Page 1

Juutalaisuus Pekka Lindqvist


Tätä on kristinusko To im it t a n u t To m Ho lm é n


Juutalaisuus Pekka Lindqvist

PL 15, 02701 Kauniainen www.perussanoma.fi


Copyright

Perussanoma Oy ja Pekka Lindqvist

Päällys ja taitto

Taneli Törölä, Leijonamedia

Luokka

22 ja 23

ISBN

978-951-888-568-2

ISSN

1798-2472/10

Painettu

Bookwell Oy, Juva 2011

Takakannen ikhthys: Pyhän Sebastianin katakombit, Rooma


Tätä on kristinusko

Tätä on kristi nusko -sarja Millaista kristinusko oli silloin, kun ei vielä ollut maailmanlaajuista kristillistä kirkkoa, ei paavinistuinta tai Lutheria puhumattakaan Suomen evankelis-luterilaisesta kirkosta? Millaista oli kristinusko, kun se vielä oli upouusi asia maailmassa? Mistä kristinuskossa on kysymys ja mitä tieteellinen tutkimus siitä sanoo? Tätä on kristinusko -kirjasarja on maassamme ainutlaatuinen akateeminen hanke. Se on seikkaperäinen katsaus siihen, mitä tieteellisen tutkimuksen perusteella voidaan sanoa kristinuskosta sen varhaisimmassa vaiheessa. Samalla se on yleistajuinen esitys kaikkien tunteman kristinuskon keskeisimmistä asioista. Tätä on kristinusko -sarja on suunniteltu kristinuskon lähtökohdista kertovaksi perustietoteokseksi oman aikamme ihmisen käteen. Se palvelee laajana ja kattavana käsikirjastona, väylänä kristinuskon tiedollisiin perusteisiin. Sarjassa käydään läpi yli kaksikymmentä kristinuskon keskeistä teemaa raamatuntutkimuksen näkökulmasta. Kukin kirjoista keskittyy yhteen teemaan. Uusimman tutkimuksen tulokset tuodaan näin saataville helposti lähestyttävässä ja kaikille ymmärrettävässä muodossa. Kirjat eivät edellytä lu-


6

kijalta käsiteltävien aiheiden erityistä tietämystä. Myös kirjojen laajuutta on rajoitettu. Keskittymällä kerralla yhteen teemaan päästään aiheissa varsin syvälle tukahduttamatta lukijaa sivu- tai asiamäärällä. Kirjasarjan teemat on valittu kristillisen uskon klassisista aihepiireistä. Monet teemoista ovat kuitenkin kypsyneet uskonopinkohdiksi vasta kristikunnan historian myöhemmissä vaiheissa. Kun niitä nyt tarkastellaan varhaisen kristinuskon perspektiivistä, syntyy kiehtova näkökulma, joka mahdollistaa vuoropuhelun kristinuskon nykyisyyden ja alkutaipaleen välillä. Jos tämä on rohkaisemassa keskusteluun ja itsearviointiin, se on nähtävä lisäarvona kirjasarjalle.

Yhdessä ja erikseen Tätä on kristinusko -kirjasarjan kirjat ilmestyvät kahdesti vuodessa, kolme kerrallaan. Samanaikaisesti ilmestyvät kirjat muodostavat kokonaisuuden, jossa kukin kirja toimii itsenäisesti mutta kuuluu kuitenkin selvästi yhteen muiden kanssa: kirjat keskittyvät omaan teemaansa mutta avaavat yhdessä tarkasteltuina syvemmän ja laajemman näköalan käsittelemiinsä aiheisiin. Kirjat voi luonnollisesti lukea missä järjestyksessä tahansa.


7

Sarjassa ilmestyvät seuraavat kirjat: Synti; Anteeksianto; Kristillinen elämä Vanha testamentti; Uusi testamentti; Apokryfit Luominen; Lunastus; Lopunajat Juutalaisuus; Jeesus; Varhaiset kristityt Armo; Rauha; Rakkaus Ihmeet; Henkivallat; Taivas ja helvetti Usko; Kirkko; Maailma Kirjoittajat ovat alan akateemisia asiantuntijoita.

