdotonta. Kun energiajärjestelmän on nyt pakko muuttua, kapitalismi on tehnyt muutoksesta vaikeampaa kuin koskaan aiemmin. Warlenius sanoo olevansa optimistisempi. ”Jos tunnemme itsemme pieniksi tai lamaantuneiksi tämän ongelman edessä, se on usein ihan rationaalista. Muutos lähtee ongelman vaikeuden tunnustamisesta.” Warlenius hakee vertailukohtaa jälleen kapitalismin historiasta, tällä kertaa 1930-luvulta. Silloin teollistuvan yhteiskunnan työväenliikkeen taistelut synnyttivät valtiokapitalismin ja vahvan hyvinvointivaltion. Myös ilmastonmuutoksen pysäyttäminen ja energiajärjestelmän muuttaminen vaativat taakseen vahvan kansalaisliikkeen, jossa vasemmisto on vahvassa roolissa.


045

Kapitalismi hidastaa energiasiirtymää

”Vasemmisto ei aina pidä itseään merkittävänä, mutta meidän tulisi. Olemmehan vahvasti nimenomaan muutosliike – esimerkiksi vihreä liike häviää tässä meille kansainvälisesti. Tarjoamme enemmän vaihtoehtoja vallitsevalle talouspolitiikalle.” talouskasvua vai ei?

Vaikka Warlenius on kapitalismin kriitikko, talouskasvu ei hänen mielestään ole ongelma. ”Talouskasvua tavoitellaan tänä päivänä melkein aina oikeistolaisin keinoin: veroja laskemalla, hyvinvoinnista leikkaamalla. Politiikasta täytyy riisua naamio tämän nähdäkseen.” Vasemmiston tulee Warleniuksen mielestä vastustaa leikkauspolitiikkaa. Kasvun ideaa ei silti tarvitse hylätä: talouskasvu voi näyttää erilaiselta kuin nyt. Uusiutuvan energian läpimurto tulisi hänen mukaansa stimuloimaan taloutta esimerkiksi lisäämällä työpaikkoja. Kasvutavoitteen ei kuitenkaan tulisi ohjata vasemmiston ilmastopolitiikkaa. ”Meille ovat tärkeitä järkevä energiantuotantojärjestelmä, kohtuullinen energiankulutus ja hyvinvointiyhteiskunta. On triviaalia, rakennetaanko tämä talouskasvulla vai ei.” Monet ilmastopoliittiset vaikuttajat näkevät, että vihreän työn lisääminen on jopa keskeisessä roolissa energiasiirtymässä. Vihreällä työllä tarkoitetaan töitä, joka ehkäisevät tai vähentävät oman toimialansa haitallisia ympäristövaikutuksia. ”Voimme toki puhua vihreän työn lisäämisestä, mutta perimmäisen tavoitteemme tulee olla päinvastainen: vä-

”BENSAA EI TULISI OLLA MAHDOLLISTA OSTAA LAINKAAN.”

hentää yhteiskunnassa tarvittavan työn määrää”, Warlenius sanoo. Perustuloa hän kannattaa, vaikka arvioikin sen mahdollisesti lisäävän kulutusta. Hyvinvointi pitäisi jakaa nykyistä tasaisemmin. Kulutusta tulisi samalla säännellä tehokkaasti ilmastoystävälliseen suuntaan. Warlenius haluaisi poistaa markkinoilta kaikki hyödykkeet ja palvelut, jotka vahingoittavat ilmastoa. ”Meidän ei tulisi nostaa bensiinin hintaa, vaan bensaa ei tulisi olla mahdollista ostaa lainkaan.” onko energiaunionista avuksi?

Ilmastonmuutoksen hidastamiseksi fossiiliset energianlähteet olisi ajettava alas 10–20 vuodessa. Warlenius korostaa, että Euroopan on tehtävä yhteistyötä, jotta tämä onnistuu. “Meidän täytyy tukea erityisesti sisämaan valtioita, kuten Puolaa ja Saksaa, joille uusiutuviin energiamuotoihin siirtyminen on vaikeaa. Pohjoismaiden sijainti rannikolla taas antaa meille loistavat uusiutuvan energian tuotantomahdollisuudet. Meidän tulisi olla energian viejiä.” Euroopan päästökauppajärjestelmä ETS toimii Warleniuksen mukaan erittäin huonosti. Päästöt eivät oikeastaan vähene, ne vain vaihtavat paikkaa.


046

Peruste #4 2015

Aino J채채skel채inen Tytt채ret. Monotypia 2007. 120 x 150 cm


047

Kapitalismi hidastaa energiasiirtymää

Aino Jääskeläinen Villisti. Monotypia 2007. 120 x 160 cm


048

Peruste #4 2015

”ENERGIAUNIONISSA ON HYVÄÄ ENERGIATUOTANNON YHDISTÄMINEN VERKOSTOKSI. KAIKESSA MUUSSA ON KYSE MARKKINOISTA JA INVESTOINNEISTA FOSSIILIKAPITALISMIN INFRASTRUKTUURIIN, KUTEN KANSAINVÄLISIIN HIILIPUTKIIN.”

”Jos pitäisi hahmotella järjestelmä, joka kannustaa mahdollisimman vähän paikallisiin päästövähennyksiin, olisi se Euroopan päästökauppajärjestelmä”, Warlenius kiteyttää ja kertoo esimerkin Tukholmasta: ”Olen ollut mukana taistelussa, jossa yritettiin kaataa Tukholman uusin hiilivoimala. Yksi voimalan johdon argumenteista toimi paremmin kuin muut ja jäi mieleeni: ’Jos suljemme voimalan täällä, ei sillä ole lopulta merkitystä. Uusi avataan Puolassa tai jossain muualla.’” Jotta ETS todella vaikuttaisi ilmastonmuutokseen, päästöjen sallittu yläraja tulisi Warleniuksen mukaan laskea ilmastotieteen edellyttämälle tasolle. Lisäksi tulisi käydä eettistä keskustelua suhteellisen paljon kasvihuonekaasu-

”TYÖTÄ EI HÄVITETÄ SIIRTYMÄLLÄ UUSIUTUVAAN ENERGIANTUOTANTOON, VAAN SITÄ NIMENOMAAN LUODAAN LISÄÄ.”

päästöjä tuottavan EU:n globaalista vastuusta. Euroopan komissio julkisti vuoden 2015 alussa suunnitelmansa uudesta Euroopan energiaunionista. Sen tarkoituksena on tiivistää EU:n jäsenmaiden yhteistyötä energiantuotannossa ja parantaa näin energiaturvallisuutta, energiatehokkuutta ja energiaomavaraisuutta sekä vähentää päästöjä. Warlenius pitää hanketta ennen kaikkea hiilivoiman viherpesuna. ”Energiaunionissa on hyvää energiatuotannon yhdistäminen verkostoksi. Kaikessa muussa on kyse markkinoista ja investoinneista fossiilikapitalismin infrastruktuuriin, kuten kansainvälisiin hiiliputkiin. Vieläpä aikana, jolloin EU:n pitäisi virallisten tavoitteidenkin mukaan suunnata kaikki investointinsa hiilen alasajoon.” Komission suunnitelmat energiaunionista ovat Warleniuksen mielestä jälleen yksi merkki siitä, että Euroopan pyrkimys hillitä ilmastonmuutosta on vasta puolitiessä. vasemmistolta puuttuu tulevaisuusvisio

Yksi vasemmiston ympäristöpoliittisista ongelmista on, että se ei ole kyennyt ratkaisemaan, miten luovutaan fossiili-


049

Kapitalismi hidastaa energiasiirtymää

sesta energiasta ja samalla turvataan ihmisten työpaikat ja toimeentulo. Suhtautuminen päästövähennyksiin jakaa vasemmiston ympäristötietoiseen punavihreään vasemmistoon ja ay-vasemmistoon, joka pelkää päästövähennysten vähentävän myös työpaikkoja. Warlenius huomauttaa, että siirtymä kestävään energiantuotantoon ja liikenteeseen kasvattaisi suhteellista työvoiman tarvetta. ”Työtä ei hävitetä siirtymällä uusiutuvaan energiantuotantoon, vaan sitä nimenomaan luodaan lisää.” Warleniuksen mielestä perimmäisenä syynä punavihreän ja ay-vasemmiston väliseen ristiriitaan on vasemmiston puutteellinen kokonaiskuva tavoiteltavasta yhteiskunnasta. ”Vasemmisto ei ole ollut viime vuosikymmeninä ollut kovinkaan hyvä maalaamaan kuvaa tulevaisuudesta. Olemme keskittyneet vain vastustamaan talouskuripolitiikkaa.” Hänen mielestään nyt on aika esitellä vasemmiston tavoitteet ja tehdä runsaasti omia ehdotuksia. ”Meidän tulee ajaa panostuksia uusiutuviin, joukkoliikenteeseen ja hyvään työelämään. Ihmisten ja ympäristön intressit tulee yhdistää selkeällä visiolla. Kun se on olemassa, jokainen askel matkan varrella muuttuu loogiseksi.” Kokonaiskuvan hahmottaminen tukisi siis myös vasemmiston yhtenäisyyttä. ”Talouskuriajattelun takia olemme jumittuneet ajatukseen, että arvojärjestyksemme vaatii meitä tällä hetkellä eriyttämään talous- ja ympäristöpolitiikan toisistaan, eikä meillä ole varaa keskittyä kuin talouden korjaamiseen. Kyllä meillä oikeasti on, yhteiskunta on paljon rikkaampi kuin luulemme.”

”IHMISTEN JA YMPÄRISTÖN INTRESSIT TULEE YHDISTÄÄ SELKEÄLLÄ VISIOLLA. KUN SE ON OLEMASSA, JOKAINEN ASKEL MATKAN VARRELLA MUUTTUU LOOGISEKSI.”

Warlenius ei myönnä ajattelevansa paljoakaan sitä, onko meillä toivoa pelastaa maapallo ilmastokatastrofilta vai ei. ”Minä mieluummin taistelen kuin jään märehtimään tätä. Aina voisi kuitenkin olla huonommin – ja se on nimenomaan mahdollisuus.”

rikard warlenius Rikard Warlenius, s. 1970, on toimittaja ja yhteiskuntatieteilijä. Hän on ihmisekologian tohtorikoulutettava Lundin yliopistossa. Warlenius kuuluu Ruotsin vasemmistopuolueeseen Vänsterpartietiin, on Tukholman kaupunginvaltuutettu ja johtaa puolueensa talouspoliittista ohjelmatyöryhmää. Hän on päätoimittanut syndikalistilehti Arbetarenia ja toiminut aktiivisesti muun muassa ilmastojärjestö Klimataktionissa sekä ajatuspaja Cogitossa. Warlenius sai vuonna 2011 ammattiliitto Jusekin sekä Fokus-lehden myöntämän palkinnon Ruotsin parhaasta yhteiskuntatieteellisestä tutkimuksesta.


energia­politiikka euroopassa

050

Peruste #4 2015

YHTEISÖLLINEN ENERGIA­ VALLANKUMOUS Tutkija Rebecca Willis kuvaa artikkelissaan, miten yhteisölliset ja osuustoiminnalliset energiajärjestelmät voivat mullistaa Britannian energiasektorin ja edistää energiavallankumousta. rebecca willis käännös: eeva talvikallio

Alkuperäinen artikkeli ”Making It Mutual: A community energy revolution” on julkaistu ajatuspaja Respublican Disraeli Room -blogissa 8.4.2013. Sen voi lukea osoitteessa http://www.respublica. org.uk/disraeli-room-post/2013/04/08/making-mutual-community-energy-revolution/. Käännös on julkaistu kirjoittajan luvalla.


