Kaste ja usko, Timo Junkkaala by Perussanoma Oy

Timo Junkkaala Kaste ja usko

Pl 15, 02701 Kauniainen www. perussanoma.fi

Timo Junkkaala ja Perussanoma Oy, 2012 Laura Ainali Taneli Törölä 978-951-888-621-4 23 EU 2012

Sisallys Esipuhe 7 1. Miksi lapsia kastetaan?

2. Mistä kristillisessä uskossa on kysymys?

3. Mitä hyötyä kristillisestä uskosta voisi olla elämän kriiseissä?

4. Miten uskon voi saada?

5. Täytyykö pitää käskyt ollakseen kristitty? 30 6. Onko minun uskoni oikeanlaista?

7. Miksi tarvitaan kaste? Eikö riitä, että uskoo Jeesukseen?

8. Onko kaste keskeinen asia?

9. Miksi kasteesta on tullut kristittyjä jakava ongelma? 41 10. Opettaako Raamattu, että lapset pitäisi kastaa? 44 11. Miksi Jeesus ei kastanut lapsia vaan siunasi heidät?

12. Oliko alkukirkossa lapsikaste käytössä?

13. Miksi juuri sellainen toimitus kuin kaste? Eikö Jumala voi ottaa yhteyteensä ilman sitäkin?

14. Mitä kasteessa oikein tapahtuu? Mitä kaste vaikuttaa?

15. Eikö uudestisyntymiseen ja pelastukseen tarvita usko? Miten pieni lapsi voisi uskoa?

16. Onko oikein kastaa sellaistenkin vanhempien lapset, jotka eivät usko?

17. Onko uudestikastaminen väärin?

18. Pääsevätkö kaikki kastetut taivaaseen? Voiko ihminen turvata kasteeseensa liikaa tai väärin?

19. Mikä merkitys sillä, että minut on kastettu pienenä, voisi tai pitäisi olla minulle nyt?

20. Mikä on kummin tehtävä?

Esipuhe Useimmat suomalaiset on kastettu pienenä. Nykyään puhutaan myös nimiäisistä, mutta yleensä lapset yhä kastetaan. Monet uskovat Jumalaan tai ainakin jonkin korkeamman voiman olemassaoloon. Mutta silti tai juuri siksi, monia vaivaa epätietoisuus siitä, mistä kristillisessä kasteessa ja uskossa oikein on kyse. Tämä kirjanen pyrkii vastaamaan siihen. Miksi kastetaan lapsia? Onko lapsikaste Raamatun mukainen? Mitä merkitystä voisi tai pitäisi olla minulle sillä, että minut on kastettu lapsena? Entä miten kaste ja usko liittyvät yhteen? Onko jokainen kastettu kristitty vai tarvitaanko siihen myös usko? Mistä kristillisessä uskossa on kysymys? Miten voi uskoa Jumalaan? Miten uskon voi saada? Onko minulla oikeanlainen usko? Suomen Raamattuopiston perustaja Urho Muroma sanoi aikoinaan, että kun hän ei ehtinyt vastaamaan kirjeissä esitettyihin kysymyksiin, hän alkoi julkaista lehteä. Hän arveli, että samoja kysymyksiä miettivät monet muutkin kuin ne, jotka kirjeissä niitä kysyivät. Sama oletus on minullakin. Tämän kirjan kanssa samaan sarjaan kuuluu kaksi muutakin kirjaa. Kaikkia kolmea yhdistää yksi asia. Ne käsittelevät kysymyksiä, joita olen kohdannut usein opetustyössäni Suomen Raamattuopistossa. On tavallista, että 7