Varhainen kristinusko ja historia Kaksituhatta vuotta maailmanhistoriassa vaikuttanut kristinusko on luonnollisesti myös saanut alkunsa historiassa. Se ei ilmestynyt jostakin valmiina ajatusrakennelmana, vaan sen synty nivoutuu monisyisesti tiettyihin olosuhteisiin ja historian tapahtumiin. Siksi Tätä on kristinusko -sarjassa käsitellään teologisempien teemojen ohella myös selkeämmin historiaa koskevia asioita. Sarjan toisessa kirjakolmikossa jo tutustuimme Raamatun historiallisiin juuriin ja kytköksiin. Nyt on vuorossa sarjan toinen kirjakokonaisuus, jossa historialla on päärooli: Juutalaisuus (Pekka Lindqvist), Jeesus (Ville Auvinen) ja Varhaiset kristityt (Mikael Sundkvist). Jeesus Nasaretilaisen merkitys kristinuskon synnylle on ollut ratkaiseva. Joskus tutkimuksessakin Paavalille langen-


8

nut tai langetettu rooli kristinuskon ”keksijänä” ei hänelle kuulu. Kristinuskon varhaista syntyhistoriaa on siksi lähdettävä tarkastelemaan Jeesuksen henkilöstä, julistuksesta ja elämästä käsin. Toisaalta Paavalin niin kuin muidenkin varhaiskristillisten opettajien vaikutus kristinuskon teologiaan ja historiaan on myös katsottava tärkeäksi. Tähän viitattiin jo Tätä on kristinusko -sarjan Raamattua käsittelevän kirjakolmikon esipuheessa, jossa kuvailtiin Uuden testamentin syntyä: Jeesuksen puheet evankeliumeissa eivät muodosta kaanonia kaanonissa, vaan kristinuskossa koko Uusi testamentti on auktoritatiivinen. Jeesuksen keskeisyydestä huolimatta kristinusko ei ole vain se, mitä Jeesus julisti ja teki, vaan on selvää, että kristinusko perustuu myös varhaisten kristittyjen julistukseen (vrt. Ef. 2:20). Katse on kuitenkin ulotettava vielä laajemmalle, nimittäin juutalaisuuteen ennen Jeesusta sekä Jeesuksen aikana. Mitä historiaan ja sen ymmärtämiseen tulee, on aina huomioitava, että ilmiöt tapahtuvat kontekstissa, omassa ajassa ja paikassaan. Ilmiöiden sidonnaisuus aikaan ja paikkaan on kahtalainen: yhtäällä on suhde siihen, mitä on tapahtunut ennen, toisaalla suhde siihen, mitä tapahtui jälkeen. Kun siis lähdemme liikkeelle historian ilmiöstä nimeltä Jeesus, nuo suhteet ovat juutalaisuus sekä varhainen kristinusko. Jeesus oli juutalainen ja julisti omaa versiotaan juutalaisuudesta. Minkälaista siis oli hänen aikansa muu juutalaisuus? Jeesus pani alulle seurakunnan, joka julisti häntä ja vei hänen julistustaan eteenpäin. Mitä siis opettivat ja keitä olivat nämä varhaiset kristityt?


9

Jeesuksen juutalainen maailma oli Palestiinassa, varhaiset kristityt joutuivat tekemisiin hellenismin ja roomalaisen maailman kanssa. Sekä juutalaisuudesta että varhaisesta kristinuskosta voitaisiin historian ilmiöiden edeltäviä ja seuraavia suhteita ryhtyä kerimään auki, mutta siihen tarvittaisiin oma kirjasarjansa. Nyt käsillä olevien Tätä on kristinusko -sarjan kolmen kirjan avulla voi kuitenkin jo päästä näkemään jotakin siitä, kuinka laaja-alainen ja monimutkainen – samalla myös inhimillisesti katsoen hallitsematon ja suunnittelematon – varhaisen kristinuskon syntyprosessi oli. Tom Holmén, sarjan toimittaja


S i s ä l l y s l u e tt e l o

I

II

JOHDANTO

13

Mistä puhutaan ja millä käsitteillä?