051

Yhteisöllinen energia­vallankumous

eison Hvide Sanden rannalla Tanskan länsirannikolla kylmänä lokakuun aamuna. Voimakkaat tuulenpuuskat heittävät hiekkaa kasvoilleni. Sää ei ole suotuisa piknikille, mutta kalastajakylän laitamilla seisoville kolmelle tuulivoimalalle se on erinomainen. Päivä on mainio myös paikallisyhteisölle, joka omistaa tuulivoimalat. Voimaloista saamillaan tuloilla se rakentaa uutta satamaa kalastuslaivastolleen. Kysyn hankkeen johtajalta, herättikö tuulivoiman käyttöönotto alueella vastarintaa. ”Kyllä”, hän vastaa. ”Yksi henkilö valitti.” Siis yksi. Pakenemme tuulta kylässä sijaitsevan sähkön ja lämmön yhteistuotantolaitoksen lämpöön. Myös se on yhteisön omistama. Laitos tuottaa kylän asukkaille lämpöä, kuumaa vettä ja sähköä. Koska voimalan omistavat sen asiakkaat, yhteisöllä on ilmeinen kannustin pitää hinnat matalina. Kyläläiset kuitenkin ymmärtävät myös investointien tarpeen. Hiljattain he asensivat sähkökäyttöisen lämmityskattilan, jota voidaan käyttää kaasukattilan sijaan silloin, kun tuuli on voimakas ja sähkö on halpaa. Näin säästyy rahaa ja hiilidioksidipäästöt vähenevät. Kaikkialla ympärilläni on putkia, kattiloita, mittareita ja kytkimiä. Ne saavat voimalakierroksella mukana olevat kollegani huokailemaan ihastuksesta ja kyselemään teknisiä kysymyksiä.

Minä en kuitenkaan ole kiinnostunut edessäni olevista metallimöhkäleistä. Haluan tietää enemmän siitä, mikä jää näkemättä: Miten pienen tanskalaiskylän asukkaat suoriutuvat kahden voimalan omistamisesta ja käytöstä? Miten he muodostavat yhteisen näkemyksen energiatulevaisuudestaan? Miten he päättävät uuteen teknologiaan sijoittamisesta yhteisöllisesti? Miten he ovat onnistuneet välttämään energiapoliittisen sotkun, joka on Britannian riesana? Missä ovat äänekäs tuulivoiman vastainen kampanja, viha suuria energiayhtiöitä kohtaan tai krooninen polttoaineköyhyys, jonka kanssa monet brittiläiset kotitaloudet sinnittelevät? Kun seuraavana päivänä lähden kotimatkalle, minulla on mukanani pakolliset viikinkimatkamuistot lapsilleni sekä pysyvä oivallus Tanskan ja Britannian energiajärjestelmien olennaisesta eroavaisuudesta. Tanskassa energia nähdään julkisena hyödykkeenä, jonka omistavat kansalaiset ja josta kaikkien

TANSKASSA ENERGIA NÄHDÄÄN JULKISENA HYÖDYKKEENÄ, JONKA OMISTAVAT KANSALAISET JA JOSTA KAIKKIEN ON SAATAVA NAUTTIA.


052

Peruste #4 2015

NÄENNÄISEN VAPAAT ENERGIAMARKKINAT EIVÄT MYÖSKÄÄN OLE EDISTÄNEET TARJONNAN MONIPUOLISTUMISTA TAI MONIARVOISUUTTA – PIKEMMINKIN PÄINVASTOIN.

on saatava nauttia. Britanniassa energiaa pidetään suuryritysten kaupallisena mahdollisuutena nyhtää rahaa passiivisilta kuluttajilta. Britannian energiajärjestelmä on yksi Euroopan liberalisoiduimmista. Hallitus toisensa perään on kokenut tästä suurta ylpeyttä. 1980- ja 1990-luvuilla yksityistetyn sähkö- ja kaasuteollisuuden oli määrä toimia uuden aikakauden airuena ja luoda maahan sutjakka ja moderni teollisuudenala, jossa kuluttaja olisi kuningas. Todellisuus on kuitenkin osoittautunut jokseenkin toisenlaiseksi. Yksityistetty järjestelmämme on epäonnistunut kolmella keskeisellä alueella, joilla tanskalaiset ja monet muut ovat onnistuneet: uusiutumisessa, monipuolistumisessa ja ihmisten sitouttamisessa. Yksityistämisestä lähtien Britannian

BRITANNIAN ENERGIAJÄRJESTELMÄ ON YKSI EUROOPAN LIBERALISOIDUIMMISTA.

energiajärjestelmään on investoitu hyvin vähän, eikä uusiutumista ole juuri tapahtunut. Investointien taso laski, kun vastikään yksityistetty teollisuudenala koetti pusertaa enemmän tehoa irti olemassa olevasta pääomasta sen sijaan, että olisi sijoittanut uuteen. Britannian sähkö- ja kaasualan riippumaton sääntelyviranomainen Ofgem arvioi, että kuluvan vuosikymmenen aikana tarvittaisiin noin 235 miljardin euron arvosta energiainvestointeja, mutta odotettavissa on tästä alle puolet. Näennäisen vapaat energiamarkkinat eivät myöskään ole edistäneet tarjonnan monipuolistumista tai moniarvoisuutta – pikemminkin päinvastoin. 99 prosenttia Britannian kotitalouksista ostaa energiansa joltain kuudesta suuresta energiayhtiöstä. Samat yhtiöt hallitsevat myös energian tuotantoa, sillä ne omistavat kaksi kolmasosaa koko alan tuotanto-omaisuudesta. Eräs yksityistettyjen energiamarkkinoiden kohtalokkaista epäonnistumisista on, että ihmiset on alettu nähdä kuluttajina. Sitä he tekevät – kuluttavat. Tällaisen maailmankuvan mukaan kansalaisilla ei ole muuta valtaa kuin vapaus valita, kenelle he maksavat energiastaan. Ihmiset voivat vaihtaa energiayhtiönsä British Gasista E.Oniin, mutta eivät juuri muuta. Kuluttajat ovat hän-


053

Yhteisöllinen energia­vallankumous

nänhuippuna ketjussa, joka kulkee tuotannosta jakelun kautta kulutukseen. Energia virtaa tuottajalta kuluttajalle kansallisesti ja yksisuuntaisesti. Kun nämä kolme ominaisuutta yhdistetään, lopputuloksena on epäonnistunut energiajärjestelmä. Energiamarkkinoiden yksityistämistä pidettiin alun perin demokratisoivana uudistuksena. Moni muistanee yhä kansaan vedonneen ”Kerro Sidille” ‑mainoskampanjan, jonka houkuttelemana puolitoista miljoonaa brittiä kiiruhti ostamaan juuri yksityistetyn British Gasin osakkeita. Pyrkimykset liberalisoida ja demokratisoida markkinoita ovat kuitenkin tosiasiassa johtaneet aivan päinvastaisiin tuloksiin. On luotu kankea ja harvojen vaikutusvaltaisten toimijoiden hallitsema järjestelmä, joka ei kykene vastaamaan markkinoiden tarpeisiin tai tekemään investointeja pitkällä tähtäyksellä. Todellisuus on hyvin kaukana siitä, mitä suurin osa ihmisistä ymmärtää terveiksi markkinoiksi. Terveillä markkinoilla hyvin informoiduille asiakkaille on tarjolla monipuolinen valikoima erilaisia tuotteita, joiden joukosta he voivat valita, ja yritykset menestyvät, kun ne vastaavat asiakkaiden kysyntään. Toisin on Tanskassa. Siellä yksityiset yritykset, paikallisviranomaiset, osuuskunnat ja yksilöt muodostavat moniulotteisen, yhteistyössä toimivan ekosysteemin. Tarjonnan ja kysynnän rajat ovat hämärtyneet, ja sijoituksia tekevät sekä yksityishenkilöt että suuryritykset. Ei kuitenkaan ole sanottua, etteikö myös Britanniassa olisi tarjolla vaihtoehtoja. Jos katsoo pintaa syvemmälle, paljastuu pieni ja omistautunut kapinallisten joukko, joka pyrkii rakentamaan

99 PROSENTTIA BRITANNIAN KOTITALOUKSISTA OSTAA ENERGIANSA JOLTAIN KUUDESTA SUURESTA ENERGIAYHTIÖSTÄ.

hyvin toisenlaista energiajärjestelmää. He eivät lannistu, vaikka nykyinen järjestelmä toimii heitä vastaan. Tällaisia kapinallisia voi nähdä Lewesin kaupungissa Kaakkois-Englannissa, Harvey’sin panimon katolla. He ovat nousseet katolle ihailemaan käyttämiään ja omistamiaan aurinkopaneeleja. Tarkalleen ottaen paneelit omistaa Ovesco, osuuskunta, jonka Lewesin asukkaat perustivat vuonna 2007. Ryhmä syntyi alun perin siksi, että ihmiset olivat huolissaan ilmastonmuutoksesta ja kaupunkia koetelleista tulvista. Aluksi ryhmä teki yhteistyötä kaupunginvaltuuston kanssa tarjotakseen energianeuvontaa alueen kotitalouksille. Kun Britannian hallitus ilmoitti ottavansa käyttöön syöttötariffit, joilla taataan tietty hinta pienvoimaloiden tuottamalle sähkölle, ryhmä havaitsi bisnesmahdollisuuden. Alle vuodessa ryhmä neuvotteli Harvey’sin kanssa sopimuksen varastorakennuksen katon vuokraamisesta, perusti osuuskunnan, keräsi noin 388 000  euron arvosta sijoituspääomaa paikallisilta asukkailta ja asensi 98 kilowatin aurinkopaneelijärjestelmän. Aurinkoenergian tuotanto alkoi vuoden 2011 kesällä. Ovesco on vain yksi esimerkki paikallisten asukkaiden omistamista, uusiutu-


054

Peruste #4 2015

Aino Jääskeläinen Eräänä iltana (vanha Vallila). Monotypia 2012. 80 x 110 cm

vaa energiaa tuottavista energiaosuuskunnista. Vastaavien hankkeiden määrä Britanniassa kasvaa koko ajan. Ensimmäisen osuuskuntaomisteisen tuulivoimalan, Baywindin, turbiinit nousivat South Lakelandin kunnassa sijaitsevan Ulverstonin kaupungin kukkulalle ja alkoivat pyöriä vuonna 1997. Tähän päivään mennessä yli 7000 yksityissijoittajaa on sijoittanut yhteensä 18,8 miljoonaa euroa tuulivoimaosuus-

kuntiin. Myös pienemmät hankkeet ovat alkaneet kukoistaa sen jälkeen, kun syöttötariffit otettiin käyttöön vuonna 2010. Energia-alan sääntelyviranomainen Ofgem raportoi, että yli neljäsataa yhteisöllistä energiajärjestelmää tuottaa tällä hetkellä energiaa syöttötariffien tuella. Kyseessä ei kuitenkaan ole vain pienen mittaluokan tuotanto. Oxfordshiren Westmill Wind Farm, joka on myös yhteisöllinen järjestelmä, maksoi kehittä-


055

Yhteisöllinen energia­vallankumous

Aino Jääskeläinen Eräänä iltana (vanha Vallila). Monotypia 2012. 80 x 110 cm


056

Peruste #4 2015

BRITANNIAN KESTÄVÄN KEHITYKSEN TOIMIKUNNAN TUTKIMUSTEN MUKAAN IHMISET OVAT MOTIVOITUNEEMPIA SÄÄSTÄMÄÄN ENERGIAA SILLOIN, KUN HE NÄKEVÄT, MISTÄ LÄMPÖ JA SÄHKÖ OVAT PERÄISIN.