opiskelijoiden kysymykset koskevat kastetta, uskoa ja Raamatun tulkintaa. Olen rakentanut tämän ja ne kaksi muutakin kysymysten ja vastausten muotoon. Noudatan siis samanlaista tapaa kuin monet vanhat katekismukset. Toivon, että lukija voi näin löytää jotakin juuri omaan kysymykseensä. Toisaalta, jos lukee vain yhden kysymyksen ja vastauksen, aiheesta saa aika suppean kuvan. Vaikka olisi erityisesti kiinnostunut jostakin kysymyksestä, on hyödyllistä lukea koko kirja. Olen tietoinen siitä, että monet käsittelemistäni kysymyksistä ovat vaikeita. Joistakin niistä on kristittyjen kesken erimielisyyksiä. Tässä kirjassa käsitellyistä aiheista näin on erityisesti kasteen kohdalla. Luterilaiset kastavat lapsensa samoin kuin ortodoksit ja katoliset. Helluntailaisilla ja joillakin muilla kristillisillä yhteisöillä on tapana kastaa vain ne, jotka ovat tulleet uskoon. Pyrin kirjassa pitäytymään siihen, mitä Raamattu asioista sanoo. Niissä kohdin, joissa kristityt tulkitsevat Raamattua eri tavoin, pyrin kertomaan sen. Yritän olla tasapuolinen, mutta olen luterilainen pappi ja se näkyy tekstissäni. Meillä kaikilla on omat lähtökohtamme, joista on hyvä olla selvillä. Mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän olen alkanut iloita luterilaisen uskonpuhdistuksen sanomasta. Pidän siis luterilaista näkemystä oikeana raamatuntulkintana. Yritän kuitenkin tehdä oikeutta myös niille, jotka ovat kanssani eri mieltä. Jotkut torjuvat koko kristinuskon siksi, että kristityt ovat itsekin niin eri mieltä asioista ja jopa riitelevät keske8

nään. Ymmärrän näkökohdan, mutta toivon, ettei kukaan tuolla perusteella hylkäisi itse asiaa. Kaikki kristityt ovat yhtä mieltä siitä, että Jumala on ilmoittanut itsensä Raamatussa ja että sieltä hänet voidaan löytää. Kaikki kristityt tunnustavat samojen uskontunnustuksien sanoin uskonsa Jeesukseen, joka on sovittanut synnit. Yhteistä on siis enemmän kuin erottavaa. Joidenkin mielestä ei pitäisi lainkaan puhua tai kirjoittaa niistä asioista, joista kristityt ovat keskenään eri mieltä. Näin voisi ehkä menetellä sellaisten asioiden kohdalla, jotka eivät ole keskeisiä. Siksi tässä kirjassa pohditaan sitäkin, onko kaste Raamatussa ja kristillisessä uskossa keskeinen asia vai ei ja onko olennaista se, missä vaiheessa ja millä perusteilla ihminen kastetaan. Tämän kirjan asiat eivät ole vain teoreettisia kysymyksiä, joita teologit ajankulukseen harrastavat. Sillä, mihin uskomme, on vaikutusta koko elämäämme. Jumala tahtoo antaa meille rakkautta, iloa ja rauhaa eli kaikkea sitä, mitä kaikkein eniten tarvitsemme. Raamatun mukaan se, mihin uskomme, vaikuttaa jopa kohtaloomme kuoleman jälkeen. Kiitollisena keskusteluista, joita olen saanut käydä, omistan tämän kirjasarjan kaikille Raamattuopistossa opiskelleille. Helsingin Toukolassa huhtikuussa 2012 Timo Junkkaala