18

KRIITTISIÄ JOHDANTOKYSYMYKSIÄ

23

Miten me näistä asioista tiedämme? Lähteistä ja tarkastelukulmista

23

Kuinka kuvata juutalaisuutta?

III HISTORIAN KULKU JA LÄHTEITÄ Pääkohtia pakkosiirtolaisuuden ajasta Talmudiin Josefus

27 35 35 40

Mikä on rabbiinisen kirjallisuuden merkitys tutkimuksessa?

43

Hieman lähemmin: Mikä on Mishna?

46

IV MONIKASVOINEN JUUTALAISUUS: ”NEL JÄ KOULUKUNTAA”

51

TEMPPELISTÄ SYNAGOGAAN

77

Temppeli

77

Synagoga

81

Temppelin ja synagogan kultti

87

V


VI

FARISEUKSISTA RABBEIHIN

95

Jerusalemin tuho ja Javnen aika (70–135 jKr.)

96

Rabbiinisen juutalaisuuden syntylegenda Talmudin (Gittin 56a–b) mukaan

98

Rabbiininen liike Galileassa (135–200 jKr.)

VII

IX

105

Teologista suunnanhakua tannaiittisella kaudella (70–200 jKr.)

110

KAHDEN TOORAN JUUTALAISUUS

115

Kirjan- ja lainoppineiden uskonto

115

Halakha eli opetus oikeasta vaelluksesta ja suullinen Toora

125

Perimätiedon kulku rabbiinisen tradition mukaan: Avot!

137

Sapattihalakha esimerkkinä varhaisjuutalaisesta halakhan teologiasta

145

Isien perinnäissäännöt, suullinen Toora ja halakha: loppu- ja lisäpäätelmiä

160

Kuinka varhaisjuutalaisuus tulkitsi Raamattua?

163

TÄTÄ ON KRISTINUSKO

179

Lyhyt sanasto

183

Kirjallisuutta

187


I J o hda n t o ”Tätä on kristinusko: Juutalaisuus.” ”Oho, melkoinen yhdistelmä!” tuumi tämän kirjoittaja itse aiheen saadessaan. Jokapojan uskontotiedon mukaan kyseessä on kai sentään kaksi eri uskontoa. Seuraavassa hetkessä nousivat mieleen varhaisten vuosisatojen kirkon isät ja kirkolliskokoukset, jotka kävivät kiivasta kamppailuaan juutalaisuuden hapatusta vastaan. He teroittivat teroittamasta päästyään, että kristinuskon oleellisimpia piirteitä on juuri se, että se ei ole juutalaisuutta. Käsissä olevan kirjasarjan ideana on marssittaa operointipöydälle erilaisia elementtejä uskontomme keskiöstä. Siksi on perusteltua sanoa esimerkiksi: ”Tätä on kristinusko: Vanha testamentti”. Vanha testamentti itsestään selvästi kuuluu kristinuskoon, sillä kristinusko tunnustaa sen jumalallisuuden ja ohjeellisuuden. Mutta kuinka on juutalaisuuden laita tässä seurassa?


Johdanto

13

Se ei ole yhteismitallinen muiden tähän saakka sarjassa käsiteltyjen asioiden kanssa. Se ei edelleenkään ole osa kristinuskoa, ei elementti sen sisällä, ei opinkohta eikä myöskään auktoritatiivinen ilmoituksen välikappale. Se on toinen, se on muu, se on tarkastelun objekti jossain ulkopuolella. Vai pitääkö sen sijoittumista sittenkin tarkastella kokonaan toisin, kuin sisä- vs. ulkopuolinen -kategorioin? Juutalaisuus on esillä kristinuskon ykköslähteen Uuden testamentin lähes joka lehdellä. Neljännen evankeliumin ilmaisut saattavat kaikua yhden jos toisenkin korvissa. Juutalaisten lehtimajanjuhla oli lähellä. (Joh. 7:2.) Mutta kun veljet olivat lähteneet juhlille, myös Jeesus lähti sinne, ei ihmisten tieten vaan salaa. Juhlien alettua juutalaiset etsivät häntä ja kyselivät: ”Missä se mies on?” … Julkisesti kukaan ei kuitenkaan uskaltanut puhua hänestä, sillä kaikki pelkäsivät juutalaisia. (Joh. 7:10–13.) Kun Jeesus käveli temppelialueella Salomon pylväikössä, juutalaiset piirittivät hänet … (Joh. 10:23–24.)