jilleen 8,2 miljoonaa euroa. Sen 6,5 megawatin tuotantokapasiteetti riittäisi kolmentuhannen kodin sähköntarpeisiin. Näiden uusien toimijoiden merkitys Ison-Britannian energiasektorille voisi kasvaa huomattavaksi. Sektorin arvo voisi nousta 7,1 miljardiin euroon nykyisellä 3,5 gigawatin asennetulla tuotantokapasiteetilla, joka vastaa suurin piirtein kolmea tai neljää perinteistä voimalaa. Tämä on kuitenkin mahdollista vain, jos energiaa koskeva sääntely sen sallii. Yhteisölliset hankkeet auttavat myös parantamaan ihmisten tietoisuutta ilmastonmuutoksesta ja päästövähennyksistä. Kun Naylandin ala-asteen katolle asennettiin oppilaiden vanhempien perustaman osuuskunnan rahoituksella aurinkopaneeleja, oppilaat olivat haltioissaan. He alkoivat kysellä, mistä energia tulee ja mihin sitä käytetään, ja oppivat vähitellen ymmärtämään, kuinka arvokasta energia on. Kuten koulun rehtori kertoo: ”Lapset vievät kaiken koulussa oppimansa tiedon mukanaan koulun ulkopuolelle, koteihinsa, ja puhuvat siitä vanhemmilleen. Tällä tavalla ilmiöt kasvavat.” Britannian kestävän kehityksen toimikunnan tutkimusten mukaan ihmi-

set ovat motivoituneempia säästämään energiaa silloin, kun he näkevät, mistä lämpö ja sähkö ovat peräisin. Brittipoliitikot ovat havainneet osuuskuntaomisteisen energian poliittisen ja taloudellisen potentiaalin. Vuoden 2010 parlamenttivaalien jälkeen laaditussa konservatiivien ja liberaalidemokraattien välisessä koalitiosopimuksessa lausuttiin, että hallitus ”kannustaa kehittämään yhteisöllisesti omistettua, uusiutuvaa energiantuotantoa, joka hyödyttää tuotantoalueen asukkaita”. Energia- ja ilmastoministeri Ed Davey vaati hiljattain ”ei mitään sen vähäisempää kuin yhteisöllistä energiavallankumousta”. Vaikka kansalaiset, poliitikot ja lehdistö osoittavat innokkaasti tukeaan energian pientuotannolle, järjestelmä viettää yhä toiseen suuntaan. Jokaista Ovescon tai Westmillin kaltaista menestystarinaa kohden on kasapäin projekteja, jotka eivät koskaan näe päivänvaloa. Pienten hankkeiden on hyvin vaikea raivata tiensä markkinoille, joita ei ole suunniteltu niitä varten. Syöttötariffien käyttöönotto vuonna 2010 loi markkinaraon, jota alan radikaalit toimijat ovat rohkeasti hyödyntäneet, mutta niitä es-


057

Yhteisöllinen energia­vallankumous

tetään edelleen menestymästä. Yhteisöllisten tai osuuskuntapohjaisten hankkeiden on hyvin vaikea hankkia tarvitsemaansa teknistä asiantuntemusta, viedä hankkeitaan suunnitteluprosessia pidemmälle tai saada rahoitusta. Lisäksi energialaki, jota maan parlamentti tätä kirjoittaessani paraikaa käsittelee1, tulee todennäköisesti keskittämään valtaa yhä voimakkaammin suurille energiayhtiöille. Yhteisöllisistä ja osuustoiminnallisista energiajärjestelmistä voisi tulla merkittävä osa Britannian energiantuotannon kokonaisuutta. Tämä onnistuu kuitenkin vain, jos lainsäädäntökehys toimii niiden hyväksi eikä niitä vastaan. Hallituksen tulee huomioida yhteisöllinen omistus energiapolitiikkaa ja -markkinoita koskevissa suunnitelmissaan ja varmistaa, että yhteisöllisille hankkeille on olemassa selkeä reitti markkinoille. Hallituksen tulisi koota kaikki suunnittelussa, lainsäädännössä ja lupien myöntämisessä mukana olevat toimijat yhteen, jotta prosessi olisi mahdollisimman helposti ennakoitava. Sen tulisi myös varmistaa syöttötariffien avulla, että yhteisölliselle energiantuotannolle on olemassa selkeät taloudelliset raamit – ja tuotava tariffit myös suurempien yhteisöllisten hankkeiden saataville. Paikallisviranomaisia ja suuria energiayhtiöitä tulisi kannustaa – tai jopa lainsäädännöllä pakottaa – tarjoamaan yhtiöiden osaomistusta paikallisyhteisöille. Tanskassa uusi laki määrää, että tuulivoimaloiden kehittäjien on tarjottava yhteensä 20 prosentin osuutta pro1 Britannian Energy Act hyväksyttiin 18. joulukuuta 2013.

TANSKASSA UUSI LAKI MÄÄRÄÄ, ETTÄ TUULIVOIMALOIDEN KEHITTÄJIEN ON TARJOTTAVA YHTEENSÄ 20 PROSENTIN OSUUTTA PROJEKTISTAAN PAIKALLISILLE ASUKKAILLE ALENNETTUUN HINTAAN.

jektistaan paikallisille asukkaille alennettuun hintaan. Tällä tavoin potkitaan käyntiin aivan uudenlaista energiainvestointien alaa. Myös rahoitusalan sääntelyä olisi tarkistettava, jotta saataisiin selvitettyä, miten ihmiset voisivat sijoittaa nykyistä suuremman osan eläke- ja muista säästöistään rahastoihin. Viime vuosien aikana energiaosuuskunnat ovat pärjänneet paremmin kuin tavanomaiset yksityiset eläkesijoitukset, joten tästä koituisi hyötyä kaikille. Jos poliitikot ovat tosissaan, kun väittävät tukevansa yhteisöllistä energiantuotantoa, heidän tulisi tukea edellä mainittuja toimia ja varmistaa, että energiajärjestelmämme toimii kaikkien hyväksi, ei vain suurten ja vakiintuneiden toimijoiden. Jos saamme asiat kuntoon, jokaisella yhteisöllä on pian oma Ovesconsa ja Westmillinsä. Näin sekä energiajärjestelmästämme että yhteisöistämme voi tulla vahvempia ja joustavampia. Kirjoittaja on vapaa tutkija, joka työskentelee ympäristön ja kestävän kehityksen parissa.


energia­politiikka euroopassa

058

Peruste #4 2015

SÄHKÖN VERTAISTUOTANTO TEKEE ENERGIAYHTIÖISTÄ TARPEETTOMIA Perinteisiä sähkönmyyjiä närästää, kun ihmiset myyvät energiaa toinen toisilleen ilman välikäsiä. ben schiller käännös: eeva talvikallio

Alkuperäinen englanninkielinen artikkeli ”You Don’t Need An Energy Company When You Can Buy Power From Your Friends” on julkaistu verkkolehti Co.Existissä 16.3.2015, ja sen voi lukea osoitteessa http://www.fastcoexist.com/3040833/world-changing-ideas/you-dont-need-anenergy-company-when-you-can-buy-power-from-your-friend. Suomenkielinen käännös on julkaistu oikeudenhaltijan luvalla.


059

Sähkön vertaistuotanto tekee energiayhtiöistä tarpeettomia

ietoliikenneverkko on viimeisten sadan vuoden aikana kehittynyt suurin harppauksin. Sähköverkko sen sijaan on muuttunut tuskin lainkaan. Järjestelmät käyttävät edelleen samaa perusteknologiaa kuin muinoin, ja niiden rakenne on säilynyt yleisesti ottaen samana: suurten voimalaitosten tuottamat elektronit siirtyvät kuluttajille pitkiä sähkön siirto- ja jakeluverkkoja pitkin. Thomas Edison rakensi Pohjois-Amerikan ensimmäisen voimalaitoksen New Yorkiin vuonna 1882, ja kuten energiateollisuudessa tavataan sanoa: ”hän todennäköisesti tunnistaisi kantaverkon vielä tänäkin päivänä.” Ei kuitenkaan enää kauaa. Tuhannet ihmiset asentelevat paraikaa aurinkopaneeleja ja aloittelevat sähkön myyntiä takaisin sähkölaitoksille. Sähköverkon yksisuuntainen, ylhäältä alaspäin kulkeva energiavirta on muuttumassa kaksisuuntaiseksi ja myös alhaalta ylöspäin suuntautuvaksi. Tulevaisuudessa muutos etenee todennäköisesti vielä pidemmälle, kun yhä useampi meistä osallistuu energian jakeluun ja tuotantoon, ja jotkut jopa solmivat keskenään vertaistoimintaan perustuvia yhteistyösuhteita. Tulevaisuuden sähköverkko voi olla ”energian internet”, jossa perinteiset hierarkiat on käännetty ylösalaisin. Järjestelmä, jossa sähkö virtaa tuotantolaitoksista kuluttajille, muuttuu järjestelmäksi, jossa energiaa ja siihen liittyviä palveluja vaihdetaan yksilöiden välillä.

Tässä muutamia esimerkkejä siitä, kuinka muutos voi tapahtua. sähköä ostetaan

“energian airbnb:ltä”

Kun ihmiset nykyisin myyvät aurinkopaneeleilla tuottamaansa sähköä takaisin verkkoon, heidän on hyväksyttävä se hinta, jonka aurinkosähköä ostavat ja eteenpäin myyvät sähköyhtiöt ovat heille valmiita maksamaan. Se ei välttämättä ole paljon. Sähkölaitosten ei kannata kannustaa ihmisiä myymään energiaa, sillä jokainen kotona tuotettu kilowatti merkitsee niille saman verran vähemmän myyntiä. Kotikatoilla tuotetun energian avoimet markkinat voisivat hyödyttää pieniä energiantuottajia. Lisäksi niiden avulla pientuotannon hyödyistä pääsisivät osallisiksi myös ihmiset, joilla ei ole omia aurinkopaneeleja.

TUHANNET IHMISET ASENTELEVAT PARAIKAA AURINKOPANEELEJA JA ALOITTELEVAT SÄHKÖN MYYNTIÄ TAKAISIN SÄHKÖLAITOKSILLE.


060

Peruste #4 2015

ALANKOMAISSA STARTUP-YRITYS NIMELTÄ VANDEBRON TARJOAA ITSENÄISILLE ENERGIANTUOTTAJILLE MAHDOLLISUUDEN MYYDÄ TUOTTAMAANSA SÄHKÖENERGIAA SUORAAN TAVALLISILLE KULUTTAJILLE.

