Johdanto
19
della, minkä jälkeen jäljellä oli enää enenevässä määrin hengetön ja ehtoopuolelle kääntynyt myöhäisjuutalaisuus. Eilispäivän kristillisessä korvausteologisessa retoriikassa tämä oli tietenkin juuri näin: Juutalaisuuden aika oli ohi temppelin tuhon myötä ja kristillisen uskon tultua sen tilalle aitona juutalaisuuden perillisenä. Siksi siihenastisen juutalaisuuden viimeisestä kaudesta oli paikallaan puhua myöhäisjuutalaisuutena. Tällaiselle ajattelulle ei pitäisi enää olla sijaa sen paremmin akateemisella kentällä kuin muuallakaan. Osoituksena perusteellisesta muutoksesta aikakausien atmosfääreissä onkin, että aikanaan myöhäisjuutalaisuudeksi määritelty uskonnon muoto onkin nyt varhaisjuutalaisuutta! Juutalaisuuden tarina näet jatkuu, ja loppujäähdyttelyksi aiemmin ymmärretty vaihe ymmärretään nykypäivän silmälasein tarkasteltuna varhaisvaiheeksi. Muotoutumisen aika ja pitkä traditio olivat vasta idullaan. Toisaalta varhaisjuutalaisuus -käsitettä on arvosteltu liian epämääräiseksi. Jotkut tutkijat ovatkin yrittäneet ajaa läpi uudenlaista käsitteistöä. Näin tekee esimerkiksi Gabriele Boccaccini (1991), jonka mallissa juutalaisuus jakaantuu varhaisjuutalaisuuteen (= ensimmäisen temppelin aika), keskijuutalaisuuteen (= toisen temppelin aika) sekä rabbiiniseen juutalaisuuteen. Ehdotus ei ole saanut laajaa vastakaikua. En siis puhu tässä kirjassa keskijuutalai-