Jää mielikuva, että jossain Jeesuksen ympärillä oli hyvin paljon näitä juutalaisia. Näyttäisi ilmeiseltä, että


14

Johdanto

näiden ja Jeesuksen teot ja kohtalot ovat tässä monipolvisessa kertomuksessa kiinteästi sidoksissa toisiinsa. On siis perusteltavaa ryhtyä tutustumaan tarkemmin näihin toisiin. Huomiotta ei voi jättää myöskään sitä, että se sävy, jonka Johanneksen lukija oppii liittämään sanaan juutalainen, ei ole järin lämmin. Vaikuttaisi siltä, kuin vastakkain olisivat Jeesus ystävineen ja nämä vietävän juutalaiset. Joskus sanavalinnat kuitenkin peittävät alleen asioiden monivärisyyden, ja selvemmin nähdäksemme tarvitsemme tarkempaa lukutapaa sekä useiden todistajien näkökulmia. Siirryn nyt vaikutelmista toteamuksiin. Jeesus oli juutalainen ja sitä olivat myös apostolit. He kävivät ”tapansa mukaan” (Luuk. 4:16) synagogassa ja temppelissä. Itse asiassa valtaosa Uuden testamentin kirjoittajista on juutalaisia, ilmiselvänä poikkeuksena vain Luukas. Juutalainen oli Jerusalemin alkuseurakunta kuin myös Uuden testamentin lehdiltä tuntemamme ensimmäiset seurakunnat Pyhän Maan ulkopuolella. Paavalin saarnatyö kaupungeissa tapasi alkaa synagogista ja Temppeliin hän palasi Jerusalemiin tultuaan. Millaiseen lähtötilanteen määrittelyyn voisi tämän perusteella päätyä? Ehkä seuraavanlaiseen: Juutalaisuus ei ole kristinuskon opinkohta eikä ilmoituksen lähdekään, se on totta – se on valumuotti. Termi ei ole omani. Olen lainannut sen tunnetulta var-


Johdanto

15

haisjuutalaisuuden tutkijalta, Jacob Neusnerilta. Kristinusko syntyi juutalaisuuden valumuotissa (engl. ”in the matrix of Judaism”) ja juutalaisuus vastaavasti kristinuskon (”in the matrix of Christianity”). Siksi voimme ymmärtää kristillisen uskon muotoutumisen prosessia vain tuntemalla sen rinnalla jatkuvassa vuorovaikutuksessa elänyttä juutalaisuutta sekä näiden kahden kilpailevan ja kiistelevän sisaruksen kohtaamisen muotoja. Ennen itse toimeen ryhtymistä on syytä tehdä muutama rajaus. Näistä ensimmäinen on ajallinen rajaus: Koska tämä kirjasarja kertoo kristinuskosta sellaisena kuin se oli alussa, kertoo tämä kirja tietenkin nimenomaan varhaisesta juutalaisuudesta, joka eli ja toimi varhaisen kirkon ympärillä ja rinnalla vuorovaikutuksessa ja sen kanssa kilpaillen. Seuraavista kappaleista on siis turha etsiä yleistä johdantoa juutalaisuuteen. Erinomaisia käsikirjoja on jo tarjolla suomeksikin (erityisesti Harviainen & Illman 1998). Toiseksi: En myöskään systemaattisesti käy esittelemään näiden kahden uskonnon eroprosessia, varhaista kohtaamista ja konfliktia. Se on oma mielenkiintoinen ja äärimmäisen monitahoinen episodinsa eikä sitä tietenkään voida kokonaan sivuuttaakaan, mutta itse tarina juutalaisuuden ja kristinuskon teiden erkanemisesta ei kuulu tähän kirjaan.