1. Miksi lapsia kastetaan? Kerran lenkillä ollessamme naapurin Antti otti puheeksi kasteen. Hän oli kertonut minulle aiemmin, ettei kuulunut kirkkoon. Hän oli ajatellut, ettei perheen neljättä lasta, juuri syntynyttä poikaa kastettaisi. Mutta kun nyt naapurissa oli pappi, olivat he vaimon kanssa kuitenkin päätyneet siihen, että pyytäisivät minua kastamaan. En muista, mitä tarkalleen sanoin. Ehkä jotain sellaista, ettei se ihan riitä kasteen perusteeksi, jos naapurissa asuu pappi. Mutta lupasin tulla kastamaan, jos siihen päätyvät. Useimmat suomalaiset on kastettu pienenä vauvana. Monelle asia on ollut itsestään selvä, vaikka suhde kirkkoon ja sen uskoon olisi koettu etäiseksikin. Monin paikoin kaste kuuluu edelleen suomalaiseen tapakulttuuriin. Kaikkialla sitä ei kuitenkaan enää pidetä itsestäänselvyytenä. Vuonna 2011 Helsingissä syntyneistä lapsista kastettiin 53 %. Yhä useampi miettii lapsen synnyttyä, pidetäänkö kastetilaisuus vai ei. Vapaa-ajattelijat tarjoavat tilalle nimenantojuhlaa, nimiäisiä. Kun naapurin Akustin kasteesta oli kulunut 15 vuotta, Antti soitti. Molemmat olimme jo muuttaneet pois emmekä enää siis olleet naapureita. Yhteydenpito oli jäänyt vähälle, mutta sitä mukavampi oli taas kuulla Antin ääni. Eikä asiakaan ollut hullumpi. Antti kutsui Akustin konfirmaatiojuhlaan. Kakunsyönnin lomassa Antti sitten kertoi, että 11

Akusti puhuu nyt johonkin isoskoulutukseen menosta. Se tuntui tietysti hyvältä. Ajattelin, että oli hyvä, että se kaste silloin pidettiin. Todennäköisyys, että poika meni rippikouluun ja sen jälkeen isoskoulutukseen, oli suurempi kuin jos häntä ei olisi kastettu. Mutta miksi siis lapsia kastetaan? Mistä kristillisessä kasteessa oikein on kysymys? Lapsen syntymä on tietysti niin suuri asia, että sitä on syytä juhlia. Kastetilaisuutta voi pitää kiitosjuhlana siitä, että perheeseen on syntynyt uusi jäsen. On kerrottu, etteivät isät ole koskaan ilmaise kiitollisuutta Jumalalle niin selvästi kuin tilittäessään tuntojaan synnytyssairaalan vieraskirjaan. Lapsen syntymä, uuden elämän ihme, nostaa esiin tunteita, joita ei ole tiennyt olevan olemassakaan. Ehkä synnytyksen vaikeimpina hetkinä on rukous noussut Jumalan puoleen ja, kun lapsi on syntynyt, kiitollisuus täyttää mielen. On syytä kutsua läheiset koolle ja iloita yhdessä. Mutta kasteessa on tietysti kysymys muustakin. Kun pappiin otetaan yhteyttä, saatetaan sanoa, että voisiko pappi tulla antamaan lapselle nimen. Kastetta on pidetty nimenantotilaisuutena. Joskus vanhemmat edelleen haluavat pitää nimen salassa kastetilaisuuteen saakka. Varsinaisesti nimen siis kuitenkin antavat lapsen vanhemmat eikä pappi. Näin siinäkin tapauksessa, että pappi sen vasta kasteen yhteydessä lausuu julki. Nykyisin kirkon kastekaavassa on kohta, jossa pappi voi kysyä vanhemmilta, minkä nimen olette lapselle antaneet. Toinen vaihtoehto on, että ennen varsinaista kastetoimitusta pappi toteaa: ”Te vanhemmat olette antaneet 12