Esimerkkejä tällaisesta kehityksestä on jo olemassa. Alankomaissa startupyritys nimeltä Vandebron tarjoaa itsenäisille energiantuottajille mahdollisuuden myydä tuottamaansa sähköenergiaa suoraan tavallisille kuluttajille. Yrityksen ylläpitämällä sivustolla esimerkiksi maanviljelijät, joilla on tuulivoimaloita pelloillaan, voivat ilmoittaa sähkön hinnan ja kutsua kotitalouksia tekemään tarjouksia eripituisista sopimuksista. Vandebron (hollanniksi kirjaimellisesti ”lähteeltä”) veloittaa maksun palvelunsa käytöstä, mutta ei vaadi osuuksia palvelun avulla tapahtuvasta myynnistä. Tuottajille jää käteen enemmän kuin jos he myisivät sähköä sähköyhtiöille. Kuluttajat maksavat tismalleen sen, minkä tuottajat veloittavat, ilman välikäsien päälle lisäämiä voittomarginaaleja. Kun viime kesänä keskustelimme Vandebronin edustajien kanssa, saimme kuulla erään maanviljelijän tie-

TUOTTAJILLE JÄÄ KÄTEEN ENEMMÄN KUIN JOS HE MYISIVÄT SÄHKÖÄ SÄHKÖYHTIÖILLE.

nanneen palvelun avulla noin 13 400 euroa enemmän kuin hän muutoin olisi voinut ansaita. muutakin kuin energiaa

Energia-alan ajatuspaja Rocky Mountain Instituten Matthew Crosby arvioi, että saamme pian nähdä energiamaailman Airbnb:itä ja Ubereita – toisin sanoen palveluja, joiden kautta ihmiset myyvät energiaa toisilleen kuten he nyt vuokraavat tyhjillään olevia huoneita tai myyvät autokyytejä. Hän järkeilee näin: Jakamistalouden yritykset tekevät rahaa hyödyntämällä alikäytettyä tai aliarvostettua omaisuutta. Hajautetun energiantuotannon resurssit, kuten katoille asennetut aurinkopaneelit, ovat Crosbyn mukaan myös aliarvostettua omaisuutta. Arvokasta on Crosbyn mukaan niin energia itsessään kuin se, miten aurinkopaneeli vähentää sähköverkon kuormitusta, tasapainottaa kysynnän ja tarjonnan vaihtelua, laskee sähkön siirron ja jakelun kustannuksia ja pienentää hiilidioksidipäästöjä. Kaikille näille ominaisuuksille olisi mahdollista määritellä arvo, ja ne olisi mahdollista niputtaa palveluksi ja muuttaa rahaksi, jos yritykset ja tuottajat tekisivät yhteistyötä markkinapaikkojen pystyttämiseksi. ”Uskon, että esineiden internetiin voi-


061

Sähkön vertaistuotanto tekee energiayhtiöistä tarpeettomia

makkaasti kiinnittyneet yritykset pyrkivät tulevaisuudessa hivuttamaan tällaisista palveluista jakeluverkolle koituvan hyödyn arvoa ylöspäin ja yrittävät luoda niillä itselleen lisäarvoa”, hän sanoo. ”Pohjimmiltaan kyse olisi siitä, että hajautetun energiantuotannon resursseja huutokaupattaisiin ja houkuteltaisiin näin paljon enemmän sijoituksia [uusiutuvaan energiaan].” Koteihimme sovitettaisiin älykkäitä mittareita tai muita sensoreita, jotka mittaavat tuottamamme ja kuluttamamme energian määrää ja kartoittavat laajempaa vaikutustamme energiainfrastruktuuriin. Jos auttaisimme sähkölaitoksia tasoittamaan kysynnän ja tarjonnan vaihtelua itse tuottamallamme sähköllä, omasta sähköntuotannostamme niille koituva kysynnän lasku voitaisiin myydä palveluna toisille. Google, Apple tai jokin muu palveluntarjoaja voisi toimia palvelumme välittäjänä. yhteisiä investointeja

Tällaisten markkinapaikkojen avulla myös ne, jotka eivät omista aurinkopaneeleja tai tuulivoimaloita, voisivat osallistua energian kotituotantoon. Monet eivät voi asentaa katolleen aurinkopaneeleja, koska katto on kallellaan väärään suuntaan tai on liian varjossa, tai koska he eivät omista asuntoa vaan asuvat vuokralla. Energian Airbnb:n avulla talonomistaja voisi vuokrata osan katostaan naapurilleen. He voisivat yhteistyökumppaneina jakaa laitteiston hankinnasta etukäteen koituvat kulut sekä sillä myöhemmin tuotetun energian. Jos sääntely sen sallisi, näiden yhteistyökumppanien ei

ENERGIAN AIRBNB:N AVULLA TALONOMISTAJA VOISI VUOKRATA OSAN KATOSTAAN NAAPURILLEEN.

välttämättä tarvitsisi edes asua samalla kadulla. Jokainen voisi pystyttää omalle järjestelmälleen jonkinlaisen joukkorahoitussivuston ja pyytää ihmisiä eri puolilta aluetta tai koko maata osallistumaan. Myös tällainen kehitys on jo käynnissä – ainakin tavallaan. Joukkorahoituspalvelut, kuten aurinkoenergiahankkeiden rahoitukseen keskittynyt Mosaic, mahdollistavat sen, että ihmiset voivat osallistua uusiutuvan energian hankkeiden rahoittamiseen ja saada sijoituksilleen kiinteän tuoton. Ne, jotka eivät voi asentaa omia aurinkopaneeleja, voivat samaan tapaan ostaa osuuksia paremmissa olosuhteissa sijaitsevista aurinkopuistoista yhteisöllisten aurinkoenergiayhtiöiden, kuten Coloradossa sijaitsevan Clean Energy Collectiven, kautta. Tämänkaltaiset ideat hyödyntävät vertaistoiminnan elementtejä ja avaavat lisäksi markkinoita suuremmalle joukolle. ”Jos hajautetun energiantuotannon arvo saadaan irrotettua niistä aineellisista elektroneista, joita energiantuottaja verkkoon toimittaa, tuolla arvolla voidaan alkaa käydä kauppaa. Sitä voi myydä kenelle tahansa, joka haluaa sijoittaa aurinkoenergiaan, mutta ei halua itse omistaa laitteistoa ja vastata sen käytöstä”, Crosby sanoo. On toki mahdollista, että kestää vielä kauan ennen kuin näemme aidosti ver-


062

Aino Jääskeläinen Ariel. Monotypia 2009. 80 x 110 cm

Peruste #4 2015

taistoiminnalliset energiamarkkinat, joissa yksilöiden toiminta saavuttaa täydet ulottuvuutensa. Ensinnäkin tiellä on yhä paljon sääntelyyn liittyviä esteitä. Lisäksi sähköä myyville laitoksille olisi luotava kannustimia edistää muutosta eikä hidastaa sitä, kuten ne nykyisin useimmiten tekevät. (Suurimmassa osassa Yhdysvaltain osavaltioita sähkölaitosten tuotot määräytyvät niiden myymän sähkön määrän perusteella. Uudistusmieliset haluaisivat muuttaa järjestelmää siten, että laitoksille maksettaisiin myydyn sähkömäärän sijaan

toiminnan tehokkuudesta. New Yorkissa on paraikaa käynnissä kokeilu, jossa pyritään juuri tähän.) Viimeaikaiset edistysaskeleet aurinkoenergian, yhteisötalouden ja tietojenkäsittelyn aloilla kuitenkin osoittavat, että muutos on toteutettavissa. Muutaman vuoden päästä Edison ei välttämättä enää tunnistaisi järjestelmää, jonka kehittymisen hän aikoinaan sysäsi käyntiin. Kirjoittaja on verkkolehti Co.Existin toimittaja.


Aino Jääskeläinen Hänet minä muistan. Monotypia 2014. 80 x 110 cm

Sähkön vertaistuotanto tekee energiayhtiöistä tarpeettomia

063


064

Peruste #4 2015

PERUSTELUJA

Perusteluja-osiossa julkaistaan numeron teemasta riippumattomia analyyttisesti argumentoivia keskustelunavauksia ajankohtaisista yhteiskunnallisista aiheista. Tarjoa omaa kirjoitusideaasi l채hett채m채ll채 tiivis artikkelisuunnitelma osoitteeseen kuutti.koski@vasemmistofoorumi.fi.

Carita Maury sarjasta Homo Cantans


perusteluja

065

TEEKUTSULIIKE JA PERUSSUOMALAISET KANSANLIIKKEINÄ MIKSI TALOUSKRIISI KANAVOITUI OIKEISTOPOPULISMIN KASVUKSI? Suomen perussuomalaiset ja Yhdysvaltain konservatiivinen Teekutsuliike kasvattivat molemmat kannatustaan vuonna 2008 alkaneen talouskriisin vanavedessä. Miksi talouskriisi, uusliberalismin epäonnistuminen, on kanavoitunut oikeistopopulismin eikä vasemmiston kannatuksen kasvuna? Mitä Vasemmiston tulisi oppia oikeistopopulismin noususta? jiri nieminen


066

Peruste #4 2015

teekutsuliike

Yhdysvaltain Teekutsuliike syntyi marraskuussa 2009 Barack Obaman politiikan vastustuksen ympärille. Entinen talouskeinottelija ja toimittaja Rick Santelli kyseenalaisti Obaman hallinnon tuet yhdeksälle miljoonalle asuntovelkaiselle esiintyessään tv-haastattelussa ja kutsui kansalaiset valtionhallinnon vastaisille teekutsuille. Kutsua seurasi useiden erilaisten ruohonjuuritason poliittisten ryhmittymien muodostuminen ympäri Yhdysvaltoja. Myöhemmin Obaman hallinnon ajamasta terveydenhuoltolakiuudistuksesta tuli julkisuudessa Teekutsuliikkeen keskeinen maalitaulu. Teekutsut-nimitys oli viittaus Bostonin teekutsuihin vuonna 1773. Ne järjestettiin protestiksi Englannin siirtomaahallinnon verotusoikeutta kohtaan ja johtivat lopulta Yhdysvaltojen itsenäistymiseen. Erilaiset eturyhmät ja puolueet ovat pyrkineet hyödyntämään liikkeen saamaa julkisuutta. Ennen kaikkea republikaaninen puolue on tehnyt yhteistyötä Teekutsuliikkeen kanssa uudistaakseen puoluetta vuoden 2008 vaalitappion jälkeen.

PERUSSUOMALAISTEN KANNATUS ALKOI NOUSTA LOPPUVUONNA 2008, KUN FINANSSIKRIISI LEVISI YHDYSVALLOISTA EUROOPPAAN.