16

Johdanto

Kolmas rajaus on seuraava: En myöskään erityisesti keskity esittelemään Jeesuksen juutalaisuutta enkä vertailemaan sitä, miten ja missä määrin Jeesus Nasaretilainen oli erilainen tai samanlainen kuin muut aikansa juutalaiset. Hetkittäin tosin siltä saattaa näyttää, sillä tällainen vertailu voisi toimia erinomaisena ikkunana moniin varhaisjuutalaisuuden piirteisiin. Jeesukselle omistetaan kuitenkin kirjasarjan käsillä olevassa tripletissä oma niteensä (ks. V. Auvinen, Jeesus). Lisäksi on mainittava erikseen tämän kirjan kanssa samoihin aikoihin ilmestyvä kotimainen kokoomateos ”Juutalainen Jeesus” (toim. T. Holmén & V. Ollilainen 2011), jossa Åbo Akademin eksegetiikan ja judaistiikan tutkijat tarkastelevat juuri juutalaista Jeesusta eri näkökulmista. Erikseen haluan vielä mainita, että sivuun jää myös monia seikkoja, joita joku saattaa odottaa löytävänsä juutalaisuus-otsikon alta. Tällaisia ovat ainakin juutalainen diaspora, juutalainen messiasodotus ja apokalyptiikka, yritykset kuvata Palestiinan juutalaisten arkielämää, teema juutalaiset ja pakanat sekä Qumranin tekstit. Ylipäätään uskon tämän kirjan perspektiivin olevan raikkaalla tavalla poikkeava, koska annan käsikirjoihin verrattuna runsaasti huomiota aivan toisenlaisille, laajemmille teemoille, kuten kahden Tooran ideologialle ja halakhalle.


Johdanto

17

M i s t ä p u h u taa n ja m i l l ä k ä s i tt e i l l ä ? Edellä puhuttiin juutalaisuudesta ja kristinuskosta toinen toisensa valumuotteina. Kuvaan sisältyy ajatus siitä, että nämä kaksi ovat syntyneet jokseenkin samoihin aikoihin ja että varhaisen muotoutumisen vuosikymmenet tai vuosisadat ovat rinnakkaisia kehityskulkuja. Kivi on hionut kiveä ja vuosisatainen kitkainen kihnuttaminen on jättänyt pysyviä jälkiä kumpaankin. Perinteinen ajattelutapa taitaa olla kuitenkin, että toinen on huomattavasti vanhempi kuin toinen, että kristinusko on syntynyt juutalaisuuden helmassa, tai että juutalaisuus olisi ”äitiuskonto” ja kristinusko sen ”tytär”. Juutalaisuus nähdään tällöin kaukaisen muinaisuuden uskontona, jonka taival alkaa aikojen alkuhämärästä, isä Abrahamin päivistä vähintäänkin, ja jossain verrattain myöhäisessä vaiheessa sen kainaloon putkahtaa kristinusko. Näen aiheelliseksi tehdä yhden tarkennuksen edellä kuvattuun perinteiseen malliin. Se, mitä tässä kirjassa ja yleisemminkin tutkimuksen parissa kutsutaan juutalaisuudeksi, ei ole aivan niin muinainen ilmiö, kuin perinteinen ajattelutapa antaa ymmärtää. Siitä syystä käytän hyvin mielelläni Vanhan testamentin ajan uskonnosta nimitystä ”Israelin usko” – varsinkin kun kyseessä on Jerusalemin ensimmäisen