lapselle nimen…” Näin ilmaistaan se, ettei kaste varsinaisesti ole nimenantotilaisuus. Nimi ja kaste ovat kuitenkin alusta asti kuuluneet yhteen. Kun ihmiset kääntyivät kristityiksi, he saattoivat ottaa uuden nimen kasteen yhteydessä. Uusi nimi kuvasti kääntymyksen ja uuden uskon merkittävyyttä. Nykyisinkin kaste ja nimi liittyvät yhteen sillä tavoin, että kastetilaisuudessa täytetään virallinen paperi, jossa vanhemmat allekirjoituksellaan vahvistavat lapsen nimen. Mutta, jos kaste ei siis ole ensisijassa nimenantojuhla, niin mikä se sitten on? Kun kirkossa seuraavana sunnuntaina kerrotaan, ketkä on kastettu, sanotaan usein, että seurakunnan jäseniksi ja Jumalan lapsiksi on pyhässä kasteessa otettu seuraavat lapset. Siis seurakunnan jäseniksi ja Jumalan lapsiksi. Seurakunnan jäsenyys on selvää kieltä. Suomen evankelisluterilainen kirkko, johon yhä kuuluu lähes 80 % suomalaisista, koostuu paikallisista seurakunnista. Seurakunta määräytyy asuinpaikan mukaan. Mutta mitä tarkoittaa puhe Jumalan lapseksi tulemisesta? Nyt pääsemme asian häkellyttävän suureen merkitykseen. Asia on niin iso, että siitä on vaikea puhua ja kirjoittaa. Kaste ei ole kirkon keksintöä. Se perustuu Jeesuksen käskyyn, oikeastaan hänen viimeiseen tahtoonsa. Voisi ehkä sanoa, että kaste on osa hänen testamenttiaan meille. Kristityt ovat aina kokeneet Matteuksen evankeliumin loppuun talletetun kaste- ja lähetyskäskyn velvoittavan heitä. Kasteessa ja kristillisellä opetuksella tehdään Jeesuksen testamentin mukaan hänelle seuraajia, opetuslapsia eli kris13

tittyjä, Jumalan lapsia. Siksi kristityt eivät korvaa kastetta muilla nimenantojuhlilla. Miksi siis lapsia kastetaan? Kirkon kannalta kasteessa on kysymys siitä, että täytetään Jeesuksen käsky ja toivotaan (se tarkoittaa: rukoillaan), että lapsi saisi elää turvallisesti Jumalan siunauksen alla. Tarkoitus on, että kastettu saisi uskon Jumalaan. Keskeistä on silloin, että lapselle annetaan kristillinen kasvatus. Aikanaan tulee rippikoulu ja ehkä isoskoulutuskin, mutta ensin tehtävä on ennen muuta vanhemmilla, isovanhemmilla ja kummeilla. Tietysti seurakunta tukee minkä pystyy, mutta mikään ei korvaa läheisten osuutta. Myöhemmin palaamme siihen, miten voi tukea lapsen uskoa ja kristillistä kasvua. Nyt on ensin vastattava kysymykseen, mitä tarkoitetaan kristillisellä uskolla.

2. Mistä kristillisessä uskossa on kysymys? Usko-sanalla on monta merkitystä. Yhtäältä sitä voidaan pitää tiedon vastakohtana. Toisaalta uskollakin on yleensä perusteensa. Kun puhutaan uskosta, saatetaan tarkoittaa luottamusta tai vakaumusta. Kaikki me uskomme johonkin. En nyt tarkoita vain sitä, että uskomme asioiden tapahtuvan niin kuin ennenkin tai että uskomme selviävämme tehtävistämme tai muuta sellaista. Tarkoitan, että meillä kaikilla on jotakin, minkä varaan elämämme rakennamme. Emme ehkä ajattele asiaa usein tältä kannalta, mutta teemme kuitenkin monia ratkaisuja tuollaisten perususkomusten pohjalta. Useimmiten pohja, elämän kantavat rakenteet, löytyy sellaisista seikoista kuin läheiset ihmiset, terveys, työ ja toimeentulo. Jos nämä asiat ovat kohtalaisessa kunnossa, olemme tyytyväisiä. Uskomme, että läheiset ihmiset eivät meitä hylkää, että terveytemme kestää ja saamme riittävän toimeentulon. Kristillisen uskon mukaan nämä kaikki ovat Jumalan hyviä lahjoja. Ne ovat sitä jokapäiväistä leipää, jota Isä meidän -rukouksessa pyydämme. Silloin kun tuo kaikki on hyvin, emme yleensä tule sitä ajatelleeksi. Ei ehkä tule mieleen, että siitä tarvitsisi kiittää ketään. Vasta kun olemme varassa menettää siitä jotakin, huomaamme sen arvon. 15