Vuonna 2010 Teekutsuliike sai jalansijaa Yhdysvaltojen poliittisessa järjestelmässä, kun republikaanien kongressiedustaja Michelle Bachmann perusti edustajainhuoneeseen Teekutsuliikkeen ryhmän. Enimmillään sillä on ollut kuusikymmentä jäsentä, nykyisellään 48. Vuoden 2012 presidentinvaaleihin mennessä Teekutsuliikkeestä oli tullut merkittävä voima republikaanisen puolueen sisäisessä valtakamppailussa. perussuomalaiset

Perussuomalaiset perustettiin vuonna 1995 konkurssiin menneen Suomen Maaseudun Puolueen raunioille. Se etsi potentiaalista kannattajakuntaansa läpi 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen. Vielä vuonna 2008 julkaistussa Maisterisjätkä-omaelämäkerrassaan puolueen puheenjohtaja Timo Soini puhutteli ennen kaikkea entisiä SMP:n kannattajia palaamaan takaisin juurilleen. Kansallismielisiksi ja kristillissosiaalisiksi itsensä määrittelevät perussuomalaiset ovat vaalitutkimusten mukaan ennen kaikkea keski-ikäisten ja nuorempien miesten puolue. Vuoden 2011 vaaleissa puolue oli suosituin niin alemman keskiluokan kuin työväestön keskuudessa. Kaksi kolmasosaa puolueen äänestäjistä oli miehiä. Puolue ei määrittele itseään sen enempää oikeistolaiseksi kuin vasemmistolaiseksikaan, minkä seurauksena se ajaa keskenään ristiriitaisia tavoitteita. Perussuomalaisten kannatus alkoi nousta loppuvuonna 2008, kun finanssikriisi levisi Yhdysvalloista Eurooppaan ja ampaisi lentoon, kun keskustan ja kokoomuksen luotsaama hallitus päätti


067

Teekutsuliike ja perussuomalaiset kansanliikkeinä

osallistua Kreikan ensimmäiseen tukipakettiin syksyllä 2010. Ensimmäisessä aallossa puolue söi keskustan kannatusta, myöhemmin sosiaalidemokraattien. Perussuomalaisten eduskuntavaalivoittoa vuonna 20111 on selitetty sillä, että puoluetta äänestäneet tunsivat epäluottamusta muita puolueita ja poliitikkoja kohtaan, kannattivat perinteisiä arvoja ja vastustivat Euroopan unionia sekä maahanmuuttoa (Grönlund & Westinen 2012). Eurooppalaisten populististen puolueiden kannatusta on selitetty yleisesti kurin ja järjestyksen kaipuulla, antifeminiinisyydellä sekä vahvan johtajan kaipuulla. Toisin kuin Teekutsuliikkeellä, Euroopassa oikeistopopulistisilla liikkeillä on poikkeuksetta ollut karismaattinen johtaja, joka 1) herättelee kansaa kertomalla sen elämäntavan olevan uhattuna, 2) tekee erottelun kansan ja eliitin välillä sekä 3) mobilisoi eliitinvastaisen kansanliikkeen (Niemi 2012, 328–329). teekutsuliike kansanliikkeenä

Theda Skocpol ja Vanessa Williamson piirtävät tutkimuksessaan kuvan tyypillisestä Teekutsuliikkeen aktiivista. Hän on jo työuransa tehnyt eläkeläinen, valkoinen, konservatiivinen ja kohtalaisesti toimeentuleva. Hänen lapsensa ovat muuttaneet pois kotoa ja hänen on vaikea hyväksyä muuttuvaa maailmaa. Naisia on aktiiveina lähes yhtä paljon kuin miehiä (emt. 42–44). Teekutsuliikkeen retoriikassa keskiössä on liittovaltion ja sen sosiaaliohjelmien vastustaminen ja veroasteen pie-

EUROOPPALAISTEN POPULISTISTEN PUOLUEIDEN KANNATUSTA ON SELITETTY YLEISESTI KURIN JA JÄRJESTYKSEN KAIPUULLA, ANTIFEMINIINISYYDELLÄ SEKÄ VAHVAN JOHTAJAN KAIPUULLA.

nentäminen. Teekutsuliikkeen aktiivit ovat sitä mieltä, että he itse ovat ansainneet eläkkeensä ja etuutensa, mutta toiset eivät syystä tai toisesta ole. ”Toiset” ovat teekutsulaisten mielikuvissa paperittomia (latinalaisamerikkalaisia) siirtolaisia tai laiskottelijoita (afroamerikkalaisia tai valkoisia hulttionuoria). Skocpolin ja Williamsonin mukaan Teekutsuliikkeen kokouksissa kuitenkin vältetään avointa rasistista kielenkäyttöä (emt., 54–77). Beverly Skeggs (2014) voisi sanoa, että Teekutsuliikkeen ruohonjuuritapaamisissa pyritään luomaan keskiluokkaista kunnollisuutta, moraalista ylemmyyttä ja identiteettiä tekemällä ero kelvottomaksi kuviteltuun. Teekutsuliikkeen sisällä toimii myös nuorempia libertaareja, mutta he ovat selkeä vähemmistö liikkeen tapaamisissa. Heitä yhdistää (usein uskonnollisiin) konservatiiveihin lähinnä liittovaltion vastainen retoriikka (emt., 34–40).

1 Vuoden 2015 eduskuntavaaleista ei ole vielä julkaistu kokonaisvaltaista tutkimusta.


068

Peruste #4 2015

TEEKUTSULIIKKEEN POLIITTINEN TARKOITUSPERÄ ON OLLUT YHDISTÄÄ OIKEISTOLAINEN ELINKEINOELÄMÄN YLÄLUOKKA SEKÄ VALKOINEN TYÖVÄEN- JA KESKILUOKKA YHTEISTEN INTRESSIEN TAAKSE: TAKAAMAAN UUSLIBERALISTISEN PROJEKTIN JATKUVUUS TALOUSKRIISISTÄ HUOLIMATTA.

oikeistopopulismi uusliberalismin ilmentymänä

Matt Guardino ja Dean Snyder käsitteellistävät vuonna 2007 Yhdysvalloissa alkaneen ja vuonna 2008 maailmanlaajuiseksi levinneen talouskriisin nimenomaan uusliberalismin kriisinä. He ymmärtävät Teekutsuliikkeen uusliberalismin kriisin ilmentymänä poliittisessa ylärakenteessa. Guardinon ja Snyderin mukaan Teekutsuliikkeen poliittinen tarkoitusperä on ollut yhdistää oikeistolainen elinkeinoelämän yläluokka sekä valkoinen työväen- ja keskiluokka yhteisten intressien taakse: takaamaan uusliberalistisen projektin jatkuvuus talouskriisistä huolimatta. Guardinon ja Snyderin selitysmalli sille, miksi yhdysvaltalainen valkoinen keski- ja yläluokka on tukenut uusliberalistista politiikkaa, on perinteisen vulgaarimarxilainen: heidän mukaansa media on ollut keskeinen väline, kun taloudellinen ja poliittinen eliitti on suostutellut valkoista työväen- ja keskiluokkaa uusliberalismin taakse. On totta, että medialla, ennen kaikkea Fox Newsillä ja konservatiivisten radioäänien isännöimillä puheradioilla, on ollut merkittävä rooli Teekutsuliikkeen muodostumisessa. Median vaiku-

tuksen liiallinen korostaminen on Skocpolin ja Williamsonin tutkimuksen mukaan kuitenkin vääristänyt kuvaa liikkeestä. Heidän mukaansa Teekutsuliike on – tai ainakin oli aluksi – aito ruohonjuuritason kansanliike, joka oli riippumaton niin Washingtonin poliitikoista kuin Wall Streetin talouselämän vaikuttajista. Teekutsuliikkeen aktiivit ovat jokseenkin kiusaantuneita siitä, että sekä elinkeinoelämän eliitti että republikaaninen puolue ovat yrittäneet käyttää liikettä omien intressiensä ajamiseen. Alkuvaiheessa huomattava osa liikkeen aktiiveista identifioi itsensä sitoutumattomiksi äänestäjiksi. liikkeiden vertailua

Perussuomalaisia on kuvattu aatteeltaan hyvinvointisovinistiseksi (Pyrhönen 2015): puolueessa kannatetaan hyvinvointivaltiota, mutta sen hedelmät halutaan jakaa hyvin rajatulle ihmisryhmälle. Perussuomalaisten keskuudessa talouskuripolitiikka (esimerkiksi kehitysyhteistyömäärärahojen leikkaus) nautti suosiota niin kauan, kun sen kuviteltiin koskevan ”toisia”. Perussuomalaisten kannattajat vetivät tukensa Juha Sipilän


069

Teekutsuliike ja perussuomalaiset kansanliikkeinä

hallituksen talouskuripolitiikalta heti, kun sen leikkausesitykset kohdistuivat puolueen ydinkannattajakunnan etuihin, kuten sosiaalietuuksiin ja palkanlisiin. Ylen julkaiseman puolueiden kannatusmittauksen mukaan perussuomalaisten kannatus romahti viidestätoista prosentista alle kymmeneen loppusyksyllä 2015 sen jälkeen, kun hallitus oli esittänyt leikkauksia. Teekutsuliikkeen suhtautumisessa liittovaltion sosiaaliohjelmiin on samankaltaisia piirteitä. Skocpolin ja Williamsonin (2012, 174–177) mukaan Teekutsuliikkeen ruohonjuuritason aktiivit kääntyivät vastustamaan leikkauksia, kun he huomasivat omien sosiaalietujensa olevan vaarassa. Republikaanit vetivät senaatissa tukensa radikaalilta budjettiesitykseltä, koska Teekutsuliikkeen aktiivit vastustivat sitä. Esitys olisi sisältänyt huomattavia leikkauksia eläkkeisiin ja sosiaalietuuksiin, muun muassa lakkauttanut Medicare-ohjelman, joka takaa terveydenhuollon kaikille yli 65-vuotiaille vakuutusmaksun maksaneille. Skocpolin ja Williamsonin tutkimuksen mukaan Teekutsuliikkeen aktiivien enemmistö perustelee uskonnolla poliittisia näkemyksiään, kuten sukupuolineutraalin avioliittolain ja abortin vastustamista sekä tieteellisen metodin ja ilmastonmuutoksen kyseenalaistamista. Myös perussuomalaisten kannattajakunta on keskimääräistä uskonnollisempaa ja Soini on perustellut poliittisia näkemyksiään katolisuudellaan. Perussuomalaisten EU-vastaisuutta voi puolestaan verrata Yhdysvalloissa etäiseksi ja tuhlailevaksi koetun liittovaltion vastustamiseen. Sekä Teekutsuliikkeen että perussuo-

malaisten suosio on antanut tukea niin sanotulle suuntateorialle. Sen mukaan äänestäjät haluavat olla varmoja siitä, että ehdokkailla on selkeä kanta heille tärkeissä asiakysymyksissä, jopa jyrkempi kuin äänestäjillä itsellään. Varsinkin perussuomalaisten niin sanotulle maahanmuuttokriittiselle siivelle on ominaista intensiivinen poliittinen tyyli. Vastakkainasettelu omien ja toisten näkemysten välillä on suorastaan uskonnollisen voimakas, ja tästä seuraa vastustajien demonisointia. mitä vasemmiston tulisi oppia oikeistopopulismin noususta?

Niin Yhdysvaltain kuin Euroopan vasemmistossa on vaadittu uusliberalismin kritiikkiä ja populaarin demokraattisen liikkeen synnyttämistä (esim. Guardino & Snyder 2012, 546–547). Vaatimukseen sisältyy oletus siitä, että oikeistopopulistiset liikkeet olisivat epäaidompia kansanliikkeitä kuin poliittinen vasemmisto. Teekutsuliikkeestä on annettu julkisuudessa hyvin yksipuolinen kuva rikkaiden oikeistolaisten kapinakerhona. Teekutsuliikkeessä toimii kuitenkin hyvin erilaista väkeä, ja ainakin aluksi se oli aito ruohonjuuritason liike. Samanlainen ylimielinen asenne kohdistuu Suomessa perussuomalaisiin. Jos suomalainen vasemmisto haluaa aidosti miettiä sitä, miksi talouskriisi on kanavoitunut poliittisessa ylärakenteessa oikeistopopulismin eikä vasemmiston kannatuksen kasvuna, sen tulisi analysoida perussuomalaisia kansanliikkeenä. Populististen liikkeiden kannatusta on marxilaisittain yritetty selittää taloudellisilla lamakausilla. Populistiset liikkeet niin Euroopassa kuin Yhdysval-