18

Johdanto

temppelin aika – ja nimityksen ”juutalaisuus” varaan merkitsemään myöhempää aikaa. Mooses ei siis ollut juutalainen vaan israelilainen tai heprealainen. Perusteltua on rajoittaa sana ”juutalaisuus” merkitsemään Israelin uskon muotoa persialaisajalta alkaen (vuodesta 539 eKr. eteenpäin; ks. aikataulukko sivulla 35). Nimitys juutalainen juontuu Juudan heimosta eli sittemmin Juudean alueen asukkaista. Kaksi heimoa, benjaminilaiset ja Juudan heimo (pitäisikö sanoa ”juudalaiset”?), palaa pakkosiirtolaisuudesta Israelin eteläiseen osaan, rakentaa temppelin ja käynnistää jälleen temppelipalveluksen. Heistä tulee juutalaisia. Linkin Juudaan ja Juudean maakuntaan voi suomalainen kielikorvakin hyvin kuulla ja sen toteaa myös jo muinoin Josefus, joka Juutalaisten muinaishistoriassa sanoo pakkosiirtolaisuudesta palanneita kutsuttavan nimellä Ioudaioi. Mutta mitä tämä merkitsee, kun siihen liitetään lisämääreitä – kuten ”varhainen”? Kristityt eurooppalaiset 1800-luvun tutkijat lanseerasivat termin ”myöhäisjuutalaisuus” (saks. Spätjudentum) merkitsemään israelilaista uskontoa Esran ja Nehemian ajasta alkaen (400-luku eKr.). Termi oli kuitenkin värittynyt ikävällä tavalla, mikä ei toisaalta estänyt sen käytön jatkumista vuosikymmenien ajan. Sen ajatushan on, että varsinainen elinvoimainen juutalaisuus oli ja meni ensimmäisen temppelin kultakau-


Johdanto

19

della, minkä jälkeen jäljellä oli enää enenevässä määrin hengetön ja ehtoopuolelle kääntynyt myöhäisjuutalaisuus. Eilispäivän kristillisessä korvausteologisessa retoriikassa tämä oli tietenkin juuri näin: Juutalaisuuden aika oli ohi temppelin tuhon myötä ja kristillisen uskon tultua sen tilalle aitona juutalaisuuden perillisenä. Siksi siihenastisen juutalaisuuden viimeisestä kaudesta oli paikallaan puhua myöhäisjuutalaisuutena. Tällaiselle ajattelulle ei pitäisi enää olla sijaa sen paremmin akateemisella kentällä kuin muuallakaan. Osoituksena perusteellisesta muutoksesta aikakausien atmosfääreissä onkin, että aikanaan myöhäisjuutalaisuudeksi määritelty uskonnon muoto onkin nyt varhaisjuutalaisuutta! Juutalaisuuden tarina näet jatkuu, ja loppujäähdyttelyksi aiemmin ymmärretty vaihe ymmärretään nykypäivän silmälasein tarkasteltuna varhaisvaiheeksi. Muotoutumisen aika ja pitkä traditio olivat vasta idullaan. Toisaalta varhaisjuutalaisuus -käsitettä on arvosteltu liian epämääräiseksi. Jotkut tutkijat ovatkin yrittäneet ajaa läpi uudenlaista käsitteistöä. Näin tekee esimerkiksi Gabriele Boccaccini (1991), jonka mallissa juutalaisuus jakaantuu varhaisjuutalaisuuteen (= ensimmäisen temppelin aika), keskijuutalaisuuteen (= toisen temppelin aika) sekä rabbiiniseen juutalaisuuteen. Ehdotus ei ole saanut laajaa vastakaikua. En siis puhu tässä kirjassa keskijuutalai-


20

Johdanto

suudesta Jeesuksen aikaan viitaten, vaan pitäydyn, epämääräisyydenkin hyväksyen, käsitteessä varhaisjuutalaisuus tarkoittaen sillä karkeasti tuhannen vuoden aikaa pakkosiirtolaisuuden ja Talmudin välissä. Kuten sanottua, on perusteltua puhua juutalaisuudesta, kun tarkoitetaan pakkosiirtolaisuuden jälkeistä aikaa. Tällöin on myös mahdollista sanoa kristinuskon saaneen syntynsä juutalaisuuden helmassa. Sitä, mikä temppelin tuhon (v. 70 jKr.) jälkeen syntyi juutalaisuuden perinnön juutalaiseksi vaalijaksi, on syytä erotuksesi muusta kutsua rabbiiniseksi juutalaisuudeksi, myöhemmäksi juutalaisuudeksi, temppelin jälkeiseksi juutalaisuudeksi tms. Toisaalta jos aivan itsenäisesti voisin terminologiasta päättää, valitsisin ehkä vielä toisen vaihtoehdon. Israelin usko, tai varhaisjuutalaisuus, oli ajanlaskumme alkuun tultaessa jakautunut moniksi eri ryhmittymiksi. Näitä jotkut tutkijat niin ikään Jacob Neusnerin lanseeraaman termin mukaan kutsuvat ”juutalaisuuksiksi” (engl. ”Judaisms”). Ilmaisu kalskahtaa toki hieman oudolta, ja itse olenkin mieluummin puhunut Israelin uskon perillisistä. Kun sitten ensimmäinen vuosisata kallistuu jälkipuoliskolleen ja temppeli on poissa, ollaan pian tilanteessa, että Israelin sieluista kilpailemassa on enää kaksi Israelin uskon perillistä: Rabban Johanan ben Zakkain (hänestä lisää tuonnempana)