Kaikki me tunnemme ihmisiä, jotka ovat joutuneet ihmissuhteissaan pahoihin kriiseihin. Joiltakin on menneet välit vanhempiin tai lapsiin, toisilta on hajonnut avioliitto. Joku ei ole koskaan löytänyt elämänkumppania ja kärsii yksinäisyydestä. Taloudelliset huolet koettelevat monia. Työttömyys, konkurssi ja yllättävät menot vievät yöunet ja päivän ilot. Sairaalat ovat täynnä niitä, jotka ovat menettäneet terveytensä joko tilapäisesti tai pysyvästi. Ja jossain vaiheessa me kaikki kuljemme kohti kuolemaa. Näissä tilanteissa kysytään, mistä elämässä oikein on kysymys. Minkä varassa voi elää, kun se, mitä on pitänyt tärkeänä, otetaan pois? Jumala ei ole vain vakuutus pahan päivän varalle. Hänen lahjoillaan ja hyvyydellään olisi käyttöä ja sanottavaa kaikissa elämän vaiheissa. Mutta hänen arvonsa punnitaan erityisesti kriiseissä. Silloin hänet yleensä vasta muistetaankin. Sota-ajasta sanotaan, että silloin kaikki rukoilivat. Mitä siis on kristillinen usko? Ja mitä apua siitä voisi olla, kun onnettomuus tai kriisi kohtaa? Vanhastaan teologit ovat määritelleet uskon kolmen asian summaksi. Se on tietoa Jumalasta ja hänen sanastaan, suostumista Jumalan sanan totuuteen ja turvautumista Jumalan lupauksiin. Saman asian voisi ilmaista näinkin: uskoa Jumala, uskoa Jumalaa ja uskoa Jumalaan. Kielemme on rikas, kun voimme pienillä lisäpäätteillä tuoda mukaan uusia merkityksiä. Ensinnäkin on kyse siitä, että uskotaan, että Jumala 16

on olemassa. Toiseksi uskotaan sitä, mitä hän on sanassaan eli Raamatussa sanonut. Kolmanneksi uskotaan niin, että turvaudutaan häneen. Kun tarvitaan tietoa kristinuskon Jumalasta, on etsittävä Raamattu. Kaikki kristilliset kirkot ovat yhtä mieltä siitä, että Jumala on ilmoittanut itsensä Raamatussa. Tietoa on siis saatavissa. Ei muuta kuin lukemaan. Englantilainen pappi Michael Green kertoo eräässä kirjassaan luoksensa tulleesta opiskelija, joka sanoi, ettei voi uskoa kertomusta Jeesuksesta. Green kysyi, koska opiskelija oli viimeksi lukenut sen. Tämä sanoi, että siitä on kauan. Green pyysi lukemaan ja tulemaan sitten uudelleen. Kun he tapasivat seuraavan kerran, opiskelija sanoi: ”Minä luin ja minä uskon.” Kaikki usko ei ole kristillistä. Kun kirkon alkuaikoina piti erottaa kristillinen usko muista uskonnoista ja uskomuksista, sen sisältö tiivistettiin uskontunnustuksiin. Tärkeimmät uskontunnustukset ovat ns. apostolinen tunnustus ja Nikean tunnustus. Edellistä käytetään Suomessa enemmän, mutta molemmat yhdistävät kaikkia kristittyjä. Tieto Jumalasta ei vielä merkitse uskoa siinä merkityksessä kuin Raamattu uskosta puhuu. Kristilliseen uskoon kuuluu ”suostuminen Jumalan sanaan”. On suostuttava siihen, että Raamattu on oikeassa. Se voi kuulostaa ahdistavalta. Ja osaksi se sitä onkin. Raamattu ei nimittäin ole helppo kirja. En tarkoita niinkään sitä, että se on osaksi vaikeatajuinen. Tarkoitan sitä, että se ei puhu meistä vain myönteisiä asioita. 17