070

Peruste #4 2015

loissa ovat kuitenkin tulleet jäädäkseen. Yhdysvalloissa talous on hiljalleen elpynyt, talouskasvun arvioidaan ylittävän 3 prosenttia vuonna 2015, ja liittovaltion velkaantumisen tahti on hidastunut. Huono-osaisuuskaan ei selitä populististen liikkeiden kannatusta kuin pieniltä osin. Teekutsuliikkeen kannatus on keskittynyt Yhdysvalloissa suurten kaupunkien vauraisiin valkoisiin ympäristökuntiin ja vaalipiireihin. Myös Suomessa perussuomalaisten kannatus on vahvinta vauraalla Uudellamaalla. Suomalaisen vasemmiston heikon kannatuksen yksi syy voi olla siinä, että vasemmistopuolueiden puheet ja toiminta ovat näyttäytyneet vasemmistoliikkeen ulkopuolella oleville ristiriitaisina. Kyse ei ole ainoastaan siitä, että vasemmistoliitto ja sosiaalidemokraatit olivat mukana vuosina 2011–2014 kokoomusvetoisessa hallituksessa. Painoarvoa lienee myös sillä, että monet arvoliberaalin vasemmiston kannattamat

poliittiset tavoitteet ovat edistyneet nimenomaan uusliberalismin aikakaudella, 1990-luvun alusta alkaen – vaikkapa vapaa liikkuvuus tai seksuaalinen ja sukupuolinen moninaisuus. Konservatiivisten oikeistopopulistien on tällöin ollut helppo leimata vasemmisto ”valtaeliitiksi” ja siten myös talouskriisin osasyylliseksi. Populistiset liikkeet muuttavat poliittista agendaansa tilanteen mukaan. Yhdysvalloissa Teekutsuliikkeen ehdokkaat ovat siirtäneet retoriikkansa painopistettä talouskurivaatimuksista enemmän maahanmuuttopolitiikkaan ja perhesuunnittelun vastustamiseen vuoden 2016 vaaleihin valmistautuessaan. Vasemmisto voi myös Suomessa varautua oikeistopopulistien retoriikan kovenemiseen, kun perussuomalaisten kannatus laskee. Kirjoittaja on tutkija journalismin, viestinnän ja median tutkimuskeskuksessa Tampereen yliopistossa.

lähteet: ✕✕

Grönlund, Kimmo & Jussi Westinen (2012) Puoluevalinta. Teoksessa Muutosvaalit 2011. (Toim.) Sami Borg. Edita: Helsinki. 156–189.

✕✕

Guardino; Matt & Dean Snyder (2012) The Tea Party and the Crisis of Neoliberalism: Mainstreaming New Right Populism in the Corporate News Media. New Political Science 4:34, 527–548.

✕✕

Niemi, Mari K. (2012) Timo Soini perussuomalaisen identiteetin isänä. Teoksessa Jytky: Eduskuntavaalien 2011 mediajulkisuus. (Toim.) Ville Pernaa & Erkka Railo. Kirja-Aurora, Turun yliopisto: Turku. 324–349.

✕✕

Pyrhönen; Niko (2015) The True Colors of Finnish Welfare Nationalism. Consolidation of Neo-Populist Advocacy as a Resonant Collective Identity through Mobilization of Exclusionary Narratives of Blue-andWhite Solidarity. Helsingin yliopisto: Helsinki.

✕✕

Skeggs, Beverly (2014) Elävä luokka. Tampere: Vastapaino. (Alkuteos: Class, Self, Culture, 2004.)

✕✕

Skocpol, Theda & Vanessa Williamson (2012): The Teaparty and Remaking of Republican Conservatism. Oxford University Press: New York & Oxford.


071

kirjat

Kirja-arvio

uuden energiapolitiikan aika on ovella hminen pystyy lentämään kuuhun, mutta ei tuottamaan energiaa kestävällä tavalla. Vai pystyykö? Kestävään energiantuotantoon siirtyminen riippuu ennen kaikkea energiayhtiöiden valinnoista ja poliittisesta päätöksenteosta. Niihin vaikuttavat voimakkaasti muun muassa etujärjestöt ja voitontavoittelu. Energiavallankumous on kuitenkin jo ovella. Maamme energia on teos, joka jokaisen politiikassa toimivan pitäisi lukea – tai oikeastaan jokaisen suomalaisen. Kymmenen professorin ja yhden taiteilijan puheenvuorot on tiivistetty yhteensä 150 sivuun, joten luku-urakka ei ole ylivoimainen. Kirjan artikkelit ovat hyvin käytännönläheisiä. KTT Raimo Lovio pohdiskelee artikkelissaan Suomen mahdollisuuksia kehittyä vihreän talouden mallimaaksi. Siihen on hyvät mahdollisuudet. Puusta tuli vuonna 2012 Suomen tärkein energialähde öljyn neljäkymmentävuotisen valtakauden jälkeen. Lämpöä sisätiloihin siirtävät lämpöpumput ovat yleistyneet vauhdilla, ja ne tuottavat energiaa jo yhden Loviisan ydinvoimalan verran. Tuulivoiman osuus sähkön kotimaisesta tuotannosta oli helmikuussa 2015 neljä prosenttia. Biokaasun tuotanto ja au-

rinkoenergia ovat hitaasti yleistymässä. Lovion mukaan 2020-luvun tavoitteiksi on otettava kivihiilen käytön alasajo sekä öljyn käytön jatkuva vähentäminen. Kivihiilen käytön lopettaminen kaukolämmön tuotannossa on mahdollista, jos rakennusten lämmitystarvetta vähennetään ja hiiltä korvataan maa- ja biokaasulla, puulla, suurilla lämpöpumpuilla, hukkalämmöllä sekä geotermisellä energialla. Öljyn käyttöä lämmityksessä puolestaan voidaan vähentää nostamalla asteittain polttoöljyjen verotusta ja suuntaamalla lisääntyvät verotulot vaihtoehtoisten investointien, kuten maalämmön ja bioenergian, tukemiseen. Liikenteessä öljyn käyttöä voidaan vähentää verotuksella ja joukkoliikennettä sekä pyöräilyolosuhteita kehittämällä.

Halme, Hukkinen, KorppiTommola, Linnanen, Liski, Lovio, Lund, Luukkanen, NoksoKoivisto, Partanen & Wilenius (2015): Maamme energia. Into Kustannus, Helsinki. 150 s.

riina simonen

KESTÄVÄÄN ENERGIANTUOTANTOON SIIRTYMINEN RIIPPUU ENNEN KAIKKEA ENERGIAYHTIÖIDEN VALINNOISTA JA POLIITTISESTA PÄÄTÖKSENTEOSTA.


072

Peruste #4 2015

FT Jouko Korppi-Tommola kirjoittaa vielä yksityiskohtaisemmin puusta, maasta ja auringosta asumisen lämmönlähteinä. Käsitys, jonka mukaan Suomi on liian pohjoinen maa aurinkoenergian tuotantoon, elää yhä sitkeässä. Suomessa auringon säteilyä saadaan yhtä paljon kuin Berliinissä ja noin 70 prosenttia Sisilian säteilymäärästä. Korppi-Tommolan mukaan voisimme lämmittää käyttövetemme aurinkoenergialla seitsemänä kuukautena vuodessa, maaliskuulta lokakuulle. Suurin osa suomalaista asuu edelleen omakoti- ja rivitaloissa. Omakotitaloista 44 prosenttia (noin puoli miljoonaa taloa) lämpenee sähköllä ja 19 prosenttia polttoöljyllä. Tämä johtuu energiayhtiöiden voimakkaasta markkinoinnista ja edullisista investointikustannuksista. Jos lämmitysjärjestelmät puolessa sähkölämmitteisistä omakoti- ja rivitaloista sekä kaikissa öljylämmitteisissä taloissa vaihdettaisiin maalämpöön, muutos synnyttäisi noin 8 miljardin euron kotimaisen liiketoiminnan. Pelkästään maalämpöpumppujen asennus-

SUOMESSA AURINGON SÄTEILYÄ SAADAAN YHTÄ PALJON KUIN BERLIINISSÄ JA NOIN 70 PROSENTTIA SISILIAN SÄTEILYMÄÄRÄSTÄ.

työ tarjoaisi työtä lähes 20 000 henkilötyövuodeksi, ja valtio saisi verotuloja 1,5 miljardia euroa. Päästöt vähenisivät noin 2 miljoonaa hiilidioksiditonnia joka vuosi. Energiatehokkainta olisi rakentaa taloihin älykkäälle hybridilämmitykselle perustuvat järjestelmät. Hybridijärjestelmät voidaan rakentaa taloihin, joissa on vesikiertoinen lattia- tai patterilämmitys. Ne käyttävät maalämmön lisäksi talvella puuta ja kesällä aurinkoenergiaa. Klapit saataisiin harvennushakkuista, mikä lisäisi paikallista työllisyyttä ja energiaomavaraisuutta. TkT Peter Lundin artikkeli energiavallankumouksesta on kirjan moraalifilosofisinta antia. Mukana on paljon myös konkreettisia ehdotuksia. Heti alkuun Lund muistuttaa, että teollisuusmaat käyttävät peräti 80 prosenttia maailman resursseista, vaikka muodostamme alle 20 prosenttia maailman väestöstä. Kansainvälisen ilmastopaneelin IPCC:n mukaan kasvihuonekaasupäästöt pitäisi vähintään puolittaa vuoteen 2050 mennessä, jotta välttyisimme ekokatastrofilta. Vaikka tässä tavoitteessa onnistuttaisiin, maapallon keskilämpötila nousee silti vähintään kahdella asteella vuosisadan puoliväliin mennessä, mistä aiheutuu ongelmia. Jos päästöt eivät käänny laskuun seuraavien viiden vuoden aikana, ilmaston lämpeneminen ja sen seuraukset saattavat riistäytyä käsistä. Ilmastosolidaarisuus köyhempiä maita kohtaan edellyttää, että esimerkiksi Suomi vähentää päästöjään 80–90 prosenttia vuoteen 2050 mennessä. Lund kysyy, onko oikein, että Helsingin Energia tuottaa sähköä yhä kivihiilellä ja myy ylijäävää sähköä markki-


073

Kirja-arvio

noille hyvään hintaan, koska saastuttaja maksaa -periaate ei toteudu. Kuinka eettistä on, että helsinkiläisten verotusta kevennetään kymmenillä miljoonilla euroilla vuodessa tuottamalla energiaa kestämättömällä tavalla myös muille kuin helsinkiläisille? Saksa päätti luopua ydinvoimasta vuonna 2011. Päätöstä edelsi perusteellinen moraalinen keskustelu niin sanotussa eettisessä komiteassa, joka koostuu filosofeista ja yhteiskunta-ajattelijoista. Näiden suositusten pohjalta syntyi Saksan energiewende, energiakäänne kohti uusiutuvaa energiaa. Suomessa sen sijaan ei juurikaan keskustella globaalista oikeudenmukaisuudesta tai eettisyydestä ydinvoima- ja muiden energiapäätösten yhteydessä. Ilmastonmuutos on osoitus siitä, että talousjärjestelmässä on virhe. Tarvitaan siis globaali energiavallankumous. Tässä vallankumouksessa voittajamaita ovat ne, jotka älyävät ajoissa satsata uuteen tekniikkaan ja kehittävät energia-alan teollisuutta. Uudet innovaatiot luovat työtä: uusiutuva energia työllistää jopa viisi kertaa enemmän kuin hiili- tai ydin-

voima. Alan osaaminen ja teknologia voivat olla valtti myös vientimarkkinoilla. Energiavallankumouksia voidaan toteuttaa myös paikallisesti, kuten Kotkassa on tehty. Kaupungissa on toteutettu vihreän energiatuotannon ohjelmaa jo vuodesta 2003. Ohjelma sisältää muun muassa biovoimalan, biokaasulaitoksen, jätteiden hyödyntämisen, tuulivoimaa ja biopolttoaineita. Nyt Kotkan kaupungin energiayhtiö on kehittämässä energian varastointia, biolietteiden hyödyntämistä, aurinkosähköä rakennuksissa sekä datakeskuksen hukkalämmön talteenottoa. Kymmenessä vuodessa energiatuotannon päästöt ovat vähentyneet peräti 40 prosenttia. Tavoitteena on nostaa kotimaisen energian käyttöä niin, että sen osuus on vähintään 90 prosenttia vuonna 2020. Kotkan Energia Oy:n henkilöstömäärä on kaksinkertaistunut kymmenessä vuodessa ja yhtiön liiketoiminta on kestävällä pohjalla. Kirjoittaja on YTM, syväekologisesti ajatteleva vasemmistoaktiivi ja vapaa keikkatyöläinen.