Johdanto

21

seuraajat, siis tuo niin kutsuttu farisealais-rabbiininen liike, ja Jeesus Nasarealaisen seuraajat, nasaretilaisten liike. Näistä sitten syntyvät toinen toistensa valumuoteissa – ja vähän ulkoisen historiankin työstäminä – Israelin uskon kaksi tytärtä, juutalaisuus ja kristinusko. Tämän rekonstruktion jälkeen totean: Jos suomenkielen kieliopin oikeinkirjoitussäännöt antaisivat siihen mahdollisuuden, tekisin seuraavasti. Israelin uskoa toisen temppelin aikana (siis pakkosiirtolaisuudesta vuoden 70 jKr. tuhoon saakka) kutsuisin juutalaisuudeksi, mutta sitä temppelitöntä uskontoa, joka alkaa muotoutua vuodesta 70 eteenpäin ja joka sitten muovautuu siksi, jonka tänä päivänäkin juutalaisuutena tunnemme, kutsuisin Juutalaisuudeksi – siis isolla j-kirjaimella. Tämä karkea rekonstruktio kertoo, miksi en siis kovin mielelläni kutsu kristinuskoa juutalaisuuden tyttäreksi tai juutalaisuutta kristinuskon äitiuskonnoksi. Äiti on Israelin usko ja sillä on kaksi tytärtä, ensimmäisellä vuosisadalla alkunsa saaneet Juutalaisuus ja kristinusko. Koska kuitenkin olemme kielioppisääntöjen ja myös totunnaisen terminologian kahlehtimia, merkitsee ”juutalaisuus” tässä kirjassa Israelin uskoa persialaisajalta eteenpäin. Seuraavassa esittelen vielä lisää muutamia kriittisiä johdantokysymyksiä. Sen jälkeen siirrymme tarkastelemaan laajempaa kokonaiskuvaa varhaisjuutalaisuudesta.


22

T ätä on kristinusko

Kirjasarja kristinuskon alkutaipaleesta tutkimuksen valossa

J U U TA L A I S U U S Varhainen kristikunta teki jo toiselta vuosisadalta alkaen hanakasti pesäeroa juutalaisuuteen. Isät painottivat kuinka oleellinen osa kristinuskon olemusta on, ettei se ole juutalaisuutta. Toisaalta juutalaisuus kuitenkin kiistatta on se kehys, jonka sisällä kristinusko syntyi. Uudessa testamentissa kohtaamme tuokiokuvia erilaisista juutalaisista ryhmistä. Samoin Jeesus ja apostolit käyvät ”tapansa mukaan” synagogassa ja temppelissä. Ensimmäisten kristittyjen maailma oli juutalainen, juutalaisia olivat myös lähes kaikki Uuden testamentin kirjoittajat. Opimme siksi tuntemaan varhaisten kristittyjen maailmaa toden teolla vasta tutustuttuamme juutalaisuuteen ajanlaskun alussa ja varhaisina vuosisatoina sen jälkeen. PEKKA LINDQVIST on judaistiikan tohtori. Hän on tutkimustyössään käsitellyt varhaisen juutalaisuuden raamatuntulkintaa sekä kirkon ja synagogan kohtaamista.

ISBN 978-951-888-568-2 Lk 22 ja 23

9 789518 88568 2

Juutalaisuus, Pekka Lindqvist  

Sisällysluettelo, johdanto ja takakansi kirjasta Juutalaisuus (Pekka Lindqvist)

Juutalaisuus, Pekka Lindqvist  

Sisällysluettelo, johdanto ja takakansi kirjasta Juutalaisuus (Pekka Lindqvist)

Advertisement