Ongelmamme eivät ole ensisijassa ne kohdat Raamatussa, joita emme ymmärrä, vaan ne, jotka hyvin ymmärrämme. Vaikeiden totuuksien edessä on syytä miettiä, uskommeko mieluummin mieluisiin uutisiin vai totuuteen. Kun Raamattu sanoo, että ei saa varastaa, tehdä aviorikosta tai puhua pahaa, me ymmärrämme, että se on aivan oikeassa. Mutta kun se osoittaa, että me olemme kuitenkin tehneet kaikkea tuota, se ei tunnu mukavalta. Ihminen on kuitenkin rakennettu niin, että syvällä sisimmässään hän väärin tehdessään tietää tekevänsä väärin. Kuulin tästä erikoisen tapauksen. Prostituoitu, jonka piti saapua hänen ammattiaan käsittelevään keskustelutilaisuuteen, ei päässytkään paikalle, joten hänen tilalleen pyydettiin toinen. Kun tältä äkkiä paikalle saadulta kysyttiin, miltä hänestä tuntui, kun toiset ihmiset eivät pitäneet hänen ammattiaan yhtä hyvänä kuin muitakin ammatteja, hän vastasi tulleensa uskoon ja lopettaneensa prostituution. Hän sanoi sisimmässään aina tienneensä tehneensä väärin. Tilaisuuden järjestäjien pasmat sekosivat, kun yllättäen lausuttiinkin julki suuria totuuksia. Suostuminen Jumalan sanaan tarkoittaa, että kun Raamattu osoittaa meidän väärät tekomme, me myönnämme sen olevan oikeassa. Mutta vielä tässäkään ei ole kaikki. Paras on edessä. Raamattu ei vain kerro, miten meidän pitäisi elää ja ettemme ole aina eläneet niin. Se kertoo myös ratkaisun, hämmästyttävän ratkaisun tähän ongelmaan. Tämä sanoma on ehkä niin tuttu, ettemme enää käsitä, miten merkillinen se on. 18

Vanha testamentti kertoo, kuinka Jumala valmisti ihmisille pelastusta heidän pahuudestaan. Uusi testamentti kertoo, miten pelastusoperaatio toteutettiin. Jumala lähetti Poikansa tähän maailmaan. Jeesus eli ihmisen elämän, ja lopulta hänet surmattiin. Kolmen päivän päästä hän taas ilmestyi elävänä. Kristinuskon varsinainen sanoma, ainutlaatuinen viesti on, että näin Jumala sovitti ihmiskunnan synnit. Apostoli Paavali, jonka tehtäväksi jäi selittää, mitä Jeesuksen kuolema ja ylösnousemus merkitsivät, kirjoitti: ”Jumala itse teki Kristuksessa sovinnon maailman kanssa eikä lukenut ihmisille viaksi heidän rikkomuksiaan… Kristukseen, joka oli puhdas synnistä, Jumala siirsi kaikki meidän syntimme, jotta me hänessä saisimme Jumalan vanhurskauden.” Tässä on kristillisen uskon ydin ja syvin sisältö. Usko on turvautumista Raamatun lupauksiin siitä, mitä Jeesus on tehnyt puolestamme. Synnit on sovitettu, ja ne voi saada anteeksi. Kristillinen usko on olemukseltaan ennen muuta sen uskomista, että Jeesuksen sovitustyön armo kuuluu minullekin. Minä saan uskoa kaiken anteeksi. Tarvitaan siis oikea tieto Jumalasta. Se löytyy Raamatusta. On myönnettävä, että Jumala on sanassaan oikeassa myös siinä, missä me olemme olleet väärässä ja tehneet syntiä. Ja lopulta on varsinaisesti kysymys siitä, että uskossa otetaan vastaan se anteeksiantamus, jonka Jeesus on saanut aikaan. ”Suostukaa sovintoon Jumalan kanssa”, vetoaa apostoli Paavali.

Viitatut raamatunkohdat: 2 Kor. 5:19â&#x20AC;&#x201C;21