SAKSA PÄÄTTI LUOPUA YDINVOIMASTA VUONNA 2011. PÄÄTÖSTÄ EDELSI PERUSTEELLINEN MORAALINEN KESKUSTELU NIIN SANOTUSSA EETTISESSÄ KOMITEASSA, JOKA KOOSTUU FILOSOFEISTA JA YHTEISKUNTA-AJATTELIJOISTA.


074

Peruste #4 2015

rahareformi lopettaisi velkakriisit

Ville Iivarinen. Raha. Mitä se todella on ja mitä sen tulisi olla? Into Kustannus. Helsinki. 2015. 281 sivua.

joonas laine

ille Iivarisen kirja Raha. Mitä se todella on ja mitä sen pitäisi olla? (Into Kustannus) nivoutuu Suomessa viime vuosina virinneeseen keskusteluun, jossa on haastettu taloustieteen valtavirran opinkappaleita kapitalistisen markkinatalouden toimintaperiaatteista. Aihe on merkityksellinen, koska sillä on suora yhteys politiikan tavoitteisiin ja siihen, mitä politiikassa ylipäätään pidetään mahdollisena. Tunnetuin esimerkki poliittisen taloustieteen vastavirtauksista lienee tutkijoina toimivien Jussi Ahokkaan ja Lauri Holapan blogi Raha ja talous sekä heidän kirjansa Rahatalous haltuun. Irti kurjistavasta talouspolitiikasta (Like 2014). Nyt keskusteluun nousee lisää ääniä. Rahassa on kolme osaa. Ensin käydään läpi, mitä raha on ja miten se syntyy talouteen. Toisessa osassa kuvataan, mitä edellisestä Iivarisen mukaan seuraa, ja viimeisessä osassa esitellään vaihtoehtoinen malli nykyiselle tavalle luoda rahaa talouteen.

AIHE ON MERKITYKSELLINEN, KOSKA SILLÄ ON SUORA YHTEYS POLITIIKAN TAVOITTEISIIN JA SIIHEN, MITÄ POLITIIKASSA YLIPÄÄTÄÄN PIDETÄÄN MAHDOLLISENA.

Iivarisen teoria rahan synnystä on hyvin samankaltainen kuin taloustieteen jälkikeynesiläistä koulukuntaa edustavien Ahokkaan ja Holapan näkemys. Raha syntyy, kun pankit päättävät myöntää lainaa ja kirjaavat lainanottajan tilille rahasumman. Vastaavasti rahaa häviää sitä mukaa, kun lainaa maksetaan takaisin. Yhden rahamääräinen varallisuus on toisen velkaa. Rahahierarkian huipulla on valtion keskuspankkiraha, joka ei toimi “jokapäiväisenä rahana”, mutta jota yksityiset pankit kuitenkin tarvitsevat pankkien välisen maksuliikenteen selvittämiseen. Keskuspankki lainaa pankeille niiden tarvitseman keskuspankkirahan kaikissa tilanteissa, jotta pankit voisivat aina luottaa toistensa maksukykyyn. Iivarinen käy läpi myös suomalaisten poliitikkojen ja raha-alan ammattilaisten näkemyksiä siitä, mitä raha on. Hän osoittaa, miten esimerkiksi Suomen Pankin näkemys rahan syntymekanismista on aivan toisenlainen kuin Finanssialan keskusliiton toimitusjohtaja Piia-Noora Kaupin tai rahoituksen professori Vesa Puttosen. Rahan toinen osa on kirjan pisin ja vähiten mielenkiintoinen, sillä se on pitkälti yhteenvetoa nykymuotoisen pankkikapitalismin väärinkäytöksistä ja huonoista seurauksista. Kirjan kolmannessa ja mielenkiintoisimmassa osassa Iivarinen esittelee kan-


075

Kirja-arvio

nattamansa vaihtoehtoisen rahamallin. Samankaltaista reformia ovat esittäneet jo 1930-luvulta lähtien Irving Fisherin kaltaiset taloustieteilijät. Iivarisen mallissa yksityisiltä pankeilta poistetaan oikeus luoda rahaa, koska niiden toiminta tekee taloudesta epävakaan. Rahan luominen annetaan demokraattisesti valvotun keskuspankin yksinoikeudeksi. Koska keskuspankki on kaiken rahan viimekätinen lähde – kuten nykyisessäkin järjestelmässä – se ei voi tosiasiassa velkaantua kenellekään. Yksityispankeille taas asetetaan sadan prosentin varantovaatimus, jolloin niistä tulee vain ihmisten rahojen säilytyspaikkoja eivätkä ne voi luoda uutta velkaa. Menonsa ne kattavat perimällä palvelumaksuja maksujen välittämisestä. Ahokas ja Holappa painottavat, että rahapoliittisesti suvereeni valtio voi aina lainata tarvitsemansa varat omasta keskuspankistaan täystyöllisyyden takaavan kysyntätason ylläpitämiseksi. Iivarinen on sekä radikaalimpi että maltillisempi. Hän vaatii ”velatonta rahaa”, kun Ahokkaalle ja Holapalle kelpaa nykyisen kaltainen raha. Iivarinen ei sen sijaan juurikaan käsittele esimerkiksi täystyöllisyyden kaltaisia tavoitteita. Siinä missä melko vakavaan tyyliin kirjoittavat Ahokas ja Holappa asemoituvat poliittisesti vasemmalle, räväkällä pamflettityylillä kynäilevä Iivarinen suomii sekä oikeistolaisia että vasemmistolaisia – jälkikeynesiläisiä unohtamatta. Raha on hyödyllinen puheenvuoro taloustieteen valtavirran harhakäsityksistä. Kirjan heikkous on, että Iivarinen näkee kapitalismin ongelmien johtuvan lähinnä talouden kiertoprosessista. Hän

ESIMERKIKSI SUOMEN PANKIN NÄKEMYS RAHAN SYNTYMEKANISMISTA ON AIVAN TOISENLAINEN KUIN FINANSSIALAN KESKUSLIITON TOIMITUSJOHTAJA PIIA-NOORA KAUPIN TAI RAHOITUKSEN PROFESSORI VESA PUTTOSEN.

pitää pankkien tyhjästä luomaa velkarahaa ja sen korkoja syynä talouden kasvupakkoon, jatkuvaan lisävelkaantumiseen ja vuorotteleviin talouskupliin ja romahduksiin. Tämä on hänen rahakritiikkinsä ydin. Velkakriisejä tulisi kuitenkin tarkastella rahajärjestelmää laajemmasta näkökulmasta. Jos kapitalistisen tuotantotoiminnan kannattavuus on heikkoa tai epävarmaa, rahapääoma pakenee investoinneista osinkoihin, arvopapereihin ja pankkitalletuksiin. Talletuksista aiheutuu pankeille korkomenoja, joiden kattamiseksi niiden on lisättävä lainanantoa. Kun yritykset – talouden yksityinen sektori – haluavat säästää eivätkä lainata pankeilta, pankit voivat lainata vain julkiselle sektorille ja kotitalouksille. Kriisin mahdollisuus piilee tällöin siinä, että velkakirjavarallisuus on ehdollista. Sen todellinen arvo on riippuvainen velallisten maksukyvystä ja voi romahtaa rajusti ennen kuin omistaja ehtii realisoida varallisuuden. Investoinnit tuotantoon synnyttävät uutta varallisuutta ja tulovirtoja, joista velallisten maksukyky on riippuvainen. Mitä vähemmän yritykset investoivat suoraan tuotantoon ja mitä enemmän ne vain kerryttävät pankkitili- ja


076

Peruste #4 2015

ONGELMAN SYY EI OLE VAIN RAHAJÄRJESTELMÄSSÄ, VELASSA JA KOROISSA VAAN MYÖS SIINÄ, MITÄ TAPAHTUU KAPITALISTISESSA TUOTANTOPROSESSISSA.

arvopaperivarallisuutta, sitä enemmän velallisten kyky maksaa korkoja vaarantuu. Tilinpidon perusperiaatteiden mukaan yhden rahavarallisuus on toisen velkaa. Mitä suuremmaksi omistavan luokan pankkitilivarallisuus kasvaa ja mitä enemmän investoinnit tuotantoon pienenevät, sitä varmemmin se ajaa velallisia – kotitalouksia tai valtioita – kohti maksukyvyttömyyttä ja konkurssia. Pankkitilivarallisuus paljastuu velkakriisissä vain symboliseksi varallisuudeksi, jolla ei enää olekaan vastinetta todellisuudessa. Ongelman syy ei näin ole vain rahajärjestelmässä, velassa tai koroissa sinänsä, vaan myös siinä, mitä tapahtuu kapitalistisessa tuotantoprosessissa. Rahan puolustukseksi on sanottava, että pamflettityyliin sopii nimetä vain muutama asia kaikkien vaikeuksien perimmäiseksi syyksi. On kuitenkin selvää, että valinta on tehty kokonaisuuden hahmottamisen kustannuksella. Tuotantovälineiden kapitalistista yksityisomistusta, sille rakentuvaa tuotantojärjestelmää, kilpailua ja näiden yhteyttä talous- ja velkakriiseihin Raha ei käsittele.

Toinen merkittävä heikkous on rahareformia esittelevän osion lyhyys. Itse mallin esittely, seurausten pohdinta ja kritiikkiin vastaaminen on saanut vain 35 sivua tilaa. Iivarinen itse näkyy ajattelevan uuden rahamallin tuoman muutoksen olevan lopulta ”pieni, lähes huomaamaton”. Hänen mukaansa se vaatisi ”ainoastaan, että kerran yhdessä päätämme muuttaa rahan kirjanpidon sääntöjä”. Tämä saattaa selittää pohdintojen lyhyyden. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että pankkivetoisen luotonlaajennuksen korvaaminen valtion toimilla merkitsisi talouteen liittyvän suoran poliittisen päätöksenteon huomattavaa kasvua. Iivarinen ei sivuuta asiaa, mutta rahauudistuksen näitä seurauksia olisi kannattanut käsitellä pitemmin ja yksityiskohtaisemmin. Kenen etujen mukainen uudistus olisi, ja kuka siitä kärsisi? Iivarinen esittää, että kaikki hyötyisivät rahareformista – sekä oikeisto että vasemmisto voisivat saada haluamansa. Tämä vaikuttaa liian optimistiselta. Iivarisen mukaan todellisuus muuttuisi velattoman rahan avulla sellaiseksi, kuin ihmiset sen nyt kuvittelevat olevan. Pankit eivät loisi rahaa tyhjästä, eikä yhden rahavarallisuus ei enää olisi toisen velkaa. Iivarinen näkee rahan luoman verhon taakse ja tekee selväksi, miten mieletöntä on, että tietokoneelle tehtyjen kirjanpitomerkintöjen annetaan rajoittaa yhteiskunnan toimintavapautta. Tältä osin hänen johtopäätöksiinsä on helppo yhtyä. Kirjoittaja on Turun metallityöväen ammattiosasto ry 49:n toimikunnan jäsen.


077

Kirja-arvio

syvenevien jakolinjojen suomi ntti Kaihovaaran toimittama artikkelikokoelma Jakolinjojen Suomi ilmestyi alkuvuodesta 2015. Nyt vuoden lähestyessä loppuaan se on kenties vielä ajankohtaisempi. Jakolinjojen Suomen yhdeksästä artikkelista jokainen keskittyy yhteen suomalaista yhteiskuntaa jakavaan teemaan. Käsiteltävänä ovat esimerkiksi terveyserot, etnisyys, osallisuus ja sosiaalinen liikkuvuus. Kirjan suurena tarinana ja erityisenä ansiona on sen osoittaminen, miten nämä kaikki teemat kietoutuvat tosiasiassa yhteen: intersektionaalinen lähestymistapa toimii. Artikkelit muodostavat yhdessä vahvan puolustuspuheen pohjoismaiselle hyvinvointivaltiolle, universalistiselle sosiaaliturvalle ja ponnekkaalle tulo- sekä varallisuuseroja kaventavalle politiikalle. Pasi Saukkosen etnisiä ja kulttuurisia eroja luotaava artikkeli Meikäläiset ja muukalaiset – etnisten ja kulttuuristen erojen Suomi on viimeaikaisen turvapaikanhakijoiden määrän kasvun valossa erityisen kiinnostava. Saukkonen huomauttaa, että perinteisesti yhtenäiskulttuurina pidetty Suomi on ollut vuosisatoja monikulttuurinen, eikä ihmisryhmien liikehdintä ole historian valossa meillekään uutta. Saukkosen mukaan Suomi on lainsäädännön ja virallisen yhteiskunnan tasolla yhtä aikaa sekä nationalisti-

nen että multikulturalistinen. Lainsäädäntömme on toisaalta tarjonnut useille vähemmistöillemme, kuten suomenruotsalaisille, suhteellisen laajat kulttuuriset oikeudet sekä yhdenvertaisen aseman. Toisaalta esimerkiksi uusien vähemmistöjen kohdalla käytännön kotouttamispolitiikka on usein keskittynyt vain yksiulotteiseen ”suomalaisuuteen” sopeuttamiseen oman lähtömaan kulttuurin vaalimisen sijaan. Uudet vähemmistöt asettavat haasteita tälle järjestykselle, mutta samalla räyhänationalistiset ja rasistiset äänenpainot ovat nousseet voimakkaammiksi. Kiinnostavaa on myös pohtia, miten keskustelu ”uusista vähemmistöistä” heijastuu keskusteluun ”kotoperäisistä” vähemmistöistämme. Euroopassa tapahtunut nationalististen ja konservatiivisten näkemysten vahvistuminen ja

ARTIKKELIT MUODOSTAVAT YHDESSÄ VAHVAN PUOLUSTUSPUHEEN POHJOISMAISELLE HYVINVOINTIVALTIOLLE JA UNIVERSALISTISELLE SOSIAALITURVALLE.

Antti Kaihovaara (toim.) (2015): Jakolinjojen Suomi. Kalevi Sorsa -säätiö. 233 s.

elina vainikainen


078

Peruste #4 2015

NATIONALISTISTEN JA KONSERVATIIVISTEN NÄKEMYSTEN VAHVISTUMINEN JA OIKEISTOPOPULISTISTEN PUOLUEIDEN NOUSU ON MUUTTANUT ASENTEITA JYRKEMMIKSI ESIMERKIKSI SUOMENRUOTSALAISIA KOHTAAN.

oikeistopopulististen puolueiden nousu on muuttanut asenteita jyrkemmiksi esimerkiksi suomenruotsalaisia kohtaan. Saukkonen tiivistää kotoutumiskeskustelun ongelmat näin: ”Jos kotoutuminen ymmärretään oman paikkansa löytämisenä yhteiskunnassa, se voidaan ja on syytä nähdä prosessina, joka koskettaa kaikkia yhteiskunnan jäseniä heidän taustoistaan, identiteetistään tai lähtökohdistaan riippumatta.” Samalla, kun tunnistamme maahanmuuttajien ja toisen polven maahanmuuttajien erityiset ongelmat, on ymmärrettävä, että monet hankaluudet kiinnittymisessä yhteiskuntaan ja yhteisöön johtuvat yleisestä huono-osai-

SOSIAALISEN LUOKAN PERIYTYMISESSÄ EI OLE KYSE VAIN MATERIAALISTEN RESURSSIEN TARJOAMISTA MAHDOLLISUUKSISTA.

suudesta, kouluttamattomuudesta, työttömyydestä ja vähävaraisuudesta, eivät etnisyydestä. Saukkonen osoittaa myös, miten haitallista on jakaa ihmiset kahteen kastiin sen mukaan, ovatko he suomalaisia vai eivät. Suomalaisuuden määrittely ei ole yksiselitteistä. Outi Sirniön artikkeli ylisukupolvisesta sosiaalisesta liikkuvuudesta nostaa esille tärkeän huomion. Sosiaalisen luokan periytymisessä ei ole kyse vain materiaalisten resurssien tarjoamista mahdollisuuksista. Merkittävää on myös, millaisiksi yksilö kokee omat mahdollisuutensa elämässä. Pitkään jatkunut köyhyys ja huono-osaisuus kaventavat ihmisen kykyä hahmottaa omia mahdollisuuksiaan, mikä taas edistää syrjäytymistä. Sirniön mukaan Suomessa yhä on varsin kohtalaiset edellytykset mahdollisuuksien tasa-arvon toteutumiselle, mutta sosiaalisen aseman periytyminen etenkin kaikkein hyvä- ja huono-osaisimmissa ääripäissä on huolestuttavaa. Jakolinjojen Suomi myöntää, että syvenevien yhteiskunnallisten jakolinjojen havaitseminen on helppoa mutta niiden korjaaminen haastavaa. Ongelmiin tulisi puuttua ennen kuin on liian myöhäistä. Antti Kaihovaara tiivistää toimitta-


079

Kirja-arvio

”OLEMME TIETYSSÄ MIELESSÄ TIENHAARASSA SEN SUHTEEN, HALUTAANKO SÄRÖT PAIKATA VAI ANNETAANKO NIIDEN HILJALLEEN KASVAA JA LOPULTA RIKKOA KOKO YHTEISKUNTA. MONET POVAAVAT SÄRÖJEN KASVUN OLEVAN SE TODENNÄKÖISEMPI SKENAARIO.”

mansa kokoelman päätösartikkelissa Pienempien jakolinjojen politiikka, miksi elämme nyt monessa mielessä kriittistä aikaa erilaisten jakolinjojen syvenemisen kannalta: ”Olemme tietyssä mielessä tienhaarassa sen suhteen, halutaanko säröt paikata vai annetaanko niiden hiljalleen kasvaa ja lopulta rikkoa koko yhteiskunta. Monet povaavat säröjen kasvun olevan se todennäköisempi skenaario.” Lumipallo on lähtenyt vierimään, ja sen pysäyttäminen käy hetki hetkeltä vaikeammaksi. Ratkaisuksi kirjassa esitetään – sosiaalidemokraattisen perinteen mukaisesti – kokonaisvaltaista lähestymistapaa yhteiskunta- ja hyvinvointipolitiikkaan. Tämä edellyttää kaikkien kirjassa esille nostettujen jakolinjojen huomioimista sekä yhdessä että erikseen. Kirjan mukaan tärkeitä askelmerkkejä tiellä kohti vähemmän jakautunutta Suomea ovat esimerkiksi kaikille kuuluvat eli universalistiset hyvinvointipalvelut ja sosiaalietuudet perustuloa unohtamatta. Kokemus siitä, että yhteiskunta kohtelee oikeudenmukaisesti, lisää yksilön kiinnostusta yhteiskunnalliseen osallistumiseen. Kun yhteiskunta koetaan reiluksi, veroja maksetaan mielellään ja äänestäminen tuntuu järkevältä. Ja kuten

Pertti Arajärvi artikkelissaan Päämääränä oikeudenmukaisuus kirjoittaa, epäoikeudenmukaisuuden kokemukset voivat pahimmillaan johtaa syrjäytymiseen tai rikollisuuteen. Jakolinjojen Suomi on tarpeellinen muistutus siitä, mikä unohtuu usein vasemmistolaisten keskusteluissa hyvinvointivaltiosta: emme voi nojata ideaaleissamme ”vanhoihin hyviin aikoihin” vaan tähän päivään. Hyvinvointivaltio ja sen toimintatavat on määriteltävä uudelleen, sillä maailma ympärillämme on muuttunut ja muuttuu edelleen. Kirjoittaja on YTM, yhteisöpedagogi (amk) ja Vasemmistofoorumin tiedottaja.

HYVINVOINTIVALTIO JA SEN TOIMINTATAVAT ON MÄÄRITELTÄVÄ UUDELLEEN, SILLÄ MAAILMA YMPÄRILLÄMME ON MUUTTUNUT JA MUUTTUU EDELLEEN.


080

Peruste #4 2015

aino jääskeläinen ino Jääskeläinen on helsinkiläinen kuvataiteilija, joka on valmistunut Kuvataideakatemiasta. Hän tekee pääasiassa monotypioita: taidegrafiikkaa, jossa painetaan ainoastaan yksi vedos. ”Monotypia on eräänlainen maalauksen ja grafiikan rakkauslapsi”, hän kertoo. ”Monotypiassa minua viehättää epävarmuus lopputuloksesta, kerroksellisuus ja ainutkertaisuus.” Jääskeläinen painaa myös kopiopainoa savelle: hän kutsuu tekniikkaa ”köyhän miehen litografiaksi”. Jääskeläisen töitä on ollut esillä useissa näyttelyissä Suomessa ja ulkomailla. Viime kesänä hän oli mukana Haiharan

taidekeskuksen Huominen-näyttelyssä ja vuonna 2013 Baltic States Biennalessa Kaliningradissa Venäjällä. Omia näyttelyitä hänellä on ollut muun muassa Huuto Galleriassa Helsingissä sekä Galerie Pleikussa Berliinissä. Jääskeläisen kuvissa esiintyvät usein ihmiset ja luontoaiheet. Työskentelyään hän kuvaa ennalta-arvaamattomaksi. ”Toisinaan minulle tulee kuva päähän, että tällaisen teen. Joskus taas lähden puhtaasti katsomaan, mihin teos vie. Tavoite tulee matkalla. Harvoin teos kuitenkaan näyttää siltä kuin oli alun perin tarkoitus.” ainojaaskelainen.com


Tilaa maksuton Peruste-lehti osoitteesta www.vasemmistofoorumi.fi.

Tarjoa kirjoitusideaasi Perusteeseen lähettämällä tiivis artikkelisuunnitelma osoitteeseen kuutti.koski@vasemmistofoorumi.fi. Esimerkiksi Perusteluja-osiossa julkaistaan numeron teemasta riippumattomia analyyttisesti argumentoivia keskustelunavauksia ajankohtaisista yhteiskunnallisista aiheista. Peruste hakee jatkuvasti myös numeron taiteilijoita. Tarjoa töitäsi lähettämällä 5-10 kuvanäytettä osoitteeseen kuutti.koski@vasemmistofoorumi.fi. Julkaistuista kirjoituksista ja kuvista maksetaan pienet palkkiot.


Juha Aromaa Karoliina Auvinen Fiona Harvey Janne M. Korhonen Joonas Laine Tadzio MĂźller Jiri Nieminen Ben Schiller Riina Simonen Minna Sumelius Elina Vainikainen Rebecca Willis

Peruste 4/2015: Energiapolitiikka Euroopassa